Versopäivät 2011 Sauvossa Versopartiolaisten perinteiset kerran vuodessa pidettävät Versopäivät pidettiin Sauvossa Turun kaupungin Ahtelan nuorisoleirikeskuksessa 9.-11.9.2011. Paikalla oli lähes 50 eriikäistä versoa, joista oli 10 lapsia. lopussa pidetyssä kokeessa yli kymmenen henkilöä sai hyväksytyn suorituksen eli jälkeen hygieniaosaamiskortin itselleen. Ihan läpihuutojuttu tuo koe ei ollut kuitenkaan, koskaa aivan kaikki eivät päässeet läpi. Perjantai-iltana kokoonnuttiin vapaamuotoisesti nuotion ja saunan merkeissä. Lauantain päivän ohjelmassa oli kolme kanavaa rinnakkain: Hilkka Näsen hygieniakoulutus menossa Jussi Honkalan mallisuoritus nilkkavamman hoidosta SPR:n kouluttaja Jussi Honkala piti 8 tunnin hätäensiapukoulutuksen halukkaille ja Hilkka Näse piti hygieniapassikoulutuksen, jonka Navigaattori2012:n staabi kokoontui sitten harjoitukset samasta asiasta Kolmantena kanavana oli leirirakentaminen, jossa Navigaattori2012-leirin rakentamis- ja huoltovastaavat Reijo Kauppisen johdolla kiersivät tulevaa leirialuetta arvioiden leirirakentamistarvetta. niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea. San. 22:6 Lippukuntaposti syyskuu 2011 1/6
Lauantai-alkuiltana kokoontui myös Navigaattori2012-versosuurleirin staabi pohtimaan leirialuetta ja leirin suunnittelun tilannetta. Leirialue todettiin loistavaksi suunniteltua leiriä varten ja päästiin hahmottelemaan eri toimintojen sijoittelua alueelle. Kuitenkin tarkka paalutus jätettiin tulevaisuuteen pimeän laskeuduttua alueelle. Staabi kokoontuu seuraavan kerran 4.-5.11.2011 Lahdessa. iltanuotiolla yhteisen iltanuotio-ohjelman merkeissä, johon kukin osallistunut lippukunta toi oman panoksensa. Sauna lämpesi myös lauantai-iltana. Sunnuntaiaamuna pidettiin vielä Versokäräjät ennen loppusiivousta, loppulounasta ja kotiinlähtöä. www.versot.fi-sivustolla (Tapahtunutta) on lisää kuvia ja linkki Verkkosen Villen kuvagalleriaan. Navigaattori2012:n tämän syksyn päivämääriä Kati Larkkonen esittelee saaristolaispöytää Lauantai-ilta huipentui saaristolaisillalliseen, jonka oli ideoinut partiotoimikunnan puheenjohtaja Rasa Korhonen. Juhlaillallinen tarjottiin kiitoksena monille uutterille versojohtajille heidän työstään. Iltaa vietettiin vielä Ensi kesän versosuurleiri näkyy ja kuuluu jo tänä syksynä: 27.10.2011 postitetaan lippukuntiin ja niihin vapaaseurakuntiin, joihin on saatu yhteyshenkilö, leirin A4-kokoinen juliste ja esittelykirje. 15.11.2011 postitetaan samoin leirin ilmoittautumisohjeeet ja ilmoittautuminen leirille avataan. Osanottajat saaristolaispöydässä niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea. San. 22:6 Lippukuntaposti syyskuu 2011 2/6
Versokäräjät 2011 Sauvossa Versopartiolaisten perinteiset kerran vuodessa pidettävät Versokäräjät eli foorumi, jossa versot keskustelevat yhteisen työn suuntaviivoista pidettiin sunnuntaina 11.9. Sauvossa. Paikalle oli kokoontunut 31 versopartiolaista 8 eri versolippukunnasta. Kantokillan puheenvuorossa lyötiin Kiltaan kolme uutta jäsentä ja kuultiin Killan työstävän itselleen oma huivia sekä suunnittelevan Navigaattori2012-versosuurleirille johtajakahvilaa ja sen toimintaa. Kantokillan osoitelistalla on jo 55 henkilöä, joista jäseniksi asti lyötyjä kokouksen jälkeen 40 henkilöä. Kantokillan jäseneksi 38 tuli Timo Saarinen Lippukuntien tilannekatsauksessa todettiin versotoiminnan loppuneen Kiteellä, mutta Navigaattori2012-leirin johtaja Antti Virta kertoi leirin suunnittelun tilanteesta Salossa uusi toiminta on alkanut jo kahden ryhmän ja Joensuussa yhden uuden ryhmän voimin. Toimintaa on nyt 17 paikkakunnalla, mikä on suuri ilonaihe. Menneen vuoden tapahtumien ja tulevan vuoden tapahtumien käsittelyn jälkeen käsiteltiin partiotoimikuntaa. Johtokunnalle tehtiin esitys toimikausien lyhentämisestä kolmesta vuodesta kahteen vuoteen, koska tämän koettiin helpottavan tehtävään lupautumisessa. Johtokunnan 1.5.2011 hyväksymää johtosääntöä pohdittiin keskusteluissa tunnin ajan. Siinä määritellään, että SVN:n toimikuntien jäsenten sekä valtakunnallisten tapahtumien ja leirien johtajien tulee olla Vapaakirkon jäseniä. Erityisesti keskusteltiin siitä, edellytetäänkö myös partiotoimikunnan jäseniltä vapaaseurakunnan jäsenyyttä. Tuotiin esille, että jostakin syystä juuri versopartiotoiminnassa on useita henkilöitä mukana, jotka eivät ole juuri vapaaseurakunnan jäseniä, mutta haluavat olla mukana versopartiotyössä ja kehittämässä sitä. Johtosäännöstä päätettiin lähettää tarkistuspyyntö johtokunnalle. Kokouksen jälkeen johtokunnan puheenjohtaja Teemu Mäkelä saikin tiedon pyynnöstä ja sanoi, että johtokunta paneutuu asiaan jatkossa. niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea. San. 22:6 Lippukuntaposti syyskuu 2011 3/6
Versojen pt-kisat Koiranleuka'11 Evolla kuinka niissä sitten loppujen lopuksi kävikään. Liki 40 versopartiolaista yhdessätoista kisavartiossa kokoontui 17.-18.9. ottamaan toisistaan mittaa Evon retkeilyalueella. Koiramaisuuksien ympärille ideoidun kisan järjestivät Hämeen Haka-Versot parinkymmenen henkilön voimin. Sää oli keskiarvoihin nähden lämmin ja sadekuurotkin olivat lyhyitä. Kisan avajaisissa Hämeenlinnan vapaaseurakunnan nuorisotyöntekijä Veera Karppinen kertoi koiramaisuuksista Raamatussa ja Maasateenkaaritähdet luovuttamassa lähtötehtävän puukoiraansa (pöydällä) Kisakeskuksena toimi Rieskan kämppä, jossa oli lähtö ja maali. Lähtötehtävänä oli tehdä annetusta mallista eroava puinen koira. Kolmessa vartissa syntyikin, mitä erilaisimpia koirahahmoja. Maastossa tehtäviä oli metrokartalla suunnistamisesta ja kanoottimelonnasta, ruokarastin kahvipapujen paahtamisesta retkikeittimellä. Ensiapurastilla uhria oli purrut susi ja veri pulppusi haavasta sydämen tahdissa oikeanoloisesti. Yörastilla tehtiin marionettikoiraa ja syötiin yllätyslettuja. Sunnuntaina testattiin vielä mm. kierrätysasioiden ja Raamatun tuntemusta ennen maaliin ja saunaan pääsyä. Kisanjohtaja Tiina Fagerlund oli tyytyväinen joukkojensa suoritukseen. Puoli vuotta tätä tehtiin ja kisat saatiin vietyä läpi ilman isompia ongelmia. Loppua kohden vauhti kiihtyi, mutta kaikki asiat järjestyivät, kisanjohtaja kiitteli omiaan. Saunaveikot kiihdyttää kanoottirastin lähdössä niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea. San. 22:6 Lippukuntaposti syyskuu 2011 4/6
Kisanjohtaja Tiina Fagerlund seuraa lähtötehtävän edistymistä Yörastin nuotiotunelmaa kuun paistaessa puiden läpi Arhipat lukemassa kierrätysrastin tehtäväkäskyä Vanhimpien eli harmaan sarjan voitto meni Helsingin Versoveikkojen ja siskojen Saunaveikot -vartiolle, joka vei kiertopalkintona olevan voittopokaalin vuodeksi Helsinkiin. Sinipunaisen sarjan eli 14-...18-vuotiaiden sarjojen kultainen kirves matkasi Lahteen, kun Ossit-kisavartio nappasi sarjan voiton. Nuorimpien eli 12-...16-vuotiaiden oranssivihreän sarjan voiton vei Maasateenkaaritähdet, joka oli Helsingin Versoveikkojen ja siskojen sekä Vantaan jokiversojen yhteisjoukkue. Heille vuodeksi lähetetään kiertopalkinto Hopeinen kirves. Kaikki tulokset ovat sivustolla www.versot.fi Tapahtunutta. Sekä tämän tulosteen liitteenä. Ville Verkkonen Saunaveikot-vartiosta kertoi, että olikin intoa täynnä ja hyvä joukkuekin saatiin kasaan. Kisa lähti hyvin käyntiin loistavassa säässä. Rastit olivat hyviä suurimmaksi osaksi ja hyviä ideoita, joskin toteutus oli ehkä vähän hiomaton joissakin. Joidenkin rastien arvosteluperiaatteet olivat myös vähän mututuntumaa, kuten itse paahdetun kahvin maun arvosteleminen. Rastien välit kulkivat teitä pitkin. Vanhimmalle sarjalle olisi kaivannut edes vähän suunnistusta, nyt kompassi jäi käyttämättömäksi. Melontarasti oli hauska! Koirateema oli myös hyvin mukana koko kisojen ajan. Voittoa lähdimme hakemaan ja voitto tuli, hyvä että siinä ohessa oli hauskaakin! Eikä pokaalia tulla Stadista pois luovuttamaan tulevissakaan PT-kisoissa! Vuonna 2012 versojen partiotaitokilpailut järjestetään Navigaattori2012-versosuurleirin haikin yhteydessä, jolloin kaikki leiriläiset saavat kokemuksen, mitä on kisata partiotaitokilpailuissa. Itse kilpailuun on mahdollisuus tulla, vaikkei pääsisi leirille. niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea. San. 22:6 Lippukuntaposti syyskuu 2011 5/6
Kiinnostaako Kaamoksen kutsu JerisSuVaNnossa? Kiinnostaako kokea jotakin erilaista joululoman aikaan? Samoajia ja Vaeltajia sekä aikuisia kutsutaan JerisSuVaNtoon Uudenvuoden ja loppiaisen välillä: lähde Hannukurun tunturitupaan yhden yön retkelle suksilla, nauttimaan tunturisaunan löylyistä ajankohtana, jolloin aurinko ei aivan nouse näkyviin. Yhtenä päivänä käydään autoilla Norjassa yhteisesti sovittavassa kohteessa. JerisSuVaNto helmikuun iltapäiväauringossa Kuljetukset hoidetaan pikkuautoporukoilla etelästä ja perillä kokkaillaan yhdessä, jolloin kustannukset saadaan minimiin. Neljän yön retken perillä olo maksaa 50. Tähän päälle tulevat matkakustannukset, jotka pikkuautoporukat jakavat keskenään. Kokoontuminen 2.1. illalla JerisSuVaNnossa ja alaspäin lähdemme ajamaan 6.1.2012. Paluumatkalla pysähdys Haaparannassa. Kiinnostaako? Ota yhteyttä Ariin viimeistään 5.11.2011, katsotaan, millainen porukka kokoon ja lähtemään. Karhunhammasta tekemään? Suomen Partiolaisten eräretkimerkki Karhunhammas on arvostettu merkki eikä sitä ole monen partiolaisen puseron nappina. Vuonna 1955 aloitettu suorituksen on tehnyt vasta 339 partiolaista vuoden 2010 loppuun mennessä. Vastaava veneellää/purjeveneellä tehtävä merkki on Kultainen ruori ja kanootilla tehtävä suoritus on majavanhäntä. Suoristusohjeet ovat luettavissa osoitteesta http://karhunhammas.partio.net/index3.html ja lista suorittajista on paikassa http://karhunhammas.partio.net/lista.html Vaellusalue Karhunhammas on luonteeltaan erämaavaellus. Vaellus on toteutettava vähintään 100 km:n päästä kotiseudulta, ensisijaisesti kotimaassa ja mielellään alueella, joka ei entuudestaan ole tuttu. Jos vaellus kuitenkin halutaan suorittaa ulkomailla, edellytyksenä pidetään runsasta vaelluskokemusta kotimaassa. Vaellusreitin suunnittelussa on otettava huomioon harrastetutkimuksen asettamat vaatimukset. Suunnitteluvaiheessa tulee ottaa mahdolliset säätilanvaihtelut huomioon vaihtoehtoisten päivämatkojen / reittien muodossa. Poikkeamat alkuperäisestä suunnitelmasta tulee merkitä vaelluspäiväkirjaan asianmukaisine perusteluineen. Kiinnostaako tällaisen tutkimusvaelluksen tekeminen? Lue netistä ohjeet ja ota yhteyttä Ariin, niin saat lisää vinkkejä! niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea. San. 22:6 Lippukuntaposti syyskuu 2011 6/6