Uusyrityskeskustoiminnan vaikuttavuusselvitys 14.11.2013 Työllisyysvaikutus Taloudellinen tuottavuus Uusyrittäjyyden merkitys Pirkanmaalle Professori Vesa Routamaa, Vaasan Yliopisto Toimitusjohtaja Simo Andersson, Shop Ín Research
Uusyrittäjyyden tarve Sata suurinta työllistäjää vähensi Suomesta vuoden 2011 aikana 8 000 työpaikkaa Vuonna 2012 yt neuvottelujen piirissä oli 104 294 työntekijää Vuoden 2011 jälkeen suuryritykset ovat irtisanoneet n. 25 000 työntekijää Tänä vuonna yt neuvottelut ovat koskeneet yli 50 000 työntekijää Paperin 22 tehdasta on lakkautettu viimeisen kymmenen vuoden aikana jo yli 5 000 6 000 työpaikkaa on menetetty Metsäteollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on puoliintunut (6%:sta 2,3%:in) vuodesta 2000 Teollisuus on vähentänyt noin 120 000 työpaikkaa viimeisen kymmenen vuoden aikana Elektroniikkateollisuus on romahtanut 6.4%:sta 1,3%:in. Metallien ja metallituotteiden viennin arvo laski vuonna 2011 suurissa yrityksissä 13 prosenttia, kun taas pienet ja keskisuuret yritykset ylsivät yhdeksän prosentin kasvuun vuonna 2011 Suomalaiset yritykset työllistävät jo ulkomailla enemmän kuin Suomessa > Akuutti uusyrittäjyyden tarve
Ajankohtaisia muutostrendejä Suuret teollisuusyritykset ovat pakottaneet alihankintayrityksiäkin siirtymään halvemman työvoiman maihin, mm. Venäjälle, Viroon ja Kiinaan Toimihenkilötöitäkin siirrettään halvemman työvoiman maihin, esim. Intiaan, Viroon, Puolaan Työvaltainen suurteollisuus pian historiaa Mullistaako 3D printing toimialoja ja yritystoimintaa? Verkkoliiketoiminta muuttaa kaupan rakenteen > Räjähdysmäisesti kasvava uusyrittäjyyden tarve?
Ikääntyneet yrittäjät Keskimäärin 28% yrittäjistä ilmoittaa lopettavansa, kun eläkeikä koittaa. Rakennusalalla jopa 45% lopettamisaikeissa Syyskuun 2013 lopussa Tampereen seutukunnassa oli 30 981 työtöntä työnhakijaa lomautetut työnhakijat mukaan lukien. Edellisvuodesta kasvua 5 800:lla, 22 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2012. > Akuutti uusyrittäjyyden tarve Noin 600 yritystyöpaikkaa kattaisi Tampereen kaupungin Työllisyydenhoidon palvelujen kustannukset (valtion ja kunnan verotuloilla).
Miten uutta yritystoimintaa voidaan synnyttää? Perustuen n. 10 000 suomalaisen vastauksiin yrittäjyyspotentiaalitutkimuksiimme henkilö, joka hautoo ajatusta omasta yrityksestä, haluaa hyvin henkilökohtaista tukea, myötäelämistä ja kannustusta mutta myös kriittistä arviointia yritysidealleen. Ihmiset arvostavat yhden luukun paikkaa, joka on erikoistunut juuri hänen kaltaistensa asioiden hoitamiseen, ei isoa virastoa,. Luottamuskysymys.
Johdanto tutkimukseen Tampereen Seudun Uusyrityskeskus Ensimetri aloitti toimintansa 1.10.1993. Huhtikuun loppuun 2013 mennessä Ensimetrin kautta oli perustettu yhteensä 11364 yritystä. Ensimetrin saamien tietojen mukaan toiminnassa 30.4.2013 oli yhteensä 8748 yritystä, joiden nykytilan selvittäminen on tämän tutkimuksen tavoitteena. Ensimetrin toiminnan ensimmäisen vuosikymmenen aikana perustetuista yrityksistä ja yrittäjistä on tiedossa silloiset yhteystiedot. Vuoden 2003 jälkeen perustetuista yrityksistä on lisäksi tiedossa suhteellisen kattavasti sähköpostiosoitteita (74%). Vuosina 1993 2002 perustettujen tilannetta selvitettiin puhelinhaastatteluina. Haastattelut tehtiin kesän 2013 aikana yhteensä 216 kpl. Vuosina 2003 2012 perustetuille yritykselle tehtiin Internet kysely, johon vastasi 732 yritystä. Tutkimuksessa selvitettiin myös Ensimetrin yhteiskunnallisista merkitystä arvioimalla edellä mainittujen tutkimusten perusteella yritysten työllisyysvaikutuksia ja taloudellista tuottavuutta Pirkanmaan alueella, joka on 9 % koko Suomen talousalueesta. 6
Vuosina 1993 2013 perustettujen yritysten tilanne Koko Ensimetrin toiminnan aikana, vuosina 1993 2012, perustetuista yrityksistä on edelleen toiminnassa 65,7%, eli noin 7470 yritystä. Perustettujen yritysten tilanne tällä hetkellä % Yritys on toiminnassa 65,7 Yritys on lopetettu vapaaehtoisesti 26,4 Yritys ei ole toiminnassa (merkitty kaupparekisteriin, 4,6 mutta ei toimintaa) Yritys on myyty 1,6 Yritystä ei aloitettu lainkaan (ei merkitty kaupparekisteriin) 0,9 Yritys on haettu konkurssiin 0,4 Yritys on vasta perusteilla 0,4 7
Toiminnassa olevat yritykset lukuina Huhtikuun loppuun 2013 mennessä Ensimetrin kautta oli perustettu yhteensä 11364 yritystä. ==> näistä on edelleen toiminnassa 65,7%, eli noin 7470 yritystä yritysten ikä keskimäärin 6,2 v Tällä hetkellä yrityksissä työskentelee omistaja(t) mukaan lukien keskimäärin 2,4 hlöä ==> työllisyysvaikutus yhteensä 18260 henkilöä omistajia 9420 henkilöstöä 8840 Yritysten viimeisimmän toimintavuoden liikevaihto oli keskimäärin 244000 ==> Liikevaihto yhteensä 1822,68 milj. 8
Uusyrityskeskustoiminnan yhteiskunnalliset vaikutukset Seuraavissa dioissa tarkastellaan Uusyrityskeskus Ensimetrin avustuksella syntyneiden vielä toiminnassa olevien yritysten tuottoja kunnalle, valtiolle ja Tampereen seutukunnalle vuositasolla keskimääräisten vero ja tulotietojen mukaan Luvut ovat siis suuntaa antavia, ei eksaktia tiedettä, mutta antavat aivan riittävän kuvan yritysten merkityksestä yhteiskunnalle
Työttömyyden aiheuttamat menetykset tampereen seutukunnassa vuositasolla Tampereen seutukunta Hämeenkyrö Tyött. vuoksi menetetty valtion vero M Tyött. vuoksi menetetty kunn. vero M Tyött. menetetty vero % kunn. verosta Työttömiä 9/ 2013 Työttömyyskulut Valtio M Tyött. menetetty ostovoima M 2,7 3,7 13 537 7,2 15,6 Kangasala 7,6 10,3 10 1494 20,7 43,5 Lempäälä 5,1 7,0 10 1012 14,9 29,2 Nokia 10,1 13,7 13 1998 28 57,0 Orivesi 2,6 3,6 14 440 6,7 14,8 Pirkkala 4,5 6,1 9 882 12,5 25,5 Pälkäne 1,6 2,1 12 307 4,3 8,9 Tampere 87,6 114 17 17262 243 497,0 Vesilahti 0,9 1,3 10 183 2,6 5,5 Ylöjärvi 7,9 10,6 11 1551 22 44,7 Yhteensä 130 172 25666 361,9 742
Uusyrittäjyyden tuotot Tampereen seutukunnassa Tuotto M Kunnallisvero 127 Valtionvero + sos.kulut 93 Yhteisövero 49 Arvonlisäverotuotto 437 Ostovoima 546 Työttömyyskorvaussäästö 237 (Valtio) Työterveyssäästö 3 Yhteensä 1 492
Uusyrittäjyyden tuotot Tampereen seutukunnassa Uusyrityskeskuksen tuotto Tulo Tappio Työttömyyden menetys Kunnallisvero 127 172 Kunnallisverotappio Valtionvero + sos.kulut 93 130 Valtionvero + sos.kulut saamatta Yhteisövero 49 Arvonlisäverotuotto 437 Ostovoima 546 742 Ostovoimamenetys Työttömyyskorvaussäästö (Valtio) 237 361,9 Työttömyyskorvausmeno (Valtio) Työterveyssäästö 3 Yhteensä 1492 1405,9 Yhteensä Uusyrityskeskuksen alkuunpanema tuotto 1 492 M toiminnan kulut 0,75M (esimerkillinen summa) 1 491 M JOS Ensimetrin osuus on 30% yritysten henkiinjäämisistä (Simo Anderssonin oletus), uusyrityskeskuksen aikaansaama tuotto, ostovoima + säästö = 447 M vuosittain
ENSIMERTIN ALKUUNSAATTAMIEN YRITYSTEN YHTEISKUNNALLISET VAIKUTUKSET TAMPEREEN SEUTUKUNNASSA 2012 Tuloveroja valtiolle 93 M + yhteisövero 49 M ja alv tuotto 437 M Kuntien rahoituksen valtionosuus keskim. 37,5%, verotulosta, josta pk sektorin panos merkittävää Paraneva mahdollisuus kunnan palvelutuotannolle Vapaa ajan ja kulttuuripalvelui den tarjonnan kehittyminen Resursseja infrastruktuurin kehittämiseen n. 7 470 yritystä n. 18 260 työpaikkaa Kunnallisvero 127 M ja yhteisövero kunnille Ostovoima alueella 546 M Osuus PKyrityksistä 40% Osuus PKtyöpaikoista 26% Palveluelinkeinon elinkykyisyyden paraneminen Kunnan veto voiman lisääntyminen, imagon paraneminen Uusia asukkaita, uusia yrityksiä, uusia alihankintayrityksiä Uusien palveluyritysten syntyminen Rakennustoiminnan vilkastuminen Tukimenojen ja terveydenhuollon kulujen väheneminen 3 M Työllisyyden paraneminen ja vakiintuminen Yleinen vaurastuminen ja elintason kehittyminen Olemassa olevan yritystoiminnan ja uusyritysten toimintaedellytysten paraneminen Sosiaalinen pääoma suhteessa yritystoiminnan menestykseen
Yhteenveto Uusyrittäjyyden tuotot sen alkuun panemista vielä toiminnassa olevista yrityksistä vuosittain yhteensä lähes 1,5 Mrd kunnille, valtiolle ja ostovoimana Tampereen seutukunnassa Työttömyyden aiheuttamat tulo ja ostovoimamenetykset keskeisten veroja menolajien osalta vuosittain lähes 1,4 Mrd (ilman kuntien velvoitteita) Uusyrityskeskus Ensimetri ry:n vuoden 2012 budjetti 750.000 euroa Uusyrityskeskuksen kautta uuden työpaikan hinnaksi muodostui 780 euroa Uusyritystoiminnan kulut sen alkuun panemien yritysten vuosituotosta 0,5 promillea 1,7 promillea, jos odotusarvona, että Ensimetrin ansioksi katsotaan 30% vuotuisesta hyödystä Uusyritystoiminnan kulut ovat 0,7 promillea Tampereen seutukunnan vuotuisista menetyksistä työttömyyden vuoksi > Uusyrityskeskustoiminta on äärimmäisen kustannustehokas rahasampo kunnille ja valtiolle