SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2014



Samankaltaiset tiedostot
Kissaliiton näyttelytoimikunnan tiedote yhdistyksille Syksyn 2009 liittokokouksessa hyväksytyt näyttelysääntömuutokset

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015

TOIMIKUNTIEN OHJESÄÄNNÖT

Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen yleissääntö

Vuoden Ragdoll 2013 kilpailusäännöt

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2014

TOIMIKUNTIEN OHJESÄÄNNÖT

TOIMIKUNTIEN OHJESÄÄNNÖT

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Suomen Kissaliitto ry

Kokouksen kokonaisäänimääräksi todettiin 52 ääntä. Yksinkertaiseen ääntenenemmistöön vaaditaan 27 ääntä ja määräenemmistöön 39 ääntä.

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2016

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

Suomen Kissaliitto ry

Suomen Kissaliitto ry

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

Aika Sunnuntai kello Paikka TAMK, Tampereen ammattikorkeakoulu Kuntokatu 3, Tampere (Teiskontie 33 puolelta sisään, auditorio)

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016

Sääntöjen 21, 25 ja 26

Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt

Suomen Kissaliitto ry

Suomen Kissaliitto ry

Näyttelyn järjestämisohjeen liite

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2013

Näyttelysäännöt FIFe+SRK Suomen Kissaliitto ry /52

Suomen Kissaliitto ry PÖYTÄKIRJA

FIFen ja Suomen Kissaliiton näyttelysäännöt Säännöt on suomennettu englanninkielisistä FIFe Show Rules säännöistä.

Tiivistelmät hallituksen pöytäkirjoista 2015

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2015

OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS MUNKSJÖ OYJ (Y-TUNNUS )

Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro Aika: Ma klo Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs.

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 5/ /2012

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: Merkitty rekisteriin Jäljennös annettu

SUKUSEURAN SÄÄNNÖT

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

1.1 Yhdistyksen nimi on Suomen Zoom8-liitto ry ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi.

Otaonnela Floorball ry:n säännöt

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

SÄÄNNÖT. Imatran Purjehdusseura ry SÄÄNNÖT. Korjattu Imatra (5) 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA

Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut

Sääntöihin on viety Kissaliiton vuoden 2013 kevät liittokokouksessa päätetyt muutokset.

Yhdistyksen nimi on Kaplaakin Alumni. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä Alumni. Alumnin kotipaikka on Lappeenranta.

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan

Poligoni ry 1/8 Säännöt PL 11200, AALTO

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Uudenmaan piiri ry ja sen kotipaikka on Vantaan kaupunki.

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2013

Kristillinen Eläkeliitto ry

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2017 Aika: Lauantai klo Paikka: Ravintola Piha, Pyhäjärvenkatu 5 B, Tampere

Arkkitehtikillan säännöt

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus

SÄÄNNÖT Kannattajajäsenet ovat jäseniä, jotka eivät täytä varsinaisen jäsenen vaatimuksia, mutta haluavat kannattaa yhdistyksen toimintaa.

Kurk Golf ry:n säännöt

1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Kunnossapitoyksikkö Yksikön johtaja

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

KUTSU. Cetuksella on ilo kutsua kaikki Suomen taitouimarit. IKÄKAUSIMESTARUUS JA CETUS CUP -kilpailuihin

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1/9 KIRKKOVALTUUSTO

OULUN ERÄ- JA KENNELKERHO R.Y.:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun

Paikka OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

Suomen Kissaliitto ry

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2016 Aika: Lauantai klo Paikka: Ravintola Piha, Pyhäjärvenkatu 5 B, Tampere

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Räyskälä Säätiö. Säännöt. Räyskäläntie 311 tel FIN RÄYSKÄLÄ fax

Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Päivitetty

Kaakkois-Suomen Kemistiseuran säännöt

Säännöt Hallituksen muutosehdotus

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Teräsrakenneyhdistys ry Finnish Constructional Steelwork Association. Helsinki 2011

Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, ääntä)

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

Otsikko Sivu 39 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 72 TOTEAMINEN 40 SIHTEERIN VALINTA TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryyynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-7

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkoneuvosto sivut 1-8 KOKOUSAIKA klo

RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2014

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 2013

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/ liikelaitoskuntayhtymä

TEKNINEN LAUTAKUNTA / TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS. Aika: Maanantai klo Käsiteltävät asiat:

Transkriptio:

26. syyskuuta 2014 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2014 Aika: Lauantai 18.10.2014 klo 10.00 Paikka: Ravintola Piha, Pyhäjärvenkatu 5 B (Klingendahlin sisäpiha) TAMPERE ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus ja valtakirjojen tarkistus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 3. Esitykset läsnäolo- ja puheoikeudesta 4. Todetaan, että kokous on sääntöjen mukaan koolle kutsuttu 5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys 6. Jäsenyhdistysten puheenvuorot 7. Toimikuntien puheenvuorot 8. Suomen Kissaliiton puheenvuoro 9. Valitaan sääntöjen 4 :n mukaan liittohallitus (s.4) 10. Valitaan tilintarkastusyhteisö 11. Valitaan jäsenet liiton toimikuntiin sekä heille varahenkilöt (s.4)) 12. Esitetään liiton tulo- ja menoarvio, jonka yhteydessä päätetään yhdistysten liitolle maksettavista jäsenmaksuista sekä liiton toimihenkilöilleen maksamista korvauksista ja palkkioista. Hyväksytään tulo- ja menoarvio. (s.8) OmaKissa budjetti vuodelle 2015 (s.15) 13. Omakissa: Järjestelmän kehitysvastaava 1.1.2015 31.12.2015 Järjestelmän kehitystyöryhmä ( 3 henkilöä) 1.1.2015 31.12.2015 14. Käsitellään FIFe:lle esitettävät asiat ja valitaan edustajat FIFe:n yleiskokoukseen ABYS (s.16) SER-FER (s.25) ERY-SYD 1 (s.27) 15. Suomen Kissankasvattajat ry anoo Suomen Kissaliiton jäsenyyttä (s.28) 16. Käsitellään Suomen Kissaliiton hallituksen, toimikuntien, jäsenyhdistysten ja Suomen Kissaliiton kanssa yhteistyösopimuksen solmineiden rotuyhdistysten esitykset Syysliittokokous 2014 1/61

RTK esitys 1: Kasvatus- ja rekisteröintisäännöt 3.6 KL (s.38) RTK esitys 2: Kasvatus- ja rekisteröintisäännöt 14.9 (s.39) RTK esitys 3: Kasvatus- ja rekisteröintisäännöt 3.6 KL (s.41) NTK esitys 1: Näyttelysäännöt 1.12 KL (s.43) NTK esitys 2: Näyttelysäännöt 1.17 KL (s.45) NTK esitys 3: Näyttelysäännöt 4.9.3 KL (s.47) NTK esitys 4: Näyttelysäännöt 1.10 KL (s.49) NTK esitys 5: Näyttelysäännöt 7.3. KL (s.50) NTK esitys 6: Näyttelysäännöt Liite 4. (s.51) NTK esitys 7: Näyttelysäännöt Liite 4 (s.52) ERY-SYD 2: Näyttelysäännöt 5.6 KL (s.54) ERY-SYD 3: Kissaliiton hallinnon uudistaminen (s.56) PIROK 1: Näyttelysäännöt 1.8, 1.14 (s.57) PIROK 2: Näyttelysäännöt 1.12 (s.58) SUROK: Näyttelysäännöt 6.1.2 (s.60) Agility Kissat: Agility Master (s.61) 17. Ilmoitusasiat 18. Kokouksen päättäminen Kokousmateriaali löytyy myös osoitteesta www.kissaliitto.fi Mikäli haluat paperiversion kokouspapereista ota yhteyttä toimistoon toimisto@kissaliitto.fi Jäsenyhdistyksiä pyydetään ilmoittamaan osallistuvien liittokokousedustajien määrä sihteerille 13.10.2014 mennessä ruokailun järjestämiseksi, sihteeri@kissaliitto.fi Rotuyhdistysten edustajille ja muille kuin virallisille edustajille, ruokailu maksaa 23,00 / hlö (hintaan sisältyy lounas +aamukahvi + suolainen). Muista myös ilmoittaa osallistujat 13.10.2014 mennessä. Lounas on laktoositon ja vaihtoehtona myös kasvisruoka. HUOM! Ilmoitus osallistujista on sitova, mikäli ilmoitettu määrä henkilöitä (yhdistykset, rotuyhdistykset) ei saavu paikalle laskutetaan asianosaisilta ruokailun hinta (mikäli ilmoittanut ruokailevansa). Jäsenyhdistysten jäsenillä on läsnäolo-oikeus. Jäsenyhdistyksen edustajilla on esitys-, puhe- ja äänioikeus. Kissaliiton hallituksen jäsenillä on esitys- ja puheoikeus. Kissaliiton toimikuntien edustajilla on esitys- ja puheoikeus toimialaansa koskevissa asioissa. Suomen Kissaliiton kanssa yhteistyösopimuksen tehneiden rotuyhdistysten edustajilla on esitys- ja puheoikeus rotuaan/rotujaan/toimintaansa koskevissa asioissa. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, paitsi 8, 15 ja 16 mukaisissa asioissa, joissa päätökset tehdään ¾ määräenemmistöllä. Henkilövaalit suoritetaan suljetulla lippuäänestyksellä. Pöytäkirja kirjoitetaan päätöspöytäkirjana. Päätökset astuvat voimaan seuraavan vuoden 1. päivänä, ellei kokous toisin päätä. Syysliittokokous 2014 2/61

Pyhäjärvenkatu 5 Google Maps Page 1 of 1 Pyhäjärvenkatu 5,33200 Tam pere StreetView Hae lähiseudulta Karttatiedot 2014 Google 100 m Syysliittokokous 2014 3/61 https://www.google.fi/maps/place/pyh%c3%a4j%c3%a4rvenkatu+5,+33200+tampe... 25.9.2014

HALLITUS JA TOIMIKUNNAT 2014 4 Liiton asioita hoitaa ja sen toimintaa johtaa syyskokouksen valitsema liittohallitus, johon valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja. Puheenjohtaja sekä rahastonhoitaja ovat erovuorossa samana vuonna ja seuraavana vuonna varapuheenjohtaja sekä sihteeri. Kahdeksi vuodeksi valitaan vähintään yksi ja enintään neljä varsinaista sekä kaksi varajäsentä. Varsinaisista ja varajäsenistä puolet on erovuorossa vuosittain. Hallitus Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja mukaan luettuna vähintään 2/3 hallituksen jäsenistä on saapuvilla. Varajäsen on äänivaltainen varsinaisen jäsenen puuttuessa. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa arpa. Liittokokous voi nimetä hallituksen avuksi toimikuntia ja toimihenkilöitä. Puheenjohtaja Veikko Saarela (PIROK) 1 v Varapuheenjohtaja Jaana Jyrkinen (YK). (käytettävissä) Sihteeri Merja Lindgren (YK) (käytettävissä) Rahastonhoitaja Tellervo Kass (RUROK) 1 v. Varsinaiset jäsenet Mikko Ahvenainen (ERY-SYD) 1 v Sinikka Laine (RUROK) (käytettävissä) Tanja Salo (RUROK) (käytettävissä) Eija Välipirtti (PIROK) 1 v Varajäsenet Eeva Lindblom (SUROK) 1 v Kaisa Savolainen (ISROK) (käytettävissä) Tilintarkastusyhteisö BDO FinnPartners Oy FIFe edustaja Avustaja Veikko Saarela Jaana Jyrkinen Näyttelytoimikunta 3. NTK koostuu neljästä (4) jäsenestä, jotka liittokokous valitsee kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan siten, että puolet heistä on vuosittain erovuorossa. Lisäksi Kissaliiton hallitus voi nimetä keskuudestaan toimikuntaan jäsenen vuosittain. Mikäli joku NTK:n jäsenistä eroaa kesken toimikautensa, valitsee Kissaliiton hallitus seuraavaan liittokokoukseen asti uuden jäsenen. 4. Liittokokous nimittää toimikunnan koollekutsujan Jaana Heikanen (PIROK) 1 v. Riikka Turpeinen (POROK) 1 v Nina Roikonen (SUROK) (EI käytettävissä) Katja Kinnunen (TUROK) (käytettävissä) Syysliittokokous 2014 4/61

Rotutoimikunta 3. RTK koostuu Suomen Kissaliiton palkkaamasta rotukirjaajasta / rotukirjaajista sekä kuudesta (6) jäsenestä, jotka edustavat mahdollisimman laajasti eri roturyhmiä. Lisäksi Kissaliiton hallitus voi nimetä keskuudestaan toimikuntaan jäsenen vuosittain. Mikäli joku RTK:n jäsenistä eroaa kesken toimikautensa, valitsee Kissaliiton hallitus seuraavaan liittokokoukseen asti uuden jäsenen. 4. Liittokokous nimeää RTK:n jäsenet kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan, joista puolet on vuosittain erovuorossa. Rotutoimikunnan jäseneltä vaaditaan perehtyneisyys kissan kasvatukseen, yleisiin geneettisiin lainalaisuuksiin sekä erityisesti kissan genetiikkaan. Lisäksi edellytetään sääntöjen tuntemusta. Rotutoimikunnan jäseneltä vaaditaan perehtyneisyys kissan kasvatukseen, yleisiin geneettisiin lainalaisuuksiin sekä erityisesti kissan genetiikkaan. Lisäksi edellytetään sääntöjen tuntemusta. rotukirjaaja Miila Lehessaari Eija Välipirtti (PIROK) 1 v Leena Vessman (PIROK) 1 v.. Anna Honkanen (SUROK) 1 v Eeva Jokipelto (TUROK) (EI käytettävissä) Liudmila Koskinen (Satakissa) (käytettävissä) Tanja Luoma (PIROK) (EI käytettävissä) Tiedotustoimikunta 3. Liittokokous valitsee TTK:n jäsenet, joihin kuuluvat Kissa-lehden toimituskunta päätoimittaja, toimitussihteeri, taittaja ja ilmoitushankkija sekä lisäksi kolme (3) jäsentä, jotka ovat perehtyneitä tiedotustoimintaan. Toimituskunnan toimikausi on kaksi vuotta. Toimituskunta ja jäsenet valitaan kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan siten, että puolet heistä on erovuorossa. Lisäksi Kissaliiton hallitus voi nimetä keskuudestaan toimikuntaan jäsenen vuosittain. Mikäli joku TTK:n jäsenistä eroaa kesken toimikautensa, valitsee Suomen Kissaliiton hallitus seuraavaan liittokokoukseen asti uuden jäsenen. 4. Kokouksen koollekutsujana ja puheenjohtajana toimii Kissa-lehden päätoimittaja. Aija Harmaakari (SUROK) (käytettävissä) Anne Vuori (URK) 1 v (ero toimikunnasta 1.9.2014) Annukka Seppävuori (ERY-SYD) (EI käytettävissä) Kissa-lehti Päätoimittaja Milla Talja (TUROK) (käytettävissä). Taittaja Heli Ranta (YK) (käytettävissä) Toimitussihteeri Pirjo Syväsalo (TUROK) 1 v Ilmoitusmyyjä Sinikka Laine (RUROK) 1 v TTK:n hartain toive uusia jäseniä valittaessa olisi heidän aktiivisuutensa ja kokemus lehtityöstä. Haluaisimme jäseniä, jotka joko itse kirjoittavat tai heidän verkostossaan on kirjoittajia. Kurinpitotoimikunta 3. KPT koostuu viidestä (5) jäsenestä, jotka mahdollisuuksien mukaan eivät ole Kissaliiton hallituksen tai muiden toimikuntien jäseniä, poikkeuksena Suomen Tuomarikollegion jäsenyys. Liittokokous valitsee jäsenet kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan siten, että puolet heistä on Syysliittokokous 2014 5/61

vuosittain erovuorossa. Jäseniltä edellytetään perehtyneisyyttä Kissaliiton ja FIFen toimintaan ja sääntöihin. Mikäli joku KPT:n jäsenistä eroaa kesken toimikautensa, Kissaliiton hallitus voi nimetä uuden jäsenen seuraavaan liittokokoukseen asti. 4. Liittokokous nimittää toimikunnan koollekutsujan. Raia Kalliomäki (Satakissa) 1 v. Leena Vessman (PIROK) (EI käytettävissä) Kaija-Leena Laakso (PIROK) (käytettävissä) Sanna-Leena Santapakka (URK) 1 v Pirjo Teräsalmi (KES-KIS) (EI käytettävissä). Terveys- ja koulutustoimikunta 3. Toimikunta koostuu yhdestä erikseen valittavasta koulutusvastaavasta sekä kolmesta seitsemään (3-7) jäsenestä. Liittokokous valitsee toimikunnan jäsenet kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan siten, että puolet jäsenistä on kerrallaan erovuorossa. Lisäksi Suomen Kissaliiton hallitus voi nimetä keskuudestaan toimikuntaan jäsenen vuosittain. Mikäli joku TKT:n jäsenistä eroaa kesken toimikautensa, valitsee Suomen Kissaliiton hallitus seuraavaan liittokokoukseen asti uuden jäsenen 4. Liittokokous nimittää toimikunnan koollekutsujan. Jaana Tähtinen (SUROK) 1 v Kati Holmsten (POH-KIS) (käytettävissä) Ann-Marie Määttä (ISROK) 1 v. Carin Sahlberg (SUROK) (käytettävissä) Henriikka Neittaanmäki (KES-KIS) 1 v Inkeri Siltala (SUROK) 1 v. Heli Tepponen (TUROK) (käytettävissä) koulutusvastaava 1 v. = toimikausi päättyy 31.12.2015 HALLITUKSEN JA TOIMIKUNTIEN KOKOUKSIIN OSALLISTUMINEN 2014 HALLITUS 1 2 3sk 4 5sk 6 7 8 9 10 Veikko Saarela 10 x x x x x x x x x x Jaana Jyrkinen 10 x x x x x x x x xs x Merja Lindgren 10 x x x x x x x x x x Tellervo Kass 7 x e x x x x e e x x Mikko Ahvenainen 10 x x x x x x s x x x x Sinikka Laine 7 x e p x x x x e x x Tanja Salo 9 x x x x x x xs e x x Eija Välipirtti 9 x x e x x x x x x x Eeva Lindblom (vj) 9 x x x x x x x e x x Kaisa Savolainen (vj) 10 x x s x x x x s x x xs xs Hallituksen kokous 3, 5 skype kokous, x s = läsnä skypen välityksellä Syysliittokokous 2014 6/61

NTK 1sk 2sk 3sk 4sk 5sk 6sk 7sk 8sk 9sk 10sk Jaana Heikanen 10 x x x x x x x x x x Riikka Turpeinen 10 x x x x x x x x x x Nina Roikonen 8 e x x x x x e x x x Katja Kinnunen 10 x x x x x x x x x x Kaikki kokoukset skype kokouksia = sk RTK 1 2 3 4 5 6 7 8 Miila Lehessaari 8 x x x x x x x x Eija Välipirtti 8 x x x x x x x x Leena Vessman 8 x x x x x x x x Eeva Jokipelto 6 e e x x x x x x Anna Honkanen 5 x e x e e x x x Liudmila Koskinen 6 x x e x x e x x Tanja Luoma 5 x x x x x e p e TTK 1 2 3 4 Milla Talja 3 x e x x Heli Ranta 4 x x x x Pirjo Syväsalo 0 e e e e Sinikka Laine 1 x e e e Aija Harmaakari 4 x x x x Annukka Seppävuori 4 x x x x Anne Vuori 1 x e e e KPT 1 2 3 Raia Kalliomäki 3 x x x Leena Vessman 3 x x x Kaija-Leena Laakso 3 x x x Sanna-Leena Santapakka 3 x x x Pirjo Teräsalmi 2 e x x TKT 1 2sk 3 4sk 5sk 6sk Jaana Tähtinen 6 x x x x x x Ann-Marie Määttä 6 xs x xs x x x Kati Holmsten 6 x x xs x x x Carin Sahlberg 6 x x x x x x Henriikka Neittaanmäki 6 x x x x x x Inkeri Siltala 6 x x x x x x Heli Tepponen 5 x x xs e x x x = läsnä, x s = läsnä skypen välityksellä, e = estynyt, p = poissa Syysliittokokous 2014 7/61

Syysliittokokous 2014 16/61

Syysliittokokous 2014 17/61

Syysliittokokous 2014 18/61

Syysliittokokous 2014 19/61

Syysliittokokous 2014 20/61

Syysliittokokous 2014 21/61

Syysliittokokous 2014 22/61

Syysliittokokous 2014 23/61

Syysliittokokous 2014 24/61

Suomen Eurooppalaiskissarengas ry Finlands Européring rf The European Shorthair Cat Club in Finland Ehdotus Kissaliiton syysliittokokoukselle 2014 FIFelle esitettäväksi asiaksi Eurooppalaisen (EUR) näyttelypisteytyksen muuttaminen Suomen Eurooppalaiskissarengas ry:n hallitus ehdottaa Eurooppalaisen näyttelyarvostelun pisteytyksen muuttamista. Eurooppalainen saa silmiensä väristä 10 pistettä, vaikka kaikki värit ovat hyväksyttyjä. Silmien väristä annettava pistemäärä on suhteettoman suuri, kun siitä käytännössä saa aina täydet pisteet. Silmien värin suhteettoman suurta pistemäärää on kyseenalaistanut mm. tuomari Eric Reijers useiden jäsentemme kissoja arvostellessaan. Ehdotamme, että silmistä annettavien pisteiden määrä puolitettaisiin (10 5) ja vastaavasti pisteet lisättäisiin vartalosta annettaviin pisteisiin (25 30). Rotumääritelmän Yleistä otsikon ulkomuotoa koskevassa tekstissä ohjataan kehittämään vahvarakenteista kissatyyppiä ja Eurooppalaisen kooksi määritellään keskikokoinen tai suuri, joten eurooppalaiskissan vartalo on keskeinen rotuominaisuus ja se tulisi pistekorotuksen kautta entistäkin paremmin arvostelussa painotetuksi. Yhteensä Total Pää Head Silmien väri Eye colour Vartalo Body Eurooppalainen (EUR) pisteet European (EUR) points Muoto, nenä, leukaperät ja hampaat, otsa, leuka, kaula Korvien sijainti ja muoto Silmien muoto ja koko General shape, nose, jaws and teeth, forehead, chin, neck Placement and shape of the ears Shape and size of the eyes Rakenne, koko, luusto Jalkojen korkeus ja tassujen muoto Hännän muoto ja pituus Shape, size, bone structure Height of legs and shape of paws Shape and length of tail Nykyinen Present Ehdotus Proposal 100 100 25 25 10 5 25 30 Turkki Coat Väri, kuviot ja kuviointi, värien jakauma 20 20 Syysliittokokous 2014 25/61

Colour, markings and pattern, patching Laatu, rakenne ja pituus 15 15 Quality and texture, length Kunto Condition 5 5 Helsinki 30.8.2014 Mikko Murtonen Puheenjohtaja Chairman Suomen Eurooppalaiskissarengas ry The European Shorthair Cat Club in Finland Syysliittokokous 2014 26/61

ETELÄINEN ROTUKISSAYHDISTYS ry RASKATTFÖRENINGEN SYD rf ERY-SYD RY:N EHDOTUS SYKSYN LIITTOKOKOUKSELLE 2014 Ehdotus 1: ERY-SYD ehdottaa, että Suomen Kissaliitto ehdottaa edelleen FIFe:n yleiskokoukselle seuraavaa muutosta näyttelysääntöihin: Kohta 6.7.2 Esittelykäytännöt Perustelut: Huolimatta valitusta menettelytavasta: - jokaisella tuomarilla on oltava käytössään tuomarihäkki vähintään neljälle (4) kissalle kahdelle (2) kissalle. Näyttelyissä, joissa assistentti esittelee kissa tuomarille, tuomarilla on oltava käytössään tuomarihäkki vähintään neljälle (4) kissalle. - kissat on aina esiteltävä luettelonumeronsa kanssa - arvostelun on tapahduttava yleisön edessä. Tuomari voi halutessaan perustella arvosteluaan ja ilmoittaa tulokset. - kun tuomari on lopettanut arvostelun tai kun tuomarin tulokset on esitetty, tuomari tai hänen assistenttinsa pyytää näytteilleasettajia hakemaan kissansa tai assistentti vie kissat takaisin näyttelyhäkkeihin - kategorian parhaiden valinnassa vain assistentit saavat esitellä kissoja (kohta 4.9.6). Poistettava kohta yliviivattuna, lisäys kursiivilla punaisena Säännön ehdotetaan tulevan voimaan heti. Nykyisin valtaosa näyttelyistä niin Suomessa kuin muissakin FIFe-maissa on omistajakantoisia. Omistajakantoisissa näyttelyissä tuomarihäkit ovat vähäisellä käytöllä ja sääntöjen määräämä häkkimäärä hankaloittaa usein arvostelualueen rakentamista ja pakottaa yhdistykset varaamaan kymmeniä häkkejä tuomarihäkkikäyttöön. Sääntömuutoksen myötä tuomareilla olisi edelleen käytössään häkkejä, mutta yhdistys voisi tarvittaessa rakentaa arvostelualueen pienemmällä häkkimäärällä, helpottaen näin arvostelualueen rakentamista ja vapauttamalla häkkejä tarvittaessa muuhun käyttöön. Syysliittokokous 2014 27/61

Syysliittokokous 2014 28/61

Syysliittokokous 2014 29/61

Syysliittokokous 2014 30/61

Syysliittokokous 2014 31/61

Syysliittokokous 2014 32/61

Syysliittokokous 2014 33/61

Syysliittokokous 2014 34/61

Syysliittokokous 2014 35/61

Syysliittokokous 2014 36/61

Syysliittokokous 2014 37/61

Ehdotus Suomen Kissaliitto ry:n syyskokoukseen 2014 Ehdottaja: RTK Säännön voimaantulo: Voimassa oleva sääntö: 3.6.Kissaliitto 4 Hopea- ja valkolaikkuryhmän kissoja ei saa astuttaa keskenään niissä roduissa, joissa hopeavalkolaikkuja ei ole hyväksytty. Muutosehdotus: 3.6.Kissaliitto 4 Hopea- ja valkolaikkuryhmän kissoja ei saa astuttaa keskenään niissä roduissa, joissa hopeavalkolaikkuja ei ole hyväksytty. Poistettu teksti on yliviivattuna ja lisätty/muutettu lihavoituna. Perustelu: FIFe-sääntö, ei tarvita kansallista sääntöä. Puheenjohtajan allekirjoitus ja nimenselvennös Sihteerin allekirjoitus ja nimenselvennös Syysliittokokous 2014 38/61

Ehdotus Suomen Kissaliitto ry:n kevätkokoukseen 2014 Ehdottaja: RTK Säännön voimaantulo: Voimassa oleva sääntö: Rekisteröintisäännöt 14.9 Rekisterikirjaan merkitään: maininnat koko rekisteröidystä pentueesta, eritellen värit ja sukupuolet (uroksesta ja naaraasta voidaan käyttää myös merkkejä). mahdolliset veriryhmät ja vanhempien mikrosirunumerot takakanteen kissan nimi, värinumero ja rekisterinumero. Kasvattaja voi halutessaan pyytää perustellusta syystä rekisterikirjaan merkinnän EI KASVATUKSEEN / KASVATTAJAN PÄÄTÖS. Tällaisen kissan jälkeläisiä ei rekisteröidä. Tieto kasvatuskiellosta merkitään rekisterikirjaan. Kasvattajan päätöksellä asetettu kielto voidaan purkaa tai asettaa rekisteröinnin jälkeen. Vain kasvattaja voi muutoksen tehdä ilmoittamalla siitä kirjallisesti rotukirjaajalle. Rekisterikirja on toimitettava rotukirjaajalle uusimista varten. Rekisterikirjasta peritään korvaavan rekisterikirjan maksu, joka on puolet normaalista liittokokouksen vahvistamasta rekisteröintimaksusta. Kasvatuskieltoa ei voi asettaa sen jälkeen, kun kasvattaja on luovuttanut kissan uudelle omistajalle. Eläinlääkärin mikrosirutunnistetusta kissasta ottama rekisteröintisäännöissä mainittujen pakollisten ja suositeltujen DNA-testien tulos merkitään kissan rekisteritietoihin sekä rekisteriohjelmaan josta tulos siirtyy automaattisesti jälkeläisten rekisteritietoihin. DNA-tutkimusta varten otetusta poskisolu/verinäytteestä toimitetaan eläinlääkärin todistus tarvittavine lisätietoineen sekä laboratoriosta saatu tutkimustulos Suomen Kissaliitolle tuloksen rekisteröimistä varten. Terveyteen liittyvien DNA-testinäytteiden tulee aina olla eläinlääkärin ottamia ja tästä tulee toimittaa asianmukainen todistus tutkimustuloksen liitteenä. Kissaliitto voi asettaa kissalle kasvatuskiellon, mikäli se ei täytä näiden rekisterisääntöjen vaatimuksia. Tällöin rekisterikirjaan tulee merkintä Ei kasvatukseen / Kissaliiton päätös Päätöksen voi perua vain Kissaliitto. Jos kasvattajalle syntyy rodulle ei-hyväksyttyä väriä edustava pentu, joka sääntöjen mukaan rekisteröidään XLH/XSH, ja vanhemmat näin todetaan resessiivisen värigeenin kantajiksi, tehdään rekisteriin kantajuudesta merkintä sulkuihin molempien vanhempien värikoodin perään. Sulkuihin merkittävän koodin päättää kullekin värille ensimmäisen tapauksen yhteydessä rotutoimikunta, eikä sitä voida myöhemmin muuttaa.) Syysliittokokous 2014 39/61

Muutosehdotus: 14.9 Rekisterikirjaan merkitään: maininnat koko rekisteröidystä pentueesta, eritellen värit ja sukupuolet (uroksesta ja naaraasta voidaan käyttää myös merkkejä). mahdolliset veriryhmät ja vanhempien mikrosirunumerot takakanteen kissan nimi, värinumero EMS-koodi ja rekisterinumero. Kasvattaja voi halutessaan pyytää perustellusta syystä rekisterikirjaan merkinnän EI KASVATUKSEEN / KASVATTAJAN PÄÄTÖS. Tällaisen kissan jälkeläisiä ei rekisteröidä. Tieto kasvatuskiellosta merkitään rekisterikirjaan. Kasvattajan päätöksellä asetettu kielto voidaan purkaa tai asettaa rekisteröinnin jälkeen. Vain kasvattaja voi muutoksen tehdä ilmoittamalla siitä kirjallisesti rotukirjaajalle. Rekisterikirja on toimitettava rotukirjaajalle uusimista varten. Rekisterikirjasta peritään korvaavan rekisterikirjan maksu, joka on puolet normaalista liittokokouksen vahvistamasta rekisteröintimaksusta. Kasvatuskieltoa ei voi asettaa sen jälkeen, kun kasvattaja on luovuttanut kissan uudelle omistajalle. Eläinlääkärin mikrosirutunnistetusta kissasta ottama rekisteröintisäännöissä mainittujen pakollisten ja suositeltujen DNA-testien tulos merkitään kissan rekisteritietoihin sekä rekisteriohjelmaan josta tulos siirtyy automaattisesti jälkeläisten rekisteritietoihin. DNA-tutkimusta varten otetusta poskisolu/verinäytteestä toimitetaan eläinlääkärin todistus tarvittavine lisätietoineen sekä laboratoriosta saatu tutkimustulos Suomen Kissaliitolle tuloksen rekisteröimistä varten. Terveyteen liittyvien DNA-testinäytteiden tulee aina olla eläinlääkärin ottamia ja tästä tulee toimittaa asianmukainen todistus tutkimustuloksen liitteenä. Kissaliitto voi asettaa kissalle kasvatuskiellon, mikäli se ei täytä näiden rekisterisääntöjen vaatimuksia. Tällöin rekisterikirjaan tulee merkintä Ei kasvatukseen / Kissaliiton päätös Päätöksen voi perua vain Kissaliitto. Jos kasvattajalle syntyy rodulle ei-hyväksyttyä väriä edustava pentu, joka sääntöjen mukaan rekisteröidään XLH/XSH, ja vanhemmat näin todetaan resessiivisen värigeenin kantajiksi, tehdään rekisteriin kantajuudesta merkintä sulkuihin molempien vanhempien värikoodin perään. Sulkuihin merkittävän koodin päättää kullekin värille ensimmäisen tapauksen yhteydessä rotutoimikunta, eikä sitä voida myöhemmin muuttaa.) Poistettu teksti on yliviivattuna ja lisätty/muutettu lihavoituna. Perustelu: Oikean sanan vaihto. Puheenjohtajan allekirjoitus ja nimenselvennös Sihteerin allekirjoitus ja nimenselvennös Syysliittokokous 2014 40/61

Ehdotus Suomen Kissaliitto ry:n kevätkokoukseen 2014 Ehdottaja: RTK Säännön voimaantulo: Voimassa oleva sääntö: Rekisteröintisäännöt 3.6.Kissaliitto 9 Jos itämaisen lyhyt- tai pitkäkarvan kasvatuksesta syntyvien SIA/BAL/SYS/SYLjälkeläisten vanhemmista toinen tai molemmat ovat hopeita, pentuja saa käyttää OSH/OLH-kasvatukseen erikoisluvalla tai aikuisiällä (yli 10 kk) tehdyn siitostarkastuksen jälkeen. Tarkistusluokan tuomareille on ilmoitettava, että kissa voi geneettisesti olla hopea. Valkoisen siamilaisen/balineesin käyttö on sallittu vain SIA/BAL-kasvatuksessa. Varianttikissan saa risteyttää vain itämaisen pitkäkarvan / balineesin / seychellien pitkäkarvan kanssa tai varianttikissalla, joka sukutaulunsa tai DNA-testituloksen perusteella kantaa pitkäkarvageeniä. Näytteen saa ottaa kissan omistaja tai kasvattaja itse. Muutosehdotus: Rekisteröintisäännöt 3.6.Kissaliitto 9 Jos itämaisen lyhyt- tai pitkäkarvan kasvatuksesta syntyvien SIA/BAL/SYS/SYLjälkeläisten vanhemmista toinen tai molemmat ovat hopeita, pentuja saa käyttää OSH/OLH-kasvatukseen erikoisluvalla tai aikuisiällä (yli 10 kk) tehdyn siitostarkastuksen jälkeen. Tarkistusluokan tuomareille on ilmoitettava, että kissa voi geneettisesti olla hopea. Valkoisen siamilaisen/balineesin käyttö on sallittu vain SIA/BAL-kasvatuksessa. Varianttikissan saa risteyttää vain itämaisen pitkäkarvan / balineesin / seychellien pitkäkarvan kanssa tai varianttikissalla, joka sukutaulunsa tai DNA-testituloksen perusteella kantaa pitkäkarvageeniä. Näytteen saa ottaa kissan omistaja tai kasvattaja itse. Syysliittokokous 2014 41/61

Poistettu teksti on yliviivattuna ja lisätty/muutettu lihavoituna. Perustelu: Rekisteröintisäännöt 6:20 (s. 24) Fife sääntö, jossa sama asia. Näinollen ei tarvita erillistä kansallista sääntöä. Puheenjohtajan allekirjoitus ja nimenselvennös Sihteerin allekirjoitus ja nimenselvennös Syysliittokokous 2014 42/61

Ehdotus Suomen Kissaliitto ry:n syyskokoukseen 2014 NTK Näyttelytoimikunta ehdotus 1 Säännön voimaantulo: 1.1.2015 Voimassa oleva sääntö: 1.12 Näyttelymaksujen maksaminen Näyttelymaksut maksetaan näyttelyn järjestävän yhdistyksen ohjeiden mukaisesti. FIFe-jäsen tai kissan omistajan yhdistys takaa ilmoittautumismaksun maksamisen vain niiden ilmoittautumisten osalta jotka se on vahvistanut. Kissaliitto Näyttelymaksu on maksettava järjestävän yhdistyksen tilille ilmoittauduttaessa. Paperilomaketta käytettäessä kopio maksutositteesta on liitettävä ilmoittautumiseen. Jos järjestävä yhdistys haluaa varata oikeuden karsia kissoja näyttelystä, on tämä mahdollista vain, jos karsintaperuste on ilmoitettu jo näyttelykutsussa. Järjestävä yhdistys on velvollinen palauttamaan näyttelymaksun kokonaisuudessaan takaisin, mikäli peruutus on tehty ennen viimeistä ilmoittautumispäivää tai kissa on kuollut viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tai kissan omistaja on kuollut viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen. kissa on ilmoitettu siitosluokkaan ja luokasta on maksettu erillinen näyttelymaksu, mutta luokkaan tarvittavaa määrää kissan jälkeläisiä ei ole ilmoitettu näyttelyyn tai kasvattaja on ilmoittautunut kasvattajaluokkaan ja luokasta on maksettu erillinen näyttelymaksu, mutta luokkaan tarvittavaa määrää kasvattajan kasvatteja ei ole ilmoitettu näyttelyyn. Mikäli näyttelyn ilmoittautumisaikaa pidennetään alkuperäisestä kutsussa ilmoitetusta, koskee näyttelymaksun palautusvelvollisuus myös peruutuksia, jotka on tehty jatketun ilmoittautumisajan aikana. Sairastumistapauksissa viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen takaisin maksettava määrä on 75 % näyttelymaksusta. Maksun takaisin saamiseksi näytteilleasettajan on esitettävä lääkärintodistus tai eläinlääkärintodistus, joka on toimitettava näyttelyn järjestäneelle yhdistykselle viimeistään 14 vuorokauden sisällä näyttelystä. Näyttelymaksupalautukset on tehtävä neljän (4) viikon sisällä siitä, kun järjestävä yhdistys on saanut näytteilleasettajalta palautukseen tarvittavat tiedot. Jos näyttelyn eläinlääkärin tarkastuksessa todetaan, ettei kissa terveydentilansa puolesta voi osallistua näyttelyyn, yhdistys ei ole velvollinen palauttamaan näyttelymaksua. Kissaliitto Näyttelyyn ilmoittautuminen kotimaassa Suomen Kissaliiton alaisen yhdistyksen järjestämään näyttelyyn ilmoittaudutaan täyttämällä Kissaliiton näyttelyilmoituslomake tai täyttämällä internetissä sähköinen näyttelyilmoittautuminen. Ilmoittautuminen on voimassa ainoastaan jos omistajan/omistajien jäsenmaksu/jäsenmaksut omalle yhdistykselle ja näyttelymaksu järjestävälle yhdistykselle on maksettu. Jos kissalla on useampi Syysliittokokous 2014 43/61

omistaja, riittää, että heistä vähintään yksi ilmoittaa kissan näyttelyyn. Tällaisen ilmoituksen katsotaan sitovan myös kissan muita rekisteriin merkittyjä omistajia. Näyttelyn järjestäjä tarkistaa tarvittaessa omistajan/omistajien jäsenyyden voimassaolon. Kissat, jotka on ilmoitettu näyttelyyn sääntöjen vastaisesti, voidaan poistaa sieltä. Jos asia tulee esille vasta näyttelyn jälkeen, voidaan saatu arvostelutulos mitätöidä. Asian käsittelee näyttelyn jury tai Kissaliiton näyttelytoimikunta, joiden tulee alistaa päätöksensä Kissaliiton hallituksen hyväksyttäväksi. Muutosehdotus: Kissaliitto Näyttelyyn ilmoittautuminen kotimaassa Suomen Kissaliiton alaisen yhdistyksen järjestämään näyttelyyn ilmoittaudutaan täyttämällä Kissaliiton näyttelyilmoituslomake tai täyttämällä internetissä sähköinen näyttelyilmoittautuminen. Näyttelyyn ilmoitetun kissan omistajan/omistajien jäsenmaksu/jäsenmaksut omalle yhdistykselle on maksettava ennen näyttelyyn ilmoittautumista. Ilmoittautuminen näyttelyyn on sitova ja näyttelymaksu on maksettava järjestävälle yhdistykselle yhdistyksen ohjeiden mukaisesti. Ilmoittautuminen on voimassa ainoastaan jos omistajan/omistajien jäsenmaksu/jäsenmaksut omalle yhdistykselle ja näyttelymaksu järjestävälle yhdistykselle on maksettu. Jos kissalla on useampi omistaja, riittää, että heistä vähintään yksi ilmoittaa kissan näyttelyyn. Tällaisen ilmoituksen katsotaan sitovan myös kissan muita rekisteriin merkittyjä omistajia. Näyttelyn järjestäjä tarkistaa tarvittaessa omistajan/omistajien jäsenyyden voimassaolon. Kissat, jotka on ilmoitettu näyttelyyn sääntöjen vastaisesti, voidaan poistaa sieltä. Jos asia tulee esille vasta näyttelyn jälkeen, voidaan saatu arvostelutulos mitätöidä. Asian käsittelee näyttelyn jury tai Kissaliiton näyttelytoimikunta, joiden tulee alistaa päätöksensä Kissaliiton hallituksen hyväksyttäväksi. Poistettu teksti on yliviivattuna ja lisätty/muutettu lihavoituna. Perustelu: Sääntömuutoksella selkiytetään jäsenmaksuvelvollisuutta, näyttelyyn ilmoittautumista ja näyttelymaksujen maksamisvelvollisuutta. OmaKissan näyttelyohjeiden mukaan ilmoittautuminen on voimassa kun näyttelysihteeri on hyväksynyt ilmoittautumisen ja näytteilleasettajien mielestä jos näyttelymaksua ei ole suoritettu, he ovat peruuttaneet kissan osallistumisen näyttelyyn. Kissan omistajalla on edelleen mahdollisuus peruuttaa kissan ilmoittautuminen ennen ilmoittautumisajan päättymistä, ilmoittamalla siitä näyttelysihteerille. Syysliittokokous 2014 44/61

Ehdotus Suomen Kissaliitto ry:n syyskokoukseen 2014 Näyttelytoimikunta NTK ehdotus 2 Säännön voimaantulo: 1.1.2015 Voimassa oleva sääntö: 1.17 Näyttelyn järjestävän yhdistyksen vastuu näytteilleasettajista ja yleisöstä Järjestävä yhdistys on velvollinen a. lähettämään näytteilleasettajille vahvistuksen näyttelyyn hyväksymisestä. Vahvistuksessa, jonka näyttelyn järjestäjä lähettää näytteilleasettajalle, on ilmoitettava ainakin 80 % arvostelevista tuomareista. Ulkomaisille näytteilleasettajille vahvistus pitää lähettää vähintään kaksi viikkoa ennen näyttelyä. Poikkeukset: ennalta-arvaamattomat olosuhteet. Kissaliitto Tieto ilmoittautumisen hyväksymisestä (vahvistuskirje) on lähetettävä kaikille kotimaisille näytteilleasettajille viimeistään näyttelyviikkoa edeltävän viikon ensimmäisenä arkipäivänä. Vahvistuskirjeessä on mainittava näyttelypaikan nimi ja osoite, eläinlääkärintarkastusaika, arvostelun alkamisajankohta, milloin näyttely viimeistään päättyy, arvostelevat tuomarit sekä mitä värejä ja rotuja he tulevat arvostelemaan (tuomarijako). Vahvistuskirjeessä on lisäksi mainittava, jos näyttelyssä toteutuu rodun kategorian paras kilpailu. Tieto ilmoittautumisen hylkäämisestä on lähetettävä näytteilleasettajille välittömästi, kun se on järjestävän yhdistyksen tiedossa, kuitenkin viimeistään hyväksymistiedon lähetyspäivänä. Sekä vahvistuskirje, että tieto hylkäämisestä voidaan lähettää myös sähköpostitse. Vahvistuskirje on vahvistus siitä, että kissa voi osallistua näyttelyyn. Sitä ei siis pidä lähettää niin kauan, kuin kissan tai omistajan tiedoissa on epäselvyyksiä (esim. omistajan jäsenyydestä ei ole saatu vahvistusta). Tuomarin arvostelutehtäviä ei saa muuttaa vahvistuksen jälkeen muutoin kuin erityistapauksissa (sairastuminen, matkan peruuntuminen). Tällöin on asiasta ilmoitettava näytteilleasettajille ennen arvostelun alkamista. b. asettamaan näyttelymaksun kaikille näyttelyilleen c. valvomaan vaadittuja näyttelyjärjestelyjä ja turvallisuutta. On erityisesti huomattava, että on kiellettyä sijoittaa häkkejä päällekkäin. häkkien on oltava riittävän kokoisia (väh. 50 x 50 x 50 cm kissaa kohti) kissan mukavuuden varmistamiseksi. yksittäishäkkiin voidaan asettaa yksi kissa, kaksoishäkkiin enintään kolme kissaa. Pentueiden kohdalla tehdään poikkeuksia. Häkkirivien välillä on oltava yleisölle vähintään 1,25 m kulkutila. Kissaliitto Häkkirivien välisten kulkuteiden on oltava vähintään kaksi (2) metriä leveitä. Osallistuvien kissojen määrä on rajoitettava tilaan sopivaksi. Vähimmäismitoiltaan 65x65x55cm häkkiin voidaan asettaa kaksi kissaa omistajan pyynnöstä. d. lähettämään 40 päivän kuluessa näyttelystä näyttelyluettelon ja tulokset kansalliselle liitolle tai yhdistykselle, jonka jäseniä osallistui näyttelyyn. Syysliittokokous 2014 45/61

Kissaliitto Täsmennys: Tässä sääntökohdassa kansallisella liitolla tarkoitetaan liiton toimistoa ja Vuoden Kissapistelaskijoita seuraavasti: Kissaliiton toimistoon lähetetään 3 kpl, joista yksi edelleen FIFelle toimitettavaksi Vuoden Kissa-pistelaskijoille lähetetään kullekin 1 kpl näyttelyn tarkistetut tulokset on lisäksi julkaistava yhdistyksen kotisivuilla Näyttelyluettelo on annettava ilmaiseksi myös näyttelyssä toimiville tuomarioppilaille ja assistenteille. e. ottamaan huomioon ikäluokituksessa, että yksipäiväisessä näyttelyssä ratkaiseva on näyttelypäivämäärä useammalle, kuin yhdelle päivälle jakaantuvassa kategorioittain jaetussa näyttelyssä ratkaiseva on päivämäärä, jolloin kyseinen kategoria arvostellaan muissa useammalle päivälle jaetuissa näyttelyissä ratkaiseva on näyttelyn ensimmäinen päivämäärä Muutosehdotus: Kissaliitto Tieto ilmoittautumisen hyväksymisestä (vahvistuskirje) on lähetettävä kaikille kotimaisille näytteilleasettajille viimeistään näyttelyviikkoa edeltävän viikon ensimmäisenä arkipäivänä. Vahvistuskirjeessä on mainittava näyttelypaikan nimi ja osoite, eläinlääkärintarkastusaika, arvostelun alkamisajankohta, milloin näyttely viimeistään päättyy, arvostelevat tuomarit sekä mitä värejä ja rotuja he tulevat arvostelemaan (tuomarijako). Vahvistuskirjeessä on lisäksi mainittava, jos näyttelyssä toteutuu rodun kategorian paras kilpailu. Tieto ilmoittautumisen hylkäämisestä on lähetettävä näytteilleasettajille välittömästi, kun se on järjestävän yhdistyksen tiedossa, kuitenkin viimeistään hyväksymistiedon lähetyspäivänä. Sekä vahvistuskirje, että tieto hylkäämisestä voidaan lähettää myös sähköpostitse. Vahvistuskirje on vahvistus siitä, että kissa voi osallistua näyttelyyn. Sitä ei siis pidä lähettää niin kauan, kuin kissan tai omistajan tiedoissa on epäselvyyksiä (esim. omistajan jäsenyydestä ei ole saatu vahvistusta). Kissaliitto Täsmennys: Tässä sääntökohdassa kansallisella liitolla tarkoitetaan liiton toimistoa ja Vuoden Kissapistelaskijoita seuraavasti: Kissaliiton toimistoon lähetetään 3 kpl, joista yksi edelleen FIFelle toimitettavaksi Vuoden Kissa-pistelaskijoille lähetetään kullekin Näyttelytoimikunnan sihteerille 1 kpl näyttelyn tarkistetut tulokset on lisäksi julkaistava yhdistyksen kotisivuilla Näyttelyluettelo on annettava Kissaliiton toimihenkilöiden lisäksi ilmaiseksi myös näyttelyssä toimiville tuomarioppilaille ja assistenteille. Poistettu teksti on yliviivattuna ja lisätty/muutettu lihavoituna. Perustelu: OmaKissan käytön etenemisen myötä epäselvyyksiä koskeva osio on tarpeeton. Tulosten ja näyttelyluettelon lähettämistä on täsmennetty ja turhien luetteloiden lähettämistä vähennetään sääntömuutoksella. Syysliittokokous 2014 46/61

Ehdotus Suomen Kissaliitto ry:n kevätkokoukseen 2014 Näyttelytoimikunta NTK ehdotus 3 Säännön voimaantulo: 1.1.2015 Voimassa oleva sääntö: 4.9.3 Kategorian parhaat (Best In Show, BIS) Kategorian parhaat voidaan valita kokonaisuutena:kategoriat I, II, III ja IV yhdessä erikseen:kategorioista I, II, III ja IV Kun kategorian parhaat valitaan yhdessä, täytyy paneelissa olla ainakin yksi kansainvälinen kaikkien rotujen tuomari. Kun kategorian parhaat valitaan kussakin kategoriassa erikseen, voidaan paneeliin kutsua ko. kategorian oikeudet omaavia tuomareita. Kussakin kategoriassa voidaan jakaa kuusi (6) Kategorian Paras (KP)-titteliä seuraavasti: paras uros paras naaras paras kastraattiuros paras kastraattinaaras paras nuori 7-10 kk (ei jaettu sukupuolen mukaan) paras pentu 4-7 kk (ei jaettu sukupuolen mukaan) Jos näyttelyn järjestäjä niin haluaa, voivat kategorian paras aikuinen uros ja kategorian paras aikuinen naaras kilpailla keskenään kategorian parhaan ja kategorian parhaan vastakkaisen titteleistä voivat kategorian paras kastraattiuros ja kategorian paras kastraattinaaras kilpailla keskenään kategorian parhaan ja kategorian parhaan vastakkaisen titteleistä. Kotikissat voivat saada korkeintaan kaksi (2) kategorian paras kotikissa-titteliä seuraavasti: paras lyhytkarvainen kotikissa ja paras pitkäkarvainen kotikissa tai paras kotikissauros ja paras kotikissanaaras tai paras kotikissa. ja Kissaliitto liite 4 näyttelysääntöihin Vuoden kissan valinta Pistelaskutaulukko vuoden kissan, kastraatin ja nuoren valintaan: Kategorian paras (KPA, KPN, KPP, KPK) 130 + näyttelykohtaiset lisäpisteet Tuomarin paras (TP) 110 + näyttelykohtaiset lisäpisteet Värin paras (VP) 100 CACS, CAPS, KM 97 CAGCIB, CAGPIB 96 CACIB, CAPIB 95 CAC, CAP 93 Excellent 1 (EX1) 90 Excellent (EX) 88 Oikein hyvä (OH) 76 Hyvä (H) 61 Syysliittokokous 2014 47/61

Diskaus, kaikki muutokset kissan rekisterikirjan EMS-koodiin (*) tai sukupuoleen 0 (*) ei koske väriryhmien sisällä tapahtuvia muutoksia Kissat jotka näyttelyssä saavuttavat TP-tai KP-tuloksen saavat näyttelykohtaisia lisäpisteitä seuraavasti: Luettelossa olevien kyseiseen kategoriaan ja kyseiseen kilpailuluokkaan ilmoitettujen kissojen lukumäärä/100. Lisäpisteet lasketaan siis erikseen aikuisille uroksille, aikuisille naaraille, kastraattiuroksille, kastraattinaaraille, nuorille ja pennuille. Lisäpistemäärät ilmoitetaan näyttelyluettelossa kahden desimaalin tarkkuudella. Lisäpisteitä laskettaessa ei huomioida niitä näyttelyyn ilmoitettuja rotuja, joita FIFe ei ole hyväksynyt tai kissoja, jotka kilpailevat vain tarkistus-, siitos- tai veteraaniluokissa (luokat 13x, 15 ja 17). Muutosehdotus: Jos näyttelyn järjestäjä niin haluaa, voivat kategorian paras aikuinen uros ja kategorian paras aikuinen naaras kilpailla keskenään kategorian parhaan ja kategorian parhaan vastakkaisen titteleistä voivat kategorian paras kastraattiuros ja kategorian paras kastraattinaaras kilpailla keskenään kategorian parhaan ja kategorian parhaan vastakkaisen titteleistä. Kissaliitto Näyttelyn järjestäjä voi halutessaan verrata BIS-voittajia toisiinsa seuraavalla tavalla: Verrata kategorian parhaan aikuisen uroksen ja kategorian parhaan aikuisen naaraan. Voittaja saa tittelin BIS 1 ja toiseksi tullut tittelin BIS 2. Verrata kategorian parhaan kastraattiuroksen ja kategorian parhaan kastraattinaaraan. Voittaja saa tittelin BIS 1 ja toiseksi tullut tittelin BIS 2. Verrata kategorian parhaan nuoren 7-10 kk ja kategorian parhaan pennun 4-7 kk. Voittaja saa tittelin BIS 1 ja toiseksi tullut tittelin BIS 2. Nämä kolme BIS 1 tittelin voittanutta kissaa voivat vielä kilpailla keskenään ja voittaja saa Best In Category (BIC) tittelin. Kotikissat voivat saada korkeintaan kaksi (2) kategorian paras kotikissa-titteliä seuraavasti: paras lyhytkarvainen kotikissa ja paras pitkäkarvainen kotikissa tai paras kotikissauros ja paras kotikissanaaras tai paras kotikissa. ja Kissat jotka näyttelyssä saavuttavat TP-tai KP-tuloksen saavat näyttelykohtaisia lisäpisteitä seuraavasti: Luettelossa olevien kyseiseen kategoriaan ja kyseiseen kilpailuluokkaan ilmoitettujen kissojen lukumäärä/100. Lisäpisteet lasketaan siis erikseen aikuisille uroksille, aikuisille naaraille, kastraattiuroksille, kastraattinaaraille, nuorille ja pennuille. Lisäpistemäärät ilmoitetaan näyttelyluettelossa kahden desimaalin tarkkuudella. Lisäpisteitä laskettaessa ei huomioida niitä näyttelyyn ilmoitettuja rotuja, joita FIFe ei ole hyväksynyt tai kissoja, jotka kilpailevat vain tarkistus-, siitos- tai veteraaniluokissa (luokat 13x, 15 ja 17). Näyttelyissä joissa valitaan BIS 1 ja BIS 2, TP- ja BIS 2-tuloksen saaneet kissat saavat lisäpisteensä edellisen mukaan. BIS 1 kissat saavat lisäksi voittamansa BIS 2 kissan lisäpisteet. Näyttelyissä joissa valitaan BIC, saavat nämä kissat lisäpisteet koko kategorian kissojen määrästä. Poistettu teksti on yliviivattuna ja lisätty/muutettu lihavoituna. Syysliittokokous 2014 48/61

Perustelu: Näyttelyihin on toivottu lisää juhlallisuutta ja sillä että näyttelyssä on 4 "isoa" voittajaa totutun 42 sijasta mahdollistaa näiden neljän juhlavamman palkitsemisen. Sponsoreillekin on helpompi perustella 4 suuren palkinnon tarve kuin 42. Verrattaessa kissoja kategorian sisällä ei tarvita all-round tuomaria, kuten BOB valinnassa tarvitaan. Vuoden kissa tuloksissa BIS 1 ja BIC voittajat saavat suuremmat lisäpisteet, jolloin saadaan voittajiin selkeämpiä eroja ja NW tittelin saajakin on vertailussa voittanut, eikä se joka sattumalta saa suuremmat lisäpisteet. Yhdistykset voivat halutessaan valita BIS voittajat kuten ennenkin ja jättää nämä vertailut tekemättä. Ehdotus Suomen Kissaliitto ry:n kevätkokoukseen 2014 Näyttelytoimikunta NTK ehdotus 4 Säännön voimaantulo: 1.1.2015 Voimassa oleva sääntö: 1.10 Näyttelyn järjestäjän vastuu Näyttelyiden järjestäjien täytyy: a) kutsua tunnustettuja tuomareita (katso kohta 6.1) b) vakuuttaa näyttelyn tuomarit ja toimihenkilöt. Yhdistysten, jotka eivät voi vakuuttaa näyttelyissään toimivia ulkomaisia tuomareita, tuomarioppilaita tai assistentteja, on ilmoitettava tästä heille etukäteen, jotta heillä on mahdollisuus ottaa vakuutus kotimaassaan. Kissaliitto Vastuu kissasta arvosteluhenkilöstön (tuomarit, oppilaat, assistentit) käsitellessä sitä on järjestävällä yhdistyksellä, muina aikoina kissan omistajalla. Näyttelyn järjestävällä yhdistyksellä tulee olla vastuuvakuutus näytteilleasettajille tai yleisölle tahattomasti aiheuttamiensa vahinkojen varalta. Järjestävän yhdistyksen on riittävän hyvin informoitava yleisöä siitä, ettei kissoihin saa koskea. c) julkaista näyttelykutsu, joka sisältää näyttelyn päivämäärän näyttelypaikan ja sen osoitteen viimeisen ilmoittautumispäivän näyttelymaksun määrän näyttelyssä arvostelevat tuomarit ja kategoriat, joiden arvosteluoikeus heillä on luettelon hotelleista joihin otetaan kissoja, jotta näytteilleasettajat voivat tehdä huonevarauksensa terveys- ja rajamuodollisuuksia koskevat vaatimukset näyttelyn aukioloajat pankki- tms. tilinumerot, joille näyttelymaksut on maksettava. Kissaliitto Näyttelykutsussa on lisäksi mainittava: eläinlääkärin tarkastuksen aika mahdolliset kansalliset lisäluokat assistenteiksi ja tuomarioppilaiksi pyrkivien viimeinen ilmoittautumispäivä Syysliittokokous 2014 49/61

mahdollinen karsintaperuste mahdollisuus rodun kategorian paras kilpailuun määrätyssä rodussa (määritellään EMS-koodilla), jos kissoja on tarpeeksi sekä kyseisessä rodussa, että lopussa kategoriassa (vähintään 50 kissaa molemmissa). Näyttelykutsu on lähetettävä Kissaliiton sihteerille. Kaikista näyttelyistä julkaistaan päivämäärä, pitopaikkakunta ja ilmoittautumisaika liiton lehdessä hyvissä ajoin ennen ilmoittautumisaikaa. Muutosehdotus: Kissaliitto Näyttelykutsussa on lisäksi mainittava: eläinlääkärin tarkastuksen aika mahdolliset kansalliset lisäluokat assistenteiksi ja tuomarioppilaiksi pyrkivien viimeinen ilmoittautumispäivä mahdollinen karsintaperuste mahdollisuus rodun kategorian paras kilpailuun määrätyssä rodussa (määritellään EMS-koodilla), jos kissoja on tarpeeksi sekä kyseisessä rodussa, että lopussa kategoriassa (vähintään 50 kissaa molemmissa) Miten kategorian parhaat tullaan valitsemaan (yhdistetäänkö kategorioita tai tuleeko BIS 1, BIS 2 ja BIC valinnat) Näyttelykutsu on lähetettävä Kissaliiton sihteerille. Kaikista näyttelyistä julkaistaan päivämäärä, pitopaikkakunta ja ilmoittautumisaika liiton lehdessä hyvissä ajoin ennen ilmoittautumisaikaa. Poistettu teksti on yliviivattuna ja lisätty/muutettu lihavoituna. Perustelu: Näyttelytoimikunta pitää tärkeänä että näytteilleasettaja tietää jo kissaa ilmoittaessaan mitä vaihtoehtoa näyttelyn BIS-valinnoissa tullaan käyttämään. FIFen yleiskokous päätti syksyllä, että mahdollisesta Breed Bis valinnasta ei tarvitse kertoa etukäteen, mutta näyttelytoimikunta haluaa pitää tässä kohtaa kansallisen tiukennoksen säännöissä. Ehdotus Suomen Kissaliitto ry:n kevätkokoukseen 2014 Näyttelytoimikunta NTK ehdotus 5 Säännön voimaantulo: 1.1.2015 Voimassa oleva sääntö: 7.3 Tupakoimattomuus Tupakointi näyttelypaikalla on ankarasti kielletty, lukuun ottamatta siihen erikseen merkittyjä Syysliittokokous 2014 50/61

tiloja. Kissaliitto Suomen lain mukaan tupakointi on kielletty myös ravintolatiloissa. Muutosehdotus: 7.3 Tupakoimattomuus Tupakointi näyttelypaikalla on ankarasti kielletty, lukuun ottamatta siihen erikseen merkittyjä tiloja. Kissaliitto Suomen lain mukaan tupakointi on kielletty myös ravintolatiloissa. Poistettu teksti on yliviivattuna ja lisätty/muutettu lihavoituna. Perustelu: Turha tarkennus sääntöön voidaan poistaa. Ehdotus Suomen Kissaliitto ry:n kevätkokoukseen 2014 Näyttelytoimikunta NTK ehdotus 6 Säännön voimaantulo: 1.1.2015 Voimassa oleva sääntö: Kissaliitto liite 4 näyttelysääntöihin Vuoden kissan valinta Kilpailuun voivat osallistua kissat, joiden omistaja/omistajat ovat Kissaliiton jäsenyhdistyksen jäseniä ja joiden kotipaikka on Suomessa kilpailutulosten saavuttamishetkellä. Kissojen (poikkeuksena kotikissat) on oltava rekisteröityjä Kissaliiton rekisteriin kilpailutulokset saavuttaessaan ja mukaan laskettavien näyttelytulosten on oltava Kissaliiton alaisista näyttelyistä. Syysliittokokous 2014 51/61

Muutosehdotus: Kissaliitto liite 4 näyttelysääntöihin Vuoden kissan valinta Kilpailuun voivat osallistua kissat, joiden omistaja/omistajat ovat Kissaliiton jäsenyhdistyksen jäseniä ja joiden kotipaikka on Suomessa kilpailutulosten saavuttamishetkellä. Kissojen (poikkeuksena kotikissat) on oltava rekisteröityjä Kissaliiton rekisteriin kilpailutulokset saavuttaessaan ja Kissoilla (poikkeuksena kotikissat) on oltava Kissaliiton rekisterinumero kilpailutulokset saavuttaessaan ja kissan rekisteröinnin on oltava valmis Kissaliitossa vuoden loppuun mennessä. Mukaan laskettavien näyttelytulosten on oltava Kissaliiton alaisista näyttelyistä. Poistettu teksti on yliviivattuna ja lisätty/muutettu lihavoituna. Perustelu: Asia jäi avoimeksi viime liittokokouksessa, kun muutettiin tuontikissojen näyttelyyn pääsyn edellytyksiä. Omakissan myötä kissat saavat rekisterinumeron jo siinä vaiheessa kun niiden rekisteröinti on kesken, mutta niillä on oikeus osallistua näyttelyihin. Ehdotus Suomen Kissaliitto ry:n kevätkokoukseen 2014 Näyttelytoimikunta NTK ehdotus 7 Säännön voimaantulo: 1.1.2015 Voimassa oleva sääntö: Kissaliitto liite 4 näyttelysääntöihin Vuoden kissan valinta Kaikki kilpailuvuoden aikana kotimaisiin näyttelyihin osallistuneet Kissaliiton rekisteriin merkityt rotukissat ja kaikki näyttelyihin osallistuneet kotikissat osallistuvat automaattisesti Vuoden Kissakilpailuun. Kissan omistaja voi halutessaan kieltää kissansa ottamisen mukaan kilpailuun ilmoittamalla siitä kirjallisesti liiton toimistoon viimeistään seuraavan vuoden tammikuun 15. päivään mennessä. Muutosehdotus: Kaikki kilpailuvuoden aikana kotimaisiin näyttelyihin osallistuneet Kissaliiton rekisteriin merkityt rotukissat ja kaikki näyttelyihin osallistuneet kotikissat osallistuvat automaattisesti Vuoden Kissakilpailuun. Kissan omistaja voi halutessaan kieltää kissansa ottamisen mukaan kilpailuun ilmoittamalla siitä kirjallisesti liiton toimistoon viimeistään seuraavan vuoden tammikuun 15. päivään mennessä. vuoden loppuun mennessä. Poistettu teksti on yliviivattuna ja lisätty/muutettu lihavoituna. Syysliittokokous 2014 52/61

Perustelu: Sama aikaraja kuin rekisteröinnin valmistumisella. Näin myös tulokset saadaan virallisiksi nopeammin. Jaana Heikanen Puheenjohtajan allekirjoitus ja nimenselvennös Katja Kinnunen Sihteerin allekirjoitus ja nimenselvennös Syysliittokokous 2014 53/61

ETELÄINEN ROTUKISSAYHDISTYS ry RASKATTFÖRENINGEN SYD rf Ehdotus 2: Muutos kansallisiin näyttelysääntöihin 5.6 Lisäluokat Kissaliiton hyväksymät kansalliset lisäluokat: Luokka 15. Siitosluokka Luokka 16. Kasvattajaluokka Luokka 17. Veteraaniluokka Kategoriakohtaiseen siitosluokkaan voi osallistua Kissaliiton rekisterissä oleva kissa, joka on näyttelyssä arvosteltavana tai pelkästään siitosluokkaan osallistuvana, ja jolla on näyttelyssä arvosteltavana on vähintään kolme sen jälkeläistä, joiden ensirekisteröinti on tapahtunut Kissaliitossa, ja joista ainakin yksi on näyttelypäivänä alle 2-vuotias. Siitosurokset ja -naaraat kilpailevat eri luokissa. Siitosluokkaan suositellaan ilmoittauduttavan erikseen näyttelyilmoituslomakkeella. Mikäli kissa osallistuu arvosteluluokkaan, erillistä ilmoittautumista ei tarvita, vaan siitosluokkaan osallistuminen tapahtuu automaattisesti, mikäli kissalla on riittävästi jälkeläisiä. Mikäli kissan halutaan osallistuvan pelkästään siitosluokkaan, ilmoittautuminen tehdään kulloinkin voimassaolevan ilmoittautumisohjeen mukaisesti. Kategoriakohtaiseen kasvattajaluokkaan voi osallistua Kissaliiton alainen kasvattajasitoumuksen allekirjoittanut kasvattaja, jolla on näyttelyssä arvosteltavana vähintään viisi kasvattia, joiden ensirekisteröinti on tapahtunut Kissaliitossa, ja joista ainakin kaksi on alle 2-vuotiasta näyttelypäivänä. Kasvattajaluokkaan on joko ilmoittauduttava erikseen tai kasvattajalla on oltava omissa nimissään näyttelyssä paikalla vähintään yksi kissa ko. kategoriassa. Suositellaan kasvattajaluokkaan ilmoittauduttavan erikseen näyttelyilmoituslomakkeella. Mikäli kasvattajan omistama kissa osallistuu arvosteluluokkaan, erillistä ilmoittautumista ei tarvita, vaan kasvattajaluokkaan osallistuminen tapahtuu automaattisesti, mikäli kasvattajalla on riittävästi kasvatteja näyttelyssä. Mikäli kasvattaja haluaa osallistua pelkästään kasvattajaluokkaan, ilmoittautuminen tehdään kulloinkin voimassaolevan ilmoittautumisohjeen mukaisesti. Veteraaniluokkaan osallistuvan kissan on oltava Kissaliiton rekisterissä ja vähintään 7- vuotias näyttelypäivänä. Veteraanit arvostellaan voimassa olevien rotustandardien mukaan neljässä kategoriassa urokset ja naaraat eri luokissa. Paras veteraani valitaan kustakin kategoriasta. Näyttelyn paras veteraani valitaan vain, jos paikalla on allround tuomari. Lisäksi valitaan paras kotikissaveteraani samoilla säännöillä. Veteraaniluokkaan ilmoittaudutaan erikseen näyttelyilmoituslomakkeella. Siitos ja kasvattajaluokissa lasketaan kaikkien jälkeläisten keskiarvo pistelaskentataulukon mukaan ja tulos julkaistaan kahden desimaalin tarkkuudella. Tasatuloksen ollessa kyseessä lasketaan ensin TP- jälkeläisten lukumäärä ja jos tulos on edelleen tasan, VP- jälkeläisten lukumäärä. Jos tulos on edelleen tasan, on voittajia kaksi. Lisäluokkien tulokset kategorioittain on julkistettava näyttelyn kuluessa ja voittajat palkitaan näyttelyn parhaiden kissojen esittelyn yhteydessä. Siitos- ja kasvattajaluokan voittajat palkitaan, jos voittajan pistemäärä on vähintään 90. Osallistuminen siitos- ja kasvattajaluokkiin on tarkastettava näyttelyn sihteeristössä viimeistään kaksi (2) tuntia näyttelyluetteloon merkityn arvostelun alkamisajan jälkeen. Syysliittokokous 2014 54/61