Tilinpäätöstiedote 2013
2 STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 STOCKMANN Oyj Abp, Tilinpäätöstiedote 13.2.2014 klo 8.00 EET Vaikea tilanne vähittäiskauppamarkkinoilla heikensi liikevoittoa Lokakuu joulukuu 2013: Konsernin liikevaihto oli 607,8 miljoonaa euroa (643,8 miljoonaa euroa), laskua 4,5 prosenttia ilman lopetettuja franchising-toimintoja. Liikevoitto oli 48,3 miljoonaa euroa (56,8 miljoonaa euroa). Tammikuu joulukuu 2013: Konsernin liikevaihto oli 2 037,1 miljoonaa euroa (2 116,4 miljoonaa euroa), laskua 2,3 prosenttia ilman lopetettuja franchising-toimintoja. Liikevoitto oli 54,4 miljoonaa euroa (87,3 miljoonaa euroa). Tilikauden tulos oli 48,4 miljoonaa euroa (53,6 miljoonaa euroa). Osakekohtainen tulos oli 0,67 (0,74 euroa), sisältää 0,37 euron verohyvityksen. Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle 0,40 euron osakekohtaista osinkoa. Toimitusjohtaja Hannu Penttilä: Suomen vähittäiskauppasektorilla eletään vaikeita aikoja, sillä taloudellinen kasvu pysähtyi vuonna 2013 ja kuluttajien ostovoima aleni. Stockmann-konsernin koko vuoden liikevaihto laski hieman heikoilla markkinoilla. Venäjän ruplan merkittävä heikkeneminen toi lisähaasteita sekä liikevaihdon että kannattavuuden kehittymiselle. Stockmannin liikevoitto laski huolimatta laajasta kustannussäästöohjelmasta, joka aloitettiin keväällä. Hienosti sujuneen lokakuun Hullut Päivät -kampanjan jälkeen joulukauppa oli pettymys Suomen ja Venäjän tavarataloillemme. Stockmann-verkkokauppa Suomessa lähes kaksinkertaisti liikevaihtonsa vuonna 2013. Tämä oli viisi prosenttia Suomen tavaratalotoiminnan liikevaihdosta niissä tuotekategorioissa, joita myydään verkkokaupassa. Lindexin kehitys jatkui erittäin hyvänä viimeisellä vuosineljänneksellä. Se kasvatti myyntiään kaikilla markkinoilla ja paransi liikevoittoaan 27 prosenttia. Lindex on työskennellyt kovasti luodakseen arvostetun brändin ja houkuttelevan myymäläkonseptin. Kova työ tuottaa nyt tulosta. Lindexille avautuu uusi, mielenkiintoinen markkina-alue ensi syksynä Kiinassa, ja myös tämä juhlistaa Lindexin 60-vuotista taivalta. Vuosi 2013 oli suurten muutosten aikaa Seppälälle. Ketjussa on käynnissä brändiuudistus, myymälöitä vähennettiin ja keskeiset IT-järjestelmät päivitettiin Lindexin esimerkkiä noudattaen. Muutokset eivät kuitenkaan vielä vaikuttaneet taloudelliseen tulokseen, joka heikkeni selvästi. Tavoitteena on sulkea vielä yli 20 myymälää Venäjän markkinoilla vuonna 2014. Stockmannin tilikauden tulos pieneni vähemmän kuin liikevoitto Lindexin saaman verohyvityksen johdosta. Tämän seurauksena osakekohtainen tulos oli 0,67 euroa. Heikko markkinatilanne jatkuu vuonna 2014 ja alhainen ostovoima pitää ottaa huomioon erityisesti Suomessa. Venäjällä näkymät ovat hyvin epävarmat. Markkinaympäristön odotetaan pysyvän vakaana Ruotsissa, Norjassa ja Baltian maissa. Toteutamme rakenteellisia muutoksia sopeuttaaksemme kustannusrakennetta hitaaseen kasvuun ja parantaaksemme tuloskehitystämme. Stockmann arvioi, että konsernin liikevaihto vertailukelpoisin valuuttakurssein kasvaa hieman vuonna 2014. Liikevaihdon kasvun arvioidaan tapahtuvan toisella vuosipuoliskolla. Liikevoiton odotetaan olevan jonkin verran parempi kuin vuonna 2013. AVAINLUKUJA 10-12/2013 10-12/2012 1-12/2013 1-12/2012 Liikevaihto, milj. euroa 607,8 643,8 2 037,1 2 116,4 Liikevaihdon kasvu, prosenttia -5,6 2,8-3,7 5,5 Suhteellinen myyntikate, prosenttia 49,5 49,5 48,6 49,5 Liikevoitto, milj. euroa 48,3 56,8 54,4 87,3 Nettorahoituskulut, milj. euroa 9,0 8,7 27,6 32,4 Tulos ennen veroja, milj. euroa 39,3 48,2 26,8 54,9 Katsauskauden tulos, milj. euroa 36,5 47,7 48,4 53,6 Osakekohtainen tulos, laimentamaton, euroa 0,51 0,66 0,67 0,74 Oma pääoma/osake, euroa 12,42 12,40 Liiketoiminnan rahavirta, milj. euroa 183,2 141,1 125,4 123,7 Investoinnit, milj. euroa 13,1 19,4 56,8 60,3 Nettovelkaantumisaste, prosenttia 87,3 90,9 Omavaraisuusaste, prosenttia 43,8 42,8 Osakkeiden määrä, laimentamaton, painotettu keskiarvo, 1000 kpl 72 049 71 945 Sijoitetun pääoman tuotto, liukuva 12 kk, prosenttia 3,4 5,1 Henkilöstö, keskimäärin 15 362 16 101 14 963 15 603
STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 3 LIIKEVAIHTO JA TULOSKEHITYS Markkinatilanne oli heikko vuonna 2013 erityisesti Suomessa, missä bruttokansantuotteen kasvu pysähtyi, kuluttajien luottamus heikkeni ja ostovoima aleni. Suomen muotimarkkinat laskivat 4,9 prosenttia vuonna 2013 (TMA-indeksi). Ruotsissa toimintaympäristö parani hieman kesällä ja uudelleen vuoden 2013 lopussa. Muotimarkkinoiden liikevaihto laski 0,4 prosenttia koko vuoden osalta (Stilindex). Venäjällä bruttokansantuotteen kasvu hidastui ja rupla heikkeni euroon nähden yli 10 prosenttia vuoden toisella puoliskolla. Vähittäiskaupan markkinakehitys oli Baltian maissa suhteellisen vakaata vuonna 2013. Stockmann-konsernin tilikauden liikevaihto oli 2 037,1 miljoonaa euroa (2012: 2 116,4 miljoonaa euroa). Liikevaihto laski 2,3 prosenttia ilman lopetettuja franchising-toimintoja. Jos lopetetut franchising-toiminnot lasketaan mukaan, liikevaihto laski 3,7 prosenttia. Liikevaihto laski molemmissa liiketoimintayksiköissä, vaikka Lindexin liikevaihto muotiketjut-liiketoimintayksikössä parani kaikissa maissa Suomen lukuun ottamatta. Liikevaihto Suomessa oli 983,2 miljoonaa euroa (1 048,2 miljoonaa euroa). Liikevaihto laski 4,5 prosenttia ilman lopetettuja Zara-franchising-toimintoja. Liikevaihto ulkomailla oli 1 053,9 miljoonaa euroa (1 068,2 miljoonaa euroa). Kun mukaan ei lasketa lopetettuja Bestseller-franchising-toimintoja, liikevaihto kasvoi ulkomailla 0,3 prosenttia. Norjan kruunu ja Venäjän rupla heikkenivät, kun taas Ruotsin kruunu oli edellisen vuoden tasolla. Vertailukelpoisia valuuttakursseja käytettäessä konsernin liikevaihto ulkomailla ilman franchising-toimintoja kasvoi 2,2 prosenttia. Liikevaihto ulkomailla oli 51,7 prosenttia (50,5 prosenttia) kokonaisliikevaihdosta. Vuonna 2013 ei ollut muita liiketoiminnan tuottoja. Vuonna 2012 liiketoiminnan muut tuotot olivat 0,6 miljoonaa euroa. Konsernin liiketoiminnan myyntikate laski tilikaudella 57,1 miljoonalla eurolla ja oli 990,1 miljoonaa euroa (1 047,2 miljoonaa euroa). Suhteellinen myyntikate oli 48,6 prosenttia (49,5 prosenttia). Suhteellinen myyntikate kasvoi hieman muotiketjuissa ja laski tavarataloryhmässä. Toiminnan kulut laskivat 2,8 prosenttia eli 24,6 miljoonalla eurolla ja olivat 861,4 miljoonaa euroa (886,0 miljoonaa euroa). Kustannukset laskivat merkittävästi tavarataloryhmässä kustannussäästöohjelman ja lopetettujen franchising-toimintojen johdosta. Kustannukset kasvoivat muotiketjuissa. Toiminnan kulujen osuus liikevaihdosta oli 42,3 prosenttia (41,9 prosenttia). Poistot olivat 74,4 miljoonaa euroa (74,5 miljoonaa euroa). Konsernin liikevoitto laski tilikaudella 33,0 miljoonaa euroa ja oli 54,4 miljoonaa euroa (87,3 miljoonaa euroa). Lindex paransi liikevoittoaan, kun taas tavarataloryhmän ja Seppälän liiketulokset olivat selvästi heikompia kuin vuonna 2012. Liikevoitto laski erityisesti Suomessa ja Venäjällä, mutta parani Ruotsin ja Norjan markkina-alueella. Neljännellä vuosineljänneksellä Stockmann-konsernin liikevaihto oli 607,8 miljoonaa euroa (10-12/2012: 643,8 miljoonaa euroa). Kun lopetettuja franchising-toimintoja ei oteta huomioon, liikevaihto laski 4,5 prosenttia. Jos lopetetut franchising-toiminnot lasketaan mukaan, liikevaihto laski 5,6 prosenttia. Liikevaihto Suomessa laski viimeisellä vuosineljänneksellä 6,8 prosenttia ja oli 307,5 miljoonaa euroa (329,9 miljoonaa euroa). Liikevaihto laski 5,1 prosenttia ilman lopetettuja Zara-franchising-toimintoja. Muissa maissa liikevaihto oli 300,3 miljoonaa euroa (313,9 miljoonaa euroa). Liikevaihto laski ulkomailla 3,8 prosenttia ilman lopetettuja Bestseller-franchising-toimintoja. Vertailukelpoisia valuuttakursseja käyttäen konsernin liikevaihto ulkomailla kasvoi 2,1 prosenttia. Vuosineljänneksen myyntikate oli 300,7 miljoonaa euroa (318,6 miljoonaa euroa) ja suhteellinen myyntikate oli 49,5 prosenttia (49,5 prosenttia). Toiminnan kustannukset laskivat 4,2 prosenttia eli 10,1 miljoonaa euroa ja olivat 233,2 miljoonaa euroa (243,4 miljoonaa euroa). Poistot olivat 19,2 miljoonaa euroa (19,0 miljoonaa euroa). Vuosineljänneksen liikevoitto oli 48,3 miljoonaa euroa (56,8 miljoonaa euroa). Molempien liiketoimintayksiköiden liikevoitto laski erityisesti Suomessa ja Venäjällä. Ruotsissa ja Norjassa liikevoitto parani. Lindex sai veroviranomaisilta 26,3 miljoonan euron verohyvityksen, johon sisältyi Ruotsin veroviranomaisilta 21,8 miljoonaa euroa veroja ja 3,1 miljoonaa euroa korkoja sekä Saksan veroviranomaisilta 1,0 miljoonaa euroa veroa ja 0,4 miljoonaa euroa korkoja. Veronpalautus johtui Ruotsin ja Saksan veroviranomaisten aiemmin tekemästä päätöksestä poistaa Lindex-konsernin kaksinkertainen verotus verovuosilta 1999 2005. Veronpalautus kirjattiin tuloslaskelmaan kolmannella vuosineljänneksellä ja rahavirtalaskelmaan neljännellä vuosineljänneksellä. Nettorahoituskulut laskivat tilikaudella 4,8 miljoonaa euroa ja olivat 27,6 miljoonaa euroa (32,4 miljoonaa euroa). Lasku johtui pääasiassa Lindexin verohyvityksen korkotuloista. Kertaluonteiset valuuttakurssitappiot olivat 1,5 miljoonaa euroa (2012: valuuttakurssivoitot 0,6 miljoonaa euroa). Tilikauden tulos ennen veroja oli 26,8 miljoonaa euroa (54,9 miljoonaa euroa). Tuloverot olivat 6,2 miljoonaa euroa (7,0 miljoonaa euroa). Lindexin saamasta verohyvityksestä kirjattiin 22,8 miljoonan euron hyvitys. Laskennallisen verovelan pieneneminen, joka johtui Suomen yhteisöverokannan pienenemisestä 1.1.2014 alkaen, vähensi myös veroja. Tilikauden
4 STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 verot olivat yhteensä -21,6 miljoonaa euroa (1,4 miljoonaa euroa). Tilikauden tulos oli 48,4 miljoonaa euroa (53,6 miljoonaa euroa). Tilikauden osakekohtainen tulos oli 0,67 euroa (0,74 euroa) ja optioiden vaikutuksella laimennettuna 0,67 euroa (0,74 euroa). Lindexin saama verohyvitys, joka sisältyy tulokseen, oli 0,37 euroa osaketta kohden. Oma pääoma osaketta kohti oli 12,42 euroa (12,40 euroa). LIIKEVAIHTO JA TULOS LIIKETOIMINTAYKSIKÖITTÄIN Tavarataloryhmä Tavarataloryhmän liikevaihto oli tilikaudella 1 232,6 miljoonaa euroa (1 302,7 miljoonaa euroa). Liikevaihto laski 3,1 prosenttia, kun mukaan ei lasketa lopetettuja franchising-toimintoja. Liikevaihto Suomessa oli 833,5 miljoonaa euroa (881,2 miljoonaa euroa) vuonna 2013. Liikevaihto laski 3,3 prosenttia ilman Zara-franchising-toimintoja. Liikevaihto laski kaikissa tavarataloissa, erityisesti Tampereen, Itäkeskuksen ja Tapiolan tavarataloissa rakennus- ja uudistustöiden johdosta. Stockmann-verkkokauppa lähes kaksinkertaisti liikevaihtonsa. Tämä oli 5 prosenttia Suomen tavaratalotoiminnan liikevaihdosta niissä tuotekategorioissa, joita myydään verkkokaupassa. Hobby Hallin liikevaihto laski haastavan elektroniikan markkinatilanteen takia. Kansainvälisten toimintojen liikevaihto oli 399,1 miljoonaa euroa (421,5 miljoonaa euroa) eli 32,4 prosenttia (32,4 prosenttia) liiketoimintayksikön kokonaisliikevaihdosta. Euromääräinen liikevaihto laski 2,7 prosenttia, kun mukaan ei lasketa lopetettuja Bestseller-franchising-toimintoja. Lasku johtui heikentyneestä Venäjän ruplasta. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla laskettuna liikevaihto kasvoi 1,8 prosenttia. Kasvua oli erityisesti Pietarissa ja Jekaterinburgissa. Baltian maiden liikevaihto laski 2,3 prosenttia ja oli 96,5 miljoonaa euroa (98,8 miljoonaa euroa). Venäjällä liikevaihto, pois lukien lopetetut franchising-toiminnot, laski 2,9 prosenttia ja oli 302,6 miljoonaa euroa (311,5 miljoonaa euroa, ilman Bestseller-franchising-toimintojen 11,2 miljoonan euron liikevaihtoa). Liikevaihto ruplina kasvoi 1,9 prosenttia, kun mukaan ei lasketa lopetettuja franchising-toimintoja. Tilikauden suhteellinen myyntikate oli 40,1 prosenttia (41,9 prosenttia). Lasku johtui hintavetoisista kampanjoista kaikilla markkinoilla sekä heikentyneestä Venäjän ruplasta. Liikevoitto laski 22,0 miljoonalla eurolla ja oli 26,0 miljoonaa euroa (48,0 miljoonaa euroa, joka sisältää Bestseller-franchising-toiminnan liiketuloksen -7,3 miljoonaa euroa). Tavarataloryhmä saavutti kaikissa maissa positiivisen liiketuloksen. Toiminnan kulut laskivat 31,4 miljoonalla eurolla. Lasku johtui pääosin kustannussäästöohjelmasta sekä lopetetuista franchising-toiminnoista, joiden kulut olivat 17,2 miljoonaa euroa vuonna 2012. Tavarataloryhmän neljännen vuosineljänneksen liikevaihto oli 392,1 miljoonaa euroa (423,5 miljoonaa euroa). Liikevaihto laski 5,8 prosenttia, jos mukaan ei lasketa lopetettuja franchising-toimintoja. Hullut Päivät -kampanja saavutti hyvän tuloksen, mutta joulukauppa oli odotuksia heikompi sekä Suomessa että Venäjällä. Suomessa liikevaihto oli 267,8 miljoonaa euroa (286,8 miljoonaa euroa) viimeisellä vuosineljänneksellä. Kun mukaan ei lasketa lopetettuja Zara-franchising-toimintoja, liikevaihto laski 4,7 prosenttia. Ulkomailla liikevaihto oli 124,3 miljoonaa euroa (136,7 miljoonaa euroa). Euromääräinen liikevaihto laski 8,0 prosenttia ilman lopetettuja Bestseller-franchisingtoimintoja. Liikevaihto ruplina kasvoi Venäjällä. Vuosineljänneksen suhteellinen myyntikate oli 41,9 prosenttia (42,9 prosenttia) ja se laski erityisesti Venäjällä heikentyneen ruplan takia. Liikevoitto laski 7,6 miljoonaa euroa ja oli 34,0 miljoonaa euroa (41,6 miljoonaa euroa). Toiminnan kustannukset vähenivät 10,6 miljoonaa euroa. Muotiketjut Muotiketjujen tilikauden liikevaihto laski 1,1 prosenttia ja oli 805,2 miljoonaa euroa (814,0 miljoonaa euroa). Liikevaihto laski Suomessa 10,1 prosenttia ja oli 150,4 miljoonaa euroa (167,3 miljoonaa euroa). Ulkomailla liikevaihto kasvoi 1,2 prosenttia ja oli 654,8 miljoonaa euroa (646,7 miljoonaa euroa). Ulkomaisen liikevaihdon osuus oli 81,3 prosenttia (79,5 prosenttia) koko yksikön liikevaihdosta. Lindexin tilikauden liikevaihto oli 688,0 miljoonaa euroa (670,9 miljoonaa euroa) ja se kasvoi 2,5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Paikallisvaluutoissa liikevaihto kasvoi 3,5 prosenttia. Kasvua oli Suomea lukuun ottamatta kaikissa maissa. Seppälän liikevaihto laski 18,1 prosenttia ja oli 117,3 miljoonaa euroa (143,1 miljoonaa euroa). Laskua oli kaikissa maissa. Liiketoimintayksikön suhteellinen myyntikate vuonna 2013 oli 61,7 prosenttia (61,5 prosenttia). Lindexin suhteellinen myyntikate nousi 62,6 prosenttiin (62,3 prosenttia). Seppälän suhteellinen myyntikate oli 56,4 prosenttia (57,6 prosenttia). Lasku johtui hintavetoisista kampanjoista.
STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 5 Muotiketjujen tilikauden liikevoitto laski 11,4 miljoonaa euroa ja oli 38,6 miljoonaa euroa (50,0 miljoonaa euroa). Lindex jatkoi hyvää kehitystään ja teki 52,9 miljoonan euron liikevoiton (51,0 miljoonaa euroa). Seppälän liiketulos laski merkittävästi ja oli -14,4 miljoonaa euroa (-1,0 miljoonaa euroa). Vaikka toiminnan kustannukset laskivat, tulos heikkeni kaikissa toimintamaissa heikon myynnin takia. Muotiketjujen liikevaihto laski viimeisellä vuosineljänneksellä 2,3 prosenttia ja oli 215,9 miljoonaa euroa (221,0 miljoonaa euroa). Lindexin liikevaihto kasvoi 1,6 prosenttia ja oli 186,9 miljoonaa euroa (184,0 miljoonaa euroa) huolimatta heikentyneistä Ruotsin ja Norjan valuutoista. Paikallisvaluutoissa liikevaihto kasvoi kaikissa maissa ja oli yhteensä 5,5 prosenttia. Seppälän liikevaihto laski 21,8 prosenttia ja oli 28,9 miljoonaa euroa (37,0 miljoonaa euroa). Liikevaihdon lasku jatkui kaikissa maissa. Liiketoimintayksikön suhteellinen myyntikate oli 63,3 prosenttia (62,0 prosenttia) viimeisellä vuosineljänneksellä. Lindex paransi suhteellista myyntikatettaan 64,5 prosenttiin (62,3 prosenttia), kun taas Seppälän suhteellinen myyntikate oli 55,2 prosenttia (60,5 prosenttia). Vuosineljänneksen liikevoitto oli 17,6 miljoonaa euroa verrattuna edellisen vuoden 19,2 miljoonaan euroon. Lindexin liikevoitto oli 22,2 miljoonaa euroa (17,5 miljoonaa euroa). Seppälän liiketulos oli -4,6 miljoonaa euroa (1,8 miljoonaa euroa). RAHOITUS JA SITOUTUNUT PÄÄOMA Rahavarat olivat vuoden lopussa 33,9 miljoonaa euroa, kun ne vuotta aiemmin olivat 36,1 miljoonaa euroa. Liiketoiminnan rahavirta oli tilikaudella 125,4 miljoonaa euroa (123,7 miljoonaa euroa) ja neljännellä vuosineljänneksellä 183,2 miljoonaa euroa (141,1 miljoonaa euroa). Viimeisen vuosineljänneksen rahavirtaan sisältyy Lindexin saama 26,3 miljoonan euron verohyvitys. Nettokäyttöpääoma ilman rahavaroja oli vuoden lopussa 133,9 miljoonaa euroa, kun se oli vuotta aiemmin 119,5 miljoonaa euroa. Varastojen arvo oli 285,8 miljoonaa euroa (281,4 miljoonaa euroa). Edellisen vuoden loppuun verrattuna varastotasot olivat korkeammat muotiketjuissa ja alhaisemmat tavarataloryhmässä. Lyhytaikaiset saamiset olivat 120,9 miljoonaa euroa (116,2 miljoonaa euroa). Korottomat saamiset olivat 272,8 miljoonaa euroa (278,1 miljoonaa euroa). Korolliset saamiset olivat vuoden lopussa 814,8 miljoonaa euroa (848,5 miljoonaa euroa), joista 469,4 miljoonaa euroa (502,9 miljoonaa euroa) oli pitkäaikaista velkaa. Lisäksi konsernilla oli 393,4 miljoonaa euroa nostamattomia pitkäaikaisia komittoituja lainalimiittejä. Pääosa lyhytaikaisesta velasta on hankittu yritystodistusmarkkinoilta. Stockmann uudelleenrahoitti pitkäaikaiset lainansa joulukuussa 2013. Tuolloin allekirjoitettiin kahdenväliset sopimukset kuuden pankin kanssa yhteensä 700 miljoonan euron rahoituskokonaisuudesta. Lainat erääntyvät helmikuussa 2019. Omavaraisuusaste oli vuoden lopussa 43,8 prosenttia (42,8 prosenttia) ja nettovelkaantumisaste (net gearing) oli 87,3 prosenttia (90,9 prosenttia). Sijoitetun pääoman tuotto oli tilikaudella 3,4 prosenttia (5,1 prosenttia). Konsernin sijoitettu pääoma pieneni 35,5 miljoonaa euroa ja oli tilikauden lopussa 1 710,2 miljoonaa euroa (1 742,5 miljoonaa euroa). OSINGOT Vuodelta 2012 maksettiin vuoden 2013 varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti osinkoa 0,60 euroa osakkeelta eli yhteensä 43,1 miljoonaa euroa. Tilikauden päättyessä 31.12.2013 voitonjakokelpoiset varat emoyhtiön taseessa olivat 394,2 miljoonaa euroa, josta tilikauden voitto oli 15,2 miljoonaa euroa. Hallitus esittää 18.3.2014 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkona vuodelta 2013 maksetaan 0,40 euroa osakkeelta. Esitetty osinko on 59,5 prosenttia osakekohtaisesta tuloksesta. Osinkoina maksettaisiin ehdotuksen mukaan yhteensä 28,8 miljoonaa euroa. Vapaaseen omaan pääomaan jätettäisiin 365,4 miljoonaa euroa. KUSTANNUSSÄÄSTÖOHJELMA Stockmann aloitti huhtikuussa 2013 kustannussäästöohjelman eri puolilla organisaatiota. Tavoitteeksi asetettiin toiminnan kiinteiden kulujen vähentäminen yli 10 miljoonalla eurolla tavarataloryhmässä ja muotiketjuissa vuonna 2013. Tavoite ylitettiin. Lisäksi Stockmann lomautti pääosan Suomen henkilöstöstään 12 työpäivän ajaksi, ja tällä toimenpiteellä tavoitteena on saavuttaa noin 7 miljoonan euron lisäsäästöt kesään 2014 mennessä. Tavoitteesta saavutettiin 5 miljoonaa euroa vuoden 2013 aikana.
6 STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 Tavarataloryhmässä on meneillään myös rakenteellisia muutoksia pitkän aikavälin kustannusrakenteen parantamiseksi. Muutokset toteutuvat vaiheittain ja ne alkoivat syksyllä markkinointitoiminnoista. Markkinoinnin uusi toimintamalli johti 50 työpaikan vähennykseen Suomessa. Tavoitteena on saavuttaa noin 4 miljoonan euron vuosittaiset kustannussäästöt, jotka toteutuvat vuodesta 2014 alkaen ja täysimääräisesti vuonna 2015. Tavarataloryhmässä käynnistettiin myös vuonna 2013 tavaratalojen myynti- ja asiakaspalvelutoimintojen rakenteellisten muutosten suunnittelu. Tammikuussa 2014 ilmoitettiin suunnitelmasta avata Suomen ja Baltian tavarataloille uusi jakelukeskus. INVESTOINNIT Tilikauden investoinnit olivat yhteensä 56,8 miljoonaa (60,3 miljoonaa euroa) eli poistoja pienemmät, jotka olivat 74,4 miljoonaa euroa (74,5 miljoonaa euroa). Neljännellä vuosineljänneksellä investoinnit olivat 13,1 miljoonaa euroa (19,4 miljoonaa euroa) ja poistot 19,2 miljoonaa euroa (19,0 miljoonaa euroa). Tavarataloryhmän investoinnit olivat tilikaudella yhteensä 26,9 miljoonaa euroa (30,4 miljoonaa euroa). Tavarataloryhmässä investoitiin 10,3 miljoonaa euroa uuteen toiminnanohjausjärjestelmään vuonna 2013. Vuoden aikana järjestelmä otettiin käyttöön Venäjällä, Baltian maissa ja Akateemisessa Kirjakaupassa Suomessa. Muut käyttöönotot toteutuvat Suomessa vuoden 2014 aikana. Stockmann-tavaratalon uudet tilat Itiksen kauppakeskuksessa Helsingissä avattiin marraskuussa 2013. Investoinnin rahoitti pääosin vuokranantaja. Tampereen tavaratalon laajennus jatkui. Hanke valmistuu vuoden 2014 loppupuolella. Yksi Stockmann Beauty -kosmetiikkamyymälä suljettiin Suomessa neljännen vuosineljänneksen aikana. Outlet-myymälät Vantaalla ja Tallinnassa sekä Pietarissa sijainnut konseptimyymälä suljettiin aiemmin vuoden 2013 aikana. Neljä Suomen Zara-franchising-myymälää siirtyi 1.3.2013 alkaen Inditexille, kun franchising-toiminta lopetettiin. Muotiketjujen investoinnit olivat tilikaudella yhteensä 24,7 miljoonaa euroa (22,0 miljoonaa euroa). Lindex avasi vuoden 2013 aikana 20 myymälää, joista kahdeksan avattiin neljännen vuosineljänneksen aikana. Omat myymälät avattiin Suomessa, Latviassa ja Tšekin tasavallassa. Franchising-myymälöitä avattiin Islannissa, Bosnia-Hertsegovinassa ja Serbiassa yksi kussakin ja kaksi Saudi-Arabiassa. Vuoden aikana suljettiin 10 myymälää, joista viisi suljettiin viimeisellä vuosineljänneksellä: Norjassa, Liettuassa, Venäjällä, Saudi-Arabiassa ja Arabiemiirikunnissa yksi kussakin maassa. Vuoden lopussa Lindexillä oli yhteensä 479 myymälää 16 maassa. Seppälä avasi vuoden 2013 aikana yhden myymälän ja sulki 12 myymälää, joista yksi Venäjällä sijainnut myymälä suljettiin neljännen vuosineljänneksen aikana. Vuoden lopussa Seppälällä oli yhteensä 209 myymälää viidessä maassa. Osa investoinneista kohdistui Seppälän toiminnanohjaus- ja taloushallinnon järjestelmien uusimiseen. Järjestelmät otettiin käyttöön 1.10.2013 Lindexin mallin mukaisesti. Samanaikaisesti Seppälän yhtiörakenne muutettiin vastaamaan Lindexin yhtiörakennetta. Konsernin muut investoinnit olivat yhteensä 5,4 miljoonaa euroa (7,9 miljoonaa euroa). Konsernin taloushallinnon järjestelmät vaihdetaan vaiheittain tavarataloryhmän toiminnanohjausjärjestelmän uusimisen yhteydessä. Hanke jatkuu vuonna 2014. MYYMÄLÄVERKOSTO Stockmann-konserni Yhteensä Yhteensä Uudet myymälät Suljetut myymälät Yhteensä 31.12.2012 30.9.2013 Q4 2013 Q4 2013 31.12.2013 Tavaratalot* 16 16 16 Stockmann Beauty -myymälät 12 12 1 11 Tavarataloryhmän muut myymälät 9 2 2 2 (Hobby Hall, outlet) Lindex-myymälät 469 476 8 5 479 joista franchising-myymälöitä 30 32 5 2 35 joista omia myymälöitä 439 444 5 2 444 Seppälä-myymälät 220 210 1 209 * Akateemiset Kirjakaupat ovat osa Suomen tavarataloja. UUDET HANKKEET Tilikauden 2014 investointien arvioidaan olevan noin 60 miljoonaa euroa ja jäävän pienemmiksi kuin poistot, joiden arvioidaan olevan noin 75 miljoonaa euroa. Suurin osa investoinneista liittyy Lindexin myymäläverkoston laajentamiseen ja uudistamiseen, tavaratalojen kunnostuksiin sekä IT-järjestelmien uudistamiseen. Tapiolan tavaratalon suunnittelu jatkuu. Projektin aikataulu on riippuvainen Espoon kaupungin suunnitelmista Tapiolan alueella.
STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 7 Lindex jatkaa laajentumistaan avaamalla vuoden 2014 aikana yli 20 myymälää (netto), kun mukaan lasketaan myös franchising-myymälät. Lindex ja Suning, yksi Kiinan suurimmista yrityksistä, ovat tehneet franchising-yhteistyösopimuksen Lindex-muotiketjun myymälöiden avaamisesta Kiinassa. Ensimmäinen Lindex-myymälä avataan Shanghaissa syyskuussa 2014. Franchising-sopimuksen mukaan Suningin tavoitteena on avata 100 Lindex-myymälää Kiinassa vuosien 2015 2018 aikana. Suning tuo Lindexin tuotteet myös verkkokauppaansa Kiinassa. Seppälän tavoittelee yli 20 myymälän sulkemista Venäjällä vuonna 2014. OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA Stockmannilla on kaksi osakesarjaa. A-sarjan osakkeilla on 10 ääntä osaketta kohden ja B-sarjan osakkeilla yksi ääni osaketta kohden. Osakkeilla on yhtäläinen oikeus osinkoihin. Osakkeiden nimellisarvo on 2,00 euroa osakkeelta. Hallitus hyväksyi helmikuussa 2013 osakkeenomistajan pyynnön 31 798 Stockmannin A-osakkeen muuntamisesta B-osakkeiksi yhtiöjärjestyksen 3. pykälän mukaisesti. Muunnot eivät vaikuttaneet osakkeiden kokonaismäärään, mutta osakkeiden tuottama äänimäärä pieneni 286 182 äänellä. Muunnetut osakkeet merkittiin kaupparekisteriin 1.3.2013 ja ne tulivat julkisen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq OMX Helsingissä 4.3.2013. Vuoden 2013 lopussa Stockmannilla oli 30 595 765 A-sarjan osaketta ja 41 452 918 B-sarjan osaketta eli yhteensä 72 048 683 osaketta. Osakkeiden tuottama äänimäärä oli 347 410 568. Osakepääoma säilyi vuonna 2013 entisellään ja oli 144,1 miljoonaa euroa. Yhtiön osakekannan markkina-arvo vuoden lopussa oli 796,0 miljoonaa euroa (994,6 miljoonaa euroa). Vuoden 2013 lopussa Stockmannin A-osakkeen kurssi oli 11,06 euroa, kun se vuoden 2012 lopussa oli 14,08 euroa. B-osakkeen kurssi oli 11,04 euroa, kun se vuoden 2012 lopussa oli 13,60 euroa. Stockmannin osakkeiden kurssi kehittyi vuonna 2013 heikommin kuin OMX Helsinki Cap ja OMX Helsinki -indeksit. Osakkeita vaihdettiin vuoden aikana yhteensä 0,4 miljoonaa A-osaketta (0,4 miljoonaa) ja 14,6 miljoonaa B-osaketta (11,3 miljoonaa). Tämä vastaa 1,5 prosenttia (1,4 prosenttia) keskimääräisestä A-osakkeiden määrästä ja 35,1 prosenttia (27,4 prosenttia) keskimääräisestä B-osakkeiden määrästä. Yhtiöllä ei ole hallussaan omia osakkeita, eikä hallituksella ole voimassaolevia valtuuksia omien osakkeiden ostamiseen. Stockmannilla oli vuoden 2013 lopussa 59 475 osakkeenomistajaa, kun vuotta aiemmin osakkeenomistajia oli 59 283. Stockmann ei saanut vuoden 2013 aikana liputusilmoituksia suurimpien osakkeenomistajien omistusmuutoksista. HENKILÖSTÖ Konsernin henkilöstömäärä oli vuonna 2013 keskimäärin 14 963, mikä oli 640 vähemmän kuin edellisenä vuonna (15 603 vuonna 2012 ja 15 964 vuonna 2011). Kokoaikaiseksi muutettuna Stockmannin keskimääräinen henkilömäärä pieneni 476 henkilöllä ja oli 11 422 henkilöä (11 898 vuonna 2012 ja 12 172 henkilöä vuonna 2011). Laskua selittää osin lopetetut franchising-toiminnot. Vuoden 2013 lopussa konsernin palveluksessa oli 15 441 henkilöä (16 041), joista Suomessa työskenteli 7 033 (7 553) henkilöä. Ulkomailla työskenteli 8 408 henkilöä (8 488) eli 54 prosenttia (53 prosenttia) kaikista työntekijöistä. Vuoden lopussa 8 955 henkilöä työskenteli tavarataloryhmässä (9 634), 4 999 Lindexissä (4 856), 1 346 Seppälässä (1 419) ja 141 konsernihallinnossa (132). Konsernin palkkasumma vuonna 2013 oli 313,1 miljoonaa euroa (319,4 miljoonaan euroa vuonna 2012 ja 307,7 miljoonaa euroa vuonna 2011). Kaikki työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut olivat 397,8 miljoonaa euroa (405,1 miljoonaa euroa) eli 19,5 prosenttia (19,1 prosenttia) liikevaihdosta. RAPORTOINTIKAUDEN JÄLKEISIÄ TAPAHTUMIA Stockmann allekirjoitti sopimuksen SRV:n kanssa uuden Suomen ja Baltian jakelukeskuksen rakentamisesta. Jakelukeskus valmistuu Tuusulan Jusslaan vuonna 2016, ja sen sijoittajana ja vuokranantajana toimii Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. Uusi jakelukeskus palvelee Stockmannin tavarataloja ja verkkokauppaa entistä tehokkaammin. Toiminnallisten parannusten lisäksi Stockmann tavoittelee noin 6,5 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä, jotka kohdistuvat pääosin henkilöstö-, kuljetus- ja kiinteistökustannuksiin. Säästöjen arvioidaan toteutuvan täysimääräisesti vuodesta 2018 alkaen. Tavoitteena on pitkälle automatisoitu toiminta, jota varten Stockmann suunnittelee merkittävää investointia automaatioteknologiaan. Investoinnin suuruus vahvistuu, kun päätös automaatiotoimittajasta on tehty. Toimintojen automatisointi voi johtaa enimmillään 200 henkilötyövuoden vähenemiseen Suomen varastoissa ja enimmillään 50 henkilötyövuoden vähenemiseen Latvian varastossa.
8 STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 RISKITEKIJÖITÄ Stockmann-konsernilla on omaa liiketoimintaa Pohjoismaissa, Venäjällä, Baltian maissa ja itäisessä Keski-Euroopassa sekä franchising-toimintaa useissa muissa maissa. Yleinen taloustilanne vaikuttaa kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja ostovoimaan kaikilla konsernin markkina-alueilla. Nopeat ja odottamattomat muutokset markkinoilla voivat vaikuttaa niin rahoitusmarkkinoiden kuin kuluttajienkin käyttäytymiseen. Yleiseen taloudelliseen tilanteeseen ja erityisesti kuluttajien ostovoimaan liittyvien epävarmuustekijöiden arvioidaan olevan ensisijaisia riskejä, jotka voivat vaikuttaa Stockmannin toimintaan vuonna 2014. Liiketoiminnan riskit Venäjällä ovat Pohjoismaita ja Baltiaa suurempia, ja toimintaympäristö on muun muassa liiketoimintakulttuurin ja maan infrastruktuurin kehittymättömyyden vuoksi epävakaampi. Harmaan talouden osuus on edelleen suuri ja tämä vääristää jatkossakin kilpailua. Venäjästä tuli Maailman kauppajärjestö WTO:n jäsen vuonna 2012. Jäsenyys ei kuitenkaan ole selkiyttänyt kilpailuympäristöä tai alentanut tullimaksuja. Energian, erityisesti öljyn, hinnalla on merkittävä vaikutus Venäjän yleiseen taloudelliseen kehitykseen ja kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Muodin osuus konsernin liikevaihdosta on yli kaksi kolmasosaa. Muotikauppaan liittyvät olennaisesti tuotteiden lyhyt elinkaari ja trendiriippuvuus, kalenteriin sidottu myynnin kausiluonteisuus sekä alttius säätilan tavanomaisesta poikkeaville muutoksille. Toimitusketjun vastuullinen hallinta on tärkeää konsernin tavaramerkeille, jotta asiakkaiden luottamus Stockmanniin säilyy. Näihin tekijöihin reagoidaan osana konsernin jokapäiväistä liiketoiminnan johtamista. Merkittäviä poikkeustilanteita lukuun ottamatta näiden tekijöiden ei arvioida vaikuttavan olennaisesti konsernin liikevaihtoon tai tulokseen. Konsernin liiketoiminta perustuu joustavasti toimivaan logistiikkaan ja tehokkaisiin tavaravirtoihin. Tavara- tai tietoliikenteen viiveet tai häiriöt voivat hetkellisesti haitata liiketoimintaa. Näitä operatiivisia riskejä pyritään hallitsemaan kehittämällä tarkoituksenmukaisia varajärjestelmiä ja vaihtoehtoisia toimintatapoja sekä panostamalla tietojärjestelmien häiriöttömään toimintaan. Operatiivisia riskejä katetaan myös vakuutuksilla. Operatiivisten riskien ei arvioida vaikuttavan olennaisella tavalla Stockmannin liiketoimintaan. Konsernin liikevaihtoon, tulokseen ja taseeseen vaikuttavat valuuttakurssien muutokset konsernin raportointivaluutan euron ja Ruotsin kruunun, Norjan kruunun, Venäjän ruplan, Yhdysvaltojen dollarin sekä eräiden muiden valuuttojen välillä. Valuuttakurssien vaihtelut voivat vaikuttaa merkittävästi yhtiön liiketoimintaan. Rahoitusriskejä, korkotason vaihtelusta johtuvat riskit mukaan lukien, hallinnoidaan hallituksen vahvistaman riskipolitiikan mukaisesti. VUODEN 2014 NÄKYMÄT Euroopan taloustilanteen odotetaan paranevan hiukan vuoden 2014 aikana, mutta epävarmuus vähittäiskaupan markkinoilla jatkuu erityisesti Suomessa. Ostovoiman odotetaan pysyvän alhaisena, millä tulee olemaan negatiivinen vaikutus kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Venäjän rupla on heikentynyt merkittävästi ja Venäjän talouden kasvun arvioidaan pysyvän matalana. Tämän seurauksena maan vähittäiskaupan näkymien odotetaan heikentyvän. Kohtuuhintaisen muodin markkinanäkymien odotetaan paranevan Ruotsissa hieman vuonna 2014. Baltian maissa vähittäiskauppamarkkinoiden odotetaan pysyvän suhteellisen vakaina. Kuluttajien alhainen luottamus voi kuitenkin vaikuttaa halukkuuteen tehdä ostoksia kaikilla markkina-alueilla. Epävarmojen näkymien seurauksena Stockmann aloitti kustannussäästöohjelman keväällä 2013. Ohjelma jatkuu vuonna 2014 keskittyen pitkän aikavälin rakenteellisiin muutoksiin, joiden avulla kustannusrakennetta voidaan sopeuttaa hitaaseen kasvuun ja tulosta voidaan parantaa. Konsernin investointien arvioidaan olevan poistoja pienemmät ja yltävän noin 60 miljoonaan euroon vuonna 2014. Stockmann arvioi, että konsernin liikevaihto vertailukelpoisin valuuttakurssein kasvaa hieman vuonna 2014. Liikevaihdon kasvun arvioidaan tapahtuvan toisella vuosipuoliskolla. Liikevoiton odotetaan olevan jonkin verran suurempi kuin vuonna 2013. Vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen liiketulos on normaalista kausivaihtelusta johtuen tappiollinen. Helsingissä 12.2.2014 STOCKMANN Oyj Abp Hallitus
STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 9 Tilinpäätöslyhennelmä ja liitetiedot LAATIMISPERIAATTEET Tilinpäätöstiedote on laadittu IAS 34 -standardin mukaisesti. Käytetyt laatimisperiaatteet ja laskentamenetelmät ovat samat kuin vuoden 2013 tilinpäätöksessä. Luvut ovat tilintarkastamattomia. Muotiketjut-liiketoimintayksikön luvut sisältävät Lindexin ja Seppälän, ja edellisvuoden vertailuluvut on muutettu vastaavasti. IAS 19 Työsuhde-etuudet -standardin muutos eliminoi ns. putkimenetelmän käytön. Muutoksella ei ole merkittävää vaikutusta konsernitilinpäätökseen. KONSERNIN TULOSLASKELMA Milj. euroa 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 LIIKEVAIHTO 2 037,1 2 116,4 Liiketoiminnan muut tuotot 0,0 0,6 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -1 046,9-1 069,2 Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut -397,8-405,1 Poistot ja arvonalentumiset -74,4-74,5 Liiketoiminnan muut kulut -463,6-480,9 Kulut yhteensä -1 982,7-2 029,7 LIIKEVOITTO 54,4 87,3 Rahoitustuotot 4,5 1,8 Rahoituskulut -32,1-34,2 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä -27,6-32,4 VOITTO ENNEN VEROJA 26,8 54,9 Tuloverot 21,6-1,4 TILIKAUDEN VOITTO 48,4 53,6 Tilikauden voiton jakautuminen: Emoyhtiön osakkeenomistajille 48,4 53,6 Määräysvallattomille omistajille 0,0 0,0 Tulos/osake, osakeantikorjattu, euroa 0,67 0,74 Tulos/osake, laimennettu, osakeantikorjattu, euroa 0,67 0,74 KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA Milj. euroa 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 TILIKAUDEN VOITTO 48,4 53,6 Muut laajan tuloksen erät, joita ei myöhemmin siirretä tulosvaikuttaiseksi Etuuspohjaisen nettovelan uudelleenmäärittämisestä johtuvat erät 0,1-0,1 Muut laajan tuloksen erät, jotka siirretään myöhemmin tulosvaikutteisiksi Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä -5,8 4,4 Rahavirran suojaus 0,5-2,7 Muut laajan tuloksen erät, netto -5,3 1,6 TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ 43,1 55,2 Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen: Emoyhtiön osakkeenomistajille 43,1 55,2 Määräysvallattomille osakkeenomistajille 0,0 0,0
10 STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 KONSERNITASE Milj. euroa 31.12.2013 31.12.2012 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet Tavaramerkki 102,6 106,2 Aineettomat oikeudet 38,8 25,3 Muut aineettomat hyödykkeet 3,1 0,4 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 24,0 25,4 Liikearvo 793,2 818,8 Aineettomat hyödykkeet yhteensä 961,8 976,1 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Maa- ja vesialueet 42,1 42,2 Rakennukset ja rakennelmat 440,4 456,9 Koneet ja kalusto 95,8 112,1 Vuokrahuoneiston perusparannusmenot 32,4 37,8 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 5,8 6,2 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet yhteensä 616,5 655,1 Pitkäaikaiset saamiset 0,5 1,1 Myytävissä olevat sijoitukset 7,9 5,0 Laskennalliset verosaamiset 17,3 16,1 PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 1 604,0 1 653,3 LYHYTAIKAISET VARAT Vaihto-omaisuus 285,8 281,4 Lyhytaikaiset saamiset Korolliset saamiset 43,1 43,8 Tuloverosaamiset 0,8 0,6 Korottomat saamiset 76,9 71,8 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä 120,9 116,2 Rahavarat 33,9 36,1 LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 440,6 433,7 VARAT YHTEENSÄ 2 044,6 2 087,1 Milj. euroa 31.12.2013 31.12.2012 OMA PÄÄOMA JA VELAT OMA PÄÄOMA Osakepääoma 144,1 144,1 Ylikurssirahasto 186,1 186,1 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 250,5 250,5 Muut rahastot 43,4 42,9 Muuntoerot 4,1 10,0 Kertyneet voittovarat 266,8 259,7 Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 894,9 893,3 Määräysvallattomien osakkeenomistajien osuus 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 894,9 893,3 PITKÄAIKAISET VELAT Laskennalliset verovelat 61,5 66,4 Pitkäaikaiset korolliset velat 469,4 502,9 Eläkevelvoitteet 0,1 0,3 Pitkäaikainen koroton vieras pääoma ja pitkäaikaiset varaukset 0,4 0,4 PITKÄAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 531,4 570,0 LYHYTAIKAISET VELAT Lyhytaikaiset korolliset velat 345,4 345,6 Lyhytaikaiset korottomat velat Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat 269,4 275,7 Tuloverovelat 3,3 2,0 Lyhytaikaiset varaukset 0,2 0,4 Lyhytaikaiset korottomat velat yhteensä 272,8 278,1 LYHYTAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 618,3 623,8 VELAT YHTEENSÄ 1 149,7 1 193,8 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 2 044,6 2 087,1
STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 11 KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA Milj. euroa 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA Tilikauden voitto 48,4 53,6 Oikaisut: Poistot ja arvonalentumiset 74,4 74,5 Pysyvien vastaavien myyntivoitot (-) ja -tappiot (+) 0,6-0,4 Korkokulut ja muut rahoituskulut 32,1 34,2 Korkotuotot -4,5-1,8 Tuloverot -21,6 1,4 Muut oikaisut 0,5 2,1 Käyttöpääoman muutokset: Vaihto-omaisuuden lisäys (-) / vähennys (+) 6,8-12,8 Lyhytaikaisten liikesaamisten lisäys (-) / vähennys (+) 0,5 6,5 Lyhytaikaisten korottomien velkojen lisäys (+) / vähennys (-) -4,8-6,2 Maksetut korot -26,4-33,3 Saadut korot liiketoiminnasta 4,3 0,4 Muut rahoituserät liiketoiminnasta -1,8-0,5 Maksetut verot liiketoiminnasta 17,0 6,0 Liiketoiminnan nettorahavirta 125,4 123,7 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -61,1-54,1 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot 0,0 1,5 Tytäryritysten hankinnat, vähennettynä hankintahetken rahavaroilla 0,0 0,0 Saadut osingot investoinneista 0,2 0,2 Investointien nettorahavirta -60,9-52,4 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Maksullinen osakeanti 0,0 1,6 Lyhytaikaisten lainojen nostot 324,0 268,1 Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut -316,2-263,7 Pitkäaikaisten lainojen nostot 86,4 248,0 Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut -114,9-287,3 Rahoitusleasingvelkojen takaisinmaksut -4,7-2,5 Maksetut osingot -43,1-35,9 Rahoituksen nettorahavirta -68,5-71,7 RAHAVAROJEN MUUTOS -4,0-0,4 Rahavarat tilikauden alussa 36,1 33,2 Luotollinen shekkitili -3,9-0,1 Rahavarat tilikauden alussa 32,2 33,2 Rahavarojen muutos -4,0-0,4 Valuuttakurssien muutosten vaikutus -0,4-0,6 Rahavarat tilikauden lopussa 33,9 36,1 Luotollinen shekkitili -6,1-3,9 Rahavarat tilikauden lopussa 27,8 32,2
12 STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA Osakepääoma Ylikurssirahasto Suojausinstrumenttien rahasto* Milj. euroa OMA PÄÄOMA 1.1.2012 143,7 186,1 1,7 249,2 43,9 5,6 239,7 869,9 0,0 869,9 Osingonjako -35,9-35,9-35,9 Uusmerkintä 0,4 0,4 0,4 Käytetyt osakeoptiot 2,4 2,4 2,4 Emissiovoitto 1,2 1,2 1,2 Muut muutokset 0,0 0,0 0,0 Laaja tulos Tilikauden voitto 53,6 53,6 53,6 Etuuspohjaisen nettovelan uudelleen- -0,1-0,1-0,1 määrittämisestä johtuvat erät Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä 4,4 4,4 4,4 Rahavirran suojaus -2,7-2,7-2,7 Laaja tulos yhteensä* -2,7 4,4 53,5 55,2 55,2 OMA PÄÄOMA 31.12.2012 144,1 186,1-1,0 250,5 43,9 10,0 259,7 893,3 0,0 893,3 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Muut rahastot Muuntoero Kertyneet voittovarat Yhteensä Määräysvallattomien osakkeenomistajien osuus Yhteensä Osakepääoma Ylikurssirahasto Suojausinstrumenttien rahasto* Milj. euroa OMA PÄÄOMA 1.1.2013 144,1 186,1-1,0 250,5 43,9 10,0 259,7 893,3 0,0 893,3 Osingonjako -43,2-43,2-43,2 Käytetyt osakeoptiot 1,9 1,9 1,9 Muut muutokset 0,0 0,0-0,1-0,1-0,1 Laaja tulos Tilikauden voitto 48,4 48,4 48,4 Etuuspohjaisen nettovelan uudelleen- 0,1 0,1 0,1 määrittämisestä johtuvat erät Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä -5,8-5,8-5,8 Rahavirran suojaus 0,5 0,5 0,5 Laaja tulos yhteensä* 0,5-5,8 48,5 43,1 43,1 OMA PÄÄOMA 31.12.2013 144,1 186,1-0,5 250,5 43,9 4,1 266,8 894,9 0,0 894,9 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Muut rahastot Muuntoero Kertyneet voittovarat Yhteensä Määräysvallattomien osakkeenomistajien osuus Yhteensä * Laskennallisilla veroilla vähennettynä
STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 13 KONSERNIN TOIMINTASEGMENTIT Liikevaihto, milj. euroa 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 Tavarataloryhmä 1 232,6 1 302,7 Muotiketjut 805,2 814,0 Segmentit yhteensä 2 037,8 2 116,7 Jakamaton -0,8-0,3 Konserni yhteensä 2 037,1 2 116,4 Liikevoitto, milj. euroa 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 Tavarataloryhmä 26,0 48,0 Muotiketjut 38,6 50,0 Segmentit yhteensä 64,6 98,0 Jakamaton -10,2-10,6 Konserni yhteensä 54,4 87,3 Täsmäytys erään voitto ennen veroja: Rahoitustuotot 4,5 1,8 Rahoituskulut -32,1-34,2 Voitto ennen veroja, konserni yhteensä 26,8 54,9 Poistot, milj. euroa 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 Tavarataloryhmä 42,2 42,0 Muotiketjut 29,7 31,2 Segmentit yhteensä 71,8 73,2 Jakamaton 2,6 1,4 Eliminoinnit Konserni yhteensä 74,4 74,5 Investoinnit, brutto, milj. euroa 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 Tavarataloryhmä 26,9 30,4 Muotiketjut 24,7 22,0 Segmentit yhteensä 51,5 52,3 Jakamaton 5,4 7,9 Konserni yhteensä 56,9 60,3 Varat, milj. euroa 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 Tavarataloryhmä 868,0 898,8 Muotiketjut 1 124,2 1 149,2 Segmentit yhteensä 1 992,2 2 048,0 Jakamaton 52,1 39,1 Konserni yhteensä 2 044,3 2 087,1
14 STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 TIETOA MARKKINA-ALUEISTA Liikevaihto, milj. euroa 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 Suomi 1) 983,2 1 048,2 Ruotsi ja Norja 2) 548,2 537,9 Baltia ja Keski-Eurooppa 1) * 159,9 158,5 Venäjä ja Ukraina 1) 345,7 371,8 Konserni yhteensä 2 037,1 2 116,4 Suomi % 48,3 % 49,5 % Ulkomaat % 51,7 % 50,5 % Liikevoitto, milj. euroa ** 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 Suomi 1) -0,9 23,7 Ruotsi ja Norja 2) 59,0 56,5 Baltia ja Keski-Eurooppa 1) * 2,7 6,4 Venäjä ja Ukraina 1) -6,4 0,8 Konserni yhteensä 54,4 87,3 Suomi % -1,7 % 27,1 % Ulkomaat % 101,7 % 72,9 % Pitkäaikaiset varat, milj. euroa 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 Suomi 1) 480,2 475,9 Ruotsi ja Norja 2) 850,4 883,3 Baltia ja Keski-Eurooppa 1) * 40,7 43,1 Venäjä ja Ukraina 1) 215,1 235,1 Konserni yhteensä 1 586,4 1 637,3 Suomi % 30,3 % 29,1 % Ulkomaat % 69,7 % 70,9 % 1) Tavarataloryhmä, Muotiketjut 2) Muotiketjut * Viro, Latvia, Liettua, Tšekin tasavalta, Slovakia, Puola ** Sisältää ostokonttoreiden kulujen uudelleenjyvityksen EURON VAIHTOKURSSIT Kauden päätöskurssi 31.12.2013 31.12.2012 RUB 45,3246 40,3295 LVL 0,7028 0,6977 LTL 3,4528 3,4528 NOK 8,3630 7,3483 SEK 8,8591 8,5820 Kauden keskikurssi 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 RUB 42,3362 39,9239 LVL 0,7015 0,6973 LTL 3,4528 3,4528 NOK 7,8075 7,4752 SEK 8,6514 8,7061
STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 15 KONSERNIN TUNNUSLUKUJA 31.12.2013 31.12.2012 Omavaraisuusaste, prosenttia 43,8 42,8 Nettovelkaantumisaste, prosenttia 87,3 90,9 Liiketoiminnan rahavirta/osake, euroa 1,74 1,72 Korollinen nettovelka, milj. euroa 737,8 768,6 Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa, 1000 kpl 72 049 72 049 Osakkeiden lukumäärä, painotettu keskiarvo, 1000 kpl 72 049 71 945 Osakkeiden lukumäärä, painotettu keskiarvo, laimennettu, 1000 kpl 72 049 71 945 Osakkeiden markkina-arvo, milj. euroa 796,0 994,6 Liikevoitto, prosenttia liikevaihdosta 2,7 4,1 Oma pääoma/osake, euroa 12,42 12,40 Oman pääoman tuotto, liukuva 12 kk, prosenttia 5,4 6,1 Sijoitetun pääoman tuotto, liukuva 12 kk, prosenttia 3,4 5,1 Henkilöstö keskimäärin kokoaikaiseksi muutettuna 11 422 11 898 Investoinnit, milj. euroa 56,8 60,3 TUNNUSLUKUJEN LASKENTAPERIAATTEET: Omavaraisuusaste, prosenttia = 100 x taseen oma pääoma + vähemmistöosuus taseen loppusumma saadut ennakot Nettovelkaantumisaste, prosenttia = 100 x korollinen vieras pääoma rahavarat pitkäaikaiset korolliset lainasaamiset oma pääoma yhteensä Korollinen nettovelka = korollinen vieras pääoma rahavarat korolliset saamiset Osakkeiden markkina-arvo = osakkeiden lukumäärä kerrottuna tilinpäätöspäivän pörssikurssilla osakelajeittain Tulos/osake, osakeantikorjattu = voitto ennen veroja vähemmistöosuus tuloverot osakkeiden osakeantikorjattu keskimääräinen lukumäärä Oman pääoman tuotto, liukuva 12 kk, = 100 x kauden voitto (12 kk) prosenttia oma pääoma + vähemmistöosuus (keskimäärin 12 kk:n aikana) Sijoitetun pääoman tuotto, liukuva 12 kk, = 100 x voitto ennen veroja + korko- ja muut rahoituskulut (12 kk) prosenttia sijoitettu pääoma (keskimäärin 12 kk:n aikana)
16 STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 TIETOA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Konsernin tuloslaskelma vuosineljänneksittäin Milj. euroa Q4 2013 Q3 2013 Q2 2013 Q1 2013 Q4 2012 Q3 2012 Q2 2012 Q1 2012 Liikevaihto 607,8 454,4 543,6 431,3 643,8 485,1 537,2 450,3 Liiketoiminnan muut tuotot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,6 0,0 0,0 0,0 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -307,1-229,6-276,5-233,7-325,3-239,5-270,2-234,2 Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut -106,2-89,6-101,7-100,3-111,0-94,5-101,0-98,6 Poistot ja arvonalentumiset -19,2-18,4-18,3-18,6-19,0-19,0-18,1-18,4 Liiketoiminnan muut kulut -127,0-106,2-117,0-113,4-132,4-115,0-118,3-115,3 Liikevoitto 48,3 10,7 30,1-34,6 56,8 17,1 29,7-16,2 Rahoitustuotot 0,3 3,8-1,0 1,4-0,5 1,0 0,9 0,4 Rahoituskulut -9,3-7,9-7,5-7,4-8,2-8,5-8,4-9,1 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä -9,0-4,1-8,5-6,0-8,7-7,5-7,5-8,7 Voitto ennen veroja 39,3 6,5 21,6-40,7 48,2 9,6 22,2-24,9 Tuloverot -2,8 22,4-2,1 4,1-0,4-1,4-3,6 4,0 Tilikauden voitto 36,5 28,9 19,5-36,5 47,7 8,1 18,6-20,9 Osakekohtainen tulos vuosineljänneksittäin Euroa Q4 2013 Q3 2013 Q2 2013 Q1 2013 Q4 2012 Q3 2012 Q2 2012 Q1 2012 Laimentamaton 0,51 0,40 0,27-0,51 0,66 0,11 0,26-0,29 Laimennettu 0,51 0,40 0,27-0,51 0,66 0,11 0,26-0,29 Segmenttitiedot vuosineljänneksittäin Milj. euroa Q4 2013 Q3 2013 Q2 2013 Q1 2013 Q4 2012 Q3 2012 Q2 2012 Q1 2012 Liikevaihto Tavarataloryhmä 392,1 245,2 325,1 270,2 423,5 272,7 326,0 280,5 Muotiketjut 215,9 209,4 218,7 161,3 221,0 212,3 211,1 169,6 Jakamaton -0,1-0,2-0,2-0,2-0,7 0,1 0,2 0,1 Konserni yhteensä 607,8 454,4 543,6 431,3 643,8 485,1 537,2 450,3 Liikevoitto Tavarataloryhmä 34,0-3,6 11,6-15,9 41,6 2,8 10,2-6,5 Muotiketjut 17,6 16,1 22,3-17,4 19,2 16,1 21,8-7,2 Jakamaton -3,3-1,8-3,8-1,3-4,0-1,8-2,3-2,5 Konserni yhteensä 48,3 10,7 30,1-34,6 56,8 17,1 29,7-16,2 Tietoa markkina-alueista vuosineljänneksittäin Milj. euroa Q4 2013 Q3 2013 Q2 2013 Q1 2013 Q4 2012 Q3 2012 Q2 2012 Q1 2012 Liikevaihto Suomi 1) 307,5 206,0 258,3 211,4 329,9 228,2 266,1 224,0 Ruotsi ja Norja 2) 149,7 140,1 148,9 109,5 149,0 139,8 137,6 111,6 Baltia ja Keski-Eurooppa 1) * 48,1 37,1 42,5 32,3 48,4 37,5 39,6 33,0 Venäjä ja Ukraina 1) 102,5 71,3 93,9 78,1 116,6 79,7 93,9 81,6 Konserni yhteensä 607,8 454,4 543,6 431,3 643,8 485,1 537,2 450,3 Suomi % 50,6 % 45,3 % 47,5 % 49,0 % 51,2 % 47,0 % 49,5 % 49,8 % Ulkomaat % 49,4 % 54,7 % 52,5 % 51,0 % 48,8 % 53,0 % 50,5 % 50,2 % Liikevoitto ** Suomi 1) 16,5-1,0 2,2-18,5 23,1 2,5 6,6-8,5 Ruotsi ja Norja 2) 22,4 17,3 23,4-4,1 19,2 15,8 20,0 1,5 Baltia ja Keski-Eurooppa 1) * 4,5 0,7 1,0-3,5 4,7 2,0 1,5-1,9 Venäjä ja Ukraina 1) 4,9-6,2 3,5-8,5 9,8-3,2 1,5-7,3 Konserni yhteensä 48,3 10,7 30,1-34,6 56,8 17,1 29,7-16,2 Suomi % 34,2 % -9,6 % 7,2 % 53,5 % 40,6 % 14,6 % 22,4 % 52,4 % Ulkomaat % 65,8 % 109,6 % 92,8 % 46,5 % 59,4 % 85,4 % 77,6 % 47,6 % 1) Tavarataloryhmä, Muotiketjut 2) Muotiketjut * Viro, Latvia, Liettua, Tšekin tasavalta, Slovakia, Puola ** Sisältää ostokonttoreiden kulujen uudelleenjyvityksen
STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 17 KONSERNITASEEN ULKOPUOLISET VASTUUT JA JOHDANNAISSOPIMUKSET Konsernin ulkopuoliset vastuut, milj. euroa 31.12.2013 31.12.2012 Kiinnitykset maa-alueisiin ja rakennuksiin 1,7 201,7 Pantit ja takaukset 8,1 7,8 Kiinteistöinvestointien arvonlisäveron tarkistusvastuu 23,3 28,2 Yhteensä 33,0 237,7 Konsernin liiketilojen vuokrasopimukset, milj. euroa 31.12.2013 31.12.2012 Sitovien liiketilojen vuokrasopimusten perusteella maksettavat minimivuokrat Yhden vuoden kuluessa 187,5 186,3 Yli vuoden kuluessa 694,3 716,2 Yhteensä 881,8 902,5 Konsernin leasingsopimusten maksut, milj. euroa 31.12.2013 31.12.2012 Yhden vuoden kuluessa 0,6 1,2 Yli vuoden kuluessa 1,1 1,1 Yhteensä 1,7 2,4 Konsernin johdannaissopimukset, milj. euroa 31.12.2013 31.12.2012 Nimellisarvo Valuuttajohdannaiset 582,8 608,5 Sähköjohdannaiset 0,9 2,6 Yhteensä 583,7 611,2 KONSERNIN VARAT JA LIIKEARVO Varat, milj. euroa 31.12.2013 31.12.2012 Hankintameno kauden alussa 2 054,7 1 963,6 Muuntoero +/- -38,7 38,6 Lisäykset kauden aikana 56,8 60,3 Vähennykset kauden aikana -9,3-7,8 Siirrot erien välillä kauden aikana -2,8 0,0 Hankintameno kauden lopussa 2 060,6 2 054,7 Kertyneet poistot kauden alussa -423,5-350,9 Muuntoero +/- 7,3-2,1 Vähennysten poistot kauden aikana 8,3 4,0 Poistot kauden aikana -74,4-74,5 Kertyneet poistot kauden lopussa -482,3-423,5 Kirjanpitoarvo kauden alussa 1 631,2 1 612,8 Kirjanpitoarvo kauden lopussa 1 578,3 1 631,2 Laskelma konsernin varojen muutoksesta sisältää seuraavan liikearvon muutoksen: Liikearvo, milj. euroa 31.12.2013 31.12.2012 Hankintameno kauden alussa 818,8 788,5 Muuntoero +/- -25,6 30,3 Hankintameno kauden lopussa 793,2 818,8 Kirjanpitoarvo kauden alussa 818,8 788,5 Kirjanpitoarvo kauden lopussa 793,2 818,8
18 STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 Rahoitusvarojen ja -velkojen kirjanpitoarvot ja käyvät arvot IAS 39:n mukaisesti ryhmiteltynä sekä käypien arvojen hierarkkinen luokittelu Rahoitusvarat, milj. euroa Taso Kirjanpitoarvo 31.12.2013 Käypä arvo 31.12.2013 Kirjanpitoarvo 31.12.2012 Käypä arvo 31.12.2012 Johdannaissopimukset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa 2 0,2 0,2 0,0 0,0 Käypään arvoon tulosvaikutteiset kirjattavat rahoitusvarat Johdannaissopimukset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa Valuuttajohdannaiset 2 6,9 6,9 0,9 0,9 Sähköjohdannaiset 1 0,0 0,0 0,0 0,0 Jaksotettuun hankintamenoon kirjatut rahoitusvarat Pitkäaikaiset saamiset 0,5 0,5 1,1 1,1 Lyhytaikaiset saamiset, korolliset 43,1 43,1 43,8 43,8 Lyhytaikaiset saamiset, korottomat 69,8 69,8 70,9 70,9 Rahavarat 33,9 33,9 36,1 36,1 Myytävissä olevat rahoitusvarat 3 7,9 7,9 5,0 5,0 Rahoitusvarat yhteensä 162,4 162,4 157,8 157,8 Rahoitusvelat, milj. euroa Taso Kirjanpitoarvo 31.12.2013 Käypä arvo 31.12.2013 Kirjanpitoarvo 31.12.2012 Käypä arvo 31.12.2012 Johdannaissopimukset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa 2 0,9 0,9 1,3 1,3 Käypään arvoon tulosvaikutteiset kirjattavat rahoitusvelat Johdannaissopimukset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa Valuuttajohdannaiset 2 2,9 2,9 5,8 5,8 Sähköjohdannaiset 1 0,2 0,2 0,2 0,2 Jaksotettuun hankintamenoon kirjatut rahoitusvelat Pitkäaikaiset velat, korolliset 2 469,4 466,5 502,9 505,7 Lyhytaikaiset velat, korolliset 2 345,4 346,3 345,6 346,9 Lyhytaikaiset velat, korottomat 265,5 265,5 268,4 268,4 Rahoitusvelat yhteensä 1 084,3 1 082,3 1 124,2 1 128,3 Konserni käyttää seuraavaa arvostusmenetelmien hierarkiaa käyvän arvon määrittämisessä ja esittämisessä: Taso 1: Vastaavien omaisuuserien tai velkojen noteeratut (oikaisemattomat) hinnat toimivilla markkinoilla. Taso 2: Menetelmät, joissa käytetään syöttötietona markkinahintanoteerauksia, jotka ovat säännöllisesti saatavissa pörssistä, välittäjältä tai markkinahinnoittelun palveluntuottajalta. Tason 2 rahoitusinstrumentit ovat pörssinoteeraamattomia (OTC) johdannaisia, jotka on luokiteltu joko käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviksi tai suojauslaskettaviksi. Taso 3: Menetelmät, jotka vaativat eniten johdon harkintaa. Tilikauden aikana ei ole ollut siirtoja tasojen välillä. Tason 3 rahoitusvarat ovat sijoituksia listaamattomien yhtiöiden osakkeisiin, joiden käypä arvo määritellään johdon harkintaan perustuvien menetelmien perusteella. Sijoitusten voitot ja tappiot kirjataan tuloslaskelmassa liiketoiminnan muihin tuottoihin ja kuluihin, koska sijoitusten hankinta- ja luovutuspäätökset tehdään liiketoiminnallisin perustein. Seuraavassa laskelmassa on esitetty tason 3 käypään arvoon arvostettujen rahoitusvarojen muutos raportointikauden aikana. Myytävissä olevien rahoitusvarojen käyvän arvon muutos, milj. euroa 31.12.2013 31.12.2012 Kirjanpitoarvo 1.1. 5,0 5,0 Muuntoero +/- 0,0 0,0 Siirrot erien välillä 2,8 0,0 Yhteensä 7,9 5,0
STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2013 19
Stockmann Oyj Abp Aleksanterinkatu 52 B PL 220 00101 HELSINKI Puh. (09) 1211 www.stockmanngroup.com