3/2006
Rakkaat epo-ystävät! Sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen. Voi miten hieno syksy on takana! Epolaisella on lämpöä rinnassa, vaikka kaamosaika antaakin meille nyt parastaan. Päivä on lyhimmillään ja ihana hellekesä on muisto vain. Joulun aika saa kuitenkin jopa meidät pohjalaisakatkin hiljaisiksi ja kiitollisiksi. Tämä on aikaa, jolloin vuoden muistot ja kokemukset kääritään pakettiin ja kiedotaan lujasti kultaisin ja sädehtivin nauhoin kiinni. Olemme saaneet kokea EPO:n kanssa monia mieltä hykerryttäviä kokemuksia ja saaneet tutustua moniin uusiin epolaisiin. Voi vain ennalta aavistaa, miten upean ensi vuoden yhdessä koemmekaan! Ennen sitä, meidän on syytä havahtua kiittämään kaikkia osakuntamme ahkeria muurahaisia, jotka ovat nyt siirtymässä pois aktiiviepolaisen osasta valmistumisen tai muun syyn takia. Ei ole tämän pohjaalaasemännän esiliinan taskus niin komiaa sanaa, mikä teille kiitokseksi riittäisi. Voi vaan sanua notta KIITOS! Isoo ku hevoonen, vaan ei niin karvaanen! Oikein iloista joulun aikaa kaikille lukijoille! Nauttikaa joulun ihanasta tunnelmasta, jouluherkuista ja rakkaittenne seurasta. Muistakaa olla onnellisia! Se on suurin lahja, teille itsellenne! EPO-Sanomien päätoimittaja Maria Lemponen
Puhis-palsta Pahan iliman lintu sanoo, jotta tuloo väärästä suunnasta. Hyväuskoonen orottaa, jotta kohta muuttuu suunta. Säärä sä sillaikaa purjehet kohorallesa ja anna mennä! Tajusin, että tämä on viimeinen kirjoittamani puhis-palsta. Hupskeikkaa - mitä EPO on antanut allekirjoittaneelle kolmen vuoden aikana? EPO on ollut toki mukava vapaa-ajan vietettä, mutta päällimmäisenä on ollut ja on pohjalaisuuden vaaliminen ja parhaan järjestötoiminnan elvyttäminen. Vaikka kilta-, ylioppilaskunta- ja epotoiminnot ovat siirtäneet valmistumistani ainakin vuodella eteenpäin - tuntuu siltä, että moni asia on ollut sen arvoista. Erilaisia seikkailuja hiihtoretkistä vuosijuhliin on koettu. Parhaat Wappubileet eli Wappuhäjyylyt on lanseerattu toivottavasti ikiajoiksi. Kevään reissulta Helsingin EPO:n vuosijuhliin jäi itselle käteen jotain suurempaa: diplomityöpaikka kotiseudulla. Koskenkorvan tehdas on tuttu vuosien takaa, mutta en olisi hakenut sieltä lopputyöpaikkaa ilman tuota sattumanvaraista tapaamista.
Historian ensimmäinen Häjyyly-viikonloppukin on nyt nähty ja koettu. Tarkempia muisteloja viikonlopun tapahtumien kulusta on luettavissa näistä sanomista. Tätä lukiessa osakunnan syyskokous on pidetty: toimijat valittu ja säännöt käsitelty. Pikkujouluista saattaa olla muistona joulupukilta saatu paketti ja pienoinen väsymys. Yhtenä parhaimmasta puolista on te, mahtavat tyypit, joihin on saanut epoilussa tutustua. Elämä on, epoilun ulkopuolellakin, yhtä joukkuepeliä ja sitä on hyvä harjoitella! Kun jokaisen hyvät puolet saa koko joukkueen hyödyksi, syntyy mahtavia seikkailuja ja aikaansaannoksia. Toivon jokaiselle lukijalle tarmokasta ja mukavaa vuotta 2007! Intoa ja visioita tulevaisuuden toimijoille tukekaa toinen toisianne ja nauttikaa epoilusta Mari-Leena Puhis Ja kyllä, minulta saa edelleen kysellä mitä ihmeellisimpiä asioita yhdistystoiminnasta. Jonsei maharotoonta joskus yritä, mistäs sitä tiätää mihinä ne maharollisen rajat menöö, sanoo akka, kun miästänsä kansalaasopiston kuntojumppahan akiteeras.
Oi mikä ihana ilta.. Oli aurinkoinen syyskuun ilta, kun osakuntalaiset lähtivät sankoin joukoin s y y s k a u d e n alkamista juhlistamaan. Arvoisa isäntämme olikin valjastanut juhla-ajeluamme varten oikein useamman hepan. Tai no siis ainakin useampi heppaisen menopelin, nimittäin Koskilinjojen Potnapekan! Torin rannassa parveili lauma malttamattomia epolaisia odottaen. Meinasi siinä toripolliisikin jo pohjalaisuhosta säikähtää, mutta isäntämme onneksi rauhoitti tilanteen, kunnes ajoneuvomme viimein saapui. Oli siinä kaikilla jotain uutta kuultavaa Oulun maisemamiljööstä ja historiikista ja kiitollisina vastaanotimmekin opastetun kiertomatkan. pysäkilleen ja suuntasi vielä loppuillaksi Oulun kuppiloihin. Eikä siinä monenkaan mieleen päässyt kotiintuloajat kummittelemaan, niin mukavaa meillä oli. Anniskeluravintolat vaihtuivat ja tutustumiskierrosten kysymykset kävivät yhä kummallisemmiksi. Kengän koon kyselyn jälkeen osa antoi periksi ja otti kohteekseen kotipirtin, mutta sinnikkäimmät jatkoivat iltaa vielä muiden opiskelijoiden joukkoon akateemisiin hippoihin Sedun bilehilekartanoon. Mukava ilta, kerta kaikkiaan!! Maria Lemponen Taas yhtä kokemusta rikkaampana ja mainioissa mielin tämä pohjalaisjoukko jätti junan
Häjyylysitsit Häjyylysitsit pidettiin koko maailmankaikkeuden ja ennen kaikkea koko Epon olemassaolon historian aikana aivan ensimmäistä kertaa lauantaista 30. syyskuuta sunnuntaihin 1. lokakuuta 2006 vuotta ajanlaskun alun jälkeen. Nämä aivan ensimmäiset, rohkenisinko jopa kuvata niitä puhtaan neitseellisiksi, sitsit pidettiin Ylikiimingissä, kunnassa jossa vain muutamat ovat uskaltaneet käydä ja vielä harvemmat jäädä asumaan. Tällainen väestöä rajoittava tekijä on niin kovin tuttu meille Pohjanmaan lakeuksiltakin, että tunsimme heti kuin olisimme olleet, jossei nyt aivan kotona, niin ainakin vanhassa puutalossa, jonka pihassa oli jonkinsorttisen esihistoriallisen rakennuksen jälkiä ja jonka emäntä oli niin topakan oloinen, että ihan tuli omaa äitiä ikävä. Saapumisen ja asettautumisen jälkeen polkaisimme toiminnan käyntiin sitseihin tavallisesti kuulumattomilla fyysisillä ponnistuksilla, kun kilpailimme kaikki joukkueittain häjyylymestaruudesta. Tähän haastavaan peliin kuului muun muuassa lennokin lennättämistä ja koko ajan pienenevän paperinpalan päällä seisoskelua. Voittajaksi suoriutui joukkue, johon kuuluivat Jaakko Ala-Reinikka, Leena Yli-Korhonen, Kirsi Rantanen, Erkka Hautamäki ja Anne Myllymäki. Palkinnokseen he saivat upean pokaalin, joka koristaa
kokonaisen vuoden ajan heidän elämiään, kunnes sitten siirtyy seuraaville jotka voittavat häjyylymestaruuden. Illalla mestaruuden jo ratkettua nautimme sitsipäivällisemme asiaankuuluvasti kohtuullisen viileänä, huonojen vitsien, iloisten laulujen ja snapsien ja viinin kera. Minä erityisesti muistelen lämmöllä sitä aivan ihanaa k a s t i k e t t a, jonka salaisen reseptin haluaisin vielä joku päivä tuntea. Illan tummuessa yöksi päivällistä seurasi boolitarjoilu ja vapaa vetelehtiminen, joka päättyi saunomiseen, ja joidenkin huimapäiden osalta pulahdukseen joessa. Hämärän hämähäkkien kutoessa verkkonsa muistini ylle, olen kuitenkin varma, että päädyimme kaikki nukkumaan jossain vaiheessa yötä. Ja aamulla heräsimme tietenkin pirteinä kuin peipposet. Tahdon kiittää vielä kerran kaikkia jotka näkivät vaivaa sitsien järjestämiseksi, tulivat paikalle ja tekivät näistä sitseistä häjyylysitsit. Minulla oli mahtavan hauskaa. Ensi vuonna uudestaan! Kirsi Kotimäki
Oulun eteläpohjalaiset ry EPO:n lisäksi Oulussa toimii myös toinen eteläpohjalaishenkinen yhdistys Oulun eteläpohjalaiset ry. Sen jäseniä ovat pääasiassa Ouluun jo vuosia ja vuosikymmeniäkin sitten muuttaneet eteläpohjalaiset. Kuten yhdistyksen säännöissäkin sanotaan: Tarkootuksena on toimia eteläpohojalaasten ja Etelä-Pohojanmaasta kiinnostunehien ihimisten yhyryssitehenä Oulun seurulla. Tapahtumia tällä yhdistyksellä on monenlaisia: keväisin on tavattu käydä teatterissa, kesällä oopperassa Ilmajoella, lisäksi on järjestetty kuntavierailuja ja esitelmätilaisuuksia. Myös pikkujoulua tavataan juhlia näin joulukuussa. Lokakuussa yhdistys järjesti perinteiset Eteläpohjalaiset iltamat, johon meitä EPOlaisiakin kutsuttiin. Jäljempänä iltamista lisää, toivottavasti EPOlaiset vastaavat kutsuun myös ensi vuonna! EPO:n yhteyshenkilönä Oulunseudun eteläpohjalaiset ry:ssä toimii tällä hetkellä yrityssuhdevastaava Tanja Korpela, jolta voit halutessasi kysyä lisätietoa yhdistyksestä. Eteläpohjalaiset iltamat Äskeisen tietokatsauksen meille tarjosi Tanja. Ettepä varmaan kaikki tienneetkään, että EPOlla on soluttautuja Oulun eteläpohjalaiset ry: ssä? Minun osakseni jäi kertoa Eteläpohjalaisista iltamista, joihin Tanja syksyllä välitti Oulun eteläpohjalaiset ry:n kutsun. Se, että aikuiset eteläpohjalaiset lähestyivät opiskelijajärjestöämme tällaisella suoralla kutsulla, lämmitti tietenkin sydämiämme. Kiinnostus kyseisiin iltamiin olikin suurta, ja päätimme heti että sinne lähdetään! Lauantaina 21.10. kolme kovaa naista lähtikin edustamaan EPOa iltamiin. Kyseisen lauantain valitettavan ylibuukkauksen vuoksi edustus jäi tällä kertaa näin harvalukuiseksi. Onneksi laatu korvasi määrän, lähtiväthän paikalle Tanja, Mari-Leena ja minä. Iltamat ovat Oulun eteläpohjalaiset ry:n jo monivuotinen perinne. Joka syksy jostain Etelä-Pohjanmaan kunnasta tai kaupungista tulee edustusjoukko esiintymään ja vierailemaan iltamissa. Tällä kertaa asialla olivat lapualaiset. Kyllähän he mahtavan ohjelman järjestivätkin, ja kulttuuria oli tarjolla monessa muodossa. Puheissakin trossattiin peripohjalaisella 10
periaatteella oman kaupungin puolesta, olihan paikalla peräti Lapuan kaupunginjohtaja puhumassa. Tuli todella kotoinen olo, ja mieleen muistuivat lapsuuden kyläjuhlat. Toisaalta ohjelma oli kyllä huomattavasti laadukkaampaa Etenkin musiikkiesitykset olivat mahtavia. Saimme kuulla puhallinorkesteria, jousisoittimia ja harmonikansoittoa. Mieliini erityisesti jäi nuori hentoonen flikka, jonka sormet juoksivat harmonikan näppäimillä kuin hulluiksi tulleet ja jolla oli lauluääntä parin isommankin emännän edestä. Kyseinen esiintyjä oli Kaisa Kujanpää, vuoden 2004 kultaisen harmonikan voittaja, jotta ei mikään turha soittelija muidenkaan mielestä. Pelkäksi musiikiksi ei tämä kulttuurielämyksemme kuitenkaan jäänyt. Teatteri Lapuan Pohjanmaa vuonna nolla näytelmästä oli myös irrotettu iloksemme pari sketsiä. Selkä vääränähän sille tuli naurettua. Ohjelman jälkeen kahvittelimme ja sitten oli luvassa tanssia! Ihmeellistä kyllä, ketään meistä kolmesta komiasta naisesta ei uskallettu hakea tanssimaan. Ehkäpä pelkäsivät varpaidensa puolesta, tiedä häntä. Muuten saimme kyllä uusia tuttavuuksia. Alusta asti iltamissa oli tervetullut olo, sillä jäsenet ottivat meidät oikein hyvin vastaan. Oikein sydäntä lämmitti, kuinka mielellään he ottivat nuorta polvea mukaan joukkoonsa. Tämä tyttö ainakin lähtee ensi vuonnakin iltamiin! Tanja & Marjukka 11
Hohtokeilaalu 11.10. Lokakuun puolenvälin paikkeella oli taas aika syksyn ensimmääsen hohtokeilaalun. Paikkana oli taas Oulun paras (ja ainut) keilahalli heinäpääs. Ennakkoilimoottautumisten mukahan tieros oli kaikkien aikojen suurin osanotto hohtokeilaaluuhin. Niin käviki, ihimisiä riitti oikeen kuurelle raralle. Kaukana on ne aijat, kun EPO:n hohtokeilaalijat mahtuuvat yhrelle raralle. Jos lisääntyminen on jatkoski näin kiivasta, pitää siirtyä johonki toisehen lajihin, ku käy keilahalli ahtahaksi. Nottaku aharistaa. Keilahallilla pirettihin ennen keilaalua niin hätäänen kokous, notta unohrettihin sopia tulevasta toiminnastaki, ku piti päästä sovittamahan niitä ouron värisiä tarralenkkaria. Minkä ihimeen takia keilakengät pitää olla sinipunaaset? Sen jäläkihin ei muutaku ettimähän oikian kokoosta reikäkenttää justihin omille sormille. Toiset tykkää vähä tiukemmasta ku toiset, mutta tärkeentä on se, jotta pallo irtoaa sormista heittovaihees. Vaikka keilahallin myyjä antoo meille viis minuuttia yliaikaa, reilu tunti vierähti torella nopiaa. Tunnis mielialat vaihtuuli karvairen tappiooren aiheuttamista tuskan huuroosta ja perkelehistä, kaaron tuottamahan eufoorisehen olohon. Kyllä keilaus on herrashenkilöören laji ja epolaaset, non niitä. Jälkipeliä heitettihin Otto K.:n ja Onnelan ränniihin. Keilaalun jäläkeen liikuntamestarimma otti kompassistansa suunnaksi Otto K:n, johonka marssimma ja mankeloommaki komias letkas. Matkalla nähtihin muuten kylälle nouseva uus 12
Lirli, toiset sitä natsisiwaksikin haukkuuvat. No, yhtäkää väijytystä ei matkalla kumminkaa kohorattu ja päästihin sinne Koohon lämmittelemähän. Ja kyllähän siellä lämpeski, ku aiva oikia taikuri meitä siellä tulitikkutempuullansa viihrytti! Taisi se yrittää pelikortiillakin meitä huijata, muttei me oltu niin vaan höynäätettävis, kyllä me ny hertta ja ruutu erootetahan! Jokku siinä sitte pelas Kimbleä ja toiset rupes konhottamahan Aliaksen paris, mukavaa sielä kummiski oli yksillä tai kaksilla tai usiammallaki istuskella, ku ei enää eres muistanu niitä surkeeta täyskaaron yritelmiä. Ilta jatkuu siitä vissihin sitte sinne Serun onnellisehen paikkahan toisemmoosia täyskaatoja mieles. Mutta niin vaan kävi, että Katri ei eres sinne asti ikään päässy ja Jaakkoo ei mitää muista. Että sen pituunen se. Emäntä Katri Arokallio Liikuntamestari Jaakko Ala-Reinikka 13
Sähälyvooro aloottaa pyhänaijan Osakunnilla on ollu sähälyvooro alakusyksystä alakaen Paulaharjun koululla(mielikintie 5), Puolivälinkankahalla(vesito rnin juurella). Tuo punatiilinen koulu on nimetty legendaarisen Samuli Paulaharjun mukahan, Niinku kaikki tierämmä Samuli Paulaharjuha oli kuuluusa kansanperinteeren vaalia, kerääliä ja kirjaalia. Samulin teoksista ensimmääsenä tuloo kaikkien mielihin Rintakyliä ja larvamaita, joka kertoo Samulin synnyynkunnan kylistä. Kirjan sivuulla kerrotahan muiren muassa muuan Reinikan kylästä ja tarkemmin sanottuna Ala- Reinikan taloosta. Samuli on kotoosin Kurikasta. Mutta siitä sähälyvoorosta. Joka perjantai klo 16.30 17.30 pelaallahan yhres muiren osakuntien kans. 14
Oikiastansa epolaasten joukos on vain silloon tällöön käyny pari kaenolaasta vaffistusta, eli e-p: n murtehella pärjää peliis varsin hyvin. Pelaajjia on ollu yleensä noin kymmenkunta. Se tarkoottaa, jotta vähä on välillä keriinny huilatakki. Yhres pelaaminen on kivaa, mutta ei sählyvuorolle kannata uusia kaveria tulla hakemahan. Vaikka kuvas melkeen kaikilla onkin iloonen ilme, peli on totista ja voitosta taistellahan verisesti. Muutama maila ja pallo onki jo menny rikki. Ihmisvahingoolta on toistaaseksi vältytty, jos ei punaasia läiskiä vattannahaas lasketa. Tervetuloa pelaalemahan Liikuntamestari Jaakko Ala-Reinikka Päätoimittaja Maria Lemponen Taitto Antti Rautio 15