TULI-SANOMAT Perjantai Taipalsaari 2.7.-8.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti
Hei hei leiri.. Näin on saatu viikko taas nauttia joka kesäisestä kesäleiristä ja nyt on aika lähteä kotiin. Toivottavasti kaikilla oli mukava ja ikimuistoinen leiri sateesta huolimatta. Eihän annettu sateen haitata, eihän? Ohjelma pyöritti leirillä ohjelmaa koko ajan vaikka vettä ropisikin, joten tylsääkään ei voinut ehtiä tulla! Kaikki ensi vuonna taas sankoin joukoin osallistumaan leirille, jotta saadaan entistäkin hauskempi leiri aikaiseksi! Leiriviikkoon mahtui kaikennäköistä touhua ja hulinaa, niistä tässä hieman muisteluita.
Aku1 Kurssien esittelyä Alkeiskurssi ykkösen kurssinjohtajana toimii tänä vuonna Raija Kontunen VPK:sta. Hän on vetänyt kurssia monena vuonna, mutta parilta edelliseltä leiriltä ollut poissa. Kurssilaiset ovat 7-8-vuotiaita ja heitä oli kurssilla 16. Kurssi sisältää hyvinkin perusasioita kuten solmuja, pelastautumista palavasta rakennuksesta, alkusammutusta ja palomiehen perustaitoja. Ja kaikkihan käydään tietysti leikin kautta. Ootte ollut parhaita kurssilaisia! Hyvä ja hauska kurssi. -Raija Aku 2 Alkeiskurssi kakkosen kurssilaiset ovat iältään 9-11-vuotiaita ja heitä on tänä vuonna ruhtinaalliset 27 kipaletta. Kurssin vetäjänä toimii tuttuun tapaan Eveliina Weckström Kaipiaisten VPK:sta. Eveliina kertoo että kurssi sisältää alkuperusjuttuja mitä palokuntalainen opettelee. Esimerkiksi hätänumeroon soittaminen, leirielämään tutustumista, painesiteen tekoa, hieman alkusammutusta sekä heillä oli myös suihkutusharjoitus. Haastavana Eveliina kokee lasten vilkkaan meiningin ja miten saada heidät kuuntelemaan ja pysymään paikallaan teoria opintojen aikana. Parasta on kun huomaa että oppi on mennyt perille ja joskus kuulee miten hänen kurssilaisensa ovat osanneet toimia tilanteissa. Viettäkää hauska loppukesä ja ottakaa rennosti! -Eveliina
Taku1 Tasokurssi ykköstä vetää tänä kesänä ensimmäistä kertaa Kimmo Hagman Joutsenon PVPK:sta. Kurssilaiset ovat 11-vuotiaita ja heitä on kurssilla tänä vuonna 25. Kurssi sisältää solmujen tekoa, letkun käsittelyä, hieman ensiapua sekä he ovat käyneet myös jokamiehen oikeuksia. Kurssille on mahtunut myös paljon erilaisia pelejä ja leikkejä. Parasta Kimmosta on, kun näkee että nuoret oppivat uutta ja lamppu syttyy heidän päänsä päällä. Hieman haasteellisena Kimmon mielestä on saada nuoret keskittymään etenkin teoria luennoilla, mutta senkin kun ottaa Kimmon rennolla asenteella niin siitä selviää. Älkää ottako liian vakavasti tätä hommaa. Vaikka keli oli huono, niin ensi kesänä on aivan toisenlainen leiri tulossa. Nokka pystyyn ja kohti uusia seikkailuja! -Kimmo Taku2 Tasokurssi kakkosella kurssilaiset ovat iältään 12-vuotiaita. Tänä vuonna kurssi veti 31 kappaletta nuoria. Kurssinjohtaja Mira Lankinen Lauritsalan VPK:sta on nyt toista kertaa kurssin johtajana. Taku2 kurssi sisältää letkunkäsittelytaitoja, solmuja, lisävesi selvityksen ja pintaraapaisun ensiapua taitoja. Kurssilla käydään teoria opintoja ja sitten asioita harjoitellaan käytännössä. Olen erittäin ylpeä kurssilaisten käytöksestä! Mira
Taku 3 Tasokurssi kolmosen kurssinjohtajana toimi ensimmäistä kertaa Sanna Valkonen Vehkalahden vapaaehtoisesta keskuspalokunnasta. Hänen kurssilaisensa ovat iältään 13- vuotiaita ja heitä on 35kappaletta. Taku 3 kurssi painottuu pääasiassa ensiapuun, mutta muitakin palomiestaitoja hieman käydään. Sanna kertoo saaneensa kurssilleen mahtavat apukouluttajat! Kiitos kurssilaisille ja siitä, että annoitte hyvän kokemuksen kurssin johtamisesta. Tavataan seuraavalla leirillä -Sanna Taku 4 Kolmatta kertaa tasokurssi nelosen kurssinjohtajana toimi Mikko Rämä Jokelan VPK:sta. Iältään kurssilaiset ovat 14-15v ja tänä vuonna heitä oli 15kipaletta. Kurssi sisältää paljon erilaisia harjoitteita, kuten viestiliikennettä, laskeutumista, tikkaiden pystyttämistä ja niille kiipeämistä, alkusammutusta, sammutushyökkäysharjoituksia ja ensiapua. Mikon mielestä kurssissa on parasta se, että on hyvät kurssilaiset, toimiva kalustohuolto ja hyvä sää. :D Kiitos kivasta kurssista -Mikko
Tulitaistelija Tänä vuonna toista kertaa pidettävän tulitaistelija kurssin kurssijohtajana toimi viime vuoden tapaan Vesa Pekkola Kouvolan VPK:sta. Kurssi on tarkoitettu 16-18 vuotiaille nuorille, joilla osalla sammutustyön kurssikin on jo suoritettuna. Kurssilla on kolme painopistettä, jotka ovat sammutustoiminta ja savusukellus, tieliikennepelastaminen sekä pintapelastus. Loppukurssista järjestetään toimintaharjoitus, jossa harjoitellaan keikkaluontoisesti kaikkea viikolla opittua. Toimintaharjoitus järjestetään yhdessä ensiapukurssin kanssa. Ensiapukurssi Ensiapukurssia vetää tänä vuonna Sari Väätäinen Kouvolan VPK:sta. Hän kertoo, että kurssilaiset ovat 15-16-vuotiaita ja heitä on tänä vuonna 14 kurssilaista. Ensiapukurssi sisältää nimensä mukaisesti ensiapua. Asiat ovat syventäviä verrattuna muiden kurssien ensiapu osioihin. Kurssilla asiat käydään ensin teoriassa ja sitten on käytännön harjoituksia. Haasteellisena Sari kokee ajan puutteen, kun viikko on lyhyt ja käytännön harjoitukset vievät paljon aikaa. Parasta Sarin mielestä on kun näkee miten porukka hitsaantuu viikon aikana. Tulkaa ensi vuonna kurssille. En ole paha enkä areä vaikka olenkin ruma. -Sari
Nuoriso-osaston kouluttajakurssi NOK Kurssinvetäjänä toimii tuttuun tapaan kolmatta vuotta Toni Alatalo Kotkan VPK:sta. Kurssilla on nuoria seitsemän joiden ikä on pääsääntöisesti 16v, mutta myös pari vanhempaa nuorta löytyy joukosta. Tämä kurssi alkoi päivää aikaisemmin kuin muilla ja silloin kurssilaiset keräsivät tietoja ja taitoja mitä kouluttaja tarvitsee. Päivän aikana he harjoittelivat niitä myös käytännössä. Maanantaina kurssilaiset siirtyivät muille kursseille kouluttamaan ja ovatkin siellä leirin loppuun saakka. Tonin mielestä kurssissa parasta on se kun näkee että kurssilaiset innostuivat kouluttamisesta. Teidän kouluttajan matka on nyt hyvässä alussa. Olkaa aktiivisia kouluttakaa ja kehittäkää itseänne jatkuvasti -Toni Ryhmänjohtajakurssi RJK kurssin johtosaappaissa on tänäkin vuonna Juha Ari Elimäen VPK:sta. Tämä on Juhalle jo tuttua puuhaa, sillä hän on vetänyt kurssia jo kymmenen leirin ajan. Kurssilla oli alussa 16 ja nyt on 13 nuorta. Iältään kurssilaiset ovat 16 vuotiaita. Kurssilla opetellaan ryhmänjohtaja taitoja kuten käskytyksiä, opettamista ja ohjaamista, ryhmänohjaajan tehtäviä ja vastuuta. Välillä keretään ottaa myös rennommin järjestäen pienemmille leiriläisille ohjelmaa. Pitäkää omissa osastoissa yhtä innostunut ote asioissa, kuin kurssillakin -Juha
Syntymäpäiväsankarit Onnittelut leirimme syntymäpäiväsankareille! Sihvo Daniel Lemin VPK Kuusela Ville Liikkalan VPK Onnittelut myös nimipäiväsankareille Turo, Turkka
Johtoryhmän esittelyä Järjestelypäällikkö Kalle Lehtinen Pioneerien VPK Kalle on nyt toista kesää järjestelypäällikön saappaissa leirillä. Kallen tehtäviin kuuluu vastata kuljetusjärjestelyistä esimerkiksi saunakyydit sekä avajaisten järjestelyt. Kalle kertoo, että haastavaa hommassa on kun ajoneuvoja on vähän ja kuljettajia on vähän joten välillä joutuu repeämään joka paikkaan. Parasta on kun saa tuottaa leiriläisille hyvää mieltä kun he pääsevät saunaan ja pesulle. Pitäkää leirimieli korkealla ja käykää uimassa! Keittiöpäällikkö Mari Lehtisare Iitin VPK Mari on häärännyt leirikeittiössä jo pitkän aikaa, noin kymmenen vuoden ajan. Joten ruuanlaitto ja keittiön pyörittäminen on tuttua hommaa. Haastavinta Marin mielestä on laskea ruuan määrä oikein, niin että kaikki saavat ruokaa mutta mitään ei jäisi ylikään. Parasta keittiöpäällikön mielestä on itse ruuan tekeminen! Pukeutukaa lämpöisesti ja juokaa teetä. Kaakkois-Suomen Pelastusalanliiton Nuorisotyötoimikunnassa 2017 palokuntanuorten edustajana toimii: Aino Jauho Vehkalahden vapaaehtoinen keskuspalokunta varalla Aino Vaaramäki Imatran VPK
Vieraita pistoliekiltä Eilen leirillämme kävi vieraita toiselta käynnissä olevalta kesäleiriltä! He olivat Hämeen pelastusliiton Pistoliekki2016 leiriltä. Vieraat olivat Essi Kannisto, Jani Vilkman, Tuula Nieminen sekä Sami Nikkilä. He tulivat tutustumaan meidän alueen leiriin ja nuuhkimaan miten meidän alueella hommat hoidetaan sekä puolin ja toisin tuomaan kehitysideoita. Heidän leirinsä on suht saman kokoinen kuin meidän leirimme, joten hyviä vinkkejä voisikin saada. Koittakaa pitää mieli virkeänä kelistä huolimatta, ei anneta sateen häiritä. Tulkaa käymään meilläkin päin! Terveisiä toimituksesta Tänäkin vuonna päätoimituksessa jo tuttuun tapaan hääräsi Elina Karhu sekä Emilia Kemppinen Lappeenrannan VPK:sta. Leirilehti ilmestyi jokainen aamu ilmoitustaululle sekä tietty nettiin. Sieltä kaikki leiriläiset pääsivät luomustamme lukemaan. Toimitus hääräsi aamusta iltaan eripuolella leirialuetta kalastelemassa juttuja ja kuvia, ja niitähän myös saatiin. Toimittajan rooli on hyvin monipuolinen ja tässä pääsee tutustumaan kaikkeen leirillä liittyvään, eri toimialoihin, kursseihin, tapahtumiin sekä tietty itse leiriläisin. Tule sinäkin rohkeasti ensi vuonna mukaan leirilehden toimitukseen ja mukaan auttamaan meitä kirjoittamaan leiriläisille mieluisa lehti! Nähdään taas ensi kesänä! T:Emppu ja Ellu
Toimituksen pikkuapulainen Emmi Sahlberg Anjalan VPK:sta Olin auttelemassa Emppua ja Ellua. Tein kaikkea mitä he pyysivät ja muutamana aamuna/ päivänä hääräsin myös yksinkin ja välillä oltiin sormi suussa, että mitähän nyt. Kiitos teille kaikille kärsivällisyydestä ja mukavasta leiristä kaikille leirillä olleille! Discoo! Viimeisenä iltana leirillä järjestettiin tuttuun tapaan leiridisco! Ja sieltähän ei menoa ja meininkiä puuttunut ;) Bileet pyatyssä! Eilen potkittiin myös norsupalloa!
Ilulle terkut! <3 <3 Terveiset Michael Poundsille!! <3 Hyvää uuttavuotta! Terkkuboxin saalis Terveiset kaikille säätäjä palokuntalaisille T:pomo Terkut Veetille. Moi äiti. Terkut Ilulle. Oli kivaa <3 Terkkuja Jerrylle ja Siltakylän Juusolle Oon aina halunnu sanoo et oon ihastunut suhu eli ruokaan<3 Ilu on paras!! <3 Terkut Eliakselle!! <3 <3 Terkut joulupukille. Terkut Jerrylle!<3 Juho! Juuhoo!! Juhoooo!!! Ville Toikka oot äijä T:fani Oot tosi ihuna Sauli <3 Käpymieäs Terkkui vähä äiti Eliakselle Terkut Juusolle <3 Terkut Juholle jota koskaan ei löydetty! Terkut Poundsille (tietäjät tietää) Justus Pioneerien vpk T:Ville Pioneerien VPK Päivän sää Voipi olla kuuma, voipi olla kylmä, voipi olla sopiva Leirisään laati: Tri Sykerö