Laivaston sotapelejä 1920-40 luvuilta Komentajakapteeni Ville Vänskä Suomen Sotahistoriallisen Seuran Merisotaseminaari 26.10.2016
Laivastoarkisto
Sotapelikirjat antavat vihjeen siitä, kuinka meripuolustuksemme on eri aikakausina suunniteltu järjestettävän.
Klassinen sotapelaaminen Nykyaikaisen sotapelaamisen periaatteet ovat peräisin Preussin yleisesikunnan päällikön kenraali von Moltken sotapelaamisen järjestelyistä. Preussissa sotapelaamisella oli vahva asema. Sotapelaamisen tarkoituksena oli opettaa omia suorituskykyjä ja niiden käyttöperiaatteita. Tavoitteena oli myös oppia tuntemaan alaisten luonne, vahvuudet, heikkoudet ja käyttäytyminen paineen alaisena. Sotapelissä häviäminen oli hyväksyttyä ja useasti tehokkaampi oppimistapahtuma.
Golowinin sääntökirja Golovinin (myöh Mikael Golowin) tausta oli Pietarin merikadettikoulussa, jossa Golovin oli vanhempana luutnanttina opettanut "merenkulkuoppia ym aineita". Vapaussodan melskeissä Golovin hakeutui Suomeen ja määrättiin vuonna 1919 perustettuun Meriväen kouluun johtamaan merkinantokoulutusta. Vuonna 1921 Golovin määrättiin komentajakapteenin arvoisena upseerina merikadettiosaston johtajaksi.
Golowinin sääntökirja Golowinin laatima Regler för sjökrigsspelet on tyypiltään strateginen merisotapeli, jonka tarkoituksena on ollut opettaa laivastovoiman suorituskyvyn tuntemusta, käyttömahdollisuuksia ja rajoituksia sekä ajan ja laivaston tarvitseman huollon merkitystä. Sääntökirjan alussa viitataan referenssinä espanjalaisamerikkalaisen sodan 1898 operaatioihin.
Strategista osuutta pelikirjassa edustavat erityisesti taulukot, joista selviää yksittäisen laivan ja laivaston tarvitsemat huoltotarvikkeet, toimintakyky vuorokausissa ilman huoltoa, alustyyppien ja osastojen nopeudet sekä maihin lasketun jalka- ja ratsuväen vastaavat suorituskyvyt. Taktista sotapelaamista kirjassa vastaavasti edustavat säännöt alusten liikehtimiskyvylle; käännöksissä vanavesimuodostelman nopeus hidastuu ja käännöksen jälkeinen nopeuden kasvattaminen kestää viisi minuuttia.
Laivaston ampumakurssi nro 1:n sotapeli 15.2.1930 Strategisesta sotapelin säännöt on tehty vastaamaan avomerellä kohtaavien laivastojen ratkaisutaistelua ja itse laivasto-osastojen liikuttelu sekä taktisesti oikeaan asemaan pääseminen ovat ratkaisevia. Pelin sääntökirja heijastelee ensimmäisen maailmansodan merisotatapahtumien kuten Skagerrakin meritaistelun oppeja.
Laivaston ampumakurssi nro 1:n sotapeli 15.2.1930 Taktisen sotapelin tavoitteiksi mainitaan muun muassa eri laivatyyppien tehtävien ja käyttöperiaatteiden, taktisten periaatteiden ja lainalaisuuksien opettaminen, harjaannuttaa tilanteen arviointikykyä ja käskytekniikkaa sekä harjoittaa merivoimien ohjesääntöjen soveltamista.
Rannikkolaivaston palvelukäsky 20.2.1934 sotapelaamisesta Komentaja Kauko puuttuu sotakouluopettajan pikkutarkkuudella 31 korjattavaan seikkaan sotapelien järjestämisessä. Näitä ovat esimerkiksi: Meripalvelusohjesäännön mukaisten käsitteiden ja käskyjen käyttäminen, opetusupseerien lisääminen henkilöstöön pelin johtajan kuorman keventämiseksi, pelaajien valmentaminen osapuolten suorituskykyjen parempaan tuntemiseen, sääolosuhteiden muuttaminen pelin kuluessa, omien voimien yliarvioiminen ja vastustajan aliarvioiminen yö- ja perääntymistaistelun harjoittaminen pelien siirtäminen ulkomereltä saaristo-olosuhteisiin aselajien ja maavoimien joukkojen toiminnan liittäminen saaristotaisteluihin sekä yksityiskohtaisia ohjeita pelin tekniseksi järjestelyiksi Komentaja Ikosen viiltävän terävät havainnot ovat toteutuessaan tuoneet ulkomailta kopioidun pelimallin, jossa laivastot kohtaavat mahanilaisessa ratkaisutaistelussa avomerellä, jättiharppauksen kohti Suomen rannikkoa. Olkoonkin, että myöhemmin meripuolustuksen harjoituksissa vaalittu maihinnoususotatoimi ja sen torjunta loistaa vielä poissaolollaan. Myös verrattuna Ikosen vuonna 1928 ilmestyneeseen kirjaan Merisotataito, suomalainen merisodankäynti näyttää löytäneen omaleimaisuutensa pienten laivastovoimien ja rannikkopuolustuksen rannikkosodankäyntinä.
Merivoimien taktillisen kurssin sotapeli 24. 26.4.1941 Pelin lähtökohtatilanne heijastelee sekavaa maailmantilannetta keväällä 1941 Neuvostoliiton Itämeren laivaston päävoimat ovat Tallinnassa, jossa on todettu olevan myös useita kauppaaluksia. Liikenne Hankoon on viime päivinä vilkastunut ja samassa yhteydessä on kevyitä aluksia useampaan otteeseen pyrkinyt lähestymään Hiittisten saariryhmää
Punainen osapuoli Punaisen laivaston päällikkö on saanut tehtäväkseen ottaa haltuunsa Hiittisten saariston ja luoda edellytykset lisäjoukkojen maihinnousua varten Vestanfjärdissä. Käytettävissä hänellä on ollut laivaston päävoimat: 2 taistelulaivaa 2 risteilijää 2 eskaaderihävittäjää 6 varmistusalusta (S) 6 varmistusalusta (PSK) 16 raivaajaa Lisäksi sukellusveneitä, moottoriveneitä, vartioaluksia Ilmavoimaa: 2 raskasta pommilaivuetta 3 hävittäjälaivuetta 2 yhteistoimintalaivuetta 1 laskuvarjojääkäripataljoona Maihinnousujoukkoja: Maihinnousuprikaati (3 pataljoonaa) Kenttätykistöpatteristo 2 pioneerikomppaniaa
Sininen osapuoli Sinisellä puolella vastassa oli sekä laivasto- että rannikkojoukkoja. Laivaston tehtävä on 20.5. aamulla päättyneen Ahvenanmaan miehityksen jälkeen tukea Hangon operaatiota ja estää vihollisen pääsy Hiittisten saaristoon. Sinisen puolen Rannikkolaivaston kokoonpano oli seuraava: Panssarilaivue 2 panssarilaivaa Föglö Varmistuslaivue 4 tykkivenettä Föglö 8 vartiomoottorivenettä Föglö Raivaajalaivue Rautu ja Vilppula Föglö 4 varattua hinaajaa Lohm 6 Ahven raivaajaa Föglö Miinalaivue 2 miinalaivaa (Ruotsinsalimi) Iniö Sukellusvenelaivue 3 Vetehis-sukellusvenettä Örö, Turku, ruutu 452 Siirrettävä tukiasema Houtskär Erillinen laivasto-osasto 2 sukellusvenettä Helsinki, Jussarö 6 moottoritorpedovenettä Inkoon saaristo Miinalaiva Louhi Helsinki 4 miinavenettä 2 Kotka, Pellinki, Inkoo Hiittisten linnakkeisto joka käsitti Örön, Krokön Granholmin, Bolaxin ja Storön linnakkeet, Hiittisten ja Kemiön iskuosastot, aselajijoukot sekä erillisiä komppanioita ja yhden kenttätykistöpatterin.
Lopuksi Peilaten edellä kuvattua merisotataktiikan kehityskulkua nykypäivään, Suomalaisen meripuolustuksen peruselementit ovat säilyneet vuoden 1941 kuvatusta sotapelistä melko muuttumattomina. Rannikkotykistöllä yhdessä laivastovoimien kanssa on pyritty suojaamaan merirajat ja säilyttämään oma toimintavapaus saaristossa. Rannikkopuolustus yhdessä miina-aseen ja pienen liikkuvan laivaston kanssa on ollut Suomen rannikon erikoisolosuhteisiin sekä toimiva että kustannustehokas vaihtoehto. Tämän mereltä maalle suuntautuvan hyökkäyksen torjunnan rinnalle on ainoastaan tullut entistä korostuneemmin meriyhteyksien turvaaminen.