Yläneen Kotiseutuyhdistys ry Vuosikokous 2016 Päiväys: Lauantai 1.10.2016 Aika: 9:00 Paikka: Yläneen Osuuspankin kerhohuone Osallistujat: Päivi Nummela, Matti Leivo, Ari-Matti Auranen, Pekka Vuorela, Kalevi Aalto, Heimo Pohjanpalo, Heikki Salmi, Soile Teinilä, Päivi Erävesi, Arimo Helmisaari, Aulis Keihäs, Timo Hämäläinen, Tapio Rastas Pöytäkirja No Asia 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Arimo Helmisaari avasi kokouksen. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heimo Pohjanpalo Sihteeriksi valittiin Tapio Rastas Pöytäkirjantarkastajien valittiin Ari-Matti Auranen ja Kalevi Aalto 3. Todetaan kokouksen osanottajat, laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 4. Hyväksytään esityslista Esityslista hyväksyttiin. 5. Hyväksytään vuoden 2015 toimintakertomus Toimintakertomus hyväksyttiin. 6. Käsitellään vuoden 2015 tilit sekä toiminnantarkastajien lausunto Sihteeri esitteli tilit sekä luki toiminnantarkastajien lausunnon. 7. Päätetään vuoden 2015 tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille Tilinpäätös hyväksyttiin ja tilivelvollisille myönnettiin vastuuvapaus. 8. Käsitellään asiat, jotka johtokunta haluaa vuosikokoukselle esittää Arimo Helmisaari esitteli Musikkarahaston käyttösuunnitelman vuodelle 2016. Kokous kannatti tukea Yhtenäiskoululle Esikoululle 9. Käsitellään muut kokouksessa mahdollisesti esille tulevat asiat Tankoviiri Kokous kannatti Suomi 100 erikoisversion hankintaa, määrä 100 kpl Uusi kunnanjohtaja Pyritään kutsumaan johonkin tilaisuuteen vuonna 2017 10. Kokouksen päättäminen Kokous päättyi 10.33. Liitteet: (1) Yhteenveto, (2) Toimintakertomus, (3) Tulos, (4) Tase vastaavaa, (5) Tase vastattavaa (6) Toiminnantarkastajien lausunto Vuosikokous 2016 1 (2) 30.9.2016/TRs
Yläneen Kotiseutuyhdistys ry Heimo Pohjanpalo Puheenjohtaja Tapio Rastas Sihteeri Pöytäkirjan tarkastajat Ari-Matti Auranen Kalevi Aalto Vuosikokous 2016 2 (2) 30.9.2016/TRs
Yläneen kotiseutuyhdistys ry Vuosi 2015
Toiminta Johtokunta Nimi Ekman Tiina Erävesi Päivi Helmisaari Arimo Hämäläinen Timo Keihäs Aulis Niittymaa Elisa Rastas Tapio Salmi Heikki Vuorela Pekka Erikoistehtävät Soile Teinilä Ville Mäkimattila Taina Salo Tehtävä Varapuheenjohtaja Jäsen Puheenjohtaja Jäsen Jäsen Rahastonhoitaja Sihteeri Jäsen Museovastaava Kunniapuheenjohtaja Musiikkipäällikkö Jäsenasiainhoitaja
Toiminta Toiminnantarkastajat Tuula Kulmala Jussi Toivonen Tapahtumakalenteri Johtokunta kokoontunut vuoden aikana 6 kertaa Hirsimökkitalkoita pidettiin 14 kertaa Museonmäellä vieraili 9 ryhmää 21 yleisötapahtumaa
Toiminta Hankkeet Yhdistyksen kotisivu on yhä kesken museorakennusten esittelyn osalta. Sivulla on vierailtu vuoden 2015 loppuun mennessä n 120 000 kertaa. Anselm Laakson kuvakokoelma Kuvaluettelot henkilötietoineen saatiin tietokoneelle. Noin 2500 kuvaa skannattiin suoraan lasinegatiiveista, noin 1500 kuvaa on vielä skannaamatta. Suulin korjaus saatiin maalausta vaille valmiiksi. Hirsimökkin runko valmistui, vain lopullinen vesikatto ja ovi puuttuvat. Kaivon kansi uusittiin. Tuulilaudat ja räystäslaudat uusittiin ja/tai maalattiin.
Vierailijoita yli 2500 700 600 Vierailijoita 500 400 300 200 100 0 21 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 Viikko
Tilinpäätös Tase (Vastaavat) 2015 2014 Aineelliset hyödykkeet 9 481,57 2 832,07 Rahat ja pankkisaamiset 23 272,86 27 466,48 Yhteensä 32 754,43 30 298,55 Rahat ja pankkisaamiset Lyhytaikaiset saamiset 112,16 Käyttötili 16 714,08 23 116,90 Musikka rahasto 6 446,62 4 349,58 Yhteensä 23 272,86 27 466,48 Tulos 291,82 1 008,26
Tilinpäätös Tulot Museotulot 8 982,30 Avustukset ja keräykset 8 043,55 Jäsenmaksutulot 42 Muut tulot 76,63 Yhteensä 17 522,48 Avustukset ja keräykset Kunnan yleisavustus 5 00 Muut avustajat (OP, LC) 80 Musikka rahasto (keräykset) 2 243,55
Tilinpäätös Menot Palkat 9 768,77 Palkkaan verrannolliset kulut yhteensä 2 212,83 Poistot 596,06 Muut kulut 9 560,52 Varainhankintakulut 930,27 Palkoista on siirretty investointikuluihin +5 254,15 Yhteensä 17 814,30
Vierailijoita Yläneen Kotiseutuyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli yhdistyksemme LVII toimintavuosi. Vuodelle antoi leimansa museorakennusten korjaushankkeet, joka jatkuvat vielä tulevina vuosina. Pitkästä aikaa alueelle rakennettiin uusi rakennus (hirsimökki). Yleisötilaisuudet vetivät enemmän yleisöä kuin koskaan ennen. Ahkerille talkoolaisillemme järjestettiin päivällinen ja saunatilaisuus Metsolan Matkailussa. Kotiseutumuseon toiminta Museo on ollut avoinna 2.6. 30.8.2015 välisenä aikana seuraavasti: Tiistai, keskiviikko, torstai ja perjantai klo 12.00 17.00 lauantai klo 12.00 15.00 Oppaana ovat toimineet Marjanna Kaate ja Ari-Matti Auranen. Sunnuntai klo 12.00 15.00 Opastus on sunnuntaisin hoidettu johtokunnan jäsenten toimesta. Museo oli suljettuna juhannuksena 21-23.6. Muina aikoina museo on ollut auki tilauksesta Vieraskirjan mukaan museomäellä on ollut 2515 kävijää. Luku sisältää myös museomäen yleisötapahtumiin osallistujat. Kävijämäärältään suurin tapahtuma oli Helyjä ja heinäseipäitä näyttely. Näyttelyn aikana kävijöiden kirjaus oli satunnaista, jonka johdosta todellinen kävijämäärä oli arviolta 2600. Vierailijaprofiili 700 Vierailijoita vuonna 2015 yhteensä 2500 600 500 400 300 200 100 0 21 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 Viikko Toimintakertomus vuodelta 2015 1 (6) Versio 3-30.9.2016/TRs
Yläneen Kotiseutuyhdistys ry Yhdistyksen toiminta Johtokunta Johtokuntaan kuului puheenjohtaja ja kahdeksan jäsentä. Nimi Ekman Tiina Erävesi Päivi Helmisaari Arimo Hämäläinen Timo Keihäs Aulis Niittymaa Elisa Rastas Tapio Salmi Heikki Vuorela Pekka Erikoistehtävät Soile Teinilä Ville Mäkimattila Taina Salo Tehtävä Varapuheenjohtaja Jäsen Puheenjohtaja Jäsen Jäsen Rahastonhoitaja Sihteeri Jäsen Museovastaava Kunniapuheenjohtaja Musiikkipäällikkö Jäsenasiainhoitaja Toiminnantarkastajat Toiminnantarkastajina ovat toimineet Tuula Kulmala Jussi Toivonen Johtokunnan tapahtumakalenteri Johtokunta kokoontunut vuoden aikana 6 kertaa. Hirsimökkitalkoita pidettiin 14 kertaa. Museonmäellä vieraili 9 ryhmää. Pvm klo Paikka Tapahtuma la 7.2.2015 09.00 Joella (Päivi Erävesi) Johtokunnan kokous ke 11.2.2015 19.00 OP:n kerhohuone Asutusiltamapalaveri ma 23.2.2015 ke 4.3.2015 8.30 Yläneen luontokapinetti/kopan koulu John Björkman Maakuntamuseosta vierailee Yläneellä Asutusiltamapalaveri ma 23.3.2015 18.00 Vanha pappila (Niittymaat) Johtokunnan kokous ti 7.4.2015 17.00 Yläneen luontokappinetti Asutusiltamapalaveri ma 20.4.2015 11.00 Yläneen luontokappinetti Asutusiltamatiedotus sanomalehdille la 2.5.2015 08.00 Yläneen Kotiseutumuseo Hirsimökin rakentamisen aloitus to 14.5.2015 12.00 Luontokapinetti/Kopan koulu Johtokunnan kokous pe 22.5.2015 16.00 Yläneen kotiseutumuseo Hirsimökkitalkoot ti 2.6.2015 13.00 Yläneen kotiseutumuseo Kastemekkonäyttelyn avajaiset to 4.6.2015 14.00 Yläneen kotiseutumuseo Vierailu Museon esittely, kahvi ja pulla, n 50 henkilöä, Launokorpi/Eeva Uotila Toimintakertomus vuodelta 2015 2 (6) Versio 3-30.9.2016/TRs
Yläneen Kotiseutuyhdistys ry Pvm klo Paikka Tapahtuma ti 9.6.2015 13.30 Yläneen kotiseutumuseo Vierailu Museon esittely, kahvi ja pulla, Loimaan kansalliset seniorit, Viitala/Eeva Uotila 40 henkilöä ke 10.6.2015 14.00 Yläneen kotiseutumuseo Vierailu Museon esittely, kahvi ja pulla, Launokorpi/Eeva Uotila n 30-40 henkilöä to 11.6.2015 14.45 Yläneen kotiseutumuseo Vierailu Museon esittely, kahvit ja pulla, Eeva Uotila, noin 30 henkilöä su 14.6.2015 14.00 Yläneen kotiseutumuseo Vierailu Museon esittely, kahvit ja pulla, Koskelaisseura 30 henkilöä ti 16.6.2015 11.30 Yläneen kotiseutumuseo Vierailu Liedon maatalousnaiset ti 23.6.2015 19.00 Yläneen kotiseutumuseo Johtokunnan kokous ke 24.6.2015 14.00 Yläneen kotiseutumuseo Vierailu Museon esittely, kahvi ja pulla, Huittisten eläkeläiset n 25 henkilöä ti 30.6.2015 17.00 Yläneen kotiseutumuseo Hirsimökkitalkoot to 16.7.2015 10.45 Yläneen kotiseutumuseo Vierailu Museon esittely, raumalaiset & lappilaiset ti 21.7.2015 18.00 Yläneen kotiseutumuseo Hirsimökkitalkoot ti 4.8.2015 08.00 Yläneen kotiseutumuseo Johtokunnan kokous ti 4.8.2015 10.00 Yläneen kotiseutumuseo Helmi projekti vetäjä museolla ti 18.8.2015 18.00 Yläneen kotiseutumuseo Hirsimökkitalkoot to 20.8.2015 13.15 Yläneen kotiseutumuseo Vierailu museolla Museon esittely, kahvi ja pulla, Launokorpi/Jorma Kavander n 50 henkilöä ti 25.8.2015 18.00 Yläneen kotiseutumuseo Hirsimökkitalkoot ti 1.9.2015 18.00 Yläneen kotiseutumuseo Hirsimökkitalkoot ti 8.9.2015 18.00 Yläneen kotiseutumuseo Hirsimökkitalkoot su 13.9.2015 13.00 Yläneen kotiseutumuseo Kotiseutuyhdistyksen kesäkokous ti 6.10.2015 17.00 Yläneen kotiseutumuseo Hirsimökkitalkoot ti 13.10.2015 17.00 Yläneen kotiseutumuseo Hirsimökkitalkoot ti 20.10.2015 16.00 Yläneen kotiseutumuseo Hirsimökkitalkoot ti 27.10.2015 16.00 Yläneen kotiseutumuseo Hirsimökkitalkoot pe 6.11.2015 12.00 Yläneen kotiseutumuseo Hirsimökkitalkoot ma 16.11.2015 18.00 Joella (Päivi Erävesi) Johtokunnan kokous ti 17.11.2015 12.00 Yläneen kotiseutumuseo Hirsimökkitalkoot ti 1.12.2015 16.00 Yläneen kotiseutumuseo Hirsimökkitalkoot la 12.12.2015 10.00 Yläneen Osuuspankki, kerhohuone Syyskokous, puuroa niin kauan kuin riittää Kaikki tervetuloa pe 18.12.2015 16.00 Metsolan matkailu Talkoolaisten päivällinen ja sauna, mahdollisuus osallistua joulurauhan julistukseen kodalla. Yleisötapahtumat Yhdistys järjesti yhteistyökumppaniensa kanssa seuraavat yleisötapahtumat vuoden 2015 aikana: Pvm klo Paikka Tapahtuma To 26.2. 17.30 Yläneen kirjasto Yrtti-ilta Päivi Lehtonen kertoo yrteistä ja niiden käytöstä. Päivi tunnetaan Kuralan kartanotilan kokkina, villivihannesten käytön edistäjänä ja Kotipuutarhan keittokirjan kirjoittajana. Hänellä on muutama kirja mukanaan tilaisuudessa, joita voitte selata. Kirjasto esittelee yrttikirjallisuutta. Korva-kerho tarjoaa kahvin ja pullan ennen tilaisuuden alkua. Toimintakertomus vuodelta 2015 3 (6) Versio 3-30.9.2016/TRs
Yläneen Kotiseutuyhdistys ry Pvm klo Paikka Tapahtuma Su 26.4. To 7.5. Ti 19.5. La 23.5. La 16.5. Ti 2.6. 2.6. - 26.6. Pe 12.6. La 27.6. 27.6. - 4.8. Su 28.6. Ti 1.7. 14.00 15.00 Luontokapinetti Museonmäen kasvitarhat Yläneen asutusiltamat Tilaisuuden tarkoituksena on innostaa uusia asukkaita muuttamaan ja rakentamaan Yläneelle. Puheita Musiikkia Tervetuloa: Arimo Helmisaari, Yläneen kotiseutuyhdistys ry Kuntaterveiset: Markku Kaurila, Pöytyän kehitysjohtaja Kun rakennat: Jari Helmisaari, Turun AMK Yläneen soittokunta Ylelae Vocals Tutustumista 8.30 Museonmäki Museopihan siivous Tutustumista vapaisiin tontteihin ja asuntoihin, palveluihin, yhdistysten toimintaan, harrastus-, ja kulttuurimahdollisuuksiin Yläneellä, sekä Yläneen Luontokapinettiin. Kahvia on tarjolla koko tilaisuuden ajan Järjestää Yläneen kotiseutuyhdistys ry Yläneen kyläyhdistykset Pöytyän kunta Turun AMK Yläneen OP Puutarhatalkoot Talkoisiin ovat tervetulleita kaikki puutarhan kevättöistä nauttivat ystävineen ilman ennakkoilmoittautumista! 9.00 Museonmäki Museorakennusten siivous 10-13 Museonmäki 13.00 *) 19.00 11-17 joka päivä 11-17 Museo/ Teinilän tupa Museo/ Teinilän tupa Kappelniitty Haverintie 28, 21900 YLÄNE Museo Teinilän tupa Museo Teinilän tupa Jakotaimitori Korvan tarhassa Myynnissä on vain tarhan omia jakotaimia. Valtakunnallinen Ravintolapäivä klo 11 lähtien voit nauttia keittolounaan tai pullakahvit museomäen PopUp-ravintolasta Kastemekkonäyttelyn avajaiset Kastemekkonäyttely 20 kastemekkoa 1920-luvulta lähtien Kappelniitun risti 20 vuotta Kappelniitun kirkon pienoismallin esittelyä Yläneen työväentalossa Esittelijänä mallin metalliosat valmistanut Matti Vihervirta Mallin on rakentanut nakkilalainen Juhani Vihervirta Yläneen ensimmäisen kirkon krusifiksi kuljetetaan ristisaatossa työväentalolta Kappelniitulle Krusifiksi on ajoitettu 1300-luvulle Krusifiksi ripustetaan juhlamessun ajaksi muistoristille, säävaraus Musiikkia: Ylelae Vocals -kvartetti Juhlapuhe: Arimo Helmisaari, Yläneen kotiseutuyhdistys ry Ekumeeninen Juhlamessu Piispa Kaarlo Kalliala Avustajat pastori Merelle Fagerstöm, kirkkoherra Matti Kaipainen, edustajat katolisesta ja ortodoksisesta kirkosta. Messun jälkeen juhlakahvit tarjoa Pöytyän seurakunta luonnossa, sateella työväentalossa Helyjä ja heinäseipäitä -myyntinäyttelyn avajaiset Helyjä ja heinäseipäitä Käsityöläisten kesäinen myyntinäyttely 12-18 Museonmäki Valtakunnallinen "Avoimet puutarhat" -päivä Lellaistentie 223 Komoinen Antton Korvan kasvikerho retkeilee Vierailu Inkeri ja Tuomo Hurmeen kotipihalle. Toimintakertomus vuodelta 2015 4 (6) Versio 3-30.9.2016/TRs
Yläneen Kotiseutuyhdistys ry Pvm klo Paikka Tapahtuma Pe 3.7. La 18.7. Su 26.7. La 8.8. 8.8. - 30.8. Su 23.8. Pe 28.8. Su 30.8. 19.00 Museonmäki 13.00 Museonmäki 12.00 Museonmäki Hiljan soitto Voi yksi päivä olla sata vuotta Omistettu 100 vuotta sitten syntyneille Olavi Virralle ja Tapio Rautavaaralle Nostalgiaa Laila Kinnusen, Marion Rungin, Annikki Tähden, Eila Pellisen ikivihreitä sävelmiä Janiina & Putkiratio Janiina Lehtonen, Joni Lehtinen, Ville & Jussi Mäkimattila, Mikael Mikki Koivisto Vierailijat Heikki Keihäs, Jari Helmisaari Reissu-Veikon sottiisi Pelimannimusiikkia idästä ja lännestä Pentti Sihtola, haitari, mandoliini Pekka Kaaja, mandoliini Aimo Ruisniemi, huuliharppu Veikko Kurppa, mandoliini Paula ja Veikko, 1- ja 2-riviset Trubaduuri Iiti Elomaa Yläneen pelimannit Kurttuset Matti ja Liisa Kahvi kuumana! Olavinpäivän seurat Puhujina Maija Priess (s. Haavio), Hampuri Sirkka-Liisa Peltola-Laine, Pöytyä Ari Vilén tuo terveiset Sotkamon herättäjäjuhlilta Kirkkokahvit Tervetuloa! 13.00 Museomäki Miesten puhdetyöt -näyttelyn avajaiset *) 9.00 Museo/ Teinilän tupa 18.00 Museonmäki Miesten puhdetyöt -näyttely Anton Korvan kasvikerhon retki Tammelaan Hämeen luontokeskus, Korteniemen perinnetila Perinteinen elokuun ilta Turun murretta puhuva Markku Heikkilä tuo terveiset Turusta Förin äijänä. Heikkilä on turkulainen juontaja-esiintyjä ja kirjailija. Turkulaisten Duende-flamencoryhmän ja Duende Bollywood Dancersin esityksissä on väriä, vauhtia ja voimakkaita tunteita. Flamencon juuret vievät Espanjaan ja Bollywood on intialainen vastine Hollywoodille ja mukana on näyttäviä tanssi- ja musiikkikohtauksia. Musiikista vastaavat yläneläissyntyinen harmonikansoittaja Jaakko Mäkelä, kitaristi Samuel Järvinen, laulaja Aurora Peltonen ja laulaja-pianisti Fanny Niittymaa. Arpajaiset, myynnissä kahvia ja makkaraa. *) Museonmäki Varsinais-Suomen museopäivä *) Museon aukioloaikoina Toimintakertomus vuodelta 2015 5 (6) Versio 3-30.9.2016/TRs
Yläneen Kotiseutuyhdistys ry Hankkeet Seuraavat hankkeet ovat olleet käynnissä vuoden 2015 aikana. Yhdistyksen kotisivu Sivusto on yhä kesken museorakennusten esittelyn osalta. Sivulla on vierailtu vuoden 2015 loppuun mennessä n 120 000 kertaa. Anselm Laakson kuvakokoelma Suulin korjaus Hirsimökki Kuvaluettelot henkilötietoineen saatiin tietokoneelle Noin 2500 kuvaa skannattiin suoraan lasinegatiiveista, noin 1500 kuvaa on vielä skanaamatta Suulin korjaus saatiin maalausta vaille valmiiksi. Hirsimökki jäi lopullista vesikattoa vaille, myös ovi puuttuu. Kaivo Kansi uusittiin. Tuulilaudat ja räystäslaudat uusittiin ja maalattiin suurimpaan osaan rakennuksista. Kiitos kaikille, jotka ovat tavalla tai toisella olleet mukana museon toiminnassa. Seuraavat tahot ovat avustaneet meitä taloudellisesti Pöytyän kunta, OP Yläne, LC Yläne Erityinen kiitos talkoolaisille sekä henkilöille, jotka vastasivat ruoka- ja kahvitarjoilusta monissa tilaisuuksissamme. Toimintakertomus vuodelta 2015 6 (6) Versio 3-30.9.2016/TRs
YLÄNEEN KOTISEUTUYHDISTYS RY Haverintie 36 21900 YLÄNE V-tunnus 0902369-8 TULOSLASKELMA Sivu 1 Rahayksikkö EURO 1.1.2015-31.12.2015 1.1.2014-31.12.2014 VARSINAINEN TOIMINTA Toiminnanala A 3010 Avustukset 3020 Muut tuotot 1 Tuotot Kulut 3030 Palkkakulut 3040 TYEL-vakuutusmaksut 3041 Tyel-työntekijän osuus 3042 Tapaturmavakuutusmaksut 3043 Työttömyysvakuutusmaksu 3044 Tyött. vakuutus työnt. osuus 3048 Ryhmähenkivakuutus 3050 Sosiaaliturvamaksut Henkilöstökulut 3060 Poistot Rakennuksista Poistot 3070 Kokouskulut 3071 Pankkikulut 3072 Kulukorvaukset 307 4 Postikulut 3075 Puhelinkulut 3076 Ulkoalueiden hoito 3077 Kirjanpitomaksut 3078 llmoituskulut /mainosk. 3079 Merkkipäivät / Muistamiset 3080 Vastuuvakuutukset 3081 Sähkökulut 3082 Puhtaanapito /jätehuolto 3083 Rak. korjauskulut 3084 Matkat / Virkistys 3089 Muut vas.toim.kulut Muut kulut Kulut yhteensä Toiminnanalan kate Tuotto-/ku I ujäämä VARAINHANKINTA 4000 Jäsenmaksutulot 4100 Museotuloja 4200 Musikka-rahasto tulot 4350 Muut varainhankinta tulot Tuotot 4500 Jäsenmaksukulut 4550 Eri tilaisuuksien kulut 4600 Musikka-Rahaston kulut Kulut 80 80-4 514,62-2 626,69 656,88-164,42-7,41 77,54-1 -138,73-6 727,45-596,06-596,06-229,00-212,48-241,00-22,50-63,42-481,86-757,50-193,38-97,00-989,35-286,64-74,60-1 749,35-195,00-3 967,44-9 560,52-16 884,03-16 084,03-16 084,03 42 9 032,30 2 243,55 11 695,85-65,00-865,27-930,27 3 50 176,83 3 676,83-6 523,89-454,80 245,57-12 -61, 14 27,81-1 -120,42-7 016,87-95,56-95,56-194,69-5 -195,34-781,89-385,63-29 -823,87-179,63-157,63-1 246,73-1 589,65-5 895,06-13 007,49-9 330,66-9 330,66 30 5 834,21 934,09 1 095,00 8 163,30-95,00-960,71-1 80-2 855,71
YLÄNEEN KOTISEUTUYHDISTYS RY TULOSLASKELMA Sivu 2 Haverintie 36 21900 YLÄNE V-tunnus 0902369-8 Rahayksikkö EURO 1.1.2015 1.1.2014-31.12.2015-31.12.2014 10 765,58 5 307,59 Tuotto-/kulujäämä SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot 5300 Korkotuotot Rahoitustoiminta Tuotto-/kulujäämä YLEISAVUSTUKSET 7100 Kunnan avustus Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -5 318,45-4 023,07 26,63 31,33 26,63 31,33 26,63 31,33-5 291,82-3 991,74 5 00 5 00 5 00 5 00 5 00 5 00-291,82 1 008,26-291,82 1 008,26
YLÄNEEN KOTISEUTUYHDISTYS RY Haverintie 36 21900 YLÄNE V-tunn us 0902369-8 TASE Sivu 1 Rahayksikkö EURO 31.12.2015 31.12.2014 Vas taavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineell iset hyödykkeet Maa- ja vesialueet 1105 Sähköliittymä Omistuskiinteistöt 1110 Muu liittymismaksu Kiinteistöjen vuokraoikeudet Rakennukset ja rakennelmat 1121 Museorakennukset Omistusrakennukset ja rakennelmat Aineelliset hyödykkeet yhteensä Pysyvät vastaavat yhteensä VAIH TUVAT VASTAAVAT Saamiset Lyhytaikaiset 1762 Verotilisaamiset Muut saamiset 1819 Menoennakot ( siirtosaamiset) Siirtosaamiset Lyhytaikaiset yhteensä 1910 Käyttötili Fl26 5536 0650 0632 27 1920 Musikka-Rahasto Fl45 5536 0620 0173 29 Rahat ja pankk isaamiset Vaihtuvat vastaavat yhteensä Vas taavaa y h te ensä 1 480,05 1 480,05 82,41 82,41 7 919, 11 7 919, 11 9 481,57 9 481,57 80,44 80,44 31,72 31,72 112, 16 16 714,08 6 446,62 23 160,70 23 272,86 32 754,43 1 480,05 1 480,05 82,41 82,41 1 269,61 1 269,61 2 832,07 2 832,07 23 116,90 4 349,58 27 466,48 27 466,48 30 298,55
YLÄNEEN KOT ISEUTUYHDISTYS RY Haver intie 36 21900 YLÄNE V-tunn us 0902369-8 TASE Sivu 2 Rahayksikkö EURO 31.12.2015 31.12.2014 Vastattavaa OMA PÄÄOMA 2000 Oma Pääoma Sääde pääoma 2141 Yleistoimintarahasto Mu ut rahasto t 2251 Edellisten tilikausien tulos To im intapääoma (ed. ti likausien ylijäämä/alijäämä) Tilikauden ylijäämä/alijäämä Oma pääoma yhteensä VIER AS PÄÄOMA Lyhytaikainen 2871 Ostovelat Ostovelat 2921 Ennakonpidätysvelka 2923 Sosiaaliturvamaksuvelka Muut velat 2961 Palkkamenot (siirtovelat) 2963 Eläkevakuutusmaksut (siirtovelat) Siirtovelat Lyhytaikaiset yhteensä Vieras pääoma yhteensä 13 984,99 13 984,99 11 00 11 00 3 492,27 3 492,27-291,82 28 185,44 1 283,50 1 283,50 320,49 37,39 357,88 2 927,61 2 927,61 4 568,99 4 568,99 13 984,99 13 984,99 11 00 11 00 2 484,01 2 484,01 1 008,26 28 477,26 23,46 23,46 1 797,83 1 797,83 1 821,29 1 821,29 Vastattavaa yhteensä 32 754,43 30 298,55
T oiminnantar kastuskertom us Olemme tänään tarkastaneet Yläneen Kotiseutuyhdistys ry:n kirjanpidon ja tilinpäätöksen tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 hyvän toiminnantarkastustavan mukaisesti. Lausuntonamme esitämme : toiminta on ollut kokouksissa tehtyjen päätösten mukaista, kirjanpito perustuu hyväksyttäviin tositteisiin ja että tilinpäätös on laadittu kirjanpitolain sekä tilinpäätöksen laatimista koskevien muiden säännösten ja määräysten mukaisesti antaen kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta. Puollamme tilinpäätöksen vahvistamista sekä vastuuvapauden myöntämistä hallituksen jäsenille. Yläneellä 18.07.2016 (7)/ "7? ftiia Kulmala Jussi Toivonen