Teknisen lautakunnan valvontajaosto 51 08.09.2010 Teknisen lautakunnan valvontajaosto 16 30.03.2011 Teknisen lautakunnan valvontajaosto 32 29.06.2011 Kaupunginhallitus 267 19.07.2011 KUHMON SORA AY/EINO PIIRAISEN PRK:N MAA-AINESOTTOTOIMINNAN KESKEYTTÄMISPÄÄTÖKSEN KUMOAMINEN JA MAA-AINESLUPAEHTOJEN TARKISTAMINEN 35/8/86/2011 VALVJAOS 51 Vs. ympäristönsuojelusihteeri 1.9.2010 Kuhmon Soran Ay:n maa-aineksen ottopaikalla (lupanro: 001/06, Kuhmon kaupunginhallitus 20.12.2005 530) Multikankaalla on suoritettu valvontatarkastus 30.8.2010. Tarkastukseen osallistuivat rakennusmestari Haataja Olli, Kainuun Ely -keskuksesta, Kainuun maakunta -kuntayhtymästä terveystarkastaja Moilanen Juha, Kuhmon kaupungin pohjavesiprojektin ympäristöinsinööri Piirainen Timo, Kuhmon kaupungin vs. ympäristönsuojelusihteeri Piirainen Harri sekä ko. alueen maa-ainesluvan haltijan edustaja Piipponen Jorma, joka oli paikalla osan aikaa. Alueelta on otettu maa-aineksia jo aikaisemmilla luvilla. Nykyinen lupa on voimassa vuoteen 2016 saakka. Multikangas on vedenhankinnan kannalta tärkeää I - luokan pohjavesialuetta. Kuhmon taajaman talousveden hankinta perustuu suurelta osin Multikankaan pohjavesialueella muodostuvaan pohjaveteen. Kuhmon Soran Ay:n maa-ainespaikka sijaitsee kokonaisuudessaan pohjavesialueella. Kuhmon kaupungin Hetesuon vedenottamo sijaitsee maa-ainespaikalta noin 1,7 km itään. Hetesuon ottamo tuottaa noin 70 % Kuhmon taajaman alueen talousvedestä. Pohjaveden virtaussuunta on maa-aineksen ottopaikalta kohti kaupungin vedenottamoa. Tehdyn katselmuksen perusteella on todettavissa, että maa-aineksen otto ja toiminta Multikankaan po. sora-alueella ei ole annettujen lupamääräysten eikä mm. maa-aineslain mukaista. Polttoaineiden ja jäteöljyjen käsittelytoiminta on alueella hallitsematonta ja vastoin maa-aineslupamääräyksiä. Lisätietoja antaa vs. ympäristönsuojelusihteeri Harri Piirainen, puh. 044 7255257 tai harri.piirainen@kuhmo.fi. Vs. ympäristönsuojelusihteerin esitys: Asia saatetaaan tässä vaiheessa teknisen lautakunnan valvontajaostolle tiedoksi. Tarkastuksesta johtuvista toimenpiteistä ilmoitetaan valvontajaostolle myöhemmin. Liitteeksi tuleva katselmuksen valvontapöytäkirja jaetaan kokouksessa.
Toimialan esimiehen päätösehdotus: Valvontajaosto hyväksyy vs. ympäristönsuojelusihteerin esityksen. Päätös: Valvontajaosto yksimielisesti hyväksyi päätösehdotuksen. Liite. VALVJAOS 16 Vt. ympäristönsuojelusihteeri 30.3.2011 Kuhmon Sora Ay:n / Eino Piiraisen perikunnan maa-ainesottopaikalle tehdyn valvontatarkastuksen (pöytäkirja 30.8.2010) perusteella toimijalle annettiin määräykset korjata maa-aineksen ottoon liittyvät puutteet ja epäkohdat välittömästi, kuitenkin viimeistään 1.10.2010 mennessä. Maa-ainesottopaikalla Multikankaalla suoritettiin tarkastus 1.11.2010 (muistio liitteenä). Tarkastuksessa olivat läsnä ylitarkastaja Elli Moilanen Kainuun ELY-keskuksesta, terveystarkastaja Juha Moilanen Kainuun maakunta -kuntayhtymästä, ympäristöinsinööri Timo Piirainen Kuhmon kaupungin pohjavesiprojektista, vt. ympäristönsuojelusihteeri Harri Piirainen sekä alueen maa-ainesluvan haltijan edustaja osan aikaa. Tarkastuksessa huomioitiin että korjaavia toimenpiteitä alueella oli suoritettu. Alueella on kuitenkin edelleen mm. käytöstä poistettuja murskaamon osia sekä vanhoja puurakenteisia varastorakennuksia, joiden sisällä oli jätteeksi luokiteltavaa materiaalia. Kesällä 2010 Kuhmon kaupungin mittaryhmän toimesta suoritetussa mittauksessa Kuhmon Soran ottoalueella oli maa-aineksen ottotaso alimmassa mittauspisteessä tasolla 171, 62 m (N60). Kuhmon kaupungin mittausryhmä rakensi alueelle kaksi uutta korkeusmerkkiä. Mittausten ja aiemman 30.8.2010 tehdyn valvontakäynnin yhteydessä havaittiin että lupaehtojen vastaisesti tehdyt ylisyvät montut on täytetty isohkoilla kivillä. Nyt suoritetussa katselmuksessa havaittiin, että toiminnanharjoittaja on täyttänyt kyseisiä monttuja alueelta otetulla maa-aineksella. Kaupungin mittamiehen viikolla 44/2010 tekemien mittausten perusteella ottoalueella on vielä muutamia pieniä monttuja, joissa lupaehtojen mukainen ottamistaso (174,50 m) (N60) on alitettu (mittauskartat liitteenä). Aikaisemmalla tarkastuskäynnillä (30.8.2010) monttualueen sisäänajoväylän vieressä olleesta n. 1600 l:n öljysäiliöstä havaittiin valumia säiliön viereen sekä alapuolelle. Nyt 1.11.2010 havaittiin, että säiliö oli siirretty eri paikkaan, silmämääräisesti arvioituna pilaantunut maa-aines oli poistettu sekä suoja-altaan reikä oli korjattu. Toiminnanharjoittaja on toimittanut pilaantuneita maa-aineksia Majasaaren jäteasemalle punnitustodistuksen perusteella 200 kg. Suoritetun katselmuksen perusteella maa-aineksen otto ja toiminta sora-alueella ei edelleenkään ole annettujen lupamääräysten eikä mm. maa-aineslain mukaista.
Asiaan liittyen järjestettiin viranomaisten kesken neuvottelu Kuhmon kaupungintalolla 9.12.2010 (muistio liitteenä). Neuvottelussa sovittiin että jatkotoimenpiteistä asiassa sovitaan Kainuun ELY-keskuksen ja Kainuun maakunta -kuntayhtymän lausuntojen perusteella. Pyydetyt lausunnot ovat saapuneet Kainuun maakunta -kuntayhtymältä 13.1.2011 ja Kainuun ELY-keskukselta 15.2.2011 (lausunnot liitteenä). Kainuun maakunta -kuntayhtymän lausunnossa on esitetty mm. ympäristöselvitysten tarvetta maa-ainesottoon liittyen. Lausunnossaan tilanteesta ko. maa-aineksen otosta Kainuun ELY-keskus toteaa mm: "Nyt kyseessä olevassa tapauksessa maa-ainesten ottaja on edellä esitetyn mukaisesti pohjavesialueella tankannut työkoneita ja säilyttänyt pohjavesialueella huolimattomasti öljysäiliöitä ja muuta jätemateriaaliksi luokiteltua tavaraa (vanhat auton akut), minkä seurauksena maahan on joutunut öljytuotteita ja mahdollisesti muitakin haitta-aineita. Kainuun ELY -keskuksen ympäristönsuojeluyksikön kanta on, että pohjaveden tila maa-ainestenottopaikan kohdalla ja läheisyydessä on tästä syystä selvitettävä." Edelleen lausunnossaan alueen maaperän ja pohjaveden selvityksiin ja puhdistustarpeen arviointiin liittyen ELY-keskus toteaa: "Ympäristönsuojelulain 77 :ssa säädetään selvitysvelvollisuudesta ja puhdistustarpeen arvioinnista. Jos maaperä tai pohjavesi on ilmeisesti pilaantunut, ELY-keskus voi määrätä puhdistamisesta 75 :n mukaan vastuussa olevan selvittämään pilaantuneen alueen laajuuden ja puhdistamistarpeen." Lausunnossaan ELY-keskus esittää tehtäviä toimenpiteitä toiminnanharjoittajalle: "Koska edellä esitetyn mukaisesti on perusteltua epäillä, että toiminnasta on aiheutunut ympäristönsuojelulainsäädännön vastaisia seurauksia, Kainuun ELY-keskus katsoo, että Multikankaan maa-ainestenottoalueella toimineen toiminnanharjoittajan on selvitettävä toiminnan (tankkauspaikanpidon, murskauksen, maa-ainesluvan vastaisen maa-ainesten ottamisen ja jätteiden säilytyksen) aiheuttamat ympäristövaikutukset. Selvitystä varten pohjavesialueelle on asennettava ainakin kaksi pohjavesiputkea, joista tutkitaan toiminnan vaikutukset pohjaveteen. Suunnitelma putkien sijoittamisesta on esitettävä Kainuun ELY -keskukselle. Lisäksi öljyvahinkopaikan kohdilta on tutkittava maaperä joko koekuopilla tai kairauksilla sen selvittämiseksi, onko öljyä joutunut myös alempiin maakerroksiin. Toimijan on tilattava riittävät selvitykset ulkopuoliselta puolueettomalta ja kokeneelta konsultilta tai muulta vastaavalta taholta ja mahdolliset koekuopat, kairaukset, pohjavesiputkien
asennukset ja näytteenotot on tehtävä Kuhmon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tai Kainuun ELY -keskuksen edustajan läsnä ollessa. Suunnitelma selvityksistä ja selvitysten maastotöiden ajankohta on ilmoitettava hyvissä ajoin etukäteen Kuhmon kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ja Kainuun ELY -keskukselle. Selvityksessä on otettava kantaa alueen puhdistustarpeeseen (YSL 77 ). Pohjavesinäytteet on tutkittava sertifioidussa laboratoriossa. Toiminnan vaikutusten selvittämiseen liittyvät maastotyöt olisi tehtava mahdollisimman pian lumien sulettua, mutta viimeistään kesäkuun 2011 aikana." Kuulemismenettelyyn ja toiminnanharjoittajalle asetettaviin velvotteisiin liittyen ELY-keskus toteaa lausunnossaan: "Kainuun ELY-keskus esittää, että selvitysvaatimusta koskien toimijaa kuullaan (Hallintolaki 34 ) neuvottelussa, joka pidetaan kunnan, ELY -keskuksen ja muiden mahdollisten asiaan liittyvien tahojen kesken. Tässä tapauksessa ELY -keskus voi olla neuvottelun kokoon kutsujana." Kuhmon kaupungin vt. ympäristönsuojelusihteeri on aloittanut asianosaisen maa-ainesluvan haltijan kuulemismenettelyn kuulemiskirjeellä, joka on postitettu Kuhmon kaupungilta Kuhmon Sora Ay:lle 1.3.2011 (kuulemiskirje liitteenä). Kuulemiskirjeeseen on sisällytetty Kainuun maakunta -kuntayhtymän sekä Kainuun ELY-keskuksen lausunnot pääkohdiltaan. Kuhmon Sora Ay:lle on näin annettu mahdollisuus selvityksen antamiseen koskien lupamääräysten rikkomista, maa-ainesottoluvan jatkamista sekä ympäristöselvitysasiaa koskevaa vaatimusta. Lisäksi asiasta on pidetty kuulemistilaisuus/neuvottelu eri tahojen kesken Kuhmon kaupungintalolla 10.3.2011, (liitteenä Kuhmon Sora Ay:n vastine ja laadittu muistio tilaisuudesta). Kuhmon Sora Ay:lle on annettu myös mahdollisuus pelkän kirjallisen selityksen antamiseen 15.3.2011 mennessä. Vastineessaan Kuhmon Sora Ay:n edustaja toteaa että Kuhmon Sora Ay on tehnyt 1.9.2010 tarkastuksen jälkeen pyydetyt asiat. Kuopista 5 kohtaa on jäänyt vähän vajaaksi, koska heillä ei ole tarkistusmittauksiin soveltuvaa laitetta. Edelleen Kuhmon Sora Ay:n vastineessa todetaan että 1.11.2010 todetut kuopat on täytetty marraskuun lopussa. Kyseisen tarkastuksen yhteydessä otetuissa kuvissa olevat muut maassa olevat läikät ja lisävaateet tulivat tämän jälkeen. Kuhmon Sora Ay toteaa, että keskustelussa vs. ympäristönsuojelusihteerin kanssa sovimme, että läikät voidaan hoitaa keväällä, koska lumi oli jo tullut maahan. Edelleen kirjallisessa selityksessä todetaan polttoainesäiliön siirrosta vs. ympäristösihteeri Harri Piiraisen sanonta, että katsotaan myöhemmin kun tarkemmat ohjeet tulevat. Vastineessaan kohdassa 1. Ottoalueen rajat, Kuhmon Sora Ay toteaa,
että ottoalueen rajojen ulkopuolella on murskaamo, varastokopit sekä n. 600 metrin päässä oleva vanha tankkauspaikka. Edelleen vastineessa kohdassa 2 todetaan että valtatien läheisyydessä oleva koppi ei ole heidän omistuksessaan ja se poistetaan, alueella on murskaamon osia jotka eivät ole romua vaan hyötykäytössä. Selvityksen mukaan muut romut ja jätteet on toimitettu asianmukaisesti pois alueelta. Lisäksi todetaan että "tulemme huolehtimaan, että puomit pidetään kiinni työajan ulkopuolella". Vastineen kohdassa 3 todetaan maaperäselvityksistä, että heti kun lumi ja routa on sulanut, otetaan maaperänäytteet osoitetuilta paikoilta. Näytteet lähetetään tutkittavaksi ympäristöterveyssihteerin osoittamaan paikkaan. Tankkausjärjestelmän hoitamisesta kohdassa 4 Kuhmon Sora Ay:n vastineessa todetaan, että polttoaineen tankkauspaikalla on ollut pressu maan alla, josta ei ollut tarkastuskatselmuksessa mainintaa. Tästä eteenpäin emme tankkaa monttualueella. Kohdassa 5 vastineessa esitetään että tarkastuksessa 1.9.2010 todetut pilaantuneet maa-ainekset on toimitettu Majasaaren jäteasemalle. 1.11.2010 otetuissa kuvissa 6 ja 8 näkyvät kohdat eivät ole öljyä vaan nokea. "Tarkistamme lumen sulattua ja maan kuivuttua, onko alueella öljyjälkiä ja viemme maan puhdistettavaksi. Vahinkotilanteiden varalle hankitaan riittävästi imeytysmateriaalia. Ympäristöön mahdolliset päässeet polttoaineet kerätään välittömästi talteen ja käytetyt imeytysaineet toimitettaan käsiteltäväksi ongelmajätteenä." Kuhmon Sora Ay:n vastineessa kohdassa 6 todetaan että 1.11.2010 tehdyn tarkistusmittauksen mukaan alueella on vielä muutamia pieniä monttuja. Nämä kaivanteet on täytetty heti oikeille ottamistasoille alueelta siirretyillä maa-aineksilla sen jälkeen kun saimme alueesta korkokartan. Vastineen kohdassa 7 todetaan: "Pohjavesiputket asennetaan kevään aikana, kun olemme saaneet tietoomme putkien pituuden, halkaisijan ja paikat. Sotkamon Porakaivo käy asentamassa putket kun kyseiset tiedot ovat meillä". Lopuksi Kuhmon Sora Ay toteaa toiminnan jatkuvuudesta että "Jos väliaikainen toimenpidekielto tulee voimaan huhti-kesäkuun ajaksi, koko firman tuleva toiminta on vaakalaudalla, koska teemme tarjouksia juuri kyseiseen aikaan". Kuulemistilaisuudessa 10.3.2011 Kuhmon Sora Ay:n edustaja totesi kuulemiskirjeestä että se ei ole saapunut perille koska kuulemiskirjeessä on yrityksen osoite väärin. Kuulemistilaisuudessa keskusteltiin mm. maa-ainespaikan alueesta, toiminta-alueen sijainnista, öljysäiliön paikasta ja ympäristöselvityksistä sekä niiden aikataulusta. Kuhmon Sora Ay:n näkemys on, että ottoalue on vuokra-alue ja sen lähiympäristö. Kuhmon Sora Ay:n edustajan mukaan Kuhmon Sora Ay on tehnyt aikaisemmat pyydetyt parannukset ja siivoukset pääpiirteittäin.
Kuhmon Sora Ay:n edustajat toivoivat asian nopeaa käsittelyä, jotta toiminnassa ei tulisi keskeytystä yritykselle. Lisäksi toimintaan liittyen Kuhmon Sora Ay:n edustaja kertoi että maa-aineksia on varastokasoissa murskeena murskaamon ympäristössä ja myös ottoalueella sijaitsee muutamia jalostettuja varastokasoja. Osa varastokasojen aineksista on asiakkaiden omistamia. Kuulemistilaisuudessa Kuhmon Sora Ay:n edustaja tarkensi, että ajoneuvot ja työkoneet tullaan tästä lähtien tankkaamaan esim. huoltoasemalla, mutta ei monttualueella. Kuulemistilaisuudessa keskusteltiin vielä mm. alueen maisemoinnista sekä pohjavesialueella olevasta varastorakennuksesta. Edelleen Kuhmon Sora Ay:n edustaja esitti, että pohjavesinäytteitä tulisi ottaa myös viereisistä maa-ainesmontuista. (Alueilla on Kuhmon Kuljetuksen maa-ainesottopaikat). Kuhmon kaupungin valvontaviranomainen toteaa Kuhmon Sora Ay:n vastineeseen ja selvitykseen liittyen: Kuhmn Sora Ay:lle on lähetetty kuulemiskirje yritystä edustavan henkilön kotiosoitteeseen joka ei ole Kuhmon Sora Ay nimisen yrityksen osoite. Yrityksen edustajalle on kuitenkin toimitettu kirjeestä allekirjoittamaton versio 23.2.2011 Kuhmon kaupungintalolla pidetyssä neuvottelussa ja allekirjoitetu versio kirjeestä toimitetiin kuulemistilaisuudessa. Kuhmon Sora Ay on toteuttanut ensimmäisen valvontakäynnin perusteella määrättyjä toimenpiteitä kuten 1.11.2010 tarkastuspöytäkirjassa on todettu. Em. tarkastuksen perusteella alueella oli kuitenkin edelleen havaittavissa maaperässä likaantuneita kohtia jotka voivat olla peräisin öljyisistä aineista kuten esim. polttoaineista. Suoritettujen mittausten perusteella maa-ainesten otossa muodostuneet ylisyvät kuopat oli pääosin täytetty, mutta myös niiden osalta korjaustyössä oli puutteita. Vt. ympäristönsuojelusihteeri Harri Piirainen on arvioinut tarkastuksessa olleiden viranomaisten kanssa käytyjen keskutelujen perusteella, että alueella olevat mahdolliset likaantuneitten maa-ainesten selvitykset ja korjaustyöt sekä selvitykset toiminnan vaikutuksista pohjaveden tilaan on tarkoituksenmukaista tehdä talven jälkeen, jolloin lumipeite ei vaikeuta työtä. Tiedossa on ollut, että toimintaa maa-ainespaikalla on pääasiassa kesäaikaan. Kuhmon Soran Ay:n edustaja on vastineessaan esittänyt, että mahdollinen toiminnan keskeytys on haitta yrityksen toiminnalle. Kuhmon teknisen lautakunnan valvontajaosto toteaa, että Kuhmon Sora Ay:n maa-aineottotoiminta ei ole täyttänyt mm. maa-aineslain vaatimuksia ja asetettuja lupaehtoja. Toimimalla lakien, asetusten ja määräysten mukaisesti
maa-ainestoimintaan ei olisi aiheutunut valvonnasta huolimatta häiriöitä. Lisätietoja antaa vt. ympäristönsuojelusihteeri Harri Piirainen, puh. 044-7255257 tai harri.piirainen@kuhmo.fi Vt. ympäristönsuojelusihteerin esitys: Kuhmon kaupungin tekniikka- ja ympäristöpalvelujen toimialan johtosäännön mukaan maa-aineslain mukaisena ratkaisijana toimii teknisen lautakunnan valvontajaosto. Valvontajaosto päättää ainesten ottamisen keskeyttämisestä maa-aineslaissa määrätyissä tapauksissa ja valmistelee maa-aineslain mukaiset lupa-asiat kaupunginhallitukselle. Valvontaviranomaisen velvollisuuksista säädetään maa-aineslain 14 ja 15 :ssä tilanteissa, jolloin ainesten ottamiseen ryhdytään vastoin maa-aineslain tai sen nojalla annettuja säännöksiä taikka laiminlyödään niiden noudattaminen. Valvontaviranomaisen on tällöin velvoitettava asianomainen noudattamaan säännöksiä, poistamaan tai muuttamaan tehdyn työn vaikutukset taikka palauttamaan vallinnut olotila ja täyttämään velvollisuutensa sakon uhalla tai sillä uhalla, että tekemättä jätetty suoritetaan laiminlyöjän kustannuksella. Jos virhe on vähäinen, voidaan toimenpiteisiin olla ryhtymättä (MAL 14 ). Valvontaviranomainen tai sen määräämä viranhaltija voi myös keskeyttää ottamisen sopivaksi katsottavalla tavalla (MAL 15 ). Maa-aineksen ottamiseen liittyen on toiminta-alueella ottoalueen välittömässä läheisyydessä ollut sijoitettuna suojarakenteettomia öljytuotteiden säiliöitä. Kuhmon Sora Ay on suorittanut tehtyjen mittausten ja valvontakäyntien perusteella maa-aineksen ottamista lupamääräyksen vastaisesti alle lupapäätöksessä sallitun ottamistason (N60 + 174,50). Maa-aineslain 3 :n perusteella laissa tarkoitettuja aineksia ei saa ottaa niin, että siitä aiheutuu tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantuminen, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa. Kuhmon Sora Ay:n 11.7.2005 päivätyssä lupahakemuksessa on ilmoitettu ottamisalueen pohjaveden keskimääräiseksi korkeusasemaksi N60 + 172,50. Kesällä 2010 tehtyjen mittausten perusteella alin ottotaso on ollut korkeustasolla N60+171,62 eli alle lupahakemuksessa ilmoitetun pohjaveden korkeustason. Kuhmon Sora Ay:n /EinoPiiraisen perikunnan maa-ainesluvan lupamääräyksessä numero 1 todetaan: "Maa-ainesluvan ottaminen voidaan ulottaa lupapäätöksessä määritetyllä ottamisalueella suunniteltuun ottamistasoon N60 + 174,50, mutta kaivanto on täytettävä tasoon N60+176,50 puhtaalla
hiedalla, hiekalla, soralla tai niiden moreeneilla" Kuhmon kaupungin valvontajaosto katsoo, että maa-aineksen ottotoiminta huomioiden on tarkoituksenmukaista tässä vaiheessa tehdä tarpeelliset ympäristöselvitykset ennen kaivannon täyttämistä tasoon N60 +176,50. Tehtävät ympäristöselvitykset ovat perusta arvioitaessa tehtyjen työn vaikutuksia ja vallinneen olotilan palauttamista (MAL 14 ). Kuhmon kaupungin teknisen lautakunnan valvontajaosto keskeyttää välittömästi Kuhmon Sora Ay:n maa-ainesottotoiminnan Kuhmon Multikankaalla (MAL 15 ). Keskeytys koskee maa-aineksen kaivuutyötä ja maa-ainesten jalostamista. Keskeytys ei koske alueella jo sijaitsevien varastokasojen siirtämistä pois alueelta. Toiminnanharjoittajan on sovittava varastokasojen siirtoon liittyvistä yksityiskohdista valvontaviranomaisen kanssa ennen varastokasojen siirtoa. Maa-aineksen oton keskeytys jatkuu niin kauan kun toiminnanharjoittaja on teetättänyt Kainuun ELY-keskuksen vaatimat ympäristöselvitykset ja mahdolliset ottotoiminnan jatkamisen edellyttävät tulokset näiltä osin ovat valvontaviranomaisen käytössä. ELY-keskuksen ja Kuhmon kaupungin kesken on sovittu että ympäristöselvitykset valvotaan Kainuun ELY-keskuksen toimesta. Ympäristöselvityksiin liittyvät hallinnolliset toimenpiteet hoitaa Kainuun ELY-keskus. Maa-ainesoton jatkaminen sekä mm. ELY-keskuksen muutosesitykset maa-aineslupaan arvioidaan teknisen lautakunnan valvontajaostossa ympäristöselvitysten valmistuttua. Kuhmon kaupungin valvontajaosto määrää lisäksi, että toiminnanharjoittajan Kuhmon Sora Ay:n tulee merkitä ottamisalue maa-ainesluvan lupaehdon numerossa 3 esitetyllä tavalla maastoon värillisillä, vähintään 1,5 m korkeilla paaluilla. Tätä päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta. TIEDOKSIANTO JA VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen: Oulun hallinto-oikeus Isokatu 4 (PL 189) 90100 Oulu (90101 Oulu) sähköposti: oulu.hao@oikeus.fi fax; 0103 642 841 Valitusaika: 30 päivää Päätöksen antamispäivä 5.4.2011 Valitusosoitus on liitteenä. Toimialan vt. esimiehen päätösesitys:
Valvontajaosto hyväksyy vt. ympäristönsuojelusihteerin esityksen. Päätös: Valvontajaosto tutustuttuaan po. maa-ainespaikkaan yksimielisesti hyväksyi päätösehdotuksen. VALVJAOS 32 Rakennustarkastaja 23.6.2011 Kuhmon kaupungin ja Kainuun ELY-keskuksen ympäristönsuojeluviranomaiset ovat sopineet, että Multikankaan maa-ainespaikalla tehtäväksi määrätyt ympäristöselvityksen hallinnolliset toimenpiteet hoitaa Kainuun ELY-keskus. Kuhmon kaupungin vs. ympäristönsuojelusihteeri on lähettänyt kirjeen Kainuun ELY-keskukselle 4.4.2011, jolla ympäristöselvitysten tutkimusten ja ohjauksen hallinnointi siirrettiin Kainuun ELY-keskukselle. Kuhmon Sora Ay on esittänyt Kainuun ELY-keskukselle ympäristöselvityksen laatijaksi WSP Finland Oy:tä. WSP Finland Oy / Antti Tiri on laatinut Multikankaan ympäristöselvityksen tutkimussuunnitelman 21.4.2011, joka on toimitettu Kuhmon kaupungin ja Kainuun ELY-keskuksen ympäristönsuojeluviranomaisille (liite A). Tutkintasuunnitelman mukaisesti Multikankaan maa-ainespaikalla pidettiin 18.5.2011 katselmus, johon osallistuivat konsultin lisäksi Kainuun ELY-keskuksen edustajana Elli Moilanen ja Kuhmon kaupungin edustajina ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen ja rakennustarkastaja Harri Piirainen sekä Sotkamon Porakaivo Oy:n asentajat. Katselmukseen osallistuivat konsultin edustajana Satu Pietola ja tilaajan edustajana Jorma Piipponen ja Piipposen poistuttua Arto Appelgren. Katselmuksessa sovittiin pohjavesiputkien asennuspaikat sekä koekuoppien paikat. Samassa yhteydessä Kuhmon Sora Ay:n maa-ainespaikalla tarkastettiin alueella olevat jalostetut maa-aineskasat. Alueella oli kaksi kasaa mursketta ja viisi kasaa jalostettua soraa. Tarkastuksessa oli läsnä Kuhmon Sora Ay:n edustajana Jorma Piipponen ja Kuhmon kaupungin edustajina ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen ja rakennustarkastaja Harri Piirainen. Maaperätutkimukset suoritettiin alueella 18.5.2011. Alueelle kaivettiin yhteensä 6 koekuoppaa, joista otettiin maanäytteet noin 0,5 metrin kerroksina. Tutkimukset ulotettiin noin 1,5 metrin syvyydelle. Jokaisesta koekuopasta on otettu 3 näytettä. Alueelle asennettiin kaksi pohjaveden havaintoputkea 19.5.2011. Putki PVP01 sijoitettiin alueen itäreunalle ja putki PVP02 alueen keskiosalle, lähelle murskausasemaa. Ennen näyttöönottoa putkista on mitattu pohjaveden pinnan korkeudet ja putket on tyhjennetty. Maaperä- ja pohjavesitutkimukset on selvitty tarkasti tutkimusraportissa. Multikankaan ympäristöselvityksen tutkimusraportti, laatijana Antti
Tiri ja Satu Pietola on valmistunut 1.6.2011. Tutkimusraportti on toimitettu Kuhmon kaupungin ja Kainuun ELY-keskuksen ympäristönsuojeluviranomaisille (liite B). Maaperätutkimuksissa havaittiin kenttätestillä kolmessa tutkimuspisteessä (KK1, KK3, KK5) VNA:n kynnysarvon ylittävä (C10-C40 >300 mg/kg) öljypitoisuus. Myös aistinvaraisesti havaittiin kahdessa pisteessä lievä öljynhaju. Laboratoriotulosten perusteella vain pisteessä KK5 (0,0-0,5 m) öljypitoisuus ylittää hieman VNA:n kynnysarvon 300 mg/kg, ollen 400 mg/kg. Tästä pitoisuudesta 350 mg/kg oli raskaita öljyhiilivetyjakeita (C22-C40), mikä viittaa pieneen voiteluöljyvuotoon. Pisteessä KK1 (0,1-0,4 m) pitoisuus 220 mg/kg koostuu keskitisleistä (C10-C21), mikä viittaa pieneen polttoainevuotoon. Haihtuvia hiilivetyjä ei havaittu kenttämittalaitteella eikä laboratorioanalyyseissä. Pohjavesitutkimuksissa 19.5.2011 pohjavesiputkessa PVP01 pohjaveden pinnankorkeus oli +169,26 ja pohjavesiputkessa PVP02 +171,14. Näytteenoton yhteydessä putkien antoisuus todettiin hyväksi. Vesinäytteiden öljyhiilivetypitoisuus jäi pääosin laboratorion määritysrajan alle. Vain näytteessä PVP01 jakeiden C10-C21 pitoisuus oli täsmälleen sama kuin laboratorion määritysraja (0,03 mg/l eli 30 µg/l). Haihtuvia hiilivetyjä ei havaittu laboratorioanalyysissa. Putkesta PVP01 otetussa vesinäytteessä havaittiin hyvin alhaisia pitoisuuksia sulfaattia, nitraattia ja kloridia. Pitoisuudet alittivat reilusti Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa 461/2000 esitetyt laatusuositukset ja vaatimukset. Vedessä ei havaittu epätavallisia muutoksia värin, sameuden tai hajun suhteen. Myös ph ja sähkönjohtavuus olivat suositusten mukaisia. Laboratorioanalyysin perusteella vesi on hyvin rautapitoista (Fe 5 087 µg/l). Myös mangaanin ja lyijyn osalta veden laatusuositukset ja -vaatimukset ylittyivät hieman (Mn 144 µg/l, Pb 11 µg/l). Maaperätutkimuksen yhteenvetona, tutkimuksen laatinut konsultti toteaa seuraavaa. Tutkimuksissa havaittiin, että alueella ei ole harjoitettu maa-ainesten ottoa pohjaveden pinnan alapuolelta. Lupapäätöksessä määritelty alin ottamistaso on alueella +174,50. Alueelle asennettiin 2 pohjaveden tarkkailuputkea, joista otettiin näytteet tutkimusten yhteydessä. Itäisimmästä putkesta PVP01 otetussa vesinäytteessä havaittiin juuri laboratorion määritysrajan ylittävä öljypitoisuus (C10-C21 0,03 mg/l). Vedessä havaittiin myös jonkin verran talousvedelle asetettujen laatusuositusten ylittävät määrät rautaa, mangaania ja lyijyä. Anionien määrä vedessä oli melko alhainen; esimerkiksi nitraattia vedessä havaittiin 1,4 mg/l. Puhtaan luonnontilaisen pohjaveden nitraattipitoisuus on alle 3 mg/l. Putkessa PVP02 pohjavedenpinta oli tasolla +171,14 ja putkessa PVP01 tasolla +169,26. Tutkimusalueen ja vedenottamon välissä sijaitsee yksi kaupungin havaintoputki (numero V), jonka toukokuussa mitattu pohjavedenpinta on vuosina 2001 2010 vaihdellut välillä +166,3 167,6. Pohjavedenpinnan gradientti viettää siis loivasti kohti vedenottamoa. Maa-ainesten ottoalueella suoritetuissa maaperätutkimuksissa havaittiin
pieniä määriä öljyhiilivetyjä, mutta pitoisuudet jäivät pääosin Valtioneuvoston asetuksessa 214/2007 esitettyjen kynnysarvojen alle. Vain pisteestä KK5 otetussa pintamaanäytteessä öljyhiilivetyjen kokonaispitoisuus C10-C40 ylitti määritellyn kynnysarvon. Tutkimusten perusteella voidaan katsoa alueella tapahtuneen pieniä työkoneista peräisin olevia vuotoja. Alueen maaperässä öljyhiilivetyjen pitoisuudet ovat hyvin pieniä ja etäisyys vedenottamoon on suhteellisen pitkä. Putkessa PVP01 havaittu jakeiden C10-C21 alhainen pitoisuus on oletettavasti peräisin kyseisistä vuodoista. Vedessä havaitut pitoisuudet laimenevat nopeasti. Tapahtuneista vuodoista ei ole merkittävää vaikutusta alueen pohjaveteen. Maa-ainesten ottoalueen ulkopuolella sijaitsevalla tankkauspaikalla ollut öljysäiliö on poistettu. Läheisen kaatopaikan vaikutuksia ei ole havaittavissa pohjaveden laadussa. Jatkotoimenpidesuosituksessa konsultti toteaa seuraavaa. Valtioneuvoston asetuksessa vesienhoidon järjestämisestä annetun asetuksen muuttamisesta (341/2009) on esitetty 14 :ssä pohjaveden tilan luokittelu ja sen liitteessä 7a pohjavettä pilaavat aineet ja niiden ympäristölaatunormit. Tämän lisäksi pohjaveden kemiallisen laadun arviointiin käytetään Sosiaali- ja terveysministeriön asetusta (STM 461/2000), jossa on esitetty talousveden laatuvaatimukset. Talousveden öljyhiilivetypitoisuudelle ei ole asetettu laatuvaatimusta. Öljyhiilivetyjen (C10-C40) ympäristölaatunormi on 50 µg/l. Yksittäistä pitoisuutta tai raja-arvon ylitystä ei kuitenkaan käytetä ympäristövahingon arviointiin, pohjaveden kunnostustavoitteena tai pohjaveden kemiallisen tilan luokitteluun. Tässä tapauksessa ympäristölaatunormi ei ylity. Kohteessa havaitut maaperän öljyhiilivetypitoisuudet eivät aiheuta toimenpiteitä, koska päästölähteet on poistettu. Pohjavedessä havaitun yksittäisenöljyhiilivetypitoisuuden määritysrajan ylityksen vuoksi esitämme alueelle asennettujen pohjavesiputkien liittämistä osaksi Kuhmon kaupungin muuta alueella tapahtuvaa pohjavesiseurantaa. Seurantaa ehdotetaan suoritettavaksi kahdesti vuodessa, jonka jälkeen seurantaa voidaan harventaa analyysitulosten perusteella. Multikankaan alueen pohjaveden suojelusuunnitelmassa maa-ainestenottoaluetta koskevista asioista on syytä keskustella ja järjestää esim. avoin keskustelutilaisuus asianosaisten kesken. Multikankaan maa-aines alueella suoritetun katselmuksen 18.5.2011 yhteydessä oli havaittavissa, että toiminta-alueella ollut öljysäiliö, puurakenteinen varasto, puurakenteinen taukotupa, varastokontti yms. yksittäiset murskaamon osat oli alueelta poistettu. Alueella olleesta murska oli jäljellä yksi moduuli, muut osat oli viety alueelta pois. Rakennustarkastaja Harri Piirainen on keskustellut ympäristöselvityksen tutkimusraportin tuloksista Kainuun ELY-keskuksen ylitarkastaja Elli Moilasen kanssa. Kainuun ELY-keskus on antanut lausunnon 22.6.2011 Multikankaalle tehdystä ympäristöselvityksestä (liite C). Käydyissä keskusteluissa on sovittu, että toiminnanharjoittajan tulee tutkituttaa alueelle asennetuista pohjavedentarkkailuputkista öljyhiilivedyt ja mineraaliöljyt aluksi puolivuosittain ja myöhemmin kerran vuodessa. Lisäksi toiminnanharjoittajan tulee teettää laajempi analyysi (haju, maku,
sameus, väri, ph, happi, sähkönjohtavuus, nitraatti, kloridi, polttoainehiilivedyt ja mineraaliöljyt ja raskasmetallit soveltuvin osin) ennen voimassa olevan maa-ainesluvan päättymistä. Lisäksi maa-aineslupaan tulisi liittää aiempien lupamääräysten lisäksi seuraavat lupamääräykset. Maa-ainesottoalue on pidettävä siistinä, ja jätteiden kertyminen alueelle on estettävä esimerkiksi lukittavalla puomilla. Mikäli maa-ainesten ottoalueelle kuitenkin kertyy jätettä, jätteet on vietävä asianmukaisiin keräyspisteisiin. Lisäksi maa-ainesten ottamisluvan pykälä 5 on muutettava kuulumaan seuraavalla tavalla: 5. Jälkihoitotyöt on tehtävä ennen luvan päättymistä vaiheittain ottamisen kanssa. Alueen maisemointiin voidaan käyttää myös puhtaita pintamaita. Kasvillisuuden juurtumisesta alueelle on huolehdittava. Maa-aineslain (24.7.1981/555) 16 :n mukaisesti lupaviranomainen voi muuttaa tämän lain nojalla antamiaan lupamääräyksiä tai peruuttaa luvan, milloin lupamääräyksiä on jatkuvasti tai muutoin törkeästi rikottu. Lisätietoja antaa rakennustarkastaja Harri Piirainen puh. 044-7255257 tai harri.piirainen@kuhmo.fi Rakennustarkastajan esitys: Kuhmon Sora Ay on teettänyt Kuhmon kaupungin sekä Kainuun ELY-keskuksen ympäristönsuojeluviranomaisen vaatiman ympäristöselvityksen Multikankaan maa-ainesottopaikalla. Ympäristöselvityksen tutkimusraportin mukaisesti alueelta otetuissa maaperä- sekä pohjavesitutkimuksissa kenttätestillä havaittiin kolmessa tutkimuspisteessä (KK1, KK3 ja KK5) VNA:n kynnysarvon ylittävä (C10-C40 >300 mg/kg) öljypitoisuus. Laboratoriotulosten perusteella kyseisistä kolmesta tutkimuspisteestä vain yhdessä pisteessä KK5 öljypitoisuus ylittää hieman VNA:n kynnysarvon 300 mg/kg, ollen 400 mg/kg. Tästä pitoisuudesta 350 mg/kg oli raskaita öljyhiilivetyjakeita (C22-C40), mikä viittaa pieneen voiteluöljyvuotoon. Pisteessä KK1 (0,1-0,4 m) pitoisuus 220 mg/kg koostuu keskitisleistä (C10-C21), mikä viittaa pieneen polttoainevuotoon. Vesinäytteiden öljyhiilivetypitoisuus jäi pääosin laboratorion määritysrajan alle. Vain näytteessä PVP01 jakeiden C10-C21 pitoisuus oli täsmälleen sama kuin laboratorion määritysraja (0,03 mg/l eli 30 µg/l). Haihtuvia hiilivetyjä ei havaittu laboratorioanalyysissa. Putkesta PVP01 otetussa vesinäytteessä havaittiin hyvin alhaisia pitoisuuksia sulfaattia, nitraattia ja kloridia. Pitoisuudet alittivat reilusti Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa 461/2000 esitetyt laatusuositukset ja -vaatimukset. Kuhmon kaupungin mittaryhmän tekemien mittausten perusteella Kuhmon Sora A:n Multikankaan toiminta-alueella maa-ainesottotoimintaa on suoritettu alle lupaehdoissa sallitun ottamistason (+ 174.50 N60). Maa-aineksen alin ottotaso alimmassa mittauspisteessä on ollut tasolla +171.62 N60. Suoritetussa ympäristöselvityksessä on havaittu, että toiminnanharjoittaja Kuhmon Sora Ay on toiminut lupaehtojen vastaisesti siten, että maaperään on päässyt haitta-aineita (öljytuotteita). Pohjavesinäytteissä
havaittiin yhdessä pisteessä määritysrajalla oleva pitoisuus (öljyä vedessä). Tutkimusten perustella alueella voidaan katsoa tapahtuneen pieniä työkoneista peräisin olevia vuotoja. Toiminnanharjoittaja on suorittanut maa-ainesluvan mukaisella toiminta-alueella korjaavia toimenpiteitä, mm. alueelta on poistettu rakennelmia ja alueelle kuulumattomia esineitä. Työkoneiden tankkaukseen käytetty öljysäiliö on poistettu alueelta ja alue on siivottu. Lisäksi toiminnanharjoittaja on pääpiirteittäin täyttänyt sallitun ottamistason alapuoliset montut. Edellä mainittuihin seikkoihin viitaten teknisen lautakunnan valvontajaosto päättää kumota tekemänsä keskeyttämispäätöksen ja antaa luvan jatkaa maa-ainestenottotoimintaa Kuhmon Sora Ay:n Multikankaan maa-ainesottopaikalla jäljempänä esitettyjen muutettujen lupaehtojen mukaisesti. Toiminnanharjoittaja voi jatkaa maa-ainesottotoimintaa kunnes lupaviranomaisen muutokset lupaehtoihin ovat lainvoimaiset. Lisäksi teknisen lautakunnan valvontajaosto päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se muuttaisi Kuhmon Sora Ay/Eino Piiraisen perikunnan maa-aineslupaan (lupanro: 001/06) antamiaan lupamääräyksiä MAL 16 :n mukaisesti. Lupamääräykset tulevat kumoamaan nykyiset voimassa olevat lupamääräykset muutetuilta osiltaan. 1. Maa-ainesten ottamisessa tulee noudattaa maa-ainestenottoa ohjaavaa säädöstä ja 11.7.2005 päivättyä lupahakemusta sekä siihen liittyvää maa-ainesten ottosuunnitelmaa. 2. Maa-ainesten ottaminen voidaan ulottaa lupapäätöksessä määritetyllä ottamisalueella suunniteltuun ottamistasoon + 174,50 N60, mutta kaivanto on täytettävä tasoon + 176,50 N60 puhtaalla hiedalla, hiekalla, soralla tai niiden moreenilla. 3. Ennen maa-ainesten ottamisen jatkamista alueella on pidettävä kunnan ympäristöviranomaisen sekä hakijan toimesta katselmus, jossa sovitaan valvontaan ja suojaukseen liittyvistä toimenpiteistä ja laitteista sekä todetaan toiminnan jatkamisen edellytykset. 4. Ennen ottamisen aloittamista on sekä kaivuraja että ottamisalueen raja merkittävä maastoon maalatuin, numeroiduin paaluin, joiden kunnossapitovastuu kuuluu maa-aineksen ottamisluvan saaneelle. Paalujen tulee säilyä paikoillaan koko ottamistoiminnan ajan ja niiden on oltava havaittavissa myös talviaikoina. 5. Ennen toiminnan aloittamista alueelle on sijoitettava 2-3 korkomerkkiä, joista ottamistaso voidaan tarvittaessa tarkistaa. Tason tulee olla korkeusjärjestelmässä + N60. 6. Ottamisen alkamisesta ja päättymisestä on aina ilmoitettava kunnalliselle valvontaviranomaiselle. 7. Pohjaveden korkeushavaintoja varten alueelle tulee asentaa 2 havaintoputkea, joista pohjaveden pinta on luotettavasti verrattavissa ottoalueen pohjatasoon. Pohjaveden havaintoputkien yläreunan korkeustaso (+N60) on ilmoitettava valvontaviranomaisille asennuksen jälkeen, jolloin pohjaveden pinnankorkeudet on
sidottavissa valtakunnan korkeusjärjestelmään. 8. Toiminnanharjoittajan tulee seurata toimintansa vaikutuksia alueella ja tutkituttaa alueelle asennetuista pohjavedentarkkailuputkista öljyhiilivedyt ja mineraaliöljyt aluksi puolivuosittain ja myöhemmin kerran vuodessa. Lisäksi toiminnanharjoittajan tulee teettää laajempi analyysi (haju, maku, sameus, väri, ph, happi, sähkönjohtavuus, nitraatti, kloridi, polttoainehiilivedyt ja mineraaliöljyt ja raskasmetallit soveltuvin osin) ennen voimassa olevan maa-ainesluvan päättymistä. 9. Asiattomien ajoneuvojen ja henkilöiden pääsy alueelle tulee estää tarvittaessa lukittavin puomein. 10. Toiminta-alue on pidettävä siistinä. Mikäli maa-ainesten ottoalueelle kuitenkin kertyy jätettä, jätteet on vietävä asianmukaisiin keräyspisteisiin. 11. Ennen murskaustyön aloittamista toiminnanharjoittajan on tehtävä kunnalliselle ympäristöviranomaiselle ympäristönsuojelulain 64 :n mukainen meluilmoitus. 12. Murskaustoiminnasta aiheutuva melu tulee rajoittaa VNp (993/1992) mukaiselle tasolle. Tarvittaessa toiminnanharjoittajan on suoritettava melumittauksia ulkopuolisen asiantuntijan toimesta. 13. Toiminnasta aiheutuvan pölyn leviäminen ympäristöön on minimoitava. 14. Pohjaveden suojelun kannalta on tärkeää, että asianmukaisin jälkihoitotoimenpitein alueelle aikaansaadaan oton päätyttyä mahdollisimman nopeasti uusi maannosvyöhyke. Jälkihoidettavalle alueelle tulee muodostaa uusi kasvualusta. 15. Jälkihoito- ja maisemointityöt tulee suorittaa ennen luvan päättymistä vaiheittain ottamisen kanssa. Alueen maisemointiin voidaan käyttää myös puhtaita pintamaita. Kasvillisuuden juurtumisesta alueelle on huolehdittava. 16. Siinä tapauksessa, että ottamistoimintaa jatketaan alueella tämän luvan voimassaolon jälkeen, tulee hakijan huolehtia, että mahdollinen uusi ottamislupa on saavuttanut lainvoiman ennen tämän luvan päättymistä. 17. Luvan haltijan tulee ilmoittaa lupaviranomaiselle vuosittain otetun maa-aineksen määrä ja laatu tammikuun 31. päivään mennessä. 18. Toiminta-alueelle ei tule sijoittaa suojarakenteettomia öljytuotteiden varastoja tai säiliöitä eikä alueella tule suorittaa konekaluston huoltoja korjaustöitä. Öljytuotteita ei saa säilyttää alueella silloinkaan kun alueella ei ole urakointia. Säilytyspaikat on suojattava ilkivallalta. Konekaluston vakinaiset kuormaus- ja säilytystilat on verhottava hienorakeisella maa-aineksella tai eristettävä karkeasta maaperästä jollakin sopivalla tavalla. 19. Alueella ei saa tankata työkoneita ja autoja tai muitakaan öljytuotteita sisältäviä koneita. Tankkausjärjestelyt ja tankkauspaikka sovitaan erikseen aloituskokouksessa. 20. Työkoneissa tulee olla ajoneuvokohtaisen öljyntorjuntakalusto. 21. Öljyvahinkoihin tulee varautua ennakolta ja mahdollisesta vahingosta on välittömästi ilmoitettava Kainuun pelastuslaitokselle ja toiminnanharjoittajan on ryhdyttävä öljyntorjuntatoimenpiteisiin. 22. Maa-ainesluvan hakijan on pyydettävä Kuhmon kaupungin
maa-ainesoton valvontaviranomaiselta loppukatselmus ottamisalueelle viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun luvan voimassaoloaika tai maa-ainestenotto on päättynyt. Toimialan esimiehen päätösehdotus: Valvontajaosto hyväksyy rakennustarkastajan esityksen. Päätös: Valvontajaosto yksimielisesti hyväksyi päätösehdotuksen. KHALL 267 Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus hyväk syy valvontajaoston esityksen. Päätös: Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. Merkitään, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin tässä kokouksessa.