Kainuun Korhoset Joulunumero 2011

Kainuun Korhoset Joulunumero 2011 Matti Korhonen

Puheenjohtajan terveiset Ensimmäinen vuosi puheenjohtajana on kulunut Kainuun Korhosten sukuseuran toimintaa hoitaessa. Vuosikokousta vietimme Rekivaaran Rekikestissä. Aikaisemmin samoissa tiloissa toimi Rekivaaran koulu. Kokouksen kulku oli normaali, joskin osallistuvia jäseniä olisin toivonut olevan runsaammin. Uusia jäseniä saimme hallitukseen. Seuran sääntöihin tulee muutoksia koskien hallituksen jäsenten määrää ja puheenjohtajan toimikauden pituutta. Uudet säännöt tulevat voimaan kun ne on hyväksytty Patentti - ja Rekisterihallituksessa. Kävin viime kesänä Kuhmossa Piiraisten sukuseuran kokouksessa. Seura oli saanut aikaan paksun teoksen Piiraisten suvusta. Kirjan kokoamiseen oli kulunut yli neljä vuotta ja jäsenten aktiivisella toiminnalla saatiin henkilötietoja kerättyä. Pitkään on ollut sukuseurassa tavoitteena Kainuun Korhosten oma sukukirja yhtenä uutena esimerkkinä Martti Korhosen kirja Kainuun Korhosista. Julkisuuslaki rajoittaa 100 vuotta nuorempien tietojen julkisen jakelun. Kirkonkirjoja ei tutkijat itse pääse tutkimaan, vaan siitä pitää maksaa seurakunnalle yli 30 /tunti. Edellä mainitut seikat hankaloittavat tietojen keruuta. Nyt kaivataan 1870 syntyneiden ja sitä nuorempien tietoja. Paljon löytyy Korhosia Sotkamosta, mutta kyllä heitä on myös muualla Kainuussa. Tietoja kaivataan Kuhmon, Kajaanin, Paltamon, Vuolijoen, Puolangan, Hyrynsalmen, Ristijärven, Suomussalmen Korhosista. Vielä tärkeämpää on saada kirjoituksia esivanhemmista, sekä vanhoja valokuvia. Näitä tietoja kaivataan mahdollisen sukukirjan toimittamiseen. Sukuseuran nettisivuilla on kansio johon voi lähettää omia sukututkimus aineistoja. Tiedot eivät ole kaikkien luettavissa, ne ovat vain jäsenten käytössä. Salasanan saa pyynnöstä puheenjohtajalta. Mikäli ette voi toimittaa tietoja nettisivuille, niin voitte lähettää niitä postitse hallituksen jäsenille tai puheenjohtajalle. Joululehteen kaivataan jäsenten tai muiden henkilöiden kirjoituksia, ja vanhoja valokuvia. Seuramme nettisivut löytyvät osoitteesta: http://kainuunkorhoset.nettisivu.org Kainuun Korhosten sukuseuran johtokunta 2012 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Tilivastaava Jäsenet Varajäset Risto Korhonen Vilho Korhonen Maritta Huttunen Hannu Korhonen Sisko Kollatsuo Paavo Korhonen Leila Kaakinen Pentti Korhonen 0400-382106 risto_korhonen(at)yahoo.com 0400673994 maritta.huttunen(at)luukku.com 040-5100631 hannu.k.korhonen(at)kajaani.net HUOM! Sähköpostiosoitteissa (at) tarkoittaa @-merkkiä. Näin vältämme roskapostia

Kalle Setä Kalle Sedän tulin tuntemaan 1950 luvun alussa, kun olin Tipaksella remontoimassa veljeni Eeron kanssa hänen poikansa, Yrjön omakotitaloa, Viertolaa. Setä istui usein tekemässään. kahden istuttavassa keinutuolissa, omissa oloissaan. Ilmeisesti kaikki kuutkin huonekalut olivat hänen tekemiään. Hän oli tehnyt huonekaluja myös naapureilleen aika ajoin. Hän oli puuseppänä taitava ja hallitsi monta muutakin työtä, kuten rakentamista. Maanviljelys oli kuitenkin hänen pääelinkeino. Hänen vaimonsa, Loviisa, hoiti vielä silloin kaikki keittiötyöt. Ja hänen tyttärensä, Martta, oli hoitamassa veljensä Yrjön karjaa. Yrjö oli automies, ja hänen ylpeytensä oli vaaleanvihreä kuormaauto, Mersu, jota hän ajoi ja uurasti sen kanssa töitä miltei yötä päivää, siinä sivussa hoiti vielä maanviljelystä. Sedällä oli tapana herätä varhain aamulla ja mennä usein kokemaan pyydyksiä, läheiselle järvelle. Sieltä hän sai kaloja ja toi niitä pienellä pärekopalla, Martta perkasi ne sitten. Heidän tyttärensä Reeta, oli vaimona Kilpeläisen Martilla. Martti kävi usein siellä Viertolassa tervehtimässä appivanhempiaan. Kuulin Martin sanovan miltei aina appiukolleen, että olet sinä kasvattanut minulle hyvän vaimon. Johon appiukko vastasi hyväntuulisena, että mikäpä hänessä on. Eräänä päivänä tuli sinne Viertolaan pieni porukka metsäherroja, hieromaan Yrjön kanssa metsäkauppoja. He porisivat sitten aitassa, tai paremminkin makasiinissa. Siellä olin minäkin veljeni Eeron kanssa, ja oli siellä Setä Kallekin. Jonkin ajan kuluttua sinne ilmaantui kuin tyhjästä vain, täysinäinen viinapullo. Se lähti kiertämään ja siitä otti jokainen vuorollaan kopsut. Kun pullo Sedälle, niin Yrjö otti sen häneltä pois. Setä näytti olevan loukkaantunut. Sanoi, että on se kumma mies tuo Yrjö. Yrjön kehotuksesta mentiin pirttiin. Siellä oli Loviisa, Setä Kallen vaimo, tehnyt särjistä kalakukon ja pannut sen pirtin pöydälle. Yrjö kehotti meitä kaikkia siirtymään pöydän ääreen ja nauttimaan kalakukosta. Kukko oli tosi maukasta, mutta siinä oli teräviä ruotoja. Jokainen otti suustaan niitä ruotopuruja ja pani ne pöydälle. Yksi metsäherroista teki siinä poikkeuksen. Sanoi, että ettehän te pojat osaa syödä kalakukkoa ja noukki kaikki ne toisten jättämät ruotopurut suuhunsa. En tullut tietämään, tuliko Yrjöllä niiden metsäherrojen kanssa metsäkauppoja? Näitä muisteli Kalle Antinpoika Sukukirja Sukukirja Korhosten suku Kainuussa 1600 2000 luvulla perustuu Kauko Korhosen ja Kerttu Korhosen sukututkimuksiin, teosta voidaan pitää perusteoksena Kainuun Korhosten sukujuurille ja kirja sisältää sukutietojen lisäksi laajemmin suvun vaiheista historiatietoa, sekä kuvallista aineistoa. Kirjan hinta on 40 + postikulut Jos haluat tarkempia tietoja tai kiinnostunut kirjasta, niin soita Kerttu Korhoselle puh:08-6130117 tai Mari Korhoselle puh:0400890272, sähköisesti: mari(at)avian.fi

Näin elettiin ennen. Erittäin huomattavana osana ihmisen ajatusmaailmaan kätkeytyy muistot. Muistot koko elämäntaipaleen myönteisiltä ja kivikkoisiltakin poluilta mutta ennen kaikkea lapsuusmaisemasta ja siitä kylästä jossa kerran syntyi. Minun synnyinpaikkani on Sotkamon Tipasojan Räätäkylä, jonka entisaikojen elämästä aion oheisessa kertoa. Muistoni sijoittuvat kuluvan vuosisadan alkupuolelle, taikka niin kuin usein kuulee sanottavan ennen talvisotaa elettyyn aikaan. Haluaisin ensin kertoa nykypolvelle maalaistalon talvisesta päivästä, joka emännän ja talon naisväen osalta alkoi anivarhain. Varhainen on miestenkin nousuaika sillä hevoset odottavat aamuapettaan ja sukimista tallissa. Navetassa on jo kotvan käynyt kova huiske. On luotava lanta, harjattava jokainen lypsettävä lehmä, lypsettävä, tehtävä apetta ja juotettava. Lammasnavetasta kuuluu äänekäs määintä ja siellä myöskin asuva sika vaatii röhkien aamuruokaansa. Kukko kiekuu ja kanat hyppivät orsiltaan. Räätäkylän taloissa syötiin aamunen klo 8, johon mennessä navetan aamutyöt oli jo tehty. Aamunen koostui joko ryyni- tai jauhovellistä, puurosta, perunamaidosta tai talkkunasta. Tietenkin pöydässä oli leipää, höppävoita, suolasärkiä tai suolasilakoita, joita taloon ostettiin syksyisin 30kg nelikko. Aamun valjettua miehet lähtivät hevosineen metsätöihin tai muihin pihahommiin. Varhain talon vanha isätäkin aloitti puusepäntyönsä höyläpenkin ääressä. Hän teki huonekaluja, rekiä, kärryjä ja suksiakin. Tarvittaessa taitoa riitti pajan alasimen äärelläkin työskentelyyn ja itse tehdyn, jaloilla. polvettavan sorvin työstämiseen. Vuosisadan alkupuolel1a oli taloissa rahaa käytettävissä hyvin vähän. Ostotuotteisiin kuului vain riisiryynit, kahvi, sokeri ja lääkkeet. Vaatetukseen tarvittavat kankaat kudottiin ja neulottiin itse kotona. Niinpä etenkin talvisin oli taloissa em. kotonani käytössä 2:si rukkia. Toisella kehrättiin villalankaa ja toisella hamppu- ja pe11avalankaa. Erittäinkin saran villainen loimilanka oli vaativaa kehrättävä sillä, siitä piti tulla tasaista ja vasenkierteistä. Koko talven oli pirtissä omatekoiset kangaspuut. Paitsi sarkaa, niillä kudottiin naisten- ja miesten puolivillaisia pukukankaita, hamppu- ja pellavalakanoita ja pyyhkeitä, patjan - tai matressin päällyskankaita ja rohdinpellavista viljasäkkejä. Villaisia saaleja ja täkinpäällyskankaita ym. Villalankaa valmistettiin kaksin - tai kolmikertaisena perheen villatakeiksi ja puseroiksi, sukiksi ja lapasiksi. Miesten kintaissa pidettävät vanttuut tehtiin kinnasneulalla, ei virkaten. Tarvittaessa ostettiin koko pakka puuvillaista paitakangasta ja sinistä toimikaspalttinaa joista itse ommeltiin miesväelle aluspaidat - ja housut. Päällysvaatteet niin miehille kuin naisillekin tehtiin tarvittaessa itsekudotusta kankaasta. Kun ennen oli joka talossa paljon lapsia, tehtiin jokaiselle tytölle talveksi vain yksi mekko jonka kyynäspäät eivät tahtoneet kestää koulussa koko talvea ja poikain housujenkin takamukseen ja polviin ilmestyi paikat, Yksinomaan jo tämä vaatetalouden huolto muodosti naisväelle karjanhoidon, erillaisen karjanhoidon ja ruuanlaiton ohessa suunnattoman työnsaran. Jos muilta töiltä milloin jäi aikaa tekivät naiset käsitöitä vielä iltalypsyn ja iltasen jälkeenkin. Ja näin oli tehtäväkin sillä keskeyttihän tämän vaatetalouden huollon päivässä monenlaiset askareet. Oli päivälypsyt, oli puolisenlaitto, joka syötiin klo 14. Ruoaksi tällöin valmistettiin vuodenajasta ja talosta riippuen joko lihakeittoa palvilihasta, kalakeittoa, kapakeittoa, perunoita ja kastiketta, uuniperunalaatikkoa, perunavoita, lanttu - ja porkkanalaatikkoa tai kesäkeittoa. Jälkiruokana oli useimmiten talvella hillovelliä, mustikkasoppaa, mustikka - tai puolukkapuuroa. Metsämarjoja poimittiin talvea varten runsaasti. Puolukat survottiin korkeaan saaviin. Saavi, hilloineen pidettiin luhdissa, josta tarvittaessa käytiin veitsen avulla kovertamassa jäätynyttä hilloa. (Oman ruokavalikoimansa muodostivat teurastusajat, josta kerrotaan myöhemmin.) Illallinen syötiin siinä 7(19) maissa. Tällöin tarjoiltiin päivällispöydästä jääneitä. ruoantähteitä, lanttu kala - tai perunakukkoa, marjapuuroa, leipää, höppävoita, kokkelipiimää, kurria ja suolakalaa. Ruokataukojen välillä nautittiin päivä- ja iltapäiväkahvit. Ostokahvin lisukkeena

käytettiin paahdettua jauhettua sikuria, jota kasvatettiin itse. Kahvileipää tai pullaa ei entisaikaan kahvin kanssa ollut. Kainuulaisittain sanottuna "nisua leivottiin vain noin 3-kertaa vuodessa, myöhemmin ehkä useammin. Erittäin raskas työpäivä Tipasojan emännille muodostui, leipomapäivästä. Talossa, josta lähinnä kerron leivottiin joka viikko ruisleipää lauantaisin rieskaa ja ehkä. piirakoita. Suureen ruisleipätaikinaan meni jauhoja noin 20 kg kerralla. Taikanasta tuli 12 isoa ruisleipää, 3-4 lanttukukkoa, pottukukko ja ohkasia reikäleipiä. Pöytään astui liki 20 henkeä sillä olihan. lisänä koulua käyviä perukassa olevien talojen lapsia ym. Oman erikoistyönsä muodosti voinkirnuaminen sepäraattorilla erotetusta maidon kermasta. Punaista voita sanottiin lujavoiksi ja valkoista voita, jossa oli kirnupiimä mukana höppävoiksi. Myöhemmin puinen mäntäkirnu vaihtui kammesta pyöritettävään metallikirnuun jolla lujavoin tekeminen tuli helpommaksi. Kun on suuri perhe oli ennenaikaisissa olosuhteissa erittäin raskas myöskin pyykkipäivä. Pyykki pestiin saunassa tai saunakodassa. Kun pyykkipulvereita ei ollu valmistettiin koivupuun tuhkasta liukastusaineeksi lipeää. Sen tekoa varten oli taloissa puinen, korkea tynnyri jonka alaosassa oli reikälävikkö. Lävikön päälle pantiin suoria olkia ja olkien päälle valutettiin koivupuun tuhkaa. Tuhkien päälle kaadettiin kiehuva vesi. Hetken kuluttua tynnyrin pohjanrajassa olevasta reiästä tuli kirkasta lipeää jota käyttämällä saatiin erittäin valkoista pyykkiä. Lisäksi liukasteena oli käytössä suopaa, jota oli. saatu keittämällä keskenään vettä, lipeäkiveä ja teurastuksen sivutuotteena saatuja huonompia rasvoja. Suopa oli koostumukseltaan puuromaista. Pyykkiä oli kerralla monta saavillista. Vaatteet hangattiin juuriharjalla tai pyykkilaudalla. Haudutettiin kuumassa vedessä ja keitettiin muuripadassa. Viimeinen huuhtelu talvellakin tapahtui jään päällä avannossa. Vuosisadan alkupuolella kulki Tipasojankin miesväki talvisin savotoissa. Sinne lähdettiin hevosen ja rekien kanssa maanantaiaamuisin. Kun savotat olivat useinkin kaukana sydänmailla oltiin siellä yhteenmenoon viikkokausia ja asuttiin tukkikämpillä. Savottaan lähtiäin mukaan piti emännän varata runsaasti evästä: leipää, voita, palvi- ja sianlihaa, suolakalaa, talkkunoita, ryyniä, kahvia ym. Savottalaiset tulivat pyhänajaksi kotiin lepäämään ja varustautumaan tulevaa viikkoa varten sekä miesten että hevosten eväin. Savotassa työskentely sen jälkeen kun puutavarayhtiöt rupesivat ostamaan puita, oli rahansaannin takia hyvinkin tärkeää. Pellot olivat pieniä, tehokkaita maanviljelysvälineitä ja koneita ei ollut, eikä myöskään apulantoja. Elettiin todellista luomuviljelyn aikaa. Joinakin vuosina jouduttiin ostamaan jauhoja oman viljan lisäksi ja siihen tarvittiin rahaa. Katovuosiakin oli. 1901-1903 ja 1916-1920 jolloin edesmenneiden ihmisten kertomana Tipasojallakin liikkui kerjukuormia. Mihin taloon ihmiskuorma tuli, oli talosta annettava ruokaa. Vielä 1916-1920 pulavuosina käytettiin kylässämme viljan lisäksi leivässä. pettua ja joskus jäkälääkin. Seuraava pula-aika oli 1930-1933. Muistan kuinka raavaat miehet kulkivat taloista kyselemässä ruokapalkalla töitä. He olivat valmiita tekemää halkoja, kaivamaan ojia tai kuokkimaan peltoa. Näitä töitä maataloudessa aina löytyi. Räätäkylän talojen asukkaiden kevät -, kesä- ja syyspäivät sisälsivät monenmoisia töitä. Päivä alkoi heti auringon nousun jälkeen. Naiset kutsuivat lehmät navettaan lypsytoimitusta varten. Lehmäthän olivat olleet avometsässä kankaalla koko yön etsimässä ruokaa aina Heinäsuolla saakka. Aamun tullen karja saapui pistoaita kujaa pitkin kotiin lypsettäväksi kellokkaan ohjaamana. Joskus karja oli mennyt metsään niin kauas että sitä piti etsiä ja tällöin lypsy myöhästyi. Miehet aloittelivat keväiset peltotyönsä joihin naisväkikin aamusen jälkeen osallistui. Ennen maan lopullista muokkausta oli hajoitettava pellolle ajettu lantapatteri hevosella kärrykuormia ajaen. Lantakasojen hajoittaminen oli useinkin naisten työtä. Kylvötyön jälkeen jäi pelto siunaavan Luojan hoiviin. Vuosisadan alkupuolella kasvatettiin Tipasojan taloissa runsaasti turnepsia. Ne keitettiin pehmeiksi ja sekoitettiin jauhojen kanssa lehmien olkiappeeseen. Perunoita kasvatettiin myöskin paljon ja. käytettiin lehmien ruokaan turnepsien tavoin. Useinkin perunoita ei lehmille liiennyt vaan ne

tarvittiin kaikki suurten perheiden ravinnoksi. Turnepsien kasvatus vaati runsaasti hoitotyöttä, samoin puutarhakasvien kasvatus. Ennen juhannusta oli lehtikerppujen taitto lampaille. Tällöin kaadettiin koivuja harventaen, oksat leikattiin ja sidottiin kerpuiksi. Haasioitiin kuivumaan ja syötettiin talvella lampaille. Kerppujen taitto oli naisväen työtä. Samojn kesäkuussa nostettiin rahkasuolta turpeita talvisiksi lehmien aluskuivikkeiksi ja lammaskarsinoihin käytettäiviksi. Turpeet kuivattiin heinäseipäillä, tai kärväillä. Näin turpeiden avulla lisäättiin pelloille pantavaa lanta-ainesta. Kiireisen työajan muodosti heinänteko. Peltonurmet niitettiin hevosen vetämällä niittokoneella tai viikatteella miestyövoimaa käyttäen. Väilikosken joenvarsi ja Heinäsuo heinätettiin myöskin. Näissä oli oma ongelmansa saada heinät ja korteet kuivalle maalle kosteikolta. Myöskin heinää käytiin tekemässä kaukaisel1a Nimisen joen varrella, jossa viivyttiin yhtämittaa viikkokausi. Heinäsato pelloillakin kuivattiin levittämällä päiväksi maahan ja kokoamalla yöksi rukoihin. Aamulla oli jälleen levitystyö mikäli oli pouta. Lisäksi, käytettiin kärväs, -keppi ja haasiakuivausta. Ojanvarret niitettiin ja haravoitiin tarkoin, lukuunottamatta huhtisärkän takana olevia peltosarkojen ojanparsia sillä niissä kasvoi runsaasti hienonmakuisia mesimarjoja. Heinänteon loppupuolella oli lakanpoiminta ja mustikatkin kypsyivät. Elokuulla alkoivat viljapellot kellastua ja ruis heilimöidä. Ikimuistettavia ovat kotoiset ruispellot ja sen korsien välissä kirkkaansiniset ruiskukat. Tuttu oli myöskin ruisrääkän ääni ja kiurun lento peltojen yllä. Viljan leikkuu tapahtui sirpillä. Korret sidottiin lyhteiksi ja lyhteet muodosteltiin kuhilaiksi. Ruiskuhilaaseen tuli 10 lyhdettä, ohra, -kaura- ja vehnäkuhilaaseen 7 lyhdettä. Myöhemmin rukiinleikkuussa käytettiin apuna viikatetta ja ohra sekä kaura kuivattiin seipäillä. Vehnänkin viljelyä aloitettiin ja vietiin jauhatettavaksi Ouluun saakka. Viljojen kuivattua alkoi niiden puinti riihessä. Tällöin lyhteet ladottiin riihen orsille, riihtä lämmitettiin 1-2 päivää ennen puimista. Puintiaamuna lyhteet pudotettiin orsilta ja ladottiin rinta rinnan riihen lattialle lyhteiden jyväpuolet vastakkain. Lyhteiden siteet leikattiin auki ja riusa11a puinti tahdikkaasti voi alkaa. Välillä oljet käännettiin ja puitiin jälleen. Sitten oljet puisteltiin jyvistä ja sidottiin olkikuvoksi. Lattialle jääneet jyvät ja ruumenet masiinoitiin jolla toimenpiteellä jyvät eroiteltiin ruumenista. Riihelle mentiin aamulla jo kello 4. Puinnin jälkeen syötiin aamunen, tällöin useinkin karkeista ohrajauhoista keitettyä puuroa, tai perunapuuroa voisilmän kanssa. Puinnista nokisina ollen riihivaatteissaan ahdettiin riiheen uusi ahtaus seuraavan aamun puintitapahtumaa varten. Riihi pantiin lämpiämään ja vasta tämän jälkeen oli saunassa käynnin vuoro. 193O-luvun loppupuolella kun hankittiin 3 talon yhteinen puimakone tapahtui puiminen koneellisesti. Syyspuolen tehtäviin kuului myöskin eri kasvien korjuutyöt. Hampun ja pellavan käsittely, maan kynnöt, teurastus, lihojen palvaus, puolukoiden poiminta, suovan ja saippuan keitto talkkunoiden valmistus, syyskalastus ja kapakalojen kuivaus, lampaiden keritseminen ym. Yllälueteltuja töitä toimittaessa, karjataloustöitä tehdessä ja polttopuita hankkiessa lähestyttiin joulunaikaa ja sen valmistukseen. Jouluhan oli ennen henkisesti korkealle arvostettu juhla ja aineellisesti vaatimaton. Näiltä lapsuusaikani ajoilta on erikoisemmin jäänyt mieleeni lapsuuskotini talvi-ilta suurikokoisessa pirtissä. Kuparipesäinen lakilamppu valaisi kodikkaasti etupäässä miesten työpaikkoja toimien samalla yleisvalona. Isä teki puusepän töitään vielä illallakin höyläpenkkinsä ääressä ja puhtaanvalkoisia lastuja ajelehti jaloissa valtoimenaan. Joku miehistä saattoi korjata hevosvaljaita tai paikata kenkiä tai rukkasia. Pitkällä ovisuupenkillä istui juttusille saapuneita naapurin miehiä. Pirtin pitkän pöydän ääressä lukivat koululaiset läksyjään. Isän vaatimuksesta niitä piti lukea kovalla äänellä. Siinäpähän samalla saivat aikuisetkin uudistaa tietojaan. Pirtin karsinapuolella paloi pieni läppälamppu. Siellä hyrisi usein iltaisinkin rukki ja joku naisista karstasi villoja kehrättävään kuntoon. Siinä ohessa kuului pirtin peränurkasta kangaspuiden pirtaluhdan tasainen lyönti. Joinakin

iltoina oli käynnissä kenkien tervaus. Tervattuja kenkiä paahdeltiin tuvan leipäuunin lämmössä. Tervapytyn säilytyspaikka oli ovensuussa penkin alla. Terva oli tärkeä tarveaine taloudessa. Sitä tarvittiin mm. työrekien valmistuksessa pajutusvaiheessa. Reenjalasten ja suksien voiteluun ym. Siihen aikaa vanhukset hoidettiin vielä kotona kuomaansa saakka. Useimmat heistä olivat hyviä sadun ja tarinoiden kertojia. Heidän vierellään kummitusjuttuja kuunnellen ilta kului nopeaan. Useinkin pienet kuulijat nukahtivat pirtin pitkille penkeille, josta heidät isä tai äiti kantoi nukkumapaikolilleen. Talon lauantai-illat olivat juhlaa. Huoneet oli pestyt. Puhtaassa pirtissä tuoksui rieskan ym. leivonnaisten ja uuniruokien tuoksu. Päivän askareet oli tehty ja rannassa oleva savusauna lämmitetty ja kylvetty. Alkoi sunnuntain odotus jonka tunnelmaa useinkin valmistuttiin laulamal1a ääneen hartaita - tai kansanlauluja. Istuimena oli isän tekemä kahden istuttava keinutuoli. Kotien juhlat ja erikoistapahtumat Entisaikoina oli Tipasojallakin jokainen sunnuntai juhlapäivä jolloin tehtiin vain välttämättömät työt. Päälle pantiin pyhävaatteet ja kirkonaikana laulettiin virsiä tai hengellisiä lauluja. Vanhempi väki luki saarnakirjaa tai raamattua, joskus ääneenkin. Iltapäivä oli vasta vierailuaikaa sukulaisten ja naapurien kesken. Nuorempi miesväki kokoontui joskus pyhäisin piilopaikkaan kortille josta heidät vanhemmat ihmiset kävi hajoittamassa. Pääsiäinen oli suuri juhla. Sen kunniaksi leivottiin nisua, tehtiin piirakoita ja rieskaa. Jotkut perheenjäsenistä menivät suksilla tai hevosella kirkkoon. Kotona juhlistettiin pääsiäistä virsin ja lauluin sekä lukemalla hartauskirjallisuutta. Vierailuja harrastettiin ja lapset jopa aikuisetkin ehti mäenlaskuun. Toisen pääsiäispäivän iltana saattoi nuorisolla olla iltamat Maamiesseuran talossa. Useinkin pääsiäisen aikaan oli hanget ja auringon kultaamat lumikiteet kimalsivat hangen päällä. Juhannus, keskikesän juhla vietettiin kotona. Toki osa perheenjäsenistä meni juhannusaamuna kirkkoon. Aattoiltana poltettiin kokko joko kylän yhteinen tai erikseen. Joskus nuoriso kokoontui Multitörmälle männikkötasanteelle, jossa oli mahdollisuus piirileikkiin tai tanssiin. Pari kertaa muistan nuorison menneen aattoiltana Aavasaksalle kokonpolttoon ja tansseihin. Sattui käytössä olemaan kuorma-auto jonka lavalla oli hyvä matkustaa. Juhannus aattoillan kokoontumispaikkana pidettiin myöskin Hildenporttia, jonne mentiin jalan ja jotkut pyörällä neitosia pyöräntangolla kuljettaen. Juhannukseksikin leivottiin nisua. Oli piirakoita, kotona tehtyä kermapäällysteistä viiliä ja kalaruokia. Portaiden pieliin pystytettiin koivut ja pirttiä kaunistivat pihlajain- ja koivunoksat. Muistamisen arvoisena pidettiin syksyistä Kaisan päivää. Tällöin syötiin lampaanpää keittoa. Jokaiselle perheenjäsenelle annettiin paistettu tai keitetty lampaanpään puolikas jonka lihaksiset osat kaluttiin puukonterällä suuhunsa. Oli herkullista. Merkittävä oli myöskin kekrin aika jolloin palkollisväki piti römppäviikkoaan ja olivat vapaana talon töistä. Toiset rengit ja naispalvelijat jatkoivat menneen vuoden palvelutalossaan, toiset taas pestautuivat uuteen taloon. Pestauspaikka oli kirkonkylä jonne palvelusväki ja talojen isännät ja usein emännätkin kokoontuivat tekemään sopimuksia. Kekrinä oli kokopäivän ruoka pöydässä. Tällöin paistettiin uunissa lampaan tai vasikan lapa joka tuotiin kokonaisena pöytään. Sitä sai jokainen leikata niin monta kertaa kuin halusi lihakimpaleen. Muutakin taval1isuudesta poikkeavaa ruokaa pöydässä oli. Sunnuntaisin ja juhla-aikoina päällystettiin leipäpalanen oikealla voilla, vain arkisin käytettiin höppävoita. Milloin keitettiin talkkunaa, pantiin talkkunakupin keskelle voi kahvikuppiin, jossa se suli ja jossa sitten kasteltiin lusikkaa. Näin voita kului vähemmän. Tipasojalla käytettiin ennen runsaasti kokkelipiimää, joka piimitettiin lypsylämpöisestä maidosta. Piimittyä hera kuorittiin pois ja piimän joukkoon lisättiin kuorimatonta maitoa. Piimä oli hyvää juotavaa. Toisena ruokajuomana oli kurri.

Halki vuosikymmenien on joulua odotettu yhtä hartaasti ikään kuin talven keskellä avautuvaa kukkasta. Ei se ennen ollut kaupallinen juhla, mutta sitä voimakkaammin eli mielissä juhlahartaus ja lapset näkivät mielikuvituksin metsän - ja pihamaan hämärissä liikkuvan tonttuja ja menninkäisiä. Jouluksi pirtti. ja muut huoneet pestiin tavallista puhtaammiksi leipälapiota myöten. Aattona tuotiin suuri kuusi keskelle pirttiä joka pystytettiin puujalkaan. Oksille sidottiin kynttilöitä ja paperista leikattuja lumikiteiden muotoisia koristeita. Joskus oli jopa koristeena karamelleja, jotka oli kääritty koreisiin papereihin. Kaiken kruunasi kuusen ympärille ripustettu kapea kangasnauha jossa luki "Kunnia olkoon Jumalalle ja maassa rauha ihmisten kesken". Aattoiltana saunasta tulon jälkeen sytytettiin kynttilät. Pirtin pitkän pöydän päälle levitettiin valkea liina ja katettiin jouluaattoillan ateria. Pöydässä oli riisipiirakoita, leipää, voita, kalaa, rosollia, juomana kaljaa, maitoa ja piimää. Oli myöskin riisipuuroa joka syötiin sekahedelmäsopan kanssa. Lienee vielä lisäksi ollut jotain liharuokaakin. Aterian päätyttyä veisattiin jouluvirsi ja luettiin ääneen jouluevankeliumi. Lapset leikkivät kuusen ympärillä ja suorittivat muutakin ohjelmaa. Ja sitten tuli joulupukki joka tavallisesti toi jokaiselle lapselle nisu-ukon jolla oli nappeina ja silminä rusinat. Joskus saattoi pukki tuoda myöskin harmaasta villalangasta kudotut sukat. Tuskimpa mullaisiin lahjoihin oli varaa eikä muuta osattu odottaakaan. Pääasiahan oli odotetun juhlan mieltä juhlistava korkeus, yhteiset joululaulut ja saapuneet jouluvieraat ja muualla asuvat perheenjäsenet. Joulukirkkoon lähdettiin ajamaan jo klo 4:n jälkeen, sillä alkoihan kirkko ja klo 7 ja matkaa oli 22 km. Joulukirkko kesti 2:si tuntia ja kirkko oli kylmä mutta sitä lämmitti tuikkivat kynttilät ja veisaavan kansan suusta tullut lämpö. Sitä paitsi kansahan oli pukeutunut lammasturkkeihin ja rasvanahka saappaisiin. Lapsen mielestä oli juhlavaa kuunnella virrenveisuuta ja katsella ihmetellen kirkon kirkkaita kruunuja, ja kirkon avarista ikkunoista avautuvaa jouluaamun kirkasta tähtitaivasta. Joulukirkosta ajettiin hevosilla kilpaa kotiin ja tiuvut helisivät iloisesti. Valkeni joulupäivä, jonka viettoon laskeuduttiin miettien ja juhlaa tuntien ja arjen unohtaen. Tapani oli kyläilyn päivä. Joulun välipäivät kuluivat arkisia töitä tehden. Mihinkään suurempiin töihin ei kuitenkaan ryhdytty eikä miehetkään menneet kaukaisiin savotoihinsa. Uusi vuosi pysähdytti, ennen kuin nytkin ikään kuin portin eteen. Ihmismieleen tulee väkisenkin kysymys; mitä tapahtuu ensi vuonna? Niinpä muinoinkin tehtiin uudenvuoden taikoja ja valettiin tinaa. Jos ei ollut tinatankoa kerättiin tinanappeja, sulattiin niitä ja ennustettiin mitä valetun tinaharkon seinään syntynyt varjokuva ennusti. Monia ennustusleikkejä - ja tapoja Tipasojalaisekin osasivat. Kun nuorisoa oli paljon järjestettiin jossakin talossa, jossa oli iso pirtti tinanvalajaisia. Tietenkin illan päätteeksi oli piirileikkiä tai tanssia. Joulunaika päättyi 1oppiaiseen ja alkoi reikeleipä viikot, joka merkitsi juhla-aikaisen paremman ruokapuolen päättymistä ja siirtymistä niukempaan ravitsemispuoleen. Naisille alkoi jokapäiväisten töiden lisäksi ahkera käsitöiden tekoaika ja miehille metsä - ja savottatyöt, meno rankametsään tai mudanajoon. Monissa taloissahan joutui naiset tekemään tarvehalot halkoliiterin eteen ajetuista rangoista. etenkin silloin kun miehet olivat savotassa. Kodin juhlien joukkoon kuului häiden viettäminen kotona. Tipasojalla häät kestivät vain päivän. Vihkimisen suoritti pitäjän pappi. Minun lapsuusaikana oli Sotkamon pappina Elias Lönnrot, hänen jälkeensä Marx Katavisto ja Jafvet Räty. Hääkansa syötettiin ja juotettiin. Sahtiakin valmistettiin oikein tynnyrissä. Sahdin valmistus kesti 3-päivää. Lienee miesväellä ollut väkevämpääkin tarjottavaa koska muistan heidän ahkeraan vierailleen nurkan takana. Silloin tällöin vieraili kodissa kuolema. Poistuneelle perheenjäsenelle pidettiin mahdollisuuksien puitteissa olevat hautajaiset. Ruumis säilytettiin hautaan saattamiseen asti riihessä. Kuolemasta ilmoitettiin Kainuun Sanomissa mutta hautajaisiin kutsuttiin mustareunaisella kirjeellä. Surutalossa oli vieraille ruoka - ja kahvitarjoilu. Siinä ohessa veisattiin ja muisteltiin vainajaa, joka arkkuunsa asetettuna lepäsi portaiden eteen pystytetyn 4 kuusen keskellä. Ruokailun jälkeen alkoi vainajan viimeinen matka hautausmaalle. Arkkua kuljettavaa hevosta seurasi milloin pitempi,

milloin taas lyhyempi hevosten vetämä saatto. Hautaan laskemisen, siunauksen ja peittämisen jälkeen palattiin vielä surutaloon jatkamaan edesmenneen muistelemista, sekä aterioimaan pitkän matkan jälkeen. Vuosiensaatossa on aina järjestetty kirkon taholta eri taloissa talvi- ja kesäkinkereitä. Joskus kuuli niitä nimitettävän messuiksi. Pappi ja lukkari saapuivat kinkeritaloon hevosella mukanaan kylää koskevat kirkonkirjat ja matkaharmooni. Tavallisesti väkeä tuli kinkereihin runsaasti. Rippikouluun pyrkivät ja rippikoulunsa aloittaneet olivat kinkeriin velvolliset tulemaan ja alistumaan siellä kaiken kansan keskelle kuulusteltavaksi. Joka vuosi oli kinkeriväel1e määrätty raamattu - ja virsiläksy, jotka molemmat kinkereillä kuulusteltiin ja virttä harjoiteltiin. Lisäksi kuulusteltiin pyhäkouluopettajilta ja kinkeriväeltä kylän hengellistä tilaa. Muistan lapsena olleeni kerran Ikolassa kinkereillä, jossa sielläkin pappi kyseli kinkeriväeltä; "Onko Kylässä henkisesti kaikki hyvin ja eletäänkö täällä sovussa ja Herran pelossa"? Joku mies vastasi ja sanoi; "Kylässämme tehdään ahkerasti työtä. Puutetta ei ole ja rauha vallitsee, kyläläisten kesken joitakin kylälle kuuluvia juoppojahan täällä on mutta ei niistä ole isompaa häiriötä, myöskin kylä pitää huolta omista kulkureistaan ja kirkossakin on käyty".tietenkin kinkeritalo tarjosi kuulijakunnalle sekä ruokaa että juomaa. Hengenmiehet olivat ennen korkeassa arvoasteikossa. Ei oikein tiedetty miten parhaiden voisi rovastia ja kanttoria ravita. Ehkäpä hyvä lihakeitto keitettiin ja jälkiruuaksi tarjoiltiin räiskäleitä ja Kainuulaisia lakkoja ja kahvin kanssa juustoleipää. Mainittakoon tässä yhteydessä ettei Tipasojalta ennen viimesotia käyty kuin kerran tai pari vuoden mittaan kirkossa mutta sitä hartaanmalla mielellä sinne mentiin. Ennen ripille menoa piti käydä kirjoituttamassa itsensä sakastissa. Lapsena ollessani vielä naiset istuivat kirkossa vasemalla ja miehet oikealla puolella. Ei pariskunnatkaan vierekkäin. Rippikoulussa oltiin kaksi viikkoa syksyllä ja viikko keväällä. Kirkolta Tipasojalaisetkin joutuivat etsimään kortteeripaikan, jossa kotoa tuotujen eväiden turvin asui rippikouluaikansa. Ripille pääsy tapahtui helluntaina tai juhannussa. Yleensä ripille päästessä oli tytöillä musta mekko, ehkä joillakin valkoinen. Mitään rippikoulumuistoja ei vanhemmilla ollut vara ostaa eikä juhlia sen muistoksi pitää. Olihan kuitenkin suurta päästä rippikoulun käytävään aikuisten ihmisten kirjoihin ja aloittaa omin ajatuksin elämäntiensä kulkemisen. Kerttu Korhonen JOULUYÖNÄ KIRKKOMAALLA PIMEÄ ON KIRKKOMAA, LYHDYT, VALOT SAMMUNEINA. JOULUILTA, YÖ JO SAA, LUOKSE ÄIDIN MIELI HALAA. ALLA MAAN JO ÄITI LEPÄÄ, HUOLTA MAISTA TUNNE EI. EI MUA KATSO, EI HÄN HERÄÄ, HAUDALLEEN KUN TIENI VEI. YKSI SOIHTU VIELÄ PALAA, KIVI MUSTA VIERELLÄÄN. NIMET ISÄN, ÄIDIN TAVAA, KYYNELEET JO VIERÄHTÄÄ. SYTYTÄMME KYNTTILÄMME, ILOISESTI HEHKUU NE. KAIPAUKSESTA KERTOO KATSE, HUOKAUKSET SYDÄMEN. EIVÄT KUULE, EIVÄT VASTAA, VAIKKA KOVAA HUUTAISIN.

HAUDASSAAN VAIN LEPÄÄ HILJAA, VAIKKA YÖN MÄ ITKISIN. PÄÄNI PAINUU, AATOKSENI JOULUN LAPSEEN PALAAVAT: KUULU HUUTO SYDÄMENI, PUOLEENI JO KATSAHDA! LIEKIN LOSTE VASTAA MULLE: ISÄ, ÄITI TÄÄLLÄ ON, POISSA MAASTA AHDISTUNUT, POISSA ALTA TUOMION. MAAHAN UUTEEN OVAT TULLEET, SIELLÄ LEVÄTÄ HE VOI. KUULI LUOJA RUKOUKSET, JONKA ETEENSÄ HE TOI. RAUHOITU, EI VAIVAA HEILLÄ, LEPÄÄ LUONA KRISTUKSEN, TARKOITUS ON ELÄMÄLLÄ, AIVAN UUSI IHMEINEN. LIEKIN LÄMPÖ LOHDULLINEN, KYYNELEENI KUIVASI. VAPAHTAJA, TURVA LASTEN, TAIVAAN PORTIN AUKAISI. HILKKA KARJALAINEN OS. KORHONEN YLITORNIO LAPSUUTENI JOULU MUISTELEN, MILLAINEN OLI LAPSUUTENI JOULU PIENESSÄ, HARMAASSA MÖKISSÄ KOTONANI SIEVÄLÄSSÄ. OLIN SILLOIN NOIN 5 VUOTIAS. JOULUUN VALMISTAUDUTTIIN HUOLELLA. KOTI PESTIIN PUHTAAKSI JA LAITETTIIN ITSE KAIKKI JOULURUUAT. JUHLALLISIN HETKI MINUSTA OLI SE, KUN KUUSI TUOTIIN TUPAAN JA SIINÄ OLI METSÄN TUOKSU. KOHTA SE KORISTELTIIN JA PIENET STEARIIINIKYNTTILÄT SIDOTTIIN VILLALANGALLA KUUSEN OKSIIN. KYNTTILÖITÄ SAI POLTTAA VAIN ÄIDIN LUVALLA, ETTÄ NE KESTÄISIVÄT KOKO JOULUNAJAN. SISKONI LEILA OLI TUONUT KIRKOLTA PAPERISIA JOULULIINOJA. YHDEN HÄN LAITTOI PIRTIN PÖYDÄLLE JA MUUT KAMARIN JA PIRTIN SEINILLE. SILLOIN TUNTUI, ETTÄ JOULU OLI TULLUT TUPAAMME. LEILA OLI OSTANUT VIELÄ PARI PIENTÄ TONTTUKORISTETTA KAMARIN PÖYDÄLLLE. MINUSTA NE OLIVAT AIVAN ELÄVIÄ. KOTONA VALMISTETUT JOULURUUAT OLIVAT MAUKASTA. PARHAILTA MAISTUIVAT RIISIPUURO JA LUUMUSOPPA SEKÄ TORTUT JA PIPARIT, JOITA NIITÄKIN SAI VAIN MUUTAMAN. SAUNAN JÄLKEEN TULI JOULUPUKKI. HÄN OLI PUKEUTUNUT RUSKEAAN TAKKIIN. OLI EHKÄ NAAMARIKIN HÄNEN PÄÄSSÄÄN. MULLE OJENNETTIIN YKSI LAHJA. SE PUTOSI LATTIALLE JA RÄMÄHTI KOVASTI. KUN AVASIN LAHJANI, SIELTÄ LÖYTYI PIENI PELTISANKO, JOSSA OLI ULKOPUOLELLA KAUNIITA NORSUN JA KIRAHVIN KUVIA. OLIN LAHJASTANI IKIONNELLINEN. JOULUPUKKI TARJOSI MINULLE VIELÄ KÄTTÄÄN. SIINÄ EI OLLUT KINNASTA, VAAN PALJAS KÄSI NÄYTTI MINUSTA TURHAN PIENELTÄ. SILLOIN TUNNISTIN SEN SISKONI LEILAN KÄDEKSI. PETYIN HIEMAN, MUTTA EI MINUN MAAILMANI MOISESTA ROMAHTANUT, VAAN JATKOIMME JOULUNVIETTOA ENTISEEN TAPAAN.

EIVÄT ENTISAJAN JOULUISSA LAHJAT SUINKAAN OLLEET TÄRKEIMMÄT, VAAN JOULUTUNNELMA, JOULUMIELI, YHDESSÄ LAULETUT JOULULAULUT SEKÄ SOPU PERHEEN KESKEN. NOITA LAPSUUDEN JOULUJA EN TULE UNOHTAMAAN KOSKAAN. HILKKA KARJALAINEN OS. KORHONEN YLITORNIO Olihan se Mattikin Kainuun Korhosia "Jos on onnistanut ketä, että hänellä on SETÄ, olkoon kohtelias tälle, niin on setä hyvä hälle. Aamuin kumarrus tee syvä: Hyvää päivää, setä hyvä! Näillä sanoilla pilke silmäkulmassa Matti toivotti aina minut tervetulleeksi kotiinsa. Nuo Kalle Väänäsen kääntämät runot pahankurisista pojista Maksista ja Moritsista huvittivat meitä kovasti, kun isä-aaron ja hänen poikiensa Eeron ja Matin kanssa lueskelimme niitä Kuhmossa Vieksin koululla. Matti Sakari (1944-2008) osoitti jo lapsena suurta mieltymystä sarjakuvien ja erilaisten piirrosten tekemiseen. Taiteilijahan hänestä tulikin, ensiksi kuitenkin kansakoulun opettaja ja sitten Pyhäsalmen lukion kuvaamataidon opettaja, kunnes vuonna 1980 heittäytyi vapaaksi kuvantekijäksi. Hänen vahvuutenaan olivat pikkutarkat ja tinkimätöntä ahkeruutta vaativat tussipiirustukset, joiden aiheet hän tavallisesti otti luonnosta, eri vuodenaikojen maisemista, puista, vanhoista rakennuksista ja kukka-asetelmista. Aluksi hän käytti pelkkää mustaa tussia, mutta sitten mukaan tulivat hillityt pastellivärit. Matti oli hyvin tuottelias taiteilija, joka osallistui kymmeniin näyttelyihin eri taidemuseoissa Suomessa ja ulkomailla. Paljon hänen teoksiaan on päätynyt julkisiin tiloihin ja yksityiskoteihin. Suurelle yleisölle tuntemattomampi puoli lienee, että Matti oli myös lahjakas pakinoitsija, joka omintakeisella ja itseironisella tyylillään sai Pyhäjärven paikallislehdissä ansaittua huomiota. Kun hän usein paneutui yhteiskunnallisiin ongelmiin tai kokemiinsa epäkohtiin, hän sai myös vihamiehiä. Kuvaavaa onkin, että pakinapalstan nimenä oli "Käärmeenpesä". Matin pakinoitten pohjalta Laura Hokkanen on tehnyt Joensuun yliopistolla väitöskirjan, jonka nimenä on Pohjakuohua pinnassa". Siitä paljastuu Matin ajatukset ja elämänvaiheet, kipeitäkään asioita unohtamatta. Näistä Matti on itse kertonut ja lisätietoa saatu läheltä seuranneiden ihmisten muistamina Minulle, Matin sedälle, tapaaminen Hunningossa oli aina miellyttävä kokemus. Hän oli huumorintajuinen, aina ystävällinen ja keskusteluvalmis. Enää ei ole taidekoti Hunnikkoa emmekä näe Mattia istumassa yläkerran suuren työpöydän takana värirasioitten ja tussikynien keskellä, mutta muutaman kymmenen metrin päässä Hunningon pihalla voimme aina piipahtaa Matin hautaa katsomassa. Vieläkin hän toivottaisi tervetulleeksi. Kirjoittaja Reijo Korhonen on kotoisin Paltamon Mustolanvaaralta ja asuu Pellossa.

Matti Korhonen s.1944kuhmossa Kansakoulunopettaja, vuodesta 1980 lähtien vapaa kuvantekijä. Osoite: TAIDEKOTI HUNNINKO 86810 Pyhäjärvi Puh.984-40864 Luettelo suurimmista näyttelyistä: 1968 Jyväskylän Taidemuseo 1969 Helsinki, Ostrobotnia 1970 Ylivieskan Taidemuseo 1971 Rauman Taidemuseo 1972 Oulu, Pohjanhovi 1974 Englanti, King's Lynn 1974 Helsinki, Taidepiste 1974 Rovaniemi, kirjastotalo 19'76 Ylivieskan Taidemuseo 1981 Oulun Taidemuseo 1982 Helsinki, Galerie Hörhammer 1982 Hämeenlinna, Galleria Tawastia 1983 Hämeenlinna, Galleria Taeastia 1983 Ruotsi, Timrå 1984 Oulun Taidemuseo 1984 Helsinki, Galerie Hörhammer 1984 Saksan Liittotasavalta, Eltville 1985 Ylivieskan Taidemuseo 1985 Oulaisten Taidemuseo Osallistumiset alueen, läänin ja valtakunnallisiin näyttelyihin. Useita julkisissa tiloissa olevia töitä. c~~i;,'.jj'ik;~@~~~