Etelän- SYLI ry Säännöt

Samankaltaiset tiedostot
Etelän- SYLI ry Säännöt

Mallisäännöt (1 vuosikokous)

Mallisäännöt (2 vuosikokousta)

Liiton kotipaikkana on Turun kaupunki ja toiminta-alueena koko maa. Liitto on suomenkielinen, mutta se voi käyttää toiminnassaan myös ruotsin kieltä.

4 Yhdistyksellä on oikeus omistaa toimintaansa varten kiinteää ja irtainta omaisuutta.

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

Suomen luolaseuran säännöt

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Lahela-Seuran säännöt

PESÄPUU ry Säännöt

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

SEP-ALUS EAST-VANTAA RY:N SÄÄNNÖT

SOMAKISS ry:n säännöt

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys KEMUSI ry:n säännöt

Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n. Säännöt perustamiskokouksen hyväksymät säännöt

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina

Länsi-Uudenmaan Neuris ry Neuris i Västra-Nyland rf

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.

SÄÄNNÖT 1(6) 1 Yhdistyksen nimi on Puistolan Omakotiyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

Slovenia-seuran säännöt

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Karjalan Sivistysseura ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Rekisteröity Yhdistyssäännöt, rekisterinumero Yhdistyssäännöt 1/6

.Yhdistyksen tarkoituksena on edistää palontutkinnan laatua ja palontutkijoiden ammattitaitoa

ETELÄ-POHJANMAAN MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY. Y h d i s t y k s e n s ä ä n n ö t. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

B A T A K U N K U - y h d i s t y k s e n S Ä Ä N N Ö T

Suomen Päihderiippuvaiset ry

JSA-Tekniset ry:n säännöt

OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 3. järjestää esitelmätilaisuuksia ja tieteellisiä kokouksia.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Transkriptio:

Etelän- SYLI ry Säännöt

Etelän- SYLI ry Säännöt Etelän- SYLI ry:n säännöt hyväksytty yhdistyksen kokouksessa 13.3.2014. 2 7 Etelän- SYLI RY:N SÄÄNNÖT 1.1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Etelän- SYLI ry, ruotsiksi Ätstörningsfamiljer i Södra Finland rf. Yhdistyksen kotipaikkana on Helsinki ja toiminta- alueena Etelä- Suomi. Yhdistys on suomenkielinen, mutta se voi käyttää toiminnassaan myös ruotsin kieltä. 1.2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU 2 Yhdistyksen tarkoituksena on: 1. toimia syömishäiriöön sairastuneiden ja heidän läheistensä yhdyssiteenä ja tukijana, 2. edistää jäsenistönsä hoitoa ja kuntoutusta, 3. toimia jäsenistönsä oikeuksien valvojana ja 4. tehdä tunnetuksi edustamansa ryhmän erityispiirteitä. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: 1. tekee esityksiä ja aloitteita sekä antaa lausuntoja, 2. harjoittaa vertaistuki-,virkistys- ja tiedotustoimintaa ja 3. järjestää koulutus- ja kurssitoimintaa. 4 Yhdistyksellä on oikeus omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta. Yhdistyksellä on oikeus vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja sekä asianmukaiset luvat hankittuaan hankkia varoja rahankeräyksillä ja arpajaisilla. 1.3 JÄSENET 5 Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat 15 vuotta täyttäneet syömishäiriöön sairastuneet, syömishäiriöisten läheiset ja muut asiasta kiinnostuneet yksityiset henkilöt, oikeuskelpoiset yhteisöt tai säätiöt. Yhdistyksen kannattajajäseniksi voivat liittyä 15 vuotta täyttäneet yksityiset henkilöt, oikeuskelpoiset yhteisöt tai säätiöt, jotka haluavat tukea yhdistyksen toimintaa. Jäsenyyttä on haettava kirjallisesti ja jäsenhakemuksen hyväksymisestä päättää yhdistyksen hallitus. 6 Yhdistys voi kutsua kunniajäsenikseen sen tarkoitusperiä erityisesti edistäneitä henkilöitä ja kunniapuheenjohtajaksi hallituksen puheenjohtajana ansiokkaasti toimineen henkilön.

Etelän- SYLI ry Säännöt Etelän- SYLI ry:n säännöt hyväksytty yhdistyksen kokouksessa 13.3.2014. 3 7 Kunniajäseneksi ja kunniapuheenjohtajaksi kutsumisesta tekee esityksen yhdistyksen hallitus ja siitä päättää yhdistyksen vuosikokous. Kunniajäsenen ja kunniapuheenjohtajan arvo on elinikäinen. 7 Jäsenen, joka haluaa erota yhdistyksestä, on ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Jäsen voi erota myös ilmoittamalla erostaan yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Eroaminen astuu voimaan kolmen kuukauden kuluttua eroilmoituksen saapumisesta. 1.4 JÄSENMAKSU Jos jäsen jättää täyttämättä velvollisuutensa yhdistystä kohtaan tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa tai yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja, voi yhdistyksen kokous hallituksen esityksestä erottaa hänet/sen yhdistyksestä. Ennen päätöksen tekemistä asianomaiselle jäsenelle on varattava tilaisuus selityksen antamiseen asiassa. Jäsen voidaan katsoa eronneeksi yhdistyksestä, mikäli jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta kolme kuukautta sen erääntymisestä lukien. Jäsenellä, joka eroaa tai erotetaan yhdistyksestä, ei ole oikeutta yhdistyksen omaisuuteen. 8 Jokainen jäsen suorittaa kalenterivuosittain 31.12. mennessä jäsenmaksun, jonka suuruuden päättää yhdistyksen vuosikokous kummallekin jäsenryhmälle erikseen. Jäsenellä, joka on laiminlyönyt jäsenmaksun maksamisen edelliseltä kalenterivuodelta, ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksessa, ennen kuin jäsenmaksu on maksettu. Kunniajäseniksi ja kunniapuheenjohtajiksi kutsutuilta ei jäsenmaksua peritä. 1.5 HALLINTO- JA TOIMEENPANOELIMET 9 Päätösvaltaa yhdistyksessä käyttävät jäsenet yhdistyksen kokouksissa siten kuin näissä säännöissä on jäljempänä määrätty.

Etelän- SYLI ry Säännöt Etelän- SYLI ry:n säännöt hyväksytty yhdistyksen kokouksessa 13.3.2014. 4 7 Yhdistystä edustaa ja sen toimintaa johtaa hallitus, jonka yhdistyksen vuosikokous valitsee. Yhdistyksen toimielinten kokousten pöytäkirjat laaditaan suomen kielellä. 1.6 YHDISTYKSEN KOKOUS 10 Yhdistyksen varsinainen kokous on vuosikokous joka pidetään maaliskuun loppuun mennessä. Yhdistyksen kokouksen tarkemman ajan ja paikan määrää hallitus. Yhdistyksen vuosikokouksesta ilmoitetaan jäsenille kirjeitse vähintään 14 päivää ennen kokousta. 11 Yhdistyksen kokouksessa voidaan tehdä päätöksiä kokouskutsussa ilmoitetuista asioista. Muita asioita voidaan ottaa keskusteltaviksi ja päätettäviksi, mikäli kokous näin päättää ottaen huomioon yhdistyslain 24 :n määräykset. Jäsenen, joka haluaa saada tietyn asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on tehtävä siitä kirjallinen esitys hallitukselle viimeistään kokousta edeltävän joulukuun loppuun mennessä. 12 Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. kokouksen avaus, 2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa, 3. todetaan läsnäolevat ja äänioikeutetut jäsenet, 4. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 5. hyväksytään kokouksen työjärjestys, 6. käsitellään hallituksen kertomus yhdistyksen toiminnasta edelliseltä kalenterivuodelta, 7. käsitellään hallituksen laatima kertomus yhdistyksen tileistä ja tilintarkastajien lausunto edellisen kalenterivuoden ajalta, 8. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tileistä ja hallinnosta hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille, 9. vahvistetaan toimintasuunnitelma kuluvalle kalenterivuodelle ja mahdollinen yleissuunnitelma seuraavien vuosien toimintaa varten, 10. päätetään jäsenmaksun suuruudesta seuraavalle kalenterivuodelle, 11. vahvistetaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten palkkiot ja matkakorvaukset, 12. käsitellään muut talousarvioasiat,

Etelän- SYLI ry Säännöt Etelän- SYLI ry:n säännöt hyväksytty yhdistyksen kokouksessa 13.3.2014. 5 7 13. vahvistetaan tulo- ja menoarvio kuluvalle kalenterivuodelle, 14. valitaan hallituksen puheenjohtaja, 15. valitaan jäsenet hallituksen erovuoroisten varsinaisten jäsenten ja varajäsenen tilalle seuraaviksi kahdeksi vuodeksi, 16. valitaan kaksi varsinaista ja kaksi varatilintarkastajaa tarkastamaan yhdistyksen tilejä ja hallintoa, 17. valitaan edustajat Suomen syömishäiriöliitto ry:n vuosikokoukseen. 18. Päätetään muista kokouskutsussa mainituista asioista ja keskustellaan tai päätetään jäsenten vireille panemista asioista. 13 Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään, milloin yhdistyksen kokous tai hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä erityisesti ilmoitettua asiaa varten sitä kirjallisesti hallitukselta vaatii. 1.7 ÄÄNIOIKEUS Hallituksen on kutsuttava kokous koolle kahden kuukauden kuluessa siitä, kun pyyntö on hallitukselle saapunut. Ylimääräisestä kokouksesta ilmoitetaan jäsenille samoin kuin varsinaisesta kokouksesta. 14 Äänivaltaa yhdistyksen kokouksissa käyttävät yhdistyksen varsinaiset jäsenet. Kannattajajäsenillä ei ole äänioikeutta. Jokaisella varsinaisella jäsenellä on yksi ääni. Kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenillä ei ole äänioikeutta. Mikäli jäsenmaksua ei ole maksettu, noudatetaan mitä 8 :ssä on määrätty. Kokouksissa asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni. Vaaleissa äänten mennessä tasan ratkaisee arpa. 1.8 YHDISTYKSEN HALLITUS 15 Yhdistystä edustaa ja sen toimintaa johtaa hallitus, johon kuuluu vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kolmesta kuuteen kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittua varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Hallituksen puheenjohtajan toimikausi on yksi vuosi. Hallituksen varsinaisista jäsenistä puolet tai lähinnä puolet ja varajäsenistä toinen on vuosittain vuorotellen erovuorossa. Ensimmäisellä kerralla erovuoron ratkaisee arpa.

Etelän- SYLI ry Säännöt Etelän- SYLI ry:n säännöt hyväksytty yhdistyksen kokouksessa 13.3.2014. 6 7 Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. Hallitus valitsee keskuudestaan tai ulkopuoleltaan rahastonhoitajan ja sihteerin sekä muut toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Hallitus on päätösvaltainen puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan ja vähintään kolmen muun jäsenen ollessa läsnä. Hallituksen jäsen voi osallistua hallituksen kokoukseen yhdistyksen hallituksen niin päättäessä tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana. 16 Hallituksen tehtävänä on yhdistyksen asioita hoitavana ja toimintaa johtavana elimenä: 1. edustaa yhdistystä ja panna toimeen yhdistyksen kokousten päätökset, 2. pitää luetteloa jäsenistä, 3. päättää yhdistyksen ansiomerkkien myöntämisestä ja muiden kunnia- ja ansiomerkkien esittämisestä, 4. kutsua koolle yhdistyksen kokoukset ja valmistella niissä käsiteltävät asiat, 5. hoitaa taloudellisesti yhdistyksen varoja ja muuta omaisuutta sekä huolehtia siitä, että tilinpäätös tehdään määräaikana, 6. laatia yhdistyksen vuosikokoukselle kertomus yhdistyksen toiminnasta edelliseltä kalenterivuodelta ja toimittaa vuosikokoukselle kertomus yhdistyksen tileistä edelliseltä kalenterivuodelta tilintarkastajien lausuntoineen, 7. laatia yhdistyksen vuosikokoukselle yhdistyksen toimintasuunnitelma ja talousarvioesitys kuluvaa kalenterivuotta varten ja mahdollinen yleissuunnitelma seuraavien vuosien toimintaa varten, 8. valita keskuudestaan varapuheenjohtaja vuodeksi kerrallaan, 9. valita keskuudestaan tai ulkopuolelta rahastonhoitaja ja sihteeri ja muut toimihenkilöt 10. asettaa tarpeelliseksi katsomansa johtokunnat, työryhmät ja toimikunnat, 11. ottaa ja erottaa yhdistyksen toimihenkilöt sekä päättää heitä koskevista työsuhdeasioista, 12. valita tarvittavat edustajat yhteistyöelimiin ja kokouksiin sekä 13. huolehtia ja vastata yhdistyksen muidenkin asioiden hoitamisesta lain, näiden sääntöjen ja yhdistyksen kokousten päätösten mukaisesti.

Etelän- SYLI ry Säännöt Etelän- SYLI ry:n säännöt hyväksytty yhdistyksen kokouksessa 13.3.2014. 7 7 1.9 TILIKAUSI JA TILINTARKASTUS 17 Yhdistyksen tilikautena on kalenterivuosi. Yhdistyksen tilit on jätettävä tilikautta seuraavan helmikuun 15. päivään mennessä tilintarkastajille, joiden on maaliskuun 15. Päivään mennessä, viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta annettava niistä lausuntonsa yhdistyksen hallitukselle edelleen esitettäväksi 1.10 NIMENKIRJOITTAJAT 18 Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja yksin, hallituksen varapuheenjohtaja sekä hallituksen tähän tehtävään määräämät luottamus- ja toimihenkilöt, aina kaksi yhdessä. 1.10 SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN 19 Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä yhdistyksen vuosikokouksessa, jos muutosehdotusta kannattaa vähintään kolme neljäsosaa annetuista äänistä. Yhdistyksen jäsenen tätä tarkoittava ehdotus on toimitettava hallitukselle kokousta edeltävän joulukuun loppuun mennessä. Hallituksen on ilmoitettava ehdotuksesta jäsenille kokouskutsussa ja liitettävä mukaan oma lausuntonsa. 1.11 YHDISTYKSEN PURKAUTUMINEN 20 Yhdistys purkautuu, jos kahdessa peräkkäisessä kokouksessa, joista toinen on vuosikokous, purkautumista on kannattanut vähintään kolme neljäsosaa annetuista äänistä. Yhdistyksen jäsenen tätä tarkoittava ehdotus on tehtävä 19 :ssä tarkoitetulla tavalla. Yhdistyksen purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi sen varat on käytettävä sääntöjen 2 :n määrittelemiin tarkoituksiin sillä tavalla, kun yhdistyksen viimeinen purkautumisesta päättävä kokous määrää. 21 Muuten noudatetaan voimassa olevaa yhdistyslakia. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.