PÄÄTÖS 1 (6) Finnprotein Oy Ari Kulmala PL 7 23501 UUSIKAUPUNKI Finnprotein Oy:n perustamislupahakemus Asia Kohde ja sen sijainti Finnprotein Oy:n Uudenkaupungin soijajalostamon vaarallisten kemikaalien käyttöä ja varastointia koskeva perustamislupa Finnprotein Oy:n Uudenkaupungin soijajalostamo sijaitsee osoitteessa Betorantie 42, 23500 Uusikaupunki. Laitoksen toiminta on vaarallisten kemikaalien laajamittaista teollista käsittelyä ja varastointia. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella eikä sen läheisyydessä ole Natura 2000 - ohjelmaan kuuluvia suojelukohteita. Alueelle on hyväksytty 16.12.2010 asemakaava, jossa kiinteistö on merkitty teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi (T10). Asemakaavamerkinnöissä on erikseen mainittu soijajalostamon sijoittuminen kiinteistölle. Varsinais-Suomen ELY:n päätöksen (Dnro VARELY/9/07.04/2010 Nro 8/2010) mukaan jalostamohankkeeseen ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaista arviointimenettelyä. Päätös Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on päättänyt, että toiminnanharjoittaja saa rakentaa Uudenkaupungin laitokselleen soijauuttamon. Uuttamon saa rakentaa sillä ehdolla, että toiminnanharjoittaja noudattaa tässä päätöksessä kuvattuja toimia onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja toimii muilta osin hakemuksessa esitetyllä tavalla. Toiminnanharjoittajan tulee myös huomioida laitokselle tehtyjen riskianalyysien suosituksissa esitetyt toimet. Laitoksella tullaan käsittelemään soijarouhetta kahdessa eri uuttoprosessissa: heksaaniuutolla erotetaan ensin soijan sisältämä öljy ja etanoliuutolla erotetaan sen jälkeen rouheesta vesiliukoiset hiilihydraatit. Uuttokemikaalit tuodaan laitokselle autokuljetuksilla ja ne varastoidaan maanalaisissa säiliöissä (heksaani 2 x 30 m 3 ja etanoli 40 m 3 ). Lisäksi uuttokemikaaleja on samanaikaisesti uuttolaitteistoissa. Heksaani on luokiteltu helposti syttyväksi, terveydelle haitalliseksi ja ympäristövaarallisek-
PÄÄTÖS 2 (6) si ja etanoli on luokiteltu helposti syttyväksi. Vaarallisia kemikaaleja saa olla laitoksen tiloissa (varasto ja prosessi) enintään seuraavat määrät: Kemikaali Luokitus Määrä (t) Heksaani F, Xn, N; R11, 38, 48/20, 62, 65, 67, 51/53 77 Etanoli F; R11 132 Natriumhydroksidi C; R35 <1 Etyleeniglykoli (lämmönsiirtoaine) Xn; R22 5,5 Propyleeniglykoli (lämmönsiirtoaine) ei luokiteltu 15,6 Natriumhypokloriittiliuos (biosidi) C, N; R31, 34, 50 26 Nalco 3434 (natriumbromidin vesiliuos) 3D TRASAR 3DT188 (fosforihappo, rikihappo) NALCO 73550 (alkyylipolyglykosidit ja ioniton pinta-aktiivinen aine) 3D TRASAR 3DTBR40 ((1- hydroksietylideeni)- bifosforihapon tetranatriumsuola) ei luokiteltu 2,8 C, Xi; R34, 36, 38 11,5 Xi; R41 1,3 Xi; R36 0,015 Päätöksen määräykset ja ehdot 1. Laitoksella tulee olla nimettynä kemikaalien käytönvalvoja, joka on osoittanut pätevyytensä Tukesin järjestämässä kuulustelussa. 2. Laitokselle tulee tehdä riskinarviointeja, joissa huomioidaan lisäksi työtehtäviin liittyviä riskejä (riskit työntekijöille ja prosesseille). Riskinarviot tulee tehdä mahdollisimman nopeasti työohjeiden valmistuttua henkilöstön koulutusvaiheessa ja niitä tulee täydentää toiminnan käynnistyttyä. 3. Heksaanin ja etanolin maanalaiset kaksoisvaippasäiliöt tulee rakentaa ja tarkastaa standardin SFS-EN 12285-1 mukaisesti. Säiliöissä tulee olla ylitäytönestimet. Säiliöiden välitilaan tulee asentaa vuodonilmaisimet. Ilmaisimista tulee lähteä hälytys jatkuvasti valvottuun tilaan. Säiliöistä tulee laatia säiliökirjat.
PÄÄTÖS 3 (6) 4. Vaarallisten kemikaalien putkistot tulee rakentaa ja tarkastaa painelaitteista annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen (938/1999) painelaiteluokan I vaatimusten mukaisesti (Tukes -opas Kemikaaliputkistot). CE -merkintää ei tule käyttää, ellei em. päätös edellytä sitä. 5. Laitoksen painelaitteiden tulee täyttää painelaitelain (869/1999) ja sen nojalla annettujen säädösten vaatimukset. Vaatimuksenmukaisuus tullaan varmistamaan laitokselle tehtävässä käyttöönottotarkastuksessa. 6. Palavan nesteen varastointi- ja käsittelylaitteistot tulee yhdistää potentiaalintasaukseen ja maadoittaa. 7. Laitoksen valvomo tulee rakentaa siten, että mahdolliset räjähdykset tai tulipalot eivät aiheuta välitöntä vaaraa työntekijöille. Lisäksi valvomosta tulee voida hätätilanteessa voida poistua turvalliseen suuntaan. 8. Heksaania ja etanolia tuovien säiliöautojen tyhjennyspaikka tulee rakentaa siten, että siellä voidaan vuototilanteessa kerätä talteen suurimman mahdollisen tyhjennettävän ajoneuvon osaston sisältö. Täyttöpaikalla eivät kemikaalit saa sekaantua keskenään. Tyhjennyspaikka tulee varustaa automaattisella sammutuslaitteistolla. 9. Laitoksen kemikaalikuljetusten reitit tulee ohjeistaa. 10. Laitos tulee varustaa sellaisella ilmanvaihdolla, ettei kemikaaleista voi aiheutua vaaraa terveydelle eikä palavan nesteen höyrystä tai sumusta aiheudu syttymisen vaaraa. 11. Laitoksella tulee olla mahdollisten heksaani- ja etanolivuotojen havaitsemiseksi näille aineille sopivia kaasunilmaisimia, joiden tulee hälyttää kun kaasupitoisuus ylittää 25 % alemmasta syttymisrajasta. Hälytyksen tulee mennä jatkuvasti valvottuun tilaan. 12. Uuttamot tulee varustaa automaattisella sammutuslaitteistolla. 13. Laitosen mahdolliset kemikaalivuodot eivät saa levitä ympäristöön tai viemäriin. Myöskään laitoksen saastuneet sammutusvedet eivät saa päästä leviämään ympäristöön (keräilyallas). 14. Vaarallisia kemikaaleja sisältävät säiliöt, putkistot ja muut laitteet ja tilat tulee varustaa sisältöä ja virtaussuuntaa osoittavin varoitusmerkinnöin. Turvallisuuden kannalta merkittävät venttiilit ja varolaitteet tulee merkitä selkeästi. 15. Laitoksen vaarallisia kemikaaleja sisältävät säiliöt, putkistot ja muut laitteet sekä niiden valvonta- ja varolaitteet tulee sisällyttää laitoksen huolto- ja kunnossapitosuunnitelmaan. Tehdyistä huolloista ja korjauksista tulee pitää kirjaa.
PÄÄTÖS 4 (6) 16. Työntekijöillä tulee olla käytettävissään ajan tasalla olevat kirjalliset tiedot käytettävistä aineista, ajan tasalla olevat kirjalliset käyttö- ja huolto-ohjeet, sekä kirjalliset ohjeet toimista poikkeus- ja hätätilanteissa (esim. kaasuhälytykset, kemikaalivuodot, laiterikot ym.). Henkilöstölle tulee antaa koulutusta ohjeiden osaamiseksi. Annetusta koulutuksesta tulee pitää kirjaa. 17. Työntekijöillä tulee olla käytettävissään asianmukaiset suojavälineet sekä niille asianmukaiset säilytystilat. 18. Laitoksella tulee olla ajan tasalla oleva räjähdyssuojausasiakirja. Asiakirjaan liittyvien riskinarviointien perusteella tehdyissä ohjeissa tulee erityisesti huomioida laitoksen huolto- ja korjaustilanteet ja niihin liittyvien riskinarviointien tarve. Henkilöstölle tulee antaa koulutusta asiakirjan sisällöstä. 19. Vaaralliseksi katsottavia töitä (esim. uuttolaitteistojen avaamisia ja korjauksia, tulitöitä ym.) ei saa tehdä ilman erillistä kirjallista työlupaa riskinarviointeineen. 20. Laitoksen sisäinen pelastussuunnitelma tulee saattaa ajan tasalle. Laitoksella tulee pitää harjoituksia yhdessä pelastuslaitoksen kanssa vähintään kolmen vuoden välein. Lisäksi laitoksella tulee pitää omia harjoituksia, joilla varmistetaan, että henkilöstö osaa toimia pelastussuunnitelman edellyttämällä tavalla. Harjoituksista tulee pitää kirjaa. Päätöksen perustelut Voimassaolo Tarkastus Laitoksen riskejä on arvioitu (VTT) mm. vaarallisten skenaarioiden analyysiä (HAZSCAN) ja poikkeamatarkastelua (HAZOP) käyttämällä. Menetelmillä on arvioitu paitsi vaarallisiin kemikaaleihin liittyviä riskejä, niin myös soijan käsittelyssä mahdollisia pölyräjähdysriskejä. Onnettomuuksien seurauksia on arvioitu mallintamalla heksaani- ja etanoliuuttamorakennusten tulipalojen lämpösäteilyvaikutuksia. VTT:n tutkimusraportissa on arvioitu sisätilaräjähdysten seurauksia heksaani- ja etanoliuuttamoissa. Lisäksi on simuloitu laskennallisesti 56 kg heksaanivuodon aiheuttaman räjähdyksen painevaikutuksia. Esitettyjen laskelmien perusteella mahdollisten tulipalojen lämpösäteilyn tai räjähdysten painevaikutusten ei pitäisi aiheuttaa välitöntä vaaraa ympäristön asukkaille. Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Laitosta ei saa ottaa käyttöön ennen kuin se on Tukesin toimesta tarkastettu ja todettu asianmukaiseksi. Säännökset, joihin päätös perustuu Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta (390/2005) 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 20, 22, 23, 25, 26, 27, 28, 29, 41, 42, 43, 44 ja 53.
PÄÄTÖS 5 (6) Valtioneuvoston asetus vaarallisten kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin valvonnasta (855/2012) 55. Asetus vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista (59/1999) 8, 12, 17, 18, 19, 20, 21a, 27 ja 38. Anne-Mari Lähde Yli-insinööri Erkki Teräsmaa Ylitarkastaja Liitteet Hakemuksen käsittely Valitusosoitus, hakemus Tukes on vastaanottanut Finnprotein Oy:n hakemuksen 15.2.2012 ja sen täydennyksen 14.2.2013. Hakemusta on käsitelty vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista annetun asetuksen (59/1999) 17 mukaisena perustamislupana. Hakemuksen kuulemisilmoitus on julkaistu 4.5.2013 Uudenkaupungin Sanomissa ja Tukesin kotisivuilla ja sitä koskeva ilmoitus on ollut nähtävillä 29.4. - 18.5.2013 Uudenkaupungin kaupungin julkisten kuulutusten ilmoitustaululla. Hakemusasiakirjat ovat olleet nähtävillä Uudenkaupungin kaupungissa ja Tukesin Tampereen toimipisteessä. Hakemuksesta ei ole jätetty yhtään kirjallista mielipidettä. Tukes on pyytänyt hakemuksesta lausunnon 5.3.2013 Lounais-Suomen AVI:lta (saapunut 10.4.2013) ja Varsinais-Suomen ELY:ltä. Varsinais- Suomen pelastuslaitokselta on pyydetty lausunto 9.4.2013 (saapunut 29.4.2013). Päätöksestä tiedottaminen Varsinais-Suomen pelastuslaitos, Lounais-Suomen AVI, Työsuojelu, Varsinais-Suomen ELY, Ympäristö ja luonnonvarat, Uudenkaupungin kemikaalivalvontaviranomainen ja rakennusvalvontaviranomainen
PÄÄTÖS 6 (6) VALITUSOSOITUS MITEN VALITUS TEHDÄÄN Valitus on tehtävä kirjallisesti. Valituksessa pitää olla seuraavat asiat ja asiakirjat: - hallinto-oikeus, jolle valitus osoitetaan (toimivaltainen hallinto-oikeus mainittu sivun alaosassa) - päätös, johon haetaan muutosta, liitteineen alkuperäisenä tai jäljennöksenä - muutokset, joita valittaja päätökseen vaatii, ja niiden perustelut - valittajan nimi, asuinkunta, postiosoite ja puhelinnumero - tiedoksisaantitodistus tai muu tieto valitusajan alkamisesta - valitusosoitus. Valituksen voi laatia valittajan puolesta myös laillinen edustaja tai asiamies. Tällöin on ilmoitettava lisäksi laatijan nimi, asuinkunta, postiosoite ja puhelinnumero. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. MINKÄ AJAN KULUESSA VALITUS TEHDÄÄN Valitusaika on 30 päivää. Ajan laskeminen alkaa tiedoksisaantipäivää seuraavasta päivästä. Tiedoksisaantipäivä lasketaan seuraavasti: - Jos päätös on lähetetty postitse saantitodistusta vastaan, tiedoksisaantipäivä ilmenee todistuksesta. Saantitodistus liitetään valitusasiakirjoihin. - Jos päätös on postitettu tavallisena kirjeenä, sen katsotaan tulleen tiedoksi seitsemän (7) päivän kuluessa postituspäivästä, jollei muuta ilmene. - Jos päätös on toimitettu tiedoksi muulla tavalla esim. saantitodistusta vastaan jollekin muulle henkilölle kuin päätöksen saajalle (sijaistiedoksianto), katsotaan päätöksen saajan saaneen päätöksen tiedoksi kolmantena päivänä saantitodistuksen osoittamasta päivästä. MITEN VALITUS TOIMITETAAN PERILLE Valituksen voi toimittaa hallinto-oikeudelle henkilökohtaisesti, postitse maksettuna postilähetyksenä taikka asiamiestä tai lähettiä käyttäen. Postittaminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Valituksen on saavuttava hallinto-oikeudelle virka-aikana ennen 30 päivän valitusajan päättymistä, jotta valitus voidaan tutkia. MINNE VALITETAAN Muutosta haetaan alla mainitusta (x) hallinto-oikeudesta: x Helsinki Ratapihantie 9 00520 Helsinki Hämeenlinna Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna Kouvola PL 401 45101 Kouvola Kuopio PL 1744 70101 Kuopio Oulu PL 189 90101 Oulu Rovaniemi PL 8112 96101 Rovaniemi Turku PL 32 20101 Turku Vaasa PL 204 65101 Vaasa Ålands förvaltningsdomstol PB 31 22101 Mariehamn