Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Samankaltaiset tiedostot
Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

TOIMINTASUUNNITELMA 2006

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008

Toimintakertomus vuodelta 2008

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Toimintasuunnitelma 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä

Toiminta-ajatus 2011-

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Ryhmä Tyttöjä Poikia Yhteensä

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä.

Toimintakertomus vuodelta 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/ Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018

SUDENPENTUOSASTO. Syksy Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry. Perustiedot Toiminta Tiedotus Koulutus Kalusto Talous Taustayhteisö ja yhteistyökumppanit

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Partiolippukunta Lahden siniset ry

Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Toimintakertomus vuodelta 2015

TOIMINTASUUNNITELMA

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry. Perustiedot Toiminta Koulutus Tiedotus Kalusto Talous Taustayhteisö ja yhteistyökumppanit

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry.

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Lippukunnan jäsenmäärä oli myös pienessä kasvussa. Vuoden lopussa se oli 167 jäsentä.

Toimintakertomus!vuodelle!2008!

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry. Perustiedot Toiminta Tiedotus Koulutus Kalusto Talous Taustayhteisö ja yhteistyökumppanit

Nakkilan Partiolaiset ry:n tiedotuslehti

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA

Toimintakertomus vuodelta 2017

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

Töölön Siniset ry. Vanhempainilta

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry Pestijärjestelmä

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

Toimintasuunnitelma HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

Tervetuloa VaMeen. Tietoa partiolippukunta Vantaan Metsänkävijöistä, lippukunnan toiminnasta sekä partioliikkeestä

sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen: Ralf Baumann, lippukunnanjohtaja Juho Häme, sihteeri

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Partiolippukunta Lahden siniset ry

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN partiotaitokilpailujen säännöt

Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Sivu 1/7. Yleistä

Transkriptio:

TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy yksilön valmiuksien kehittäminen siten, että he pystyvät luovasti toimimaan yhteiskunnassa. Vuonna 2012 Leppävaaran Korvenkävijöiden toiminta on vilkasta ja monipuolista edellisten vuosien tapaan. Toiminnassa osallistutaan soveltaen Suomen Partiolaisten (SP) ohjelmaan sudenpentuosastossa sekä vartioosastossa. Lisäksi vartio-osastossa noudatetaan JÄREÄn eräohjelmaa. Lippukuntaan kuuluu sekä tyttöjä että poikia, johtajat mukaanlukien yhteensä noin 65 jäsentä. Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan. 2. VARSINAINEN TOIMINTA 2.1 Sudenpentuosasto Lippukunnassa toimii vuonna 2012 kaksi sudenpentulaumaa, joissa on neljä laumanjohtajaa ja noin 20 sudenpentua. Laumat kokoontuvat kerran viikossa laumailtoihinsa lukuun ottamatta kesää ja muita lomakausia. Sudenpentuosastossa järjestetään erilaisia toimintatapahtumia, kuten teemailtoja, nyyttikestejä, syysretki kämppämajoituksessa ja kevätretki maastossa ja vanhempainilta. Sudenpentuosasto soveltaa toiminnan suunnittelussa SP:n uutta sekä vanhaa sudenpentuohjelmaa. Sudenpennut suorittavat vuoden aikana noin 60 taitomerkkiä. Sudenpentuosaston toimintaa pyritään vahvistamaan etsimällä lisää laumanjohtajia. Uusia laumanjohtajia tarvitaan vakituisesti mukaan viikoittaiseen toimintaan ja lisäksi sijaisiksi esimerkiksi sairastapauksia varten sekä johtajien avuksi retkille ja muihin tapahtumiin.

2.2 Vartio-osasto Lippukunnassa toimii kevätkaudella 2012 kaksi vartiota, joissa on yhteensä 3 vartionjohtajaa ja noin 10 vartiolaista. Syyskaudella on tarkoitus perustaa yksi uusi vartio laumoista vartio-osastoon siirtyvistä sudenpennuista sekä lippukunnan ulkopuolelta tulevista uusista jäsenistä. Toiminta perustuu kunkin vartion viikoittaisiin vartiokokouksiin. Vartiot noudattavat JÄREÄn eräohjelmaa. Vartiolaiset suorittavat vuoden aikana noin 50 taitomerkkiä ja 10 luokkamerkkiä. Vartiojohtajaneuvosto kokoontuu kerran kuukaudessa toimintakauden aikana. 2.3 Vaeltaja-osasto Vaeltajaosasto toimii SP:n vanhan vaeltajaohjelman mukaisesti. Vaeltajaryhmät Sparta ja Aielit osallistuvat lippukunnan tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen. Lisäksi vaeltajaosastossa toimii kevätkaudella siirtymäryhmä Entit, joka muuttuu vaeltajaryhmäksi syksyllä. Syyskaudella perustetaan mahdollisesti uusi siirtymäryhmä vartio-osastosta siirtyvistä vartiolaisista. 3. JOHTAJATOIMINTA Koko lippukunnan varsinaisista jäsenistä koostuva johtajaneuvosto kokoontuu noin kerran kuussa keskustelemaan lippukunnan yhteisistä asioista ja päättämään toiminnan käytännön toteutuksesta hallituksen päätösten antamissa puitteissa. Johtajaneuvosto kokoontuu kevät- ja syyskauden alussa viikonlopun mittaisille suunnitteluretkille. Tulevan toiminnan suunnittelun lisäksi näillä retkillä sekä johtajaneuvoston kokouksissa järjestetään myös johtajahuoltoa erilaisen rennon yhdessäolon muodossa. 4. KILPAILUT, RETKET JA LEIRIT Kaikkia laumoja, vartioita ja vaeltajaryhmiä kannustetaan osallistumaan piirin, Espoon Partiotuen ja muiden tahojen järjestämiin

partiotaitokilpailuihin. Kilpailuihin osallistumisen aktivoimiseksi lippukunta maksaa kullekin ryhmälle vuoden aikana kahden kilpailun osallistumismaksun. Sudenpentulaumojen ja ensimmäisen vuoden vartion tavoitteena on osallistua Espoon Partiotuen Pinkki-kilpailuun syksyllä, vartio-osastosta pyritään osallistumaan muun muassa seuraaviin kilpailuihin: Hiipivä Haamu, Espoon Punanen sekä partiotaitojen piirinmestaruuskilpailut (talvi ja kesä) ja SM-kilpailut (talvi ja kesä). Vartio-osasto pitää vähintään yhden yhteisen laavuretken kaudessa ja jokainen vartio retkeilee niin ikään vähintään kerran kaudessa vartiokokoonpanoilla laavuilla tai telttaillen. Vartio-osasto tekee myös lyhyempiä päiväretkiä. Sudenpentulaumat tekevät yhden retken keväällä ja yhden syksyllä. Vaeltajaosasto tekee muutaman päiväretken sekä viikonlopun pituisen syysvaelluksen. Vuonna 2012 lippukunta järjestää koko lippukunnan yhteisen talviretken Espoon kaupungin leirikeskukseen Luukissa. Lisäksi lippukunta osallistuu Pääkaupunkiseudun Partiolaisten partioviikolla järjestämään Kohtaamiseen. Kesällä lippukunta osallistuu piirileiri Sarasteelle. 5. KOULUTUSTOIMINTA Lippukunnan uudet lauman- ja vartionjohtajat koulutetaan tehtäviinsä. Lisäksi kaikille johtajille tarjotaan mahdollisuus osallistua ensiapukoulutukseen. Keväällä 2012 pyritään järjestämään EA-I kurssi lippukuntalaisille yhteistyössä jonkin naapurilippukunnan kanssa. Piirin järjestämille kursseille osallistutaan mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan. Koulutuksesta vastaa lippukunnassa koulutusvastaava, joka muun muassa jakaa tietoa kursseista, huolehtii kurssi-ilmoittautumisista ja osallistuu piirin koulutusvastaava-tapahtumiin.

6. JUHLATOIMINTA Kevätkauden päätteeksi järjestetään Kanervan pihalla kevätiltanuotio, johon voivat osallistua myös partiolaisten vanhemmat. Kevätiltanuotiolla jaetaan luokka- ja taitomerkkejä sekä toimintavuoden palkinnot. Syyskauden päätteeksi järjestetään koko lippukunnan yhteinen puurojuhla johon voivat myös osallistua partiolaisten vanhemmat. Puurojuhlassa jaetaan taitomerkkejä ja palkitaan parhaimmat adventtikalenterimyyjät. 7. TALOUDELLINEN TOIMINTA Lippukunnan talouden perustana ovat vuonna 2012 Espoon kaupungilta ja Leppävaaran seurakunnalta saatavat avustukset. Omatoimista varainhankintaa jatketaan perimällä liittymismaksuja sekä leiri- ja retkimaksuja. Vuoden alussa peritään vapaaehtoista jäsenmaksua. Lisäksi osallistutaan perinteiseen partiolaisten adventtikalenterikampanjaan sekä mahdollisuuksien mukaan pidämme kahvilaa yhteistyötahojen järjestämissä tapahtumissa. Uutena varainhankintamuotona lippukunta järjestää pukkipalvelua jouluaattona. Kasvava jäsenmäärä aiheuttaa aiempaa suuremmat peruskustannukset jatkossa. Lisäksi lippukunta etsii aktiivisesti uusia kokoontumistiloja nykyisen tilanahtauden ratkaisemiseksi. Näistä syistä pyrimme kehittämään jatkuvasti uusia varainhankintakeinoja. 8. TIEDOTUSTOIMINTA Lippukunnan jäsenille ja koteihin suunnatun tiedotuksen pääkanavat ovat lippukunnan nettisivut (osoitteessa www.leppavaarankorvenkavijat.fi), sähköposti, kokouksissa jaettavat ilmoituslehtiset sekä lippukuntalehti, joka ilmestyy vuoden aikana noin neljä kertaa. Yhteisistä asioista keskustellaan johtajiston kokouksissa. 9. HALLINTO Lippukunnan hallitus suunnittelee, johtaa ja valvoo lippukunnan toimintaa. Hallituksen puheenjohtaja lippukunnanjohtaja - johtaa lippukunnan toimintaa hallituksen ja lippukunnan kokousten päätösten mukaisesti sekä

pitää yhteyttä lippukunnan jäsenten vanhempiin ja muihin sidosryhmiin. Toiminnan toteutuksesta vastaavat johtajaneuvosto sekä osastojen johtajaneuvostot. Hallitus kokoontuu ainakin kolmesti vuodessa, mutta mahdollisuuksien mukaan noin kerran kuussa. Tammikuussa on uuden hallituksen järjestäytymiskokous, jossa myös suunnitellaan kevät- ja kesäkauden toimintaa tarkemmin sekä valmistelee lippukunnan kevätkokouksen, elokuussa vastaavasti hallitus suunnittelee syyskauden toimintaa ja marraskuussa hallitus valmistelee lippukunnan syyskokouksen. Hallitus kokoontuu lisäksi tarpeen vaatiessa tyypillisesti johtajaneuvoston kokousten yhteydessä. 10. MUU TOIMINTA Lippukunta pitää yhteyttä naapurilippukuntiin, Espoon Partiotukeen ja Pääkaupunkiseudun partiopiiriin. Lähilippukuntien kanssa järjestetään yhteisiä tapahtumia ja osallistutaan piirin toimintaan. Lippukunnanjohtaja osallistuu Espoon Partiotuen järjestämiin aluetapaamisiin sekä lippukunnanjohtajaklubeihin. Lippukunnasta osallistutaan piirin ja Espoon Partiotuen vuosikokouksiin. Yhteistyötä jatketaan myös Espoon kaupungin ja Leppävaaran seurakunnan kanssa muun muassa siten, että osallistutaan seurakunnan erilaisiin tilaisuuksiin. Kaupungin järjestämiin infotilaisuuksiin lähetetään edustaja lippukunnasta. Lippukunta on jäsenenä Partiomajayhdistys Kanerva ry:ssä, jonka tarkoitus on ylläpitää partiomaja Kanervaa kokous- yms. partiotoimintaa varten.

11. TOIMINTAKALENTERI Tammikuu kokoontumiset alkavat johtajiston retki lippukunnan talviretki kuun vaihteessa Kesäkuu lomakuu Heinäkuu lomakuu Helmikuu partiotaitojen piirinmestaruuskilpailut - partiotaitojen SM-kilpailut Elokuu Piirileiri Saraste johtajiston retki syyskauden aloitus Maaliskuu - ryhmien omia kevätretkiä - lippukunnan kevätkokous - lumiveistoskilpailu - vanhempainilta Huhtikuu Yrjönpäivän kirkko Kohtaaminen riihitys Toukokuu partiotaitojen piirinmestaruuskilpailut Jamboree On The Trail sudenpentujen kevätretki kevätiltanuotio ryhmien päättäjäiset - SM partiotaitokilpailut Syyskuu - partiotaitokisa Espoon Punanen Lokakuu vartiolaisten lupauksenanto partiotaitokisa Pinkki vartio-osaston syysretki partiotaitojen SM-kilpailut Jamboree on the Internet Marraskuu adventtikalenterit lippukunnan syyskokous kaupungintuntemuskisa Hiipivä Haamu joulumyyjäiset sudenpentujen syysretki Joulukuu itsenäisyyspäivän kirkko puurojuhla