Sisällysluettelo Marjaana Niemi: Suomalaisten tiedelehtien tulevaisuus? 3 Susanna Fellman: Pohjoismainen kapitalismi onko sitä? 7 SHS:n toimintasuunnitelma 2010 12 Kirsi Vainio-Korhonen: Suomalaisen kasvatuksen ja koulutuksen historia osa I: Huoneentaulun maailma 13 Julia Burman: Bath piipahdus Yrjöjen aikaan 15 Toiminnanjohtajan tervehdys 19 Kutsu historiantutkimuksen päiville 20 J ä s e n l e h t i 3-4 / 2009
SUOMEN HISTORIALLINEN SEURA SEURAN TOIMISTO Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki puh: (09) 228 69 351 Sähköposti: shs@histseura.fi Kotisivu: http://www.histseura.fi Toiminnanjohtaja Julia Burman, varmimmin ke 16-17 ja to 10-12. SEURAN HALLITUS 2009 Dos. Marjaana Niemi, puheenjohtaja Prof. Susanna Fellman Prof. Petri Karonen Dos. Tiina Kinnunen Prof. Christian Krötzl Dos. Tuija Laine Prof. Henrik Meinander Prof. Markku Peltonen, varapuheenjohtaja Prof. Irma Sulkunen Prof. Kirsi Vainio-Korhonen Suomen Historiallinen Seura on alan tieteellinen keskusseura Suomessa. Seura järjestää esitelmä- ja seminaaritilaisuuksia sekä kansallisia ja kansainvälisiä konferensseja sekä hoitaa alan kansainvälisiä suhteita. Jäseninä on noin 900 tutkijaa ja harrastajaa. Jäsenmaksu on 25 euroa vuodessa (opisk. 22 ). Jäsenet saavat maksutta jäsenlehden sekä n. 25 % alennusta seuran omista sekä monien lähitieteiden seurojen julkaisuista Tiedekirjassa (Kirkkokatu 14) ja SKS:n kirjamyymälässä (Mariankatu 3). Verkkokirjakauppaan on linkki seuran kotisivuilta (www.histseura.fi); tilausta tehdessänne kertokaa olevanne Historiallisen Seuran jäsen! Historiallisen Aikakauskirjan tilausmaksu on seuran jäsenille 28 euroa. Jäsenhakemuslomake on helpointa täyttää internetissä SHS:n kotisivuilla osoitteessa www.histseura.fi. Lomakkeita voi tilata myös seuran toimistosta. Vapaamuotoisen hakemuksen voi lähettää myös sähköpostilla.
PÄÄKIRJOITUS Suomalaisten tiedelehtien tulevaisuus? Tieteellinen julkaisutoiminta on murrosten edessä. Vaikka sähköinen julkaisutoiminta ei ole edennyt rohkeimpien visionäärien ennustamalla nopeudella, se on käynnistänyt merkittäviä muutosprosesseja tieteellisessä julkaisemisessa ja tuonut uusia haasteita niin tutkijoille, yliopistoille kuin kustantajillekin ja lisää on tulossa. Historiaalalla ja sen lähipiirissä on jo muutamia pelkästään sähköisesti julkaistavia tieteellisiä aikakauslehtiä. Verkossa ilmestyvät muun muassa Ennen ja nyt historian tietosanomat sekä kasvatuksen historiaan suuntautunut Kasvatus & Aika. Monet muut, esimerkiksi Historiallinen Aikakauskirja, ilmestyvät painettuna, mutta niiden artikkelit ovat luettavissa pienellä viiveellä myös Kansalliskirjaston ja Kopioston ylläpitämästä verkkopalvelusta, Elektrasta. Kotimaisen verkkopalvelun lisäksi suomalaiset tieteelliset artikkelit löytyvät yhä useammin myös kansainvälisistä artikkelitietokannoista: esimerkiksi Historiallisen Aikakauskirjan artikkeleita on pian mahdollisuus hakea ja lukea vuoden viiveellä EBSCOhost hakupalvelun kautta. Vaikka sähköisen julkaisemisen lisääntyminen muuttaa monella tapaa tieteellisen julkaisemisen status quota, keskustelun laineet eivät toistaiseksi ole lyöneet kovin korkeina. Muutokset ovat tähän saakka edenneet niin verkkaisesti, että alan toimijoilla on ollut niihin aikaa sopeutua. Viime kuukausien aikana keskustelu on kuitenkin saanut aivan uusia sävyjä: monet toimijat ovat heränneet keskustelemaan, kiistelemään ja väittämään vastaan. Osa on tuntenut koko olemassaolonsa uhatuksi. Keskustelun herättäjänä on ollut Helsingin yliopistossa viime keväänä tehty päätös julkaistujen (tai julkaistavien) artikkelien tallentamisesta avoimeen julkaisuarkistoon. Tämä päätös on saanut monet tieteellisen julkaisemisen intressiryhmät miettimään ja keskustelemaan, mistä muutoksessa oikein on kysymys. Mitä myönteisiä asioita sillä saavutetaan, ja toisaalta mitä samalla ehkä menetetään?
Helsingin yliopisto edellyttää, että yliopistossa toimivat tutkijat tallentavat vuoden 2010 alusta lähtien tieteellisissä julkaisuissa julkaisemansa tutkimusartikkelit Helsingin yliopiston ylläpitämään avoimeen julkaisuarkistoon. Päätös koskee tieteellisessä aikakauslehdessä, sarjajulkaisussa, konferenssijulkaisussa tai muussa kokoomateoksessa julkaistavia yksittäisiä artikkeleita, mutta ei monografioita. Muut yliopistot seuraavat todennäköisesti pian perässä; esimerkiksi Tampereen yliopisto suunnittelee avaavansa samanlaisen avoimen julkaisuarkiston vuonna 2011. Tässä uudistuksessa on kysymys nimenomaan rinnakkaisjulkaisemisesta. Julkaisuarkistoon tallennetun artikkelin virallinen versio ilmestyy jossain muualla, ja arkistossa on artikkelista vain kopio, joka voi olla täysin samanlainen kuin virallinen julkaistu artikkeli tai vaihtoehtoisesti joku aikaisempi versio. Muutos merkitsee sitä, että kuka tahansa voi pian maksutta lukea yliopistoissa työskentelevien tutkijoiden ja opettajien julkaisuja omalta päätteeltään ja tallentaa kyseiset julkaisut itselleen. Tutkijan näkökulmasta nopeus, avoimuus ja ilmaisuus tuntuvat pelkästään myönteisiltä asioilta ainakin ensikuulemalta. Jokainen meistä on kiireisenä etsinyt artikkeleita, joita ei löydy lähimmästä kirjastosta eikä välttämättä seuraavastakaan. Näissä tilanteissa tutkija on yleensä vain äärimmäisen helpottunut ja kiitollinen siitä, jos kyseinen artikkeli löytyy netistä. Kirjastoissa juoksemisen sijasta voi keskittyä omien artikkeliensa kirjoittamiseen. Tieteellisten aikakauskirjojen kustantajat, jotka Suomessa usein ovat pieniä tieteellisiä seuroja, näkevät rinnakkaisjulkaisemisessa kuitenkin paljon ongelmia ja monet heidän esittämistään kysymyksistä ovat tärkeitä myös tutkijoiden näkökulmasta. Miten käy suomalaisten tiedelehtien, kun rinnakkaisjulkaiseminen yleistyy? Mistä saadaan rahat lehden julkaisemiseen, jos lehteä ei enää tilata vaan kaikki artikkelit saa ilmaiseksi verkosta? Rinnakkaisjulkaisemista on perusteltu ensi sijassa sillä, että kansainvälisten tieteellisten aikakauslehtien hinnat ovat nousseet jatkuvasti. Rinnakkaisjulkaiseminen olisi siis vastaisku suuria kansainvälisiä lehtikustantajia vastaan. Ongelmana vain on, että tämä vastaisku menee ainakin osittain harhaan. Avoimista julkaisuarkistoista kärsii ensisijaisesti kotimainen julkaiseminen: kotimaiset tieteelliset seurat, jotka vähin resurssein julkaisevat tiedelehtiä. Tieteellisten aikakauslehtien tekeminen ei ole halpaa. Toimitustyö ja ennen kaikkea artikkelien laadunvarmistus (refereeprosessi) vaativat resursseja, samoin lehtien painaminen, jakelu ja markkinointi. Tieteellisten lehtien saamat julkaisutuet sekä tilaus- tai Jatkuu sivulla 6 ->
Suomen Historiallinen Seura järjestää Ti 24.11.2009 klo 17.30 Uutta Talvisodasta seminaari Ph.D. Antero Holmila Talvisota Britanniassa lehdistön ja kansalaisten kokemana 1939-1940 Dosentti Pasi Tuunainen Ukrainalaisveteraanien tulkintoja Raatteen tien taistelusta Pj. prof. Henrik Meinander Alustusten jälkeen on aikaa keskustelulle. Tieteiden talo, Sali 404, Kirkkokatu 6, Helsinki Tervetuloa! Jäsenetukirjan HArk 128 Makaaberi ruumis saa noutaa ilmaisiksi Tiedekirjasta, Kirkkokatu 14, Helsinki. Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Julia Burman, shs@histseura.fi Puh. 09-228 69 351, ke klo 16-17 ja to 10-12.
jäsenmaksut riittävät yleensä juuri ja juuri kattamaan nämä lehtien toimittamisesta ja painamisesta aiheutuvat kulut. Suomalaisten tieteellisten lehtien tulevaisuus onkin vakavasti vaakalaudalla, kun rinnakkaisjulkaiseminen murentaa niiden perinteisiä tulonlähteitä eikä mitään uusia tulovirtoja ole näköpiirissä. Ongelmien edessä ovat myös suomalaiset tiedekustantajat, jotka julkaisevat tieteellisiä artikkelikokoelmia. Kannattaako artikkelikokoelmia enää julkaista, jos artikkelit ovat saatavilla netissä? Suomalaisten tiedelehtien katoaminen olisi suuri menetys. Vaikka tutkijat nykyään julkaisevat yhä enemmän englanniksi tai muilla vierailla kielillä, tarvitaan myös suomalaisia tieteellisiä lehtiä, joissa tutkijat voivat julkaista tutkimustuloksiaan ja keskustella niistä. Lisäksi on muistettava, ettei suomalaisten tieteellisten lehtien lukijakunta suinkaan rajoitu yliopistoissa työskenteleviin tutkijoihin. Historiallista Aikakauskirjaa, kuten muitakin suomalaisia tiedelehtiä, lukevat hyvin erilaisissa tehtävissä toimivat ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita historia-alan uusimmasta tieteellisestä tiedosta. Marjaana Niemi Puheenjohtaja Toimituksen huomautus: JOKO SINULLE TULEE HAIK KOTIIN? Muistathan, että SHS:n jäsenet voivat tilata HAikin 28 euron vuosimaksulla. Ota yhteys toiminnanjohtaja Julia Burmaniin!
Susanna Fellman Pohjoismainen kapitalismi onko sitä? Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana on kiinnostus institutionaalisiin järjestelmiin tai regiimeihin lisääntynyt. Erilaisia kilpailukyky- tai muista menestystekijöistä laadittuja indikaattoreita julkaistaan säännöllisin väliajoin. Maiden välinen kilpailu kiristyy globalisaation myötä tai ainakin uskotaan näin ja siksi yritetään löytää paras institutionaalinen ja taloudellinen järjestelmä, joka takaisi taloudellisen kasvun myös tulevaisuudessa. Poliitikot ja muut päättäjät tarkkailevat toisten maiden poliittisia, taloudellisia ja institutionaalisia ratkaisuja ja pyrkivät ottamaan oppia menestyjistä. Kuvitellaan, että on olemassa jonkinlainen viisasten kivi tai best practice, joka ratkaisisi kasvun ja kehityksen ongelmat. Katseet ovat viimeaikoina usein kääntyneet Pohjoismaihin. Muualla ihmetellään, miksi nämä pienet, myöhään teollistuneet maat luokitellaan vuodesta toiseen maailman kilpailukykyisimmiksi? Nämä maat eivät nimittäin millään tavalla täytä klassisen oppikirjamallin esimerkkiä tehokkaista markkinatalouksista. Niillähän on muun muassa iso julkinen sektori, laaja hyvinvointijärjestelmä ja raskas verotaakka, eli tekijöitä joiden ei yleensä ajatella korreloivan taloudellisen tehokkuuden kanssa. Nykyään on kuitenkin huomattu, että kapitalistiset järjestelmät eli markkinataloudet voivat olla hyvinkin erilaisia keskenään ja silti menestyä. Kylmän sodan päätyttyä ja suunnitelmatalouksien romahdettua ei enää keskustella suunnitelmatalouden tai markkinatalouden paremmuudesta, vaan kapitalismin eri muodoista. Myös yhteiskuntatutkimuksessa on kiinnostuttu kapitalismin/ markkinatalouden monista kasvoista. Aihe on noussut esiin erityisesti poliittisessa taloustieteessä ja politiikantutkimuksessa, mutta viime aikoina myös historiantutkijoiden piirissä on herännyt kiinnostus näihin kysymyksiin. Esimerkiksi nk. Varieties of capitalism - tutkimusala on innostanut tutkijoita. Richard Whitleyn luoma käsite national business systems (kansallinen liiketoimintajärjestelmä) on herättänyt taloustieteessä innostusta ja tuonut uusia näkökulmia
malli-keskusteluun. Nämä tutkimussuunnat ovat tuoneet hyödyllisiä käsitteitä erilaisten institutionaalisten järjestelmien tutkimiseen ja analysointiin, ja siten ne ovat auttaneet syventämään ymmärrystämme erilaisista yhteiskunnallisista ja poliittis-taloudellisista rakenteista. Historiantutkijat ovat monesti kritisoineet poliittisen taloustieteen ja liiketoimintajärjestelmä-tutkijoiden historiattomuutta: kun näiden koulukuntien edustajat ovat luokitelleet, analysoineet ja vertailleet järjestelmiä, he unohtavat usein, että pitkällä aikavälillä järjestelmät muutturvat. Tähän ovat historiantutkijat tuoneet lisävaloa. Kysymykset kapitalismin erilaisista ilmenemisistä johtivat muutama vuosi sitten yhteispohjoismaisen taloushistoriallisen tutkimusprojektin perustamiseen. Projektista syntyi kirja Creating Nordic Capitalism: the business history of a competitive periphery, jossa analysoimme neljää Pohjoismaata, eli kaikkia muita Pohjoismaita paitsi Islantia, josta emme valitettavasti saaneet projektiin mukaan tutkijaa. Kirjassa lähdemme liikkeelle ajankohtaisista kysymyksistä. Mikä on Pohjoismaiden taloudellisen menestymisen salaisuus? Vai onko menestys pelkkä myytti? Onko pohjoismainen malli myös tulevaisuudessa kilpailukykyinen? Ja voidaanko edes puhua jostakin omasta pohjoismaisesta mallista? Vai onko neljä eri mallia? Ja mikäli on olemassa jonkinlainen pohjoismainen malli, niin miten se on kehittynyt ja muuttunut? Me kaikki kirjoittajat olimme lisäksi erityisen kiinnostuneita institutionaalisista muutoksista sekä yritysten toiminnasta institutionaalisessa kontekstissa. Lähestymistapaamme voi luonnehtia institutionaaliseksi taloushistoriaksi, johon yhdistimme Varities of capitalism-tradition ja Richard Whitleyn liiketoiminta-järjestelmän. Kehitimme analyysikehikon tai sabluunan, jonka avulla tarkastelimme institutionaalista järjestelmää ja siinä tapahtuvia muutoksia eri maissa, sekä yritysten ja markkinoiden rakennetta ja toimintaa erilaisissa institutionaalisissa konteksteissa. Sabluuna koostui niistä talouden eri lohkoista, joita pidimme keskeisimpinä markkinoiden ja yritysten rakenteissa ja toiminnassa. Nämä olivat työmarkkinat, rahoitusmarkkinat, koulutusjärjestelmä ja valtio. Institutionaalista järjestelmää analysoimme myös suhteessa kansainvälisen talouden kehitykseen. Lisäksi kiinnitimme huomiota muutoksiin ja murroskohtiin: toisena analyyttisena työkaluna käytimme käsitettä kehitysperiodit. (formative periods). Vaikka kehitys onkin jatkuva prosessi, väitimme, että voidaan selkeästi havaita tiettyjä periodeja, jolloin muutos on ollut nopeaa ja mullistavaa. Nämä kehitysperiodit
ovat Suomessa usein osuneet samaan aikaan kuin taloudelliset ja/tai poliittiset kriisit. Tutkimuksemme kattoi pitkän aikavälin, 1850 2000. Se oli tarpeen, koska kapitalistinen malli on syvästi juurtunut historiallisessa, taloudellisessa ja poliittisessa kontekstissa. Markkinatalous ei myöskään ole muuttumaton, vaan se on muuttunut huomattavasti. Eräs projektin tärkeistä tavoitteista oli periodisoida Pohjoismaiden kehitys. 1800-luvun toista puoliskoa pidimme sopivana ajankohtana analyysin aloittamiseen. Oikeastaan vasta tällöin voidaan elinkeinovapauden ja vastaavien institutionaalisten muutosten johdosta alkaa puhua modernista markkinataloudesta/kapitalismista Pohjoismaissa. Kirjassa väitämme, että voimme puhua pohjoismaisesta kapitalismista. On olemassa tiettyjä ilmiöitä, jotka yhdistävät Pohjoismaat, mutta samalla erottavat ne monista muista, varsinkin suuremmista länsimaisista talousjärjestelmistä. Tämä pohjoismainen malli ei suinkaan ole pysynyt muuttumattomana. Kaikilla neljällä Pohjoismaalla on ollut myöhäinen, mutta nopea teollistuminen. Maiden taloudellinen kasvu erityisesti teollistumisen alussa on tapahtunut luonnon resursseja hyödyntämällä. Pohjoismaat ovat pieniä, avoimia talouksia, jotka ovat hyvin riippuvaisia muusta maailmasta. Samalla ne ovat pystyneet tehokkaasti hyödyntämään globalisaation antamia mahdollisuuksia. Väitämme, että tästä syystä Pohjoismaat ovat usein sopeutuneet nopeasti muutoksiin ja ulkoisiin shokkeihin, vaikka sopeutuminen on joskus vaatinut suuriakin kustannuksia. Suomessa EU:n myötä tilakoko on kasvanut. Vain tehokas maatalous pärjää markkinataloudessa. Viime vuosina on ryhdytty keskustelemaan kotija tuotantoeläinten asemasta. Paras tuotto on usein ollut ensisijainen ja eläinten olot toissijaisia. Häkkikanalat, hautomakoneet ja tehokasvatus ovat nostaneet esiin kanojen kohtelun. Kuluttajista osa vaatii eettisesti tuotettua ruokaa, jossa tehokkuus ei saa haitata eläintä. Nykyään voi kaupassa valita, ostaako tehotuotettua ja halpaa vai luomua. (Kuva ja teksti toimituksen.)
Pohjoismaissa on myös koko tänä ajanjaksona pyritty hyödyntämään omat tuotantoresurssit (työvoima, henkinen pääoma, pääoma, raaka-aineet) tehokkaasti. Tämä on pienissä talouksissa oleellista: resurssit ovat näissä hyvin rajalliset ja niukat. Myös pohjoismainen hyvinvointijärjestelmä on ollut omiaan edistämään taloudellista kehitystä. Julkiset investoinnit terveyteen ja koulutukseen ovat olleet hyvin oleellinen osa taloudellista menestystä. Kansallista eheyttä, tai ainakin pyrkimystä siihen, on myös pidetty tärkeänä taloudelliselle kehitykselle. Valtion merkitys teollistumiselle on koko ajan ollut keskeinen. Pohjoismainen malli on ollut varsin pragmaattinen. Löysimme kuitenkin myös eroja Pohjoismaiden välillä. Erot johtuvat ensisijaisesti taloudellisista ja rakenteellisista syistä. Tämä tosiasia näkyy myös kirjassamme hyvin konkreettisesti. Alussa tavoitteenamme oli löytää kaikille maille sopiva yhteinen periodisointi. Se ei kuitenkaan onnistunut, joten päädyimme kehittämään jokaiselle maalle oman periodisoinnin. Erityisesti suomalaisen kapitalismin kehityspolku poikkesi muiden maiden poluista. Taloudellisista eroista mainitsen tässä vain muutaman olennaisimman. Suomessa ja Ruotsissa on ollut esimerkiksi suhteellisesti enemmän suurteollisuutta kuin Norjassa ja Tanskassa, mikä selittyy mm. metsä- ja metalliteollisuuden suurella merkityksellä. Tanskassa ja Norjassa sen sijaan liiketoimintajärjestelmä on ollut maantieteellisesti pirstoutuneempi ja pienyritysten merkitys suurempi kuin Suomessa ja Ruotsissa. Tanskassa ja Norjassa on toki myös hyvin suuria yrityksiä tietyillä toimialoilla, esimerkiksi Norjan energiatuotannossa, kun taas Tanskassa on ollut suuria monikansallisia yhtiöitä jo 1800- luvulta alkaen. Tämäntyyppiset rakenteelliset erot ovat vaikuttaneet sekä talouspolitiikkaan, että maiden institutionaalisiin ratkaisuihin. Esimerkiksi Suomen kasvupolitiikka toisen maailmansodan jälkeen tuki Suomen suurimpia vientialoja. Mallien erilaisuus johtuu toisaalta taloudellisesta kehityksestä, sillä usein erot institutionaalisissa järjestelmissä ja niiden kehityksessä johtuvat erilaisesta taloudellisesta tilanteesta. Taloudellinen kehitys selittää myös, miksi Pohjoismaiden institutionaaliset rakenteet näyttävät samankaltaistuneen ajan myötä. Lisäksi täytyy muistaa, että alueelliset erot maiden sisällä voivat olla suurempia kuin erot maiden välillä. Erot Pohjoismaiden välillä juontavat myös juurensa maiden erilaisiin kulttuurisiin ja poliittisiin traditioihin sekä maiden erilaisesta suhtautumisesta Euroopan integraatioon ja globalisaatioon. Mm.
Tanskan liittyminen EY:hin 1973 pakotti maan sopeutumaan EY:n yhteisiin pelisääntöihin aikaisemmin kuin Suomi ja Ruotsi. Norjan jääminen EU:n ulkopuolelle taas mahdollisti maalle toisenlaisia ratkaisuja kuin niissä maissa, jotka valitsivat tien Euroopan sisämarkkinoihin. Toisaalta, ETA:n jäsenyyden myötä Norja on jo joutunut sopeutumaan eurooppalaisiin yhteisiin pelisääntöihin kilpailupolitiikan alueella. Ruotsi ja Tanska olivat aikaisemmin paljon avoimempia maahanmuuttoa kohtaan kuin Suomi, mikä näkyy koulutus - ja työmarkkinapolitiikassa. Suomessa yhteiskunnalliset ristiriidat ovat olleet syvempiä kuin muissa Pohjoismaissa, mikä puolestaan on vaikuttanut työmarkkinoiden kehitykseen. Vastasimme kirjassamme moniin kysymyksiin, mutta, kuten aina, yhtä monta jäi vastausta vaille. Samalla uusia kysymyksiä nousi esiin. Eräs oleellinen kysymys, joka jäi askarruttamaan, on miten pohjoismainen kapitalismi itse asiassa eroaa muista Länsi-Euroopan maiden kapitalistisista järjestelmistä? Esimerkiksi Hollannin kapitalismi ja hyvinvointijärjestelmä näyttäisi muistuttavan hyvin paljon pohjoismaisia järjestelmiä. Tätä pitäisi tutkia tarkemmin ja uusi tutkijaverkosto onkin kehittymässä. Lisäksi meidän pitäisi problematisoida käsite malli ja myös tutkia sen käyttöä. Miksi mallit ovat niin keskeisesti esillä tämän päivän yhteiskunnallisessa ja yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa? Kirjallisuus Susanna Fellman, Martin Jes Iversen, Hans Sjögren & Lars Thue (eds.), Creating Nordic Capitalism:sid9111167 the business history of a competitive periphery. Palgrave Macmillan 2008. Peter Hall & David Soskie: Varieties of Capitalism: the Institutional Foundation of Comparative Advantage, OUP 2001. Richard Whitley, European Business Systems: Firms and Markets in their National Contexts. Sage, 1992. Professori Susanna Fellman on taloushistorian professori Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan yhteiskuntahistorian laitoksella.
Suomen Historiallisen Seuran TOIMINTASUUNNITELMA 2010 ESITELMÄ- ja MUUT YLEISÖTILAISUUDET Seura järjestää itse sekä yhteistyössä muiden kanssa esitelmätilaisuuksia lukukausien aikana. TUTKIJAKOKOUKSET: Kevätkokous 22.2.2010, vuosikokous 9.11. Lisäksi tutkijakokouksia pidetään tarpeen mukaan. TUTKIMUS- JA JULKAISUTOIMINTA - Suomen Historiallisen bibliografian toimitustyö ja verkkoversion toimittaminen jatkuu. Pyritään saamaan bibliografian aineiston keruu- ja toimitustyön sekä verkkoversion toimittamisen rahoitus kuntoon. - Kasvatuksen ja koulutuksen historia projekti jatkuu. Ensimmäinen osa projektin tuloksena syntyvää kirjasarjaa valmistuu 2010. - Seuran perinteiset tieteelliset sarjat kustannetaan SKS:ssa, mutta seuralla on niistä tieteellinen vastuu ja hoitaa referee-käytännön. HISTORIA-ALAN LEHDET - Historiallinen Aikakauskirja Seura vastaa yhdessä Historian Ystäväin Liiton kanssa HAik:n julkaisemisesta. - Ennen & Nyt Internet-lehti Seura on yksi lehden julkaisijajärjestöistä ja osallistuu lehden toimittamiseen - Agricola -tietoverkko Seura osallistuu myös Agricola -tietoverkon ylläpitoon. - Jäsenlehti Seuran omaa jäsenlehteä julkaistaan 4 numeroa vuodessa. KOTIMAINEN JA KANSAINVÄLINEN YHTEISTOIMINTA - Tilaushistoriakeskus: Seura on Tilaushistoriakeskuksen jäsenjärjestö. - Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Yhteistyötä jatketaan sekä julkaisutoiminnassa että Kansallisbiografian tiimoilta, jolle seura antaa asiantuntija-apua pyydettäessä. - Tieteellisten seurain valtuuskunta: Seuran toimisto on Tieteiden talolla, jossa seura TSV:n aktiivisena jäsenenä käyttää muitakin tiloja tapahtumissaan. 2011 on Tieteen yö, jota suunnitellaan muiden kanssa. - Tuglas-seuran kanssa järjestetään Jaan Kross seminaari 20.2.2010. - Romanit ja holokausti 8.-9.4.2010: Kansainvälinen konferenssi yhteistyössä romanien historia -hankkeen sekä HY:n Tutkijakollegiumin ja Drom ry:n kanssa. - Suomen Kaupunkitutkimus seuran ja Helsingin kaupungin kanssa järjestetään Cohesion and Diversity in the European City 15-16 June 2010. - Ensimmäiset Suomalaiset historiantutkimuksen päivät 22.-23.10.2010 Yhteistyössä Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen kanssa järjestetään valtakunnallinen tapahtuma. - 21. CISH konferenssi Amsterdamissa: Seura kannustaa ja tukee tutkijajäseniään sekä jaostojen jäseniä osallistumaan konferenssiin ja Suomen CISH jaoston puheenjohtaja prof. Marjatta Hietala CISHin hallituksen jäsenenä osallistuu konferenssin järjestämiseen.
Kirsi Vainio-Korhonen Suomalaisen kasvatuksen ja koulutuksen historia osa I: Huoneentaulun maailma Suomen Historiallisen Seuran aloitti vuonna 2006 suomalaisen kasvatuksen ja koulutuksen historiaa käsittelevän teossarjan suunnittelun ja kirjoittamisen. Sarjan ensimmäinen osa Huoneentaulun maailma keskiajalta 1800-luvulle on ilmestymässä keväällä 2010. Kirja tarjoaa lukijoilleen useita yllätyksiä. Jo teoksen sisäinen aikarajaus on tehty suomalaisen historiankirjoituksen perinteistä poiketen 1600-luvun alkuun, koska tuon ajan voimistuva ruotsalainen keskusvalta ja puhdasoppisuuden ajan kirkko merkitsivät koulutuksen historian kannalta suurempaa murrosta kuin uskonpuhdistus 1500-luvun alkupuolella. Vasta suurvalta-ajan kuluessa Ruotsin valtakunta ja Suomi sen osana alkoivat todella muuttua puhdasoppisesti luterilaisiksi ja tämä muutos heijastui vasta 1600-luvun kuluessa syvällisesti sekä koulujärjestelmään että kansanopetukseen. Uutta on myös se, että keskeisiä kysymyksiä lähestytään ajan yhteiskunnan rakenteista käsin, siis säätyjaon mukaisesti. Kirjan luvuissa pohditaan, mitä koulutuksellisia ja kasvatuksellisia tarpeita aateluus, pappeus, porvarius ja talonpoikainen maatalous asettivat kyseisiin säätyihin lukeutuville tai niihin pyrkiville pojille ja tytöille. Entä mikä oli yhteisen rahvaan asema; neljään valtiopäiväsäätyyn kun lukeutui vain vähemmistö kansasta. Teoksen viimeisessä luvussa pohditaan sitä, miten kasvatettiin yhteiskunnan vähäosaiset, tilattomien lapset, orvot lapset, huutolaislapset ja mustalaislapset. Koulutus ymmärretään kirjassa myös huomattavasti aikaisempia teoksia laaja-alaisemmin. Kirjassa ei nosteta esiin yksinomaan koulujen ja muiden opetusta antaneiden instituutioiden historiaa, vaan kasvatukseksi nähdään kaikki sellainen toiminta, jossa lapset ja nuoret pyrittiin sosiaalistamaan osaksi yhteisöä ja yhteiskuntaa. Tästä näkökulmasta pohditaan kaikkien suomalaisten lasten kasvatusta kurjimmista kiertolaisista rikkaiden kartanonherrojen jälkeläisiin. Lähtökohtana on se, että kaikkien lapsien tuli oppia oman säätynsä ja yhteiskunnallisen asemansa kannalta hyödyllisiä taitoja. Suomalaisen
kasvatuksen ja koulutuksen historia nähdään teoksessa niin ikään kansainvälisessä viitekehyksessä ja sitä myös verrataan tilanteeseen muualla. Keskiajan ja varhaismodernin Suomen kasvatusta tutkitaan siten eurooppalaisessa kontekstissa ja myös koko Ruotsin valtakuntaa koskettavana ilmiönä. Uusi tutkijasukupolvi on kiinnostunut myös tyttöjen ja naisten historiasta. Sen vuoksi kirjassa pohditaan poikien ja nuorukaisten ohella niin aatelistyttöjen, porvarismamsellien kuin talonpoikaistyttöjenkin kasvatusta ja koulutusmahdollisuuksia. On syytä muistaa, että Ruotsin valtakuntaan kuuluneella Suomen alueella ei ollut Naantalin luostarin sulkemisen jälkeen tarjolla mitään institutionaalista koulutusta tytöille ennen 1800-luvun alkupuolta. Pojille ja nuorille miehille oli säätytaustasta riippumatta sekä oppikoulu- että yliopistotasoista opetusta, mutta ylhäisimmätkin tytöt saivat tältä osin tyytyä kotiopetukseen. Toisaalta naisten maailmaan sisältyi tuolloin hyvin monimutkaisia kotitaloustaitoja pellavan ja villan käsittelystä aina kankaiden valmistukseen, vaatteiden ompeluun, leivontaan, säilömiseen ja sairaiden ja lasten hoitoon. Tämän kaiken oppiminen vaati tytöiltä vuosien työn. Katekismuksen huoneentaulun tutut, pienestä pitäen mieleen iskostetut sanat olivat Ruotsin ajan kasvatuksellista ydintä. Lapsesta asti oli opittu, että vanhempien ja isäntäväen kunnioittaminen toi menestyksen ja pitkän elämän. Tämänkaltaisen yhtenäiskulttuurin ja yhteisöllisen perhetalouden hajoamisesta näkyi kuitenkin merkkejä pitkin 1800-lukua. Autonomisessa Suomessa ei enää riittänyt, että vain ylempiin säätyihin lukeutuvat poikalapset saatettiin koulutielle. Kehittyvä kansakunta tarvitsi runsaasti henkisiä voimavaroja, ja myös eurooppalainen aikalaiskeskustelu nosti yhä kiivaammin esiin rahvaan lasten ja tyttöjen opintojen tarpeen. 1600-luvulla Ruotsin valtakuntaan luotiin kirkollinen kansanopetus koko kansan kouluksi, mutta 1800-luvun puolivälissä pelkkä aapiskirjan lukutaito ja katekismuksen sisällön hallinta eivät enää antaneet riittävästi eväitä aikuiselämää varten. Yhteinen kansa oli opetettava kirjoittamaan ja lukemaan muutakin kuin uskonnollista kirjallisuutta. Huoneentaulun maailma oli tullut tiensä päähän. Professori Kirsi Vainio-Korhonen on Suomen hiatorian professori Turun Yliopistosta ja Kasvatuksen ja koulutuksen historia Suomessa -hankkeen toimituskunnan jäsen sekä ensimmäisen osan vastuullinen toimittaja.
Julia Burman BATH piipahdus Yrjöjen aikaan Vaikka Bath olikin tuttu kaupunki Jane Austenin romaanien perusteella, en olisi uskonut sen olevan yhtä hurmaava edelleen. Ehkä viehättävämpikin, sillä jalkakäytävät ovat nykyään siistimmät ja nykyajan mukavuudet helpottavat elämää. Kaupungissa on oma tunnelmansa, historian aistii vahvasti eikä lainkaan ihmettele, että se on nykyään eräs Unescon maailmanperintökohteista. Miten onnekasta onkaan, että Bath vähitellen meni muodista, niinpä se on säilyttänyt historiallisen keskustansa varsin koskemattomana. Bath on ollut jo varhain kelttien pyhä paikka, sillä siellä Avon joen mutkassa ovat Brittein saarten ainoat kuumat lähteet, jotka edelleen pulputtavat tuhansia litroja mineraalipitoista 47 asteista vettä päivittäin. Tälle paikalliselle Sulis-jumaluudelle omistetulle alueelle tulivat sitten aikanaan roomalaisetkin; he osasivat arvostaa sekä paikan pyhyyttä että käytännöllisyyttä ja perustivat oman Minervalle omistetun temppelinsä sekä kylpylän, joka hyödynsi tätä parantavaa vettä. Kylpylä oli suurimmillaan 200-luvulla. Aquae Sulis ei koskaan ollut legioonien sotilasleirikaupunki. Roomalaisten jälkeen kylpyläkulttuuri hävisi, mutta Bath jatkoi elämäänsä kaupunkina, jonne perustettiin niin linnoitus kuin luostarikin, joka tuhoutui 1000- Royal Crescent, 1775 valmistunut John Wood Nuoremman suunnittelema puolikaaren muotoinen talofasadi, 30:lle yksityistalolle. Etualan valtaisa nurmi ja maisema alas laaksoon toivat maaseudun avaruutta huvittelukaupunkiin. Talon päädyssä, oikealla, on Yrjöjen aikaa kuvaava kotimuseo. Keskellä edessä Aino Ezeonodo, jonka kameralla matkakuvamme otettiin.
luvun kahinoissa. 1100-luvulla kaupunkiin tuli piispanistuin ja luostari rakennettiin entistä komeammaksi. Niinpä Bath pysyi terveyttä antavana paikkana, jossa jatkui parantavan veden nauttiminen ja kaupunki oli sairaiden pyhiinvaelluskohde: heillekin saattaisi tapahtua ihme, kuten Bladudille, joka legendan mukaan parantui leprasta kylvettyään Bathin vedessä. Luostarin ympärille alkoi kehittyä pikkukaupunki, joka sai osan elannostaan pitämällä majataloja parannusta hakeville ihmisille. Pääasiallinen elinkeino oli lammastalous ja villakauppa. Bathin kukoistus alkaa 1700-luvun alussa, jolloin Yrjö I tuli sinne hoidattamaan omaa ja vaimonsa terveyttä. Hoidon tuloksena uskottiin olleen kruununperillisen syntyminen, ja niinpä kuningaspari jatkoi säännöllistä käyntiään Bathissa. Hoviväki seurasi luonnollisesti mukana ja kaupunki alkoi kasvaa ja muuttua tärkeäksi huvittelukeskukseksi. Kaupunki saa kiittää komeaa ilmettään visionäärisistä arkkitehdeistään sekä hyvistä talousmiehistä, jotka alkoivat tuottaa lähialueelta kaunista hunajanväristä kalkkikiveä rakennusaineeksi. Arkkitehti John Wood suunnitteli hienon aukion Queen Square in, jonka reunalla oli upea palatsimainen fasadi, sen taakse saivat yksityiset sitten jatkorakentaa juuri sellaisen talon kuin halusivat. Tästä nk. Woodin palatsista tuli muodikas asuinpaikka. Sieltä vierailijat saivat vuokrata huoneiston mukavan kävelymatkan päästä loisteliaasta Pumppuhuoneesta, jonka suihkukaivosta käytiin nauttimassa Bathin kuuluisaa suolaisen lämmintä vettä ja juomassa teetä. Samaa yhtenäinen fasadi -ideaa hyödynnettiin myös Circlen arkkitehtuurissa sekä Royal Crescent issä, joka on Wood Nuoremman suunnittelema. John Woodin Palatsi Queen s Squarella on palladiomainen fasadi, joka valmistui n. 1730. Se antaa upean ja yhtenäisen ilmeen aukion pohjoisreunaan.
John Woodin Palatsi takaa: Yhteisen fasadin takana yksityistä yksilöllisyyttä. Eräs syy Bathin jatkuvalle suosiolle 1700- ja 1800-luvuilla lienee se, että huvielämä terveyslähteen ja kylpylän ympärillä oli vapaampaa kuin Lontoossa. Kylpyläkaupungissa saattoivat luontevasti kovin säätytietoisten ja jäykkien brittien ylemmät säädyt sekoittautua: täällä köyhtynyt aatelinen voi tutustua säädyllisesti varakkaaseen vähemmän maineikkaasta suvusta olevaan. Äidit toivoivatkin voivansa viedä tyttärensä Bathiin niin terveyden kuin naima-asioiden hoitamiseksi. Kaupungissa oli oma eräänlainen seremoniamestari, joka määräsi sen, mikä on sopivaa ja mikä ei, ja joka myös esitteli ihmiset toisilleen. 1700-luvulla näistä kuuluisin oli Richard Beau Nash (k.1762), jota voisi luonnehtia Bathin huvielämän luojaksi. Hänen aikanaan rakennettiin Assembly Room, jossa sijaitsivat seurusteluhuoneet tanssisaleineen, jonne kaikki merkittävät ihmiset kokoontuivat huvittelemaan. Hänen kauttaan sai kutsut illalla järjestettäviin tilaisuuksiin, eikä hänen aikanaan ollut iltaisin oikein sopivaa järjestää yksityisjuhlia. Teatteri ja konsettisali lisäsivät huvittelumahdollisuuksia entisestään. Paikalliseen sanomalehteen painettiin ilmoituksia siitä, kuka saapui Bathiin ja lähti sieltä. Seurusteluhuoneen vieraskirjaa käytiin myös ahkerasti lukemassa; näin selvitettiin, oliko tuttuja tullut kaupunkiin. Bathissa oli mitä erilaisimpia majoitusmahdollisuuksia. Vain harvoilla vierailijoilla oli pysyvä asunto, oli tavallista vuokrata huoneisto tai talo enemmän tai vähemmän täydellisesti varustettuna. Nykyajan Bathin parhaita nähtävyyksiä ovat roomalaisen kylpylän rauniot, luostarikirkko ja Yrjöjen aikainen kaupunki. Bathissa on myös moderni kylpylä, jonka katolla olevasta lämpimästä ulkoaltaasta voi katsella luostarikirkon torneja ja kaupungin kattoja. Syyskuun puolenvälin jälkeen Bathissa vietetään Jane Austen -festivaaleja kirjailijattaren kunniaksi, joka asui pariin otteeseen Bathissa ja sijoitti useamman romaaninsa tapahtumia sinne. Tällöin korostuu tietysti Yrjöjen aikaisen kaupungin henki. Tänä syksynä kaupunkiin oli lisäkseni tullut Austenin ihailijoita eri puolilta maailmaa, joista osa kulki tuon viikon ajan mahdollisimman Yrjöjen aikaisesti pukeutuneena.
Tänä vuonna tehtiin uusi Guinnessin ennätys siitä, miten monta Jane Austenin eli 1700/1800 luvun taitteen aikaiseen asuun pukeutunutta on kerrallaan paikalla: 409! Festivaaliohjelmaan kuului myös illallinen tuon ajan henkeen, jossa opin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia ruokailutavoista. Brittien on syytä olla kiitollisia ranskalaisille, joiden vaikutuksesta he ryhtyivät käyttämään ruokaliinoja (eivätkä enää pyyhkineet suutaan pöytäliinan helmaan) ja illallispöydissä miesnais-vuorottelu-istumajärjestystä perinteisen miehet omassa ja naiset omassa päässään pöytää sijasta. Paikalliset asukkaat ovat ylpeitä kaupungistaan. Siellä on museotoimi organisoinut upealla tavalla asukkaat vapaaehtoistyöhön. Joka päivä on kolme vapaaehtoista vetämässä historiallisia kävelyretkiä, he tekevät sen palkatta ja retket ovat ilmaisia. Museoissa näytti osa henkilökunnasta olevan vapaaehtoisia, jotka muutaman tunnin tai parina päivänä viikossa olivat siellä huoneissa vahteina ja kertomassa lisätietoja halukkaille. Näkemäni vapaaehtoiset olivat keski-ikäisiä naisia tai eläkkeellä olevia miehiä ja naisia. Bathin työmuseossa oli vapaaehtoistyössä herttainen mummelikin, jolle kassakoneen tekniikka oli vaikeaa, mutta kyllä hän osasi kertoa museon kokoelmiin liittyvistä tavaroista olennaisia asioita. Olisiko meillä opittavaa tällaisesta yhteisöllisyydestä? Jane Austen -Festivaalien illallisella hovimestari Mr. Adams kertoi, että pitkän illallisen aikana sai sermin takana käydä hakemassa helpotusta ja esitteli soikeaa naisten pottaa nk. bourdalou (vasemmalla). Alhaalla asianmukaisesti pukeutuneita illallisvieraita nauttimassa nykyaikaisesti kahvia ja vain hyvin kohtuullisesti viiniä. Yrjöjen aikaisen varsin kostean illallisen aikana voitiin helpotukseksi tuoda potta herroille pöytään. Jos sattui siinä vahingossa kastamaan naapurin jalat, sai arvonimen Admiral of the Narrow Seas - samoin jos oksensi naapurin syliin. Yllä: Kaksi amerikatarta itsetehdyissä puvuissaan. Illallisella suurin osa oli ajan henkeen pukeutuneita naisia, joita Jane Austen oli innoittanut paikalle. Kuvat: Aino Ezeonodo
Toiminnanjohtajan tervehdys Hyvät seuran jäsenet, Seuran netti-sivuilla on tiedotettu esitelmätilaisuuksista ja seminaareista, joihin on mukavasti saapunut väkeä. Hankkeet ovat edistyneet hyvin ja ensi vuoden Historiantutkimuksen päivät ovat herättäneet jo paljon kiinnostusta. Olemme saaneet SKS:n kanssa sovittua, että HArk 128 ja 129 (ks. alla ja s. 5) ovat jäsenetukirjoja, jotka saatte halutessanne ilmaiseksi. Hae omasi jouluun mennessä Tiedekirjasta (Kirkkokatu 14, Helsinki) tai jos asut pääkaupunkiseudun ulkopuolella, pyydä minua postittamaan kirja tai kirjat, jos ne haluat saada itsellesi. Vuosikokouksessa valittiin seuralle uusi puheenjohtaja seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi: professori Markku Peltonen Helsingin yliopistosta. Onnea uudelle puheenjohtajalle! Hallitukseen tulee ensi keväänä kaksi uutta jäsentä, prof. Kimmo Rentola ja dos. Kari Teräs nyt lähtevien prof. Kirsi Vainio-Korhosen ja prof. Christian Krötzlin tilalle. Samalla kiitän väistyvää puheenjohtajaa, dos. Marjaana Niemeä sekä koko hallitusta hyvästä yhteistyöstä kuluneena kautena. Syksy kääntyy talveksi ja pian alkaa joulunodotus. Olen vastaanottoaikoina tavoitettavissa toimistosta, soitelkaa tai lähettäkää sähköpostia! Iloa arkeen! t. Julia Burman Maa, seutu, kulmakunta Toimittanut Maria Lähteenmäki Millaista on uusi aluehistoriallinen tutkimus, miten se suhteutuu perinteiseen paikallishistorialliseen lähestymistapaan ja lähitieteisiin? Historiallinen arkisto 129 Julkaistaan marraskuussa 2009 Nidottu. 350 s. Jäsenetukirja, hae tämäkin ilmaiseksi Tiedekirjasta!
Kutsu historiantutkimuksen päiville Ensimmäiset suomalaiset historiantutkimuksen päivät järjestetään Jyväskylän yliopistossa 22. 23. lokakuuta 2010. Päivien järjestäjinä ovat Suomen Historiallinen Seura, Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitos sekä Historiatieteiden tutkijakoulu. Päivien ohjelmassa on kansainvälisten pääalustajien lisäksi työryhmiä ja yksittäisiä alustuksia. Järjestäjät toivovat ehdotuksia työryhmiksi. Ehdotuksesta tulee käydä ilmi otsikko, työryhmän lyhyt abstrakti ja mahdolliset osallistujat. Ehdottaja toimii ryhmän puheenjohtajana tai nimeää puheenjohtajan myöhemmin. Lisäksi voi tehdä ehdotuksia yksittäisistä esitelmistä, joista järjestäjät muodostavat työryhmiä. Tällöinkin ehdotukseen tulee liittää lyhyt abstrakti. Päivien kielet ovat suomi, ruotsi ja englanti. Työryhmä- ja esitelmäehdotukset lähetetään 31.12.2009 mennessä yliassistentti Ville Sarkamolle (ville.sarkamo@jyu.fi). Tiedustelut Pirjo Markkola (pirjo.markkola@jyu.fi) tai Marjaana Niemi (marjaana.niemi@uta.fi). Lisätietoja myös päivien kotisivuilta www.histseura.fi. Olettehan muistaneet rekisteröityä! Tutustu ohjelmaan ja kansainvälisten toimikuntien sessioiden varaamiseen 15.12.2009 mennessä! http://www.ichs2010.org/