YADILAINEN. Jäsenkirje 2/09



Samankaltaiset tiedostot
Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous kello Anttilansalissa (FY1103)

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Omaehtoiset kiinnostuksen kohteet nuorten osallisuuden edistämisessä

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

1) Vastaajan taustatiedot

JÄSENKIRJE 1/ Vielä on ulkona vilakkaa, etenkin varjossa, eli laittakaa useampia vaatekerroksia, joita voi tarvittaessa vähentää.

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

YAD STREET TEAM.

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö. Aluefoorumit 2018

Arvoisat Hyvinkään Venlan kaupunginosan asukkaat. Hyvät ystävät.

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään?

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 ( )

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Haastavat ryhmät vapaaehtoistyössä Nuoret aikuiset päihdekuntoutujat. YAD Youth Against Drugs ry / EXP2 -hanke

KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

CADDIES asukaskyselyn tulokset

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA?

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen

Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI. Sokos Hotel Vaakuna. Porrassalmenkatu 9, Mikkeli

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnassa

Nuorten trendit ja päihteet. Osaamiskeskus Vahvistamo Verkostokoordinaattori Mika Piipponen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

Herättäjä-Yhdistys. Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet

Yhdistystiedote 1/2016

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

JUURI SINULLE SOPIVIA KIRJOJA

Nuoret aikuiset, päihteet ja ehkäisevä päihdetyö -tutkimus

Aika: Vuosikokous tiistaina klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, Helsinki

TUNTURIKERHO KAVTSIN SÄÄNNÖT

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Auditointiajot, Vaasa

Nuoret sosiaalisessa mediassa. Case: IRC-Galleria

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

Sinettiseura uudistus etenee

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

PREVENTIIMIVERKOSTON KÄSIKIRJA

SOMAKISS ry:n säännöt

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Opiskelijan parempaa terveyttä

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN!

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

syksy 2015 kevät 2014

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan?

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

PÄIHDEHUOLLON TILANNE JA TULEVAISUUS ESPOOSSA gsm Mielenterveys- ja päihdepalvelujen päällikkö

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

JÄSENTIEDOTE. Muistutuksena:

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

Liikkeelle! - kuntokampanja

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.

Transkriptio:

Jäsenkirje 2/2009 YAD Youth Against Drugs ry www.yad.fi YADILAINEN Jäsenkirje 2/09

UuDet työntekijät esittäytyvät! Hei! Olen 24-vuotias paljasjalkainen helsinkiläinen. Aloitin hommat Dancewise-projektissa helmikuun alussa ja mielenkiintoista on ollut alusta lähtien. Harrastuksiini on kuulunut erittäin vahvasti levyjen soittelu ja dj-keikkojen heittäminen ympäri Suomea jo vuosien ajan, joten uusi työni ja sen tarjoamat haasteet sopivat minulle erittäin hyvin. Kevään aikana Dancewise-projektissa tulee tapahtumaan erilaisia asioita. Tarjoamme Dancewise crew jäsenille koulutusta, joka antaa heille ea-valmiudet jalkautuvaa biletyötä varten. Helsinkiin on tulossa myös erillinen infopistekoulutus sekä syventävää projektikoulutusta. Seuraavat S deffect bileet järjestetään ensi kesäkuussa Helsingissä, Gloriassa. Tulemme kehittämään verkkosivujamme osallistavampaan suuntaan ja toteutamme tällä hetkellä käyttäjäkyselyä, joka on suunnattu erityisesti vapaaehtoisillemme. Verkossa tapahtuvan viestinnän yhdenmukaistaminen sekä laajentaminen on muutenkin tämän vuoden teema ja suuri osa minun työnkuvaani. Yhdessä Mannan kanssa olemme ideoineet tulevaa työnsarkaa ja täytyy sanoa, että motivaatio on korkealla. On hienoa olla mukana tekemässä tärkeätä työtä, joka vielä niin läheisesti liittyy omaan harrastusmaailmaankin. Mukavia päiviä kaikille! Tuukka Ervasti Dancewise-projekti Moro! Olen Petra Maltolahti, 27-vuotias yhteisöpedagogi ja yhteiskuntatieteiden ylioppilas Tampereelta. Osalle saatan olla tuttu aikaisemmin YAD:n hallituksesta. 1.4. alkaen teen Ernon sijaisuutta Tampereen toiminnanohjaajana 20h/vk. Minuun voi olla yhteyksissä samoissa asioissa kuin muihinkin toiminnanohjaajiin, eli pyrin auttamaan niin paikkaripulmissa kuin muissakin kysymyksissä. Minuun saa parhaiten yhteyden sähköpostitse: petra.maltolahti@yad.fi tai puhelimitse p. 044-533 5701. Aurinkoista kevättä kaikille! Petra Maltolahti Toiminnanohjaajan sijainen, Tampere Paikallisosasto palvelee HANKO Merja Kahelin hanko(at)yad.fi HATTULA Aija Järvinen & Anne Vuorio Parolantie 53, 13720 Parola 044 9411935 hattula(at)yad.fi JOENSUU Sirje Karttunen 050 368 6454 joensuu(at)yad.fi JYVÄSKYLÄ Miina Herronen Rusokinkatu 4 40100 Jyväskylä 040 779 4646 jyvaskyla(at)yad.fi JÄMSÄ Taru Heikkilä ja Tea Junikka jamsa(at)yad.fi KAJAANI Veera Juntunen 044 3314915 kajaani(at)yad.fi KOTKA Katja Lanki 044 079 0204 kotka(at)yad.fi KONNEVESI Karoliina Rintanen 040-8317893 karoliinarintanen(at)hotmail.com Rautalammintie 1177, 40250 Istunmäki KUOPIO Anna-Elina Taskinen 040 766 8795 kuopio(at)yad.fi LAPPEENRANTA-JOUTSENO Sanna Arminen 050 374 1579 lji(at)yad.fi NOKIA Kati Laitila kati.laitila(at)redcross.fi PÄÄKAUPUNKISEUTU Maija Tampio Merimiehenkatu 12 A 1 00150 Helsinki 050 531 2729 helsinki(at)yad.fi RUOVESI Pauli Paananen 044 345 5148 pauli.paananen(at)dnainternet.net SAARIJÄRVI Maija-Leena Hulkkonen saarijärvi(at)yad.fi SUOLAHTI Rosa Plym ja Jesse Lindholm suolahti(at)yad.fi TAMPERE Minna Siltanen Näsilinnankatu 21 A 20 33210 Tampere 050 404 0359 tampere(at)yad.fi TURKU Tiina Nousiainen 040 757 1273 turku(at)yad.fi VALKEAKOSKI Veera Ranta 040 723 9904 valkeakoski(at)yad.fi Toimistojen ja työntekijöiden yhteystiedot ja paljon muuta hauskaa löydät sivuilta www.yad.fi 2 15

Yhteisöhoitoa Nepalissa! Vietin viime syksyn Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa, suorittaen opintoihini liittyvää työharjoittelua Richmond Fellowship Nepalin huumeriippuvuudesta kärsiville miehille palveluja tarjoavassa laitoshoitoyksikössä. RFN on kolmannella sektorilla toimiva organisaatio, joka aloitti toimintansa vuonna 1993 huumeidenkäyttäjille tarkoitetulla avohoitoyksiköllä. Tänä päivänä organisaatio on laajentanut toimintaansa myös Kathmandun ulkopuolelle, tarjoten päihdeongelmasta kärsiville naisille ja miehille palveluja useissa eri yksiköissä. RFN:n palveluvalikoima pitää sisällään matalan kynnyksen avopalveluyksiköitä sekä vieroitusta ja kuntoutusta tarjoavia yksiköitä. Lisäksi organisaatio tarjoaa laitoskuntoutukseen osallistuneille asiakkailleen päiväkuntoutusta, jonka jälkeen asiakkaalla on mahdollisuus osallistua myös nk. jälkihoitoon, joka pitää sisällään mm. koulutusta sekä neuvontaa. Richmond Fellowship Nepalin ylläpitämät laitosyksiköt perustavat hoito-ohjelmansa NA:n oppeihin sekä terapeuttisen yhteisön hoitomalliin. Hoidon tarkoituksena on sopeuttaa asiakasta yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi ja tarjota välineitä kuntoutumisen ylläpitämiseksi myös hoitojakson päätyttyä. Hoitojakso kestää minimissään kolme kuukautta, pitäen sisällään sekä vieroitus että kuntoutusjakson. Tämän jälkeen asiakkaat ovat velvoitettuja osallistumaan päiväkuntoutukseen kolmen kuukauden ajan. Hoito tapahtuu lääkkeettömästi, ja asiakkaan fyysinen kuntoutuminen pyritään turvaamaan ravinnon, levon sekä liikunnan avulla. Hoidon keskeisimpinä elementteinä toimivat NA:n kirjallisuuteen perustuvat luennot sekä työterapia. Asiakkaat muodostavat hierarkkisen järjestelmän, jonka tavoitteena on asiakkaiden vastuuttaminen omasta toiminnastaan sekä yhteisöön sopeuttaminen. Edetäkseen hierarkiassa asiakkaan tulee osoittaa hoitoon sitoutumisensa sekä kykynsä vastuun ottamiseen. Hierarkkisen systeemin lisäksi tärkeään rooliin nousevat tiukat säännöt sekä rutiinit. Oma kokemukseni organisaation toiminnasta oli päällisin puolin positiivinen. Ongelmakohtina olivat kuitenkin paljolti maan puutteellisesta lainsäädännöstä johtuvat puutteet ihmisoikeuksien toteutumisessa, sekä psykososiaalisen tuen puute, joka johtui lähinnä henkilökunnan ammattitaidon puutteesta sekä yhteiskunnassa vallitsevista näkemyksistä päihderiippuvuuden kehittymisessä. Kaikesta huolimatta mukaani tarttui myös selkeitä kehittämisideoita suomalaista päihdetyötä ajatellen. Pia Pitkälä, sosionomiopiskelija 14 3

Kutsu YAD Youth Against Drugs ry:n kevätkokoukseen 2009 YAD ry:n sääntömääräinen kevätkokous su 26.4. klo 15.00. Paikka: Jyväskylä, Keltinmäen nuorisotila, Keltinmäentie 15. Kokouksen asiat 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Päätetään työjärjestyksestä 4. Esitetään edelliseltä vuodelta laadittu toimintakertomus ja päätetään siitä 5. Esitetään yhdistyksen tilinpäätös edelliseltä kalenterivuodelta sekä tilintarkastajien lausunto 6. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille 7. Valitaan tilintarkastaja ja hänelle varamies 8. Käsitellään muut asiat 9. Kokouksen päättäminen ---> Keskustelua käyty myös riskiryhmien rokottamisesta ennaltaehkäisevästi. Esim. päihdeäidit, tupakoivat äidit ja muut riskiryhminä pidetyt ryhmät. Myös päihderiippuvuuksen perinnöllisyyttä ja sukupolvien riippuvuusketjuja on ehdotettu ennaltaehkäistäväksi rokotteen avulla. Riskiryhmien rokottamiseen liittyy kuitenkin vahvasti moraalinen ulottuvuus; Onko oikein viedä tupakoivalta äidiltä nikotiinin aiheuttama nautinto, kun tupakan käyttö on kuitenkin laillista Suomessa? Myös muiden riskiryhmien rokottaminen yhden tai useamman päihteen vasta-aineilla todennäköisesti vain lisäisi muiden, vielä toimivien päihteiden käyttöä. Riskiryhmien ongelmakäytön ennaltaehkäisyssä pistoksia tehokkaampia ovat edelleen perinteisemmät, yksilön hyvinvointia tukevat ja päihdetietoutta lisäävät keinot. Päihderokotuksiin liittyy vielä paljon kysymysmerkkejä. Tällä hetkellä maailmalla kehitettävistä rokotteista on vielä pieni hyöty Suomen päihdeaddikteille, sillä esimerkiksi subutex- ja amfetamiiniriippuvuuteen ei ole kehitetty toimivaa rokotetta. Samoin päihdeaddikteille yleinen sekakäyttö tuo oman ongelmavyyhtinsä myös rokotteiden käyttöön osana päihdekuntoutusta. Jos yksi päihde eliminoidaan tekemällä kroppa sille immuuniksi, lisääkö se vastaavasti muiden päihteiden ongelmakäyttöä? Itse näkisin, että osana vapaaehtoista päihdekuntoutusta päihderokotuksesta voisi olla hyötyä nimen omaan loppuvaiheella ja päihteettömän elämän ylläpitämiseksi. Erityisesti repsahdusten kohdalla päihdyttävän vaikutuksen poisjääminen voi auttaa irtautumaan ainakin kyseessä olevasta päihteestä. Ainoana hoidon tai ennaltaehkäisyn muotona rokote tuskin on erityisen tehokas. Lähde: Niemelä Solja (2008) Rokottamalla päihteettömäksi? Lisää vaihtoehtoja päihderiippuvuuden hoitoon. Julkaistu Duodecim-lehdessä numerossa 22/2008. Mitä voinkaan tehdä jäsenkortilla? Tänä kesänä YADin jäsenkortti oikeuttaa sinut noutamaan festareilla YADin infopisteteltalta kamaa mukaan! Ole tarkkana, pidä kortti mukana ja vilauta sitä infopisteellä työskenteleville! Nähdään sielä! 4 13

Piikillä piikkiä vastaan - Rokotteiden käyttö päihderiippuvuuden hoidossa Lääketiede on etsinyt aktiivisesti helpotusta päihdeongelmien hoitoon. Tunnetuimpia lääketeollisuuden päihdehoitoon kehitettyjä tuotteita ovat korvaushoidossa käytetyt metadoni ja subutex, joista varsinkin jälkimmäiseen liittyy myös laajalle levinnyt väärinkäyttöilmiö. Korvaushoidon ongelmana päihdehoidossa on väärinkäytön lisäksi pidetty riippuvuuden siirtymistä yhdestä päihteestä toiseen. Näin ollen lääketieteen saralla on jatkettu kehitys- ja tutkimustyötä vaihtoehtoisten lääkevalmisteiden kehittämiseksi. Yksi näistä on päihderokote. Päihderokotteita kehitelty jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Rokotteet ovat päihdekohtaisia, ja pisimällä ovat nikotiini- ja kokaiiniriippuvaisille tarkoitetut valmisteet. Työn alla ovat myös metamfetamiini-, heroiini- ja PCP-rokotteet. Ensimmäiset päihderokotteet odotetaan tulevaksi markkinoille jo lähivuosina. Toisin kuin korvaushoito, päihderokote ei jäljittele käytetyn päihteen toimintaa, vaan estää sen. Rokotteen sisältämät vasta-aineet estävät päihteen kulkeutumista aivojen niille alueille, joissa päihdyttävä vaikutus syntyy. Rokote siis tavallaan tekee kropan immuuniksi päihteelle, eikä sen käyttö aiheuta enää totuttua mielihyvää. Päihderokotus on suunnattu ensisijaisesti raittiutta omasta halusta tavoitteleville päihderiippuvaisille. Rokotus ei vie vieroitusoireita pois, joten se ei riitä ainoaksi vieroitushoidoksi. Lisäksi se vaikuttaa hitaasti, täysi teho saavutetaan vasta kuukausien päästä rokotusten aloittamisesta. Päihderokote kuitenkin ehkäisee tehokkaasti repsahduksia, joiden odotetaan jäävän lyhemmiksi ja harvemmiksi kun päihde ei enää tuotakaan toivottua olotilaa. Yksinään päihderokote ei siis vättämättä auta, mutta voisi olla tukena esim. päihdekuntotutusjakson jälkeen. --------> Kiitos kaikille jäsenmaksunsa maksaneille! Jäsenmaksu vuodelle 2009 on 6 euroa. ( Jos et ole maksanut, voit sen maksaa suoraan tilillemme: 800014-1473526. Muista ilmoittaa viestiin maksaessasi oma nimesi, syntymäai- kasi ja osoitetietosi. Katso sivut 3, 7 ja 10 tästä jäsenkirjeestä! ) Nyt sellasella draivilla YADkesään että huhhuh! On taas se aika, kun festaroitsijat heräävät kuopistaan ja koloistaan ja uudetkin aloittaa matkansa kohti jännittäviä seikkailuita! Nyt on se oivallinen hetki, kun just SÄ ilmoittaudut mukaan INFOPIS- TEKOULUTUKSEEN! Vapaaehtoisena lähteminen festareille vaatii siis koulutuksen, joka antaa hyvän pohjan infopistetyölle. Koulutuksessa käydään läpi perustiedot YAD:ista ja huumausainekysymyksistä, miten reilu kauppa liittyy tähän kaikkeen, tutuksi tulee myös infopisteteltan sisältö. Samalla tutustutaan muihin vapaaehtoisiin ja tietysti siihen miten infopisteellä toimitaan ja keskustellaan. Ilmoittaudu infopistekoulutukseen ja varmista paikkasi viikonloppuun Saarijärvellä 16-17.5.2009 Ilmoittautumiset infopistekoulutukseen 10.5.2009 mennessä (yhteiskuljetus lähtee Jyväskylästä, ilmoittautuessa saat lisätietoja) Infopistevastaavaksi festareille! Olet käynyt infopistekoulutuksen, 18 vuotta täyttänyt ja valmis ottamaan vastuuta festareilla? Festarivastaava vastaa kullekin kesän festarille lähtevän porukan hyvinvoinnista, talousasioista, mukaan otettavasta tavarasta, jne. Ajokortti katsotaan eduksi. Jyväskylässä 23-24.5.2009 Ilmoittaudu vastaavien koulutukseen 18.5.2009 mennessä Koulutusten hinta: 5 euroa sisältää materiaalin, ruuan ja majoituksen Ilmoittautumiset: festarit@yad.fi (muista mainita ilmoittautumisen yhteydessä erityisruokavaliostasi) Seuraa YADin nettisivuja, ilmoittautuminen festareille alkaa olla käsillä! Koulutuksen jo käyneet voi tehdä ilmoittautumisen suoraan nettisivuille kevään aikana tulevan helposti ja mukavasti täytettävän lomakkeen kautta. Klikkaa itsesi sivuille ja poimi parhaat vaihtoehdot. Muistathan että kaikilla festareilla tulee olemaan hauskaa ja ruokaa ja keskusteluja yllin kyllin! Luvassa tänä kesänä mm. Ilosaarirock ja Konemetsä! Kysyttävää? Ennen kesää ja kesän aikana festareihin liittyen: Essi / 044 327 3898 / festarit@yad.fi Ota vinkistä linkki ja klikkaa itsesi nettisivuille www.yad.fi 12 5

Osallistu päihteet ja nettiyhteisöt -kyselyyn!!! Keväinen tervehdys! Olen Katri Leväinen ja opiskelen kansalaistoimintaa ja nuorisotyötä Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Olen mukana Ehkäisevän päihdetyön osaamiskeskus Preventiimin hallinnoimassa osahankkeessa, joka kantaa nimeä Yhteisöllisyys ehkäisevän päihdetyön välineenä. Hankkeen tavoitteena on nostaa esille miten yhteisöllisyys koetaan erilaisissa nuorisoalan toimintaympäristöissä. Minun toimintaympäristönäni toimii nuorten internetyhteisöt ja tarkoituksenani on kyselyn avulla selvittää erityisesti Youth Against Drugs ry:n (YAD) internetyhteisöjen jäsenien ja niissä muuten vain oleskelevien ajatuksia ja mielipiteitä internetyhteisöllisyydestä; mitkä asiat sitä synnyttävät sekä miten se vaikuttaa omiin päihdeasenteisiin ja -käytökseen. YAD toimii siis minun ja Preventiimin yhteistyökumppanina ja olisinkin erittäin kiitollinen, jos sinulta liikenisi muutama hetki kyselyn täyttämiseen. Vaivannäkösi saatetaan hyvän arpaonnen myötä palkita ipodilla tai leffalippupaketilla! Kyselyyn pääset vastaamaan YADin nettisivujen tai YADin IRC-galleria yhteisön sekä Facebook -yhteisöjen kautta. Kiitokset yhteistyöstä! Terkuin, Katri YAD ry kiinnostaa tällä hetkellä laajasti! Viestintäkysely on päättynyt! Niistä, jotka vastasivat maaliskuun aikana YADIn viestintää ja näkyvyyttä kartoittavaan kyselyyn, peräti 80,4 % oli heitä, jotka eivät olleet YAD ry:n jäseniä, eivätkä osallistuneet myöskään YADin toimintaan. Prosentit luvuiksi muutettuna nämä 255 henkilöä olivat kuitenkin kiinnostuneita YADin toiminnasta, siihen liittyvästä viestinnästä ja päihdekysymyksistä, ja he käyttivät arvokasta aikaansa kyselyyn vastaamiseen. Tulosten analysointi on vielä tätä kirjoittaessa pahasti kesken, mutta se voidaan jo sanoa, että YADIssa kiinnosti vastaajia erityisesti päihteetön elämäntapa, sillä sen vaihtoehdon ruksasi 27,9 % vastaajista. Lisää tietoa haluttiin kuitenkin siitä, mikä järjestö YAD ylipäätään on, kuten 40% kiinnostuneena toivoi. Heidän vastauksensa olivat mielenkiintoista antia, sillä tokihan YADissa mietitään aina myös sitä, miten yhdistykseen saataisiin lisää jäseniä ja aktiivisia toimijoita. Tässä muutamia poimintoja laajasta aineistosta: Kuten sanottu, kuulen YAD:ista ensimmäisen kerran. Se voisi olla näkyvämmin esillä facebookissa ja radiossa. Kouluihin jaettavat ilmoitustaululle jätettävät mainokset voisivat myös toimia. YAD voisi mainostaa ja myös ottaa toimittajia mukaan toimintaansa, josta toimittajat sitten kirjoittaisivat juttuja lehtiin. Nuorten keskuudessa parhaiten toimii aina puskaradio. Joukossa tyhmyys tiivistyy mutta voi käydä toisinkinpäin, jos joku on fiksu niin se voi tarttua muihinkin. Arvonnassa leffaliput voittivat: Sanna Sillman, Hanna Ojala ja J. Hietala. YAD ry postittaa pian liput uusille omistajilleen! Onnittelut voittajille! Kyselyyn vastasi yli kolmesataa! Kiitos kaikille maaliskuun aikana viestintäkyselyyn vastanneille ja sitä kautta vaikuttamaan päässeille! Teitä vastajia oli mielestäni hurja määrä, 322! Vastaamaan pääsi niin yadin nettisivuilla, sähköpostilinkin kautta kuin Irc-galleriankin kautta. Silti vastaajien määrä jotenkin yllätti tässä informaatiotulvan maassa! (Liekö syynä huumeiden viimeaikainen runsas näkyvyys mediassa?) Jatkossa Yadilasista tehdään YADissa yhä enemmän teiltä saadut ideat huomioiden. Ja minä käytän tuloksia opinnäytetyöni tekemiseen. Hanne /PIRAMK/ hanne.malkki@piramk.fi 6 11

Jäsenasioita Jäsenkirje sähköpostitse? Halutko jatkossa jäsenkirjeen sähköpostitse mieluummin kuin paperiversiona? Jos haluat, ilmoita nimesi ja sähköpostiosoitteesi yad@ yad.fi Voit ilmoittaa sähköpostisoitteesi meille myös muuten, vaikka jässäri tulisi jatkossakin paperisena. Tällöin voimme lähettää ajantasaisia tiedotteita suoraan sähköpostiisi jäsenkirjeiden välillä. Jäsenetuja -Uudet jäsenet saavat jäseninfopaketin mukana YAD ry:lle tuotetun seinäkalenterin. Kalenterissa poseeraa ja ajatuksiaan jakaa joukko eturivin artistejamme Toni Wirtasesta lähtien. Kalenteri on kuluvalle vuodelle 2009 mutta monta kuukauttahan voit vielä seurata aikaasi tätä uniikkia kapistusta hyödyntäen. Kaikki vanhat jäsenet voivat halutessaan tilata tuon samaisen kalenterin ilman kuluja itselleen osoitteesta yad@yad.fi -Pidä jäsenkorttisi mukana festareilla, sitä vilauttamalla voit noutaa mieleisesi pinssin YADin infopisteeltä Haluaisitko YADin toimintaa myös omalle paikkakunnallesi? Paikallisosaston perustaminen ja pyörittäminen ei ole vaikeaa. Se vaatii kuitenkin asiaan sitoutuneen yhdyshenkilön (ehkä juuri sinut?) ja vähintään 5 muuta toimintaan mukaan lähtevää henkilöä. Yhdyshenkilön tulee olla mielellään 18 -vuotta täyttänyt mutta alle 35 -vuotias sekä YADin jäsen. Oman paikallisosaston kautta voi tarjota toimintaa ja osallistumismahdollisuuksia paikkakunnan nuorille/nuorille aikuisille. Yhteen kootun porukan kanssa on mukavampi toimia kuin yksin ja vastuita ja tehtäviä voi jakaa kiinnostuksen mukaan. Olennaista on halu vaikuttaa oman alueen ehkäisevään huumetyöhön nuorekkaalla tavalla. Paikallisosastoporukalla voitte: *pitää infopisteitä *tehdä nuorisotalo /kouluvierailuja *järjestää tapahtumia ja päihteetöntä toimintaa *tukea huumeiden käytön lopettaneita *levittää tietoa ja materiaaleja huumausaineisiin liittyen *tartuttaa huumekriittistä asennetta muihin nuoriin *lähteä mukaan muiden osastojen järjestämiin tapahtumiin tai valtakunnallisiiin tapahtumiin *toimia internetin kautta ym.ym. Useilta kunnilta saa taloudellista tukea toimintaan ja tiloja kokoontumisiin Toiminnanohjaajat neuvovat ja auttavat toiminnan suunnittelussa ja aloittamisessa. Jos olet kiinnostunut paikkarin perustamisesta ja olet saanut porukkaa mukaan ota rohkeasti yhteyttä niin katsotaan miten saada paikallisosastotoiminta sinun alueellasi käynnistymään! Nyt saatavilla myös starttirahaa uusille osastoille! Yhteydenotot: Hanna Multanen 040-7655588, hanna.multanen@yad.fi 10 7

Toimintakalenteri Infopistevastaavaksi festareille Jyväskylässä 23-24.5.2009!! -Kahvila Kappelissa vanhemmille ja aikuisille suunnattu keskustelutilaisuus n. klo 18-19 EI TAASKAAN MI- TÄÄN TEKEMISTÄ? TYLSÄ KEVÄT TULOS- SA? EI SUINKAAN. LUEPA TÄSTÄ! Yhdyshenkilöpäivät 24.-26.4. 09 Jyväskylässä!! Päivät ovat koulutukselliset arviointi- ja kehittämispäivät, jotka on suunnattu YADin yhdyshenkilöille ja luottamushenkilöille. Ilmoittautumiset yad@yad.fi Tervetuloa vuosikokoukseen 26.4 2009 Jyväskylään klo 15.00! YAD ry:n sääntömääräinen kevätkokous su 26.4. klo 15.00. Paikka: Jyväskylä, Keltinmäen nuorisotila, Keltinmäentie 15. Katso tarkempi kutsu tästä jäsenkirjeestä sivulta 4 ja tule paikalle! Infopistekoulutus Helsingissä 9.-10.5 2009! Tule mukaan infopistekoulutukseen 9.-10.5 la klo11-19 ja su klo 9-15 Paikkana on Irti Huumeista ry:n koulutustila (Mariankatu 13 A 1, 00170 Helsinki) Toimistolla mahdollista yöpyä! lisätietoja ja ilmoittautumiset: petra.maltolahti@yad.fi Infopistekoulutus Saarijärvellä 16-17.5.2009!! Ilmoittautumiset infopistekoulutukseen 10.5.2009 mennessä festarit@yad.fi (yhteiskuljetus lähtee Jyväskylästä, ilmoittautuessa saat lisätietoja) Oletko käynyt infopistekoulutuksen? Haluaisitko ottaa enemmän vastuuta festareilla? Ilmoittaudu vastaavien koulutukseen 18.5.2009 mennessä. Ajokortti katsotaan eduksi. Koulutusten hinta: 5e sisältää materiaalin, ruuan ja majoituksen Ilmoittautumiset: festarit@yad.fi (muista mainita ilmoittautumisen yhteydessä erityisruokavaliostasi) Value Life -YK:n huumeiden vastaisen päivän tapahtuma Helsingissä Espan puistossa/lavalla ti 26.5. klo 16-19 -Lavalla bändejä ja nuorten tanssiesityksiä. -Puistossa päihdetyön järjestöt esittäytyvät ja järjestävät toimintaa -Huumeiden vastainen mielenilmaus Tapahtuma on avoin kaikille ja YADin pisteelle voit vielä ilmoittautua mukaan ottamalla yhteyttä Rositaan rosita.juurinen@yad.fi Järjestäjinä Päihdetyön järjestöt+ Helsingin Nuorisoasiainkeskus Tervetuloa mukaan kaikki! Tarkemmat tiedot esiintyjistä ja ohjelmasta varmistuvat lähiaikoina voit tsekata niitä YADin nettisivuilta sekä tapahtuman sivuilta osoitteesta www.valuelife.fi 8 9