Riitta Burrell 1 Pirjo Pennanen Oikeus 2010 (39); 4: 431 443 KOKEMUKSIA HEDELMÖITYSHOITOLAISTA VALVONTAVIRANOMAISEN NÄKÖKULMASTA Laki hedelmöityshoidoista (1237/2006) tuli voimaan 1.9.2007. Ennen lain voimaantuloa hedelmöityshoitojen antamista sääntelivät Suomessa terveydenhuollon yleinen lainsäädäntö ja ammattikunnan ammattieettiset säännöt. Hedelmöityshoitolain valmistelu oli poikkeuksellisen pitkä ja hankala prosessi. Vaikka Suomi ryhtyi lain valmisteluun läntisten teollisuusmaiden eturintamassa, se sai lain valmiiksi yhtenä viimeisistä maista Euroopassa. Lainvalmistelun suurimpia koetinkiviä olivat sijaissynnyttäjyys, luovutetuista sukusoluista aikaansaadun henkilön oikeus saada tietää luovuttajan henkilöllisyys sekä itsellisten naisten ja naisparien mahdollisuus saada hedelmöityshoitoa. Hedelmöityshoitolaista on nyt kertynyt kokemuksia runsaan kolmen vuoden ajalta. Toimintaa valvovan viranomaisen näkökulmasta katsoen laki on osoittautunut varsin toimivaksi. Yksittäisten lainkohtien tulkinta on vaatinut hiomista, mikä on luonnollista, kun kysymyksessä on uusi laki. Lukumääräisesti eniten päänvaivaa ovat aiheuttaneet erilaiset sukusolujen ja alkioiden luovuttamiseen liittyvät kysymykset. Kolmeen eri lakiin perustuvan lupamenettelyn ja valvonnan päällekkäisyys on asettanut haasteita niin lapsettomuusklinikoille kuin niitä valvoville viranomaisillekin. Hedelmöityshoitolain ja ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun lain (101/2001, jäljempänä kudoslaki) luovuttajatietojen säilyttämistä koskevissa säännöksissä on havaittu ristiriita, jonka korjaami- seksi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira 2 ovat tehneet sosiaali- ja terveysministeriölle lainmuutosehdotuksen. Suurinta tyytymättömyyttä lienee aiheuttanut hedelmöityshoitolain siirtymäsäännös, jonka tulkinnasta on esiintynyt erilaisia näkemyksiä ja jonka muuttamisesta on keskusteltu myös eduskunnassa. Artikkelissa käydään läpi eräitä Valviralle osoitettuja kysymyksiä ja hedelmöityshoitotoiminnassa tapahtuneita kehityskulkuja sen jälkeen, kun hedelmöityshoitolaki tuli voimaan. Tietoiskulaatikoissa valotetaan kansainvälistä näkökulmaa ja esitetään eräitä toimintaa kuvaavia lukumäärätietoja. 1. Hedelmöityshoitotoiminnan harjoittaminen Hedelmöityshoitojen antaminen on luvanvaraista toimintaa. Hedelmöityshoitolain mukaan sekä yksityisillä että julkisilla palvelujenantajilla on oltava Valviran lupa sukusolujen ja alkioiden varastointiin ja hedelmöityshoitojen antamiseen. Koska lapsettomuusklinikat ovat myös kudoslain tarkoittamia kudoslaitoksia, niihin sovelletaan hedelmöityshoitolain ohella kudoslain säännöksiä, ja niiden on Valviralta haettavan hedelmöityshoitoluvan lisäksi haettava toimilupa Fimealta. Yksityisillä lapsettomuusklinikoilla on myös oltava yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain (152/1990) mukainen aluehallintoviraston lupa toimintaan- 1 Riitta Burrellin osalta kirjoitus on laadittu Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan vuosina 2009-11 rahoittamassa projektissa Tieteellinen tutkimus ja oikeus (projektin numero 127280), jonka vastuullisena johtajana toimii professori Raimo Lahti. 2 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira aloitti toimintansa 1.1.2009 ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea 1.11.2009. Katsauksessa käytetään yhdenmukaisuuden vuoksi näitä nimiä myös silloin, kun kysymys on ao. virastojen edeltäjistä Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta ja Lääkelaitoksesta. 431
sa. Tätä lupaa haetaan siltä aluehallintovirastolta, jonka toimialueella palveluja annetaan. Valtakunnalliset toimijat voivat hakea yksityisen terveydenhuollon lupaa Valviralta. Hedelmöityshoitolain, kudoslain ja yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain nojalla peräti kolmelle eri viranomaiselle kuuluvan toimivallan päällekkäisyys on tarjonnut lapsettomuusklinikoille perinpohjaisen ekskursion viranomaisbyrokratiaan. Lupien ja valvonnan toimivaltakysymysten ja aikataulujen yhteensovittaminen on edellyttänyt myös tiivistä viranomaisyhteistyötä. Viranomaisten keskinäisten neuvottelujen tuloksena on muun muassa päädytty lupa-asioiden osalta noudattamaan sellaista järjestystä, että lupapäätöksen tekee ensimmäiseksi aluehallintovirasto tai Valvira yksityisen terveydenhuollon lain nojalla, sitten Fimea ja viimeiseksi Valvira hedelmöityshoitoluvan osalta. Valvira ei ole ainoastaan hedelmöityshoitolain tarkoittama lupa- ja valvontaviranomainen, vaan se myös pitää luovutusrekisteriä (Luoteri) hedelmöityshoitoa varten tehdyistä sukusolujen ja alkioiden luovutuksista. Luovutetusta sukusolusta tai alkiosta syntynyt lapsi voi 18 vuotta täytettyään saada rekisteristä tiedon luovuttajan henkilöllisyydestä. Luoteriin talletetaan luovutuksen vastaanottaneen terveydenhuollon toimintayksikön ilmoituksen perusteella luovuttajan nimi ja henkilötunnus sekä tieto luovuttajan tunnuksesta, isyyden vahvistamista koskevasta suostumuksesta ja sen peruutuksesta sekä siitä, onko kyse siittiöiden, munasolujen vai alkioiden luovutuksesta. Muita tietoja ei Luoteriin talleteta. Luoterissa ei siten ole tietoja esimerkiksi luovuttajan kansalaisuudesta, etnisestä alkuperästä tai asuinpaikasta. Luoterissa ei myöskään ole tietoja luovutuksen tuloksena syntyneistä lapsista. 2. Sukusolujen ja alkioiden luovuttaminen Suuri osa Valviralle tehdyistä hedelmöityshoitolakia koskevista tiedusteluista liittyy sukusolujen ja alkioiden luovuttamiseen. Lähtökohtaisesti sukusolujen ja alkioiden luovuttaminen on järjestetty lainsäädännössä varsin yksiselitteisesti. Hedelmöityshoitolain mukaan hedelmöityshoidossa voidaan käyttää luovutettuja siittiöitä, munasoluja ja alkioita. Sallittua on myös käyttää luovutettuja siittiöitä ja luovutettuja munasoluja samassa hoidossa. Monet luovuttamista koskevat säännökset ovat kuitenkin vaatineet tulkinta- ja soveltamiskäytäntöä selkiyttäviä ja yhtenäistäviä ohjeita. Luovutettuja sukusoluja on lupa käyttää hedelmöityshoitoon vain luovuttajan suostumuksella. Suostumus on vapaasti peruutettavissa. Luovutettuja sukusoluja ja niistä aikaansaatuja alkioita ei saa käyttää hedelmöityshoidossa sen jälkeen, kun luovuttaja on peruuttanut suostumuksensa. Eräältä klinikalta tullut kysymys koskee tällaista tilannetta: Onko luovuttajalla oikeus peruuttaa suostumuksensa esimerkiksi kaksi vuotta luovutuksen jälkeen niin, että luovutuksen tuloksena aikaansaadut, pakkasessa olevat alkiot jouduttaisiin hävittämään? Vastaus kysymykseen on myöntävä. Luovutetut sukusolut ja niistä aikaansaadut alkiot on suostumuksen peruuttamisen jälkeen hävitettävä, ellei niitä voida luovuttajan suostumuksella käyttää johonkin muuhun luvalliseen tarkoitukseen, lähinnä tutkimustarkoitukseen. Hallituksen esityksen mukaan peruutuksen vaikutukset eivät ulotu sukusoluihin, jotka on jo käytetty viemällä ne naiseen. 3 Raskauden keskeyttämiseen ei suostumuksen peruuttamisen takia ole toisin sanoen tarpeen ryhtyä. Alkion luovuttajat Munasolun luovuttajat Siittiön luovuttajat Vuosi 2008 26 298 199 Vuosi 2009 18 221 173 Taulukko 1. Luoterin lukumäärätiedot alkioiden, munasolujen ja siittiöiden luovuttajista vuosilta 2008 ja 2009. 3 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi hedelmöityshoidoista ja isyyslain muuttamisesta (HE 3/2006 vp), s. 21. 432
Samoja periaatteita sovelletaan alkioiden luovutukseen. Alkion käyttöön tarvitaan niin munasolun kuin siittiönkin luovuttajan suostumus. Toinen osapuoli voi yksin estää alkion käytön peruuttamalla suostumuksensa. Alkioiden hävittäminen vastoin hoidon jatkamiseen halukkaan osapuolen tahtoa saattaa herättää hämmennystä. Ihmisalkioiden katsotaan olevan sillä tavoin arvokkaita, ettei niiden hävittäminen ole yhdentekevä toimenpide. Miksi oikeus olla lisääntymättä olisi painavampi kuin oikeus lisääntyä erityisesti silloin, kun hoidon tuloksena on jo saatu aikaan alkioita? Ihmisen alkioille katsotaan 1980-luvulla alkaneen oikeuskehityksen 4 myötä kuuluvan oma ihmisarvonsa. Vaikka alkion ihmisarvon nojalla ei vakiintuneen oikeuskäsityksen 5 mukaan voida asettaa pitkälle meneviä rajoituksia esimerkiksi naisen mahdollisuudelle saada raskaudenkeskeytys, alkion ihmisarvosta seuraa eräitä muita alkioiden käyttöä koskevia ehtoja, rajoituksia ja kieltoja. Useiden maiden lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä kuitenkin hyväksytään periaate, jonka mukaan ketään ei voida velvoittaa vastentahtoiseen vanhemmuuteen. Klinikka kysyi Valviralta neuvoa seuraavanlaisessa tilanteessa: Nuori nainen sairastuu vakavasti tavalla, joka todennäköisesti aiheuttaa hedelmättömyyden. Naisen poikaystävä on halukas luovuttamaan siittiöitään niin, että saadaan aikaiseksi alkioita, jotka pakastetaan ja voidaan käyttää sitten, kun nainen on parantunut sairaudestaan. Miten tässä tulisi menetellä? Jos nainen ja hänen poikaystävänsä asuvat yhdessä, he ovat hedelmöityshoitolaissa tarkoitettu pari, ja poikaystävästä tulee lapsen oikeudellinen isä. Jos taas nainen ja hänen poikaystävänsä asuvat erillään, poikaystävä voi luovuttaa siittiöitään. Silloin hänestä ei tule lapsen oikeudellista isää ellei hän ole antanut suostumustaan isyytensä vahvistamiseen. Kummassakin tapauksessa poikaystävä voi halutessaan milloin tahansa peruuttaa suostumuksensa, jolloin alkioita ei voida käyttää hedelmöityshoitoon. Luovutetut sukusolut ja alkiot on hävitettävä myös silloin, kun niiden luovuttaja on kuollut. Valviralle lähetetyn sähköpostiviestin Brittiläinen Natallie Evans aloitti hedelmöityshoidot heinäkuussa 2000 yksityisellä englantilaisella lapsettomuusklinikalla silloisen miesystävänsä Howard Johnstonin kanssa. Lokakuussa Evansilla todettiin munasarjasyövän esiaste, jonka vuoksi hänen molemmat munasarjansa jouduttiin poistamaan. Ennen munasarjojen poistamista marraskuussa 2001 Evansille tehtiin koeputkihedelmöitys sen jälkeen, kun hän ja Johnston olivat allekirjoittaneet asianmukaiset suostumusasiakirjat. Koeputkihedelmöityksen tuloksena saatiin aikaan kuusi alkiota. Evans ja Johnston erosivat toukokuussa 2002, ja Johnston peruutti suostumuksensa alkioiden käyttöön. Syväjäädytettyinä säilytettävät alkiot olivat Evansin ainoa jäljellä oleva mahdollisuus geneettiseen äitiyteen, mutta Britannian lainsäädännön mukaan alkiot oli nyt hävitettävä. Evans vei asian oikeuteen. Hävittyään jutun maan kaikissa oikeusasteissa hän vetosi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Evans väitti kanteessaan, että Britannian lainsäädäntö loukkasi hänen oikeuttaan yksityis- ja perhe-elämän suojaan sekä pakastettujen alkioiden oikeutta elämään. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi huhtikuussa 2007 antamassaan ratkaisussa, että siittiöiden luovuttajan oikeus kieltäytyä tulemasta isäksi painoi yhtä paljon kuin munasolun luovuttajan halu tulla äidiksi. Vaikka Evansin tilanne oli myötätuntoa herättävä, hän saattoi Britannian lainsäädännön estämättä edelleen hankkia lapsia adoptoimalla. Niinpä maan lainsäädäntö, joka edellytti siittiöiden luovuttajan suostumusta hedelmöityshoidon antamiseen, ei loukannut Evansin yksityis- ja perhe-elämän suojaa. Ihmisoikeustuomioistuin totesi myös, ettei siitä, milloin oikeus elämään alkaa, vallitse tieteellistä eikä oikeudellista yksimielisyyttä. Näin ollen asiasta säätäminen kuuluu jäsenvaltioiden harkintamarginaalin piiriin. Koska Britannian lain mukaan alkiolla ei ole itsenäisiä intressejä tai oikeuksia, sen puolesta ei voida vedota Euroopan ihmisoikeussopimuksessa suojattuun oikeuteen elämään. 4 Esimerkiksi Euroopan neuvoston suositukset Recommendation 1046 (1986) on the use of human embryos and foetuses for diagnostic, therapeutic, scientific, industrial and commercial purposes ja Recommendation 1100 (1989) on the use of human embryos and foetuses in scientific research. 5 Hallituksen esitys eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta (HE 309/1993 vp), s. 24. 433
mukaan klinikka oli saanut tiedon sukusolujaan luovuttaneen henkilön kuolemasta: Sukusoluista on saatu aikaiseksi alkioita käyttämällä hoitoa saavan pariskunnan sukusoluja. Täytyykö pakastetut alkiot nyt hävittää? Hedelmöityshoitolain säännöksiä noudatettaessa vastaus tähänkin kysymykseen on myöntävä. Hallituksen esityksen mukaan säännösten tarkoituksena on turvata lapselle oikeus saada alkunsa elossa olevista vanhemmista. 6 Samasta syystä vastaus seuraavaan kysymykseen on kieltävä: Voiko henkilö testamentata sukusolunsa? Alkioita voidaan lain mukaan luovuttaa vain tilanteessa, jossa avio- tai avoparin lapsettomuuden hoitamiseksi on luotu alkioita parin omista sukusoluista, ja alkioita on saatu enemmän kuin lapsettomuuden hoitamiseksi tarvittiin. 7 Kun alkioiden luovuttamiseen soveltuvat hedelmöityshoitolain mukaan yleisesti samat periaatteet kuin sukusolujen luovuttamiseen, ovat vastaukset seuraaviin kysymyksiin myöntävät: Voidaanko yksin asuvalle naiselle tai naisparille luovuttaa alkioita? Voidaanko alkion luovuttanut mies vahvistaa isäksi? Tilanne on astetta mutkikkaampi silloin, kun luovutetusta siittiöstä ja munasolusta on luotu alkio käytettäväksi itsellisen naisen tai toisen naisen kanssa elävän naisen hedelmöityshoitoon. Kaksi Valviralle osoitettua kysymystä koskee tällaista tilannetta. Ensimmäinen kysymys kuului: Voidaanko yksinäisen naisen hoitoon luovutetuista siittiöistä ja luovutetuista munasoluista aikaansaatuja pakastettuja alkioita käyttää jonkun toisen naisen tai parin hedelmöityshoidossa? Toisen kysyjän mukaan rekisteröidyssä parisuhteessa elävälle naiselle tehtiin koeputkihedelmöitys tämän omilla munasoluilla ja luovutetuilla siittiöillä. Hoito jouduttiin keskeyttämään naisen sairauden takia. Voidaanko pakastetut alkiot nyt käyttää naisparin toisen osapuolen hoitoon? Vaikka näiden kahden tapauksen välillä on merkittäviä eroja, lainsäätäjän kanta alkioiden luovuttamiseen on kummassakin tapauksessa sama. Alkioita voi luovuttaa vain avio- tai avopari, jonka omista sukusoluista aikaansaatuja alkioita on käytetty parin oman lapsettomuuden hoitoon, ja alkioita on saatu enemmän kuin lapsettomuuden hoitamiseksi tarvittiin. 8 Alkioiden edelleen luovuttaminen ei ole sallittua. Vastaus kumpaankin kysymykseen on siten kieltävä. Hedelmöityshoidossa voidaan lain mukaan käyttää myös maahantuotuja sukusoluja ja alkioita, jos laissa asetetut luovuttajaa, luovutusta sekä luovutettuja sukusoluja ja alkioita koskevat edellytykset täyttyvät. Maahantuotujen sukusolujen käyttö edellyttää lain esitöiden mukaan erityisesti, että niiden käyttöön on saatu luovuttajan kirjallinen suostumus, luovuttaja on hyväksytty terveystarkastuksessa ja luovuttajan henkilötiedot ilmoitetaan Luoteriin. 9 Jo ennen hedelmöityshoitolain voimaantuloa Valviralta kysyttiin, miten sukusolujen ja alkioiden maahantuonnin oikeudelliset yksityiskohdat oli tarkoitus järjestää. Niin ulkomailta kuin Suomestakin haluttiin muun ohella tietää, toimittaako ulkomainen palvelujenantaja luovuttajan tiedot Valviran luovutusrekisteriin vai selvittääkö luovutetut siittiöt vastaanottanut suomalainen klinikka tiedot ulkomaiselta palvelujenantajalta ja toimittaa ne sitten Luoteriin. Koska hedelmöityshoitolaki ja sen esityöt vaikenevat asiasta, Valvira päätyi oikeusministeriön mielipidettä tiedusteltuaan jälkimmäisen, selkeämmäksi arvioidun toimintamallin kannalle. Sukusolujen tai alkioiden luovutuksen vastaanottanut lapsettomuusklinikka ilmoittaa luovuttajaa koskevat henkilötiedot Luoteriin. Luoteria koskeviin teknisluonteisiin kysymyksiin kuuluu useampaakin klinikkaa askarruttanut pulma: Jos sama nainen luovuttaa munasoluja kaksi kertaa, saako hän kaksi tunnusta vai vain yhden? Luovuttajan tunnusta koskee hedelmöityshoitolain 14 :n säännös: Luovuttajasta on hänen yksilöintitietojensa sijasta käytettävä vain tunnusta sen jälkeen, kun hänet on terveystarkastuksessa hyväksytty luovuttajaksi. Säännös ei anna suoraa vastausta 6 HE 3/2006 vp, s. 30. 7 Ks. HE 3/2006 vp, s. 16. 8 Ks. HE 3/2006 vp, s. 16. 9 Ks. HE 3/2006 vp, s. 27. 434
kysymykseen. Sen sanamuoto näyttäisi kuitenkin puoltavan tulkintaa, jonka mukaan samasta luovuttajasta käytetään aina samaa tunnusta. Lisäksi on ajateltavissa, että koska tunnus korvaa luovuttajan yksilöintitiedot, se on tarkoitettu samalla tavalla pysyväksi kuin henkilötunnus. Eräältä klinikalta kerrottiin, että osa potilaista haluaa saada tietoonsa luovuttajan pituuden ja painon. Klinikka kysyi, voidaanko tieto antaa. Hedelmöityshoitolain säännösten nojalla on syytä olla erittäin pidättyväinen luovuttajaa koskevien tietojen antamisessa luovutuksen vastaanottajalle. Hedelmöityshoitolain 5 :ään sisältyy kielto vaikuttaa syntyvän lapsen ominaisuuksiin muun muassa valikoimalla sukusoluja ja alkioita. Hallituksen esityksen mukaan kieltoon kuuluu myös periaate, jonka mukaan luovuttajia ei saa ryhmitellä ja valikoida tiettyjen ominaisuuksien perusteella. 10 Kiellettyä olisi esimerkiksi sellainen käytäntö, että lapsettomuusklinikat antaisivat hedelmöityshoitoihin hakeutuville asiakkailleen tietoja eri luovuttajakandidaattien ulkonaisista tai muista ominaisuuksista, joiden perusteella asiakkaat sitten tekisivät luovuttajavalintansa. Lain 15 koskee luovuttajista kerättäviä tietoja. Nämä luovuttajista terveystarkastuksen yhteydessä kerättävät tiedot ovat arkaluonteisia tietoja. Salassapitoa koskevassa 29 :ssä säädetään, että hedelmöityshoitolaissa tarkoitetut asiakirjat ovat potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa (785/1992, jäljempänä potilaslaki) tarkoitettuja potilasasiakirjoja. Hallituksen esityksen mukaan asiakirjoihin sisältyvät tiedot ovat siten salassa pidettäviä eikä terveydenhuollon ammattihenkilö saa antaa sivulliselle asiakirjoihin sisältyviä tietoja. Sukusolun luovuttajasta ei voida antaa tietoja parille eikä parista ja lapsesta voida antaa tietoja sukusolun luovuttajalle. 11 Edellä sanotun perusteella on selvää, ettei vastaanottajille saa luovuttajasta antaa sellaisia tietoja, joiden perusteella luovuttaja olisi tunnistettavissa. Muutoinkin tietojen antamisessa on noudatettava huomattavaa pidättyväisyyttä. Luovuttajalle voidaan kuitenkin antaa tieto siitä, onko hänen sukusoluistaan syntynyt lapsia vai ei. 12 3. Itsellisillä naisilla ja naispareilla on oikeus saada hedelmöityshoitoa Pitkään venyneen lainvalmisteluprosessin kiperimpiin kiistakysymyksiin kuului, ketkä ovat oikeutettuja hoitoon. Niin sanottua parisuhdevaatimusta perusteltiin muun muassa sanomalla, että lapsen kannalta keskeistä on turvata hänelle äiti ja isä sekä molemmilta puolilta tulevat sukulaisuussuhteet. 13 Eduskunnan hyväksymä hedelmöityshoitolaki ei aseta hoidon antamisen edellytykseksi parisuhdevaatimusta. Suomen voimassaoleva lainsäädäntö toisin sanoen sallii hedelmöityshoidon antamisen myös itsellisille naisille ja naispareille. Ratkaisun taustalla vaikuttivat muun muassa tasa-arvonäkökohdat. Itselliselle naiselle tai naisparille annettava hoito edellyttää kuitenkin, että sukusolujen luovuttaja on antanut erillisen suostumuksen siihen, että hänen solujaan voidaan käyttää tällaiseen hoitoon. 14 Salliessaan hoidot itsellisille naisille ja naispareille maamme hedelmöityshoitolainsäädäntö on linjassa monien muiden läntisten teollisuusvaltioiden lainsäädännön kanssa. Kansainvälisenä suuntauksena on yhdenvertaisuusnäkökohtien entistä parempi huomioonottaminen. Pohjoismaista Ruotsin laki sallii hoidot naispareille ja Islannin ja Tanskan laki itsellisille naisille ja naispareille. Norjan laki sallii inseminaatiohoidon naispareille. 10 HE 3/2006 vp, s. 28. 11 HE 3/2006 vp, s. 38. 12 Ks. HE 3/2006 vp, s. 33. 13 Ks. HE 3/2006 vp, s. 24. 14 Erillisen suostumuksen vaatimusta on pidetty sekä monimutkaisena että tarpeettomana. Kun laissa kerran sallitaan hedelmöityshoidon antaminen itsellisille naisille ja naispareille, vaikuttaa Salmisen, Burrellin ja Lehtosen mukaan erikoiselta, että tällaisessa hoidossa tarvittavien siittiöiden luovuttajien määrää pyritään ikään kuin rajoittamaan tai karsimaan luovuttajan erityissuostumuksen vaatimisella. Salminen, Burrell ja Lehtonen 2007, s. 360. 435
Lokakuussa 2009 amerikkalainen naispari voitti Kaliforniassa sijaitsevaa lapsettomuusklinikkaa vastaan nostamansa oikeusjutun. Klinikan henkilökunta oli uskonnollisiin syihin vedoten kieltäytynyt hoitamasta paria. Kalifornian lainsäädännön mukaan lääkärit voivat vakaumuksellisista syistä kieltäytyä tekemästä tiettyjä toimenpiteitä, esimerkiksi raskaudenkeskeytyksiä. Jos kuitenkin yleisölle suunnattuja palveluja tuottavan yrityksen, esimerkiksi lapsettomuusklinikan, palveluihin kuuluu jokin tietty palvelu tai hoitotoimenpide, sen tulee olla saatavilla kaikille. Muutoin yrityksen katsotaan osavaltion lain mukaan syyllistyvän syrjintään. Vuoden 2009 kuluessa kaksi brittiläistä naisparia ryhtyi oikeustoimiin paikallista terveysviranomaista (National Health Service trust) vastaan sen jälkeen, kun heille kieltäydyttiin antamasta hedelmöityshoitoa julkisessa terveydenhuollossa. Kieltäytymisen perusteena viitattiin terveysviranomaisen julkaisemiin ohjeisiin, joiden mukaan julkisessa terveydenhuollossa voidaan antaa hedelmöityshoitoja vain lääketieteellisistä syistä ja vasta sen jälkeen, kun raskautta on yritetty vähintään kahden vuoden ajan. Oikeudellisen asiantuntijamielipiteen mukaan kysymyksessä oli de facto syrjintä sukupuolisen suuntautumisen perusteella: koska hedelmöityshoitoja sääntelevä laki ei Britanniassa edellytä, että hoitoa saavan naisen tulee olla avio- tai avoliitossa miehen kanssa, ei maan terveysviranomainen voi asettaa hoidon antamiselle edellytyksiä, jotka tosiasiassa merkitsevät hoidon epäämistä sukupuolisen suuntautumisen tai siviilisäädyn takia. Kummassakin tapauksessa paikallinen terveysviranomainen oikaisi itse päätöksensä ennen kuin asiaa ehdittiin käsitellä tuomioistuimessa. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi päivitetyt kiireettömän hoidon perusteet maaliskuussa 2009. 15 Julkaisuun sisältyvät aiempaan tapaan hedelmättömyyden hoitoa koskevat ohjeet. Toisin kuin vanhoissa, vuonna 2005 ilmestyneissä ohjeissa, uusiin ohjeisiin on kirjattu, että hedelmöityshoidossa hoidetaan paria. Hoidon edellytykseksi on asetettu lisäksi, että parin omia sukusoluja on käytettävissä. Valvira on tuonut esille, että parisuhdevaatimus on ristiriidassa paitsi hedelmöityshoitolain myös perustuslain yhdenvertaisuussäännöksen ja potilaslakiin sisältyvän syrjintäkieltosäännöksen kanssa. 16 Koska hedelmöityshoitolaki sallii itsellisille naisille ja naispareille annettavat hoidot, vastaus seuraaviin kysymyksiin on myöntävä: Voidaanko yksin asuvalle naiselle tai naisparille luovuttaa alkioita? Voidaanko yksin elävän naisen hoitoon käyttää sekä luovutettuja siittiöitä että luovutettuja munasoluja? Hedelmöityshoitolaki ei myöskään aseta esteitä seuraavanlaisessa tilanteessa: Voiko naisparin toinen osapuoli luovuttaa munasolujaan toiselle osapuolelle, joka tulee raskaaksi ja synnyttää lapsen (jolloin kumpikin osapuoli on tulevan lapsen äiti)? Vastaus tähänkin kysymykseen on myöntävä. 4. Luovutetuista sukusoluista tai alkioista alkunsa saaneilla henkilöillä on oikeus saada tietää luovuttajien henkilöllisyys Hedelmöityshoitolakia säädettäessä asetettiin keskeiseksi tavoitteeksi hoidon avulla syntyvän lapsen edun turvaaminen. Hallituksen esityksessä viitataan tässä kohdin YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Sopimuksessa määrätään, että lapsia koskevassa lainsäädännössä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lapsen edun turvaamista pidettiin hedelmöityshoitolakia valmisteltaessa olennaisen tärkeänä, koska lapsi ei voi avustetun lisääntymisen muiden osapuolten tavoin itse valvoa etujaan. 17 15 Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:5. 16 Sosiaali- ja terveysministeriö on vuoden 2010 aikana ryhtynyt tarkistamaan ohjeita. Muun muassa Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin Terveysportti-nimisessä nettiportaalissa julkaistuissa kiireettömän hoidon perusteissa ei enää mainita parisuhdevaatimusta. 17 Ks. HE 3/2006 vp, s. 20. 436
Lapsen edun turvaamiseen tähtää erityisesti hedelmöityshoitolain 8 :n 5 kohdan säännös. Sen mukaan hedelmöityshoitoa ei saa antaa, jos on ilmeistä, ettei lapselle voida turvata tasapainoista kehitystä. Lainkohdan soveltaminen on hoitoa antavan lääkärin arvioitava tilannekohtaisesti. 18 Tämän harkinnanvaraisen ja klinikoiden soveltamiskäytäntöjen varaan jäävän säännöksen ohella lapsen etua toteuttaa tiedonsaantioikeutta koskeva 23. Lainkohdassa säädetään, että henkilöllä, joka on voinut syntyä luovutetusta sukusolusta tai alkiosta, on salassapitosäännösten estämättä oikeus 18 vuotta täytettyään saada palvelujen antajalta jäljennös hoitosuostumuksesta ja siihen merkitystä luovuttajan tunnuksesta. Ilmoittamalla Luoteriin luovuttajan tunnuksen hänellä on oikeus saada tietää luovuttajan henkilöllisyys. Vaikka niin luovuttajan anonymiteetin kuin lapsen tiedonsaantioikeudenkin puolesta voidaan esittää useita painavia perusteluja, ratkaisevan argumentin esitti eduskunnan perustuslakivaliokunta vuoden 2002 lakiehdotuksen 19 käsittelyn yhteydessä. Perustuslakivaliokunta totesi tuolloin, että oikeus henkilökohtaiseen identiteettiin kuuluu perustuslaissa turvatun yksityiselämän suojan piiriin. Valiokunta piti ongelmallisena, että viranomaisella olisi henkilön alkuperästä tietoa, johon asianomaisella itsellään ei olisi tiedonsaantioikeutta. 20 Luovutetusta sukusolusta tai alkiosta alkunsa saaneiden henkilöiden oikeus saada tietää biologisesta alkuperästään on alettu tunnustaa laajalti. Lapsen edun periaatteen voidaan katsoa ilmenevän keskeisesti juuri omaa alkuperää koskevassa tiedonsaantioikeudessa. Tässä on huomattava, että tavanomaisesti tiedonsaantioikeus voi toteutua vain, jos henkilö tietää, että hän on saanut alkunsa luovutetuista sukusoluista tai alkioista. Niinpä toisinaan on keskusteltu siitä, pitäisikö tieto luovutettujen sukusolujen tai alkioiden käytöstä merkitä väestötietojärjestelmään. 21 Niin Suomessa kuin nähtävästi useimmissa muissakin maissa asiasta kertominen on jätetty vanhempien harkintaan. Hallituksen esityksen mukaan kysymyksessä on perheen sisäinen asia, johon ei pidä puuttua lainsäädäntöteitse. 22 Pohjoismaiset lainsäätäjät ovat tiedonsaantioikeuden osalta päätyneet erilaisiin ratkaisuihin. Ruotsin ja Norjan lainsäädäntö on Suomen hedelmöityshoitolain tavoin tiedonsaantioikeuden kannalla, Tanskan laki perustuu luo- Britanniassa vuosina 2004 ja 2008 toteutettujen lainmuutosten jälkeen sukusolujen ja alkioiden luovutukseen liittyvä tiedonsaantioikeus on laaja ja monipuolinen. Luovutetusta sukusolusta tai alkiosta 1.4.2005 jälkeen alkunsa saanut henkilö voi 16 vuotta täytettyään saada tietoonsa eräitä luovuttajaa koskevia ei-identifioivia tietoja, kuten luovuttajan syntymävuosi, etninen alkuperä, sairaudet, pituus, paino sekä silmien ja hiusten väri. Saavuttaessaan täysi-ikäisyyden hän voi myös saada tietää luovuttajan henkilöllisyyden. Lisäksi luovutetusta sukusolusta tai alkiosta syntynyt henkilö voi 16 vuotta täytettyään saada ei-identifioivia tietoja saman luovuttajan muista lapsista. Täysi-ikäisyyden saavuttaessaan hän voi myös saada tietää sisarustensa henkilöllisyyden, jos nämä siihen suostuvat. Alle 16-vuotiaan lapsen vanhemmat voivat niin ikään saada ei-identifioivia tietoja luovuttajasta. Luovuttajalla puolestaan on oikeus saada tietää luovuttamistaan sukusoluista syntyneiden lasten lukumäärä, heidän syntymävuotensa ja sukupuolensa. Lisäksi keskinäistä avioliittoa, rekisteröityä parisuhdetta tai seurustelusuhdetta suunnittelevat parit voivat yhteisestä hakemuksesta saada tietää, ovatko he toisilleen sukua. 18 Ongelmallisena voidaan pitää sitä, että hedelmöityshoitolakiin ei ole otettu muutoksenhakusäännöstä sellaisen tilanteen varalta, jossa lääkäri on lain 8 :n 5 kohdan nojalla tehnyt kielteisen hoitopäätöksen ei-lääketieteellisin perustein. Tällainen tilanne on käsillä muun muassa silloin, kun lääkäri kieltäytyy antamasta hedelmöityshoitoa itselliselle naiselle tai naisparille katsoessaan kategorisesti, ettei tällaiseen perheeseen syntyvälle lapselle voida turvata tasapainoista kehitystä. Salminen Burrell Lehtonen 2007, s. 357. 19 Hallituksen esitys laeiksi sukusolujen ja alkioiden käytöstä hedelmöityshoidossa ja isyyslain muuttamisesta (HE 76/2002 vp). 20 PeVL 59/2002 vp. 21 Ks. Salminen Burrell Lehtonen 2007, s. 383-384; BioNews 19.1.2010 ( Telling is more important than ever: rights and donor conception ), www.bionews.org.uk 8.2.2010. 22 HE 3/2006 vp, s. 20. 437
vuttaja-anonymiteettiin, kun taas Islannissa luovuttaja voi valita, haluaako hän pysytellä anonyyminä vai luopua anonymiteetistään luovuttamistaan sukusoluista syntyneen lapsen tiedonsaantioikeuden hyväksi. Kuten edellä on todettu, hedelmöityshoitolain tiedonsaantioikeutta koskevassa 23 :ssä säädetään, että henkilöllä, joka on voinut syntyä luovutetusta sukusolusta tai alkiosta, on salassapitosäännösten estämättä oikeus 18 vuotta täytettyään saada palvelujen antajalta jäljennös hoitosuostumuksesta ja siihen merkitystä luovuttajan tunnuksesta. Säännöksestä ilmenevää tiedonsaantioikeuden toteuttamista on tulkittu vaihtelevasti. Varsin yleinen näyttää olevan käsitys, jonka mukaan luovutetusta sukusolusta tai alkiosta syntynyt henkilö voisi saada lapsettomuusklinikalta luovuttajan tunnuksen vain, jos hän on kuullut alkuperästään vanhemmiltaan. Käsitys ei pidä paikkaansa. Säännöksessä ei edellytetä vanhempien suostumusta, myötävaikutusta tai edes tietoisuutta asiasta. On täysin mahdollista, että joltain ulkopuoliselta, vaikkapa perhetuttavalta tai kaukaiselta sukulaiselta, saatu tieto tai pelkkä omaa alkuperää koskeva epäily käynnistää prosessin, jonka seurauksena henkilö kääntyy klinikan puoleen luovuttajan tunnuksen saadakseen. Jos henkilön äitiä tai vanhempia on aikoinaan hoidettu kyseisellä klinikalla, henkilöllä on oikeus saada jäljennös hoitosuostumuksesta ja siihen merkitystä luovuttajan tunnuksesta. On huomattava, että henkilö ei voi saada tietoa biologisesta isästään tai äidistään suoraan Valvirasta. Hänen on ensin saatava luovuttajan tunnus asianomaiselta lapsettomuusklinikalta. Esittämällä tunnuksen Valviralle hän voi saada luovuttajan henkilöllisyyttä koskevan tiedon Luoterirekisteristä. Tulkinnan toista ääripäätä edustaa eräässä tilaisuudessa esitetty käsitys, jonka mukaan jokainen luovutetusta sukusolusta tai alkiosta alkunsa saanut henkilö saisi 18 vuotta täytettyään Valviralta kirjallisen ilmoituksen biologisen isänsä tai äitinsä henkilöllisyydestä. Tämäkään käsitys ei pidä paikkaansa. Paitsi että Valviralla ei ole tietoa luovutuksen seurauksena syntyneistä lapsista, tiedonsaantioikeuden käyttäminen tai käyttämättä jättäminen on asia, josta lain mukaan päättää luovutetusta sukusolusta tai alkiosta alkunsa saanut henkilö yksin. Vaikka kysymys ei aktualisoidu aivan lähitulevaisuudessa, tiedonsaantiin liittyvät psykologiset tekijät ovat herättäneet keskustelua eri yhteyksissä. Psykologisen tuen ja asiantuntija-avun tarve on tunnustettu erityisesti luovutetusta sukusolusta tai alkiosta syntyneen henkilön ja sukusolujaan luovuttaneen miehen tai naisen osalta. Psykologisen tuen tarve voi koskea luovuttajan kumppania ja mahdollisia muita lapsia sekä luovutetusta sukusolusta tai alkiosta syntyneen henkilön vanhempia, sisaruksia, seurustelukumppania ja mahdollisia lapsia. 23 Lainsäätäjä ei ole ottanut kantaa siihen, miten psykologinen tuki tulisi tiedonsaantioikeuden käyttämisen yhteydessä järjestää. Asiaa on tiedusteltu myös Valviralta. Koska Valviralla ei hedelmöityshoitolain mukaan ole asiassa toimivaltaa, psykologinen tuki järjestynee parhaiten siten, että lapsettomuusklinikka ohjaa biologisen vanhempansa tietoja hakevan henkilön tarvittavan tuen piiriin siinä vaiheessa, kun hän saapuu klinikalle hakemaan luovuttajan tunnusta. Toimivallan puuttumisen vuoksi Valvira ei myöskään voi ilmoittaa luovuttajalle, että hänen luovuttamistaan sukusoluista syntynyt lapsi on esittänyt Valviralle luovuttajan tunnuksen ja saanut tietää tämän henkilöllisyyden. 5. Tulkinnanvarainen siirtymäsäännös Valviralle tehtyjen kyselyiden ja yhteydenottojen perusteella hedelmöityshoitolain suurin yksittäinen tyytymättömyyden aihe on sen siirtymäsäännöksiin kuuluva 38 :n 1 momentin 2 23 Britanniassa psykologisen tuen tarve on huomioitu siten, että HFEA:n kotisivuilla on lueteltu useita tahoja, joista voi saada joko ammattimaista psykologista apua ja tukea tai vertaistukea. Yksi linkeistä on UK DonorLink, jonka kotisivuilta löytyy muun muassa kirjallisuusvinkkejä ja omakohtaisia kertomuksia. Ks. www.ukdonorlink.org.uk (17.2.2010). 438
kohta. Sen mukaan sukusoluja tai alkioita, jotka on luovutettu ennen tämän lain voimaantuloa hedelmöityshoitoa varten, saadaan käyttää hedelmöityshoidossa vain kolmen vuoden ajan lain voimaantulosta siinä tarkoituksessa, että aiemmin hedelmöityshoidon tuloksena syntyneelle hoitoa saavan lapselle syntyisi biologinen täyssisarus. Mainittu lainkohta ei sisältynyt oikeusministeriön valmistelemaan lakiehdotukseen. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta totesi lakiehdotuksen johdosta antamassaan lausunnossa, että lapsettomuusklinikoilla pakastettuina säilytettävät, anonyymisti luovutetuista sukusoluista aikaansaadut alkiot jouduttaisiin lain voimaantulon jälkeen hävittämään. Valiokunta esitti lausunnossaan siirtymäsäännöksen täydentämistä siten, että saman luovuttajan sukusolusta alkunsa saaneelle lapselle voitaisiin myöhemmin hankkia sisarus. 24 Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mielestä esitetylle siirtymäjärjestelylle oli painavat perusteet, 25 ja säännös lisättiin lain 38 :ään. Säännöksen tulkinnasta syntyi pian hedelmöityshoitolain voimaantulon jälkeen eriäviä näkemyksiä. Valvirassa siirtymäsäännöksen tulkittiin mahdollistavan sisarusten hankkimisen lapsille, jotka oli hedelmöitetty ennen hedelmöityshoitolain voimaantuloa. Oikeusministeriössä puolestaan säännöksen katsottiin soveltuvan tilanteisiin, joissa lapsi oli syntynyt ennen hedelmöityshoitolain voimaantuloa. Kun Valvira sai tiedon oikeusministeriön eriävästä kannasta, se pyysi oikeusministeriöltä kannanottoa siirtymäsäännöksen tulkintaan. Oikeusministeriö huomautti vastauksessaan, että lain säännösten tulkinta kuuluu tuomioistuimille, eikä ministeriö siten voi antaa yksittäisiä lakeja tai säännöksiä koskevia tulkintasuosituksia. Samalla ministeriö kuitenkin totesi, että säännöksiä on lähtökohtaisesti tulkittava niiden sanamuodon mukaisesti. Näin ollen ministeriön näkemyksen mukaan asianmukainen tulkinta siirtymäsäännöksestä on, että ennen lain voimaantuloa (1.9.2007) luovutettuja sukusoluja tai alkioita voidaan käyttää kolmen vuoden ajan sisaruksen hankintaan vain, jos hedelmöityshoidon tuloksena alkunsa saanut lapsi on syntynyt ennen 1.9.2007. Siirtymäsäännös on herättänyt keskustelua myös eduskunnassa. Säännöksestä on tehty ainakin kaksi kirjallista kysymystä. Niissä kansanedustajat toivoivat siirtymäsäännöksen muuttamista siten, että se mahdollistaisi ennen hedelmöityshoitolain voimaantuloa anonyymisti luovutetuista sukusoluista aikaansaatujen alkioiden käytön hedelmöityshoidossa nykyistä laajemmassa mittakaavassa. Kysymyksen perusteluissa viitattiin alkioiden aikaansaamiseksi vaadittuun inhimilliseen ja taloudelliseen panostukseen sekä alkioiden hävittämisen mahdolliseen ristiriitaan ammattieettisten periaatteiden kanssa. Oikeusministerin kanta ehdotettuun muutokseen oli kielteinen. Oikeusministerin mukaan muutos asettaisi hedelmöityshoidon tuloksena syntyneet lapset erilaiseen asemaan riippuen siitä, onko hoidossa käytetty ennen lain voimaantuloa vai sen jälkeen luovutettuja sukusoluja tai alkioita. 26 Oikeusministeri totesi lisäksi, että anonyymisti luovutetut sukusolut ja niistä aikaansaadut alkiot on perusteltua hävittää sen jälkeen, kun laissa säädetty kolmen vuoden siirtymäaika on kulunut eikä niitä voida käyttää muuhun luvalliseen tarkoitukseen. 27 6. Kudoslain ja hedelmöityshoitolain välinen ristiriita Melko pian hedelmöityshoitolain voimaantulon jälkeen kävi ilmi, että se on luovuttajatietojen säilyttämisaikaa koskevin osin ristiriidassa kudoslain kanssa. Hedelmöityshoitolain mukaan luovuttajaa koskevat tiedot on hävitettävä kahden vuoden kuluttua siitä, kun luovutetut sukusolut tai alkiot on käytetty tai hävitetty taikka luovutettu muuhun luvalliseen tarkoitukseen. Sitä vastoin kudoslain mukaan elimien, kudoksien tai solujen mukaan lukien 24 StVL 7/2006 vp. 25 PeVL 25/2006 vp. 26 KK 343/2007 vp: vastaus. 27 KK 527/2007 vp: vastaus. 439
sukusolujen luovuttajaa koskevat tiedot on säilytettävä vähintään 30 vuotta kliinisen käytön jälkeen. Kudoslain muutos tuli voimaan 1.6.2007, vain kolme kuukautta ennen hedelmöityshoitolain voimaantuloa. Kudoslain muutoksella saatettiin kansallisesti voimaan Euroopan parlamentin ja neuvoston kudosdirektiivi. 28 Direktiivin yleisenä tavoitteena on terveyden suojelu. Ihmisen sairauden tai vamman hoitoon saa käyttää vain sellaisia ihmisen kudoksia ja soluja sekä niistä valmistettuja tuotteita, joiden turvallisuus on tutkittu asianmukaisilla menetelmillä ja joiden alkuperä voidaan jäljittää. Jäljitettävyysvaatimus edellyttää, että kudoslaitoksilla myös lapsettomuusklinikoilla on järjestelmä, jonka avulla kudokset ja solut ovat mahdollisten ongelmien selvittämistä varten jäljitettävissä luovuttajalta vastaanottajalle ja päinvastoin. Kudoslaissa säädetään, että kudoslaitoksen on pidettävä rekisteriä, jossa säilytetään täydellisen jäljitettävyyden edellyttämät tiedot vähintään 30 vuotta kliinisen käytön jälkeen. Lapsettomuusklinikoiden rekistereissä säilytetään muun muassa tiedot sukusolujen luovuttajista. Hedelmöityshoitolaki on kansallinen säädös, kun taas kudoslaki perustuu Euroopan unionin oikeuteen. Unionin oikeuden ensisijaisuuden johdosta hedelmöityshoitolain ja kudoslain välinen ristiriita on korjattava hedelmöityshoitolakiin tehtävin muutoksin. Sen vuoksi Valvira ja Fimea ovat laatineet sosiaalija terveysministeriölle esityksen luovuttajasta kerättyjen tietojen säilyttämisaikaa koskevan ristiriidan korjaamiseksi. Virastot ovat katsoneet, ettei ristiriidasta aiheutuvaa oikeudellista epävarmuutta voida pitää tyydyttävänä asiaintilana sen enempää klinikoiden kuin niiden toimintaa ohjaavien ja valvovien viranomaisten näkökulmasta. 7. Pelastajasisaruksista ja sukupuolenkorjauksesta Kevään 2007 kuluessa Suomessa uutisoitiin ruotsalaisesta Felix-pojasta, jonka vanhemmassa veljessä oli vuotta aiemmin puhjennut vaikea perinnöllinen aineenvaihduntasairaus. 29 Kun Felixin todettiin kantavan samaa sairautta, hänen vanhempansa hakivat ja saivat Ruotsin sosiaalihallitukselta luvan koeputkihedelmöitykseen, jossa valittaisiin terve ja Felixin kanssa kudosyhteensopiva alkio. Kun sisarus aikanaan syntyisi, hän voisi luovuttaa veren kantasoluja Felixin parantamiseksi. Felixin tapauksen yhteydessä heräsi meilläkin keskustelua siitä, onko pelastajasisarusten aikaansaaminen mahdollista tai toivottavaa. Hedelmöityshoitolakia valmisteltaessa kysymys pelastajasisaruksista ei nähtävästi noussut esille; ainakaan hallituksen esityksestä siitä ei löydy mainintaa. Siitä huolimatta juuri hedelmöityshoitolaki muodostuu esteeksi pelastajasisarusten aikaansaamiselle Suomessa. Lain 5 :n mukaan alkioiden valikointi on sallittua ainoastaan silloin, kun valikoinnin tarkoituksena on turvata syntyvän lapsen oma terveys. Muiden ihmisten auttamiseksi valikointiin ei voida lain mukaan ryhtyä. Eräältä klinikalta esitettiin Valviralle sukupuolenkorjausta koskeva kysymys: Klinikallemme tullut naispari pyytää inseminaatiohoitoa. Toinen naisista on käynyt läpi sukupuolenkorjausleikkauksen. Ennen operaatiota hän oli luovuttanut spermapankkiin siittiöitään, joita nyt haluaa käytettäväksi partnerinsa hoidossa. Voidaanko näin tehdä? Myös tässä on aihepiiri, joka ei hedelmöityshoitolain valmistelun kuluessa noussut esille ainakaan sillä tavoin, että sitä olisi kirjattu lain esitöihin. Toisin kuin edellä pelastajasisarusten osalta, hedelmöityshoitolaki ei asetu kysymyksessä esitetyn järjestelyn esteeksi. Sukupuolensa naiseksi vaihtaneella henkilöllä, joka on ennen operaatiota luovuttanut 28 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/23/EY laatu- ja turvallisuusvaatimusten asettamisesta ihmiskudosten ja -solujen luovuttamiselle, hankinnalle, testaukselle, käsittelylle, säilömiselle, säilytykselle ja jakelulle. 29 Turun Sanomat 29.5.2007 ( Koeputkilapsen teko sisaruksen pelastamiseksi kielletään syksyllä ) ja Helsingin Sanomat 31.5.2007 ( Kantasoluräätälöinti voi pelastaa pikku-felixin ). 440
siittiöitään omaan käyttöönsä, säilyy määräysvalta siittiöiden käyttöön ja hän voi asettaa ehtoja niiden käytölle. Hoitoa saava nainen voi puolestaan asettaa ehtoja hoidolleen siten, että siinä käytetään vain tietyn luovuttajan siittiöitä. Luovuttajan on myös suostuttava henkilötietojensa rekisteröimiseen, jos luovutus on tapahtunut ennen hedelmöityshoitolain voimaantuloa. Siittiöitään luovuttanutta henkilöä ei tällaisessa tapauksessa voida vahvistaa isäksi. 8. Alkioihin kohdistuva määräysvalta Kysymys siitä, kenellä on alkioihin kohdistuva määräysvalta, näyttää jääneen jossain määrin epäselväksi. Kysymys saattaa tulla ajankohtaiseksi esimerkiksi silloin, kun hedelmöityshoitoja varten luotuja alkioita halutaan luovuttaa lääketieteelliseen tutkimukseen. Lääketieteellinen tutkimus kuuluu hedelmöityshoitolain 7 :ssä mainittuihin luvallisiin tarkoituksiin, joihin sukusoluja ja alkioita voidaan käyttää sen tai niiden kirjallisella suostumuksella, jonka sukusoluista on kyse tai joiden sukusoluista alkiot ovat saaneet alkunsa. Alkioiden luovuttaminen lääketieteelliseen tutkimukseen edellyttää sukusolujen luovuttajien kirjallista suostumusta. Siten esimerkiksi nainen tai pari, joka on omaa hedelmöityshoitoaan varten vastaanottanut luovutetun alkion, ei voi päättää alkion luovuttamisesta lääketieteelliseen tutkimukseen. Vastaavasti nainen tai pari, jonka omista sukusoluista ja jolle luovutetuista sukusoluista on saatu aikaan alkio, ei voi yksin päättää alkioiden käytöstä lääketieteelliseen tutkimukseen. Hedelmöityshoitolaki on tässä yhdenmukainen lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain (488/1999, jäljempänä tutkimuslaki) kanssa. Tutkimuslaissa säädetään, että naisen elimistön ulkopuolella olevaan alkioon kohdistuvaan tutkimukseen ei saa ryhtyä ilman sukusolujen luovuttajien kirjallista suostumusta. Tutkimuslain mukaan luovuttajille on annettava riittävä selvitys heidän oikeuksistaan, tutkimuksen tarkoituksesta, luonteesta ja siinä käytettävistä menetelmistä. Tutkimuslain edellyttämän informoidun suostumuksen vaatimuksen mukaan selvitys on annettava siten, että luovuttajat pystyvät päättämään suostumuksestaan tietoisina tutkimukseen liittyvistä, heidän päätöksentekoonsa vaikuttavista seikoista. Tällaisena seikkana voidaan tutkimuksen tarkoituksen, luonteen ja tutkimuksessa käytettävien menetelmien ohella pitää esimerkiksi sitä, että alkiot on tarkoitus viedä maasta johonkin ulkomaiseen tutkimuslaitokseen. Alkioihin kohdistuvaa määräysvaltaa käyttävät Suomen lainsäädännön mukaan henkilöt, joiden sukusoluista alkiot saatiin aikaiseksi. Nämä alkioiden geneettiset vanhemmat 30 päättävät, mitä alkioilla saa tai ei saa tehdä. Heidän määräysvaltaansa suojataan rikoslaissa, jossa alkiotutkimukseen ryhtyminen ilman luovuttajien suostumusta on säädetty rangaistavaksi laittomana alkioon puuttumisena. Myös alkioiden samoin kuin sukusolujen vastaanottaminen, varastoiminen ja käyttäminen hedelmöityshoidossa vastoin luovuttajien suostumusta on säädetty rikoslaissa rangaistavaksi laittomana sukusolujen käyttönä. Toisaalta myös sukusolujen luovuttajien määräysvaltaa on lailla monin tavoin rajoitettu. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus hedelmöityshoidoista (825/2007) kieltää korvauksen maksamisen alkioiden luovutuksesta. Alkioita ei voida ostaa, myydä tai testamentata. Kiellot ja rajoitukset koskevat paitsi alkioiden geneettisiä vanhempia, myös kaikkia niitä, joille alkiot on luovutettu asianmukaisin suostumuksin johonkin luvalliseen tarkoitukseen. Siten esimerkiksi alkiotutkimusta tekevä laitos tai sen edustaja taikka tutkija ei myöskään saa ostaa tai myydä alkioita. 9. Pohdinta Vaikka hedelmöityshoitolaki kolmen vuoden kokemusten perusteella näyttää kokonaisuutena toimivan melko hyvin, herättävät sen ongelmakohdat jatkuvasti kysymyksiä lapsettomuusklinikoiden ammattihenkilöiden ja niiden 30 Walin 2010, s. 559. 441
asiakkaiden taholta. Siirtymäsäännösten ongelmallisuuden lisäksi esiin nousevat erityisesti hedelmöityshoitoihin liittyvät potilasasiakirjamerkinnät ja toisaalta lääketieteellisten tietojen, toisaalta erilaisten luovutustietojen säilytyskysymykset. Kysymysten ratkaisemiseksi tärkeää on avoin keskusteluyhteys niin hoitoa antavien klinikoiden ja viranomaisten välillä kuin myös viranomaisten kesken. Ohjeistuksen yksiselitteisyys ja lainsäädännöllisten ristiriitojen poistaminen on välttämätöntä, jotta toiminta on yhdenmukaista, läpinäkyvää ja ennakoitavaa. Valviran näkökulmasta lapsettomuusklinikoiden lupaprosessiin ei ole liittynyt erityisiä ongelmia, vaikka ohjauksen tarve on ollut laajaa. Luovutusrekisteri Luoterin haasteena on sen tietojen arkaluonteisuus, ehdoton luotettavuusvaatimus ja rekisterin pitkäikäisyys. Ensimmäinen käyttö aktualisoitunee vasta noin 15 vuoden kuluttua. Tuolloin on oltava valmiina myös toimintamalli sille, miten tieto luovuttajan henkilöllisyydestä annetaan hoidon tuloksena syntyneelle nuorelle henkilölle. Psykososiaalisen tuen tarjoaminen tällaisessa tilanteessa on suunniteltava ja varmistettava ennakolta. Alkioiden ja sukusolujen luovuttamiseen ja luovuttajien rekisteröimiseen liittyvät tulevaisuuden haasteet ovat moninaiset. Niin sanotut kiertävät luovuttajat ovat herättäneet jonkin verran keskustelua sekä klinikoilla että viranomaisissa. Kiertävien luovuttajien käsite viittaa miehiin tai naisiin, jotka käyvät usealla klinikalla luovuttamassa sukusolujaan. Toiminnan tarkoituksena on kiertää hedelmöityshoitolain säännös, jonka mukaan saman luovuttajan sukusoluja saa käyttää enintään viidelle perheelle annettavaan hedelmöityshoitoon. Kiertävän luovuttajan motiivina voi olla luovutuksesta maksettavan korvauksen maksimointi tai jokin vanhemmuuteen liittyvä kaikkivoipaisuuskuvitelma. Hedelmöityshoitolaki ei tarjoa toimintamalleja kiertävien luovuttajien varalle, joten menettelytavoista päättäminen näyttää jäävän Valviran ja lapsettomuusklinikoiden ratkaistavaksi. Hedelmöityshoitolaki turvaa luovutetusta sukusolusta alkunsa saaneen henkilön oikeuden saada tietää luovuttajan henkilöllisyys. On kuitenkin odotettavissa, että vastaisuudessa luovutetusta sukusolusta alkunsa saaneiden henkilöiden tiedontarve ei rajoitu vain biologisiin vanhempiinsa vaan alkaa laajeta yhä suurempaan joukkoon henkilöitä. Jo nyt viranomaiset ja järjestöt eri puolilla maailmaa tarjoavat palveluita, joiden avulla luovutetusta sukusolusta alkunsa saaneet henkilöt voivat saada selville saman luovuttajan muut lapset, toisin sanoen biologiset sisaruspuolensa. Tiedontarpeen taustalla vaikuttavat muun ohella konkreettiset syyt: maailmalla tunnetaan tapauksia, joissa seurustelusuhteeseen ryhtyneet parit ovat saaneet myöhemmin tietää olevansa sisaruspuolia. Kaikki luovutetusta sukusolusta alkunsa saaneet henkilöt eivät halua tietää luovuttajan henkilöllisyyttä. Osalle riittäisi ei-identifioivien tietojen saaminen luovuttajasta. Eräältä lapsettomuusklinikalta saadun tiedon mukaan joitakin luovuttajia huolestuttaa heidän mahdollisen ennenaikaisen kuolemansa vaikutus heidän luovuttamastaan sukusolusta syntyneen lapsen mahdollisuuteen toteuttaa tiedonsaantioikeutensa. Luovuttajat ovat tällaisen tilanteen varalta tarjoutuneet laatimaan itsestään kuvauksen, jonka luovutetusta sukusolusta syntynyt lapsi voisi aikoinaan niin halutessaan saada haltuunsa. Valitettavasti hedelmöityshoitolaki ei salli tällaista tiedonsaannin muotoa. Valtaosa yksityisistä lapsettomuusklinikoista hankkii hedelmöityshoidoissa käyttämiään siittiöitä tanskalaisista spermapankeista. Nyt siittiöitä on alettu tuoda Suomeen myös Yhdysvalloista. Tuonnin laajeneva maantieteellinen ala johtaa väistämättä siihen, että yhä useampi luovutetuista sukusoluista syntynyt henkilö joutuu pettymään toiveissaan saada tavata biologinen isänsä tai äitinsä. Luoteriin ei hedelmöityshoitolain mukaan saa tallentaa muita luovuttajaa koskevia tietoja kuin tämän nimi ja henkilötunnus tai syntymäaika. Globalisoituneessa maailmassa nimen ja henkilötunnuksen yhdistelmä ei tarjoa varmaa tietoa sen enempää luovuttajan kansallisuudesta kuin hänen asuinpaikastaankaan. Tässä hedelmöityshoitolaki kääntyy omaa tarkoitustaan vastaan: salliessaan sukusolujen maahantuonnin (ja raja- 442
tessaan luovuttajista kerättävät tiedot nimeen ja henkilötunnukseen/syntymäaikaan) se muodostuu esteeksi lapsen tiedonsaantioikeuden täysimittaiselle toteutumiselle. Kansainväliset paineet hedelmöityshoitotoiminnan kaupallistumiseen ja luovuttajien valikoimiseen ulottavat vaikutuksensa myös Suomeen. Kotimaisia toimijoita velvoittavat hedelmöityshoitolaki ja -asetus rakentuvat selkeästi ei-kaupallisuuden periaatteelle. Sen sijaan ylikansallisilla toimijoilla on kyky löytää kaupallisiin tarkoitusperiin sopivat keinot. Ennen muuta internet tarjoaa kanavan eettisesti arveluttavalle toiminnalle. Nähtävillä on merkkejä siitä, että myös suomalaisille aletaan internetin välityksellä markkinoida muun muassa sijaissynnyttämiseen ja luovuttajien valikointiin tähtääviä palveluja. Tällaisten epäeettisten toimintamallien torjumisessa vastuullisesti toimivien klinikoiden ja viranomaisten välinen keskustelu ja yhteistyö nousevat keskeiseen asemaan. Kirjallisuus Salminen, Sakari Burrell, Riitta Lehtonen, Lasse: Hedelmöityshoidot, lisääntymisvapaus ja lapsen etu. Oikeustiede Jurisprudentia, Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen vuosikirja XL 2007. Helsinki 2008. Walin, Laura: Alkio- ja kantasolututkimuksen sääntely bio-oikeudellisena mallina. Forum Iuris. Helsinki 2010. 443