Älykäs erikoistuminen Uudellamaalla. Tutkimus- ja innovaatiostrategia 2014-2020



Samankaltaiset tiedostot
Älykäs erikoistuminen Uudellamaalla. Tutkimus- ja innovaatiostrategia

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

Päätösseminaari Pirjo Ståhle

SATAKUNNAN ALUE-ENNAKOINNIN TOIMINTAMALLIN UUDISTAMINEN SATAKURSSI -HANKE

ÄLYKÄS ERIKOISTUMINEN

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

Elinkeino-ohjelman painoalat

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)

Ohjelmakausi

Uusimaa innovaatiopolitiikan veturina mita edellyttaä? Markku Markkula, maakuntahallituksen pj

Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus

Elinkeinot murroksessa -pilotti. Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO. Katja Sukuvaara, Kainuun liitto

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm

Joensuun odotuksia innovatiivisten kasvuyritysten tukemiselle

Vipuvoimaa EU:lta hanketietoisku

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat Fiksu kaupunki Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus

Miten erikoistua älykkäästi? Julkinen, akateeminen ja yksityinen sektori kohtaavat

SATAKUNNAN ALUE-ENNAKOINNIN JOHTORYHMÄ

PUHDASTA ELINVOIMAA TKI-FOORUMI Satakuntaliitto

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style

Tiedekuntajako. Ehdotus

Matchmaking-tapahtumia, EU-rahoituksia ja Horisontti 2020 partnerihakuja

Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.

Hämeen liiton rahoitus

Click to edit Master title style

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin

Älykäs erikoistuminen Pohjois-Karjalassa

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen

LYHYT KATSAUS ÄLYKKÄÄN ERIKOISTUMISEN POLKUUN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen maakuntahallitusten yhteiskokous 9.

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Pirkanmaan maakuntastrategia 2040

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030

SATAKUNNAN MAAKUNTAOHJELMA

Johdatus elinkeinostrategiaprosessiin

Rakennerahasto-ohjelman saavutukset Itä-Suomen näkökulmasta Punkaharju Timo Hirvonen (UEF/Spatia) & Tommi Ålander (TK-EVAL)

Maakunnallisen TKI-kehittämisen lähtökohtia. Maakunnallinen TKI-foorumi Satakuntaliitto

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Kestävää kasvua ja työtä Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa

EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen. Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017

Uudenmaan liitto Aluekehittäminen

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen

Ennakointityöpajojen sarja

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä

Kasvun agenda ja älykäs erikoistuminen. Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä

Älykkään erikoistumisen valinnat

Urban Agenda älykkäille kaupungeille

Ennakointityöpajojen sarja

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

Kestävää kasvua ja työtä EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Rakennerahastokausi Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari , Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm

Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

Biotaloudesta elinvoimaa Itä- ja Pohjois-Suomeen

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

Satakunnan TKI-toiminta

Ikäosaaminen Karelia-ammattikorkeakoulussa. Aluetta palveleva, laadukas ja työelämäläheinen

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

ÄLYKÄS ERIKOISTUMINEN UUDELLAMAALLA

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

SATAKUNNAN MAAKUNTAOHJELMA

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Alueiden komitea - mitä mahdollisuuksia Eurooppa tarjoaa alueille?"

Kehitysalustat kasvun tukena

Elinvoimaa monialaisista maakunnista

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Liiketoimintaa ICT-osaamisesta vahvuuksilla eteenpäin. Jussi Paakkari, teknologiajohtaja, VTT, R&D, ICT

6AIKA: EAKR-HAUN SISÄLLÖT. Infotilaisuus

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua?

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Kohti seuraavaa sataa

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen?

OKM-ICT kyselyn tulokset: korkeakoulujen profiilit, painoalat

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM Copyright Tekes

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen

Mitä valintoja Suomi on tekemässä elintarvikealan T&K&K- strategiassaan? Juha Ahvenainen

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT

KOLMENKULMAN CLEANTECH VISIO ECO INDUSTRIAL PARK

Tilastotietoa päätöksenteon tueksi. Nina Vesterinen

TTY Pori. Tieteen ja tutkimuksen kohtaamispaikka

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla?

Strategia April 28, 2015

Transkriptio:

Älykäs erikoistuminen Uudellamaalla Tutkimus- ja innovaatiostrategia 2014-2020

EU:n RIS3 -ohjeistus Älykkään erikoistumisen lähestymistavassa (EU: RIS3) painotetaan: Alueellisia vahvuuksia ja kilpailukykyä edistäviä tekijöitä. Paikallisten osaamiskeskittymien toimintaedellytysten parantamista. Kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa eri toimijoiden roolit ja intressit huomioidaan. Osallistuvaa, jatkuvaan kehittämiseen perustuvaa toimintaa. Politiikka- ja rahoitusinstrumenttien tarkoituksenmukaisuutta.

Uudenmaan älykäs erikoistuminen - prosessi

RIS3 muutosagenda - tavoitteet RIS3 on muutosagenda. Tavoite 1: Vahvoista innovaatioklustereista syntyy läpimurtoja kansainvälisellä tasolla. Tavoite 2: Alueen osaamispohjaa hyödynnetään paremmin innovaatiotoiminnassa. Tavoite 3: Verkostomainen toimintatapa on nykyistä selkeämpi ja vaikuttavampi. Tavoite 4: Tutkimus- ja innovaatiotyö on tuottavampaa, ennustettavampaa ja pitkäjänteisempää

Miten?

Ratkaisut käytäntöön: RIS3 kärjet Kärkihankkeissa viedään käytäntöön RIS3- ratkaisut: Muotoillaan yhteiset, monialaiset kärkihankkeet kasvumahdollisuuksien ja uuden arvonluonnin ympärille. Kärkihankkeissa tähdätään T&K kentän toimintakulttuurin muutokseen. Tukitoimet suunnataan yhteistyön rajapinnoille ja aktiiviseen, toimijarajat ylittävään fasilitointityöhön.

RIS3 Uusimaa - kärkikuvaus Digitaalisuus, Terveys & hyvinvointi, Koneet, Ympäristöteknologiat ja -prosessit, Biotalous, Opetus ja oppiminen, Kaupunki/yhdyskuntasuunnittelu Läpileikkaava uusi teknologia (ICT, big data, materiaalit, robotiikka, fotoniikka, biotekniikka) Toimijalähtöinen suunnittelu Hyvinvointiosaaminen Rajat ylittävä oppiminen Tutkimusinfrastruktuurit Jaetut ja yksityiset kehittämisympäristöt Temaattiset yhteistoiminta-alustat Pilotointi- ja demonstraatioympäristöt

RIS3 kärjet

RIS3 Jatkotoimenpiteet

Painopistealat Uudellamaalla Kärki- ja kasvualat ovat toimialoja, joilla Uudenmaan alueella on erityisiä vahvuuksia tai kasvupotentiaalia Kärki- ja kasvualoja ovat muun muassa: ICT-mobiili ja verkot ICT-digitaaliset palvelut ja sovellukset, pelitoimiala Terveys- ja hyvinvointiteknologia Terveydenhuoltoratkaisut/prosessit Uusiutuva energia Jätehuolto Vesi Kone- ja laiteteknologiat Biotalous, metsä ja kemia Ruoka, terveysvaikutukset ja ketjut Opetusosaaminen ja opetusteknologiat Kaupunki/yhdyskuntasuunnittelu ja toimiva arki Peli-toimiala

Uutta arvoa vahvoista osaamisalueista Uudellamaalla arvonluontimekanismit perustuvat osaamiseen, avainteknologioihin ja erityisesti niiden yhdistämiseen uusilla tavoilla Uutta arvoa alueen vahvuuksista: Monipuolisesti innovaatiotoimijoita. Väestön osaaminen on korkeatasoista. Tutkimuksessa ja oppimisessa on kärkiosaamista. Alueella on julkishallinnon sekä kolmannen sektorin erityisosaamista.

Smart Value: osaaminen Data-analyysi- ja ohjelmisto-osaaminen. Käyttäjälähtöinen suunnittelu tuotekehityksestä palvelumuotoiluun ja kaupunkisuunnitteluun. Opetusalan osaaminen ja opetusteknologiaosaaminen, työelämälähtöinen pedagogiikkaosaaminen. Yhteiskuntajärjestelmä, -prosessi ja julkisen sektorin toimintaan liittyvä osaaminen. Yhteiskuntatekniikkaan ja infrastruktuuriin liittyvä suunnitteluosaaminen. Lääketieteellinen osaaminen: genetiikka, neurotieteet, diagnostiikkaosaaminen. Lääketieteen ja terveydenhuollon teknologiaan liittyvä osaaminen. Terveydenhuollon prosesseihin ja palveluihin liittyvä osaaminen. Materiaalien kehitys- ja tuotanto-osaaminen, erityisesti biomateriaaliosaaminen.

Smart Value: teknologiat (KET*) ICT, tietoliikennetekniikka. Sovellusalueet ulottuvat älykkäistä koneista ja kaupungeista viihteeseen ja laskennalliseen fysiikkaan. ICT ja laskentaosaaminen. Big data, keinoäly - sovellusalueet Materiaalitekniikka. Sovellusalueita uudet materiaalit, bio- ja nanoteknologia. Robotiikka. Sensorit ja anturit. Sovellusalueita robotisaatio, automaatio. Fotoniikka. Optiikka ja optoelektroniikka. Biotekniikka (biokemia, mikrobiologia, geenitekniikka, bioinformatiikka). Sovellusalueita elintarvikebiotekniikka, ympäristöbiotekniikka. *KET, Key Enabling Technologies

Smart Specialisation + Smart Value = Potential for excellence Kasvu syntyy panostamisesta osaamiseen, vahvuusalueille ja ennakkoluulottomiin yhdistelmiin. Tunnistettua huippuosaamista keihäänkärkialoilla. Vahva teknologiaosaaminen. Pohjoismainen yhteiskuntamalli ja hyvinvointiosaaminen. Luotettavuus ja pragmaattisuus. Digitaalitalouden aika.

Smart Platforms + Smart Support = Potential for Impact

Innovaatioalustat Tutkimusinfrastruktuurit Jaetut ja yksityiset kehittämisympäristöt Temaattiset yhteistoimintaalustat Pilotointi- ja demonstraatioympäristöt

Innovaatioalustat Innovaatiotyö on vuorovaikutustyötä Käytännössä tapahtuu kaikenlaisilla alustoilla Sekä toimijalähtöisiä että temaattisia Kaikkia kokoluokkia ja aikajänteitä Verkostoituneita, mutta kokonaisuus ei optimaalinen

Tukitoimet EU- instrumentit (esim. EAKR; ESR; EKR; Horizon 2020) Muut rahoitusinstrumentit Palvelut Epäsuora tuki Tukitoimia katsottava kokonaisuutena Sisältää suoran tuen ja rahoitusohjelmat Lisäksi monimuotoinen epäsuora tuki ja rakenteet, jotka mahdollistavat T&Ktoiminnan sujuvuuden, pitkäjänteisyyden ja skaalautumisen Kukin asioi omalla luukullaan, palveluiden jalkauttaminen