VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Samankaltaiset tiedostot
HELSINGIN A-KILTA RY

HELSINGIN A-KILTA RY

HELSINGIN A-KILTA RY

VUODEN 2014 TOIMINTAKERTOMUS

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

KILTA-SANOMAT SYYSKUU 2013 TULE AAMUPUUROLLE : MA, KE ja PE klo aamupuuro (0,20e) KILTA AUKI SOLIKSESSA: Ma- pe klo

KEVÄT 2016 MALMIN YHTEISÖTILAN KAIKILLE AVOIN RYHMÄTOIMINTA AKTIIVISTA TEKEMISTÄ JA VUODEN 2016 RETKITOIMINTA

VUODEN 2013 TOIMINTAKERTOMUS

A-KILTATOIMINNAN TULEVAISUUS. A-kiltatoiminnan määritelmä. Visio 2022

SYKSY 2016 KILTASANOMAT

TALOUSARVIOESITYKSEN 2018 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAIS- ALOITEET

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Tutkimustiedon hyödyntäminen järjestötoiminnassa

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Mukana ihmisten arjessa

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA

Harri Lindqvist Helsinki

Päihdepalvelut. Kuntouttavat asumispalvelut

Järjestöystävällisen kunnan ominaispiirteet ja järjestöyhteistyön laadun parantaminen kunnissa Terve kunta verkoston seminaari 11.4.

NEro II -hankkeen toimintasuunnitelma

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino

Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys

Aluetapaaminen 3/ Ruokoniemen leirikeskus, Siilinjärvi

Monta tarinaa yhteisillä poluilla -seminaari

ISOSISARUSTOIMINNAN. historiasta tähän päivään

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma

Nimi ovessa - hanke. Kehittämisverkosto

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Vanhus- ja lähimmäispalvelun. liitto Valli ry

Pohjois-Suomen päihdetyön kehittämisyksikkörakenne

Crohn ja Colitis ry.

PalveluSantran perustehtävät:

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (promootio)

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto Esityksen nimi / Tekijä

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta

Toimintasuunnitelma 2018

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Yhdistyksen nimi on A-kilta ja sen kotipaikka on kunta, sekä toimialueena kunnan alue.

Mikä järjestöjen toiminnassa vahvistaa osallistujien hyvinvointia?

Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys (TVS)

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

AlfaKuntoutus. (palvelun nimi)

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä

TYYn avustukset 2018

Kohtaamispaikkapäivät. Paikallisen järjestötoiminnan mahdollisuus ITUSPY asiakaslähtöinen mielenterveystyön kehittäjä

Yhdistyksen tuki omaishoitajille

Kylän kestävyyspolku -hanke. Salo

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö

Järjestöt, hyvinvointi ja osallisuus Yhteenvetoa MIPAtutkimustuloksista

TOIMINTAKERTOMUS 2014

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA

Vaajakosken Suvanto ry. Vuosikertomus 2018

MIPA. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen. a-klinikka.fi/mipa

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma Kilpisenkatu JYVÄSKYLÄ

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

TYYn avustukset alayhdistyksille

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Kokemusasiantuntija päihdeasiakkaan apuna Vantaan terveysasemilla

TYYn avustukset järjestöille

JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ JULKISEN SEKTORIN KANSSA JA RAY-RAHOITUS. Tuomas Koskela

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

2016 TOIMINTASUUNNITELMA

Pirkanmaan LAPE. Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla

Asunto ensin periaate arjessa

HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke

Suuntana oma koti hanke

Toimintakertomus vuodelta 2011

Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 ( )

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara?

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet. Organisaatiotaso Sininauhasäätiö

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

Transkriptio:

VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS Yleistä Helsingin A-kilta ry on aloittanut toimintansa rekisteröityneenä yhdistyksenä 1966 ja kuuluu jäsenyhdistyksenä valtakunnalliseen kattojärjestöön A-kiltojen Liittoon. A- kiltatoiminnan keskeisenä tavoitteena on tuoda sisältöä osallistujien päihteettömään päivään. Helsingin A-Kilta ry tarjoaa vertaistukea ja päihteetöntä toimintaa yhteisötilan, ryhmätoiminnan ja toiminnallisuuden avulla. Malmin yhteisötilan toimintaa rahoittaa Rahaautomaatti yhdistys. Helsingin A-kilta ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka myös vuokraa miesten asumisyhteisöstä soluhuoneita Solakalliossa Itä-Pakilassa. Yhdistys myös ylläpitää kahvilatoimintaa Malmin Yhteisötilan yhteydessä olevassa Kahvila Porinassa. Yhdistyksen toiminnan tavoitteena on mahdollistaa vertaistukeen, vapaaehtoisuuteen, yhteisöllisyyteen, yhteistoimintaan ja toiminnallisuuteen perustuva päihteetöntä toimintaa ja toipumiskulttuuria. Helsingin A-kilta tarjoaa myös päihdetoipujien kokemusasiantuntemustietoa paikalliseen päihdealan yhteistyöhön ja on aktiivisesti luomassa yhteistyötoimintamalleja sekä kunnan että muiden päihdetyöntoimijoiden kanssa. Vuosi 2015 alkoi RAY:n myöntämän Polkuja päihteettömyyteen ja hyvinvointiin - projektiavustuksen 2. toimintavuoden turvin. Ensimmäisen projektivuoden aikana 2014 toiminta oli jo muodostanut hyvät yhteistyö-ja toimintamallit, jotka käynnistyivätkin suunnitellusti heti vuoden alusta alkaen. Tavoitteena oli läpi vuoden kehittää toimintamallin luomista kunnan ja kolmannen sektorin toimijoiden yhteistyöstä ja luoda edellytyksiä toiminnan laajentamiseen myös muualle Helsinkiin. Vapaaehtoistoiminnan tukeminen ja kehittäminen oli keskeisellä sijalla ja tämä onnistuikin tavoitteiden mukaisesti. Yhdistyksen ylläpitämän Kahvila Porinan toiminta jatkui, toiminnan työllistäessä yhden kahvilatyöntekijän alihankinnan kautta ja kolme kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvaa henkilöä. Loppuvuonna toinen kuntouttavassa työtoiminnassa oleva saatiin myös palkattua kanttiini-/kahvilatyöntekijäksi. Solakallion asumisyhteisömme toiminnan jatkuvuus saatiin turvattua yhdistyksen aloitettua yksityisesti vuokraamaan 1h soluhuoneita, joita vuoden lopussa oli vuokrattavana yhteensä 24 huonetta. 1

Yhdistystoiminta Yhdistys piti sääntömääräisen kevätkokouksen 29.4.2015 ja syyskokouksen 11.11.15. molemmat Malmin yhteisötilassa. Yhdistyksestämme oli edustajia sekä A-kiltojen Liiton kevät- ja syyspäivillä, että etelän aluetapaamisissa joissa vuoden teemana oli toipumispolut. Yhdistys mahdollisti myös jäsenilleen osallistumisen A-kiltojen Liiton eri koulutus- ja kurssitapahtumiin. Yhdistyksemme jäsenmäärä oli vuoden lopulla 87, joista naisia oli 37 ja miehiä 50. Tilastoituja käyntikertoja Malmin yhteisötilassa kirjattiin vuoden 2015 aikana 7020 käyntiä yhteisötilan auki ollessa vuoden jokaisena päivänä. Aukiolotunteja keskimäärin Malmin yhteisötilassa kertyi 63 tuntia/vko. Kaikkiaan vuoden aikana RAY-rahoitteisen projektiavustettuun toimintaan osallistui arviolta lähes 700 eri osallistujaa, mukaan lukien retki- ja eri harrastetoimintaan osallistuneet. Eri infotilaisuuksia pidettiin 40 ja retkiä ja juhla yms. muita tapahtumia järjestettiin 70. Vertaistukiryhmäkertoja ja toiminnallisia ryhmiä kertyi vuoden aikana yhteensä 241. Näihin ryhmiin osallistuneiden määrä arviolta oli n. 75 eri osallistujaa. Yhdistys tiedotti toiminnastaan Malmin yhteisötilassa tiedotteilla, jäsenille lähetettävien jäsentiedotteiden kautta, sekä ylläpiti ja päivitti aktiivisesti Helsingin A-Killan koti- ja facebook- sivuja. Helsingin A-Kilta valitsi Ville Eerolan 50-vuotis histooriikin kirjoittajaksi tavoitteena saada teos julkaistuksi vuoden 2016 A-kiltojen Liiton kesäpäiville, jossa Helsingin ja Vantaan A- killat viettävät yhdessä vuosipäiviään. Yhdistys vuokrasi vuoden alussa toimistotilan Kinaporinkadulta Kriminaalitukisäätiöltä yhdessä A-kiltojen Liiton kanssa, joka toimi kokoustilana, historian kirjoitustilana ja tarjosi myös yöpymismahdollisuuden tarvittaessa. Hallinto Yhdistyksen hallitus vuonna 2015; Puheenjohtaja Unto Turunen Varsinaiset jäsenet Juha Utter ( varapj.), Raoul Lind, Joel Bärlund, Harri Eerikäinen, Tommi Peltonen, Erkki Heiskanen Varajäsenet Ville-Veikko Hirsi Hallitus kokoontui yhteensä 11 kertaa toimikauden aikana. Tilintarkastajana toimi Pekka Niemi (KHT) ja varatilintarkastajana Leena Kilpelä (HTM) 2

Henkilökunta Helsingin A-kilta ry:n toimipisteissä Solakallion asumisyhteisössä sekä Malmin yhteisötilassa työskenteli yhteensä 6 työsuhteessa olevaa työntekijää ja 5 eri tukitoimin työllistettyä työntekijää. Työsuhteessa työskenteli toiminnanjohtaja, kehittämiskoordinaattori,vastaavaa asumisohjaaja, asumisohjaaja lähihoitajaoppisopimuksella, kokemusasiantuntija, huoltomies sekä alihankinnan kautta Kahvila Porinassa 2 kahvilatyöntekijää. Vuoden aikana emme taloudellisista syistä kyenneet käyttämään sijaisia ja lomautettuna oli 1kk ajan 1 työntekijä. Yhden asumisohjaajan määräaikainen työsuhde päättyi vuoden lopussa Talous RAY myönsi vuonna 2014 alkaneeseen kolmivuotiseen projektiimme suunnitellusti 2. toimintavuoden projektiavustuksen. Projektiavustus kattoi Malmin yhteisötoiminnan kulut ja kahden työntekijän palkkauksen projektiin. Helsingin A-kilta ry haki myös toistamiseen Helsingin kaupungin järjestöavustusta kokemusasiantuntijan palkkaamiseen tuodakseen kokemusasiantuntijuutta Pohjois-Helsingin terveysasemien päihde- ja mielenterveystyöhön. Hanke täydentää palveluja psykiatria- ja päihdekeskuksen ja terveysasemien integroidessa perus- ja erityistason työtä ja on Mieli 2009 -ohjelman hengen mukainen. Helsingin kaupunki myönsi vuodelle 2015 Helsingin A-killalle kokemusasiantuntijan palkkaamiseen järjestöavustuksen. Solakallion asumisyhteisöön liittyvät muutokset vähensivät asukastuottoja tasaisesti alaspäin asukasluvun ollessa vuoden lopussa 17 asukasta. Osalla asukkailla oli vuoden loppuun asti maksusitoumus sosiaali- ja terveysvirastolta, 6 asukkaalla oli tehtynä jo vuokrasopimus Helsingin A-killan kanssa. Kaikki asukkaat siirtyivät vuokrasuhteeseen heti vuoden 2016 alusta alkaen, jonka jälkeen asumisyhteisön kaikki soluhuoneet saatiin vuokrattua. Kahvila Porinan toiminta oli aktiivista sen toimiessa sekä tilauskahvilana että arkisin matalankynnyksen kahvilana kävijöillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Henkilöstökulut olivat kuitenkin toiminnan tuottoa isommat, joten Kahvilan toiminta jäi runsaasti tappiolliseksi. Vuoden 2015 kokonaistulos jäi tappiolliseksi talousarviosta poiketen. 3

Polkuja päihteettömyyten - projekti Vuosi -15 oli Polkuja päihteettömyyteen ja hyvinvointiin -projektin (Polkuja -projekti/ projekti) ensimmäinen kokonainen toimintavuosi Malmin yhteisötilassa. Projekti aloitti toimintansa huhtikuun puolivälissä -14. Kaupungin työntekijät tulivat mukaan Malmin yhteisötilan toimintaan lokakuussa -14. Vuosi -15 oli toiminnan kehittämisen ja muutosten aikaa. Solakallion asumisyhteisön tuottojen hupeneminen vaikutti projektin henkilöresursseja vähentävästi. Solakallion laskeva kehityskulku piti projektia käymistilassa ja hankaloitti toimintaa. Raha-automaattiyhdistyksen projektiavustus ja Helsingin kaupungin Pohjoisen psykiatriaja päihdekeskuksen sekä kaupungin Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalveluiden kanssa tekemämme kumppanuussopimus (-14) mahdollistivat kaupungin järjestöavustuksen saamisen vuodeksi -15 kokemusasiantuntijan palkkaamiseksi. Kokemusasiantuntija toimi kaupungin pohjoisilla terveysasemilla kolmena päivänä ja Malmin yhteisötilassa sekä projektin muussa toiminnassa kahtena päivänä viikossa. Päihdeongelmaisten tapaamisten vertaistuki ja ohjaus lisäksi kokemusasiantuntija osallistui päihde- ja mielenterveyspalveluiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja kehittämiseen toiminta-alueellamme. Kokemusasiantuntija osallistui aktiivisesti kokemusasiantuntija -hankkeen ja Polkuja -projektin viestinnän tehtäviin. Hän oli mukana monilla yhteistyön areenoilla pääkaupunkiseudulla. Edistimme kokemusasiantuntijuuden ja vertaisuuden merkitystä toimialallamme tuomalla kokemuksellisuuden osaksi käytännön työtä Malmin yhteisötilassa, kokemusasiantuntija - hankkeessa ja verkostoyhteistyössä. Toimme kokemuksellisuuden merkitystä esiin toimintamallimme osana tiedotustilaisuuksissa, seminaareissa ja vastaavissa sekä yhteistyön muilla areenoilla. Yhteistyö ja fyysinen läheisyys psykiatria- ja päihdekeskuksen kanssa mahdollistivat sen, että toimintaamme osallistui, muiden kävijöiden ohella, keskuksen asiakkaita: päihde- ja mielenterveystoipujia ja korvaushoidon asiakkaita. Malmin yhteisötilan sijainti edesauttoi yhteisötilan kävijöiden ja keskuksen asiakkaiden 2- suuntaisen palveluohjauksen toimivuutta. Matalan kynnyksen osallistuminen, periaatteella päihteetön päivä on pääsylippu toimintaamme, osoittautui vuoden aikana toimivaksi käytännöksi. 4

Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen ja tukeminen olivat projektin keskeinen teema vuonna -15. Vapaaehtoistemme tuella pystyimme pitämään yhteisötilan ovet avoinna vuoden jokaisena päivänä. Vapaaehtoiset osallistuvat laajasti projektin toimintaan: yhdistyksen hallitustyöskentelyyn, projektin ohjausryhmään, kehittämis- ja koulutustilaisuuksiin, toiminnan suunnitteluiltoihin ja vapaaehtoisten vartteihin, toiminnan järjestämiseen ja tekemäämme yhteistyöhön. Polkuja -projektin yhteistyöhön suuntaavalle toimintatavalle oli leimallista se, että toiminnan toteuttamiseen osallistuvat työntekijöiden, vapaaehtoisten, opiskelijoiden ja harjoittelijoiden lisäksi projektin kumppanit ja sidosryhmät. Monimuotoiseen luonto- ja retkitoimintaan keskittyvä Green Care -verkosto sai uusia jäseniä vuonna -15. Verkoston luontoretkien toteutuksesta ovat vastanneet lisäksemme verkoston kumppaneiden työntekijät ja vapaaehtoiset. Kahvila Porinan tilat olivat myöhemmin iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin päihteettömyyttä ja hyvinvointia toiminnallaan edistävien ryhmien ja yhteisöjen käytettävissä. Kävijämme osallistuivat näihin ryhmiin. Psykiatria- ja päihdekeskuksen tilat olivat tarvittaessa käytettävissämme. Kävijämme ovat osallistuneet keskuksessa järjestettäviin ryhmiin ja toimintaan. Ohjausryhmät olivat tärkeässä roolissa Polkuja -projektin toimintaan ja sen kehittämiseen liittyvän tiedon keräämisessä ja hyödyntämisessä. Ohjausryhmät toimivat tiedon imureina toimintaympäristöön nähden ja lehtipuhaltimina, ja tiedon merkityksen avaajina, suhteessa projektiin. Ohjausryhmien jäsenet verkostoineen ovat olleet merkittävä projektin toimintamallin ja kokemusten juurrutuksen väline. Yhteisötilan vapaamuotoisen vertaisuuden ja yhdessä olemisen lisäksi toiminnallisuus oli tärkeä osa projektin toimintaa viime vuonna: mm. toiminnalliset ryhmät ja keskusteluryhmät, yhteisötilassa tapahtuva toiminnallinen yhdessäolo sekä yhteisötilan ulkopuolelle kulttuuriin, puutarhaan, liikuntaan ja retkiin suuntaava toiminta antoivat sisältöä osallistujien päihteettömiin päiviin vuoden kuluessa. Vuonna -15 hyödynsimme projektissa saamiamme kokemuksia toiminnasta ja yhteistyöstä olemalla mukana verkostoyhteistyössä, jossa toteutimme ja kehitimme päihteetöntä toimintaa Itä-Helsingissä. Päihteettömän yhteistyön kehittäminen Itä-Helsingissä on innostanut monia yhteisöjä tulemaan mukaan yhteistyöhön. 5

Polkuja -projektin ja Malmin yhteisön osapuolten tasavertaisuus on ollut toiminnan keskeinen periaate. Tämä tarkoitti vuonna -15 sitä, että kaikilla osapuolilla ja osallistujilla oli mahdollisuus osallistua vertaisina toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja kehittämiseen. Tasavertaisuus mahdollisti osallisuutta, jota kautta rakentui yhteys projektin tavoitteiden päihteettömyyden ja hyvinvoinnin saavuttaminen yksilötasolla. Polkuja -projektin toiminnan kehittämiseksi keräsimme vuonna -15 tietoa projektin osallistujilta ja osapuolilta monin eri tavoin. Päihteettömyyden tuen ja vertaisuuden toteutumisen ohella yksinäisyyden ehkäiseminen korostui kävijöiden ja vapaaehtoisten palautteessa. Tasavertaisuus, yhteisötilan ilmapiiri ja Kahvila Porinan mahdollistamat palvelut saivat osakseen myönteistä palautetta. Polku kävijästä vapaaehtoiseksi ja valinnan vapaus korostuivat haastatteluissa. Yhteisötilan aukioloajat saivat erityistä huomiota. Myös psykiatria- & päihdekeskuksen ja A-killan sijainti samassa rakennuksessa ja tekemämme yhteistyö saivat kiitosta. Viestintä Polkuja -projektin ja siihen liittyvän kokemusasiantuntija -hankkeen viestintä ovat kulkeneet käsi kädessä vuonna -15. Viestintämme on ollut vuorovaikutteista toimintaa Malmin yhteisön, kumppaneiden, sidosryhmien ja toiminnastamme kiinnostuneiden kanssa. Ohjausryhmät ovat olleet tärkeä osa viestintäämme. Viestintä on ollut yhteydessä toiminnan kehittämiseen, sen kautta tietoa on tullut sisään projektiin ja mennyt siitä ulos. Vuoden aikana olemme kertoneet Malmin yhteisötilasta ja projektin toiminnasta toiminnan potentiaaliselle kohderyhmälle. Viestintä on ollut tärkeä osa tekemäämme yhteistyötä ja osa kaikkea toimintaa. Viestinnän keinoin olemme tukeneet pyrkimystämme saavuttaa projektille asettamamme tavoitteet. Viestintä on ollut keino juurruttaa hyviä käytäntöjä ja kertoa kokemuksistamme Polkuja -projektista ja kokemusasiantuntija -hankkeesta. Viestintä on ollut tärkeässä asemassa vapaaehtoistoiminnan tukemisessa ja kokemusasiantuntijuuden ja vertaisuuden tunnettuuden lisäämisessä. Projektin sisäisen ja ulkoisen tiedottamisen muotoja ovat olleet vuorovaikutus Malmin yhteisön ja kumppaneiden kanssa, projektin toimintaan liittyvät tilaisuudet ja toiminnot sekä sähköiset ja perinteiset viestinnän muodot. Viestinnän toimiin ovat osallistuneet projektin työntekijät, vapaaehtoiset, opiskelijat ja harjoittelijat. Aktiivisen viestinnän ansiosta Malmin yhteisötilan, Polkuja -projektin ja kokemusasiantuntija -hankkeen tunnettuus ovat merkittävästi parantuneet. 6

Solakallion asumisyhteisö Solakallion asumisyhteisössä vuosi 2015 aloitettiin tilanteessa jossa Helsingin kaupungin sosiaaliviraston päätöksen mukaisesti uusia maksusitoumuksia asumismaksuihin ei vuoden alusta enää myönnetty. Asukasluku vuoden alussa oli 33. Osa maksusitoumuksilla olevista asukkaista jatkoi asumista Solakallion asumisyhteisössä aina vuoden loppuun asti, osan saadessa vuoden aikana asunnon muualta. Syys-joulukuun aikana tehtiin yhteensä viiden asukkaan kanssa vuokrasopimus 1 hengen soluhuoneesta, asukasluvun ollessa joulukuussa 17. Vuoden 2016 alusta kaikki asukkaat tekivät vuokrasopimuksen Helsingin A-killan kanssa. Helsingin kaupungin tilakeskus ilmoitti alkuvuodesta, että on halukas myymään tilakeskuksesta vuokraamamme asuin- ja toimistokäytössä olevan kiinteistön. Tilakeskus teetti kuntoarvion suojellusta asuinrakennuksesta ja esitti tarjouksen kiinteistöstä Helsingin A-killalle. Kiinteistön myyntihinnaksi tuli 210 000. A-killan hallitus teki päätöksen, että yhdistys ei taloudellisesta tilanteestaan johtuen pysty ostamaan kyseiseen hintaan kiinteistöä. Tilakeskuksen ja Y-säätiön kanssa käytiin useaan kertaan neuvotteluja Solakallion toiminnan tulevaisuudesta, eri vuokraus- ja jälleenvuokrausmahdollisuuksista. Solakallion 11 tontin vieressä olevan Toivolan oppilaskodin kiinteistön tyhjentyessä käytiin keskusteluja myös Helsingin A-killan asumisyksikön toiminnan siirtymisestä kyseiseen kiinteistöön yhteistyössä Y-säätiön kanssa. Vuoden 2016 alussa Helsingin kaupungin ottaessa Toivolan oppilaskodin muuhun käyttöön, sovittiin että Solakallion asumisyhteisö jatkaa 24 soluhuoneen vuokrausta toistaiseksi itsenäisesti. Marraskuussa Helsingin A-kilta uudisti tonttivuokrasopimuksen kiinteistöviraston kanssa. Uusi sopimus tehtiin ajalle 1.1.16-31.12.2070. Kahvila Porina Yhdistyksen ylläpitämä Kahvila Porina jatkoi toimintaansa Malmin yhteisötilan yhteydessä. Kahvilan asiakaskuntana oli lähinnä yhteisötilan kävijät sekä lähiyhteistyökumppanit Pohjoisen psykiatrian ja päihdekeskuksen asiakkaat ja henkilökunta. Heinäkuuhun asti Kahvila toimi lounas- ja tilauskahvilana. Lounastarjoilusta luovuttiin syksyllä henkilöresurssi en vähäisyyden vuoksi. Kahvilatyöntekijänä työskenteli alihankinnan kautta 1 työntekijä ja kuntouttavassa työtoiminnassa oli vuoden aikana kaikkiaan 3 työntekijää, joista 1 työntekijän kanssa tehtiin määräaikainen työsopimus vuoden lopulla. 7

Kahvilan kirjanpidosta vastasi Pinta-ala Oy. Kahvilan toiminta oli aktiivista läpi vuoden ja kahvilatoiminnan lisäksi toimitimme jatkuvana tilaussopimuksena aamiaista ja lounasta yhteistyökumppanille. Kahvilatoiminnan kuitenkin ollessa vasta varsin alussa,tulos oli oletetusti runsaasti tappiollinen. Yhteenveto RAY-avusteinen Polkuja päihteettömyyteen- projekti jatkui 2. toimintavuotenaan suunnitellusti. Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen ja tukeminen olivat projektin keskeinen teema vuonna -15. Vapaaehtoistoimijoiden määrä kasvoi ja saavutimme tärkeän tavoitteen pitää ovet auki yhteisötilassamme vuoden jokaisena päivänä. Henkilöstöresurssien vähentyessä palkallisten työntekijöiden osalta, vapaaehtoistoimijoiden osallistuminen toimintaan oli ensisijaisen merkittävää. Myös tiivis yhteistyö eri yhteistyökumppaneiden kanssa mahdollisti laajan harraste- ja retkitoiminnan. Myönnetyn järjestöavustuksen myötä, koulutetun kokemusasiantuntijan työskentely toi kokemuksellisuuden ja vertaisuuden osaksi käytännön työtä paitsi kokemusasiantuntija - hankkeessa Pohjois-Helsingin terveyskeskuksissa myös Malmin yhteisötilassa ja verkostoyhteistyössä. Solakallion asumisyhteisön tilanteen selkiytyessä pystyimme jatkamaan asumisyksikkömme toimintaa vuokraamalla yksityisesti asunnottomille helsinkiläisille miehille 1 hengen soluhuoneita. Henkilöstöresurssien pienuus vaikutti kaikissa yksiköissämme. Resurssien vähyydestä huolimatta Kahvila Porinassa, Malmin yhteisötilassa kuin Solakallion asumisyhteisössä toiminta oli kuitenkin aktiivista ja tavoitteemme vertaisuuden, toiminnallisuuden, yhteistyön ja vapaaehtoisuuden toteutumisesta toiminnassamme toteutui kiitettävästi. Helsingissä 6.4.2016 Helsingin A-Kilta ry:n hallitus 8