Historian havinaa kolmen kruunun maassa Suomen ja Ruotsin yhteinen historia on pitkä. Nykyisen Suomen alue oli osa Ruotsin valtakuntaa monta sataa vuotta, kunnes se vuonna 1809 liitettiin Venäjään. Järvenpään lukion uuden kansainvälisen projektin aihe on tämä. Tänä syksynä ensimmäistä kertaa järjestetylle projektimatkalle lähti 14 historiasta kiinnostunutta opiskelijaa sekä lukion opettajat Mattias Stenvall, Suvi Randén ja Timo Joutsivuo. Projektin tavoitteena oli tutustuttaa opiskelijat paremmin maidemme yhteiseen historiaan ja vahvistaa samalla ruotsin kielen taitoa. Projektin rahoitukseen saatiin tukea Suomalaisruotsalaiselta kulttuurirahastolta, loput kerättiin itse leipomalla herkkuja opettajainhuoneeseen ja myymällä keksejä. Kuningas Kustaa II Aadolf rakennutti 1600-luvulla mahtavan Vasa-lippulaivan, joka kaatui ja upposi 1628 neitsytmatkallaan vain kilometrin päässä satamasta. Ennen matkaa vietimme päivän Helsingissä kuunnellen luentoja, kääntäen vanhoja tekstejä ja tutustuen sekä Kansallisarkiston että -kirjaston kokoelmiin. Kunkin opiskelijan oli valmisteltava aiheeseen sopiva esitelmä, joka piti pitää myöhemmin Ruotsissa. Laiva lähti 23.11. Helsingistä ja oli perillä Tukholmassa seuraavana aamuna. Ensimmäiseksi suuntasimme Vasa-museoon. Kuningas Kustaa II Aadolf rakennutti 1600-luvulla mahtavan Vasa-lippulaivan, joka kaatui ja upposi 1628 neitsytmatkallaan vain kilometrin päässä satamasta. Lounaan jälkeen kävimme Ruotsin kulttuurihistoriaa esittelevässä Nordiska Museetissa. Iltapäivällä matkustimme junalla Uppsalaan, joka on Pohjoismaiden vanhin yliopistokaupunki. Yövyimme seuraavat
kaksi yötä paikallisessa hostellissa. Tutuiksi tulivat niin Uppsalan upea tuomiokirkko kultakoristeineen ja goottilaisine torneineen kuin 45 000 opiskelijan yliopistokin. Yliopiston opiskelijat ja professorit luennoivat mielenkiintoisista aiheista kyllä, ruotsiksi ja kertoivat yliopiston toiminnasta, johon perehdyimme vielä myöhemmin itseksemme sen historiaa avaavassa museossa. Perjantai-iltana otettiin rennosti: kukin sai lähteä omille teilleen. Osa jäi hostellille, osa lähti syömään, osa kaupoille Black Fridayn innostamana. Laiva lähti Tukholman satamasta lauantaina 26.11. kello 16. Ennen sitä kuljimme muutaman tunnin auringonpaisteessa pitkin Gamla stanin eli vanhan kaupungin mutkaisia kujia. Vaikka lunta ei ollut, kirpeä sää ja joulumarkkinat suuntasivat ajatukset tulevaan talveen. Ruotsissa on historian aikana asunut väkeä lähes kaikkialta Euroopasta ja muualta maailmasta, ja tämä asenteiden ja kulttuurien monimuotoisuus näkyi tänäkin päivänä, kun törmäsimme portilla sekä demokratiaa kovaäänisesti vaatineeseen mielenosoitukseen että Hare Krishna-kulkueeseen. Sunnuntaiaamuna saavuimme väsyneinä mutta monta kokemusta rikkaampina sekä toivottavasti edes hitusen kielitaitoisempina Helsingin satamaan. Ohi on millaiset olivat sähköiset kirjoitukset? Syksyn suurin koitos on abien osalta nyt ohi. Ylioppilaskirjoitukset aiheuttavat lähes aina vatsanväänteitä
ja stressiperäistä hiustenlähtöä, mutta tänä vuonna niihin liittyi vielä yksi uusi jännitysmomentti: sähköisyys. Ylioppilastutkintolautakunnan (YTL) kaavailema kirjoitusten siirtyminen paperilta digiaikaan tapahtuu vaiheittain. Ensimmäisenä sähköistyivät maantiede, filosofia ja saksa, vuosina 2017 ja 2018 kielet, humanistiset aineet sekä luonnontieteet ja viimeisenä matematiikka keväällä 2019. Tänä syksynä aloittaneet, uutta opetussuunnitelmaa noudattavat opiskelijat tulevat suorittamaan kaikkien aineiden kokeet tietokoneella. Mutta mitä mieltä nykyiset abiturientit ovat ensimmäisistä sähköisistä kirjoituksista? Aihe jakaa opiskelijat melko selkeästi kahteen leiriin, puolesta ja vastaan itse sijoitun ensimmäiseen. Mielestäni sähköiset kirjoitukset ovat lähtökohtaisesti hyvä idea, sillä tietokoneella kirjoittaminen on huomattavasti nopeampaa kuin lyijykynällä konseptipaperille äheltäminen, ja vastauksiaan voi muokata helposti kokeen aikana lisäämällä ja poistamalla kohtia. Tämän takia sähköisyys sopii erityisesti niihin aineisiin, joissa kirjoitetaan pitkiä esseitä, esimerkiksi äidinkieleen. Sähköisyys myös mahdollistaa uudenlaisten aineistojen käytön: esimerkiksi maantieteessä on jatkossa vanhojen tuttujen karttojen ja diagrammien lisäksi tarjolla videoita analysoitavaksi. Tietokoneella kirjoittaminen on huomattavasti nopeampaa kuin lyijykynällä konseptipaperille äheltäminen. Aineistopohjaisuus voi toisaalta olla ongelma, kuten tämän syksyn maantieteen kokeessa. Kun aineistoa on helppo lisätä mukaan, syntyy helposti ylilyöntejä: YTL, miten kokelas ehtii tekemään kuudessa tunnissa kokeen, jonka yhdeksästä tehtävästä kahdeksassa on useamman tiedoston verran analysoitavaa? Vaikka itse koe olikin melkoinen farssi, ei sen lukuisia puutteita voi pistää vain sähköisyyden syyksi. Monet kirjoittajat
kokivat Abitti-järjestelmän käytön kuitenkin hankalaksi viime keväänä ja tänä syksynä järjestetyistä harjoitusylppäreistä huolimatta. Kirkkaan näytön tuijottaminen aiheutti päänsärkyä, ja pelotti, että joku vessaan menijä kompastuu kaapeleihin lattialla ja vaivalla työstetty essee Borneon kääpiönorsuista tai emotivismista katoaa bittiavaruuteen. Maantieteen koe sai murskapalautetta, mutta filosofian ja saksan kirjoittajat vaikuttivat tyytyväisiltä. Omien ja muilta abeilta kuulustelemieni kokemusten pohjalta voin sanoa, että digikirjoituksissa on potentiaalia, mutta järjestelyissä on vielä ehdottomasti hiomista. Otetaan esimerkiksi auditorion lattialla kilometrikaupalla kiemurrellut johtosotku miksi antaa jokaiselle kokelaalle oma kiinteä nettikaapeli vuonna 2016, kun kaikki muu on langatonta? Jos järjestelmä on jo käyttöön otettaessa vanhentunut, se tulee olemaan parissa vuodessa suorastaan kivikautinen. Olisi taloudellisempaa tehdä koeympäristö, jonka kehittäminen olisi helppoa ja nopeaa; pyörääkään ei tarvitsisi heti keksiä uudestaan. Hyvä arvosana saattoi jäädä haaveeksi siksi, että kokelaalla meni liikaa aikaa ja energiaa sen pähkäilemiseen, mistä löytyy Tallenna-nappi. Myös opiskelijoiden tietotekniikkataitoja on parannettava. Ainakin Järvenpään lukiossa maantieteen kursseilla treenataan eri ohjelmien käyttöä monipuolisesti, mutta joissakin lukioissa hyvä arvosana saattoi jäädä haaveeksi siksi, että kokelaalla meni liikaa aikaa ja energiaa sen pähkäilemiseen, mistä löytyy Tallenna-nappi. Toki oma kiinnostus ja harrastuneisuus vaikuttavat kunkin kirjoittajan taitoihin, mutta näin erilaiset lähtökohdat tekevät kokelaista eriarvoisia. Toivottavasti tulevaisuudessa koejärjestelmä on toimivampi ja sen käyttäjät harjaantuneempia. Nappaa vinkit tuleviin ylioppilaskirjoituksiin täältä!
Kielikonkari harrastaa avantouintia ja nauttii elämästä Neljänkymmenenyhden vuoden työura on kiitettävä saavutus varsinkin silloin, kun siitä 36 vuotta on työskennellyt samassa paikassa. Järvenpään lukion konkariopettaja, englannin ja ruotsin lehtori Virpi Bunders jäi viime joulun alla hyvin ansaitulle eläkkeelle. Mitä hänelle kuuluu nyt? Oikein hyvää kuuluu, Bunders sanoo ja hymyilee. Tuntuu hassulta olla näin vapaa. Vapaata aikaa ei kuitenkaan juurikaan ole, sillä Bunders kertoo harrastavansa kenties enemmän kuin koskaan. Hän käy monta kertaa viikossa jumppa- ja pilatestunneilla ja pulahtaa lähes joka aamu hyiseen Itämereen uimaan kotonaan Helsingin Katajanokalla. Entinen kielten lehtori lukee myös paljon kirjoja niin suomeksi kuin vieraillakin kielillä uusia suosikkeja ovat Kate Atkinson, Ian McEwan ja Herman Koch ja sanoo matkustavansa välillä Itävaltaan tapaamaan lapsenlapsiaan. Pirteä Bunders kertoo viihtyvänsä eläkkeellä mainiosti. Eläköityminen ei tullut niin sanotusti puun takaa, vaan hän valmistautui siihen puolen vuoden ajan niin henkisesti kuin konkreettisestikin, sillä hän arvelee täyttäneensä ainakin 30 lukion roskakoria suursiivouksen yhteydessä: Vein valehtelematta joka päivä puolen vuoden ajan luokan 3030 kaapeista tavaraa roskikseen. Tutun työympäristön ja kollegoiden hyvästeleminen oli tietysti haikeaa pitkän uran jälkeen, mutta eläköityminen itsessään oli mukavaa.
Lukio on muuttunut radikaalisti Bunders aloitti opettajana Järvenpäässä vuonna 1980 ensin peruskoulussa, sitten lukiossa. Millainen koulumaailma oli 20 vuotta sitten? Bunders tarjoaa pikaisen läpileikkauksen lukion historiasta kasariajoista nykypäivään: Nykyinen moderni lukio eroaa hirveästi vanhasta. Tämä uusi rakennus on ihanan tilava ja ilmava, paljon parempi kuin vanha, jossa oli mm. homeongelmia. Fyysisen ympäristön lisäksi sisältö on muuttunut valtavasti. Ennen koulunkäynti ei ollut kurssipohjaista, vaan opiskelijalla oli sama lukujärjestys koko vuoden ja mahdollisesti sama opettaja tietyssä aineessa koko lukion ajan. Nykyajan luokattomassa lukiossa opiskelijoilla on mahdollisuus valita itse, millaisia polkuja he haluavat lähteä seuraamaan. Valinnaisuus on Bundersin mielestä hyvä asia. Sen mukana tulee tosin myös suuri vastuu omista opinnoista, mikä huolettaa Bundersia, sillä lukio-opiskelijat ovat vielä niin nuoria, etteivät he välttämättä tiedä, mitä oikeasti haluavat tai tarvitsevat. Lukiossa tulisi opiskella eri aineita laajaalaisesti, mutta siltä ei saisi vaatia liikaa; perustietojen syventämistä voi jatkaa myöhemmin jatko-opinnoissa. Vieraiden kielten merkitystä hän korostaa erityisesti, sillä kielitaito avaa ovia maailmaan ja auttaa esimerkiksi työnhaussa. Itseään ei saa ruoskia liikaa, vaan tulisi pitää huolta omasta terveydestään ja sosiaalisista suhteistaan. Teiltä vaaditaan paljon enemmän kuin ennen, Bunders sanoo ja huokaa. Miksi opettajaksi? Opiskelijoiden tulevaisuus ei silti huoleta Bundersia, sillä se on täynnä mahdollisuuksia. Omista suunnitelmistaan voi aina keskustella opon kanssa, mikä oli vielä meidän vanhempien lukioaikoina mahdotonta. Oppilashuolto on kehittynyt hirveästi. Ennen vanhaan meillä ei tainnut olla yhtäkään päätoimista opoa, saati sitten kuraattoria tai koulupsykologia, Bunders pohtii. Saadessaan ylioppilaslakin
vuonna 1968 hänellä itsellään oli melko selkeä visio tulevaisuudesta. Englanninopettajan rohkaisemana hän lähti Englantiin ja rakastui kyseiseen maahan, haki Suomen viiteen yliopistoon lukemaan kieliä, pääsi loistavilla arvosanoillaan joka ikiseen ja päätyi lopulta Helsinkiin hyvän asunnon saatuaan. Järvenpään lukioon Bunders haki töihin sen takia, että se oli kätevän lähellä junarataa. Lukiossa hänet tunnettiin turvallisena ja tasapuolisena opettajana, omien sanojensa mukaan ehkä vähän kaavoihin kangistuneena. Opettajan ammatissa on paljon hyvää, Bunders sanoo. Vaikka kollegojen kanssa tehdään tiivisti yhteistyötä, työ on loppujen lopuksi melko itsenäistä, sillä tunnilla kukin opettaja on itse vastuussa kaikesta. Haastavaa on se, että töissä täytyy jaksaa olla iloinen ja reipas, vaikka aina ei huvittaisi, mutta nuorten kanssa työskentely on palkitsevaa. Nuorten kanssa jokainen tunti oli erilainen. Te olette kaikki niin hurmaavia. Ulkomaiden eksotiikkaa Järvenpään lukiosta Bundersin mieleen ovat jääneet erityisesti projektit ja vierailut. Lukiolla on käynyt kylässä monenlaista poliitikkoa ja persoonaa, ja joka vuosi on ollut vaihtooppilaita, joiden kanssa Bunders on tehnyt töitä. Hän kertoo lukuisten kansainvälisten kontaktien, projektimatkojen sekä vaihto-oppilaisiin ja heidän kulttuuriinsa tutustumisen laajentaneen perspektiiviään. Sääli, etten ole merkinnyt näinä vuosina Järvenpään lukiossa opiskelleiden vaihtooppilaiden kotimaita karttaan, Bunders harmittelee. Hän mainitsee käyneensä mm. Syyrian rajalla Turkissa tutustumassa paikalliseen kouluun. Lapsuuden Elämäkirjassaan Bunders kirjoittaa halunneensa pienenä kauppatädiksi. Kauppatätiä hänestä ei tullut, ja hyvä niin, sillä pitkä ura opettajana on ollut äärimmäisen antoisaa. Minä olen tehnyt nyt työni ja olen siitä
kiitollinen, Bunders hymyilee, elämä tuntuu hyvältä. Sisua ja solidaarisuutta maailmanpolitiikkaan Suomi on ollut kansainvälisen yhteistyöjärjestö Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vuodesta 1955. 9. joulukuuta 2015 Suomen 60-vuotista taivalta rauhan turvaajana ja ihmisoikeuksien puolustajana muiden jäsenmaiden joukossa juhlittiin Finlandiatalolla, jonne kerääntyi noin 1400 vierasta. Myös Järvenpään lukion YH05-kurssin opiskelijat sekä kaksi lukion lehden Järjen toimittajaa pukeutuivat parhaimpiinsa, hyppäsivät aamulla junaan ja pääsivät räntäsateesta huolimatta paikalle opettajien Suvi Randénin ja Timo Joutsivuon johdolla. Ulkoasiainministeriön järjestämässä YK-juhlassa pohdittiin Suomen historiaa ja tulevaisuutta osana Yhdistyneitä kansakuntia sekä YK-jäsenyyden merkitystä suomalaisille. Puhujanpönttöön nousivat tasavallan presidentti Sauli Niinistö, eduskunnan puhemies Maria Lohela, pääministeri Juha Sipilä ja ulkoministeri Timo Soini. Musiikista vastasivat Tapiolan nuorten sinfoniaorkesteri, suomalaista ja irakilaista kansanmusiikkia yhdistävät Ninni Poijärvi ja Ali Alawad sekä kuulovammainen räppäri Signmark. YK:n pääsihteerinä vuodesta 2007 toiminut Ban lensi Suomeen kesken Pariisin ilmastokokouksen osallistuakseen juhlaan. Valokeilan kuitenkin vei juhlan pääpuhuja Ban Ki-moon. YK:n pääsihteerinä vuodesta 2007 toiminut Ban lensi Suomeen kesken Pariisin ilmastokokouksen osallistuakseen juhlaan.
Lisää näkyvyyttä, lisää ääntä Ban kiitti Suomea aktiivisesta osallistumisesta YK:n toimintaan, mutta kehotti Suomea ottamaan osaa vielä näkyvämmin ja korottamaan ääntään YK:n ihmisoikeustyössä. Hän kertoi liikuttuneensa siitä, kun sai kuulla, että vielä talvija jatkosodan jälkeen Suomikin oli käytännössä kehitysmaa, joka joutui turvautumaan Yhdistyneiden kansakuntien apuun; suomalaisille lapsille lähetettiin muun muassa vaatteita. Tämä muistutti häntä hänen kotimaastaan Koreasta. Ban oli vain 6- vuotias, kun Korean sota alkoi. Jos taistelu ilmastonmuutosta vastaan hävitään, maailmalla ei ole b-suunnitelmaa. Pääsihteeri puhui myös ilmastonmuutoksesta ja Eurooppaan tulevista pakolaisista. Hän muistutti tiukasti Pariisin ilmastokokouksen ja sen lopputuloksen tärkeydestä, sillä jos taistelu ilmastonmuutosta vastaan hävitään, maailmalla ei ole b- suunnitelmaa. Vuonna 2016 YK aikoo solmia kansainvälisen sopimuksen vastuun jakamisesta pakolaiskriisin hillitsemisessä. Syyrian sota ja sitä seuranneet pakolaisaallot ovat globaali ongelma, ja pakolaisia kohtaan pitää olla solidaarinen. Yli 60 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan kotiseudultaan heidän ihmisoikeuksiaan ei pidä polkea enempää. Sisulla eteenpäin Vaikka YK on hankalien, monisyisten ongelmien edessä, Ban uskoo, että järjestön ja sen jäsenmaiden on mahdollista tehdä maailmasta vielä parempi paikka elää. Hän kertoi inspiroituneensa suomen kielen sanasta sisu, jonka hän käänsi englanniksi päättäväisyydeksi, kestävyydeksi ja rohkeudeksi vaikeiden aikojen koittaessa. Sitä me kaikki kuulemma tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa. Elämme konfliktien, tuhon ja pelon aikaa, mutta myös toivon, tulevaisuuden ja hyvien päätösten aikaa, pääsihteeri summasi. Banin puhe valoi toivoa myös Järvenpään lukion opiskelijoihin,
jotka kaikki vaikuttivat pitkän ja puheentäyteisen juhlan jälkeen yhtä innostuneilta kuin aamulla. Koko YK-juhla oli kaiken kaikkiaan opiskelijoiden kesken menestys; lähdimme takaisin tuuleen ja tuiskuun paitsi entistä viisaampina, myös inspiroituneina. Tarina ensin, vaikuttaminen sitten Kirjailija Pauliina Susi vieraili Järvenpään lukiolla 29.10.2015 kertomassa uusimmasta romaanistaan Takaikkuna (2015). Vuonna 1968 syntynyt Susi on valtiotieteiden maisteri, vapaa toimittaja ja kahden lapsen äiti.aikaisemmin hän on kirjoittanut kuunnelmia, novelleja eri kokoelmateoksiin sekä neljä menestynyttä romaania. Esikoisteos Ruuhkavuosi (Tammi, 2005) sekä sitä seurannut Lukot (Tammi, 2008) käsittelevät ihmissuhteita. Äitiyden ihanuudesta ja kamaluudesta vitsiä vääntävän Ruuhkavuoden pääosassa on kolmekymppinen Minna, joka päättää yhden vuoden aikana rakentaa talon, tehdä gradun ja hankkia lapsen. Sanomattakin tietää, että onhan siinä hirveä urakka. Ammensin kyllä ideoita omista kokemuksistani, Susi sanoo ja hymyilee vinosti. Luulisi, että kotoa käsin työskentelevällä kirjailijalla olisi aina aikaa perheelle, mutta Susi sanoo toista: kirjailijan ammatin huono puoli on siinä, että työasioita ei voi jättää työpaikan oven taakse ja vaihtaa vapaalle kotiin tullessa. Työ- ja vapaa-aikaa on välillä vaikea erottaa toisistaan
Kuva: pauliinasusi.fi Romaanien kirjoittamisen lisäksi Susi on tekee töitä vapaana toimittajana. Freelancerin hommien välillä hän on työskennellyt toimitussihteerinä esimerkiksi Sara- ja Kotiliesi-lehdissä sekä Helsingin yliopiston Yliopistolainenlehden päätoimittajana. Samasta yliopistosta hän aikoinaan valmistui valtiotieteiden maisteriksi pääaineenaan sosiologia ja sivuaineenaan viestintä. Ihmisten keskinäisen vuorovaikutuksen ja markkinoinnin tuntemus on selvästi vaikuttanut hänen kolmen uusimman jännitysromaaninsa, Pyramidin (Tammi, 2009), Nostalgian (Tammi, 2010) ja Takaikkunan teemaan. Ne sijoittuvat kylmään bisneksen maailmaan, jossa aika on rahaa ja harvat pääsevät huipulle. Takaikkunan aihe on hyytävän ajankohtainen: stalkkaus ja verkkorikollisuus. Taustatyötä tehdessäni opin paljon internetin vaaroista, Susi toteaa. Yhteiskuntakriittisyys on siis Suden tuotannolle tyypillistä. Pyrkiikö hän kirjoittamalla vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin vai tuottamaan puhdasta viihdettä? Kirjoittamisessa on ensisijaisesti kyse tarinoiden kertomisesta. Kun syntyy hyvä tarina, sen haluaa tietenkin jakaa muille, Susi sanoo. Haluan kyllä kirjoittaa ajankohtaisista aiheista, sillä ne kiinnostavat minua. Yhteiskuntakriittisyys on siis Suden tuotannolle tyypillistä. Kirjailijan tai toimittajan ammatista haaveilevia
nuoria Susi kehottaa lukemaan, kirjoittamaan ja seuraamaan maailman tapahtumia aktiivisesti. Hän itse on nauttinut kirjoittamisesta pienestä lähtien ja tiesi jo lukiossa haluavansa valtiotieteelliseen ja sitä kautta toimittajaksi. Ahkeruus ja päämäärätietoisuus kannattavat, on unelmana sitten kärkevien kolumnien tai hömppäkirjojen kirjoittaminen. Elämää Lippstadtissa ja Evans Headissa Järki laajensi tänä kesänä reviiriään Järvenpään ja jopa koko Suomen ulkopuolelle nimittäin Saksaan ja Australiaan asti. Viime vuoden toimittajat Julie Paukkunen ja Anniina Lantela ansaitsivat itselleen Järjen virallisten kirjeenvaihtajien tittelin lähtemällä vuodeksi vaihtoon suureen maailmaan. He tulevat raportoimaan vaihto-oppilasvuoden iloista, suruista ja kulttuurillisista eroista säännöllisesti koko vuoden ajan. Moikka Järjen kirjeenvaihtaja! Missä olet vaihdossa ja miksi juuri siellä? Julie: Hallo! Vietän parhaillaan vaihtovuottani Saksassa, vanhassa hansakaupungissa nimeltä Lippstadt. Saksa valikoitui kohteekseni sen ainutlaatuisen kulttuurin ja hyödyllisen kielen takia. Myös aikaisemmat vierailuni ja isoveljen positiiviset kokemukset Saksa-vaihtarina olosta saivat minut vakuuttuneiksi maan annista. Kuka nyt ei haluaisi asua jatkuvassa kesässä, mennä surffaamaan koulun jälkeen ja rakastua pitkätukkaisiin poikiin? Anniina: Hei! Olen vaihdossa Evans Headissa Australian
länsirannikolla. Valitsin Australian kohdemaakseni siksi, että muuten tänne ei varmaan tulisi lähdettyä pitkän välimatkan takia. Australiaan muuttaminen on myös ollut pitkään haaveenani, sillä kuka nyt ei haluaisi asua jatkuvassa kesässä, mennä surffaamaan koulun jälkeen ja rakastua pitkätukkaisiin poikiin? Millaisia tunteita koit ennen lähtöä? Julie: Ennen lähtöä olin todella innostunut ja malttamaton aloittamaan vaihtovuoteni. Viimeinen kuukausi Suomessa kului paikasta toiseen juostessa ja kavereita nähdessä, joten aikaa jännittämiselle ei juurikaan löytynyt. Lähdön koittaessa fiilikseni olivat edelleen innostuneet, joskin luonnollisesti myös hieman haikeat perheelle ja ystäville hyvästejä jättäessä. Lentokoneessa en lakannut hymyilemästä, kun tajusin minne olinkaan vihdoin matkalla. Anniina: Lähtöni Australiaan tuli aika yllättäen, koska sain peruutuspaikan. Olin todella innoissani! Viimeiset viikot vietin perheen kanssa lomaillen ja kavereita hyvästellen. Vähän ehkä pelotti se, unohtavako he minut kokonaan tulevan vuoden aikana, mutta toisaalta juuri heidän kannustamanaan uskalsin lähteä vaihtoon. Lähtöpäivänä itketti kamalasti, koska jouduin jättämään kaikki rakkaat Suomeen, mutta toisaalta olin ihan älyttömän innoissani. Lippu lähti tietenkin mukaan. Kuva: Julie Paukkunen
Mitä odotuksia tai ennakkoluuloja sinulla oli kohdemaatasi kohtaan? Julie: Erityisiä odotuksia Saksaa kohtaan minulla ei juuri ollut. Yleisesti vaihtovuodeltani odotin uusia ystäviä, kokemuksia ja kielitaitoa. Olin kuitenkin vakuuttunut että vuodestani tulisi unohtumaton, missä tahansa päin maailmaa sen tulisinkaan vietämään. Saksaa miettiessä mieleeni tulivat ensimmäiseksi varmaankin bratwurstit, olut, jalkapallo, ristikkotalot ja useat automerkit. Anniina: Perusoletukseni Australiasta oli se, että kaikki harrastavat surffausta ja asuvat rannalla, ihmiset ovat mukavia ja että joka puskassa on tappava käärme tai hämähäkki. No, jotkin näistä oletuksista osoittautuivat vääriksi! Tytöt eivät surffaa juuri ollenkaan, mutta lähes kaikki pojat kyllä. Suurin osa paikallisista (jotka todella ovat mukavia) asuu noin tunnin ajomatkan päässä rannasta. Ja olen nähnyt täällä vain yhden käärmen ja hämähäkin, joten pelkoni osoittautuivat turhiksi. Täällä on todella laid-back meno. Kerro isäntäperheestäsi ja koulustasi. Oletko saanut uusia kavereita? Julie: Asun vaihtovuoteni aikana kahdessa eri perheessä. Nykyisessä perheessäni on äidin ja isän lisäksi 17-vuotias tyttö, joka suoritti oman vaihtovuotensa pari vuotta sitten Perussa. Minun lisäkseni perheessämme asuu myös toinen vaihtooppilas, joka on kotoisin Kaliforniasta. Koulua käyn vajaan kilometrin päässä kodistani, Europaschule Ostendorf Gymnasiumissa. Hieman alle tuhannen oppilaan koulussamme on ikäskaalakin melko kattava, nuorimmat oppilaat ovat 9- vuotiaita ja vanhimmat kaksikymmenkesäisiä. Puhun kavereideni kanssa vain saksaa! Kavereita olen saanut paljon ja olen ollut positiivisesti yllättynyt kaikkien avoimuudesta ja kiinnostuksesta minua kohtaan. Puhun kavereideni kanssa vain saksaa!
Anniina: Evans Head on pieni rauhallinen rantakaupunki, jossa on noin 5000 asukasta. Isäntäperheeni, johon kuuluvat äiti, isä ja 19-vuotias isosisko, on mahtava. Asumme käytännössä rannalla, koska sinne kävelee vain pari minuuttia ja öisin aallot humisevat niin lujaa, etten meinaa saada unta. Evans Head River School puolestaan on noin 600 oppilaan koulu, jossa opiskelen lakioppia, draamaa ja liikuntatieteitä. Oppiaineissa aussit ovat meitä suomalaisia vähän jäljessä, mutta se ei haittaa saan ottaa rennosti, kun asiat ovat tuttuja. Olen saanut monia uusia kavereita, mistä olen todella onnellinen! Oman vuosiluokkani tytöt ovat hyviä ystäviäni. Vietämme joka viikonloppu aikaa rannalla, kahvilla, leffassa tai juhlimassa. Host-siskostani on myös tullut minulle tärkeä, sillä sain vihdoin aina toivomani isosiskon. Evans Headin maisemia. Kuva: Anniina Lantela Miten olet sopeutunut vieraaseen maahan? Miltä nyt tuntuu? Julie: Kaiken kaikkiaan olen sopeutunut uuteen elämääni todella nopeasti ja vaivattomasti. Viihdyn täällä loistavasti ja tunnen olevani kotona. Tällä hetkellä on tosin hieman nälkä, joten taidan mennä laittamaan makkarat grilliin. Tschüss! Anniina: Olen sopeutunut niin hyvin, että välillä mietin, synnyinkö ihan väärään maahan. Totta kai minulla on ikävä
perhettä ja kavereita Suomessa, mutta kertaakaan ei ole tehnyt mieli lähteä kotiin. Joskus kaipaan terveellistä ruokaa Suomesta, kuten ruisleipää ja kalakeittoa pakko myöntää, että en ole koskaan syönyt niin paljon ranskalaisia koko elämäni aikana kuin täällä olen kahdessa kuukaudessa. Mutta fiilikset ovat edelleen loistavat, ja se tuskin tulee muuttumaan koko vuoden aikana. Täällä alkaa kohta kesä, joten hajotkaa te siellä pakkaseen! Järki-gurun jäähyväiset Kun eläköityvä päätoimittaja Henry Hedborg tuli mukaan tekemään Järkeä, harva edes tiesi, että koululla ilmestyy oma lehti. Nyt, tulevan ylioppilaan suunnatessa lukion penkiltä kohti elämää, taakse jää kehitystyön tulos, jota voi jo verkkolehdeksi kutsua. Miltä tuntuu jättää taakse kaikki Järjen järkevät ihmiset ja päätoimittajan pesti? Tuntuu todella helpottavalta ja luottavaiselta, sillä tiedän Järjen jäävän hyviin käsiin. Hieman haikeakin on olo. Mikä on ollut raskainta päätoimittajuudessa? Entä helpointa? Ei tätä kyllä helpoksi voi sanoa; lehtikurssi on kuluttavin ja haastavin kurssi, jonka lukio voi tarjota! Kaikki on ollut enemmän tai vähemmän raskasta, mutta eniten ärsyttänyt yksittäinen asia on ollut se, kun jossain projektissa joku ei ole hoitanut hommiaan ja kyseisen sluibaajan perään on sitten saanut soitella. KUKA? HENRY HEDBORG
Henry Hedborg aka Hedo, Henkka tai Double H Kirjoitti ylppäreissä äidinkielen, englannin, ruotsin ja yhteiskuntaopin Selviytynyt mediadiplomista ja puheviestinnän päättökokeesta Vapaa-ajalla pyöräilee, ulkoilee, lukee, seuraa mediaa, kokkaa ja leipoo Tulevaisuudensuunnitelmat: suomen kieli yliopistossa; kenties tuleva toimittaja, äidinkielenopettaja tai sosiologi Humanisti, wannabe-fennisti, kaakaon suurkuluttaja ja ammattimainen tuoleilla pyörijä Miten potkia ihmisiä töihin, jos hommat eivät etene? Soittelemalla ja viestittelemällä perään sekä tietenkin käyttämällä kolmea kovaa keinoa: uhkailua, kiristystä ja lahjontaa. Ei tätä kyllä helpoksi voi sanoa: lehtikurssi on kuluttavin ja haastavin kurssi, jonka lukio voi tarjota! Onko vanhalla gurulla käytännön vinkkejä uudelle päätoimittajalle? Yritä nukkua ja pidä puhelin sopivasti saatavilla. Tee aina B- suunnitelma kaiken varalle ja ajattele pitkän kaavan mukaan, sillä jos joku projektissa mukana oleva ei pysty, jaksa tai saa kohtauksen, sinulla pitää olla mietittynä seuraava uhri, jolle homma nakitetaan. Kannattaa myös perehdyttää kurssikaverit hyvin asioihin ja heitellä ideoita niiden kanssa, jotta kaikille löytyy mieluisaa tekemistä. Mikä on ollut kivointa päätoimittajuudessa? Kivointa on ollut lukijoiden ja opettajien positiivinen palaute ja se, kun on nähnyt muidenkin antavan kaikkensa ja onnistuvan. Kurssilla on ollut mukana mukavaa porukkaa, jonka kanssa on saanut tehdä töitä ja nauraa. Kivointa on ollut lukijoiden ja opettajien positiivinen palaute ja se, kun on nähnyt muidenkin antavan kaikkensa ja onnistuvan.
Miten ja miksi päädyit lehtikurssille? Olen kirjoittanut lapsesta asti. Yläkoulussa mielessä kypsyi sellainen ajatus, että olisi hienoa olla joskus toimittaja. Osallistuin Nuoren Voiman Liiton silloisen nettikirjoittajakoulun Journalistisen kirjoittamisen selviytymiskurssille, jota veti Helsingin Sanomien toimittaja. Yhteishaussa hain tietenkin media- ja tiedonhakutaitoisena Järvenpään lukioon, jota mainostettiin modernina oppimisympäristönä. Tämä koulu tarjosi paljon mielenkiintoisia kursseja, ja Järkikin kiinnosti. Ekana vuonna olin liian ujo tullakseni mukaan, mutta toisena rohkaistuin ja tälle tielle jäin. Kuinka paljon Järki on muuttunut toimestasi? Paljon olen ainakin yrittänyt viedä sitä eteenpäin! Lehtikurssille tullessani silloinen julkaisuformaatti oli aika epämääräinen blogiviritelmä bittiavaruudessa, jota kukaan ei silloin oikein kehittänyt. Ajattelin sitten itse tarttua toimeen, päädyttiin rakentamaan nettijulkaisu vähän niin kuin uudestaan siten, että se tehtiin nyt kunnolla. Kyllä minä uskallan tätä nykyistä Järkeä jo ihan verkkolehdeksi kutsua. Lehti, erityisesti tämä vuosi päätoimittajana, on opettanut paljon asioita elämästä. Mitä päätoimittajuus on antanut sinulle? Lehti, erityisesti tämä vuosi päätoimittajana, on opettanut paljon asioita elämästä ja ihmisistä. Olen oppinut paljon eri ihmisluonteista ja kehittynyt ryhmätyöskentelijänä. Organisointi, johtajuus ja suurten kokonaisuuksien hahmottaminen ja kasassa pitäminen on tullut tutuksi. Sanoisin, että tässä on muuttunut järkevämmäksi ihmiseksi itsekin. Eli lehtikurssista on hyötyä tulevaisuudessa? Kyllä! Päätoimittajuus ja lehtikurssi ylipäätään ovat parhaat eväät työelämään, jotka olen tästä laitoksesta saanut. Vaikka
monesti sanotaan, että lukio ei valmenna työelämään, niin kaikki se stressi, paineessa tekeminen ja tiimityöskentely, joita olen Järjessä saanut kokea, ovat parhaat elämän eväät, jotka olen saanut kerättyä täältä reppuuni. Olen näistä kokemuksista kiitollinen. HENRYN 8 VALINTAA Säätila? Raikas vesisade. Kieli? Suomi ilman muuta. TV-sarja? Major Crimes. Ruoka? Äidin cannelloni. Lempibiisi? The Script Hall of Fame. Paras paikka? Stadi. Kahvimukin väri? Sininen. Eläin? Kissa. Homo ei ole haukkumasana Senkin homo! Sana homo on jatkuvasti pinnalla puhuttaessa seksuaalivähemmistöjen asemasta, ja se on tietenkin äskettäin mainittu monia kertoja tasa-arvoista avioliittolakia koskevissa argumenteissa. Minussa sana ei aiheuta sen kummempia tuntemuksia, mutta esimerkiksi kansanedustaja Timo Soini (ps) sylkee sen suustaan kuin se olisi myrkkyä. Myös joidenkin nuorten keskuudessa sanalla homo vaikuttaa olevan negatiivinen kaiku. Olen monesti ollut sivustaseuraajana tilanteessa, jossa homoa
on käytetty haukkumasanana. Yleensä kyseessä on ollut yläasteikäisten nuorten porukka, jossa tyhmyys on vanhan sanonnan mukaan tiivistynyt; hieman erilaisen näköisen pojan kulkiessa ohi porukassa on alkanut supina, josta on erottunut lause: Katso kuinka homon näköinen. Hetken päästä joukon rohkein ja röyhkein on avannut suunsa ja ilkkunut: Homo! Usein poika on ollut huolitellun näköinen, pukeutunut erikoisesti (siististi ja asiallisesti pukeutuminen tuntuukin olevan tämän ikäisten keskuudessa outo ilmiö) tai näyttänyt normaalia naisellisemmalta, mutta hän on voinut olla myös aivan tavallinen huonoryhtinen lökäpöksy. Miksi homo on negatiivinen sana? Onko homous muka väärin tai paha asia? Äskeinen esimerkki on melko kärjistetty, mutta vähempikin pistää vihaksi. Olen usein nähnyt kahden pojan nahistelevan leikkimielisesti keskenään ja toisen ärähtävän: Senkin homo! Hän ei varmaankaan ole yrittänyt tosissaan loukata kaveriaan, mutta jos minä olisin ollut tuo kaveri, olisin pahoittanut mieleni. En siksi, että loukkaantuisin jonkun kutsuessa minua homoksi, vaan siksi, että sen sanan käyttäminen haukkumiseen on aivan älytöntä. Miksi homo on negatiivinen sana? Onko homous muka väärin tai paha asia? Ei. Rakkautta ei kuulu väheksyä Homon käyttäminen haukkumasanana on minusta loukkaavaa, sillä se kertoo yleisestä sivistymättömyydestä ja homoseksuaalisuuden väheksymisestä. Millä perusteella homoseksuaalisuus on esimerkiksi heteroseksuaalisuutta alempiarvoisempi tai huonompi asia, ja oikeuttaa sen väheksymiseen? Ei millään perusteella, sillä kaikki ovat ihmisinä yhtä arvokkaita ja tärkeitä, kohdistuvat heidän seksuaaliset halunsa sitten miehiin, naisiin tai jonnekin siitä väliltä. Homo tarkoittaa ihmistä, jota kiinnostavat romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä hänen oman sukupuolensa edustajat, ei typerystä. Homous ei ole vamma eikä
huono piirre. Se on rakastamista, eikä rakkautta kuulu väheksyä. Rakkaus on hyvää, kaunista ja arvokasta kaikenlaisissa suhteissa. Jokaisella on oikeus saada rakastaa toista ihmistä kohtaamatta väheksyntää. Olin työharjoittelussa ala-asteella, missä kuulin kakkosluokkalaisten haukkuvan ja pilkkaavan toisiaan homoiksi. Kun kysyin heiltä, mitä se tarkoittaa, vastaus oli epäröivä emmä tiiä. Kasvaako homottelijasta homofoobikko? Lukiossa en ole onneksi kohdannut tällaista käytöstä. On erittäin fiksuja ja vastuullisia lukiolaisia, ja sitten on niitä, jotka ovat juuttuneet jollekin aiemmalle älylliselle tasolle, mutta on hienoa nähdä, että siitä lapsellisuudesta, jonka homoksi haukkuminen osoittaa, on päästy eroon. Ilmiö tuntuukin olevan vahvin yläasteikäisten ja ala-asteen vanhimpien oppilaiden, erityisesti poikien, keskuudessa. On sääli, että kaupan kulmalla syljeskelevä 13-vuotias sossupummin alku huutelee ohikulkijoiden perään Painu vittuun, homo!, mutta vielä huolestuttavampaa on pienten poikien harrastama homottelu. Olin työharjoittelussa alaasteella, missä kuulin kakkosluokkalaisten haukkuvan ja pilkkaavan toisiaan homoiksi jatkuvasti. Kun kysyin heiltä, mitä se tarkoittaa, vastaus oli epäröivä emmä tiiä. Jos pikkulapset oppivat käyttämään homoa haukkumasanana, tarkoittaako se, että he myöhemmin suhtautuvat homoseksuaalisuuteen ja muihin seksuaalivähemmistöihin yhtä väheksyvästi? #myösihminen Suvaitsevaisuusviikko Järvenpään lukiolla 8.-12.12.2014. Lue lisää
Pöytälaatikosta barrikadeille mitä on sanataide? Pitkän pöydän ääressä istuu seitsemän nuorta. Tai no, oikeastaan viisi, sillä yksi nauraa hysteerisesti pöydän alla toisen räpätessä avioerosta, kissoista ja kananmunista. Muun muassa tätä on sanataide. Tässä kohtaa sinä todennäköisesti kohotat kulmiasi ja tuhahdat termi ei ole sinulle tuttu. Se ei ole yllättävää, sillä sanataide ei ole vielä kovin tunnettua suuren yleisön parissa. Harrastustoiminta on aktiivista ja äidinkielen opettajat ympäri maan vannovat sanataiteen nimeen, mutta suurin osa suomalaisista ei ole siitä koskaan kuullutkaan. Sääli, sillä sanataiteella on kirjoittamisesta kiinnostuneelle paljon annettavaa. Luvattoman luovaa kirjoittamista Suomen sanataideopetuksen seura perustettiin vuonna 2003, mutta sanataidetta opetettiin jo sitä ennen siellä täällä: Vantaan sanataidekoulu, yksi Suomen maineikkaimmista sanataidekouluista, perustettiin jo vuonna 1994. Opetushallitus määrittelee sanataiteen näin: Opetuksen tavoitteena on lasten ja nuorten kielellisen ilmaisun ja mielikuvituksen rikastuttaminen. Kirjoittamisen ja kirjallisuudentuntemuksen avulla kehitetään ajattelutaitoja ja eläytymiskykyä, laajennetaan ilmaisuvaroja ja autetaan etsimään persoonallista ilmaisua. Konkreettisemmin ilmaistuna sanataidekurssilla kirjoitetaan aika spontaanisti ohjaajan antamien virkkeiden pohjalta. Muoto on vapaa ja kaikenlainen teksti käy. Konkreettisemmin ilmaistuna sanataidekurssilla kirjoitetaan aika spontaanisti ohjaajan antamien virkkeiden pohjalta. Muoto on vapaa ja kaikki käy, kertoo sanataideohjaaja Kati
Kaaresoja Tuusulan kansalaisopistosta. Virikkeitä on monenlaisia, ja kirjoittamiseen haetaan inspiraatiota musiikin, kuvataiteen ja teatterin keinoin. Myös esineet, hahmot ja värit ovat hyviä lähtökohtia kirjoittamiselle. Millainen teksti syntyy mustavalkoisesta kuvasta, jossa lapsi itkee äitinsä perään? Entä pinkistä korkokengästä? Kaaresojan mukaan hänen tavanomaisimpia harjoituksiaan ovat myös tekstin jatkaminen ohjaajan antamasta lauseesta tai hänen satunnaisesti syöttämiensä sanojen ujuttaminen tajunnanvirtatekstiin. Kaaresoja on filosofian maisteri ja tarinateatteriohjaaja, joka on opiskellut muun muassa suomen kieltä, kirjallisuutta ja teatteri-ilmaisua. Opiskeluaikanaan hän ajautui sanataideryhmiin osallistujaksi ja valmistuttuaan kouluttautui sanataideohjaajaksi. Hän on työskennellyt äidinkielen opettajana, mutta tällä hetkellä pääsäännöllisesti kouluttaa muita ohjaajia sekä tietenkin ohjaa itse sanataidekursseja. Ei vain hörhöjen harrastus Sanataidetta voi harrastaa iltakursseilla kouluissa sekä kansalais- ja työväenopistoissa. Pääosa kurssien osallistujista on lapsia ja nuoria, mutta sanataideopetusta on tarjolla kaikille ikäluokille vauvasta vaariin. Pienten lasten tunneilla leikitään ja satuillaan, eikä vanhempienkaan tunneilla ryppyotsaisia olla, vaikka kirjoitusaiheet muuttuvat ja ovat aikuisempia. 13 18-vuotiaiden ryhmissä keskitytään luovaan kirjoittamiseen ja oman tyylin hakemiseen. Aikuiset ovat vasta löytämässä tiensä sanataiteen pariin, mutta heillekin on jo omia ryhmiä joillakin paikkakunnilla. (Psst! Tuusulan kansalaisopiston nuorten sanataideryhmä kaipaa kipeästi uusia jäseniä. Tule rohkeasti mukaan!) Sanataideharrastuksen haittapuolia voi olla alati kasvava himo kirjoittaa, mikä johtaa jatkuvaan tarpeeseen raahata paperia ja kynää mukana.
Miksi sitten harrastaa sanataidetta? Itse päädyin sanataiteen pariin 9-vuotiaana, eikä loppua harrastukselle näy. Olen vuosien saatossa saanut monia ihania ystäviä, suunnitellut sekä runokokoelman että nukketeatteriesityksen ja päässyt irti perfektionismista. Sanataiteen ansiosta minusta on tullut sellainen kirjoittaja kuin nyt olen: olen oppinut, että kirjoittaessa ei tarvitse suorittaa. Virheitä ei pidä pelätä. Kirjoitusharrastus heijastuu kaikkeen kielenkäyttöön ja kielelliseen hahmottamiseen, myös suulliseen, toteaa Kaaresoja. Hänen mukaansa sanataideharrastuksen haittapuolia voi olla alati kasvava himo kirjoittaa, mikä johtaa jatkuvaan tarpeeseen raahata paperia ja kynää mukana. Fiktiivisissä maailmoissa seikkailu vie mennessään. Sinulla on valta luoda maailmoja, synnyttää ja tappaa ihmisiä tai saada heidät rakastumaan päättömästi. Vain fiktiivisessä maailmassa voit leikkiä hetken jumalaa.