Kokoontumispaikka on koulun pohjoispuolella oleva pallokenttä.

Samankaltaiset tiedostot
Liite 5 Toimintaohjeet eri vaaratilanteissa

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit.

HÄLYTÄ palokunta soittamalla turvallisesta paikasta 112. Soita vaikka olisit sammuttanut palon.

PESÄPALLO-OTTELUN TURVALLISUUS- JA PELASTUSSUUNNITELMA TOIMINTAOHJEET VIINIJÄRVEN URHEILIJAT

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112.

Pelasta Pelasta välittömässä vaarassa olevat asukkaat pois huoneistosta.

TOIMINTAOHJEET POIKKEUSTILANTEISSA

VÄESTÖN VAROITTAMINEN

Rasti-Lukko ry. Pelastussuunnitelma. 2.9 Tapahtuman erityispiirteet Ei erityispiirteitä

Ampumahiihtokilpailut. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa Pelastussuunnitelma

Kavalahden Leirikeskus. Toimintaohjeet

Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma. Pellon Ponsi ry, suunnistusjaosto Veijo Ekonoja,

Pelastussuunnitelma. lähtövalmiina kilpailukeskuksessa moottorikelkka + peräreki ja kuljettaja. 2 Liikenneonnettomuus

2.3. Tapahtumapaikka Lahdepellon urheilukeskus, Kodisjoentie Kohderyhma/asiakaskunta Satakunnnan piirin hiihtajat ja heidan huoltajat

PELASTUSSUUNNITELMA RIIHIMÄEN KANSALAISOPISTO

Satakunnan yhteisökeskus. Isolinnankatu 16.

PELASTUSSUUNNITELMA. Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma. Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, Oulu

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET

Alueella ei ole päätoimista henkilökuntaa (Petri) (päivystäjä)

37. KANSALLISET JA 27. ZEPPELIN-HIIHDOT KEMPELE TURVALLISUUSSUUNNITELMA

Ensiapua vaativa tilanne

HENKILÖKUNNAN TOIMINTAOHJELIITE

YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA

Peurantupa. Toimintaohjeet

TOIMINTAOHJEET Hätäilmoitus Tulipalo Poistumisturvallisuus Sammutuspeitteen käyttö Käsisammuttimen käyttö Pikapalopostin käyttö

HÄTÄILMOITUS

SAMMUTUSPEITTEEN KÄYTTÖ

Kavalahden Leirikeskus. Toimintaohjeet

As. Oy Laurinsataman pelastussuunnitelma LIITE Tarkista potilaan tila Tarkista onko potilas heräteltävissä puhuttelemalla tai ravistamalla?

TULIPALO PELASTA VAARASSA OLEVAT SOITA 112 SAMMUTA ALKUSAMMUTUSVÄLINEILLÄ RAJOITA TULIPALON LEVIÄMISTÄ SULKEMALLA OVET, IKKUNAT JA ILMANVAIHTO OPASTA

Pelastussuunnitelma OK RASEBORG NÅIDM MUSTIOLLA

Pelastussuunnitelma 1. SUUNNITELMAN TARKOITUS

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA

YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA

Pellon Ponsi ry / suunnistusjaosto Jani Harju p , jani.harju(at)lappia.fi

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA HÄMEEN AVOIN AM-SPRINTTI SUUNNISTUS

Kiljavan Leirikeskus. Toimintaohjeet

Pelastussuunnitelma OK RASEBORG KEVÄTKISAT TENHOLASSA

Varaudu, ilmoita, toimi! Turun ammattikorkeakoulun turvallisuusohje

Viitalantie 221, Isokoski

KOy Mikkelin Tietotaitokortteli (Yliopistokeskuksen päärakennus)

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112

Toimintaohje onnettomuustilanteissa

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA FORSSA GAMES

LAPIN PELASTUSLAITOS EMERGENCY SERVICE OF LAPLAND. YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin 379/

TURVALLISUUSSUUNNITELMA

PELASTUSSUUNNITELMA. 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Kansalliset suunnistuskilpailut

Hätätilanteen ensiapu- ja toimintaohje

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN

Pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita toimintakeskuksessa työskentelevien ja vierailevien henkilöiden omatoimiseen;

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA FORSSA GAMES

PELASTUSSUUNNITELMA. YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, Kiuruvesi

Jämsän ammattiopisto Koulutie 19. Toimintaohjeet

YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA

LAPIN PELASTUSLAITOS EMERGENCY SERVICE OF LAPLAND

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.

Vantaan kaupunki Hakunilan kalliosuojan turvallisuusasiakirja

OHJEET TAPATURMIEN (JA SAIRASKOHTAUSTEN) ENNALTAEHKÄISYYN

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN

PALOTURVALLISUUS. Käytännön esimerkkejä ja toimintatapoja kampuksen paloturvallisuuden parantamiseksi sekä onnettomuuden sattuessa.

TURVALLISUUSSUUNNITELMA

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA FORSSA GAMES

Turvallisuussuunnitelma. Lauttasaaren Kisa-Siskot ry

PELASTUSSUUNNITELMA OK RASEBORGIN KEVÄTKILPAILU RAASEPORISSA

Aggressiivisen henkilön kohtaaminen

Toimintaohjeita vaaratilanteissa ja onnettomuuksissa

Kodin paloturvallisuus

XXXIV Seinäjoen Talvikisat PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA

8. Esimerkkejä ja ohjemalleja

Mannerheimintie , Helsinki. Käyttäjien turvallisuusohjeet 09/2017

OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA

turkuamk.fi/turvallisuus Varaudu, ilmoita, toimi! Turun ammattikorkeakoulun turvallisuusohje

TOIMINTA TULIPALOTILANTEESSA Jos tulipalo syttyy tilassa, jossa itse olet, toimi seuraavasti tai jaa seuraavat tehtävät auttajia ollessa useita

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA SM METSÄTAITOKILPAILUT

Avain. Pelastussuunnitelma. Lohjan Laamanninpuisto Laamanninkatu 1, Lohja. Laadinta pvm:

Metropolian turvallisuusopas. Safety Guide

Tervetuloa KOTOLAan, Adoptioperheet ry:n, Familia Club ry:n ja Sateenkaariperheet ry:n yhteisiin toimitiloihin!

METROPOLIAN TURVALLISUUSOPAS SAFETY GUIDE

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE

TAPAHTUMAN PELASTUS-JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti.

Mikkelin Jäähalli. Pelastussuunnitelman pikaohjeet

OPPITUNTI 2: TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ

Ohjeet tapaturmien (ja sairaskohtausten) ennaltaehkäisyyn

TOIMINTAOHJEET ONNETTOMUUS- JA VAARATILANTEISSA

HÄTÄILMOITUS SOITA NUMEROON KERRO KUKA OLET JA MISTÄ SOITAT? MITÄ ON TAPAHTUNUT? MISSÄ ON TAPAHTUNUT? Karpalokuja 8, Leppämäki

LAPIN PELASTUSLAITOS EMERGENCY SERVICE OF LAPLAND

Asumisyksikkö Muistokatu

TURVALLISUUSSUUNNITELMA SM-Keskimatka R2

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta!

Normaaliajan Pelastussuunnitelma. käyttäjien toimintaohjeita

Oppilaitoksen kriisivalmius

Puhelu hätäkeskukseen

Tuulimäen kalliosuojan turvaopas 2016

Turvallisuus ennen kaikkea!

2 JOHDANTO ETELÄ-SAVON AMMATTIOPISTON KRIISIVALMIUS JA KRIISIORGANISAATIO Pelastussuunnitelmat kriisiryhmä...

YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA

Transkriptio:

TURVALLISUUSKANSIO / TEIJON KOULU Sivu 1 / 11 PIKATURVAOHJE OPETTAJAN/AIKUISEN TULEE HALLITA TOIMINTAOHJEET ERI TILANTEISSA (Turvallisuuskansion kohdat 3.). Yleinen hätänro 112. Rehtori, puh. 0447754581 TULIPALON UHATESSA: Tilanteen mukaan POISTU OPPILAITTEN KANSSA KOKOONTUMISPAIKALLE POISTUMISREITTIÄ. MERKITSE aikuisen TYHJÄKSI TARKASTAMA TILA jättämällä kirja nojaamaan suljettuun (ei lukittuun) oveen. Jos havaitsit palon ensimmäisenä, 1) SOITA (0) 112 JA 2) ILMOITA ASIASTA REHTORILLE. Aloita mahdollinen alkusammutus. VAARALLINEN / UHKAAVA HENKILÖ: Sisällä olevat oppilaat SUOJAUDU LUOKKIIN. Lukitse ovat ja ikkunat. PYSY POISSA ikkunoiden ja ovien edustoilta, pysyttele matalana ja sammuta tilasta valot. Jos mahdollista, KASAA OVEN ETEEN PULPETTEJA. Odota lisäohjeita: ÄLÄ AVAA OVEA, ellet ole varma, että se on turvallista. Ulkona olevat oppilaat Ohjaa oppilaat KAUEMPANA OLEVANA kokoontumispaikalle. Ohjaa oppilaat SISÄLLE (lukittavaan tilaan), MIKÄLI on syytä odottaa VAA- RAA ULKOALUEELLA. Pääsääntö on liikkuminen pois uhasta. Kokoontumispaikka on koulun pohjoispuolella oleva pallokenttä. Jokaisesta luokasta pääsee ulos kahdesta eri ovesta luokkien eri päistä sekä vielä tarvittaessa ikkunoista, koska luokat sijaitsevat lähes maan tasossa.

TURVALLISUUSKANSIO / TEIJON KOULU Sivu 2 / 11 Hätäilmoituksen tekeminen HÄTÄILMOITUS 1. SOITA 112 HÄTÄPUHELU ITSE, JOS VOIT. Tärkeää olisi, että hätäpuhelun soittaisi hän, jota asia koskee. Hänellä on sellaisia tietoja, joita päivystäjä tarvitsee määritellessään, mitä apua hän paikalle lähettää. Välikäsien kautta tuleva puhelu voi viivästyttää avun paikalle tuloa. 2. KERRO, MITÄ ON TAPAHTUNUT. Hätäkeskuspäivystäjä kysyy soittajalta tietoja tapahtuneesta, jotta hän osaa tarvittaessa lähettää juuri siihen tilanteeseen oikean avun. 3. KERRO TARKKA OSOITE JA KUNTA. Hätäkeskuksen alueella saattaa olla useita samoja osoitteita eri kunnissa. Siksi on tärkeää kertoa osoitteen lisäksi tapahtumapaikkakunta. 4. VASTAA SINULLE ESITETTYIHIN KYSYMYKSIIN. Päivystäjän esittämillä kysymyksillä on tarkoituksensa. Kysymykset eivät viivästytä avun hälyttämistä. Kiireellisessä tapauksessa päivystäjä hälyttää jo puhelun aikana auttamaan tulevat viranomaiset ja yhteistyökumppanit, sekä antaa näille lisätietoja tapahtuneesta. 5. TOIMI ANNETTUJEN OHJEIDEN MUKAAN. Päivystäjä on koulutettu antamaan ohjeita eri tilanteisiin. On tärkeää noudattaa annettuja ohjeita. Oikein suoritetuilla ensitoimenpiteillä on usein merkitystä tilanteen lopputuloksen kannalta. 6. LOPETA PUHELU VASTA SAATUASI SIIHEN LUVAN. Liian aikainen puhelun päättäminen voi hidastaa auttajien paikalle saapumista. Saatuasi luvan puhelun päättämiseen, sulje puhelin. Pidä linja vapaana. Päivystäjä tai kohteeseen saapuva auttaja voi tarvita lisätietoja tapahtuneesta. Opasta auttajat paikalle. Soita uudestaan, mikäli tilanne muuttuu.

TURVALLISUUSKANSIO / TEIJON KOULU Sivu 3 / 11 Äkillinen sairaskohtaus tai tapaturma ÄKILLINEN SAIRAUSKOHTAUS TAI TAPATURMA Selvitä mitä on tapahtunut? Onko kyseessä sairaskohtaus vai tapaturma. Onko potilas hereillä? Puhuttele, ravista varovasti. Hengittääkö, toimiiko sydän? Avaa kiristävät vaatteet. Käännä päätä taaksepäin, että hengitystiet avautuvat. Tunnustele syke kaulavaltimolta. Hälytä apua numerosta 112 Päivystävä lääkäri 02 7723 611 Myrkytystietokeskus HUS (09) 471 977 Elvytä Jos ihminen ei hengitä eikä sykettä tunnu niin aloita painelu (30 kertaa) ja puhalla 2 kertaa, tarkista syke. Jatka, kunnes elintoiminnot käynnistyvät tai ammattiauttajat saapuvat. Opasta Ammattiauttajat nopeasti potilaan luo. Kerro Ammattiauttajille mitä on tapahtunut ja mitä on tehty. Oppilaiden ennalta tiedossa olevat sairaudet (esim. vaikea allergia, epilepsia) ja niihin liittyvät kohtaukset hoidetaan henkilökohtaisen ohjeistuksen mukaan. Varmista, että kaikki lasta opettavat ovat mukana perehdytyksessä ja että opettajalla on selkeät kirjalliset ohjeet vaaratilanteessa toimimisen tueksi.

TURVALLISUUSKANSIO / TEIJON KOULU Sivu 4 / 11 KADONNUT OPPILAS Oppilaan kadottua: 1. Huomattuasi oppilaan kadonneen, suorita lähietsintä tarkoin (piha-alue ja sisätilat). 2. Soita vanhemmille. Mieti, miten kerrot asiasta (asiallisuus, rauhallisuus). Vanhemmille kuvaillaan tapahtunut ja kerrotaan mihin toimenpiteisiin on ryhdytty. (Voit tiedustella lähellä asuvia tuttuja ja sukulaisia, joiden luokse lapsi olisi voinut mennä). Etsinnässä: Mieti lähialueen vaaran paikat, piilopaikat, oppilaan kiinnostuksen kohteet, mahdolliset lähellä asuvat sukulaiset ja kaverit, tutut paikat, jossa esim. retkeilty. (esim: Koulun/pk:n piha-alue, jätekatos, leikkipuiston alue, pururata, pyörätie, lähimetsä, kerrostalon piha-alue ja rappukäytävät + muut mahd. rakennuksien sisätilat). Maks. 30-60 min. kuluessa 3. Tee ilmoitus hätäkeskukseen (112) ja yksikön johtajalle, joka ilmoittaa puolestaan opetustoimenjohtajalle. Jos yksikön johtaja ei ole paikalla, hän saapuu sinne välittömästi. Hätäkeskus ohjeistaa ja lähettää POLIISIpartion paikalle. Poliisi JOHTAA etsintää. Ilmoituksen yhteydessä poliisille kerrotaan, mitä on jo tehty sekä kuvataan oppilaan tuntomerkit, kerrotaan oppilaan henkilötiedot ja huoltajien tiedot. Valokuva oppilaasta olisi hyvä olla olemassa (hyödynnä esim. luokkakuva/oman kasvun/työn kansioita). Tuntomerkkien kuvauksen tärkeyttä on syytä teroittaa henkilökunnalle, oppilaan vaatetuksesta pitää olla tarkka kuva (värit, erityispiirteet). Ole tarkkana erityisesti ns. riskioppilaitten kohdalla. Kouluun saapumaton oppilas Mikäli oppilas ei saavu kouluun ja häntä ei ole ilmoitettu poissaolevaksi, opettaja ottaa yhteyttä vanhempiin. Vanhemmat aloittavat ensisijaisesti lapsensa etsinnän.

TURVALLISUUSKANSIO / TEIJON KOULU Sivu 5 / 11 Tulipalo TOIMINTA PALOTILANTEESSA PELASTA välittömässä vaarassa olevat ja varoita muita. Yleinen kuulutus koulussa. SULJE ovet estääksesi savun ja palon leviämisen. HÄLYTÄ palokunta soittamalla turvallisesta paikasta 112. Soita vaikka olisit sammuttanut palon. SAMMUTA, jos palo on pieni eikä savua ole. VAROITA niitä, jotka eivät ole välittömässä vaarassa. PYSÄYTÄ ilmastointi. OPASTA tai järjestä opastus ja esteetön pääsy pelastusyksikölle kohteeseen (HUOM! Ensimmäinen paloauto ei ole välttämättä viimeinen) sekä kerro välittömästi pelastusviranomaisille, onko ihmisiä vaarassa ja jo suoritetuista toimenpiteistä. VARMISTA, että kaikki ovat päässeet kokoontumispaikalle.

TURVALLISUUSKANSIO / TEIJON KOULU Sivu 6 / 11 Vaarallinen /uhkaava henkilö VAARALLINEN / UHKAAVA HENKILÖ Sisällä olevat oppilaat - Suojaudu luokkiin. Lukitse ovat ja ikkunat. - Pysy poissa ikkunoiden ja ovien edustoilta, pysyttele matalana ja sammuta tilasta valot. - Jos mahdollista, kasaa oven eteen pulpetteja. - Odota lisäohjeita: Älä avaa ovea, ellet ole varma, että se on turvallista. Ulkona olevat oppilaat - Ohjaa oppilaat kauempana olevana kokoontumispaikalle. - Ohjaa oppilaat sisälle (lukittavaan tilaan), mikäli on syytä odottaa vaaraa ulkoalueella. - Pääsääntö on liikkuminen pois uhasta. Jos kohtaat uhkaavan henkilön: Jätä uhkaavalle tilaa ja säilytä hänen reviirinsä Puhu selkeästi, lyhyesti ja myötäile Pidä kädet näkyvissä Pysy rauhallisena Vältä tuijottamista Älä vähättele uhkaajaa tai tilannetta Ole mieluummin joustava kuin jyrkkä Älä käännä selkääsi Vältä äkkinäisiä liikkeitä Älä oikaise huumaantuneen tai muuten sekaisen henkilön harhoja Voita aikaa niin, että muita tulisi paikalle Pyri ilmoittamaan / hälyttämään niin, että uhkaaja ei huomaa Ilmoita tapauksesta turvallisuusvastaavalle. Hänen tehtävänsä on auttaa poliisia tapauksen jälkiselvittelyssä sekä päättää toimenpiteistä, joiden avulla vastaavilta tapauksilta voidaan välttyä.

TURVALLISUUSKANSIO / TEIJON KOULU Sivu 7 / 11 Murto, varkaus, ryöstö MURTO, VARKAUS TAI RYÖSTÖ Ennalta ehkäisevät toimet: varkautta ja ryöstöä edeltää usein tiedustelu tarkkaile oudosti käyttäytyviä asiattomia henkilöitä, seuraa tällaisten henkilöiden toimia ja paina tuntomerkit mieleesi, ilmoita havainnoistasi älä luota haalareiden yrityslogoon pidä arvokkaat laitteet ja rahat poissa näkyviltä ja käsilaukut/lompakot lukitussa kaapissa Jos ryöstö tai varkaus tapahtuu: pysy rauhallisena, älä vastusta ryöstäjää hidasta toimintaa niin, että muutkin voivat tarkkailla ryöstäjän toimintaa älä provosoi ryöstäjää, älä leiki sankaria, voit vaarantaa oman tai muiden turvallisuuden uhattuna älä hälytä Tuntomerkit: paina tuntomerkit mieleesi paina mieleen ryöstäjän ääni ja erikoistuntomerkit ryöstäjän poistuessa tarkkaile pakenemista kiinnitä huomiota pakotapaan ja mahdollisiin apureihin Hälyttäminen: hälytä vasta kun se voi tapahtua vaaratta hälytä puhelimella turvallisuudesta vastaava ja poliisi numerosta 112 ilmoita: paikka aseellinen/aseeton ryöstö tekijöiden määrä tuntomerkit/erikoistuntomerkit pakotapa, suunta, auton väri, -merkki, rekisterinumero älä sulje puhelinta ilman lupaa Jälkitoimet: lukitse ovet huolehdi mahdollisista loukkaantuneista varmista mahdolliset todistajat suojaa jäljet ja esineet täytä tuntomerkkilomake itsenäisesti ja anna sellainen todistajille laita tuntomerkit paperille Ilmoita tapauksesta turvallisuusvastaavalle. Hänen tehtävänsä on auttaa poliisia tapauksen jälkiselvittelyssä sekä päättää toimenpiteistä, joiden avulla vastaavilta tapauksilta voitaisiin välttyä.

TURVALLISUUSKANSIO / TEIJON KOULU Sivu 8 / 11 Kemikaalivuoto, kaasuvuoto, säteilyvaara Vaarallisten aineiden onnettomuus, radioaktiivinen laskeuma, säteilyhälytys YLEINEN VAARAMERKKI Yleinen vaaramerkki tarkoittaa väestöä uhkaavaa välitöntä vaaraa. Yleinen vaaramerkki on yhtäjaksoisesti nouseva ja laskeva äänimerkki tai viranomaisen kuuluttama varoitus. Vaara ohi -merkki on yhtämittainen, tasainen äänimerkki. Se on ilmoitus siitä, että uhka tai vaara on ohi. Kun kuulet yleisen vaaramerkin, toimi näin: - Mene sisälle ja sulje rakennuksen ilmanvaihto. Tee rakennus tiiviiksi. - Avaa radio tai tv ja toimi sieltä annettavien ohjeiden mukaisesti. - Vältä matkapuhelimen käyttöä. Jos olet ulkona, toimi näin: - Tarkasta tuulen suunta. Poistu päästön alta sivutuuleen ja pyri sisätiloihin. - Jos et pääse sisälle, pyri korkeampaan maastokohtaan. Vältä alavia paikkoja. - Vältä hengästymistä liikkumalla rauhallisesti. - Suojaa hengitystä esimerkiksi kostealla kankaalla. - Autossa ollessasi sulje ilmanvaihto. aja sivutuuleen ja kuuntele radiosta ohjeita. (Lähin hälytyslaite: Pelastuslaitos ja Paukkulan urh.kenttä. Salon kaupungin testiäänimerkki joka kk:n 2. maanantai klo 12.)

TURVALLISUUSKANSIO / TEIJON KOULU Sivu 9 / 11 Pommiuhka Saadessasi POMMIUHKAUKSEN PUHELIMITSE, menettele seuraavasti: Ole rauhallinen! Älä keskeytä henkilöä joka soittaa! Pitkitä puhelua! Käynnistä puhelun nauhoitus! (jos on mahdollista) Aloita puhelun jäljittäminen! (yhteistyössä poliisin kanssa) Milloin pommi räjähtää? Missä se on? Minkä näköinen se on? Nimi? Pommiuhkauksen antaja: (X) rastita Mies Nainen Poika Tyttö Pommiuhkauksen antajan ääni: Korkea Matala Normaali Pehmeä Selkeä Hiljainen Heikko Kova Miellyttävä Sortava Puhetapa Hidas Nopea Normaali Selvä Huolellinen Vääristynyt Kiroileva Sopottava Änkyttävä Murre Paikallinen Vieras korostus Muu Asenne Rauhallinen Kiihtynyt Sekava Taustaäänet Koneiden melua Liikenteen melua Musiikkia Ihmisääniä Sekalaisia ääniä Muu erikoinen ääni

TURVALLISUUSKANSIO / TEIJON KOULU Sivu 10 / 11 Sähkökatkos SÄHKÖKATKOS Jos sähkö katkeaa toimi näin: Pysy rauhallisena, varavalaistus jää palamaan. Älä raavi tulitikkuja (palovaara), sytytä taskulamppu, jonka paikka tulee olla tiedossasi. Älä soita turhia puheluita, sillä linjat saattavat ylikuormittua Jos jäät hissiin, paina hississä olevaa hälytysnappia ja odota rauhallisena. Hissin huoltohenkilöstö tulee melko nopeasti ja auttaa pois hissistä. Kytke virta pois sellaisista laitteista, jotka voivat vahingoittua virran kytkeytyessä niihin uudelleen. Turvallisuusvastaavan tehtävät sähkökatkoksen aikana: Tarkasta, että tärkeisiin kohteisiin järjestetään varavalaistus. Varmista, että hissiin ei ole jäänyt ketään. Järjestä läsnä oleville tarvittaessa heidän tarvitsemaansa apua. Järjestä tarvittaessa tilojen valvonta ja vartiointi.

TURVALLISUUSKANSIO / TEIJON KOULU Sivu 11 / 11 Vesivahinko VESIVAHINKO Vesivahingon tapahtuessa ensiarvoisen tärkeää on saada vedentulo katkeamaan nopeasti. Tämän vuoksi jokaisen rakennuksessa työskentelevän on syytä tietää vesisulun sijainti (ks. pohjakuva). Toimintaohjeet vesivahinkotilanteessa: Katkaise sähkö vuotokohteesta. Katkaise vedentulo. Ilmoita tapahtuneesta kiinteistönhuoltoon (puh. 044 778 5517) ja rakennuksen turvallisuuspäällikölle (yksikön esimies), tarvittaessa apua saadaan myös pelastuslaitokselta numerosta 112. VESIKATKOS Vesikatkos ei aiheuta kyseisen kiinteistön toiminnalle vakavia uhkia. Kuitenkin on toiminnan jatkuvuuden kannalta tärkeää, että vettä saadaan kiinteistöön mahdollisimman nopeasti. Vesikatkon tapahtuessa toimi näin: Ilmoita kiinteistönhuoltoon (puh. 044 778 5517) ja turvallisuuspäällikölle. Älä käytä wc:tä äläkä yritä turhaan laskea vettä hanoista. Käytä vettä vasta kun saat luvan.