kauppias Intiassa runokirjan Lapin alueen helluntaiseurakuntien lehti NUMERO joulukuuta 2012 Kauppiaaksi 22-vuotiaana

Transkriptio

1 Lapin alueen helluntaiseurakuntien lehti NUMERO joulukuuta 2012 Hyvää Joulua 3 Aino Orajärven 6 Pikkumäet 8 Uskalsin tehdä kauppias Kauppiaaksi 22-vuotiaana Intiassa Blogikuvaus kahdesta päivästä Intiassa runokirjan Runot kertovat omasta matkastani uskon tiellä

2 2 12. joulukuuta 2012 PÄÄKIRJOITUS Lahjoja, vielä enemmän lahjoja Viime viikkoina postilaatikoista on muun postin ohessa löytynyt mitä kauniimpia mainoskuvastoja, jotka houkuttelevat meitä ostamaan kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta joululahjoiksi. Lahjat ja joulu kuuluvat lujasti yhteen ja se yhdistelmä tahtoo tulla meille kalliiksi. Joulun aikana voi kyllä muistuttaa itseään myös siitä, että lahjat ja Jumala kuuluvat lujasti yhteen. Paavali opetti siitä selkeästi sanomalla, että Jumala antoi lahjana meille armonsa siinä rakastetussa eli siis Jeesuksessa. Pietari aivan kuin avasi tuota Paavalin ajatusta lahjana saadusta armosta sanomalla, että Jumala on lahjoittanut meille kaiken mitä tarvitaan elämään ja jumalanpelkoon. Vielä Pietari jatkoi, että samassa lahjapaketissa on meille lahjoitettu myös suuret ja kalliit lupaukset. Aikoinaan kun me lapset valmistelimme äitini syntymäpäiväjuhlia hänen täyttäessään 60 vuotta, siivosimme myös keittiön kaappeja. Sieltä jostain kaapin peränurkasta löytyi pari avaamatonta lahjapakettia. Kun niitä aikansa tutkimme, niin tulimme siihen tulokseen, että ne olivat lahjoja, jotka äiti oli saanut täyttäessään 50 vuotta. Sinne ne olivat avaamattomina jääneet kaappiin kymmeneksi vuodeksi. Olemme varmasti kaikki samaa mieltä, että jos ja kun olemme saaneet lahjoja, niin ne on annettu käyttöä varten. On suorastaan väärin jättää saamansa lahjat avaamatta ja vielä piilotella ne jonnekin komeron peränurkkaan! Meillä pitäisi olla samanlainen into lahjoihin kuin muistan itselläni ja sisarellani olleen lapsena joululahjojen suhteen. Ensinnäkin teimme vanhimmillemme jo ajoissa selväksi mitä lahjoja haluamme. Sitten jo ennen aattoa näimme paljon vaivaa etsiessämme paikkoja joihin isä ja äiti olivat piilottaneet lahjoja. Joskus löysimme paketteja etukäteen ja yritimme saada selville mitä missäkin paketissa oli. Lahjat olivat meille tärkeitä ja ne todellakin kiinnostivat meitä. Korinttilaisille Paavali kirjoitti paljon lahjoista. Samalla hän sanoi, että olemme kaikki saaneet Jumalan Hengen, että tietäisimme mitä Jumala on meille jo lahjoittanut. On mielenkiintoista ajatella, että Jumala tosiaankin on antanut lahjoja jokaiselle ja haluaa meidän tietävän mitä lahjoja hän on meille antanut. Pyhä Henki on annettu jokaisen uskovan sisimpään sitä varten, että osaisimme tunnistaa lahjamme ja uskaltautuisimme ottamaan lahjamme arkiseen käyttöön. Tässä muutamia jouluisia vihjeitä raamatunlukuasi varten: Efesolaiskirjeen 1. luku. 2 Piet 1: Kor 2:12. Room 8:32. Room 10:12,13. Lahjarikasta joulua toivottaen pikkuesa pikkuesan joululimppu 1 dl siirappia 2 tl pomeranssia 2 rkl fenkolia 5 dl piimää 25 g hiivaa 2 tl suolaa 75 g voita noin 11 dl hiivaleipäjauhoja. Voiteluun vähän piimän ja siirapin sekoitusta. 1Kiehauta siirappi ja mausteet (fenkolin siemenet on hyvä murskata). Lisää tämä seos piimään. Seuraavaksi hiiva ja suola mukaan ja sitten jauhot. Loppuvaiheessa vielä pehmeä voi ja siinä se taikina on valmis. 2Anna taikinan kohota puolisen tuntia, leivo sitten leivät ja kohota niitä vielä ennen uuniin laittoa. Voitele kohonneet leivät piimä-siirappiseoksella, pistele pintaan haarukalla reikiä ja paista leipien koosta riippuen asteessa uunin alimmalla tasolla puolisen tuntia. 3Istu sitten pöydän ääreen, leikkaa lämpimästä leivästä siivu, voitele voilla ja nauti joulun tunnelmasta. Jatka näin kunnes olet syönyt puoli leipää. Jos tunnelma valtasi sisimpäsi, niin vie leipä naapurillekin. Näin naapurisi saa hyvää joulumieltä ja itsekin saat omaasi vielä extra bonuksia. Pastorin joululimput Esa Pikkumäki Olen pikkupojasta saakka nauttinut leipomisesta. Uskoon tultuani olen huomannut leipomisessa myös sielunhoidollisen vaikutuksen. Suosittelen stressaantuneelle uskovalle leipomisterapiaa. Jurvan Helluntaiseurakunnassa pastoroimme kymmenen vuotta. Heti alusta alkaen leivoin Jurvassa joululimppuja, joita jaoin seurakuntalaisille ja muullekin väelle lahjaksi. Yleensä tein jakokierroksen aaton aattona tai vasta aattona. Joulun tuoksuinen leipälahja oli mieluinen lahja niin seurakuntalaisille kuin muillekin. Rovaniemellä olen jatkanut tätä omaa leipäperinnettäni. Päivä tai kaksi on jouluviikolla mennyt leipoessa ja leipiä jakaessa. Viime jouluina olen leiponut aina noin 60 leipää. Leipiä on ollut kolmea kokoa, ihan pieniä, melko pieniä ja pieniä. Joka joulu olen leipiä jakaessa joutunut ahtaalle sen kanssa, että ne eivät ole riittäneet kaikille, joille olisin leivän halunnut antaa. Niin tulee käymään tänäkin vuonna ikävä kyllä! Niinpä päätin julkaista tässä tuon tiukasti salatun joululimppuohjeeni kaikelle kansalle. Mitäpä jos kokeilisit leipoa? Leivän leipomisen tunnelma ja tuoksu on joulun tunnelma ja tuoksu! Ja mitäpä jos leipoisit naapurillekin joululimpun?

3 12. joulukuuta Synninpäästö tontuille ja muillekin Aino Orajärven kauppias Iiris Talka Aino Orajärvi vietti syyskuussa 80-vuotispäiviään kotonaan Pellon Orajärvellä, jossa hän asuu miehensä Toivon kanssa. Tulevaa joulua Aino ja Toivo viettävät muilta osin kotonaan, mutta aattona he kyllä vierailevat pojan perheessä ja nauttivat siellä yhdessä jouluaterian. Enää ei mahduta kaikki perheenjäsenet viettämään joulua yhdessä, Aino puhelee, suku on kasvanut. Aino on syntyjään Lapinlahden tyttäriä. Lapsuuden perheeseen syntyi yhdeksän lasta, joista Aino oli kolmanneksi nuorin. Perheessä ei hengellisiä asioita juurikaan viljelty, joulukirkossa toki käytiin. Ainolle on jäänyt mieleen, miten hänen isänsä oli pitänyt pahana papin joulusaarnaa, jossa pappi oli sanonut, että pitää olla tyytyväinen, vaikka ei ole leivän palaakaan. Sitä isä ei ollut ymmärtänyt miten silloin voisi olla tyytyväinen? Aino meni jo nuorena Pielavedelle Nousiaisen kauppaan töihin ja kävi Kuopiossa kauppakoulun. Tuohon aikaan hän löysi myös Jeesuksen elämäänsä. Minulla oli kaipuu hengellisiin asioihin nuoresta asti. Pielavedellä pidettiin tuolloin hengellisiä kokouksia, jossa jättäydyin ja liityin Kuopion Eelimiin. Sen ajan henkilöistä on jäänyt mieleen metsänhoitaja Gustaf Pekuri, joka oli innokas lehtityössä. Hän lähetti meille kotiin Orvon Toivo -joululehtiä myytäväksi. Muistan, miten sisareni mies kiusoitteli minua, kun joululehtipaketissa oli minulle kirjelappunen, jossa luki sisar Herrassa. Kauppiaaksi 22-vuotiaana Kauppakoulun käytyään Aino ryhtyi etsimään uutta työpaikkaa. Hänen siskonsa oli jo tuolloin muuttanut Pelloon lastenhoitajaksi ja kun Orajärvellä avautui myymälänhoitajan paikka, niin Aino haki sitä ja muutti v Pellon Orajärvelle kauppiaaksi vain 22-vuotiaana. Kyläläiset olivat uskollisia kyläkaupan asiakkaita. Lapsia oli perheissä paljon ja monenlaista tavaraa tarvittiin. Entisaikaan joululahjat olivat käytännöllisiä tavaroita ja aina haluttiin lapsille hankkia jotakin. Joulun aikoihin tavaraa meni paljon kaupaksi. Varjelusta ja vastoinkäymisiä Elämässään Aino ja Toivo Orajärvi ovat saaneet kokea konkreettisesti Jumalan varjelusta ja voimaa vastoinkäymisissä. Syksyllä 1956 Aino oli laittanut Seppo-vauvan nukkumaan vaunuihin ja oli kumartunut laittamaan vauvan peittoa. Tuolloin hän kuuli räsähdyksen ja jotain lensi vaunun koppaan. Vauvan jalkopäähän oli lentänyt metsästysaseen luoti, joka oli tullut ikkunan läpi, iskeytynyt seinään ja kimmonnut siitä vaunuihin. Hetkeä aikaisemmin Aino oli istunut kutakuinkin sillä kohtaa, missä luoti iskeytyi seinään. Seinässä oli luodin tekemä kuoppa, siitä se kimmahti vauvan jalkopäähän, muistelee Aino järkyttävää tapahtumaa. Muutamaa vuotta myöhemmin, v heille syntyi tyttövauva, jonka he menettivät vain kahden kuukauden ikäisenä. Hän sairastui aivokalvontulehdukseen, kertoo Aino. Muistan, miten Rovaniemen sairaalan hoitaja yritti lohduttaa sanomalla, että parempi lapselle oli että pääsi pois olisi voinut jäädä pahasti vammautuneeksi. Lipeäkalaa pellolaisille Savolaiseen jouluun oli kuulunut Ainon kokemuksen mukaan lipeäkala ja jouluaamuna keitetty talkkunapuuro. Alkuvuosien kauppiasajoilta hänelle muistuu mieleen, miten hän tilasi joulun aikaan myös kyläkauppaan lipeäkalaa. Eiväthän pellolaiset sitä osanneet syödä. Ensimmäiset lipeäkalat jäivät käsiin. Siitä opin, että täällä haluttiin turskaa ja puna-ahventa, jotka paistettiin pannulla ja syötiin valkean kastikkeen kanssa. Aino jatkoi saman Pellon Orajärven kyläkaupan kauppiaana aina vuoteen 1993 asti, jolloin hän jäi eläkkeelle ja jätti kaupan miniänsä hoitoon. Kauppa toimii edelleen, tosin uuden yrittäjän voimin eikä Ainon enää tarvitse miettiä myyntiin otettavan lipeäkalan määrää. Ilpo Talka Vielä vuosi sitten joulukuussa kuljettelin turistikeskuksessa brittejä. Hain lentokentältä ja vein takaisin ja siirtelin eri aktiviteeteissa. Ihan kivaa hommaa, mutta yhtä asiaa en kuitenkaan oppinut tajuamaan; miksi lapsille pitää valehdella niin paljon? Tonttuja valehtelusta ei voi oikein syyttää, hehän tekevät työtään pukin apulaisina, palkasta. Näin he saavat lisärahaa opintojensa rahoittamiseen. Vanha sanonta kuuluu: Kenen oksalla istut sen lauluja laulat. Laskettelurinne on käsittääkseni laskettelurinne eikä joulupukin pulkkamäki ja vilkkuuko yhden poron nenä tosiaan jouluyönä? Kysymykseen, minkä ikäisinä porot teurastetaan, ei tontulla eikä vierailun isäntänä olleella poromiehellä ollut vastausta. Porojahan ei siis käytetä ravinnoksi, jos vaikka sattuisi olemaan itse Petteri Punakuono, joka on pantu paistiksi. Kaikki koomisuus johtuu tietenkin rahasta. Matkatoimistot vaativat millainen järjestely tulee Suomessa olla. Kaiken hössötyksen kruunaa Santa Claus, joulupukki, jota kiinnostaa, ovatko lapset olleet kilttejä vai tuhmia. Aikuisista ei puhuta mitään, oletettavasti he ovat aina kilttejä. Tontut ja kuljettajat eivät saa sauhutella lasten nähden, mutta vanhemmat ja isovanhemmat, naiset ja miehet vetävät tupakkaa posket lommollaan ja yskivät. Pukkia kutsutaan myös sanalla Father Christmas, vähän Paavin tyyliin. Sanoin eräälle tontulle, joka oli sattumoisin lestadiolaisesta kodista, että pitäisikö kauden päätteeksi julistaa synninpäästö! Toivon, ettei meidän Taivaallisesta Isästämme tulisi ihmisten mielissä joulupukki, joka jakaa lapsilleen lahjoja sen mukaan, ovatko he olleet kilttejä vai eivät. Taitaisimme jäädä kaikki ilman! Jumala hyväksyy ihmisen Kristuksen sovitustyön tähden, ja armahduksen vuoksi haluamme elää hänelle mieluista elämää. Meidän ei tarvitse pelonsekaisesti odottaa joulunaikaa, että ovatko tekomme plussan vai miinuksen puolella. Jeesuksen kuollessa ristillä noin 2000 vuotta sitten Jumalan saldokirja meni plussan puolelle niin, että kolahti. Meidän tehtäväksemme jää uskoa se todeksi. Haluaisin, ettei missään suomalaisessa kodissa olisi hyviä ja pahoja tekoja laskeva joulupukkijumala, vaan lapsia ja aikuisia rakastava Isä.

4 KUVA: LIISA VÄHÄLASSI joulukuuta 2012 Haluan elää elämäni turvautuen Häneen, koska tämän maallisen elämän jälkeen saan kohdata Lunastajani kasvoista kasvoihin. Ulla Jaakkonen Ulla on kokenut elämässään Jumalan huolenpitoa vastoinkäymisistä huolimatta. Jumala on lohduttanut elämän vaikeina aikoina Liisa Vähälassi Lapsuuskodissani oli turvallista kasvaa, vaikka olimmekin evakkoperhe. Vanhempani olivat joutuneet jättämään kotinsa ja kotiseutunsa Karjalassa. Minulla oli hyvä isä ja olin hänelle rakas. Isän läsnäolo loi turvallisuutta. Torniolainen Ulla Jaakkonen menetti oman isänsä olleessaan viiden vanha. Ullalle on jäänyt sairastavasta ja parannuksen tehneestä isästä lämmin muisto. Silloin lapsi ei voinut ymmärtää, kuinka pitkälle isän siunaus kantaa. Maallisen isän menetystä seurasi se, että Ulla sai Jumalasta hengellisen Isän. Jumala on ollut uskollinen; Hän ei hylkää eikä jätä särjettyäkään saviastiaa. Suru koskettaa Nyky-ihminen arvostaa elämänsä helppoutta ja mahdollisuutta olla oman elämänsä herra. Elämä on kuitenkin yllätyksellinen, kuin vuoristorata, jossa on ylä- ja alamäkiä. Suunnitelmallisuudesta huolimatta on yksi vieras, joka ei ilmoita tulostaan etukäteen, vaikka siitä voi olla ennakkoaavistus. Nimittäin suru. Suru on aina suru, kun se läheltä kulkee. Surun viitta harteilla on raskas!, Ulla toteaa vakavana. Läheisten poismeno muistuttaa meitä elämän rajallisuudesta ja hauraudesta. Esa-pojan sydän ei enää jaksanut. Hänen kotiinkutsu kosketti Ulla-äitiä syvältä ja tuntui siltä, että Esan, perheenisän, elämä päättyi kesken. Vanhimman veljen syöpäsairaus vei riutuneen ja väsyneen matkalaisen. Samoin sisaren poika, jolle Ulla oli vara-äitinä lapsuuden ja nuoruuden vuosina, menehtyi samoihin aikoihin saattohoidossa syöpään. Lähiomaisen kuolema tuo vääjäämättä esiin kielteisiä tunteita, mutta tapahtumien takana on Jumalan suunnitelma, ymmärtää sen ihminen tai ei. Näinä vaikeina surun aikoina on Jumalan läsnäolo elämässäni ollut käsittämätöntä. Evankeliumin lohdutus on valtaisa. Jeesuksen sanat: Minä annan teille minun rauhani, ovat todellakin totta. Jeesuksen tarjoama rauha on erilaista, kuin maailman tarjoama. Kuoleman edessä ainoa toivo on Vapahtajamme, sanoo Ulla liikuttuneena ja pyyhkii kostunutta silmäkulmaa. Ulla iloitsee kuitenkin siitä, että jokainen näistä hänen läheisistään teki sen, mitä ihmisen pitäisikin tehdä elämänsä aikana: nöyrtyä ja katua syntejään Jumalan edessä ja antaa elämänsä Jeesukselle. Tämän jälkeen ei tarvitse enää pelätä kuolemaa, sillä Jeesus on voittanut kuoleman vallan. Lohduttava ajatus surussa on se, että omat rakkaat saa vielä joskus kohdata. On jälleennäkemisen toivo! Syvää kiitollisuutta Uskonelämänsä aikana Ulla on havainnut selkeän kehityskaaren. Alun mustavalkoisuuden sijasta asiat eivät enää olekaan niin yksinkertaisia. Elämän suuriin kysymyksiin ei ole valmiita vastauksia. Vuosien vieriessä uskossa keskittyy olennaiseen: elämän pimeät hetket opettavat, että usko on Jumalan armoon ja hyvyyteen luottamista. Jokainen päivä on Herran armon päivä. Huomispäivästä ihmisellä ei ole varmuutta. Joka päivä pitää olla valmis kohtaaman Herra, sillä ihmisen elämän lanka on ohut. Haluan elää elämäni turvautuen Häneen, koska tämän maallisen elämän jälkeen saan kohdata Lunastajani kasvoista kasvoihin. Joulumieli sydämessä Varhaislapsuuden joulut Haukiputaan Martinniemessä olivat jännittäviä, tunnelmallisia ja mieleenpainuvia, muistelee Ulla. Kunpa voisi palata takaisin lapsuuden aitoon joulutunnelmaan, vaikka elämä silloin oli ulkoisesti vaatimatonta. Edelleenkin joulun sanoma herkistää ja koskettaa Ullaa. Toivon, että mahdollisimman moni saa kokea todellisen joulun, niin että oikea jouluilo täyttää sydämen. Jeesus syntyi jokaista ihmistä varten maailmaan. Avaa sinäkin tänä jouluna sydämesi ovi Vapahtajallesi!

5 12. joulukuuta Paavolla henki kulkee taas! Leppäjärveläisessä kodissa asuu elämäniloinen pariskunta. Tänä vuonna Ulla ja Paavo Salmella on ollut erityinen syy iloita Jumalan hyvyydestä. Teija Salmi Lapsuus ja nuoruus Paavo syntyi vuonna 1951 Posion peräkylillä. Perheen isä vietti vilkasta seuraelämää huolehtimatta vaimostaan ja kolmesta lapsestaan. Äidin voimat eivät riittäneet lasten ja kotitilan hoitoon, joten lapset joutuivat jo pieninä lastenkotiin. Isommaksi kasvettuaan Paavo lähti lastenkodista maailmalle viettämään rauhatonta kiertolaiselämää kiertäen Etelä-Suomea ja Ruotsiakin. Paavo perusti perheen tumman Lapin tytön, Ullan, kanssa. Perhe asui ensin Ruotsissa, mutta muutti sitten vaimon kotikuntaan Enontekiölle, jossa Paavo tunsi viimeinkin olevansa kotona. Kiertolaiselämä oli päättynyt. Elämä Enontekiöllä asettui uomiinsa. Paavon työtilanteet vaihtelivat kovasti vuosien aikana, kunnes hän sai vakituisen työpaikan paikallisesta leipomosta. Lapsia Salmille syntyi neljä. Uskoontulo Paavo tuli uskoon 1985 raamattukoululaisten kokouksessa Hetassa. Ullan vastarinta oli kovaa, kunnes kahden viikon jälkeen hänkin tuli uskoon. Kasteella Paavo ja Ulla kävivät yhdessä. Uskoontulon jälkeen suuressa roolissa Salmien hengellisessä kasvussa olivat Pirkko ja Erkki Jaskari, jotka pitivät huoltoasemaa Hetassa. Siellä huoltoaseman takahuoneessa käytiin pitkiä keskusteluja uskonasioista, rukoiltiin ja annettiin sielunhoitoa. Heidän opetuksessaan ja huolenpidossaan saimme kasvaa uskossamme, mistä olemme yhä heille hyvin kiitollisia, Paavo kertoo. Heti uskonelämänsä alkuvaiheissa Paavo koki Jumalan kutsuvan häntä erityisesti rukoilemaan sairaiden puolesta. Tämä kutsu koeteltiin myöhemmin oman sairastumisen kautta. Sairastuminen Elämä oli mallillaan, niin perheessä, seurakunnassa, kuin töissäkin. Yllättäen vuonna 1992 Paavolla todettiin ammattitauti astma. Työt leipomossa piti lopettaa ja vakuutusyhtiön kanssa alkoi vuosien taistelu. Tämä loi suurperheen isälle suuria paineita ja murhetta perheen elatuksesta, kun oli talovelkaa ja paljon muita menoja. Jumala piti kuitenkin huolta perheestä ja tukea tuli yllättäviltä tahoilta hetkinä, jolloin itse vähiten osasi odottaa. Paavon vointi oli vaihteleva. Toisinaan hän jaksoi toimia hyvin ilman lääkkeitä ja joskus sängystä ylös pääseminen oli mahdotonta huonon voinnin vuoksi. Lääkkeitä Paavon piti ottaa päivittäin kymmenen kappaletta. Seurakunnassakin toimiminen oli hankalaa, kun ääni katkeili puhuessa ja laulaminen oli miltei mahdotonta. Yhtäkkiä viereltäni kuului ääni, joka ei ollut kenenkään vierustoverin ääni. Paavo Salmi Parantuminen Tammikuussa 2012 Paavo lähti vaimonsa kanssa Helluntaiherätyksen Talvipäiville Seinäjoelle, jossa toinen heidän tyttäristään asuu poikansa kanssa. Talvipäivät olivat alusta asti hyvät ja Paavolla oli odotus, että Jumala tulisi tekemään jotakin järisyttävää päivien aikana. Erään tilaisuuden lopussa esitettiin alttarikutsu kaikille sairastaville. Itselläni oli epäilys, ettei minulle kuitenkaan mitään tapahdu, koska ei ollut aiemminkaan tapahtunut. Yhtäkkiä viereltäni kuului ääni, joka ei ollut kenenkään vierustoverin ääni, joka sanoi `Luota minuun`, Paavo muistelee. Niin Paavo meni alttarille monien muiden kanssa. Timo Närhi voiteli minut öljyllä ja laski kätensä pääni päälle. Hetken hän rukoili kielillä puolestani, ja sitten sanoi Nyt tulee voima ylhäältä. Siinä hetkessä tunsin konkreettisesti raikkaan ja viileän olon koko rintakehän alueella, sekä selittämättömän ihmeellisen olotilan, joka ulottui ihan päästä varpaisiin asti. Olotila, jota en ollut koskaan aiemmin kokenut. Kiittelin vain Herraa, siitä mitä siihen mennessä oli tapahtunut. Pian Paavo huomasi olonsa ihmeen kevyeksi, ei ahdistanut ollenkaan. Olotila oli niin erilainen aikaisempaan verrattuna, että hän ei enää ottanut lääkkeitään. Olo pysyi silti hyvänä. Mietteitä rukouksesta Hieman myöhemmin Paavolle avautui Raamatusta paikka, joka puhutteli häntä. Jaakobin kirje 1:6 7 Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne. Älköön sellainen luulko saavansa Herralta mitään. Paavo koki Jumalan puhuvan hänelle, että aiemmin hänen rukoukset olivat olleet pintapuolisia. Oma uskoni ei tässäkään tapauksessa ollut se, mikä sai ihmeen aikaan, vaan Jumalan antama usko, jonka sain Häneltä lahjana, Paavo kertoo. Usko koetellaan suuresti sairauksissa, ja monta kertaa se oma usko voi olla, ja onkin, hyvin vähissä. Kannattaa rukoilla Jumalalta lisää uskoa ja luottamusta, että parantuminen voi tapahtua minunkin kohdalla. Että juuri minä olen Jumalalle niin arvokas ja rakas, että Hänen tahtonsa minua kohtaan on hyvä. Rukoile lisää luottamusta Jumalan Sanaan. Rukoile Jumalalta sellaista uskonvarmuutta ja uskallusta heittäytyä koko elämälläsi Hänen Sanansa varaan, sanoen: Tässä olen, muuta en voi. Rukoile lujempaa luottamusta, että Jumalan tahto tapatuuu, kun sitä rukoilee koko sydämestään. Jumala vastaa ajallansa, eikä Hän koskaan myöhästy. Rukoile, kunnes Hän vastaa, Paavo vielä kehottaa. Jouluruno Taas kosketti ruutua ikkunan tutun jouluenkelin siipi. Taas äänetön henkäys taivahan läpi seinän sisälle hiipi. Katselen tähtiä, katselen kuuta, ihailen taivaan avaruutta. Tunnen, kun tuuli poskeani koskettaa, lempeästi se hellii. Aika kun rientää, luntakin jo sataa. Ja jouluiset valot ne pihapiirin täyttää, ikkunoissa valot ne joulusta kertoo. Kuusi ja kynttilät ne jouluun kuuluu. Ajatuksissa muistan ne lapsuuden joulut, äidin laittama jouluinen ruoka, riisipuuro ja hedelmäsoppa. Joulukirkko, jouluevankeliumi, lapsuudesta ne muistoja vain. Taas meillä on joulu. Sydän niin lämpöä täynnä, taas mieli niin valoisa, ja onnea tuo ihana joulu. Raija Höynälä

6 6 12. joulukuuta 2012 Pikkumäet Intiassa Lokakuun Pitkospuissa kerroimme Jere ja Tuuli Pikkumäen perheen lähdöstä Intiaan. Mukaan lähtivät myös lapset Lumilla ja Neilikka ja heille hoitajaksi lupautunut Mammu. Edessä oli kahden kuukauden työjakso intialaisessa kristillisessä järjestössä. Tämä Waasta projekti pyrkii auttamaan heikossa asemassa olevia naisia ja lapsia. Tässä Tuulin ja Jeren blogikuvaus kahdesta päivästä Intiassa. Lisää voit lukea netistä Päivä alkoi mainiosti ja päättyi kamalasti Tuuli Pikkumäki Huh huh ja huh! Tämä on ollut aikamoinen päivä. Se alkoi mainiosti ja päättyi kamalasti. Heräsimme aamukuudelta, kuten joka aamu. Söimme aamupalaa ja hyvissä ajoin ennen yhdeksää lähdimme ulos odottelemaan kyytiä. Kun sitä ei puolen tunnin päästä vielä kuulunut, aloimme soitella, että mistä kiikastaa, mutta puhelimeen ei vastattu. Lapset alkoivat odotellessa värkätä kaikkea kiellettyä, välillä käytiin sisällä peseytymässä ja vaihtamassa sotkeentuneet vaatteet. Lopulta kyyti tuli kuin tulikin, ja pääsimme keskukselle aloittamaan ensimmäisen päivän. Waasta-keskus on rakkaudellinen paikka Meidät toivotettiin sydämellisesti tervetulleiksi lasten ja naisten keskukselle. Saimme kaulaamme huivit (nepalilainen tapa) ja tutustuimme henkilökuntaan sekä lastenkodin lapsiin. He lauloivat nepaliksi ja englanniksi ja osallistuimme aamurukoukseen. Mikä lempeä ja rakkaudellinen paikka! Lapset olivat iloisia ja ystävällisiä, onnellisen oloisia näin ensinäkemältä. Ei uskoisi, että nämä lapset ovat orpoja tai hyväksikäytettyjä, hyvin rankoista taustoista tulleita. Niin suloisia kuin lapset olivatkin, olivat meidän tytöt ja vähän ne toisetkin ujoa piimää. Kun ujostelu alkoi haihtua puolin ja toisin, lapset yrittivät jo ottaa yhteyttä yli kulttuurirajojen, ilman yhteistä kieltä. Keskuksen hyvässä ilmapiirissä tuntui heti alusta lähtien, että olemme todellakin oikeassa paikassa. Kerroimme vähän omasta kotimaastamme ja jaoimme tuliaisia. Pidimme palaveria työnkuvastamme ja aikatauluista projektivastaavan kanssa. Olen todella tyytyväinen suunnitelmista: he tarvitsevat juuri sitä, mitä osaan parhaiten ja mitä halusinkin opettaa. Saan jakaa suunnittelu- ja kaavoitusosaamistani ja auttaa heidät alkuun vaatteiden valmistuksessa. Jere auttaa projektin henkilökuntaa käyttämään atk-ohjelmia työssään. Meidän palaveeratessa lapset ja Mammu ihmettelivät pikkuriikkistä oksentelevaa kissaa. Neilikka oli ensi alkuun ihan kauhuissaan koko kissasta, mutta selitti jo pian toisille, että minun varpaat ei pelkää kissaa. Sitten meille näytettiin keskuksen muita paikkoja ja saimme lounasta. Lumilla kävi huikkaamassa keittiölle thank you ja yrittipä Neilikin matkia perässä. Saimme kokea aasialaisen vieraat syövät, muut katsovat ruokailun, ja heitä tuntui huvittavan lastemme pöytäkäyttäytyminen Olen todella tyytyväinen suunnitelmista: he tarvitsevat juuri sitä, mitä osaan haiten ja mitä halusinkin opettaa. par- Tuuli Pikkumäki Neilikan onnettomuus Kävimme vielä kaupassa ostamassa puuttuvia tavaroita ja tuoreita kasviksia, ja ajatuksena oli mennä kotiin kokkaamaan. Ruoka ei ollut edennyt kovin pitkälle, kun sattui onnettomuus: Neilikka putosi tuolilta ja löi päänsä kaakelinreunaan. Jere ja Mammu pääsivät pätemään ensihoitajina ja minä yritin parhaani mukaan olla avuksi ja lohduksi. Monien puhelinsoittojen jälkeen ja ystävällisen projektiohjaajamme avustuksella pääsimme paikalliselle klinikalle, jota Jeren kanssa kutsuimme osuvammin räkäläksi. (Anteeksi karu kielenkäyttöni, mutta se paikka oli kuin kuppilan takahuone tai leirintäalueen vessa.) No, joka tapauksessa paikalla oli lääkäri, joka osasi laittaa päähän kaksi tikkiä. Paikallinen ystävämme varmisteli häneltä, että touhu on hygieenistä ja neulat varmasti uusia. Hän kyseli myös että saahan puudutuksen, mutta siinä vaiheessa kun saimme kieltävän vastauksen, tikit olivat jo tulossa. Neilikka parka huusi kovasti, muttei ihan mahdottomasti. Kyllä siinä tuli hiki ja myötätunnontuska meille kaikille muillekin. Onneksi homma oli nopeasti ohi ja pääsimme kotiin ja Neilikka yöunille. Nyt pikku ressukalla on sideharso päänsä ympärillä ja lääkekuuri syötävänä. Tänään pillitin ensimmäisen itkuni, senkin jälkikäteen, vasta kun lapset olivat nukkumassa. Olkoon huominen päivä parempi ja tulkoon Neilikka kuntoon pikimmiten.

7 12. joulukuuta Nolaa ittes bazaarissa Jere Pikkumäki Minua on jokseenkin turhauttanut se, että nepalin kielen käyttö ei ole oikein saanut ilmaa alleen. Osaan kyllä monenmoisia lauserakenteita ja ilmaisuja, ja pystyn kohtuudella seuraamaan kevyttä keskustelua, jos keskustelun aihe ei ole liian vaikea. Itse kielen puhuminen on kuitenkin varsin alkutekijöissä ja puhumaan rohkaistuminen vaikuttaa olevan hyvin takkuista. Sain isäntäväeltä vielä toisen nepalin kielen oppikirjan. Tämä poikkeaa edellisestä kirjastani siinä, että tässä mukana on perinteisten lue/kirjoita harjoitustehtävien lisäksi keskusteluharjoituksia. Osa näistä on tarkoitettu käytäviksi läpi henkilökohtaisen kieliavustajan kanssa, mutta sitten on nämä käytännön Heittäydy ja nolaa ittes harjoitukset. Ostoksilla nepaliksi Tänään lähdettiin Tuulin kanssa kaksistaan Kalimpongin keskustaan. Sitä en kertonut itselleni, enkä varsinkaan Tuulille, että aioin nyt samalla suorittaa yhden kirjan hulluista tehtävistä. Tehtävä on Vieraile torilla ja kysele myyjiltä vähintään 50 eri tuotteen hinnat. Jotta sain tekosyyn toteuttaa tehtävän, pyysin Tuulia soittamaan isäntäväelle ja kysymään, tarvitseeko torilta tuoda jotakin. Kilo perunoita, toinen sipuleita, muutama kukkakaali, banaaneja, omenoita, mausamia (mitä lie sitrushedelmiä) ja munakoisoja. Enää ei ollut pakokeinoa, vihdoinkin pääsen puhumaan nepalia! Kiertelin kojuja, kyselin hintoja ja aprikoin keneltä kannattaisi mitäkin ostaa. Osa myyjistä vastasi kysymyksiini englanniksi, mutta pääasiassa nepalin kielessä pysyttiin. Toiset yllättyivät iloisesti ja esittelivät valikoimiaan, kun huomasivat että ymmärrän heidän kieltään. Senkin huomasi, että toiset laittoivat länsimaa-lisän hintaan. Yksi kyseisistä myyjistä joutui tosin kiperään tilanteeseen: mainitessani kukkakaalin korkeasta hinnasta, paikalle sattui sopivasti vanhempi, arvovaltaiselta vaikuttava mieshenkilö, joka tuli tuekseni ja totesi minun olevan oikeassa. Noh, kukkakaalit jäivät siltä myyjältä ostamatta. Lopulta päädyin kuitenkin ostamaan kyseiseltä myyjältä perunoita, hyvälaatuisia, 25 rupian kilohintaan. Enää ei ollut pakokeinoa, vihdoinkin pääsen puhumaan nepalia! Jere Pikkumäki Tuoksuja, värejä ja elämää Vierailusta torilla jäi käteen kahden täyden ostoskassin lisäksi mukava kokemus. Torin tuoksut, värit ja elämä olivat kokemisen arvoisia; myyjät istumassa kojuissaan vihanneskorien keskellä ja ihmiset ostamassa tarvitsemiaan hyödykkeitä. Myyjien passiivisuus yllätti. Olin odottanut paikallisilta kauppiailta aggressiivisempaa lähestymistapaa, mutta mitään tuputtamista tai osta, osta -meininkiä ei ollut havaittavissa. Torilla vierailu oli mukava, kodikas kokemus, josta huokui ystävällisyys ja kiireetön elämänrytmi. Joululahjoja köyhille lapsille Geert Laevens On marraskuun ensimmäinen sunnuntai. Iltapäivällä käyn rukoushuoneella hoitamaan muutaman toimistoasian. Kun saavun paikalle, ovi on auki ja valot ovat päällä. Kuulen sisarten keskustelevan, ja sitten muistan, että he ovat sopineet lahjojen paketoimisesta. Kahvion pöydät ovat täynnä tavaroita, kenkälaatikoita ja lahjapaperia. Joulu lähestyy, mutta lahjoja ei ole tarkoitettu omille seurakuntalaisille tai sukulaisille. Kysytään vähän lisää Sirkka-Liisa Takalolta, joka on avainhenkilö tässä hommassa. Mistä on kyse, Sirkka-Liisa? Tämä on Operaatio Joulun Lapsi. Milloin kuulit tästä Operaatiosta? Minulle on tullut Patmosposti jo varmaan 15 vuotta ja kuulin Operaatiosta alkuvuosina. Milloin ja miten lähdit mukaan? En tarkalleen muista, mutta olisikohan nyt 14. kerta. Lähdin mukaan aluksi rahasummalla ja sitten innostuin pakkaamaan laatikoita. Ensin olin ollut mukana reppukeräyksessä jonkun muun järjestön kautta ja se tuntui läheiseltä asialta, kun sai tehdä jotain konkreettista, omilla käsillään. Välillä olen antanut rahalahjoituksen, kun en ole ehtinyt muuta. Millaisia tavaroita lähetetään? Perustavaroita lapsille: hygieniatarvikkeita, koulutarvikkeita, värikyniä ja värityskirjoja, lämpimiä asusteita käsiin ja jalkoihin, pipoja, taskulamppuja isommille, pitkähihaisia paitoja ja karkkeja. Oliko jo alusta lähtien muita seurakuntalaisia tai tuttuja mukana? Vai olitko yksin? Alussa olin yksin, sitten pyysin sukuani mukaan ja myöhemmin sain mukaan ystäviänikin. Mariat ja Martat ryhmä (luterilaisten ja helluntailaisten sisarten epävirallinen yhteistyöryhmä) on ollut mukana muutaman vuoden, ja nyt on pari vuotta seurakunnassa tiedotettu asiasta ja järjestetty rahakeräys lähetyskokouksessa. Tänä vuonna oli myös tavaralahjoittajia. Nyt pakkaammekin niitä tavaroita laatikoihin talkoopäivän merkeissä. Onko yhteistyötä kunnan rajojen yli? Kuulin viime vuonna, että Muoniosta ja Enontekiöltä on lähetetty paketteja. Kerroin heille, että he voivat tuoda samaan kuormaan laatikoita, ettei kaikkien tarvitse erikseen viedä Rovaniemelle, kun matkat ovat niin pitkät. Mainitsit Rovaniemen. Millä tavalla laatikot pääsevät perille? Viemme tyttäreni Hannan kanssa laatikot Rovaniemen Vapaaseurakuntaan, joka on pohjoisin virallinen keräyspiste. Paketit jatkavat Helsinkiin Patmoksen varastolle, jossa ne vielä tarkastetaan ja paketteihin lisätään evankeliointivihkonen mukaan. Sitten ne pakataan isompiin pahvilaatikoihin ja kaksi rekkaa vie ne joulukuun alusta perille Romaniaan, jossa lopullinen jako tapahtuu paikallisen seurakunnan avustuksella. Saatko tietoa vastaanotosta perillä? Seuraan netistä pakettien jakoa osoitteesta Edellisenä vuonna pidettyä videopäiväkirjaa olen seurannut suurella mielenkiinnolla. Ihana on seurata, kun lapset saavat ehkä elämänsä ensimmäisen oman joulupaketin. Luultavasti haluaisit suositella tätä työmuotoa myös muille. Haluan suositella lämpimästi, sillä minun jouluni alkaa juuri tästä työstä. Haluan sanoa vielä senkin, että auttamistyö jatkuu siellä ympäri vuoden. Ruoka-apua jaetaan ja Urvindin kylässä on tehty jo kauan aikaa suomalaisten avustuksella kummilapsitoimintaa. Siinä olen ollut mukana muutaman vuoden. Kiitän Sirkka-Liisaa ja jätän sisaret touhumaan. Kirjoitusvaiheessa sain kuulla, että tällä kertaa lähetettiin 45 laatikkoa yhdessä Muonion ja Enontekiön kanssa. KUVA: PAULA LEHTONEN

8 8 12. joulukuuta 2012 Uskalsin tehdä runokirjan Paula Portaankorva Siitä on yli kaksikymmentä vuotta aikaa, kun kerran illalla ennen nukkumaan menoan i sanoin yllättäen miehelleni Ristolle, että minusta tuntuu, että minä kirjoitan joskus kirjan. Kerronpa tässä koko tarinan siitä miten tuo sana lopulta toteutui. Tarpeeksi hyvä uskovaiseksi? Olin parikymppinen nuori nainen, kun kotini postilaatikkoon ilmestyi Hyvä Sanoma Extra -lehti. Se vaikutti mielestäni mielenkiintoiselta lehdeltä, koska siinä tavalliset ihmiset ja julkkikset kertoivat uskonelämästään. Luin tätä lehteä monta kertaa aina uudestaan ja uudestaan ja ajattelin, että jos nuo ihmiset kerran voivat tulla uskoon, niin kai minäkin sitten. Ajattelin aina, että en ole tarpeeksi hyvä kelvatakseni uskovaiseksi. Elämässäni olevat vaikeat asiat ja ongelmat saivat minut etsimään apua hengellisistä ja psykologisista kirjoista ja jatkoin niiden lukemista, kunnes vähitellen siirryin Raamatun lukemiseen. Oli vuosi 1979 kun eräänä päivänä ollessani yksin kotonani, otin Raamatun ja luin sitä koko päivän ahkerasti. Yhtäkkiä huomasin, että ymmärränkin sitä aina paremmin. Oli kuin olisi lamppu syttynyt päässäni, kun yhtäkkiä ymmärsin Jeesuksen merkityksen. Jeesuksen sovitustyön ymmärtäminen sai minut murtumaan ja sillä hetkellä tajusin, että nyt olen uskossa. Nyt sen vihdoin löysin, salaisuuden, sen mitä usko on. Minäkin kelpaan Jumalalle tällaisena, vajavaisena, heikkona. Olin aina ajatellut, että ihminen muuttuu täydelliseksi kun tulee uskoon. Seuraavana aamuna tunnustelin, että olenko nyt erilainen, olenko parempi. Petyin, kun huomasin, että olen vieläkin samanlainen kaikkine vikoineni. Ei minusta tullutkaan pyhää ja täydellistä yhdessä yössä. Tätä kokemusta ennen olin keskustellut pitkään erään tuttuni kanssa, joka oli hiljattain tullut uskoon ja ihmettelin hänessä tapahtunutta muutosta. Menin tutustumaan eri seurakuntiin tämän raamatunlukukokemukseni jälkeen ja sitten ensimmäisessä tilaisuudessa vielä puolestani rukoiltiin ja koin vielä siinä, kuinka taakka otettiin pois sisimmästäni. Olen sittenkin uskossa! Siitä alkoi uskontien kulkeminen. Ymmärsin olevani kaikesta epätäydellisyydestä huolimatta uskossa, vaikka ei aina siltä tuntunutkaan. Itseeni ja muihin olen saanut monta kertaa pettyä myöhemmin elämässä, mutta olen saanut turvata Herraan kaikissa asioissani. Uskovankaan elämä ei ole aina helppoa. Olen saanut kokea elämässäni vaikeitakin asioita, mutta ne ovat pitäneet minut nöyränä etsimässä Herralta apua. Olen kokenut vaikeuksia varsinkin ihmissuhdeasioissa ja itseni kanssa. Ne ovat osaltaan kouluttaneet minua omalla tavallaan, vaikka monesti haluaisin, että muutos olisi nopeampaa. Moniin rukouksiini on vastattu omissa ja perheeni asioissa. Olen kiitollinen, että olen saanut elää elämääni uskossa yhdessä perheeni kanssa. Meillä on mieheni Riston kanssa kaksi jo pesästä lentänyttä aikuista lasta. Olen kokenut, että yksi tärkeä tehtävä minulla tässä elämässä on ollut lasteni hoito ja muut perheenäidin tehtävät, tällainen ihan tavallinen arkityö. Nyt kun arkielämä on helpottunut ja asumme kahdestaan, on ollut aikaa uusille asioille ja harrastuksille. Olin jo pitkään haaveillut ja rukoillut, että voisin tehdä jotakin, jossa voisin omalla tavallani kertoa Jumalasta esimerkiksi jonkin harrastuksen kautta. Timantteja taivaasta Marraskuussa 2010 ollessani kävelyllä eräänä kauniina kuuraisena talvipäivänä, kuulin sisimmässäni sanat: Minä annan sinulle timantteja taivaasta. Ihmettelin vähän, että mitähän tuo oikein tarkoittaa. Mietin, että timanttihan on ikuisen rakkauden symboli ja ihminen, josta tulee hiottu timantti, loistaa Jumalan valoa ja rakkautta. Ajattelin, että ehkä Herra antaa minulle ajatuksia ja sanoja hänen rakkaudestaan. Yli kaksikymmentä vuotta aikaisemmin sanoin eräänä iltana yllättäen miehelleni Ristolle, että minusta tuntuu, että minä kirjoitan joskus kirjan. Hämmästyin itsekin sanojani, sillä minulla ei silloin ollut minkäänlaista käsitystä, että minkälaisen kirjan kirjoittaisin. En harrastanut runojen lukemista tai kirjoittamista, enkä kovin paljon lukenut kaunokirjallisuuttakaan. Vuosia kului, enkä ajatellut kirja-asiaa sen enempää. Kymmenen vuotta myöhemmin aloin jostakin syystä kirjoittelemaan mietelmiä ja runoja, mutta nämä runot jäivät silloin laatikon pohjalle odottamaan. Välillä kyllä törmäsin niihin ja jossakin vaiheessa meinasin ne jopa hävittää, mutta ajattelin, että jospa sittenkin joskus tarvitsen niitä ja päätin ne vielä säästää. Runoista muovautui kirja Joulukuussa 2010 olin sairaslomalla ja tein joululahjoja läheisilleni. Kaivoin laatikon kätköistä ne vanhat runoni ja tein niistä ja veljeni Lapissa ottamista luontovalokuvista kolme kuvakirjaa. Sain niistä hyvää ja rohkaisevaa palautetta. Se sai minut ajattelemaan, että voisinhan tehdä näistä aivan oikeankin kirjan. Sitten eräässä tilaisuudessa, minulle ennestään tuntematon ihminen ennusti, että tulen saamaan jonkin projektin tai työn valmiiksi. Silloin sisälläni syttyi toivon kipinä, että jotakin hyvää on vielä odotettavissa. Niin alkoi kirjan työstäminen ja uusien runojen keksiminen. Pyysin myös veljeltäni uusia kuvia, joihin sopisivat nämä uudet runoni. Jotkut kuvat alkoivat ikään kuin puhua minulle ja sain niihin runon ja joihinkin runoihin taas etsin sopivan kuvan. Lopulta riittävä määrä runoja ja kuvia oli kasassa niiden kymmenen vuotta sitten kirjoitettujen lisäksi. Vaikka kirjan tekeminen on ollut minulle iloinen asia, niin ei se ole ollut pelkästään helppoa. Sisimmässäni on taistellut ikään kuin kaksi ääntä, joille olen antanut nimet: Lannistaja ja Lohduttaja. Aina välillä on tuntunut, että Lannistaja on niskan päällä, mutta lopulta Lohduttaja on vienyt voiton. En sittenkään luovuttanut, vaan päätin uskaltaa. Runot kertovat omasta matkastani uskon tiellä ja sen monista vaiheista, iloista ja suruista. Se on ollut ikään kuin vuoropuhelua Herran kanssa, hänen apuunsa turvaamista ja rakkautensa kokemista. Halusinkin kirjallani kertoa juuri tästä Jumalan suuresta rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan. Kirjan tekeminen on ollut minulle antoisa kokemus ja olen yllättynyt miten Herra on kirjan teossa sekä sen levittämisessä johdattanut. Siitä olen iloinen, että kirjani ovat uskaltaneet hankkia ja lukea myös sellaiset ihmiset, jotka eivät yleensä lue hengellisiä kirjoja. Ajattelenkin, että kirjani tehtävä on olla osaltaan muokkaamassa ihmisten asenteita uskovia ja uskonasioita kohtaan. Uskovatkin ovat samanlaisia kuin kaikki ihmiset, ei sen parempia kuin muutkaan, ainoastaan armon vastaanottaneita eli armahdettuja. Ainutlaatuinen Näet minut, juuri minut, ainutlaatuisena, täydellisenä. Katsot minua kuin ruusua. Ihailet kauniin värisiä terälehtiäni. Huumaannut tuoksustani. Rakastat minua piikeistäni huolimatta. Kotisivu: Lapin helluntaiseurakuntien yhteystiedot Enontekiön Helluntaiseurakunta Tapio Huttunen Ivalon Helluntaiseurakunta Kemin Helluntaiseurakunta Eero Peteri Pellon Helluntaiseurakunta Ilpo Talka Posion Helluntaiseurakunta Erkki Karjalainen Rovaniemen Helluntaiseurakunta Esa Pikkumäki Sallan Helluntaiseurakunta Olli Teukku Pitkospuut Ilmestyy RV-lehden liitteenä kuusi kertaa vuodessa. Yhteistyöseurakuntina Pitkospuita rakentamassa Tornion, Ylitornion, Pellon, Kittilän, Kolarin, Enontekiön, Ivalon ja Rovaniemen helluntaiseurakunnat. Toimituksen postiosoite: Rovaniemen Helluntaiseurakunta/ Pitkospuut Kairatie Rovaniemi Sähköpostiosoite: pikkuesa@gmail.com 2013 UUTUUS- MALLI Markkinoiden hiljaisin ja tehokkain Kemijärven Helluntaiseurakunta Heikki Korppi Sodankylän Helluntaiseurakunta Kari Kielinen Ilmoitusasioissa ja juttuaiheisssa yhteyttä voi ottaa paikallisiin seurakuntiin. Kittilän Helluntaiseurakunta Geert Laevens Kolarin Helluntaiseurakunta Jorma Lappalainen Muonion Helluntaiseurakunta Ilmari Kurki Tornion Helluntaiseurakunta Juha Juola Ylitornion Helluntaiseurakunta Pertti Keisu Päätoimittaja Esa Pikkumäki p Graafinen suunnittelu Kai Karkulahti Kannen kuva Kai Karkulahti Lämpöpumput asennettuna alk Ilma-vesilämpöpumput asennettuna alkaen 3000 Aurinkokeräimiä ja energiavaraajia edullisesti Tmi Pertti Keisu Kantomaanpää pertti.keisu@luukku.com Mitsubishi Electric Ilmalämpöpumput MSZ-FH MALLISARJA