Avoin DATA Avoin tieto Seminaari 22.4.2013 Mikkelissä Juha Ropponen
Eurooppa 2020 visio ja sen kolme toisiaan vahvistavaa prioriteettia: Älykäs kasvu: Kestävä kasvu: Osallistava kasvu: osaamiseen ja innovointiin perustuvan talouden kehittäminen. resurssitehokkaamman, vihreämmän ja kilpailukykyisemmän talouden edistäminen. sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta lisäävän korkean työllisyyden talouden edistäminen. 23.4.2013 EU - Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia
Digitaalistrategian yleisenä tavoitteena on saada kestäviä taloudellisia ja yhteiskunnallisia hyötyjä nopeisiin ja ultranopeisiin internetyhteyksiin ja yhteentoimiviin sovelluksiin perustuvista digitaalisista yhtenäismarkkinoista. 23.4.2013 Euroopan digitaalistrategia
EU:n DIGITAALISTRATEGIAN TOIMINTA-ALUEET 1. Elinvoimaiset digitaaliset yhtenäismarkkinat Kuluttajat odottavat, aivan oikeutetusti, että he voivat saada sisältöjä käyttöönsä verkossa vähintään yhtä hyvin kuin verkon ulkopuolella. Hallitukset voivat esimerkiksi edistää sisältömarkkinoita asettamalla julkisen sektorin tiedot saataville läpinäkyvin, toimivin ja syrjimättömin ehdoin. Tämä on tärkeä mahdollisen kasvun lähde innovatiivisille verkkopalveluille. Tarkastellaan vuoteen 2012 mennessä uudelleen julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäytöstä annettua direktiiviä (PSI), etenkin sen soveltamisalaa ja käyttö- ja hyödyntämismaksujen perimistä koskevia periaatteita. 2. Yhteentoimivuus ja standardit 3. Luottamus ja turvallisuus 4. Nopeat ja ultranopeat internetyhteydet 5. Tutkimus ja innovointi 6. Digitaalisen lukutaidon, osaamisen ja osallisuuden parantaminen 7. TVT:n yhteiskunnalliset hyödyt EU:ssa 8. Digitaalistrategian kansainväliset näkökohdat 23.4.2013 Euroopan digitaalistrategia
Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi Sivu 50 Julkisin varoin tuotettuja tietovarantoja avataan kansalaisten ja yritysten käyttöön. Tavoitteena on julkisen sektorin hallinnoimien digitaalisten tietoaineistojen saattaminen helposti uudelleenkäytettävässä muodossa tietoverkkojen kautta kansalaisten, yritysten ja yhteisöjen, viranomaisten, tutkimuksen ja koulutuksen hyödynnettäväksi. 23.4.2013
Kitkaton Suomi Suomen ICT 2015 23.4.2013 Kitkaton Suomi
Kitkaton Suomi Suomen ICT 2015 Polku 4: Luodaan avoimen datan ekosysteemi Kootaan keskeisistä toimijoista muodostuva avoimen tiedon yhteistyöverkosto, jolle nimetään vastuullinen johtaja, ydintiimi ja tukiryhmä. Käynnistetään VM:n johdolla datan avaamisen ohjelma. Vastuutaho: VM, ICT-johtaja Timo Valli. Varmistetaan lainsäädännön ja regulaation toimivuus avoimen datan hyödyntämiseksi. Erityisesti luodaan edellytykset sille, että ihmisellä on oikeus itseään koskevaan digitaaliseen tietoon ja sen hallintaan niin kansalaisena kuin kuluttajanakin. Vastuutaho: LVM, ylijohtaja Juhapekka Ristola. Kootaan datan asiantuntijoista, yrittäjistä, virkamiehistä ja kehittäjistä osaajapooli ja Code4Europen mukainen kehittäjämalli, josta virastot ja organisaatiot voivat rekrytoida osaamista määräajaksi toteuttamaan projekteja. Vastuutaho: VM, ICT-johtaja Timo Valli. Käynnistetään TEKESin toimesta pk-yrityksille nopea ja ketterä rahoitustoiminta (mallina DiGiDemo). Vastuutaho: Tekes, pääjohtaja Pekka Soini. 23.4.2013 Kitkaton Suomi
Kitkaton Suomi Suomen ICT 2015 Polku 6: Digitaaliset palvelut ja sisällöt Kuntien palveluissa digitaalisuusaste on parhaissakin kunnissa muutaman prosentin luokkaa. Kunnissa on akuutti tarve edistää tuottavuutta ja parantaa palvelua. Perustettavassa kuntien pilotissa tunnistetaan joukko konkreettisia palveluja, joiden digitalisointi vaikuttaa nopeimmin ja tehokkaimmin talouteen ja asiakkaiden saamaan hyötyyn. Pilotti käynnistetään esikaupallisena kilpailuna (hankl 8 6 kohta), jossa yritykset, kolmannen sektorin organisaatiot, kansalaisyhteenliittymät ja yksittäiset kuntalaiset voivat tehdä ehdotuksia. Avoimen kilpailutusvaiheen jälkeen käynnistetään normaalin julkisen hankintamenettelyn mukaisia hankkeita. Ensimmäisiä pilottihankkeita kehitetään Mikkelin, Oulun, Espoon, Tampereen ja Salon johdolla. Käytetään Tiera Oy:tä mahdollisimman laajasti uusien palvelujen kehittämisen yhteistyökumppanina sekä levityskanavana. Kuntaliitto tukee digitaalisten palveluiden leviämistä omilla toimillaan. 23.4.2013 Kitkaton Suomi
MIKKELIN KAUPUNGIN LUPAUS 2016 Suomen ensimmäinen avoin digitaalinen kaupunki
Avoimen datan merkitys Mikkelille Paikalliset ja kansalliset tietovarannot yhteiskäyttöön -> tiedon logistiikkakustannukset alenevat Kuntalaiset vahvasti mukaan tietojen tuottajiksi ja hyödyntäjiksi Mahdollistaa aivan uuden tyyppisten palvelujen kehittämisen Avoimet rajapinnat ehdoton edellytys Kansallinen palveluväylä nopeasti käyttöön 23.4.2013
Mallia Virosta: (X väylä) 23.4.2013