LASKUTUSTILASTO 2012 Miljoonaa euroa 1 600 Ennuste 1 400 1 200 1 000 Indeksikorjattu 800 600 400 Kotimainen 200 Ulkomainen 0 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 SUUNNITTELU- JA KONSULTTITOIMISTOJEN LIITTO SKOL RY Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI www.skolry.fi
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 1 (27) SUUNNITTELUVIENNISSÄ KASVUA, KOTIMARKKINAT ENNALLAAN VUONNA 2012 Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liiton SKOLin jäsenyritysten toiminta kasvoi viisi prosenttia vuonna 2012. Pääosa kasvusta tuli vientihankkeista, viennin kasvu koko alalla oli 17 prosenttia. Vienti kasvoi kaikilla suunnittelusektoreilla. Suhteellisesti parhaat 67 prosentin kasvulukemat tulivat talosuunnittelusta, mutta myös teollisuussuunnittelun ja kehitysyhteistyön kasvu oli merkittävää. Kotimarkkinoilla suunnittelu- ja konsultointiyritysten kasvu jäi vaatimattomaan kahteen prosenttiin, kotimaisten teollisuus- ja infrainvestointien junnatessa edellisvuoden tasolla. Valopilkkuna kotimarkkinoilla oli kuitenkin talonrakennussuunnittelun 8 prosentin kasvu edellisvuodesta. SKOLin jäsenyritysten kokonaislaskutus vuonna 2012 oli 1 270 miljoonaa euroa (1 210 M v. 2011). Kotimaisia töitä tehtiin 1 000 miljoonalla eurolla ja ulkomaisia töitä 270 miljoonalla eurolla. Toiminnan kasvu tuli pääosiltaan talonrakennuksen suunnittelun kasvusta sekä kotimaassa että viennissä ja teollisuuden lisääntyneistä vientitöistä. Jäsenyritykset arvioivat laskutuksen kasvavan kuluvan vuoden aikana noin seitsemän prosenttia. Kokonaislaskutus kasvoi talosuunnittelussa 11 %, teollisuussektorilla 4 %, yhdyskuntasektori jäi edellisvuoden tasolle ja muut alat olivat 9 prosentin laskussa. Alan kokonaislaskutuksesta talonrakennussektorin osuus oli 38 %, teollisuussektorin 35 %, yhdyskuntasektorin 23 % ja muiden alojen 3 %. Kotimainen laskutus kasvoi talosektorilla 8 %, teollisuus- ja infrasektorit jäivät edellisvuoden tasolle. Vientilaskutus kasvoi talosuunnittelussa 67 %, teollisuudessa 14 % ja infrasektorilla 7 %. Muilla aloilla viennin kasvua tuli sekä kehitysyhteistyöstä että johdon konsultoinnista yhteensä 23 %. SKOLin 205 jäsenyrityksen ja yritysryhmän kokonaishenkilömäärä oli vuoden 2013 alussa 14 874 henkeä. Alan henkilöstö kasvoi vuoden aikana noin 700 hengellä eli viisi prosenttia. Yliopistotutkinnon suorittaneita (DI yms.) oli noin 4 000, insinööri- tai muun amk-tutkinnon suorittaneita noin 7 500, teknikoita ja rakennusmestareita 1 600 ja muuta henkilöstöä vajaa 1 800 henkeä. Jäsenyritysten keskimääräinen laskutus henkilötyövuotta kohden oli 88 000 euroa samoin kuin vuonna 2011. Suurin konsulttiyritys oli Pöyry Finland, jonka kokonaislaskutus Suomessa tuotetuista konsulttipalveluista oli 164 miljoonaa euroa. Toisena oli Swecon ja FMC Groupin yritysryhmä 150 milj. eurolla ja kolmantena Ramboll Finland 109 miljoonalla eurolla. Seuraavina olivat suuruusjärjestyksessä Etteplan, Neste Jacobs, Citec, FCG Finnish Consulting Group, Elomatic, Sito ja Granlund.
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 2 (27) Suunnittelun kotimarkkinat ennallaan miljardissa eurossa SKOLin jäsenyritysten kotimainen laskutus oli viime vuonna 1 000 (980) miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisvuodesta kaksi prosenttia. Talosuunnittelun kotimainen laskutus kasvoi 8 prosenttia, teollisuus- ja infrasektorit jäivät edellisvuoden tasolle ja muut alat (johdon kosultointi ja koulutus) vähenivät 30 %. Talonrakennussektorilla kotimaisen suunnittelun määrä oli 445 (410) miljoonaa euroa, jossa siis kasvua edellisvuodesta oli kahdeksan prosenttia. Korjausrakentamisen suunnittelun osuus kotimaisesta laskutuksesta oli vajaa neljännes. Toimialoista eniten kasvoivat rakennuttaminen, rakennetekniikka ja kiinteistöjohto ja ylläpito. Rakennetekniikka on suurin toimiala ja edustaa 33 prosenttia talosektorista. Talonrakennussektorin suurimmat yritykset kotimaisissa töissä olivat Pöyry, Finnmap Consulting, Granlund, Vahanen, Ramboll Finland, Airix, Wise Group, A-Insinöörit ja ISS Proko. Infra- ja yhdyskuntasektorin kotimainen laskutus pysyi käytännössä ennallaan 250 miljoonassa eurossa, laskua oli vajaan prosentin verran. Suurimmaksi infratoimialaksi nousi ympäristö- ja maisemasuunnittelu ohi tie-, katu- ja aluetekniikan, molemmat edustavat noin viidennestä sektorin laskutuksesta. Kolmantena oli geo- ja kalliotekniikan suunnittelu, joka väheni hieman. Yhdyskuntasektorin suurimmat yritykset kotimaassa olivat Ramboll Finland, Pöyry Finland, Sito-yhtiöt, Destia, FCG, WSP ja Ahma insinöörit. Kotimaisten teollisuuskohteiden suunnittelua tehtiin 280 miljoonalla eurolla kuten edellisvuonnakin. Teollisuussuunnittelusta 32 prosenttia on prosessisuunnittelua ja 17 prosenttia tehdas- ja laitossuunnittelua, joka oli suurimmassa kasvussa. Eniten vähennystä oli energiatekniikassa ja teollisuusautomaatiossa. Suurimmat yritykset kotimaassa olivat Etteplan, Neste Jacobs, Pöyry, SWECO, DEKRA, Elomatic, Rejlers ja Citec. Kotimaisista suunnittelutöistä hintatarjouskilpailua käytettiin 33 (36) prosentissa tilauksista. Hintakilpailua käytettiin eniten teollisuudessa, jossa osuus oli 53 (59) prosenttia. Vuosi- tai kumppanuussopimuksiin perustui 28 (24) prosenttia tilauksista. Tarjouskilpailua arviointikriteerein käytettiin 20 (19) prosentissa hankinnoista ja suoraa neuvottelutilausta 17 (19) prosentissa. Kolmannes yhdyskuntasektorin töistä hankitaan tarjouskilpailulla arviointikriteerein. Talosektorilla puolestaan neuvottelutilauksia oli 30 prosenttia. Hintakilpailu väheni ja vuosisopimukset lisääntyivät. Palkkiomuotoina kotimaassa käytetään edelleen eniten aikapalkkioita, joiden osuus kaikista töistä on 69 (66) prosenttia. Kaikista konsulttitöistä 44 (49) prosenttia laskutetaan aikapalkkiolla henkilöryhmittäin, kattohinnalla tehtiin 19 (15) prosenttia. Kokonaispalkkiolla tehtiin 28 (32) prosenttia töistä, kiinteällä kokonaispalkkiolla 23 prosenttia ja viisi prosenttia tavoitehintaan perustuvalla palkkiolla. Kiinteää kokonaispalkkiota käytetään talonrakentamisessa 36 (33) prosentissa, yhdyskuntasektorilla 29 (27) prosentissa hankkeista ja teollisuudessa 18 (16) prosentissa hankkeista. Tilaajatahoittain tarkasteltuna yksityinen sektori tilasi 70 (68) ja julkinen sektori 30 (32) prosenttia suunnittelutöistä. Valtion osuus oli 9 (11) prosenttia ja kuntasektorin 21 (21) prosenttia tilauksista. Teollisuus on edelleen selvästi merkittävin asiakasryhmä lähes 40 prosentin tilauksillaan. Teollisuus tilaa työnsä pääasiassa suurilta jäsenyrityksiltä, kuntasektori ja talonrakennusalan tilaajat hankkivat suunnittelua enemmän pienemmiltä yrityksiltä.
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 3 (27) Ulkomaisten hankkeiden laskutus kasvoi 17 prosenttia SKOLin jäsenyritysten ulkomaisten töiden laskutus oli 270 (230) miljoonaa euroa, lisäystä edellisvuoteen 17 prosenttia. Ulkomaisista töistä hieman yli puolet noin 138 miljoonaa euroa laskutettiin suoraan ulkomaisilta tilaajilta ja 49 prosenttia oli välillistä vientiä osana muiden suomalaisyritysten vientihankkeita tai vientiä kehitysyhteistyöhankkeisiin. Alan ulkomaisesta laskutuksesta 63 prosenttia tuli teollisuussektorilta, 17 prosenttia yhdyskuntasektorilta ja 13 prosenttia talonrakentamisesta. Loput 7 prosenttia ulkomaisesta laskutuksesta koostuu erilaisista kehityshankkeista, jotka liittyvät esim. metsäalan, terveydenhuollon, opetustoimen, tietoliikenteen tai hallinnon kehittämiseen. Teollisuussektorilla ulkomaisten töiden osuus oli 39 prosenttia kokonaislaskutuksesta, vientilaskutus kasvoi 14 prosenttia. Suurimmat teollisuuden vientitoimialat olivat voimakkaasti kasvanut tehdas- ja laitossuunnittelu 37 miljoonaa euroa, laiva- ja meritekniikka 25 milj. euroa ja energiatekniikka 29 miljoonan euron viennillä. Suurimmat teollisuussektorin vientiyritykset ovat suuruusjärjestyksessä Citec, Pöyry Finland, Deltamarin, Elomatic, Etteplan, SWECO Industry, Neste Jacobs ja ÅF-Consult. Talonrakennussektorin vienti kasvoi 7 % edellisvuodesta, jolloin puolestaan vähennystä oli lähes 30 prosenttia. Vientihankkeista laskutettiin 35 (21) miljoonaa euroa. Vienti kohdistui pääosin Venäjälle. Viennin osuus oli yli seitsemän prosenttia kokonaislaskutuksesta. Talosektorin viennistä lähes kaksi kolmannesta oli rakennesuunnittelua ja 23 prosenttia talotekniikkaa. Suurimmat talosektorin vientiyritykset olivat Finnmap Consulting, Pöyry, WSP Finland, Hifab, Granlund, Ramboll, KVA-arkkitehdit ja A-Insinöörit. Yhdyskuntasektorin vienti kasvoi 7 prosenttia 47 (44) miljoonaan euroon. Viennin osuus oli 16 prosenttia kokonaislaskutuksesta. Suurimmat yhdyskuntasektorin vientitoimialat olivat mittaus- ja kartoitustekniikka 40 prosenttia sekä ympäristö- ja maisemasuunnittelu 28 prosenttia sektorin viennistä. Yhdyskuntasektorin suurimmat vientiyritykset olivat FM- International, Ahma insinöörit, Niras Finland, FCG, Destia, WSP ja Ramboll. Vienti kasvoi miltei neljänneksen muilla konsultointialoilla kuten metsäsektorilla, hallinnon ja organisaatioiden kehittämisessä sekä opetus-, terveys- ja sosiaalialoilla Suurimmat yritykset muilla aloilla olivat Indufor, Niras ja FCG. Kehitysyhteistyötoimeksiantojen määrä kasvoi 23 prosenttia edellisvuodesta 27 (22) miljoonaan euroon ja oli 10 % koko alan viennistä. Teknisen avun EU-hankkeiden määrä nousi lähelle kolmea miljoonaa euroa edellisvuoden kahdesta miljoonasta. Alueellisesti 25 (32) prosenttia viennistä suuntautui EU-maihin, 22 (14) prosenttia muualle Eurooppaan ja 24 (25) prosenttia Kauko-Itään. Tärkeimmät vientimaat olivat Venäjä, Kiina, Ruotsi, Norja, Uruguay, Peru, Puola ja USA. Kaikkiaan ulkomaisia töitä oli 59 kyselyyn vastanneella jäsenyrityksellä 125 maahan.
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 4 (27) KOKONAISLASKUTUS Jäsentoimistojen laskutus 2012 2011 2010 2009 Kokonaislaskutus (M euroa) 1270 1 210 1 150 1 200 kotimaa 1000 78 % 980 81 % 900 78 % 920 ulkomaat 270 22 % 230 19 % 250 22 % 280 SKOLin jäsenyrityksissä työskenteli v. 2012 keskimäärin 14 519 henkeä. Laskutuskyselyyn vastasi 123 jäsentoimistoa, joiden palveluksessa v. 2012 oli yhteensä keskimäärin 13 690 henkeä. Vastanneiden yritysten kokonaislaskutus oli 1 198 miljoonaa euroa. Keskimääräinen laskutus oli 88 000 euroa/henkilötyövuosi (88 000 v. 2011). Vastanneet edustavat 94 % jäsenkunnan henkilöstöstä. Arvioitu SKOLin jäsenkunnan kokonaislaskutus oli 1 270 miljoonaa euroa ilman alikonsultointia. ENNUSTE Vastanneiden yritysten arvioiden mukaan suunnittelu- ja konsulttialan laskutus kasvaa lähes seitsemällä prosentilla kuluvana vuonna. 2012 Muutos 2011 2010 Ennuste 2013 KOKO ALA kokonaislaskutus 1270 5 % 1210 1150 6,8 1356 kotimaa 1000 2 % 980 900 vienti 270 17 % 230 250 TEOLLISUUS kokonaislaskutus 450,2 4 % 431 382 6,2 478 kotimaa 280,9 0 % 282 229 vienti 169,3 14 % 149 153 TALONRAKENNUS kokonaislaskutus 480,3 11 % 433 423 7,2 515 kotimaa 445,2 8 % 412 394 vienti 35,1 67 % 21 30 YHDYSKUNTA kokonaislaskutus 297,1 1 % 297 283 7,4 319 kotimaa 250-1 % 253 251 vienti 47,1 7 % 44 32 MUUT ALAT kokonaislaskutus 42,4-13 % 49 62 3,2 44 kotimaa 23,9-30 % 34 26 vienti 18,5 23 % 15 35 SUURIMMAT TOIMIALAT % VASTANNEIDEN KOKONAISLASKUTUKSESTA 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 1 Rakennetekniikka 11 11 11 12 11 13 13 14 2 Prosessitekniikka 7 8 12 12 13 12 9 9 3 LVI-tekniikka 6 6 6 6 6 6 6 7 4 Tehdas- ja laitossuunnittelu 12 9 6 6 5 2 3 6 5 Ympäristösuunnittelu 4 5 3 4 4 5 5 6 6 Sähkö- ja teletekniikka 10 10 9 8 7 7 6 6 7 Rakennuttaminen 2 3 3 3 3 3 3 5 8 Geotekniikka 4 4 5 4 5 5 6 5 9 Energiatekniikka 3 3 4 4 4 4 5 5 10 Tie-, katu- ja aluetekniikka 4 4 4 4 5 6 4 4 11 Valvonta ja tarkastus 3 4 4 4 5 4 4 4 12 Laiva- ja meritekniikka 4 4 5 4 4 4 3 3
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 5 (27) KOKONAISLASKUTUS TOIMIALOITTAIN (Koko SKOL-jäsenistö) 2012 2011 Kokonaislaskutus M % M % Talonrakennus 480,3 37,8 % 432,8 35,8 % rakennetekniikka 174,3 13,7 % 152,2 12,6 % LVI-tekniikka 80,2 6,3 % 70,1 5,8 % rakennuttaminen 63,2 5,0 % 33,7 2,8 % sähkötekniikka sekä ja tele- ja turvatekniikka 57,0 4,5 % 50,3 4,2 % arkkitehtuuri ja sisustussuunnittelu 31,5 2,5 % 32,3 2,7 % kuntoarviointi ja -tutkimus 19,0 1,5 % 36,0 3,0 % kiinteistöjohtaminen ja ylläpito 17,4 1,4 % 9,4 0,8 % geotekniikka 14,2 1,1 % 15,7 1,3 % valvonta ja tarkastus 10,4 0,8 % 15,2 1,3 % rakennusautomaatio 9,6 0,8 % 6,8 0,6 % muu 13,6 1,1 % 11,1 0,9 % Yhdyskuntatekniikka 297,1 23,4 % 296,6 24,5 % ympäristö- ja maisemasuunnittelu 71,4 5,6 % 47,8 4,0 % tie-, katu- ja aluetekniikka 53,1 4,2 % 52,5 4,3 % geotekniikka ja kalliotekniikka 44,9 3,5 % 50,5 4,2 % vesihuolto ja -tutkimus 31,1 2,4 % 29,9 2,5 % siltatekniikka 26,7 2,1 % 22,9 1,9 % mittaus- ja kartoitustekniikka 25,5 2,0 % 27,6 2,3 % liikennetekniikka 25,0 2,0 % 24,3 2,0 % yhdyskuntasuunnittelu ja kaavoitus 14,8 1,2 % 22,7 1,9 % vesirakennustekniikka 3,3 0,3 % 3,6 0,3 % muu 3,7 0,3 % 14,8 1,2 % Teollisuus 450,2 35,5 % 431,0 35,6 % prosessisuunnittelu 113,1 8,9 % 102,3 8,5 % tehdas- ja laitossuunnittelu 80,7 6,4 % 35,9 3,0 % energiatekniikka 59,7 4,7 % 64,6 5,3 % laiva- ja meritekniikka 42,4 3,3 % 36,6 3,0 % valvonta ja tarkastus 35,5 2,8 % 29,3 2,4 % koneenrakennustekniikka 28,4 2,2 % 36,3 3,0 % sähkötekniikka sekä ja tele- ja turvatekniikka 21,2 1,7 % 25,7 2,1 % tutkimus ja kehitys 15,7 1,2 % 15,2 1,3 % teollisuusautomaatio 10,5 0,8 % 15,3 1,3 % puunjalostustekniikka 9,7 0,8 % 45,9 3,8 % ympäristösuunnittelu 7,4 0,6 % 6,0 0,5 % maa- ja metsätaloussuunnittelu 5,2 0,4 % 4,2 0,3 % LVI-tekniikka 4,1 0,3 % 4,1 0,3 % logistiikka 3,0 0,2 % 4,2 0,3 % muu 2,4 0,2 % 5,4 0,4 % Muut alat 42,4 3,3 % 49,6 4,1 %
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 6 (27) JÄSENYRITYSTEN JA YRITYSRYHMIEN SUURUUS KOKONAISLASKUTUKSEN PERUSTEELLA (miljoonaa euroa, vastanneet) Yht. 12 (Yht. 11) kotimaa vienti 1. Pöyry Finland Oy 163,9 (150,0) 126,1 37,8 Sweco/FMC -group yritysryhmä 149,2 126,2 23,1 2. Ramboll Finland Oy 109,1 (88,9) 104,9 4,2 3. Etteplan 79,0 (68,9) 62,8 16,2 4. Neste Jacobs Oy 67,0 (64,2) 56,0 11,0 5. Citec Oy Ab 51,7 (30,5) 10,3 41,4 6. FCG Finnish Consulting Group Oy 49,7 (49,6) 38,9 10,8 7. Finnmap Consulting Oy 46,9 (40,5) 39,6 7,3 8. Elomatic Oy 44,9 (38,0) 26,1 18,7 9. SWECO Industry Oy 41,3 (34,0) 28,0 13,2 10. Sito Oy 37,2 (26,5) 36,8 0,4 11. A-Insinöörit -konserni 36,5 (30,8) 35,5 1,0 12. Granlund Oy 35,9 (32,8) 34,2 1,7 13. Rejlers Finland -konserni 33,0 (21,7) 26,1 6,9 14. Vahanen International Oy 30,5 (33,1) 30,2 0,3 15. WSP Finland Oy 30,3 (27,0) 24,3 6,0 16. Destia, suunnittelu 30,0 (30,0) 27,0 3,0 17. DEKRA Industrial Oy 28,3 (22,2) 27,3 1,0 18. Deltamarin Oy 25,4 (21,0) 2,2 23,3 19. ÅF-Consult Oy 20,1 (18,6) 10,2 10,0 20. Ahma insinöörit Oy 19,8 (11,1) 10,5 9,3 21. FMC Airix Talotekniikka Oy 16,0 (11,6) 15,6 0,4 22. FM-International Oy 15,8 (15,5) 1,3 14,5 23. Wise Group Finland Oy 15,2 (10,7) 15,2 0,0 24. ISS Proko Oy 14,7 (15,2) 14,4 0,3 25. Suomen Talokeskus Oy 14,4 (13,0) 14,4 0,0 26. SWECO PM Oy 12,6 (8,2) 12,4 0,3 27. Optiplan Oy 11,8 (10,3) 11,8 0,0 28. Niras Finland Oy 11,1 (6,9) 0,1 10,9 29. FMC Airix Teollisuus Oy 10,4 (8,5) 9,0 1,4 30. CTS Engtec Oy 10,3 (13,1) 4,8 5,5 31. Aaro Kohonen Oy 8,7 (7,9) 8,3 0,4 32. Projectus Team Oy 8,6 (7,8) 8,4 0,3 33. Indufor Oy 8,5 (7,8) 0,6 8,0 34. Protacon Oy 8,5 (8,6) 5,1 3,4 35. AX-Suunnittelu 7,5 (6,0) 7,3 0,1 36. FMC Airix Ympäristö Oy 7,4 (6,4) 7,4 0,0 37. Rakennuttajatsto HTJ Oy 6,7 (5,9) 6,7 0,0 38. Saanio & Riekkola Oy 5,9 (5,1) 4,9 1,1 39. Golder Associates Oy 5,8 (5,8) 5,5 0,3 40. TSS GROUP OY 4,9 (3,9) 3,9 1,0
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 7 (27) Yht. 12 (Yht. 11) kotimaa vienti 41. Narmaplan Oy 4,7 (4,7) 4,7 0,0 42. Hepacon Oy 3,9 (3,9) 3,9 0,0 43. Pontek Oy 3,4 (2,7) 3,4 0,0 44. Ins.tsto Lausamo Oy 3,2 (2,8) 2,7 0,5 45. Parviainen Arkkitehdit Oy Ltd 3,2 (2,0) 3,2 0,0 46. Contria Oy 2,9 (2,7) 2,9 0,0 47. Ins.tsto Lauri Mehto Oy 2,8 (2,4) 2,8 0,0 48. Ins.tsto Pohjatekniikka Oy 2,8 (2,7) 2,6 0,2 49. KVA Arkkitehdit Oy 2,7 (2,4) 1,7 1,0 50. Roadscanners Oy 2,7 (2,5) 1,1 1,6 51. YSP Oy 2,7 (3,7) 2,1 0,6 52. Controlteam Oy 2,6 (2,0) 2,6 0,0 53. Hifab Oy 2,6 (2,5) 0,0 2,6 54. Ramse Consulting Oy 2,6 (2,3) 2,5 0,1 55. Ins.tsto Leo Maaskola Oy 2,6 (2,4) 2,6 0,0 56. Akukon Oy 2,5 (2,2) 2,3 0,2 57. Chematur Ecoplanning Oy 2,4 0,0 2,4 58. Ins.tsto Tauno Nissinen Oy 2,4 (2,0) 2,4 0,0 59. Aihio Arkkitehdit Oy 2,4 (2,2) 2,4 0,0 60. Ins.tsto Äyräväinen Oy 2,4 (2,2) 2,4 0,0 61. LINK design and development Oy 2,3 (2,2) 2,3 0,0 62. Geopalvelu Oy 2,3 (2,6) 2,3 0,0 63. Environ Corporation Finland Oy 2,3 1,6 0,7 64. Yhtyneet Insinöörit Oy 2,2 (2,7) 2,2 0,0 65. GeoUnion Oy 2,2 (2,3) 2,2 0,0 66. Arkins-Suunnittelu Oy 2,2 (2,2) 2,0 0,2 67. SRT Oy 2,1 (2,0) 2,1 0,0 68. Plaana Oy 2,1 (2,5) 2,1 0,0 69. Avecon Oy Ab 2,0 (1,9) 2,0 0,0 70. Strafica Oy 2,0 (1,5) 2,0 0,0 71. Sähköins.tsto Matti Leppä Oy 1,9 (1,6) 1,9 0,0 72. Entop Oy 1,8 1,8 0,0 73. Jormakka Oy 1,7 1,7 0,0 74. Geobotnia Oy 1,6 (1,5) 1,6 0,0 75. Savolainen Oy 1,6 (1,4) 1,5 0,1 76. Markkanen Oy 1,5 (1,5) 1,5 0,0 77. Aalto-Setälä Oy 1,5 (1,7) 1,5 0,0 78. Helimäki Oy 1,5 (1,3) 1,5 0,0 79. Ponvia Oy 1,5 (1,6) 1,5 0,0 80. EP-Logistics Oy 1,5 (1,7) 1,1 0,4 81. Konstru Oy 1,4 1,4 0,0 82. LaRa Oy 1,4 (1,1) 1,4 0,0 83. Pirkanmaa 1,4 1,4 0,0 84. Huura Oy 1,4 (1,0) 1,4 0,0 85. Päijät-Suunnittelu Oy 1,3 (1,1) 1,3 0,0 86. Saraco D&M Oy 1,3 (1,3) 1,3 0,0 87. Vahvaselkä Oy 1,3 (1,0) 1,0 0,3 88. Hallasaari Oy 1,3 1,3 0,0
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 8 (27) Yht. 12 (Yht. 11) kotimaa vienti 89. SWECO PAATELA Architects Oy 1,2 (1,4) 1,2 0,0 90. AIP-Mittaus Oy 1,2 (1,1) 1,2 0,0 91. Jonecon Oy 1,2 1,2 0,0 92. Ideastructura Oy 1,2 1,2 0,0 93. Heiskanen Oy 1,1 (1,1) 1,1 0,0 94. Leskinen Oy 1,1 (1,0) 1,1 0,0 95. Nurmi Oy 1,1 (1,1) 1,1 0,0 96. AH-Talotekniikka 1,0 1,0 0,0 97. Vahvacon Oy 1,0 (0,8) 0,6 0,4 98. Tasoplan Oy 1,0 (0,8) 1,0 0,0 99. Climaconsult Finland Oy 1,0 (1,0) 1,0 0,0 100. Sähkötekniikka Oy Kari Siren 0,9 (0,7) 0,9 0,0 101. SIR-Sähkö Oy 0,9 (1,1) 0,9 0,0 102. Linea Konsultit Oy 0,9 (0,7) 0,9 0,0 103. Jääskeläinen Oy 0,9 (0,7) 0,9 0,0 104. Lindroos Oy 0,8 0,8 0,0 105. Sipti Oy 0,8 0,8 0,0 106. TeleConsulto Tsutsunen Oy 0,7 (0,7) 0,7 0,0 107. Imatran Juva Oy 0,6 (0,6) 0,6 0,0 108. Saniera Oy 0,6 0,6 0,0 109. Jokela Oy 0,6 (0,8) 0,6 0,0 110. Niinikivi Oy 0,6 0,6 0,0 111. Ins.tsto Mittatyö Timo Holopainen Ky 0,6 0,6 0,0 112. LandPro Oy 0,5 0,4 0,2 113. Innogeo Oy 0,5 (0,5) 0,5 0,0 114. Fimera Oy ERMS 0,5 (0,5) 0,0 0,5 115. Laitila Arkkitehdit Oy 0,5 (0,6) 0,5 0,0 116. Kaitila Oy 0,4 (0,4) 0,4 0,0 117. Pentinmikko Oy 0,4 0,4 0,0 118. Formacad Oy 0,4 0,4 0,0 119. Turtiainen Oy 0,4 0,4 0,0 120. Koskela Consulting Oy 0,3 0,3 0,0 121. Vison Alliance Partners Oy (6 kk) 0,3 0,3 0,0 122. Jauhiainen Oy 0,3 (0,3) 0,3 0,0 123. Sähkölinna Oy 0,3 0,3 0,0 124. NAPARK 0,1 (0,1) 0,1 0,0 125. Rakentajain Tuotekehittelypalvelu Oy 0,0 (0,0) 0,0 0,0
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 9 (27) KOTIMAAN LASKUTUS KOTIMAAN LASKUTUS TOIMIALOITTAIN (koko SKOL-jäsenistö) 2012 2011 Kotimaan laskutus M % M % Talonrakennus 445,2 44,5 % 411,8 42,0 % rakennetekniikka 149,5 14,9 % 138,6 14,1 % LVI-tekniikka 75,4 7,5 % 68,2 7,0 % rakennuttaminen 60,1 6,0 % 33,4 3,4 % sähkötekniikka sekä ja tele- ja turvatekniikka 50,6 5,1 % 48,8 5,0 % arkkitehtuuri ja sisustussuunnittelu 29,2 2,9 % 30,9 3,2 % kuntoarviointi ja -tutkimus 18,4 1,8 % 35,2 3,6 % kiinteistöjohtaminen ja ylläpito 16,7 1,7 % 9,3 0,9 % geotekniikka 12,9 1,3 % 14,7 1,5 % valvonta ja tarkastus 10,1 1,0 % 15,1 1,5 % rakennusautomaatio 9,3 0,9 % 6,7 0,7 % muu 13,0 1,3 % 10,9 1,1 % Yhdyskuntatekniikka 250,0 25,0 % 252,4 25,8 % ympäristö- ja maisemasuunnittelu 58,2 5,8 % 39,8 4,1 % tie-, katu- ja aluetekniikka 48,0 4,8 % 48,7 5,0 % geotekniikka ja kalliotekniikka 41,9 4,2 % 48,0 4,9 % vesihuolto ja -tutkimus 24,5 2,5 % 23,4 2,4 % siltatekniikka 24,1 2,4 % 22,1 2,3 % liikennetekniikka 23,6 2,4 % 21,6 2,2 % yhdyskuntasuunnittelu ja kaavoitus 14,3 1,4 % 20,5 2,1 % mittaus- ja kartoitustekniikka 8,6 0,9 % 9,9 1,0 % vesirakennustekniikka 3,2 0,3 % 3,6 0,4 % muu 3,6 0,4 % 14,8 1,5 % Teollisuus 280,9 28,1 % 281,6 28,7 % prosessisuunnittelu 91,3 9,1 % 95,8 9,8 % tehdas- ja laitossuunnittelu 46,8 4,7 % 28,9 2,9 % energiatekniikka 33,3 3,3 % 37,8 3,9 % valvonta ja tarkastus 32,6 3,3 % 27,8 2,8 % koneenrakennustekniikka 17,6 1,8 % 22,6 2,3 % sähkötekniikka sekä ja tele- ja turvatekniikka 15,1 1,5 % 16,5 1,7 % laiva- ja meritekniikka 10,9 1,1 % 12,3 1,3 % tutkimus ja kehitys 8,4 0,8 % 8,4 0,9 % teollisuusautomaatio 6,3 0,6 % 12,2 1,2 % ympäristösuunnittelu 6,2 0,6 % 5,1 0,5 % LVI-tekniikka 4,0 0,4 % 4,1 0,4 % puunjalostustekniikka 3,6 0,4 % 2,4 0,2 % logistiikka 2,4 0,2 % 2,7 0,3 % maa- ja metsätaloussuunnittelu 0,0 0,0 % 0,0 0,0 % muu 2,4 0,2 % 5,0 0,5 % Muut alat 23,9 2,4 % 34,2 3,5 %
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 10 (27) TOIMEKSIANTAJARYHMIEN OSUUS % 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Valtio 10 10 11 11 14 13 11 9 Kuntasektori 15 18 16 17 19 21 21 21 Teollisuus 50 45 45 45 40 37 36 39 Rakennusliikkeet 10 10 11 10 7 9 11 10 Kauppa, pankit, vak.yht. 6 6 6 7 6 5 6 7 Asuinrakennukset, kiinteistöt - - - - - - - 7 Muut 9 11 11 10 14 15 15 7 PALKKIOMUOTOJEN OSUUS % 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Aikapalkkio 61 65 67 62 60 66 66 69 - henkilöryhmittäin 41 51 55 48 44 45 49 44 - kustannusten mukaan 10 2 1 2 4 4 2 6 - kattohinnalla 10 12 11 12 12 17 15 19 Kokonaispalkkio 32 33 30 34 37 32 32 28 - kiinteä kokonaispalkkio 25 27 23 24 27 25 25 23 - tavoitehinta 7 6 7 10 10 7 7 5 Muu peruste 7 2 3 4 3 2 2 3 TOIMEKSIANTAJARYHMÄT, PALKKIOMUODOT JA TILAUSTAPA ERI TOIMIALOILLA 2012 (%) Talonrakennus Yhdyskunta Teollisuus Kaikki Valtio 9 19 3 9 Kuntasektori 19 42 9 21 Teollisuus 10 13 80 39 Rakennusliikkeet 19 11 1 10 Kauppa, pankit, vak.yht. 15 6 2 7 Asuinrakennukset, kiinteistöt 14 5 2 7 Muut 14 4 3 7 Talonrakennus Yhdyskunta Teollisuus Kaikki Aikapalkkio 62 66 77 69 - henkilöryhmittäin 43 34 52 44 - kustannusten mukaan 5 2 11 6 - kattohinnalla 14 30 14 19 Kokonaispalkkio 36 29 21 28 - kiinteä kokonaispalkkio 31 22 18 23 - tavoitehinta 5 7 3 5 Muu peruste 2 5 2 3 Talonrakennus Yhdyskunta Teollisuus Kaikki Hintatarjouskilpailu 17 21 53 33 Tarjouskilpailu arviointikriteerein 23 33 8 20 Suora neuvottelutilaus 30 14 10 17 Vuosi-/kumppanuussopimus 26 29 28 28 Muu tapa (ei tietoa) 4 3 1 2
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 11 (27) TOIMEKSIANTAJARYHMÄT, PALKKIOMUODOT JA TILAUSTAPA ERI KOKOLUOKISSA (%) Yli 100 31 100 11 30 1 10 Kaikki Valtio 8 9 16 17 9 Kuntasektori 20 27 22 24 21 Teollisuus 42 31 16 18 39 Rakennusliikkeet 10 8 15 15 10 Kauppa, pankit, vak.yht. 7 11 10 12 7 Asuinrakennukset, kiinteistöt 6 5 9 11 7 Muut 7 9 12 3 7 Yli 100 31 100 11 30 1 10 Kaikki Aikapalkkio 70 71 61 58 69 - henkilöryhmittäin 45 50 33 41 44 - kustannusten mukaan 6 0 14 4 6 - kattohinnalla 19 21 14 13 19 Kokonaispalkkio 27 28 36 34 28 - kiinteä kokonaispalkkio 22 22 31 32 23 - tavoitehinta 5 6 5 2 5 Muu peruste 3 1 3 8 3 Yli 100 31 100 11 30 1 10 Kaikki Hintatarjouskilpailu 36 20 22 13 33 Tarjouskilpailu arviointikriteerein 20 23 18 21 20 Suora neuvottelutilaus 15 20 30 35 17 Vuosi-/kumppanuussopimus 27 36 29 21 28 Muu tapa (ei tietoa) 2 1 1 10 2 INVESTOINNIT JA KÄYTTÖ- JA KUNNOSSAPITO % KOKONAISLASKUTUKSESTA Talonrakennus Yhdyskunta Teollisuus Kaikki Investoinnit 91,1 90,5 82,3 87,7 - uudistuotanto investoinneista 59,8 83,1 90,3 75,6 - korjaustuotanto investoinneista 40,2 16,9 9,7 24,4 Käyttö- ja kunnossapito 8,9 9,5 17,7 12,3
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 12 (27) ULKOMAINEN LASKUTUS 2012 2011 2010 2009 Ulkomainen laskutus (M euroa) 270 230 250 280 suora vienti 138 51 % 143 62 % 165 66 % 168 60 % välillinen vienti 132 49 % 87 38 % 85 34 % 112 40 % 2012 2011 Vientilaskutus M % M % Talonrakennus 35,1 13,0 % 21,0 9,1 % rakennetekniikka 22,7 8,4 % 13,6 5,9 % sähkötekniikka sekä ja tele- ja turvatekniikka 5,4 2,0 % 1,5 0,6 % LVI-tekniikka 2,7 1,0 % 1,9 0,8 % arkkitehtuuri ja sisustussuunnittelu 1,5 0,6 % 1,4 0,6 % rakennuttaminen 1,3 0,5 % 0,3 0,1 % geotekniikka 1,0 0,4 % 1,0 0,5 % kiinteistöjohtaminen ja ylläpito 0,1 0,0 % 0,1 0,1 % rakennusautomaatio 0,1 0,0 % 0,1 0,0 % kuntoarviointi ja -tutkimus 0,0 0,0 % 0,8 0,3 % valvonta ja tarkastus 0,0 0,0 % 0,1 0,0 % muu 0,2 0,1 % 0,2 0,1 % Yhdyskuntatekniikka 47,1 17,4 % 44,2 19,2 % mittaus- ja kartoitustekniikka 18,9 7,0 % 17,7 7,7 % ympäristö- ja maisemasuunnittelu 12,9 4,8 % 8,0 3,5 % vesihuolto ja -tutkimus 6,6 2,4 % 6,5 2,8 % tie-, katu- ja aluetekniikka 4,0 1,5 % 3,8 1,6 % siltatekniikka 2,1 0,8 % 0,8 0,3 % geotekniikka ja kalliotekniikka 1,9 0,7 % 2,5 1,1 % liikennetekniikka 0,8 0,3 % 2,7 1,2 % vesirakennustekniikka 0,0 0,0 % 0,0 0,0 % yhdyskuntasuunnittelu ja kaavoitus 0,0 0,0 % 2,2 1,0 % muu 0,0 0,0 % 0,0 0,0 % Teollisuus 169,3 62,7 % 149,4 65,0 % tehdas- ja laitossuunnittelu 36,7 13,6 % 7,0 3,1 % laiva- ja meritekniikka 35,4 13,1 % 24,3 10,5 % energiatekniikka 28,7 10,6 % 26,8 11,6 % prosessisuunnittelu 21,4 7,9 % 43,5 18,9 % koneenrakennustekniikka 11,7 4,3 % 13,7 5,9 % tutkimus ja kehitys 8,0 3,0 % 6,8 2,9 % puunjalostustekniikka 6,8 2,5 % 6,5 2,8 % sähkötekniikka sekä ja tele- ja turvatekniikka 6,3 2,3 % 9,2 4,0 % maa- ja metsätaloussuunnittelu 5,9 2,2 % 4,2 1,8 % teollisuusautomaatio 4,5 1,7 % 3,1 1,3 % valvonta ja tarkastus 2,1 0,8 % 1,5 0,6 % ympäristösuunnittelu 1,1 0,4 % 0,9 0,4 % logistiikka 0,6 0,2 % 1,5 0,7 % LVI-tekniikka 0,1 0,0 % 0,0 0,0 % muu 0,0 0,0 % 0,4 0,2 % Muut alat 18,5 6,9 % 15,4 6,7 %
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 13 (27) ULKOMAISEN LASKUTUKSEN ALUEELLINEN JAKAANTUMINEN % 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 EU-maat 34 37 36 42 49 42 32 25 Muu Eurooppa 23 24 21 24 16 13 14 22 Kauko-Itä ja Oseania 20 16 21 17 19 24 25 24 Lähi-Itä ja Afrikka 8 7 7 7 8 12 15 15 Pohjois-Amerikka 7 5 6 7 6 3 3 1 Keski- ja Et. Amerikka 8 11 10 3 2 6 11 13 TÄRKEIMMÄT ULKOMAISEN LASKUTUKSEN KOHDEMAAT >20 M euroa Venäjä 5...20 M euroa Kiina, Ruotsi, Norja, Uruguay, Peru, Puola, USA, Alankomaat, Saksa, Thaimaa, Viro, Saudi-Arabia, Laos, Nepal, Iso-Britannia 1...5 M euroa Vietnam, Singapore, Mosambik, Tansania, Etelä-Korea, Turkki, Hongkong, Indonesia, Etiopia, Kenia, Liettua, Brasilia, Belgia, Sambia, Etelä-Afrikka, Kambodja, Malesia, Honduras, Japani, Kanada, Ranska, Intia, Myanmar, Kamerun, Tanska, Latvia, Itävalta Kehitysyhteistyötoimeksiantoja oli yhteensä 27 M euroa (22) eli 10 % ulkomaan laskutuksen arvosta ja 20 % kehitysmaalaskutuksesta. Kehitysyhteistyölaskutuksen arvo kasvoi edellisestä vuodesta runsaalla viidenneksellä. EU-rahoitteisten teknisen avun hankkeiden laskutus oli 2,7 miljoonaa euroa, noin yksi prosentti vientilaskutuksesta. ULKOMAISEN LASKUTUKSEN SUURIMMAT YRITYKSET (M euroa) 2012 2011 2012 2011 1. Citec Oy Ab 41,4 24,9 27. TSS GROUP OY 1,0 1,2 2. Pöyry Finland Oy 37,8 38,2 28. KVA Arkkitehdit Oy 1,0 0,7 3. Deltamarin Oy 23,3 17,2 29. A-Insinöörit 1,0 0,6 4. Elomatic Oy 18,7 15,5 30. DEKRA Industrial Oy 1,0 0,9 5. Etteplan Design Center Oy 16,2 9,6 31. Environ Corporation Finland Oy 0,7 6. FM-International Oy 14,5 14,0 32. YSP Oy 0,6 1,7 7. SWECO Industry Oy 13,2 12,6 33. Ins.tsto Lausamo Oy 0,5 0,5 8. Neste Jacobs Oy 11,0 10,9 34. Fimera Oy ERMS 0,5 0,5 9. Niras Finland Oy 10,9 6,8 35. Aaro Kohonen Oy 0,4 0,2 10. FCG Finnish Consulting Group Oy 10,8 9,3 36. LVI-Ins.tsto Vahvacon Oy 0,4 0,2 11. ÅF-Consult Oy 10,0 8,7 37. Sito Oy 0,4 0,2 12. Ahma insinöörit Oy 9,3 0,2 38. FMC Airix Talotekniikka Oy 0,4 0,4 13. Indufor Oy 8,0 7,2 39. EP-Logistics Oy 0,4 0,2 14. Finnmap Consulting Oy 7,3 4,6 40. Golder Associates Oy 0,3 0,2 15. Rejlers Finland -konserni 6,9 2,0 41. Vahanen International Oy 0,3 0,4 16. WSP Finland Oy 6,0 4,3 42. ISS Proko Oy 0,3 0,2 17. CTS Engtec Oy 5,5 4,0 43. SWECO PM Oy 0,3 0,2 18. Ramboll Finland Oy 4,2 7,0 44. Projectus Team Oy 0,3 0,4 19. Protacon Oy 3,4 0,3 45. Ins.tsto Veikko Vahvaselkä Oy 0,3 0,1 20. Destia, suunnittelu 3,0 3,0 46. Ins.tsto Pohjatekniikka Oy 0,2 21. Hifab Oy 2,6 2,5 47. Arkins-Suunnittelu Oy 0,2 22. Chematur Ecoplanning Oy 2,4 48. Akukon Oy 0,2 0,2 23. Granlund Oy 1,7 1,1 49. LandPro Oy 0,2 24. Roadscanners Oy 1,6 1,6 50. Ins.tsto Savolainen Oy 0,1 0,2 25. FMC Airix Teollisuus Oy 1,4 1,9 51. AX-Suunnittelu 0,1 0,2 26. Saanio & Riekkola Oy 1,1 0,5 52. Ramse Consulting Oy 0,1
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 14 (27) SUURIMMAT YRITYKSET SEKTOREITTAIN (luvut 1 000 euroina) TALONRAKENNUSTEKNIIKKA Sektori yhteensä Kotimaa Vienti Pöyry Finland Oy 43 433 38 682 4 751 Finnmap Consulting Oy 41 812 34 685 7 127 Granlund Oy 35 876 34 193 1 683 Vahanen International -Konserni 30 500 30 185 315 Ramboll Finland Oy 28 618 27 457 1 161 FMC Airix Talotekniikka 16 008 15 624 384 Wise Group Finland Oy 15 211 15 211 A-Insinöörit 15 000 14 047 953 ISS Proko Oy 14 688 14 401 287 Suomen Talokeskus Oy 14 402 14 402 SWECO PM Oy 12 211 11 944 267 Optiplan Oy 11 367 11 367 WSP Finland Oy 11 209 8 058 3 151 Aaro Kohonen Oy 8 701 8 287 414 Projectus Team Oy 8 642 8 389 253 Rejlers Finland -konserni 7 211 6 531 680 Rakennuttajatsto HTJ Oy 6 728 6 728 Sito Oy 4 997 4 790 207 Narmaplan Oy 4 732 4 732 FCG Finnish Consulting Group Oy 4 390 4 390 Hepacon Oy 3 872 3 872 Parviainen Arkkitehdit Oy Ltd 3 203 3 203 Ins.tsto Lausamo Oy 3 051 2 550 501 Contria Oy 2 880 2 880 Ins.tsto Lauri Mehto Oy 2 845 2 845 KVA Arkkitehdit Oy 2 692 1 704 988 AX-Suunnittelu 2 636 2 636 Hifab Oy 2 601 2 601 Ins.tsto Controlteam Oy 2 600 2 600 Akukon Oy 2 461 2 301 160 Ins.tsto Leo Maaskola Oy 2 459 2 453 6 Ins.tsto Tauno Nissinen Oy 2 430 2 430 Ins.tsto Pohjatekniikka Oy 2 417 2 211 206 Ins.tsto Äyräväinen Oy 2 372 2 372 Yhtyneet Insinöörit Oy 2 247 2 247 Arkins-Suunnittelu Oy 2 166 1 959 207 Aihio Arkkitehdit Oy 2 124 2 124 Ins.tsto SRT Oy 2 066 2 066 Avecon Oy Ab 1 976 1 976 Sähköins.tsto Mati Leppä Oy 1 863 1 863 Ins.tsto Jormakka Oy 1 700 1 700 Ins.tsto Pontek Oy 1 677 1 677 0 Ins.tsto Savolainen Oy 1 590 1 460 130 Ins.tsto J. Markkanen Oy 1 536 1 536 Ins.tsto Heikki Helimäki Oy 1 516 1 516 Ins.tsto Konstru Oy 1 422 1 422 Ins.tsto LaRa Oy 1 401 1 401 Päijät-Suunnittelu Oy 1 339 1 339
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 15 (27) Sektori yhteensä Kotimaa Vienti Ins.tsto Veikko Vahvaselkä Oy 1 285 1 033 252 Ins.tsto Matti Hallasaari Oy 1 251 1 251 SWECO PAATELA Architects Oy 1 221 1 221 Ins.tsto Jonecon Oy 1 201 1 201 TSS GROUP OY 1 200 1 200 Ideastructura Oy 1 137 1 137 Saraco D&M Oy 1 118 1 118 Ins.tsto R J Heiskanen Oy 1 097 1 097 Ins.tsto Erkki Leskinen Oy 1 085 1 085 Ins.tsto Aalto-Setälä Oy 1 074 1 074 Ins.tsto Nurmi Oy 1 043 1 043 LVI-Ins.tsto Vahvacon Oy 1 030 616 414 Huura Oy 1 021 1 021 Ins.tsto Tasoplan Oy 967 967 Climaconsult Finland Oy 959 959 AH-Talotekniikka 950 950 Geopalvelu Oy 950 950 SIR-Sähkö Oy 919 919 Ins.tsto Jorma Jääskeläinen Oy 862 862 Sähkötekniikka Oy Kari Siren 862 862 LVI-Ins.tsto Lindroos Oy 819 819 Ins.tsto Kimmo Kaitila Oy 779 779 Protacon Oy 752 752 0 Saanio & Riekkola Oy 700 400 300 TeleConsulto Tsutsunen Oy 674 674 Geobotnia Oy 640 630 10 Imatran Juva Oy 611 611 Sipti Oy 608 608 Ins.tsto Saniera Oy 571 571 Ins.tsto Åke Jokela Oy 565 565 Rakennuttajapalvelu Voitto Niinikivi Oy 550 550 Laitila Arkkitehdit Oy 475 458 17 Ins.tsto Pentinmikko Oy 424 424 Ins.tsto Turtiainen Oy 360 360 Koskela Consulting Oy 337 337 Rak.ins.tsto P&T Jauhiainen Oy 285 285 Sähkölinna Oy 285 285 GeoUnion Oy 200 200 Vison Alliance Partners Oy (6 kk) 170 170 YSP Oy 112 112 Golder Associates Oy 110 110 Napapiirin suunnittelu Oy NAPARK 105 105 Innogeo Oy 49 49 Rakentajain Tuotekehittelypalvelu Oy 30 30 Yhteensä 92 yritystä 430 321 402 896 27 425
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 16 (27) YHDYSKUNTA Sektori yhteensä Kotimaa Vienti Ramboll Finland Oy 71 799 69 241 2 558 Pöyry Finland Oy 39 135 38 308 827 Sito Oy 31 317 31 224 93 Destia, suunnittelu 30 000 27 000 3 000 FCG Finnish Consulting Group Oy 26 710 20 973 5 737 Ahma insinöörit Oy 19 835 10 496 9 339 WSP Finland Oy 19 082 16 262 2 820 FM-International Oy 15 792 1 273 14 519 FMC Airix Ympäristö 7 383 7 383 Niras Finland Oy 5 878 5 878 A-Insinöörit 5 540 5 540 Saanio & Riekkola Oy 5 230 4 480 750 Rejlers Finland -konserni 3 416 3 416 Finnmap Consulting Oy 3 097 2 892 205 Roadscanners Oy 2 665 1 114 1 551 Environ Corporation Finland Oy 2 288 1 578 710 YSP Oy 2 184 1 760 424 Plaana Oy 2 064 2 064 GeoUnion Oy 2 000 2 000 Strafica Oy 1 954 1 954 Golder Associates Oy 1 750 1 750 Ins.tsto Pontek Oy 1 683 1 683 Ins.tsto Ponvia Oy 1 503 1 503 Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa 1 400 1 400 Geopalvelu Oy 1 350 1 350 AIP-Mittaus Oy 977 977 Geobotnia Oy 961 946 15 Linea Konsultit Oy 911 911 Innogeo Oy 491 491 Optiplan Oy 452 452 Ins.tsto Pohjatekniikka Oy 426 390 36 LandPro Oy 384 384 Formacad Oy 383 383 Huura Oy 362 362 Aihio Arkkitehdit Oy 252 252 Sipti Oy 143 143 Sähkötekniikka Oy Kari Siren 51 51 Ideastructura Oy 15 15 Yhteensä 37 yritystä 310 863 262 401 48 462
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 17 (27) TEOLLISUUS Sektori yhteensä Kotimaa Vienti Pöyry Finland Oy 81 264 49 008 32 256 Etteplan 79 002 62 812 16 190 Neste Jacobs Oy 66 957 55 984 10 973 Citec Oy Ab 51 744 10 330 41 414 Elomatic Oy 44 851 26 116 18 735 SWECO Industry Oy 41 093 27 894 13 199 DEKRA Industrial Oy 28 288 27 335 953 Deltamarin Oy 25 407 2 150 23 257 Rejlers Finland -konserni 22 370 16 116 6 254 ÅF-Consult Oy 20 133 10 182 9 951 FMC Airix Teollisuus 10 388 8 965 1 423 Protacon Oy 7 748 4 361 3 387 AX-Suunnittelu 4 819 4 698 121 Ramboll Finland Oy 4 414 3 988 426 TSS GROUP OY 3 700 2 700 1 000 FCG Finnish Consulting Group Oy 3 640 1 045 2 595 Golder Associates Oy 3 578 3 248 330 Chematur Ecoplanning Oy 2 430 30 2 400 LINK design and development Oy 2 312 2 312 Finnmap Consulting Oy 1 977 1 977 Niras Finland Oy 1 932 8 1 924 Entop Oy 1 764 1 753 11 Sito Oy 500 400 100 Ins.tsto Aalto-Setälä Oy 450 450 EP-Logistics Oy 350 350 SWECO PM Oy 336 336 AIP-Mittaus Oy 235 235 YSP Oy 214 88 126 Ins.tsto Lausamo Oy 160 160 LandPro Oy 153 153 Ins.tsto Leo Maaskola Oy 129 129 AH-Talotekniikka 75 75 Vastanneet 29 yritystä 380 757 251 583 129 174 MUU ALA Sektori yhteensä Kotimaa Vienti FCG Finnish Consulting Group Oy 14 985 12 485 2 500 Indufor Oy 8 535 574 7 961 Ramboll Finland Oy 4 222 4 204 18 Niras Finland Oy 3 250 108 3 142 Ramse Consulting Oy 2 601 2 515 86 Fimera Oy ERMS 490 20 470 Sito Oy 358 358 Golder Associates Oy 350 350 Saraco D&M Oy 205 205 SWECO Industry Oy 188 144 44 Vison Alliance Partners Oy (6 kk) 162 162 SWECO PM Oy 100 100 Pöyry Finland Oy 78 78 Aihio Arkkitehdit Oy 5 5 Chematur Ecoplanning Oy 3 3 Yhteensä 15 yritystä 35 532 21 311 14 221
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 18 (27) SUURIMMAT YRITYKSET TOIMIALOITTAIN (luvut 1000 euroina) (mukana yritykset, joilla toimialan laskutus yhteensä on vähintään 0,2 miljoonaa euroa) TALONRAKENNUSTEKNIIKKA Arkkitehtuuri ARK ja Sisustussuunnittelu SIS Toimiala yhteensä Kotimaa Vienti Vahanen International -Konserni 7 637 7 545 92 Pöyry Finland Oy 3 822 3 780 42 Parviainen Arkkitehdit Oy Ltd 3 203 3 203 KVA Arkkitehdit Oy 2 692 1 704 988 Aihio Arkkitehdit Oy 2 124 2 124 Optiplan Oy 1 756 1 756 ISS Proko Oy 1 519 1 519 SWECO PAATELA Architects Oy 1 221 1 221 FCG Finnish Consulting Group Oy 829 829 Savolainen Oy 480 450 30 Rejlers Finland -konserni 449 449 Laitila Arkkitehdit Oy 400 383 17 Ramboll Finland Oy 371 371 Wise Group Finland Oy 246 246 Yhteensä 18 yritystä 27 415 26 246 1 169 Geotekniikka GEO Ramboll Finland Oy 4 222 3 738 484 Pohjatekniikka Oy 2 417 2 211 206 Vahanen International -Konserni 1 525 1 509 16 A-Insinöörit 1 282 1 282 FCG Finnish Consulting Group Oy 920 920 Geopalvelu Oy 800 800 Geobotnia Oy 640 630 10 Sipti Oy 456 456 WSP Finland Oy 317 301 16 GeoUnion Oy 200 200 Yhteensä 10 yritystä 12 372 11 640 732 Kiinteistöjohtaminen ja ylläpito KJY Pöyry Finland Oy 5 065 5 065 Suomen Talokeskus Oy 3 346 3 346 Granlund Oy 2 500 2 500 Ramboll Finland Oy 2 170 2 170 Rejlers Finland -konserni 1 004 1 004 Vahanen International -Konserni 1 001 906 95 Yhteensä 7 yritystä 15 131 15 036 95 Kuntoarviointi ja -tutkimus KUT Vahanen International -Konserni 4 560 4 528 32 WSP Finland Oy 2 747 2 747 ISS Proko Oy 2 554 2 554 Granlund Oy 1 500 1 500 Wise Group Finland Oy 1 306 1 306 Suomen Talokeskus Oy 922 922 A-Insinöörit 816 816 Kohonen Oy 600 600 Ramboll Finland Oy 502 502 Rejlers Finland -konserni 502 502 Yhteensä 18 yritystä 16 580 16 548 32
SKOL -LASKUTUSTILASTO 2012 24.4.2013 19 (27) LVI-tekniikka LVI Toimiala yhteensä Kotimaa Vienti Granlund Oy 19 031 17 831 1 200 Airix Talotekniikka 10 249 10 000 249 Pöyry Finland Oy 5 314 5 314 Projectus Team Oy 4 444 4 279 165 Optiplan Oy 3 512 3 512 Vahanen International -Konserni 3 019 3 019 Wise Group Finland Oy 2 716 2 716 Äyräväinen Oy 2 372 2 372 Hepacon Oy 2 339 2 339 Maaskola Oy 2 064 2 058 6 Ramboll Finland Oy 1 815 1 815 AX-Suunnittelu 1 765 1 765 Rejlers Finland -konserni 1 319 1 319 Leskinen Oy 1 085 1 085 Arkins-Suunnittelu Oy 1 049 1 049 Hallasaari Oy 1 047 1 047 Vahvacon Oy 1 030 616 414 Climaconsult Finland Oy 959 959 Avecon Oy Ab 920 920 Jormakka 850 850 Lindroos Oy 708 708 Markkanen Oy 676 676 Jokela Oy 565 565 Saniera Oy 273 273 FCG Finnish Consulting Group Oy 256 256 Saanio & Riekkola Oy 250 250 Aalto-Setälä Oy 220 220 Yhteensä 28 yritystä 69 859 67 825 2 034 Rakennusautomaatio RAU Airix Talotekniikka 2 819 2 819 Granlund Oy 2 768 2 690 78 Wise Group Finland Oy 400 400 Nurmi Oy 240 240 AX-Suunnittelu 239 239 Yhteensä 12 yritystä 8 406 8 328 78 Rakennuttaminen RAP SWECO PM Oy 12 189 11 922 267 HTJ Oy 6 728 6 728 ISS Proko Oy 6 483 6 196 287 Pöyry Finland Oy 6 242 6 033 209 Sito Oy 4 997 4 790 207 Suomen Talokeskus Oy 4 438 4 438 Ramboll Finland Oy 2 642 2 634 8 Vahanen International -Konserni 2 113 2 113 FCG Finnish Consulting Group Oy 1 573 1 573 LaRa Oy 1 401 1 401 Controlteam Oy 1 300 1 300 Saraco D&M Oy 1 118 1 118 Contria Oy 921 921 Kohonen Oy 829 829 Wise Group Finland Oy 684 684 Turtiainen Oy 360 360 Yhteensä 28 yritystä 55 102 54 094 1 008