SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ RY 04.04.2004 1/13 TOIMINTAKERTOMUS 2004 YLEISTÄ Vuosi 2004 oli Suunta-101 Jyväskylä ry:lle kahtalainen. Tunnustuksena aktiivisesta lapsija nuorisotoiminnasta seuralle myönnettiin Sinettiseuran arvo. Kuntorastipuolella saavutettiin huima suorituskertaennätys, ja seuran talouskin alkoi vakiintua voitolliseksi. Sekä nuoret että vanhat menestyivät kisoissa SM-tasoa myöten, mutta pääsarjoissa pitkään jatkunut kilpailu- ja valmennustoiminnan hiipuminen johti kauden päättyessä useiden suunnistajien siirtymiseen muihin seuroihin. Osittain kyseessä oli maanlaajuinen muoti-ilmiö, paikallisesti asiaan vaikutti menneisyyden mahtiseuran Vaajakosken Terän elpyminen mutta toki ynyläisillä oli aihetta tarkastella kriittisesti myös omaa toimintaansa. Pienen tuumaustauon jälkeen päätettiin ottaa uusi suunta tulevaisuuteen omia vahvuuksia unohtamatta. Johtokuntaan ja jaostoihin haettiin ja saatiin uutta verta. Toiminta jatkuu entistä ehompana monella rintamalla mutta eittämättä tulevaisuuden suurin haaste on vuoden 2006 Nuorten Jukolan järjestelyvastuu. LASTEN SUUNNISTUSTOIMINTA 2004 Toiminta Kaudella 2004 Suunta 101:n lasten suunnistustoiminta tapahtui neljässä eri tasoryhmässä (alkeisryhmä, RR-ryhmä, TR/tavallinen suunnistus ja vaikeampi tavallinen; 6-18 v.) sekä ns. viikariryhmässä (4-6 v.). Ryhmät kokoontuivat samaan aikaan ja ennenkaikkea samassa paikassa. Kutakin ryhmää veti muutama (2-3) päävetäjää ja avustavina ohjaajina toimivat lasten vanhemmat sekä osa edustusryhmän nuorista. Kaikkiaan ohjaajia oli kevätkaudella 34 ja syyskaudella 23. Lapsia ja nuoria oli mukana suunnistusryhmissä (6-17 v.) kevätkaudella 73 ja syyskaudella 72 sekä viikari-ryhmässä (3-6 v.) kevätkaudella 17. Lasten ikäjaukauma painottui kuitenkin vasta-alkajiin ja rastireittiläisiin (10 vuotiaita ja sitä nuorempia 70 %, viikarit mukaan lukien 75 %). Lapset jaettiin keväällä taitojensa mukaan eri ryhmiin, mutta siirtoja ryhmistä toisiin tapahtui lasten ehdoilla koko kauden ajan, eniten kuitenkin syyskauden alussa.
SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ RY 04.04.2004 2/13 Ohjauksessa eri ryhmissä pyrittiin yhtenäiseen toimintatapaan, jossa ohjauksen painopiste oli metsässä paikanpäällä tapahtuvaa ohjaus (kuten oikaisujen esittelyt ja perässäjuoksut). Kunkin harjoituksen aluksi ja lopuksi pidettiin lyhyet selostukset harjoituksen aiheista ja muista yleisistä asioista. Kauden 2004 toiminta jakautui kevät- ja syyskauteen ja niille tehtiin erilliset ohjelmat. Kevätkaudella kokoonnuttiin 12 kertaa, syyskaudella 11 kertaa ja käyntikertoja tuli keväällä 534 kpl ja syksyllä 377 eli keskimäärin kullakin kerralla oli mukana 34-45 lasta. Kevätkauden luvuissa ovat mukana Viirari-ryhmän osallistumiset. Kevätkaudella osallistuttiin SaPu:n järjestämälle Leimaus-leirille (7 lasta ja 1 ohjaaja), AOK-kilpailuun (24 lasta), AOV-viestiin (5 joukkuetta) ja KeuKi:n järjestämälle oravapolkuleirille (13 lasta ja 3 ohjaaja). Syyskaudella pidimme lapsille oman leirin Halssilan hiihtomaassa (23 lasta ja 7 ohjaajaa) ja Nuorten Jukolaan osallistuimme kahdella joukkueella. Keväällä Suunta 101 Jyväskylän lasten suunnistustoiminnalle myönnettiin sinettitunnus, jota vastaan ottamassa Killerissä oli 63 lasta ja 15 ohjaajaa. Sinetin saanti on osoitus lasten suunnistustoiminnan voimallisesta kehittämisestä ja pitkäjännitteisestä työstä. Sinetin saantiin liettyen esiinnyimme televisiossa Ylen Keski-Suomen paikallisuutissa sekä Jyväskylä TV:n viikonvarrella ohjelmassa. Saavutukset Alueoravapolkuviestiin (AOV) osallistuttiin viidellä joukkueella. Viestin voitti KeuKi, toinen oli KeuKi ja kolmas SaPu, meidän joukkuen sijat olivat 6, 10, 11, 22 ja hylätty. Kaikkiaan joukkueita viestiin osallistui 22 kpl. Nuorten Jukolaan osallistuimme kahdella joukkueella. Nuorten Jukolan voitti Tampereen Pyrintö, MSParman ollessa toinen ja Northern Wind kolmas. Meidän 1. joukkueen sijoitus oli 44. ja 2. joukkue oli 118. Hiihtosuunnistuksen AM-kisoissa palkintosijoilla olivat Markku Oikarinen (1. AM-pika, 1. H14 AM-latu, 2. H14 AM-normaali ja 2. H14 AM-pika), Riku Martikainen (1. H16 AMpika), Eeli Viholainen (1. H10 AM-latu, 2. H12 AM-normaali ja 2. H12 AM-pika) ja Joona Viholainen (2. H14 AM-normaali ja 2. H12 AM-latu) sekä H14 AM-viestin voittaneet Eeli Viholainen, Joona Viholainen ja Markku Oikarinen. Suunnistuksen AM-kisoissa palkintosijoilla olivat Riku Martikainen (1. H16 AM-normaali, 2. H16 AM-pitkä), Tatu Lehto (1. H14 AM-pika, 1. H14 AOK), Markku Oikarinen (1. H14 AM-yö, 3. H14 AM-normaali), Hannu Saarivaara (3. H14 AOK), Joona Viholainen (2. H13 AM-normaali, 2. H13 AOK), Konsta Lehto (1. H12 AM-pika, 2. H120 AM-normaali, 1. H12 AOK), Eeli Viholainen (1. H10RR AM-pika, 1. H10RR AM-normaali, 1. H10RR AOK), Roosa Asunmaa (3. D13 AOK), Iiris Asunmaa (3. D12TR AOK) ja Pinja Sipiläinen (1. D8RR AOK).
SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ RY 04.04.2004 3/13 AM-partion ja AM-viestin voittajia olivat H16-sarjassa Tatu Lehto, Markku Oikarinen ja Riku Martikainen, toiseksi sijoittuivat AM-partiossa H14-sarjassa Hannu Saarivaara, Joona Viholainen ja Konsta Lehto, kolmanneksi AM-viestissä H14-sarjassa Juho Määttä, Joona Viholainen ja Hannu Saarivaara sekä AM-viestissä D14-sarjassa Roosa Asunmaa, Paula Simonen ja Vuokko Jurvakainen. Suunnistuksen KLL-kisoissa menestyneitä olivat Eeli Viholainen 3. H10RR-sarjassa, Henri Lamberg 5. H10RR-sarjassa ja Tatu Lehto 9. H14-sarjassa. SM-kisoissa menetyi Riku Martikainen ollen 7. H16-sarjassa SM-yössä. Kevätkauden ohjelma 27.04. Laajavuori, Laajari 04.05. Laajavuori, hiihtostadion 11.05. Killeri 18.05. Keljonkangas 25.05. Sippulanniemi 01.06. Touruvuori, Palokka 01-04.06. Leimaus 2004, Saarijärvi 08.06. Vesala 14-16.06. Oravapolkuleiri, Keuruu 14.06. AOK, Keuruu 16.06. AOV, Keuruu 22.06. Ladunmaja (kevätkauden päätös) Syyskauden ohjelma 03.08. Laajavuori, hiihtostadion 07-08.08. S-101 kansalliset, Kinkomaa 10.08. Kinkomaa 17.08. Ladunmaja 21.08. Nuorten Jukola, Lieksa 22.08 Päiväleiri Halssilan hiihtomaassa 24.08. Seppälänkangas 31.08. Tyyppälä 07.09. Isolahti 14.09. Sippulanniemi 21.09. Viitaniemi (syyskauden päätös)
SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ RY 04.04.2004 4/13 LASTEN KÄYNTIKERRAT 2004 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 KAP. K1 K2 K3 K4 K5 K6 K7 K8 K9 K10 K12 K12 KAP S1 S2 S3 S4 S5 S6 S7 S8 S9 S10 S11 Vaikea tavall. Tukir./Tavall. Rastireitti Alkeisryhmä Viikarit 22.09.2004 KILPAILU- JA VALMENNUSTOIMINTA 2004 KARTTATUOTANTO Vuonna 2004 valmistui uusi suunnistuskartta Rinkoriutta (1:10000) ja kyseinen karttaan yhdistettiin aiemmin valmistunut Sarvivuoren kartta ja uusi kartta nimettiin Sarvelan kartaksi (1:10000). Karttoja käytettiin kaksipäiväisten kansallisten kilpailujen yhteydessä. Kuntorasteja ja suunnistuskoulun harjoituksia varten tehtiin tai päivitettiin seuraavat kartat:
SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ RY 04.04.2004 5/13 Hiihtomaa 1:10000 Kangasvuori 1:10000 Killeri 1:10000 Kotalamminmäki 1:10000 Kuokkala 1.10000 Köhniö 1:10000 Mysiönmäki 1:10000 Pirttimäki 1:10000 Touruvuori 1:10000 Kouluja ja harjoituksia varten tehtiin tai päivitettiin seuraavat opetuskartat: Graniitti 1:5000 Keljon koulu 1:3000 Keltinmäen koulu 1:5000 Kinkomaan koulu 1:2000 Kotalampi 1:4000 Nenäinniemen koulu 1:1500 ja 1:5000 Pohjanlamminkoulu 1:5000 KILPAILUJEN JÄRJESTÄMINEN Kansalliset Vuonna 2004 järjestettiin kaksipäiväiset kansalliset kilpailut 7-8.8.2004 Kinkomaan urheilukentältä. Osallistujia oli molempina päivinä hieman yli 300. Kilpailunjohtajana toimi Jarmo Oikarinen sekä ratamestareina Antti Häkkinen ja Pekka Juvakka. Kilpailujen tulokset ja materiaali löytyvät Verkkokompassista http://www.suunnistus.net/suunta101/kisa2004/. Kurkocup Perinteinen Kurkocup järjestettiin syksyllä kuuden osakilpailun sarjana. Osallistujien oli keskimäärin 54 kpl, yhteensä 325. Kilpailun tulokset ja materiaali löytyy Verkkokompassista http://www.suunnistus.net/suunta101/kurkocup/kc2004.htm. Kurkocupin osakilpailut ja ratamestarit: 1. ke 20.10. Kinkomaa Jouni Mäkäräinen 2. ke 27.10. Savumäki Timo Sivill 3. ke 3.11. Hintusvuori Kari Häkkinen 4. ke 10.11. Keltinmäki Timo Reiman 5. ke 17.11 Vesala Jukka Liuha 6. ke 24.11 Laajavuori Jarmo Puttonen
SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ RY 04.04.2004 6/13 Tulokset Miehet 1. Jouni Kahelin 2. Pasi Ikonen 3. Jarmo Puttonen Naiset 1. Mia Junnola 2. Maaret Rantanen 3. Marttiina Joensuu Juniorit 1. Riku Martikainen 2. Markku Oikarinen 3. Joona Järvinen Ikämiehet 1. Pekka Noponen 2. Jarmo Oikarinen 3. Kari Hytönen VALMENNUSJAOSTO Valmennusryhmät Valmennusryhmän toiminta keskittyi nuorten (H20) ympärille, junnuketjuun kuului 6 nuorta, miesten ryhmään kuului 7 miestä ja naisketjuun vain 2 naista. Leirit ja harjoitukset Hankasalmen kevätleirille Ahvenanmaalle osallistui meidän ns. junnuporukka 6 hengen voimin, lisäksi järjestettiin oma Jukola-leiri Jämillä 4 hengen porukalla. Juho-Veikko Hytönen, Lauri Oikarinen ja Pasi Sillanpää kuuluivat Suunnistusliiton aluevalmennusryhmään. Harjoituksista merkittävimpinä olivat testijuoksut ja syksyllä perinteinen Kurkocup. Salijumpat pyörivät talvikaudella kerran viikossa. Kilpailut ja menestys Henkilökohtaisissa SM-kilpailuissa parhaasta sijoituksista vastasivat nuoret Janne Häkkinen, Juho-Veikko Hytönen (5.), Jouko Liuha, Riku Martikainen (7.) ja Lauri Oikarinen (6., 7.,8. 9.) sekä 35-sarjalaiset Ulla Lahtinen (1., 4., 4.), Susanna Parkkisenniemi (2.) ja Jyrki Jäppinen (3., 4.).
SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ RY 04.04.2004 7/13 Paras viestisaavutus oli hiihtosuunnistuksen 4. sija sarjassa H20 joukkueella Janne Häkkinen, Riku Martikainen ja Lauri Oikarinen, lisäksi SM-viestissä pojat saavuttivat 7. sijan sarjassa H20 joukkueella Janne Häkkinen, Jouko Liuha ja Lauri Oikarinen. Yleisen sarjan parhaista sijoituksista vastasivat Timo Reiman SM-pitkillä 15. ja Kaisu Martinmäki SM-pitkillä 16. Timo Reiman saavutti lisäksi parinaan Marius Mazulis toisen perättäisen voiton Ruotsin tunturisuunnistuksessa. Tiomila viestissä miehet olivat sijalla 244, viestin parhaimmista juoksuista vastasivat Janne Häkkinen, Lauri Oikarinen, Jari Kahelin ja pitkänyön lähes kokonaan ilman valoa juossut (lamppu hajosi) Timo Reiman. Jukolan viestissä tuli sijoitus 62, viestin parhaimmasta juoksusta vastasi Jukka Liuha. Venlojen viestissä sijoitus oli 66. ja parhaasta juoksusta vastasi Ulla Lahtinen aloitusosuudella. Kauden menetyksiin voidaan kirjata Jari Kahelinin, Jukka Liuhaan ja Timo Reimanin siirtymiset VaajTe:ään, Juho-Veikko Hytösen siirtyminen KangSK:hon, Jouko Liuhan ja Pasi Sillanpään siirtymisen Hiisirastiin. SM-MENESTYS Hiihtosuunnistuksen SM-normaali: H20 7. Lauri Oikarinen H80 3. Alpo Mäkelä D40 5. Sirkka Oikarinen D70 5. Saara Koivunen Hiihtosuunnistuksen SM-viesti: H20 4. Janne Häkkinen Riku Martikainen Lauri Oikarinen Hiihtosuunnistuksen SM-pika: H20 6. Lauri Oikarinen H20 7. Janne Häkkinen H80 4. Alpo Mäkelä D75 3. Saara Koivunen SM-pitkät: H20 9. Lauri Oikarinen H80 6. Alpo Mäkelä D35 4. Ulla Lahtinen D45 6. Leena Saarivaara
SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ RY 04.04.2004 8/13 SM-sprint: H20 5. Juho-Veikko Hytönen SM-normali: H35 4. Jyrki Jäppinen H80 3. Alpo Mäkelä D35 1. Ulla Lahtinen D45 5. Leena Saarivaara D75 3. Saara Koivunen SM-yö: H16 7. Riku Martikainen H20 8. Lauri Oikarinen H35 3. Jyrki Jäppinen H80 4. Alpo Mäkelä D35 2. Susanna Parkkisenniemi D70 6. Saara Koivunen SM-pika: H35 6. Jyrki Jäppinen H80 3. Alpo Mäkelä D35 4. Ulla Lahtinen D75 1. Saara Koivunen SM-viesti: H20 7. Jouko Liuha Janne Häkkinen Lauri Oikarinen H75 3. Maks Uusitalo Alpo Mäkelä Jorma Luoma-Aho KLL: H9RR 5. Henri Lamberg H10RR 3. Eeli Viholainen H14 9. Tatu Lehto SEURATOIMINTAJAOSTO Vuonna 2004 seuran keskeisimmät tiedotusvälineet olivat seuralehti Kompassi, Rastilehti, Verkkokompassi sekä sähköpostilista eli "yny-lista".
SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ RY 04.04.2004 9/13 Vuoden aikana julkaistiin neljä Kompassi- seuralehteä. Kompassin kakkosnumero oli jokaiseen talouteen jaettava perinteinen Rastilehti (painos 60.000 kpl). Sen keskeisimmät tehtävät ovat suunnistuksen tunnetuksi tekeminen ja suunnistustapahtumista tiedottaminen. Verkkokompassin eli seuran kotisivujen kautta tiedotettiin ajankohtaisista tapahtumista sekä niistä asioista, joiden välittämiseen Kompassi-lehti on liian hidas. Tietoa saatiin Verkkokompassin kautta mm. kuntorastien järjestämispaikoista ja tuloksista, seuran järjestämistä muista kilpailuista ja harjoitusleireistä sekä valmennustoiminnasta. Verkkokompassi täydentää seuralehden tehtävää ja se tavoittaa myös muiden seurojen jäseniä. Verkkokompassia ylläpitivät Lauri Pohjola, Jarmo Oikarinen ja Juha Nivukoski. Sähköpostin osoite on yny@cc.jyu.fi. Kilpailuihin ilmoittautumiset hoidettiin pääosin Verkkovihkopalvelun kautta. Verkkovihon tukihenkilöksi saatiin Markku Kotamäen jälkeen Jarmo Oikarinen, joka huolehti kaikki seuran jäsenten ilmoittautumiset suunnistuskisoihin. Seura-asujen tilauksen hoiti Juha Nivukoski. Seuratoimintajaosto järjesti yhteiskuljetuksen Jukolan ja Venlojen viestiin osallistuville Kankaanpäähän. Jaoston tehtäviin kuului seurateltan ja viirin kuljettaminen isoihin tapahtumiin ja kansallisten puffettitoiminta. Seuran maalivaatteen uusinnan hoiti Tapani Huovila. KUNTOSUUNNISTUSJAOSTO Keski-Suomen Suunnistus myönsi seuralle kuntorastikilven hyvin organisoidusta kuntorastitoiminnasta. Tapahtumat ja tilastot Vuonna 2004 järjestettiin 26 kuntorastitapahtumaa ajalla 11.4. - 30.9. Kesän aikana kirjattiin yhteensä 4429 suunnistussuoritusta eli keskimäärin 170 suoritusta / kerta. Tämä oli ensimmäinen kesä, kun 4000 kävijän raja ylittyi. Lisäksi kesän aikana tehtiin uusi tapahtumakohtainen ennätys kesäkuussa Nenäinniemessä, tällöin kirjattiin 342 suunnistussuoritusta. Kausi 2004 oli siis vilkas suunnistuskesä. Suunnistus kuntoiluharrastuksena on ollut nousussa viimevuosina, ja viime kesänä osallistujien kesken järjestetty arvontakilpailu selittää osaltaan osallistujapiikkiä. Oheisessa kuvaajassa on esitetty koko kesän kävijämäärät tapahtumittain.
SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ RY 04.04.2004 10/13 FL merkintä tarkoittaa Firmaliigaosakilpailua ja S-M seuranmestaruuskilpailua. 400 Kuntorastit 2004 350 FL, 342 300 250 FL FL Osallistujia 200 150 100 50 0 Harju Lohikoski Viitaniemi Vuorilampi Touruvuori Seppälänkangas Vesala II Tyyppälänjärvi Nenäinniemi Ilvesvuori Isolahti Vesala I Roninmäki Levonmäki Ilvesvuori Touruvuori Sippulanniemi Hintusvuori Kinkomaa Nenäinniemi Roninmäki Mysiönmäki S-M FL FL FL Isolahti Sippulanniemi Killerjärvi Säynätsalo D-rata C-rata B-rata A-rata
SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ RY 04.04.2004 11/13 Paikka Karttoja A B C D Yhteensä Harju 41 29 12 41 Lohikoski 65 52 23 75 Viitaniemi 109 68 41 109 Vuorilampi 197 47 54 56 25 182 Touruvuori 220 70 74 46 7 197 Seppälänkangas 226 71 104 41 10 226 Vesala II 275 66 113 43 23 245 Tyyppälänjärvi 273 74 126 45 10 255 Nenäinniemi 380 165 124 53 0 342 Ilvesvuori 239 72 105 53 0 230 Isolahti 194 46 86 45 11 188 Vesala I 92 28 54 10 92 Roninmäki 215 66 75 31 18 190 Levonmäki 152 38 58 49 7 152 Ilvesvuori 177 93 48 27 9 177 Touruvuori 141 39 54 28 18 139 Sippulanniemi 159 60 58 24 12 154 Hintusvuori 157 47 49 38 23 157 Kinkomaa 220 64 79 46 18 207 Nenäinniemi 150 37 67 34 9 147 Roninmäki 172 45 67 44 7 163 Mysiönmäki 180 46 79 40 12 177 Isolahti 150 35 60 41 12 148 Sippulanniemi 145 66 45 26 137 Killerjärvi 191 63 72 45 10 190 Säynätsalo 109 48 29 32 109 YHTEENSÄ 4629 1386 1829 973 241 4429
SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ RY 04.04.2004 12/13 Alla kuntosuunnistushistoriikki kuvaajan muodossa. Kuntosuunnistustapahtumat ja -suoritukset vuosina 1966-2004 35 4500 30 4000 3500 25 3000 Tapahtumat / krt 20 15 10 2500 2000 1500 1000 Suoritukset 5 500 0 1966 1967 1968 1969 1970 1971 1972 1973 1974 1975 1976 1977 1978 1979 1980 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 0 Suoritukset Tapahtumat
SUUNTA 101 JYVÄSKYLÄ RY 04.04.2004 13/13 Maksut Kuntorastien maksut olivat seuraavanlaiset: Karttamaksu oli 4 euroa/kerta. MuuRa:n jäsenet saivat suunnistaa puoleen hintaan (S-101:n jäsenillä oli sama etu MuuRan rasteilla). Alle 16-vuotiaat saivat suunnistaa ilmaiseksi, Emit-vuokra perittiin. 10 kerran sarjalippu maksoi S-101:n jäseniltä 30 euroa ja muilta 34 euroa. 15 kerran sarjalippu maksoi S-101:n jäseniltä 42 euroa ja muilta 48 euroa. Kausilippu 26 kertaa maksoi S-101:n jäseniltä 52 euroa ja muilta 62 euroa. Vuokraemit maksoi 2 euroa/kerta Firmaliiga Firmaliigavastaavana toimi Lauri Pohjola ja osakilpailuja oli yhteensä 6. Firmaliigasäännöt olivat pääpiirteissään samat kuin edelliskesänä. Kevätkauden viimeinen osakilpailu oli pikamatka ja syyskauden viimeinen pitkänmatkan kilpailu. Firmaliigan palkintosijat jaettiin seuraavasti: 1. Yliopisto 2. Metso Paper 3. Yomi Eli Yliopistolla ja Metso Paperilla on molemmilla kaksi kiinnitystä kiertopalkintoon ja molemmilla on mahdollisuus vuonna 2005 voittaa pokaali omakseen.