TOIMINTAKERTOMUS 2010 15.3.2011 mt KYMMENEN VUOTTA NAVINA Navi ry perustettiin 2001 vuoden alussa. Mikkelin Suunnistajien, Länsi-Saimaan Rastin ja Anttolan Urheilijoiden suunnistustoiminnan yhdistämisestä on siis kulunut 10 vuotta. Kymmenen ensimmäisen vuoden aikana seuran toiminta on ollut vilkasta, mutta kasvaminen valtakunnallisesti merkittäväksi seuraksi ei ole kuitenkaan ollut kivutonta. Kuitenkin tällä hetkellä seurassa on oikea tekemisen meininki ja yhteishenki on hyvä. Kiitän seuraa aiempia puheenjohtajia Martti Lappalaista ja Jorma Pöntistä ansiokkaasta työstä seuran johdossa. Oma kokemukseni seuran johdossa on kolmen kuukauden mittainen. Kävin seuran valiokuntien kanssa alkutalvesta kehityskeskustelut, joissa totesimme monen asian olevan kunnossa ja muutoksia vaativiin asioihin laadimme parannussuunnitelmat. Navi toimii tällä hetkellä valtakunnallisesti tarkasteltuna laadukkaasti monella osa-alueella: Olemme järjestäneet Navin olemassa olon aikana seuraavat arvokilpailut: Avoimet PM-kisat 2001, SM-kisat 2002, SM-yösuunnistus 2005, Huippuliigan finaali 2006, SM-kisat 2007 ja Jukolan viesti 2009. Yhteensä kilpailijoita on ollut näissä tapahtumissa lähes 20 000. Tänä vuonna järjestämme Kaakon aluemestaruuskilpailut ja pyöräsuunnistuksen SM-kilpailut. Vuodelle 2013 on myönnetty sprintin SM-kilpailut (noin 2000 osanottajaa). Kilpailu suunnistetaan Mikkelin kaupungin keskustassa, joka vaatii liikenteen sulkemista tietyillä alueilla muutamaksi tunniksi. Laadukas kuntosuunnistustoiminta. Navi järjesti viime vuonna 59 kuntosuunnistustapahtumaa, joissa tehtiin lähes 5000 kuntoilu suoritusta. Kuntosuunnistustapahtumien järjestelyistä vastasi noin 90 ratamestaria. Kuntorastit ovat suurin säännöllisesti järjestettävä aikuisten harrasteliikuntalaji Mikkelin alueella. Viime vuonna järjestettiin ensimmäisen kerran myös aikuisten suunnistuskoulu, joka poiki tälle vuodelle Jukola-koulun. Lasten suunnistuskouluun on osallistunut vuosittain noin 100 nuorta. Navi valmisti viime kesän aikana seitsemälle Mikkelin koululle opetuskartat. Kartat ovat: Launiala, Lähemäki, Peitsari, Moisio, Siekkilä, Vanhala ja Harjumaa. Olemme
tukeneet Mikkelin alueen koulujen suunnistuskoulutusta laatimalla harjoituksia ja antamalla koulutusta. Seuran kilpailutoiminnassa on mukana lähes 100 aktiivisuunnistajaa, joista alle 18- vuotiaita on 30 kpl. Runsaan ja lahjakkaan nuorisojoukkueen valmennukseen on palkattu päätoiminen ammattivalmentaja Hannu-Pekka Pukema 1.9.2010 alkaen. Valmentaja on tällä hetkellä ainut päätoiminen seuravalmentaja Suomessa, joten Mikkelissä ollaan edellä kävijöitä valtakunnan suunnistustoiminnan kehittämisessä. VUOSI 2011 Vuosi 2011 on alkanut erittäin hyvin myös kilpailullisesti. Hiihtosuunnistuskauden saldona on jo useita Suomen mestaruuksia. Navi on ollutkin tänä talvena yhdessä SK Vuoksen kanssa johtavia hiihtosuunnistusseuroja Suomessa, kun tarkastellaan kilpailujen osanottajamääriä. Eniten ilahduttavat nuorten Suomen mestaruudet. Joonas Ahola, Topias Ahola, Antti-Ville Salomaa, Petra Aho ja Sanni Marttinen ovat saavuttaneet monen suunnistajan unelman. Unohtaa ei pidä myöskään veteraanien kestomenestyjää Rauni Muikkua, jonka vauhti ei ole tänäkään vuonna laantunut. Kesä lähestyy ja nastareita etsitään kaapeista. Odotan mielenkiinnolla menestyksekästä nuorten esiinmarssin jatkumista. Puheenjohtaja Juhani Sihvonen KILPAILU- JA KARTTAVALIOKUNTA Kokoonpano Puheenjohtaja Jäsenet Juhani Sihvonen Jorma Kemppi,Risto Korhonen, Kai Hirvonen, Veli Kovanen ja Jukka Ukkonen. Kokoukset Valiokunta kokoontui kerran toimintavuoden aikana. 1. Kilpailujen järjestämistoiminta Mikkeli-Jukola 2009:n jälkeen kilpailujen järjestämisessä pidettiin välivuosi. Haettiin ja saatiin järjestettäväksi Kaakon aluemestaruuskilpailut 2011, pyöräsuunnistuksen SMkilpailut 2011 ja sprintin SM-kilpailut 2013. 2. Karttatoiminta Laadittiin seitsemälle Mikkelin koululle koulukartat. Risto Koronen teki uuden kartan Ristiinan Ostolahdesta ja Jorma Kemppi teki uuden kartan Könökankaalta Otavasta sekä Vanhalan koulun läheisyydestä.. Ajantasaistettiin seuran muita karttoja suunnistuskoulun ja kuntorastien tarpeisiin.
Seuran karttatilanne on seuran www-sivuilla (ei ole päivitetty). OCAD:lla piirretyt kartat on koottu SSL:n kartarekisteriin. 3. Koulutustilaisuudet Järjestettiin ratamestarikoulu kuntorastien pitäjille Mikkelissä ja Ristiinassa. KUNTOSUUNNISTUSVALIOKUNTA Kuntorasteilla kävijöiden määrä kasvoi tasaisesti n.9 %. Perinteisillä vapun päivän rasteilla aloitettiin ja päätösrastit järjestettiin hämäräsuunnistuksena Linnaniemessä. Iltarasteilla 10.5. tehtiin kauden kävijäennätys, 164 harrastajaa etsi rasteja Kalevankankaan maastosta. Suunnistuskausi päätettiin 19.12. Kinkkusuunnistustapahtumalla. Kuntorastivaunu otettiin käyttöön toukokuussa, ratamestarit on opastettu käyttämään vaunua ja tietokonetta rastien järjestelyissä. Kuntorastivaunusta on saatu hyvää palautetta. Aikuisten suunnistuskoulu järjestettiin huhti - toukokuussa ensimmäistä kertaa ja osallistujia oli 50. Suunnistuskoululaisista on koottu Venla (3) ja Jukola (1) -joukkueet, jotka ovat sitoutuneet harjoittelemaan ja osallistumaan kesäkuussa Salpa Jukolaan 2011 Virolahdella. Navi-baari tarjoili muurinpohjalettuja ja virvokkeita rasteilla omakustannushintaan. Kuntosuunnistustapahtumia järjestettiin kaikkiaan 59 (49, 54). Mikkelin kaupunkikeskustan läheisyydessä tapahtumia pidettiin 35, Ristiinassa 15, Suomenniemellä 5, Hirvensalmella 3 ja Mäntyharjulla 1. Suorituskertoja oli kaikkiaan 4627 (4203, 3488), joka on 424 (715, 450) enemmän kuin vuonna 2009. Kävijämäärä tapahtumaa kohti oli keskimäärin 78 (86, 64). Emit-kortin vuokrauksia oli 556 kpl (687, 567). Kuntorastien taloudellinen tulos oli budjetoitua parempi. Tuottoja kertyi yhteensä 16 253,53 ja menoja 8 659,19. Nettotulos oli 7 594,34. Liikuntaseteli on yleistynyt Kuntorastien maksuvälineenä. Ratamestarikoulutukset pidettiin keväällä Mikkelissä ja Ristiinassa. Kuntorastien järjestelyvastuu jakautui kaikkiaan noin 56 ratamestarille ja heidän avustajilleen. Osa ratamestareista hoiti kahden tai useammankin tapahtuman järjestelyt. Olemme saaneet toiminnastamme hyvää palautetta. Kuntorastien järjestäminen on mahdollista aktiivisten ja sitoutuneitten talkoolaisten työpanoksella. Tulospalvelua on kehitetty ja nopeutettu, pääosin tulokset väliaikoineen löytyvät Navin nettisivuilta saman päivän iltana. Kuntorastikartat olivat Jorma Kempin ja Risto Korhosen tulostamia tulostekarttoja.
Suurin osa rasteista saatiin pitää ajantasaisilla suunnistuskartoilla. Kuntorastikalenterista tehtiin painettu moniväriesite, josta ilmenivät rastien ajankohta ja pitopaikka ajo-ohjeineen. Kalenteri julkaistiin myös Kaakon alueen nettisivulla. Rasteista tiedotettiin sanomalehdissä ja Etelä-Savon radion Menovinkeissä sekä ilmoitustauluilla ja seuran sekä SSL:n internet-sivuilla. Kuntosuunnistusvaliokunta kokoontui vuoden 2010 aikana kolme kertaa. Valiokuntaan kuuluivat Antti Haverinen, Jouko Hujala, Eero Häkkinen, Jorma Kemppi, Juha Pasonen, Tuula Pöntinen, Aki Tenhunen ja Kari Mihailov (pj.). NUORISOVALIOKUNTA Nuorisovaliokunta järjesti vuonna 2010 monipuolista toimintaa Navin 4-14- vuotiaille suunnistajille. Harjoituksia pidettiin heti vuoden alusta alkaen yhteistyössä Mikkelin Hiihtäjien ja Mikkelin Kilpaveikkojen ja lisäksi 11-14- vuotiailla nuorilla oli mahdollisuus osallistua ohjattuun saliharjoitukseen kerran viikossa. Korttelicupiin osallistuttiin tammimaaliskuun välisenä aikana. Suunnistuskoulu kokoontui 14 kertaa vuonna 2010. Suunnistuskoulun osallistui noin 100 nuorta suunnistajaa. Harjoituksia pidettiin ympäri Mikkeliä ja kerran Ristiinassa. Lisäksi nuorille pidettiin taitoharjoituksia maanantain kuntorastien yhteydessä. Syksyllä jatkettiin samalla tavalla kuin vuoden ensimmäisinä kuukausina. Uutena harjoitusmuotona otettiin mukaan hiihtosuunnistus, johon löytyi innokkaita nuoria osallistujia. 1. Nuorisovaliokunnan kokoonpano Puheenjohtaja Jukka Kurttila Jäsenet: Matti Lampinen, Teijo Marttinen, Matti Nissinen, Tiina Parkkinen, Ismo Aho, Aimo Salomaa, Tuula Hyytiäinen, Jukka Laitinen 2. Kokoukset Valiokunta kokoontui 5 kertaa toimintavuoden aikana. 3. Osallistujamäärät Alle 7 v: tytöt 12, pojat 15 Alle 12 v: tytöt 28, pojat 33 13-18 v: tytöt 16, pojat 15 yhteensä 119 Ohjaajat: miehet 9, naiset 7 13-18 v ohjaajat: 4 tyttöä, 5 poikaa Yhteensä 25 4. Nuorisovaliokunnan harjoituksia pidettiin vuonna 2010 seuraavasti: Harjoitukset talvikaudella (tammi-maaliskuu) Mahdollisuus osallistua hiihtoharjoitukseen Mikkelin Hiihtäjien Hiihtokoulussa
Mahdollisuus osallistua juoksuharjoitukseen (MiKV) ohjatusti1 kerta / viikko Salivuoro ohjatusti 1 kerta / viikko (pallopelit, jumppa, karttaharjoitus) MiKV talvijuoksusarja Kortteli-cup tammi-maaliskuu 2010 Harjoitukset kevätkaudella (huhtikuu) Mahdollisuus osallistua juoksuharjoitukseen (MiKV) ohjatusti1 kerta / viikko Salivuoro ohjatusti 1 kerta / viikko (pallopelit, jumppa, karttaharjoitus) Harjoitukset kilpailukaudella (touko-kesäkuu ja elo-syyskuu) Aloitusleiri toukokuussa 3 päivää / Sulkava Ohjattu taitoharjoitus maanantain kuntorastien yhteydessä Ohjattu taitoharjoitus suunnistuskoulun yhteydessä Harjoitukset syyskaudella (loka-joulukuu) Mahdollisuus osallistua juoksuharjoitukseen (MiKV) ohjatusti1 kerta / viikko Salivuoro ohjatusti 1 kerta / viikko (pallopelit, jumppa, karttaharjoitus) Mahdollisuus osallistua hiihtoharjoitukseen Mikkelin Hiihtäjien Hiihtokoulussa 5. Tärkeimmät kilpailut, mihin nuorisovaliokunnan nuoret osallistuivat Koululaiskisat / Mikkeli Navi Open 1-3 ANRC, Hamina Fin5 Imatra-Ruokolahti, yhteismajoitus (leiri) Kaakon AM-pitkä ja viestit, Kouvola 21.8. Nuorten Jukola, Tampere 27 28.8 KLL Tampere Alueen nuorten kilpailut Kultainen kompassi ja niiden karsinnat 6. Suunnistuskoulun ajankohdat ja pitopaikat: PVM Paikka 5.5 Kalevankangas Ilmoittautuminen 12.5. Siekkilä Info vanhemmille 19.5. Ravirata Koululaissuunnistus 26. 5. Kalevankangas, Sirkkapuro 2.6. Karkialampi 9.6. Lahnaniemi, Hirvensalmi NaVi Open 1 16.6. Rantakylä 23.6. Urpola Kesäloma ja tauko 4.8. Tuppurala
11.8. Pellosniemi, NaVi Open 2 Ristiina 18.8. Laurikkala 25.8. Karkialampi NaVi Open 3 1.9. Akkala, Otava 6.9. Susiniemi Päättäjäiset VALMENNUSVALIOKUNTA Valmennusvaliokunnassa ovat toimineet Vesa Ihalainen, Jouni Nykänen ja Mika Ahola (pj.) Seuran suunnistusvalmennuksen painopiste oli vuonna 2010 nuorten 13-20 -vuotiaiden valmentautumisessa. Fyysisessä harjoittelussa on pyritty monipuoliseen tekemiseen harjoitellen juoksun, hiihdon ja pallopelien ohessa lihaskuntoa, juoksutekniikkaa ja koordinaatiota. Suunnistustaitoa kehitettiin talvikaudella korttelisuunnistamalla. Keväällä järjestettiin kaksi taitoharjoitusleiriä (Rauma ja Tuusula) ja elokuussa SM-kilpailuihin valmistava leiri Nuorten Tiomilamatkan yhteydessä Ruotsissa. Kesällä taitoharjoituksia tehtiin omilla kartoilla lähes viikoittain. Hiihtosuunnistuksen harjoitusolosuhteet paranivat merkittävästi, kun Kalevankankaalla pidettiin uraverkostoa auki pitkälle kevääseen. Talven aikana järjestettiin toista kymmentä hiihtosuunnistusharjoitusta, joihin osallistui vanhojen konkareiden lisäksi ryhmä uusia nuoria lajin harrastajia. Hiihtosuunnistustoiminta aktivoitui entisestään syksyllä 2010, kun lähes 20 navilaista osallistui Ylläksellä järjestetylle ensilumen leirille SK Vuoksen kanssa. Pyöräsuunnistuksessa valmentautuminen on toteutettu omatoimisesti. Päätoimisen seuravalmentajan palkkaus Navin valmennustoiminnassa astuttiin suuri askel syksyllä 2010, kun seuraan palkattiin päätoiminen seuravalmentaja syyskuun alusta. Tehtävä, johon valittiin Hannu-Pekka Pukema, oli ensimmäinen puhdas valmentajatehtävä suomalaisissa suunnistusseuroissa. Uutta on myös se, että valmennuksessa olevat urheilijat maksavat kuukausittain valmennusmaksua saamastaan valmennuksesta. Valmentajapalkkauksen alkuun saatiin SLU:n sportti työllistää tukea. Kilpailumenestys Hiihtosuunnistuksessa Jarno Parkkinen saavutti ensimmäisen henkilökohtaisen pääsarjan SM- mitalinsa sijoittumalla sprintin kolmanneksi. Muita sijoituksia kärkikymmenikköön: H16 Matias Ahola 2. (keski) H16 Matias Ahola 2. (pitkä) H16 Topias Ahola, Joonas Ahola, Matias Ahola 2. (viesti)
H16 Antti-Ville Salomaa, Jesse Ihalainen, Santtu Virjula 10. (viesti) H16 Joonas Ahola, Matias Ahola 5. (parisprintti) D18 Jenna Pajunen 9. (pitkä) Pyöräsuunnistuksessa Kirsi Korhonen sijoittui SM-pitkällä matkalla kolmanneksi, - keskimatkalla neljänneksi ja -sprintissä viidenneksi. Suunnistuksessa parhaasta SM-sijoituksesta vastasi poikien H16-sarjan viestijoukkue Arttu Syrjäläinen, Jesse Ihalainen, Topias Ahola sijoittumalla kolmanneksi. Muita sijoituksia kärkikymmenikköön: H15 Arttu Syrjäläinen 4. (pitkä) H15 Antti-Ville Salomaa 7. (pitkä) H16 Arttu Syrjäläinen 4. (erikoispitkä) H16 Arttu Syrjäläinen 9. (sprintti) H16 Jesse Ihalainen 10. (sprintti) H20 Niko Ihalainen 6. (erikoispitkä) D18 Jenna Pajunen 8. (keski) D18 Jenna Pajunen 9. (yö) KLL:n mestaruuskilpailuissa parhaita sijoituksia olivat Topi Syrjäläisen 2. sija H13- sarjassa, Topias Aholan 2. ja Joonas Aholan 3. sija H14-sarjassa, Arttu Syrjäläisen 5. sija H15-sarjassa, Iiro Kurttilan 10. sija H10-sarjassa ja Jenna Pajusen 10. sija D17-sarjassa. KLL viesteissä joukkue Anton Sihvonen, Iita Pulkkinen, Topi Syrjäläinen oli A sarjassa 2. ja joukkue Arttu Syrjäläinen, Petra Aho, Jesse Ihalainen B-sarjassa 2. Nuorten Jukolassa saavutettiin 7. sija (edellisinä vuosina 14. ja 28.) joukkueella Arttu Syrjäläinen, Matias Ahola, Iita Pulkkinen, Topias Ahola, Petra Aho, Jenna Pajunen ja Teemu Pajunen. Nuorten Tiomilassa sarjassa H/D18 Navin sijoitus oli 6. (16.) joukkueella Arttu Syrjäläinen, Joonas Ahola, Jesse Ihalainen, Eetu Nykänen, Matias Ahola, Joel Sihvonen, Anton Sihvonen, Topi Syrjäläinen, Antti-Ville Salomaa, Vili Valjakka, Topias Ahola ja Teemu Pajunen. Joukkue oli kolmanneksi paras suomalaisjoukkue kilpailun voittaneen yhdistelmäjoukkue Turun Suunnistajat-Paimion Rasti ja viidenneksi sijoittuneen Tampereen KOO-VEE:n jälkeen. Jukolan viestissä Kytäjällä Navin ykkösjoukkueen sijoitus oli 123. Yhteenveto Muutaman vuoden tauon jälkeen saavutetut miesten pääsarjan SM-mitali ja nuorten sarjoissa saavutetut mitalit niin kesällä kuin talvella kertovat selvästä tason noususta. Nuorten viesteissä menestys parantui jälleen edellisestä vuodesta. SM-viestien H16-sarjan mitali kesällä ja talvella sekä menestyminen molemmissa suurviesteissä Jukolassa seitsemänneksi ja Tiomilassa kuudenneksi kertovat junioreiden hyvistä onnistumisista laajalla rintamalla.
Veteraanisuunnistus Parasta veteraanimenestystä saavutti Rauni Muikku D65-sarjassa hiihtosuunnistuksen MM-hopealla Romaniassa. Veteraanien menestyminen SM-kilpailuissa: Hiihtosuunnistus D35 Kirsi Korhonen 3. (keski) H40 Mika Ahola 3. (pitkä) H40 Mika Ahola 4. (sprintti) D60 Mirja-Liisa Sulander 4. (sprintti) D60 Liisa Särkkä 6. (sprintti) D60 Mirja-Liisa Sulander 10. (pitkä) D60 Rauni Muikku, Tuulikki Liuha, Mirja-Liisa Sulander 2. (viesti) D65 Rauni Muikku 1. (sprintti) D65 Tuulikki Liuha 7. (sprintti) D65 Rauni Muikku 2. (pitkä) D110 Liisa Särkkä, Mirja-Liisa Sulander 3. (parisprintti) D130 Tuulikki Liuha, Rauni Muikku 2. (parisprintti) Suunnistus H40 Jukka Ukkonen 4. (sprintti) H40 Mika Ahola 6. (pitkä) D45 Sisko Turunen 4. (pitkä) D45 Leena Kurri 5. (pitkä) D45 Sisko Turunen 8. (erikoispitkä) D45 Leena kurri 10. (sprintti) D65 Rauni Muikku 2. (sprintti) D65 Rauni Muikku 3. (erikoispitkä) D65 Rauni Muikku 4. (pitkä) D65 Leena Valjakka 10. (keski) H65 Jorma kemppi 10. (yö)