Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry
Työmarkkinatuki On taloudellinen tuki, jolla tuetaan työttömän työnhakijan sijoittumista työmarkkinoille. On tarkoitettu työttömälle, joka: tulee ensi kertaa työmarkkinoille tai joka ei ole ollut viime aikoina töissä (= ei täytä työssäoloehtoa). ei voi enää saada perus- tai ansiopäivärahaa 500 päivän enimmäisajan täytyttyä. Niille ansiopäivärahan saajille, joiden työhistoria on alle 3 vuoden mittainen, viimeiset 100 päivää ansiopäivärahaa maksetaan peruspäivärahan suuruisena. Työmarkkinatuki on tarveharkintainen, eli tuen suuruuteen vaikuttavat omien tulojen lisäksi vanhempien tulot jos asut heidän kanssaan samassa taloudessa. Työmarkkinatuen kestoa ei ole rajoitettu.
Kenelle työmarkkinatukea maksetaan? Työmarkkinatukea voi saada jokainen 17 64-vuotias Suomessa asuva työtön työnhakija, joka on työkykyinen, työmarkkinoiden käytettävissä ja taloudellisen tuen tarpeessa. 65 67-vuotiaille työmarkkinatukea voidaan maksaa lähinnä vain lomautuksen ajalta. Työmarkkinatukea ei makseta Suomen ulkopuolella tapahtuvaan työnhakuun. Työttömälle maahanmuuttajalle työmarkkinatuki maksetaan kotoutumistukena. Eräät sosiaalietuudet voivat estää työmarkkinatuen maksamisen.
Peruspäiväraha Olet ollut työelämässä ja täytät palkansaajan työssäoloehdon. Peruspäivärahaa maksetaan enintään 500 päivän ajan. Enimmäisajan täytyttyä voit hakea työmarkkinatukea. Työttömyysaikana ansaitsemasi työtulot otetaan aina huomioon myös peruspäivärahassa, samoin eräät sosiaalietuudet. Voit saada peruspäivärahaa korotettuna, jos olet ollut pitkään työelämässä (20 vuotta) et ole itse irtisanoutunut ilman pätevää syytä tai aiheuttanut työsuhteen päättymistä ja olet ilmoittautunut työnhakijaksi 60 päivän sisällä. Peruspäiväraha voidaan maksaa korotettuna myös siltä ajalta, kun osallistut työllistymistä edistävään palveluun 15.4.2014 Eija Tuohimaa Työttömät ry Jyvässeudun
Työmarkkinatuki ja peruspäiväraha 32,66 euroa päivässä (noin 702 /kk). Työllistymistä edistävän palvelun ajalta työmarkkinatukeen maksetaan korotusosaa enintään 200 päivältä. Korotusosa on 4,78 e/pv. Työmarkkinatukea korotetaan huollettavina olevien alle 18-vuotiaiden lasten perusteella. Lapsikorotus: yhdestä lapsesta 5,27 e/pv kahdesta lapsesta yhteensä 7,74 e/pv kolmesta tai sitä useammasta lapsesta yhteensä 9,98 e/pv
Rajoituksia alle 25-vuotiaille hakijoille 17-vuotias työtön, jolla ei ole ammatillista koulutusta, voi saada työmarkkinatukea vain työllistymistä edistävän palvelun ajalta. 18 24-vuotias työtön, jolla ei ole ammatillista koulutusta, voi saada työmarkkinatukea työttömyysajalta vain, jos ei ole kieltäytynyt työ- ja elinkeinotoimiston tarjoamasta työstä tai koulutuksesta on hakenut soveltuvaan ammatilliseen koulutukseen, eikä ole kieltäytynyt, eronnut tai omasta syystä erotettu tällaisesta koulutuksesta (ks. tarkemmat tiedot te-toimiston sivuilta) ei ole aikaisemmin täyttänyt työssäoloehtoa eikä ole ammatillista koulutusta, voi saada työmarkkinatukea vasta 5 kk odotusajan jälkeen. Työllistymistä edistävän palvelun ajalta työmarkkinatuki voidaan maksaa odotusajasta huolimatta.
Tarveharkinta Puolison tulot eivät ole vaikuttaneet työmarkkinatukeen vuoden 2013 alusta lähtien. Vanhempien tulot vaikuttavat edelleen kotona asuvien nuorten työttömyysetuuteen.
Vanhempien tulojen vaikutus Jos et täytä työssäoloehtoa ja asut vanhempiesi taloudessa, työmarkkinatuestasi vähennetään 50 %. Tukea ei kuitenkaan alenneta, jos vanhempiesi tulot ovat enintään 1 781 e/kk. Jokainen vanhempiesi huollettavana oleva, samassa taloudessa asuva muu lapsi nostaa tulorajaa 106 e/kk. Työmarkkinatukea ei kuitenkaan voida evätä kokonaan vanhempien tulojen takia, vaan aina saat vähintään puolet täysimääräisestä työmarkkinatuesta. Jos et hakemuksessasi selvitä vanhempiesi tuloja, sinulle myönnetään automaattisesti 50 % työmarkkinatuesta.
Työttömyysetuuden omavastuuaika Peruspäivärahan ja ansiopäivärahan omavastuuaika lyheni 7 päivästä 5 päivään.
Työttömyysetuuden 300 suojaosa Työtön voi tienata 300 euroa kuukaudessa ilman, että ansiot vähentävät työttömyysturvan määrää.
Esimerkki Ennen Päiväraha 1000 Palkka 300 1000 - (300* 0,5) = 850 850+300 = 1150 Nyt Päiväraha 1000 Palkka 300 1000+300 = 1300 Päiväraha 1000 Palkka 450 1000 -(450*0,5)= 775 775 + 450 = 1225 Päiväraha 1000 Palkka 450 1000+300-(150*0,5)+150 = 1375
Suojaosa Päivärahan ja työtulon yhteissumma ei kuitenkaan voi olla suurempi kuin se palkka, jonka perusteella päiväraha on määritelty. Sovitellun ansiopäivärahan määrän voi laskea kassan sähköisessä asioinnissa
Työssäoloehto Palkansaajan työssäoloehto täyttyy, jos on ollut palkkatyössä vähintään 26 viikkoa (noin 6 kk) työttömyyttä edeltäneiden 28 kuukauden aikana (= tarkastelujakso) ja työaika on ollut vähintään 18 tuntia viikossa ja kokoaikatyön palkka on ollut alan työehtosopimuksen mukainen, tai jos työehtosopimusta ei ole, vähintään 1154 e/kk.
Palkkatuki ja työssäoloehto Korkeimmalla korotettu palkkatukityö luetaan työssäoloehtoon kokonaisuudessaan (aiemmin vain 50 prosenttisesti) Soviteltua työmarkkinatukea on mahdollista hakea jos osa-aikatyö on alle 80% alalla noudatetusta täydestä työajasta. Laskuri: http:www.kela.fi/asioi-verkossa tyottomat
Työllistymistä edistävät palvelut Työllistymistä edistäviin palveluihin osallistumisesta sovitaan työllistymissuunnitelmassa TE-toimiston kanssa. Työllistymistä edistäviä palveluita ovat: työvoimakoulutus omaehtoinen opiskelu työnhakuvalmennus ja uravalmennus työ- ja koulutuskokeilu maahanmuuttajan omaehtoinen opiskelu ja kuntouttava työtoiminta.
Kulukorvaus Maksetaan työttömyysetuutta saavalle työnhakijalle työllistymistä edistävään palveluun osallistumisesta aiheutuvien matka- ja muiden kustannusten korvaamiseksi. Maksetaan vain osallistumispäiviltä. Voidaan maksaa työvoimakoulutuksen, työnhakijan omaehtoisen opiskelun, maahanmuuttajan omaehtoisen opiskelun, työnhakuvalmennuksen, uravalmennuksen ja kokeilun eli työkokeilun ja koulutuskokeilun ajalta.
Kulukorvauksen suuruus Kulukorvausta saa pääsääntöisesti 9 euroa päivässä enintään viideltä kalenteripäivältä viikossa. Kulukorvaus on 18 euroa päivässä, jos palvelu järjestetään työssäkäyntialueesi ulkopuolella. Kulukorvaus on 18 euroa myös silloin, kun palvelu järjestetään kotikuntasi ulkopuolella ja sinulle aiheutuu kustannuksia majoituksesta.
Alle 25-vuotiaan kulukorvausehdot Alle 25-vuotiaana saat kulukorvausta työkokeilun ajalta vain, jos jokin seuraavista ehdoista täyttyy: on ammatillinen koulutus. oikeus työttömyyspäivärahaan on päättynyt 500 päivän enimmäisajan takia. on saanut työttömyyden perusteella työmarkkinatukea vähintään 500 päivää.
Korotettu kulukorvaus henkilölle, joka osallistuu työssäkäyntialueensa ulkopuolella järjestettävään työvoimakoulutukseen, työnhakijan omaehtoiseen opiskeluun, maahanmuuttajan omaehtoiseen opiskeluun, työnhakuvalmennukseen, uravalmennukseen tai kokeiluun eli työkokeiluun tai koulutuskokeiluun. oikeus myös henkilöllä, joka osallistuu työssäkäyntialueellaan, mutta kotikuntansa ulkopuolella järjestettävään työllistymistä edistävään palveluun ja hänelle aiheutuu palveluun osallistumisesta majoituskustannuksia.
Poissaolojen vaikutus etuuksiin ja kulukorvauksiin Saat työttömyysetuutta poissaolopäiviltä, jos olet poissa työllistymistä edistävästä palvelusta: työkyvyttömyyden takia kerrallaan enintään neljä työpäivää alle 10-vuotiaan lapsen sairauden takia työhaastattelun tai muun työllistymiseen liittyvän seikan vuoksi. Poissaolopäiviltä ei saa kulukorvausta.
Työttömän omaehtoinen opiskelu Työttömänä voit harjoittaa myös omaehtoisia opintoja, esim. suorittaa loppuun kesken jääneen tutkinnon. Työttömyysturvaa omaehtoiseen opiskeluun voi saada, jos: on työttömänä työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa on täyttänyt 25 vuotta viimeistään opintojen alkamishetkellä on työ- ja elinkeinotoimiston toteama koulutustarve opiskelusta on sovittu työllistymissuunnitelmassa opinnot ovat päätoimisia
Työttömän omaehtoinen opiskelu TE-toimisto arvioi, ovatko opintosi sellaisia, että ne voidaan katsoa työnhakijan omaehtoiseksi opiskeluksi. TE-toimisto myös seuraa opintojen etenemistä. Omaehtoista opiskelua voidaan tukea opintojen keston ajan, mutta kuitenkin yhtä opintojen muodostamaa kokonaisuutta kohti enintään 24 kuukautta. TE-toimisto seuraa enimmäisajan kulumista.
Ammattisuoja TE-toimistosta tarjotaan avoimia työpaikkoja 3 kuukauden ammattisuoja-ajan jälkeen myös työttömän oman ammattialan ulkopuolelta.
TE-TOIMISTON UUDISTETTU PALVELUMALLI Palvelumalli perustuu kolmeen palvelulinjaan, joihin kaikki henkilöasiakkaat sijoitetaan palvelutarpeensa perusteella. Palvelulinja 1: Työnvälitys- ja yrityspalvelut Palvelulinja 2: Osaamisen kehittämispalvelut Palvelulinja 3: Tuetun työllistymisen palvelut
Aktiivitoimet Jos henkilölle ei ole tarjottu avointa työpaikkaa 3 kuukauden työttömyyden jälkeen, hänelle tarjotaan tuolloin aktiivitoimia. Toimenpide koskee vain työvoimapalvelujen palvelulinjaa 1. Aktivointitoimena 10 päivän työnhakuvalmennus.
Työttömyysetuuden enimmäiskesto Alle 3 vuoden työhistorialla enimmäiskesto on 400 päivää. Yli 3 vuoden työhistorialla enimmäiskesto on 500 päivää. Tarjotuista aktiivitoimenpiteistä kieltäytyminen lyhentää enimmäiskestoa molemmissa tapauksissa.
Enimmäiskeston lyheneminen Jos työtön työnhakija ei ole aloittanut vähintään 40 päivää kestävää työllistymissuunnitelman mukaista aktiivitoimenpidettä 250 ensimmäisen työttömyyspäivärahan aikana ja aloittamattomuus johtuu työnhakijasta, työttömyyspäivärahan enimmäiskesto lyhenee 100 päivää.
Lisäpäiväoikeuden ikäraja nousee Ikääntyville pitkäaikatyöttömille voidaan maksaa ansiopäiväraha 500 päivän enimmäisajan jälkeen lisäpäivinä sen kalenterikuukauden loppuun, jona henkilö täyttää 65 vuotta.
Lisäpäiväoikeus Lisäpäiväoikeuden ikäraja on jatkossa 61 vuotta niiden henkilöiden kohdalla, jotka ovat syntyneet vuonna 1957 tai sen jälkeen. Vuosina 1950 1954 syntyneillä ikäraja on edelleen 59 vuotta ja vuosina 1955 1956 syntyneillä 60 vuotta.
Lisäpäiväoikeuden edellytykset henkilö on työskennellyt vähintään viisi vuotta viimeisen 20 vuoden aikana.
Kun elämäntilanne muuttuu Kelan asiakkaana sinulla on ilmoitusvelvollisuus. Jos et ilmoita muutoksista, saatat jäädä ilman jotakin sinulle kuuluvaa etuutta tai sinulle voidaan maksaa tukea aiheettomasti, jolloin se joudutaan perimään myöhemmin takaisin. Muutto, lapsensyntymä, siviilisäädyn muutos
TE-palvelut Puhelinpalvelut ja verkkoasiointi ensisijaisena asiointimuotona. Kontrollista luottamukseen. Asiakkaat toimivat oma-aloitteisesti. Asiakkaat osaavat toimia oikein ja oikea-aikaisesti.
TE-palvelut Työnhaun aloitus ei vaadi TE-toimistossa asiointia. Asiakkaan ei tarvitse jonottaa TE-toimistossa. Asiakkaan ei tarvitse ilmoittautua TE-toimistossa pitääkseen työnhaun voimassa. Automaattiset työvoimapoliittiset lausunnot. HUOM: työttömyysetuuden saanti vaatii käyntiä määrättynä asiointipäivänä.
TE-palvelut Asiakas voi itse seurata työllistymissuunnitelman toteutumista. Työnhaun voimassaolo käsite poistuu. Tilalle tulee asiointipäivä.
1.1.2015 voimaan tulevaa lainsäädäntöä: Tarjotaan avoimia työpaikkoja yli 80 kilometrin säteellä työttömän kodista. Työttömyysturvalakia muutetaan siten, että työ on otettava vastaan, jos päivittäinen työmatka joukkoliikennettä käyttämällä ei o Kokoaikatyössä ylitä kolmea tuntia. o Osa-aikatyössä kahta tuntia.
Kehysriihi 2014 Valtion osuutta ansiosidonnaisesta päivärahasta leikataan. Tarkoitus on kohdentaa leikkaukset suuriin tukiin. Työmarkkinajärjestöt viime kädessä päättävät miten se toteutetaan. Työttömyysetuuden indeksisidonnaisuuden poisto
Toimeentulotuen alenema Vuoden 2014 alussa annettu toimeentulotukeen uusi STM:n ohje. Edellytetään nykylainsäädännön mukaista tuen aleneman yhtenäistä soveltamista, jos henkilö kieltäytyy töistä tai aktiivitoimesta.
Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma: 1. Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelalle. 2. Oppivelvollisuusiän korottaminen 17 vuoteen. 3. Pitkäkestoisen työllistämistuen HE annetaan 2014 (voimaan tulo 1.1.2015). 4. Kehitetään osallistavaa sosiaaliturvaa syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja työnteon kannustavuuden lisäämiseksi.
Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma: 5. Kuntien rooli pitkäaikaistyöttömien (300 vrk) työmarkkinatuen järjestämis- ja rahoitusvastuussa. 6. Lakisääteistetään ja valtakunnallistetaan työvoiman palvelukeskusten verkosto. 7. Lapsilisiä leikataan 7 prosentilla. 8. Työmatkakustannusten omavastuuosuus nousee 750 euroon.
Kehysriihi 2014 9. Lääkekorvauksille asetetaan vuosittainen omavastuu 18 vuotta täyttäneille, mikä tuo lisäsäästöjä vuodesta 2016 lukien. 10. Ansiotuloverotus kiristyy ensi vuonna, kun ansiotaso- ja inflaatiotarkistukset jätetään tekemättä. 11. Asuntolainan korkovähennysoikeuden pienentäminen jatkuu. 12. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut nousevat.
Asumistuen suojaosa Suojaosuus asumistuessa HE annetaan kevätistuntokaudella 2014. Lainsäädäntö tulee voimaan syyskuussa 2015.
Eija Tuohimaa eija.tuohimaa@jstry.fi