Hei kummi! Hongkong 13.3.2013



Samankaltaiset tiedostot
Terveisiä kummityön arjesta ja juhlasta!

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Matkakertomus Busiasta

o l l a käydä Samir kertoo:

Odpowiedzi do ćwiczeń

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Honkongin Hulinaa 6. -manner-kiinan spesiaali

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Maanviljelijä ja kylvösiemen

JOKA -pronomini. joka ja mikä

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Krista Paavolainen

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan

Hyvät Elämän siiville -hankkeen kummit ja ystävät!

苏 州 (Suzhou)

Matka Kronstadtiin keväällä Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

Matt. 11: Väsyneille ja stressaantuneille

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

9.1. Mikä sinulla on?

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

Islannin Matkaraportti

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa

Saa mitä haluat -valmennus

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela

Lucia-päivä

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

HIIRIKAKSOSET. Aaro Lentoturma

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU PÄÄTOIMITTAJA

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!

Preesens, imperfekti ja perfekti

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

Kolmannen luokan luokkalehti

ME 112 HUHTIKUU PÄÄTOIMITTAJA

Työssäoppimassa Espanjassa

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Prinssistä paimeneksi

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Tämän leirivihon omistaa:

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Sinähän osaat, Liinu!

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

AIKAMUODOT. Perfekti

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia

Ystävät hyvät!

OPS Kohti uudenlaista koulua

Majakka-ilta

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

Ihmisen toivottomuuden alku

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Tähän mikä tahansa kuva Kata, laitatko kaikki Etusivun kuvat valmiiksi!

JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja Hämeenlinna

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen

Peikkoarvoitus Taikametsässä

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Vastuuta ja valikoimaa

Pöllönkankaan verkkokohina

Suomen Lähetysseura Sampo Pankki IBAN FI Tähtitorninkatu 18, Helsinki puh

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Keskikesä Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua

Transkriptio:

Hongkong 13.3.2013 Hei kummi! On kulunut noin kuukausi siitä kun kiinalaiset juhlivat uutta, käärmeen, vuotta alkavaksi. Kuvan mandariinit ovat juhlaan kuuluvasta puusta, jonka hedelmät voi syödä puun ne tiputettua. Tällä kerralla teimme kummimatkan sekä Hubein Baokangiin että Hunanin Huaihuan alueen kouluihin. Monella oppilaalla oli ollut kuukaudenkin pituinen loma ja he olivat juuri saapuneet kouluihinsa kun tulimme heitä tervehtimään. Meitä oli Hongkongista matkassa pastori Chun, sihteeri Danielin ja minun lisäksi Kiinan alue-edustaja Jouni Heiskanen. Matka ensimmäisen etapin vuoristoiseen Baokangiin kesti noin neljä tuntia. Ajoimme ylös vuoristoa pitkin kiemurtelevaa tietä. Ilma oli tosi harmaa ja näkyvyys huonoa. Pysähdyimme matkan varrella ja näimme vuorta kiipeäviä possuja. Pysähdyspaikan rakennusten takaa, joista oikealla oleva on muuten vessa, tulisi näkyä vuoria... Kun saavuimme tasangolle ei ilma ollut sen kirkkaampi. Kuvassa alue-edustaja Jouni Heiskanen.

Baokangin kouluilla Baokangissa oli ilma lähellä nollaa. Meidän siellä ollessamme ripotteli hiukan luntakin. Onneksi minulla oli taas laukussa lapasia mukana. Tällä kertaa kiitos Hämeenlinnan ja Turun Mikaelin seurakuntailaisille! Matkan ensimmäiset lapaset annoin Jouni Heiskasen kanssa Shi Yu Fenille (vas.) ja Wang Xiao Qiaolle. Koko aamun matkustamisen jälkeen meillä oli vain puoli päivää Boakangissa ja menimme vauhdilla eri kouluihin. Seuraavassa etapissa (kuva oik.) raitatakkinen Lu Cong Rui puhui jo vähän englantia kanssani ja sanoi muistavansa minut edelliseltä matkalta. Seuraavassa koulussa oli oppilaat tulivat jonossa noutamaan minulta laatikosta yllätyslahjan. Nämä olivat pieniä hotellituliaisia, joita pastori Chu on matkoillaan kerännyt. Yleensä oppilaat ovat erittin ujoja puhumaan ulkomaalaisen kanssa, mutta tämä ryhmä rupatti niin reippaasti että oli vaikeuksia pysyä perässä. Kysyin heidän lomapuuhistaan (niin kuin melkein kaikilta matkan oppilailta) ja kun Chen Yan (vas. takana) sanoi lukeneensa läksyjä räjähti Li Xing Rong (oik. edessä) nauruun ja sanoi: Et sinä mitään läksyjä tehnyt. Näin kun leikkisit kavereiden kanssa ulkona joka päivä. He tulevat samasta kylästä. Kuvassa lisäksi: Chen Shi Xin (vas. edessä) ja Lei Yu Fang (oik. takana). Tytöt ovat Lähetysseuran, pojat Hongkongin kirkon tukemia. Toisessa koulussa myös (kuva oik.) tytöt Yang Lu ja Liu Xing Ping ovat hekin Lähetysseuran tukemia kun taas poikaa tukee Hongkongin kirkko.

Hunanissa Harmaat päivät päättyivät kun saavuimme Hubein pääkaupungin, Wuhanin, kautta Hunaniin ja Huaihuaan. Matka yöjunassa kesti 12h. Kolmen päivän harmauden ja kylmyyden jälkeen aurinko pääsi lämmittämään myös fyysisesti. Oppilaathan lämmittävät mieltä jo tarpeeksi. Ensimmäisellä koululla oppilaat olivat kovin ujoja kun heidät kutsuttiin rehtorin huoneeseen ja ulkomaalaiset, koulun johto ja paikalliskouluviranomaiset ottivat heistä kuvia ja kyselivät kysymyksiä. He ovat kaikki ylä-asteen viimeisin luokan oppilaita ja toivoivat pääsevänsä lukioon jatkoon. Voit rukoilla heidän puolestaan että pääsevät haluamaansa kouluun. Kuvassa vasemmalta: Luo Jing Jing, Zhou Tao, Zhou Rui Xue, Heidi Uusimäki, Yang Lin, Yang Ju Ying ja Zhou Yao. Muut paitsi Zhou Tao ja Yang Ju Ying, ovat Lähetysseuran kummioppilaita. Oppilaiden palattua oppitunneilleen, kävimme katsomassa koulun tiloja. Yläkuvassa näkymä heidän asuntolastaa, eli ihan keskellä maaseutua ovat. Sängyissä lukee että ovat Lähetysseuran ja Hongkongin luterilaisen kirkon lahjoittamia. Kurkistin myös ruokalan keittiöön, jossa valmistettiin jo lounasta. Suurin osa ruokalajeista koostuu kasviksta, koska ne ovat lihaa halvempia. Ruokalan edessä on käsienpesuallas. Käsienpesualtaan lukee itsehoito, itsekuri. Paikat olivat siistejä, vaikkakin alkeellisia.

Palasimme vielä koulurakennukseen jossa kävin ensin moikkaamassa ala-asteelaisia englannintunnillaan. Löysin myös kummioppilaamme matikan tunnilta (keskimmäinen kuva). Heidän kanssaan oli nyt helpompi jutella kun olivat oman pulpettinsa äärellä, eivätkä rehtorin kansliassa. Zhou Yao(etummainen) piti historiasta, hänen takanaan istuva Zhou Rui Xue englannista. Molemmat vakuuttivat myös osaavansa hyvin matematiikkaa. Portaikossa tuli ruuhkaa kun oppilaat halusivat poseerata. Seinään maalatussa kuvassa lukee että: kotimaani sydämessäni. Zhongfan Seuraavana päivänä oli vierailussa Zhongfanin koulut ja ammattioppilaitos. Nuoret aikuisoppilaamme olivat juuri lounastunnilla kun saavuimme kouluun. Suurin osa kerääntyi kuitenkin juttelemaan puun alla pastori Chun ja minun kanssa. Kyselimme heidän lukujärjestyksestään, josta löytyy mm. hotellityön eri aloihin liittyviä oppitunteja, kuten vastaanottotyö, huonesiivous ja tarjoilu. Lisäksi harjoitutin hotellialan englantia oppilaiden kanssa niin että minä olin asiakas joka kyseli heiltä vastaanottoapulaisilta kysymyksiä. Iltapäivällä menimme Zhongfanin aluehallinnonvirastoon, jossa elektorninen ilmoitustaulu kertoi tulostamme työntekijöille. Salissa Jouni Heiskanen piti puheen opettajille Lähetysseuran pitkästä työstä Hunanissa, jonka jälkeen opettajat ja rehtorit tulivat noutamaan kummioppilaidemme rahat.

Hechengin erityiskoulu Oli jo iltapäivän harrastetuntien aika kun saavuimme Hechengin erityiskouluun. Pienemmät tekivät tosin läksyjä, mutta isommilla oli valintansa mukaan tanssia koripalloa tai kalligrafiaa. Tanssitunnilla tehtiin liikkeitä joko television edessä kopioiden siellä näkyvää tanssia tai opettajan johdolla tarkasti laskien rytmin. Ulkona auringossa oli selvästi lämpimämpää kuin koleissa sementtiluokissa, joissa ei ole lämmitystä.

Minne vie syrjäseuduilta lapsen opintie? Koulubussina toimivan pakettiauton mukana vuoristokylän alaasteelle? lukioon-, tai ammattikouluun asti? Siinä päätöksessä olette te, kummit mukana. Kun oppilaat ovat jo iloisia pelkästään siitä että näkevät ulkomaalaisen, kuinka iloisia he ovatkaan että pääsevät kouluun tuen avulla! Koulutus on aina ikkuna uuteen maailmaan ja mahdollisuuksiin. Kiitos teille kaikkien kummioppilaidemme puolesta! Kiitän myös kaikista kudotuista lapasista ja villasukista! Nyt on lähes kaikilla alueen oppilailla joko sukat tai lapaset. Niitä ei tarvitse siis enää kutoa ainakaan ihan seuraavaa matkaa varten. Toivoisin tämän kirjeen myötä erityisrukouksia Huitongin alueen oppilaiden puolesta. Poliittisen tilanteen vuoksi emme päässeet tälläkään kertaa, pastori Chuta lukuunottamatta, vierailemaan alueen kouluissa. Keväisin terveisin, Heidi Uusimäki Kummiyhteyshenkilö: raportointi ja kuvat. St. Andrew s Christian Centre 5/F FELM138 Nathan Road, Kowloon Hong Kong SAR Heidi.uusimaki@felm.org Kummina olet korvaamaton kutsu ystäväsikin! Suomen Lähetysseura, PL 154 (Käyntiosoite: Tähtitorninkatu 18), 00141 Helsinki, puh. 09 12971 kummit@suomenlahetysseura.fi www.suomenlahetysseura.fi/kummit Tilaa uutiskirje: www.suomenlahetysseura.fi/uutiskirje