: frtt^i^^oiuy^-ä^^' -^ v.. mm--'- -^ ' *
Iprescnteö to ^be Xibrar^ ottbe Tnniveretti? of Toronto The Sstate of the late Miss Margaret Montgomery
ix
OSMO ORJANHEIMO KUOHUJEN KESKELLÄ VALIKOIMA VANKILA- Y. M. RUNOJA HELSINKI TYÖVÄEN SANOMALEHTI-OSAKEYHTIÖ
Helsinki 1921 - Työväen kirjapaino
Koppi' ja kohtalotovereille omistaa säkeensä Tekijä.
I. HUOMENKOITTEESSA.
MARRASKUUN MAININGEISSA. Tämä kansa on kärsinyt sortoa ain', väkivaltaa, vääryyttä julmaa. Lupauksilla, väärillä valoilla vain ovat valtijat väistäneet pulmaa. Vuossatoin synkkää viettänyt yötä tämä kansa on ; raskasta raatanut työtä ja liiankin kauan oottanut, oi. Mut vouti se ryösti ja vain ilkamoi. Tämä kansa on peltoja perkaillut, kylät, kaupungit kauniit luonut. Se on ruoskaa suudellut, rukoillut ja vettä on nälkäänsä juonut. Yöt, päivät on taistellut korvessa, suossa ja pettua höystänyt kyynelten vuossa, 7
!! ; ja kun lyhteen leikkasi, riiheensä kantoi, jyvät korjasi vouti raippoja antoi! Tätä kansaa papit ovat neuvoelleet: Vain armoa, armoa ano Paras turva on kristityn kyyneleet tässä toinen on poskeni, sano. Myös toiselle poskelle vouti nyt löi, ja pastori saarnasi, joi, ylön söi; niin kutoi ja solmisi sielujen ansaa kaikk' ryöstivät, polkivat poloista kansaa. Sukupolvesta toiseen raatajat näin ovat nälkää, sortoa surreet. Kävi riistäjät röyhkeinä pystyssäpäin. Omat koirat ja vieraat on purreet tätä heimoa niin tähän päivään asti näin luotu Tuli hetki : Mut rikki on herrain ja orjain kasti. nyt yhtenä rintamaan on rintama Suomenmaan. Mikä neuvoksi nyt? Joko myöhäistä lie tämän kansan kuilusta nousta? Pako petturin olleeko ainoa tie vai jännittäisikö jousta? Tämä heimo hukkuisko maireesta maasta, 8
! sen hautaa peittäiskö riitojen saasta? Se voudille jättääkö perkatut pellot joko Suomelle soinevat kuolinkellot? Ei, ei toki sentään. Vannomme : ei Niin halvasta ei meitä myydä. Jos kurjuus hetkeksi veljeyden vei kaikk' vihaamme vierasta kyytä. Sen täytyy Suomesta ensiksi lähteä ja heti! Ja sitten me aamuntähteä taas etsimme, laskemme lujaa pohjaa. Ihmisyys, oikeus, työtämme ohjaa. 14. II. 17. Q -
! KAKSI TIETÄ. Uusvuosi saapui. Salli meidän saada suloinen sopu, rakentava rauha. Vaimenna vaino, siunaa kansaa, maata, tuo turvantuntoa ja tuuli lauha! Elämä kylläkään ei päästä kyynelittä, ja taistelu on tosionnen hinta, mut salli taistella ja luoda pistimittä kalleinta, kestävintä, ihaninta. Viritä, uusi vuosi, rauhan virsi, ilmoille ilon, sopusoinnun soitto. Sulata sydämistä vihan kirsi oi, salli ihmisyyden saada voitto 10
:!!! Rikottu paljon on ja saatu niittää veristä viljaa iskut sydänjuuriin. Uus' aika apuun joudu, sano : Riittää Nyt käydään rauhantoimiin yhtäsuuriin!" Ihminen, veli! Kaks on tietä käydä työ, rakkaus ; taikka viha leppymätön. Valitse, kiiruhda! Käy esiin, näytä tie jalon sankarin tai inhan ihmisjätön. Tie vihan autio on, kohtalokas, ei päästä pyhien se helluntakiin. Pois kitke juurinensa viha-okas, taivuta tahtos, luontos lemmenlakiin Se onnen-eedeniin jo elämässä vie. Kukkasin se kylvää hautakumpus. Jo kyllin kyynelöity maassa tässä nyt harppuun vaihda pistin, sotarumpus Väsynyt olet, veli. Täytyy jaksaa herätä, nousta itsekkyyden yöstä! Luonnossa täytyy rakkausvelka maksaa, kaikk' vainovehkeet syvyytehen syöstä! II I. I. i8.
i HUOMENKOITTEESSA. (Lausuttu Kuopion työväen itsenäisyysjuhlassa 20. I. i8.) Muut ottivat onnen ja vapaan maan, sai kahleet Väinölän kansa. Toki kaipasi, pyysikin vapauttaan: Vain solmisi raippojansa Idän valtias väkevä, uhkasi, löi ja riistamme ryösti, leipämme söi. Me uuvuimme veriin, kyyneliin kun muualla riemuittiin. Mut vapaa, vapaa, vapaa on nyt Suomi ja Kalevan kansa! Unikuva, tai tai houre uskomaton, sortajan ilkeä ansa, korulause hauraiden haaveiden, 12
!!! :! valekuva vain turhien toiveiden sana Vapaa-Suomi" ollut on, niin saakka päiviin viimeisiin. Vaan kerran, kerran, luotimme, vapautemme huomen koittaa Sitä päivää kirkasta vuotimme kun oikeus harppua soittaa. kuumemmin sykähti syön voi kaatua, sortua, murtua muu Ja keskellä sorron ynseän yön me tunsimme : Suomen leijona valveutuu Vapaus! Sana kallis, kuolematon, verenhintana sallittu, saatu. Valapattojen valta jo vaipunut on, laholinna nyt tsaarien kaatu. Näin julisti kansat ja kuninkaat Nyt teidän, teidän on Väinölänmaat! Liput liehuu, kantelo taaskin soi, yö päiväksi vaihtua voi Nyt kansat pienet, pirstotut saa itse ohjata kohtaloansa. Sen ansainnut myös Tuhatjärvienmaa. Idän solvattu, sorrettu kansa tuhatvuosien kirot kun päähänsä loi, 13
!! ;! myös Suomelle oikeutta miekatta soi. Itä, länsi, etelä tervehtää: Olet vapaa, vapaaksi jää! Ikipäiviksi vapaa! Vannomme sen : kaikk' yhdessä puolesta Suomen! Ylös nousemme yöstä nyt orjuuden on koittanut kaivattu huomen Yks astuu ylväänä aurallaan, toinen virittää viulua, kanneltaan, kolmas tieteen, kaikk' taiteen tarhoja luo Suomelle parhainta suo Pois arkuus mielistä miekkosten mihin pystyt, aika on näyttää. Pois kuilu väliltä veljeksien! Ajan ankaran tehtävän täyttää työ, rakkaus, oikeus, velvollisuus; alas vääryys, velttous, vallattomuus Veli veljenä työssä toisensa tapaa. Ole, Suomi, nyt suuri ja vapaa! Mitä kuulen? Taistelun rumpuhan soi verileikkikö veljien uhkaa? Miks' eivät kanssamme juhlia voi 14
!!! vapaudesta tulleeko tuhkaa? Ei! Tuhatkertaa toistamme sen tämä orjuus ollut on viimeinen Työ, toiveet, vapaus innoittaa ja voittomme linnoittaa. Olet vapaa! Maljasi mahtavat juo: käy uljaana jalojen joukkoon Mitä sait, mitä voit, se julki nyt tuo. Savupirttisi pimeän loukkoon kade karvas, vaino ja itsekkyys heti hautaa! Nostaos ihmisyys kodin kilveksi uuden, onnekkaan, jota riennämme rakentamaan. Nyt päiville pääsköhön ihmisyys, sen linnalle luokaamme pohjaa. Pois pelko, matala menneisyys nyt mielistä. Työtämme ohjaa jalo rakkaus. Huomenkoittohan näin käy kansamme ylväänä, pystyssäpäin. Se suurta on vapaana viljellä saat Tuhatjärvien mainiot maat 15
:! : : RUNOTTARENI. Pienen punapurren laadin, laudoita en lahonutta. Runotar, ma pyydän, vaadin laula onnen oikeutta. Puute purren laidat teki, vapauskaipuu varppeet, kaaret. Punalaitavesireki kierrä kirokarit, -saaret! Sävel sulia surutarten, harppu huolien lie, mutta muistanethan, mitävarten vaali köyhäin vapautta Vaadi itseltäs ja muilta: neuvo, nosta langennutta, i6
! joka elon puolapuilta pudonnut on. Uupunutta auta, varo vastamaassa, vanhust' älä jälkeen jätä. Mittaa lahjas sydänva'assa, älä tarjoo sitä, tätä. Missä sortoa näet halpaa, säälimätöin olla saapi. Jos vain kuka teljesalpaa syyttömälle asettaapi, avaa auki, rikki murra, missä, kuka, älä huoli Älä pedon anna purra talteen toki mielipuoli. Kauas kade, luihu lymy, älä kosta syystä, syyttä. Aina huulillasi hymy kirkastaos ihmisyyttä. Paljon vaadittu! Se totta, maali täytyy sinis siirtää matkan päähän aina, jotta nuoli pilven taakse piirtää. 17 8. 5. 18.
TYRMÄSSÄ.
! TYRMÄÄN! Tyrmään! Tottako vai unta? Kirous ja salpa kiinni. Kiitos! Säilyy yhteiskunta, kuohuu, kukkii valkoviini! Punaviin' ei maahan mahdu vielä kaikki vuottaa täytyy - Ristikoista näkyy rahtu taivasta taas kuohuu, äytyy Seison eessä elonpulman, tapaan toki tasapainon. Hylkään kostokiron julman vapise en eessä vainon Aatokset käy ristiin, rastiin kauan, kunnes valkoväkeen 21
! :! : totutaan ja kuolonkastiin. Pian marssittanee mäkeen. Karvastelevathan hiukan pilkka-, pistinkutitukset. Ruuan inhoittavan, niukan saivat punatitulukset". Vahti vakaa, suojelija, tunnustaa voin joskus vasta nellaa", kynä, paperia saatiin oitis taivahasta! Toistaiseks' ei hengenhätää. Naapurissa" irvistellään Valkovelli hiukan mätää!" - Synnintuntoa ei kellään Odotuksen kidutusta. Mikä miehen synti on, syy? koskaan ei tule vastausta. Toiveet katoo, tunteet tylsyy. Näin se alkoi, kesti, jatku kuukausiksi laulu kuoli. Kertoi kopin valkokatku Miekkaa hoitaa mielipuoli 22
! TYRMÄSSÄ - VAPAANA. On toki sabatti orjallai selliin ei tule sunnuntai. Tyrmässä tylsyy, kuihtuu, laihtuu, ilkimykseksi ihminen vaihtuu. Tyrmässä lapsenuskokin uupuu, tunteet turtuu, murtuu, puutuu. Tyrmään tullessa ihminen olet, poistut hylkyjen polkuja polet. Vapaana varrot maukasta palaa tyrmässä kyynel murikkaasi valaa. Vapaana ystävä lahjottaa, lainaa tyrmään jouduttuasi olet vainaa 23
Vapaana rakkautta saat sekä annat tyrmässä tylyä katsetta kannat. Vapaana vääryyttä, syntiä surin tyrmässä silmäni kääntyvät nurin. Vapaana tyytyen työssäni häärin tyrmää inhoan ain' ylenmäärin. Vapaana uskoin myös ihmisyyteen tyrmässä kohtasin pyövelin py>'teen. Vapaana sieluni janos' jumaluutta sellissä sellainen mahdottomuutta. Vapaana henkeni kohota tohti tyrmässä laskee hulluutta kohti. 26. 4. 18. 24
.,ÄLÄ TAPA!" Valvoen taas yötä vietin. - Tuskistani saasta, rapa tehnee pian lopun, mietin, kunnes kuulin: Elä tapa! Vielä vuosi, kaksi säästä, anna aikaa, ehkä kadun. Vapauteen jos voisin päästä, työlle hiihtäisin taas ladun. Elämäni erhetykset tunnustan, en kierrä, kiistä. Ruumiin, sielun kärsimykset pitäisi jo riittää niistä. 25
Tahdon auttaa, olla hyvä, jos et, julma, hautaan aja. En saa kuolla, menehtyä lepy, helly, kiduttaja! Muir on vaimo, lasta kaksi!' armahda jo, päästä, päästä Hätähuuto kamalaksi paisui. Sanat henki säästä!" huusi, hirmuhetket eli, tunsi tuskat tuliteräin; sätki, potki, kiemurteli ulvoen kuin teuraseläin. Oman kopin alta vainen kohtauksen tuon kolkon kuulin. Hulluusko, vai painajainen? Liiankin lie totta, luulin. Orko outo, vaiko veli, siitä tietoa ei mulla.' Kauhunhetket kamppaeli, avuksi en voinut tulla. - 26 -^
Pitkä yö. Mut tulee aamu, vaikenevat vaikerrukset. Katoa ei kauhunhaamu mielestä, kun ulvoo ukset. Moni häipyy koppikuva, tuosta tuskin voinen päästä. Koskaan ei voi unohtua Armahda, oi, henki säästä!" 26. 4. 18. - 27 -
! TUSKAA JA TOIVOA. I. Viikossa arkipäiviä kuus yks vain tuska ja toivottomuus. Vihdoin saapuissa sunnuntain kaksinverroin kauhua sain. Paatumuspalkka jos helvetti lie, sinne vankilan kautta on varmin tie. Tulkoon tuomio, kadotus, karma! Hulluksi tekee elo epävarma. Verta ja myrkkyä elämänmeri tyrskää kuolema lahjasi peri - 28-
!! 2. Mitähän, yöstä aamu jos saisi Vieläkö toivoa uskaltaisi? Aukenisi tämä hullujen hauta. Hyvä isä, kuuletko, lastasi auta Mahtava kiehtova elämänmeri suonissa virtaa viel' punaveri. En toki haaskana hangelle jouda pakene rinnasta kuoleman routa! Elää, elää tahdon mä yhä, elämänlahja on suuri, iki pyhä! Elää tahdon, rakastaa, raataa, elämänpoluilta esteet kaataa. Suojata Suomea, mairetta maata omaa verta en vihata saata. Työllä vain tahdon onneni ostaa laulaen julmien koppilahjat kostaa. Valo ja varjot mielessä väikkyy, tuskien laineilla toivo myös läikkyy. Potkin pohjassa valkosen nuotan verisen vieläkin voimiini luotan. 29
!!: : Vuottelen kevättä, suvea suurta kuolema kalvaa taas sydänjurta. 23. 4. 18. 3- Vapaus! kiehtoo Tuiki tuttu sana, joka ihmislasta. Tyrmänlapsen lausumana, siir on sisällystä vasta. Katsellessa ristikoita väsähtää voi silmä, käsi. Älä aina soimaa noita, voivat olla ystäväsi Vapaudessa usein jäävät kiertämättä karit, harhat. Täällä tarkat matkan määrät siispä tutki sielus tarhat Pimeitä on piinaöitä paljon. Pilven alta pilke sellissä voi säkenöidä toivon kirkas taivasvilke. Vakavat on vanki retket sydän hiljaa hiiltyy, palaa. Tyrmän pitkät piinahetket hivuttavat julki, salaa. 30
:!! Mut jos huomenheijastuksen hengessänsä kirkkaan tapaa, elää taivastuntemuksen, vankilassakin on vapaa Hänt' ei sido terästelkeet, linnun siivin liiteleepi, kestää kehnoin kostoelkeet maat ja taivaat vallitseepi Mieli on haikea, elo kovin vaikea Valkosen vainon maassa. Kaiketi kopissa ollaan opissa. Oikeus vaikk'ei vaassa paljoa paina, vapauslaina tulleepi suoritetuksi. Tarttunut hautaan ristikkorautaan ei toki laulajan suksi. Kohtalo pilkkaa vieläkö vilkkaa 31
tomussa toivojen rusko? Kuolema naijaa, raskasta paijaa tarjoo uupuuko usko? Tyytyä pakko. Elämän lakko viel' ei. Askelta kuutta kulkien viihdän mieltäni, hiihdän laulaen latua uutta. 7. 5. 18. 5. Tääir on varjot mustimpia, illan inhat ikuisia, yöt kuin tuskain tuonelassa. Virhe suuri maailmassa, joka jakaa tyrmää, salpaa, kostoa niin kovin halpaa. Työn ja onnen, kitsas, kiistää, veljeysonnen, riemun riistää. Varottelen valtiasta: Älä suotta ihmislasta työnnä tyrmään, neuvo muuten; koppi koti katkeruuden. - 32 12. 5. 18.
! : KOTIVARPUNEN. Kotivarpunen, kuin sua halveksin olit hottinen heittiö, hylky! Kun pääskyjä, peippoja palveksin, sulle jäi vain inho ja sylky. Olit linnuista ahnain, ilkein myös, lika ruokasi on sekä saasta. Jokapaikkaan tunget, teet tihutyös, pois pihalta, ilkeä haaska! Ja syystähän, joutava, vainotaan sua, en sitä ihmettele. Teet murhapolttoja myös, sanotaan, viheljäistä on laulusi mene 33
:! Tulin tyrmään. Pulmuset puuttuvat ja peipposet, kiuru ja käki. Vihamiehiksi ystävät muuttuvat, kuin hottista, valkonen väki mua vihaa, inhoo, kestitsee likaliemellä, pistimillä. Myös sieluni sellissä lestitsee saa nähdä, lopuksi millä? Ei ruoatta, ilmatta pystyssä pää pysy. Mitata poikin ja pitkin saa selliä. Elämä hyvästi jää! kaikk' toiveet tyystin jo kitkin. Mut kerran huolissa huhtikuun koti varpunen ristikolle lens' sellini. Löysipäs laulupuun Tuli, vaatien tutkinnolle. Tulit taivaasta, tuttava, kuuletko, hoi! Toki vanhoja anteeksi anon!" Kotivarpunen keikkui, ilkamoi Sinne tervetulleeksi sanon!" Kyir muistan", jatkoi, mustat työs, mua halveksit, kuuletko, miksi? Nyt arvo meill' sama, ruokakin myös, joko kelpaamme ystäviksi?" t 34
: Sopu sijaa luo. terve, meitä on hottista kaksi." Siin' laulele vaan, Yks elävä viel' piti vertaisenaan, tuli tutuista rakkaimmaksi. Koti varpusen kohtalon nyt moni saa, saa lyijyä, pistintä, pilkkaa. Mut varpunen, tietäjä, tirskuttaa Vier iskevät omaan nilkkaan!" Niin, kaikki arvothan muuttuvat, omat ilonsa unhotetulla. Kun oikeus, vapaus puuttuvat voi hottinen lohduksi tulla. s. 5- i8. 35 -
: ; VAPAUTUKSEN PÄIVÄÄ VUOTAN. Vapautuksen päivää vuotan, varron jokahetki. Oikeuden voittoon luotan, vaikka viimeisetkin toiveeni pettävät mun. Menneen ajan muistot palaa; linnun siivellä niissä toki sielu salaa saapi liidellä. Siin' ilo unhotetun. Eteenpäin myös katse entää päivään uutehen aatokseni annan lentää uuden ihmisen täytyy syntyä, elää. - 36 -
! Uuden päivän huomenruskon näen koittavan. Ihmisyyden pyhän uskon tiedän voittavan veljeyskantelo helää Oppia myös rakastamaan täytyy ihmisen; veljesvihan unohtamaan kieltä sydämen veljyt veljelle haastaa! Riehuu yhä riita, sota, viha verinen. Käsky kuuluu : ryöstä, ota! Täynnä ihmisen sydän on sappea, saastaa! 15-4. 18. 37
! KEVÄTPERHO. Kerranpa keväällä kirkkaassa säässä kahleissa viel' oli Kalla, maa oli lumessa, vahvassa jäässä, yöir oli hyytävä halla koppini nurkassa istuin ja mietin kohtalon leikkiä kummaa; tutkien tiilenpäitä, mä vietin sunnuntaitani tummaa. Poissa mamma, niin, sekä flamma, kaukana taitava taatto Kohtalo vain ei arvata anna miks' minut selliin saatto. En minä naura, enkäpä itke, kostoa, koito, en haudo.
! Elämä, rikkaruohosi kitke : iske piste ja tauko Niin, polo, päättelin, aatokset enti, epätoivo vankia vaani. Perhonen ulkona lepatellen lenti, istahti ikkunaani. Mistä on matkasi, kukkien miesi? Tuletko taivosta asti? Mistäpä koppini ikkunan tiesi? Kyynel silmääni kasti. Tulitko hyviä tietoja tuomaan, vaikopa toivottomuutta? Kukkien mahlaako kyyneljuomaan toit, sano! Päivääkö uutta ennustanetko, sekö nyt virkas? Väinölän taivaalla tähti loistaako pilvien lomasta kirkas, lempeä perho jo lähti. 20. 4. 18. 39
; : HMINEN JA KOHTALO. Ihminen : Aika on alkaa, niittää työtä, onnea, riemua riittää!" Kohtalo : Kuulehan, käy pian tänne nuoli on juonessa, vireessä jänne!" Ihminen : Sinua en tahdo kuulla!" Kohtalo :,,Ei pidä koskaan luulla nyt olen turvattu turmaa vastaan" kohtalo oppaasi on ainoastaan!" Ihminen : Työstä saa palkkio tulla!" Kohtalo : Ei ole aikaa mulla tutkia töitäsi, teitäsi enää tuhmat turhaan tekevät tenää!" 40
: Ihminen : Tuo tapa väärä ja julma!" Kohtalo : Tuskinpa! Elämän pulma selvittämättä on, ihminen, sulia syytöntä, syyllistä ei ole mulla!" Ihminen : Kuulehan oikeus laki?" Kohtalo päiväkirjansa haki Täällä nimesi riittää!" sano, paljasta rintasi, mull' on verenjano!" Ihminen : Syytöntä ei toki viedä." Kohtalo : Ihminen : Nouseeko Säälistä, syystä en tiedä." henkeni maasta?" Kohtalo ei taivaasta, helvetistä haasta. Laps' isän latua laulaen jatkaa. Kohtalo vyyhteä selvittää, vatkaa. 22. 4. 18. 41
!! VUOROLAULU. Lapsi. Heippatiralla Taivahan alla kelpaa kellahdella. Nilkat nauskaa, kyllä on hauskaa leikkiä, naureskella. Äitini kukkaa keltaista tukkaa tuulonen sukia saapi. Pois eriteitä, kuka vain meitä kiusata uskaltaapi 42
.!!! Hoi, heti tuokaa maukasta ruokaa maitoa, leipää, voita. Siirappisotkut saakoot potkut! Poimimme mansikoita kesällä aina; surut ei paina, leikkiä, lystiä piisaa. Uni ei lopu, säilyy sopu älä lyö Lassia, Liisaa Terve on sielu, vatsa ja nielu, pulleat punaset posket. Vanhempi, pelkää, jos vain selkää, tukkaani tuhmasti kosket Heippatiralla! Tähtien alla paras on lapsena olla. Joka ei laula, leiki ja naura, on kuin aapisen nolla 43
! Nuorukainen. Äsken vielä olin lapsi, illan torkku, aamun virkku, isän, äidin kultakutri. Leikkielin, naureskelin, siskoin kanssa kisaelin. Loppunut lie lapsuus hupa, ahtaaks' tullut taaton tupa, emon polvella en pysy, veikon, siskon mielt' en kysy. Lienen suuri lasten leikkiin, liian pieni miesten töihin, nuori teille tutisevain. Holhoojaa en enää siedä, vaikk' en vielä tunne, tiedä miten niittaan elämäni, kuka parhain ystäväni, toverini mies vai nainen aatos hullu, hurmaavainen Suonissani liikaa verta lienee. Tottapahan kerta saanen kättä, jalkaa koittaa, - 44
!! kisakenttäin kilvat voittaa, parhaimpana painiskella, maratonit juoksennella. Tahdon päätä, kättä käyttää, maailmalle neron näyttää. Mulle kuuluu ensi sija mestari oon runoilija Tieteet, taiteet tarkoin tutkin, jos on tarvis, lyön ja hutkin Laulamaan myös suorin suuni. Laitan omat mittapuuni, niillä neuvon hengen harhat, uskonnot ja taivaan tarhat; jumalankin vallan uuden muir on valtit vastaisuuden! Sanoi. Läähättäen lähti. Pilveen peittyi aamuntähti. Mies. Sähkö ja salama, näytä suorin ties maassa, veessä, ilmassa!" huudahti mies. Tielle tuli Amor: Vaimo, oma koti, kapakassa toinen elämään opi!" 45
: :!:! Mies kuuli, totteli ; toki voitti järki Bacchuksen ja Amorin satimet särki. Tarkkasi taivasta, tähtien rataa, tutki mitä maassa, maan alla mataa. Eespäin sinis kuni siipeni kantaa Työ, luulen, kultaa, mainetta antaa. Miehet on matkalla, aate-, aseveikot. Pois tieltä poikaset, vanhukset, heikot Miehet ei pelkää iltaa, eikä yötä aina vain eespäin, työtä, yhä työtä!" Kuohuen kulkee elämän virta, ilkkuen iskee kohtalon pirta Työstä ei maailma muuttune muuksi, vuos', pari vielä tuut lahopuuksi. Miss' elo kuohuu, nektari, naiset, sieltä miehet juopuu, kuule, kuolevaiset!" -,, Kuolevaiset, niinkö? Aion kauan elää!" Maailman kantelo hilj emmin helää. - 46 -
: :! Vaikeni mies. Sydäntykytystä kuunteli, tunsi tuskaa, väsymystä. Kylmä hiki otsalla, värisytti kättä. Maineteot mahtavat jääkö näkemättä Ei mennyt, huomaan, maailma nurin, vaikka panin parhainta, hammasta purin Aatetta mull' oli ehkä liian monta. Turhaanko tavottelin kuolematonta?" Mies tutki töitään, arveli näistä Ehkä sälön seassa lie siru pysyväistä!" Jäykistyi jalka, jäähtyi veri. Poika isän pellot pettymykset peri. Vanhus. Kun olin nuori, olin teräsvuori. Vanhuus tuli uhmani suli. Lapsille laulan, nuorille nauran, 47
: : miehille vilkutan pois tieltä nilkutan. Salassa itken. Tarhaani kitken aikani kuluksi, nuorien suruksi. Pieniä palvon, öitäkin valvon. Lohtuna muua unho saa tulla. Elon hiillos sammuu, avoin hauta ammuu kohtalon säädös: tässä tilinpäätös! Halajan hautaa, neljää lautaa. Pian laho maatuu,' puuristi kaatuu. 2. 5. 18. -48
! ÄITI, KAUNO, KOHTALOTTARET. Emo kantoi Kaunon pienen synnytteli sydänkävyn. Toivoi tälle miehen mielen, ymmärryksen, tahdon, älyn. Kohtalottaret kehräävät lankaa. Tuuditteli, valvatteli, omin rintamaidoin juotti. Sydänvirret veisaeli, taivaan taaton apuun luotti. Kohtalottaret: saammeko alkaa? Kasvoi Kauno. Paikan täytti parvess' sisaruksen kuuden. Harvoin nauroi, saaneen näytti taattovainaan totisuuden. Kohtalottaret : kutittaa jalkaa 49
: :!! Nuorukaiseksi näin ehti, yhtä vakaalta vaan näytti. Loppui leikit, kääntyi lehti miehen mitan työssä täytti. Kohtalottaret: varttoa saamme! Emo oli onnellinen Kauno mies on, reima, rehti, lahjomaton, laadullinen, työtä raatoi, aattelehti. Kohtalottaret : kiiruhtakaamme Onni hymyeli mutta vihuri nous', peittyi tähti. Puolustamaan vapautta, ihmisyyttä, urho lähti. Kohtalottaret : kirkas on terä Sattui tielle salakari, Kauno kaatui vapaus eli. Tieto saapui : kerran pari emon sydän sykähteli. Kohtalottaret: tallelle kerä! 3. 5. 18. 50
: ; VIHA RAKKAUS. Kukka nousee kulon alta, makaamaan ei silloin malta kelpo kyntömies. Loppu tulee tuiskusäästä, ihminen myös itsekkäästä saadaan kukaties. Viha isäntänsä kostaa omaan kotiin pedon nostaa, rakkaus väistää, erii. Voittaa ei voi valheen hauli, omaan kalpaan kaatuu Sauli käärmeen pihti perii. Kohtalokas kosto väärä, mäki monen tien on määrä vaietako yhä? 51
: ^ H Pyyhi pielet homehtuneet, valoon vedä konnain kujeet, totuus olkoon pyhä. Lempeätä kättä rakkauden laki käytä, täytä, kierrä kiro, sota. Arvoja on monioita, joista tinkiä ei voida: vapaus, oikeus ota! Viha kuolon ilkeys-isä, rakkaus elon taivaslisä, tiedät, eikö niin? Perkaa luontos piikkipuolet, veistä lemmen leikkinuolet, tähtää sydämiin! Rakkaus vanhaa, aina uutta, ihmisessä jumaluutta pyhää. Tietänethän naurua ei taivas kiellä. Yhtään kukkaa elon tiellä ethän tallaa, ethän? 17. 5. 18. 52
! SATA PÄIVÄÄ. Sata päivää pihdissä ollut oon on aika se muistiin panna. Tasavalta, sun tahtosi tapahtukoon vain enemmän sellaista anna! Sata päivää koppia koreaa, ens' annos, suojelussatsi. Näin neuvoa poikaa soreaa kannattaa kiltti on lapsi. Sata päivää ilman tuomiota kai syntyy silta ja liitos? Olen ylpeä : näin suurta huomiota, oi, veljet valkoset kiitos 53 -
! : Sata päivää sisälle johdatus", lupa neuvoa niskurilasta. Käy verkkaan kopissa kasvatus yks sarvi on taittunut vasta! Sata päivää laki ja oikeus muka vanha-aatami penää. Sata vuotta! Kirottu ruikutus ei kopista kuulune enää. 17-5- i8. 54
ELÄMÄNRIEMUA. Verkkaan vierii tyrmän tunnit, aika mataa yksin hetkin. Ankarat nää elon-annit kuivuneet on kyyneletkin. Yö on musta unettoman, valoa hän vuottaa aamun. Kerran keksin tähden oman, kirkkaan vapaaksi se saa mun. Raosta nyt ristikoiden tähteäni tutkin tarkkaan. Uskossani unelmoiden tartun oitis riemun sarkkaan 55
! : oivo, tunto herää uusi. Sesam! Taivasko niin huusi?^ Ristikot ei estä enää, kanget, salvat ei tee tenää. Väistyy muurit yltä, elon huomentaivahalta alta; pilvet poistuu, pakeneepi. Kostonkäärmeet mateleepi aamuaurinkoa pakoon kadotuksen kuilun rakoon! Keksin kirkkaan huomenruskon. Elämään taas uuteen uskon; jalkaa, kättä, päätä nostan auringolla kylmät kostan Tahdon tehdä työtä, työtä onnettomain kurjuus-yötä kirkastamaan loihdin loimun virota viel' luoja soi mun! Tahto, päätös varma, vakaa: autuus täytyy antaa, jakaa! Sallimus ei ollut saita: kuljen onnen kukkamaita; vasemmalle valmut viskon, oikealta okaat kiskon. Miss' on tiellä itsekkäitä salamoilla neuvon näitä! -56-
! : : Julmureita, juomareita, tunnottomain tuomareita, käsken, käännän ihmisyyteen, estän pistinvallan pyyteen Uuden loihdin Väinönlinnan ensin pohjan sitten pinnan. Työlle laadin onnella sen oitis Satusali uuden taksan maksan. saadaan sitten: sieir ei sijaa pistimitten. Alhaisia, ylhäisiä sieir ei on vain ihmisiä. Työ ja rakkaus rauhan takaa ihminen on jalo, vapaa! Onnen tie ei ole kaita laulaen näin matkaan maita. Linnassa lie muir on juhla, arkiaatto, riemusaatto! Huolet haihtuu kuutamoksi, toivo yltyy auringoksi, syttää sielun, silmäterän voittaja oon elän elän! Onnestani antaa, jakaa tahdon olen vapaa, vapaa! i8. 5. 18. - 57 -
VIRTOJEN VIRSI. Oi mahtava, vilpas virtojen maa, et mielestä koskaan menne! Jos koskesi joskus unhoittaa voin, kuoleman ompi se enne. Maa tuulen, tuiskun, mainion tien, Juho Wesasen, Krankan ja Maa viljapeltojen lainehtivien myös itsekkyyden ja pilkan. Ilkan. Vähät muusta, arvonsa kullekin, jalot virrat mun mieltäni kiehtoo. Mikä tuuli ja kohtalo tulleekin, ain* tulta ne suoniini liehtoo. -58-
! Olet kuullut, nähnytkin, kukaties, mitä tietää Pyhä ja Pälli. Sieltä laivaansa laske ei jokamies, joka sutki ja kiertävä sälli. Oi Pohjanmaa! Siellä tuntenut oon nälät, kylmät, vihlovat viimat, Siellä sain myös kielet kanteloon, punapurren, perhot ja siimat. En tyynien lampien laiteilla, missä versoo velttous, mätä, voi viihtyä. Virtojen raiteilla saan suurinta elämätä. Kesäöisin saarelle kuuntelemaan jäin rastasta aurinko valvoi. Siellä virtojen Veenusta suutelemaan en ehtinyt, voi kun se kalvoi Ja vaikkapa kanget, telkeet muut nyt vankia vartioipi, on mielessä melat ja sauvonpuut ja sielussa Siitari soipi. 59
!! ; liin, siellä kun soudan, sauvon yoss' ja aamusin uistelen lohta, sopusoinnun, rauhan, riemun myös saa sellissä sieluni kohta. Jos sellini salvat viel' avataan, etkö, esivaltani, tohi! punapurressa, tyrskyillä taas tavataan, siellä loiskivi taimen ja lohi Voi, kuinka ma teitä kaipaankaan, kotirantani kurimotyrskyt Sieir sovituksen, kaikkeni saan; siellä kohtalon kolkot myrskyt, viha, viekkaus, ilkeys, kaikki muu, mikä mataa matojen maalla, heti hetkessä hukkuu, unhottuu siellä vellovan veden vaalia minä keikun, läikyn, laskettelen, siellä, impeni, vietämme häät! sydänkieliä kirkkaita koskettelen terve, kukkivat kuohupäät! 10. 5. 18. 60
; ; KEVÄTKAI PUUTA. I. Kaipaan toiveita toukokuun ; halajan helluntaita tuoretta lemua lehtivän puun, peippojen, vuokkojen maita, herkkää hymyä nauravan suun. Kaipaan lainetta läikkyvää, järven jäätöntä pintaa; iloista impeä säikkyvää, lämmintä kättä, rintaa sielua syvää, väräjävää. Kaipaan koskea kuohuvaa, keveäkeulaista purtta. 6i
! ; Liian on lattea, matala maa, jossa on hukka ja hurtta. Siitaria ja Nuojuvaa, Koveran kuohuja ikävöin, Pyterän pyörrettä, Pyhää Otermaa, jossa elämöin lohien kestissä kesää, rannalla rasvaista kilttua söin. Hela- kuuluu olevan tuorustai - mitäpä kaivata muuta Ken valkovallalta suojelun sai, saa vedellä rasvata suuta. Pian kaivata Niuvanniemeä kai. Nousee nurmi, kohoo kukka, kisaillee jo kevätkansa; kevättä ei vanki rukka kokea saa kopissansa. Vapaana jo laine läikkyy, aalto ajeleepi toista. Pyssyt paukkaa, vangit säikkyy, ruudut putoo ikkunoista. ~ 62
! Kiuru aurinkoa kohti kohoo, laulaa kevätvirren. Tuskin ajatella tohtii vanki alla kirohirren. Vihannoipi niityt, pellot, lammas laukkaa laitumella, kilkattavat karjain kellot juhtaa täytyy onnitella Kevättä myös vartoo vanki kuten kaikki kuolevaiset; oven eessä rautakanki. Miekkoset te, miehet, naiset, jotka kevään lahjat saatte armosta, tai ansiosta? kostonkirot korjatkaatte: auta, nosta älä kosta! Nauttinette kaksinverroin, veljet kun on vankiloissa? Kaipa kanssa valtaherroin maljat belsatzarpidoissa tyhjennätte pohjaan saakka, tuohan tuttua on tapaa. Elämä ei sille taakka, ken saa olla vapaa, vapaa! -63-
Käki laulaa kukkujansa, peippo valvattelee pesää. Vanki kuutta askeltansa laskee. Lähemmäksi kesää eivät askelensa auta, ihmisten ei joukkoon pääse. Tyrmä kevään kaiken hauta. Usko, toivo? sinne jää se! Vapaa kansa leikkii, lempii päällä nurmi-, kukkapenkin. Koppi helvettiä henkii, viepi toivon viimeisenkin. Kaipaan vain, jokahetki ain' ilmaa, vettä ja maata. Airoa, melaa, siimaa, kelaa ilman elää en saata. Mökkiä pientä, puuroa, lientä, kilttua, taimenta, lohta. -64-
Lasten naurua, pääskysten laulua saisipa kuulla jo kohta! Savuista saunaa, laitumen laumaa, taattoni tupasen usta. Rastasta, käkeä, kotoista väkeä, pikkusten pilpatusta. KotValkamilla näin aamusilla kelpaisi tervata purtta. Hiljaa koskea punaista poskea Revi ristikot, manalan hurtta! 13-5- 18. 65-
; SAVUPIRTISSÄ. Savupirtissä päivän pilkkeen näin ens'kerran, äidiltä kuulin, ja kasvoin paljain jaloin ja päin - tämä kotini lie, niin luulin. Sieir siskojen kanssa kisailtiin poropankolla, lattialla oli iloa, melua, naurua, niin siellä kiiltävän karstan alla. Myös aakkoset, aapiset opittiin siellä karstaorsien alla. Sadut saatiin ratoksi puhteisiin, kukki palsami ikkunalla. Tuvan takana kasvoi pihlajapuu, sen vieressä verraton tuomi. 66
! Kotikoski ja saaret ja salmensuu siellä kannelta soitteli Suomi. Sain venettä sauvoa, soudella ja ajaa liinakkoharjaa, kotisaaresta koivuja noudella ja niityllä vahtia karjaa. Myös pilkkoa piisiin honkia, tai tervahaudalla juosta; salakoita salmesta onkia ja lakkoja poimia suosta. Pois täytyi. Talvella lähdin näin : lens' sivakkasuksi ja lyly. Nyt saadaan, arvelin mennessäin, kai savuton pirtti ja kyly! Ihan oikein: salongin suojatun sain ristikot akkunan eteen. Ei savua; kelpaa kelliä mun, ei vaaraa hukkua veteen. Mut muistoissa vieläkin vierailen siellä kiiltävän karstan alla: kotimökkini peltoja aurailen pois taattoni tilkusta halla Voi armias, kuinka nyt ikävöin -67 -
sitä honkapöytää ja usta, kotikoskea, aittaa, illoin, öin, kotikumpuja, kelkkaa ja susta! Hyvä näin on! En sitä epäile ja kapinoidahan ei saa! Tasavallan tahto on: lepäile, nälänvirsikirjasta veisaa! Jos ikävä illoin joskus ois, kuka miehestä uskoisi moista! savupirtit, piiat mielestä pois saat kääntää kylkeä, toista. II. 5. 18. -68-
: ÄITI-WAPPU Yön usvista tähtönen pilkehtii kuva Wappu-äitini armaan. Savupirttiin katseeni kiirehtii pois selhn seinistä harmaan. Sieir Wappu poikaansa valvattelee surunlapsiko lie äityellä? Hän laulaen lastansa neuvoelee, on äänensä helkkyvä, hellä. Sävel lapsen mielessä lainehtii, ikipäiviksi sieluun syöpyy. Ei unohda, luokseni ain' jos minne kulkuni yöpyy. ~69~ ehtii,
!! 1 Taas kuulen : laulusi hyräelee sulosäveltä kirkasta, kummaa. Vait' hetkinen. Sitten se väräelee elontuskaa syvää ja tummaa. Se tahtoa, luontoa terästää, tuo uskoa aikojen takaa sävel emon kun sielussa helähtää 01e, poikani, vapaa ja vakaa!" Nyt on otsasi kulmikas, kurttuinen ja harmaa jo haihtuva hapsi, mut vuodesta vuoteen, tunnen sen, tulet, kultanen, kauniimmaksi Taas kenties kärsinet puutettai, miten mieltän' se kirveltääpi! ajan ankaran taakkaa kantanet kai moni nuorempi jälkehen jääpi. Ja tokkopa, armas, aavistanet: oma poikaslkin on vanki. Hällä rautaset akkunauutimet, ovi teljetty lukko ja kanki 70