Salo-Miehikkälän kylälehti n:o 33, joulukuu 2013
KANNESSA: Joulukuusi koristaa seurantalon salia Kuva: Kati Patjas KYLÄIKKUNA TIEDOTTAA: Kylän seurojen yhteinen JOULUTORI sunnuntaina 22.12.2013 klo 14.00 seurantalolla KINKUNSULATUKSEN aloittajaiset miesten ja naisten liikuntaryhmissä viikolla 3. Tervetuloa huhkimaan! SYKSY JO KÄTTÄ ANTAA JA JOULU MELKEIN VASTAANOTTAA Marraskuu on alkanut ja paniikki iski luettuani Merjan toiveen sähköpostistani. Juttua on kysytty aiemminkin Jukan taholta, mutta olenhan entisii kyläläisii ja postilaisii. Aloitin urani kotikylältä lokakuussa 1969, matka jatkui Metsäkylään, sieltä Haminaan ja sitten Lappeenrantaan Itella Oyj:n yritysmyyntiin. Pari vuotta ennen eläköitymistä oli koulutusputki Helsinki- Tampere ja hiukan aikaa työpiste Lahdessa. Niin se elämä vie. Muistelen ilolla tuota aikaa, kilometrejä kertyi, tavoitteet olivat kovia - tulos tai ulos - mutta oli töitä. Uusi harrastukseni on ruuan valmistus. Se on aikaa vievää ja ruokailijoita piisaa, kunhan aika riittäisi. Meillä eläkeläisillä on kiireitä. Yksi syksyn kohokohtia oli Eki Liikasen konsertti Karjalatalolla Evakkoäitimuistomerkin hyväksi. Ekin iloisuus, vitsien kerronta ja huumori vievät mukanaan. Nauru pidentää ikää, totesi Eki ja jatkoi soutamistaan Laatokan aalloilla. Kulunut syksy on ollut säilönnän aikaa, puutarha on tuottanut satoa, samoin kasvimaa, josta olen saanut tarjottavaa ystävilleni eri muodoissa. Puolukat ostin torilta, mutta sienestys on mukavaa puuhaa, kantarellia ja suppiloita on pakastimessa melkoisesti. Olen jäänyt koukkuun telkkarin ruokaohjelmiin, ohjeita löytyy. Konserttitoimikunta Leenan luona. Kuvassa Raimo Pakkanen, Leena Pakkanen, Anja Siltala (o.s. Pakkanen), Nina Pakkanen ja Maire Pakkanen, eli "pakallinen Pakkasii". Pakkaset ovat runsassanaisia, varsinkin Karjalassa syntyneet. 1
Jesoi - Salmin Pakkasii - soitteli kuulumisia, palasi juuri Viipurista. Voi sitä iloa ja riemua, taksilla olivat ajaneet ympäri kaupunkia, yleiskuva oli siisti ja ruoka oli maukasta. Mieleeni palasivat elokuun matkan muistot. Lupasimme, että palaamme Viipuriin, vaikka joku mainitsi, että kurja ja kaunis käyvät käsityksin, mutta kauneus on katsojan silmissä. Mutta eihän sitä tarvitse jäädä uneksimaan, vaan auton nokan voi suunnata itärajan yli, kuten Teistä monet tekevät viikoittain. Rahalla saa ja autolla pääsee, naapurissa löytyy aina jotakin ostettavaa. On Pyhäinpäivä, uin aamu-uinnit kotirannassa ja teen nopean päätöksen, että lähden vanhempieni haudalle Miehikkälään. Ajelen melkoista vauhtia, liikenne on rauhaisaa, katselen tienvarsien kaunista ruskaa ja sen eri sävyjä, ruska antaa meille voimaa ja iloa. Mietin kuinka erilaisiin maisemiin elämä meitä kuljettaa, muistelen menneitä, ajatukseni ovat kotikylässäni. Puolessa välissä matkaa huomaan, että kassi, johon olin pakannut seppeleen ja kynttilät, oli unohtunut Heinolaan. Totean, että useat huoltamoiden myymälät, joissa aiemmin olin poikennut, ovat joko lopettaneet tai suljettuina. Kuitenkin pääasia on, että olen matkalla. Myöhästyn taas kirkosta, kuten aiemminkin, koska matkaa kertyy. Hiivin parvelle rauhoittumaan, kuuntelen urkujen soittoa ja loppurukousta. Juhlat jatkuvat, kanttori jää eläkkeelle. Itse jatkan matkaa Haminaan, juon tutun luona kahvit, ajan Metsäkylään ja edelleen sukulaiseni haudalle. Kaakonkulman lukijana seuraan tapahtumia ja huomioin, että olette hyvin aktiivisia, väestökadosta huolimatta. On hirvipeijaisia, Ailalla leivotaan, Martoilla riittää toimintaa ja kaiken huipuksi itsenäisyyspäivän aattona ruokaillaan sekä tanssitaan duo Hallikaisen ja Saksan tahtiin. Ehkä joskus tulen mukaan??? Joulu Lappeen Marian kirkossa sytyttää sydämet kylmimmälläkin pakkasella, joten marraskuun sinnittelen sisukkaasti lähestyvän konsertin järjestelyissä ja pikkujoulupuuhissa. Rauhaisaa ja toivorikasta joulun odotusta siulle parahin lukija!!! ~toivottaa Maire~ BEETLEHEMIN LAITUMELLA Jouluevankeliumi, juhlan keskeinen teksti, sisältää sanontoja, jotka sujuvasti liukuvat korviemme ohitse ilman, että kiinnitämme huomiota niiden merkitykseen. Meillä papeilla on erityisesti jouluna suuri vaara toistella vanhoja fraaseja, kuluneita sanontoja ja uskoa, että joulun sanoma olisi näissä puheenparsissa ja joulun oikea tunnelma vaikkapa sanoissa Beetlehemin kedolla ja tallin seimi. Piispojen pitäisi joulun edellä varoitella pappeja ja kaikkia seurakuntalaisia takertumasta pelkkiin tuttuihin sanoihin. Hyvä esimerkki sanojen voimasta omissa ajatuksissani on se, että luulin paimenten edelleen vartioivan laumaansa Beetlehemin KEDOLLA, vaikka sana keto on yli 20 vuotta sitten vuonna 1992 hyväksytyssä raamatunkäännöksessä jätetty pois. 2
Kyllä keto-sana edelleen on oleellinen joulukuvaelmassamme, vaikka emme tiedä, onko ketoja enää olemassakaan. Siksi olen joulupuheissani tietoisesti pyrkinyt tuon sanan karttamiseen ja esimerkiksi viime jouluaattona sanoin kirkossa, että paimenet istuivat laitumen pientareella. Joulun ihana sana on myös SEIMI. Makaahan siinä Jeesus-lapsi kauniina ja suloisena. Se, että Jeesus on seimessä, on kuitenkin monen ikävän tapahtuman summa. Joosefin ja Marian oli lähdettävä Galileasta pitkälle ja vaivalloiselle matkalle Jerusalemin eteläpuolelle Beetlehemiin. Piti mennä henkilökohtaisesti ilmoittautumaan. Toiseksi kaupungissa oli hirmuinen tungos, joka varmasti otti väsyneitä matkustajia hermoon. Kolmanneksi heille ei ollut tilaa majapaikassa, miten hieno ja romanttinen lause sekin! Sen ajan majatalot eivät kuitenkaan olleet loistohotelleja, me tuskin olisimme kiinnostuneet majoittunaan niihin. Tallissa oli sielä alkeellisempaa. Seimi oli hätäratkaisu, saatiin lapsi jonnekin sijoitetuksi. Jouluevankeliumin tutut sanat, kuten keto ja seimi, ovat kuin värikkäitä kiiltokuvia, joita me jouluksi ripustelemme esille. Eivätkä koristeet ole vähäarvoisia. Synkkää olisi, jos meillä ei olisi kodissamme yhtään kynttilää eikä koristetta aattoillan alkaessa hämärtyä. Jouluevankeliumin kauneuden takia emme saa jättää huomaamatta kahta tärkeää asiaa, jotka ovat niistä ajoista kuuluneet tämän maailman menoon. Ensimmäinen on VEROTUS. Rooman keisari Augustus määräsi, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Keisari ehkä tarvitsi rahoja sotajoukkonsa ylläpitoon ja uusien loistorakennusten pystyttämiseen pääkaupunkiinsa. Siihen kelpasivat myös valtakunnan reuna-alueiden köyhien ihmisten denarit. Noista ajoista ovat verot kuuluneet elämän menon pakollisiin kuvioihin. Ymmärrämme, että yhteisiin tarkoituksiin veroja on koottava kansalaisilta. Mistä muuten saataisiin rahat teiden ylläpitoon, terveydenhoidon järjestämiseen ja vanhuksista huolehtimiseen? Lisäksi meidän maassamme yhteisten rahojen käytöstä päätetään demokraattisesti, kansalaisten valitsemat edustajat päättävät. Aina löydämme valittamista yhteisten varojen hallinnassa, mutta luultavasti ne kuitenkin käytetään tasapuolisemmin kuin keisari Augustuksen aikana. Eikä tarvitse lähteä Beetlehemiin eikä edes Saivikkalaan ilmoittautumaan veroluetteloon. Toiseksi Jeesuksen syntyessä JUMALAN VALTAKUNTA tuli tähän maailmaan. Joulun tapahtumat ovat alkusoitto Jeesuksen aikuisiän toiminnalle, kun hän julisti: Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi, Jumalan valtakunta on tullut lähelle! Valtiot ovat vaihtuneet vuosituhansien aikana ja niiden nimet muuttuneet. Jumalan valtakunta on kuitenkin tullut ja pysyy. Tosin se näkyy usein pienenä ja vaatimattomana. Se ei pyri maallisen vallan hallintaan, vaan muuttamaan ihmisten sydämiä. 3
Niin kuin kynttilöiden valot tuikkivat jouluillan pimeydessä, näkyy Jeesuksen tuoma sydämen valo siellä, missä ihmiset auttavat toisiaan, rukoilevat toistensa puolesta, pyytävät ja antavat anteeksi. ~Leo Karkia~ JOULUILLALLINEN JA ITSENÄISYYS- PÄIVÄN AATON TANSSIT pidettiin seurantalolla torstaina 5.12. ja sen järjestelyistä vastasivat Salonpojat. Lopuksi Minna kiitti järjestelyistä vastanneita henkilöitä, esiintyjiä sekä tapahtumaan osallistuneita. Illallisella nautittiin kalaa eri muodoissa, salaatteja monen laisia, unohtamatta perinteisiä joululaatikoita ja kinkkua. Kahden suklaan kakku veikin sitten jo lopullisesti kielen mennessään. Aterian jälkeen oli hyvä sulatella tanssin pyörteissä, karaokea laulaen tai muuten vain seurustellen. Tansseihin saapui väkeä lisää, lähinnä naapuri kylistä. Luminen maisema ulkona ja kynttilöin sekä joulunauhoin koristellut pöydät loiva jo selvää joulun tuntua. Aluksi virittäydyimme tunnelmaan kuuntelemalla jouluista musiikkia. Illan ohjelmasta vastasivat tangokuningas Jukka Hallikainen, Merja ja Niina Maaskola. Jukka Hallikainen ehti antaa haastattelun ennen tanssien alkua. Kyselin häneltä tapahtumasta, Itsenäisyyspäivän ja Joulun vietosta. Hänen mielestään tapahtuma oli tunnelmallinen, rauhallinen, kauniisti koristeltu ja mikä hienointa hänellä oli aikaa seurustella ihmisten kanssa. Jukka Hallikainen ja Merja Maaskola valmistautumassa esitykseen. Salonpoikien puheenjohtaja Minna Karhu toivotti kaikki tervetulleiksi ja kertoi hieman tapahtuman järjestelyistä ja illan ohjelmasta. Koska tapahtuma pidettiin nyt ensimmäistä kertaa oli tietenkin pientä jännitystä ilmassa. Oli hienoa nähdä, että kaikki pöytäpaikat olivat täytetty. Jukka kertoi, että itsenäisyyspäivät hän on tavallisesti viettänyt keikkaillen. Tänä vuonna hän juhlistaa itsenäisyyttä työn merkeissä Salpalinja-museolla. Vapaaaikana hän pyrkii katsomaan koosteen linnan juhlista ja Tuntemattoman Sotilaan. Itsenäisyyspäivässä hän kiinnittää erityisesti huomiota veteraanien tekemään työhön 4
maamme itsenäisyyden hyväksi. Jukka kertoi, ettei hänellä ole erityisiä jouluperinteitä. Riittää että jouluna voi olla yhdessä perheen kanssa ja tietenkin käydä joulusaunassa. Tämä joulu menee laivalla keikkaillen. Mitä joulumusiikkiin tulee, niin uusista joululauluista hän mainitsee suosikikseen Petri Laaksosen Sydämessäni on taivas ja vanhemmista tutuista klassikoista Sylvian Joululaulun. Tapahtuma oli onnistunut ja viihtyisä. Kiitokset järjestäjille myös omasta puolestani. Ehkäpä tästä tulee vielä perinne? ~Kati Patjas~ RIESKAT JA PIIRAKAT Päivä valkeni sateisena ja harmaana, mutta se ei estänyt marttoja lähtemästä liikkeelle Maaskolan taloon. Siellä pidettiin rieskojen ja piirakoitten leipomiskurssi Aila-emännän opastuksella. Tuula oli aloittanut ja aikaisin aamulla hapanrieskan juuren teon kotonaan ja toi sen tullessaan. Naapurissa oli keitetty riisipuuro valmiiksi ja Laura kantoi perunapussin muussin tekoa varten. Näistä aineksista jalostettiin porukalla piirakoita. Taikinat veivattiin valmiiksi, kuorien kaulimisessa, täytteen levittämisessä ja piirakoiden rypyttämisessä vaihdettiin vuoroja jokaisen taitojen kartuttamiseksi. Rieskataikinoita tehtiin kaksi; hapanrieska ja tavallinen rieska. Edellisen ainesosana oli hapanjuuri, tavallisen rieskan tarpeina olivat lämmin vesi, suola, hiiva, sokeri, vehnä- ja ruisrouhe, vehnäjauho ja rypsiöljy. Sitten taikinat kohoamaan. Emäntä oli laittanut leivinuuniin tulen. Piirakat paistettiin sähköuunissa. Niiden jouduttua ja rieskataikinoiden noustessa olikin kahvitauon vuoro. Lämpimät peruna- ja riisipiirakat olivat parasta herkkua kahvin kanssa. Rieskataikinat olivat tällä välin paisuneet, siispä niiden kimppuun. Aila näytti mallia leivän pyörityksessä, halukkaat saivat kokeilla itse. Ei se ollutkaan helppoa, totesimme. Onneksi uuni korjaa leipurin virheet. Todellakin, uunista saatiin ulos kauniita, hyvin paistuneita, pulleita rieskoja yhdeksän kappaletta. Hyvillä mielin hajaannuimme koteihimme leipää ja piirakoita pussissa ja ennen muuta siksi, että olimme saaneet touhuta yhdessä ja oppia uusia taitoja. Emäntä jakoi leivät osiin ja jokainen sai lämpimäisiä kotiin viemisiksi. 5 Mukana oli 14 innokasta marttaa. Lausumme kauniit kiitoksemme talonväelle, joka kesti urhoollisesti hyörimisemme nurkissaan! ~tiimi ja Eeva Karkia~
POSTI JA MAALAISKIRJEENKANTAJAT Kun postin tulo alkoi Salo-Miehikkälään, ensimmäinen postinkuljettaja Haminasta oli Anton Maaskola. Hän teki matkaa hevosella, ei se silloin ollut mitään pikapostia. Postitoimisto tuli Salo-Miehikkälään 1.6.1930. Opettaja Kaarlo Kanerva oli ensimmäinen toimistonhoitaja 1.2.1957 saakka. Alli Kanerva jatkoi siitä 1.7.1966 asti. Marja-Liisa Maaskola oli seuraava 1.10.1969 saakka. Maire Pakkanen hoiti postia vuosina 1969-1971. Ruut Harjumaaskola oli viimeinen postitoimiston hoitaja 1971-15.4.1991. Sen jälkeen tulivat asiamiespostit, ja niiden lakkauttamisen jälkeen Salo-Miehikkälän postitoimisto siirtyi Saivikkaille. Postinumero säilyi samana. Kuva: Lasse Borgin arkisto. 6 Silloin kun postitoimisto oli Kanervalla, se toimi niin koululla kuin kotonakin. Keittiön pöydällä hoidettiin postiasiat; jos sattui ruokailuaika olemaan, niin siinä vähän siirrettiin perunakuppia ja läskisoosia sivumpaan, että sai leiman lyötyä korttiin tai kirjeeseen tai annettua saapuvan lähetyksen. Asiakkaan lähdettyä jatkettiin ruokailua - se oli palvelua parhaasta päästä. Silloin ei oltu turhan tarkkoja aukioloajoista, posti oli auki silloin, kun asiakkaille sattui sopimaan. Ei ollut mitään rauhaa talonväellä, postissa asioitiin milloin sattui. Maalla työt tehtiin siinä järjestyksessä kuin oli tapana ja sen jälkeen ei niin tärkeät työt, esimerkiksi postissa käynti. Kyläläisille se oli hyvä, ja he olivat tottuneet sellaiseen. Kun ei ollut konevoimaa kehon siirtoon, matka tehtiin silloin kun jaksettiin, mentiin sitten kävellen, polkupyörällä tai karvaooppelilla. Alkuvuosina posti haettiin kyläryhmittäin koululta aina yhteen taloon, ja siitä sitten naapurit hakivat omansa. Tapana oli, että vuoroviikoin talot hoitivat postin tulon. Meillä Pakkasen kyläryhmässä oli paikka, johon posti tuotiin, siitä sitten hakivat aina miten kullekin parhaiten sopi. Minäkin koulua käydessäni tietysti toin meidän vuoron sekä joittenkin naapurienkin, he maksoivat siitä hiukan. Silloin myös Rautamiehen Raimo oli ensi kertoja postipoikana, sillä hänkin toi koulusta tullessaan Einon isossa sotarepussa postin, joka roikkui ohjaustangossa, kun polki pyörällä kohti Pakkasen kylää. Ne olivat ensi maistiaiset Raimolla postinkantoon. Kun Alli Kanerva lopetti postitoimiston hoidon 1966, niin posti oli aluksi Mari Maaskolalla, josta se siirtyi Heikki Pakkasen kaupalle ja seuraavaksi alakoululle. Viimeinen postitoimisto oli Rasin talossa. Se oli entinen Pakkasen kauppa, johon oli rakennettu asialliset tilat postille. Kun toimipaikka siirtyi muualle ja tuli toiset hoitajat, muuttuivat aukioloajatkin. Enää ei voinut mennä asioimaan postiin silloin, kun itselle sopi, vaan täytyi
sovittaa menonsa aukioloajan mukaan. Kyläläiset olivat aluksi hämillään ja kummastelivat sitä, että postilla on aukioloajat. Jo on aikoihin eletty! Ollaan sitä täälläkin kuin kaupungissa, voi hyvä tavaton sentään! Mutta niin vain sivistys hiipi tänne maalaiskylään. Aamuisin posti lähti Vuorelan linja-autossa ja saapuva tuli taas iltapäivällä, paluulinjalla. Sattuipa kerran, kun Seppälän Aulis haki postisäkkiä, että vahingossa kaatoi likaämpärin. Siinä sitten iloisesti lilluivat perunankuoret likavesien kanssa. Mutta iltapäivällä lattia oli taas siivottu. Postinkantajat Salo-Miehikkälässä Toivo ja Annikki Rautamies aloittivat 1950-luvun alussa postinkannon Pakkasiin ja Roimolaan sekä Järvenkylään. Aluksi Toivo liikkui polkupyörällä ja talvisin hevosella. Ei postin määrä suuren suuri ollut, mutta kilometrejä kertyi kuitenkin niin monta, että apostolin kyydillä aikaa olisi mennyt turhan kauan. Toivo osti moottoripyörän Ifa satapiikin -53 Lappeenrannasta Sunin liikkeestä. Silloin alkoi moottoroitu postinkanto tänne kylille, mikä myös nopeutti postin kulkua. Silloin ihmisillä ei ollut sellaista kiirettä kuin nykyisin, elettiin kiireettömästi. Jos postin tulo jostakin syystä myöhästyi, niin miehet polttelivat toisen ja jopa kolmannenkin tupakan. Jotkut käänsivät sätkää sanomalehden palaseen, joillakin saattoi olla oikein kaupasta ostetut paperossitupakat. Toiset tupruttelivat piippua, vetäen sauhuja posket lommolla, ja ihmettelivät maailman menoa. Ei silloin ollut tupakkalakia, joka olisi kieltänyt sisällä polttamisen. Annikki Rautamies lähdössä postin jakoon (1953). Kuva: Lasse Borgin arkisto. Iivari Maaskola oli postinkantajana alueella Rantala - Rongas. Hänellä olivat kulkuvälineenä polkupyörä, sukset sekä myöhemmin Mobuletti-mopo. Iivari oli yleisön palvelija, hän salli lisälaatikoita ihmisten pyynnöstä. Kun kuitenkin kulki ohitse, jätti siihen postin. Iivari vei myös paketit asiakkaille kotiin asti. Samoin hän hoiti kauppa-asioita. Joskus oli kauppatavaraa niin paljon, ettei meinannut postia saada mukaan mahtumaan. On kerrottu, että joskus Iivarin lähtiessä jakolinjalle, hänestä ei paljon näkynyt, kun paketit olivat naruilla kiinni hänen ympärillään. Olihan myös postilaukku sekä kauppatavarat. Mutta nurkumatta Iivari hoiti työn. Linjalle tuli uusi jakaja. Hän ei suostunut jättämään postia niin sanottuihin laittomiin laatikoihin. Hän teki siitä sanomisen ja Iivari sai syytöksiä toiminnastaan. Iivari oli ollut hyväntahtoinen, ja hän loukkaantui syytöksistä kovin, pahoitti mielensä, kun jo eläkkeellä ollessaan vielä sai syytöksiä postin johtajilta. 7
Raimo Rautamies oli postinkantajana 1.9.1966-1.5.1998. Hän teki postinkantoa jo Toivo Rautamiehen aikaan kesälomilla sekä sairauslomalla. Raimo liikkui aluksi mopolla. Mopossa piti olla talvella nastarenkaat, että pysyi pystyssä. Talvisin, kun tiet olivat lumikinosten peitossa, täytyi turvautua traktoriin, jotta sai lehdet ja kirjeet perille. Jakoreitit olivat aluksi lyhyitä, mutta uudistusten myötä reitit pitenivät. Postin jättöpaikat olivat aluksi Roimola Samuli, Roimola Leevi, Pakkanen Eino, Tulkki Arvi, Takanen Arvo ja Kataikko Väinö. Myöhemmin pysäkkejä tuli lisää ja joissakin tapauksissa saatiin posti tulemaan kotipihassa olevaan laatikkoon, sairaus tai ikä oli saannin ehtona. Ennen kuin Itella alkoi jakaa postia kylille viikonvaihteessa, Raimo hoiti postin perille kuutena päivänä viikossa. Sunnuntaisin lehdet tulivat postin luo laatikkoon, josta kyläläiset itse ne hakivat, tai sitten ei. Ne lehdet, joita ei ollut haettu, Raimo toi sitten maanantaina perille. Se oli myös sosiaalinen tapaamispaikka sunnuntaiaamuisin. Siinä kokoontui aina muutama henkilö, ja sitten laitettiin jonkun talon asiat kuntoon, ettei asianomaisen tarvinnut muuta kuin toteuttaa. No tämä oli vitsi ja huono sellainen. Sellaistakin sattui, että siitä laatikosta eräs lainasi lehden luettavaksi, kun arveli, ettei tilaaja sitä kuitenkaan sunnuntaina hae. Mutta ei sitten muistanut palauttaa. Postinkantaja oli niin reipas, että kävi hakemassa kyseiseltä henkilöltä lehden pois ja vei tilaajalle, ja niin asiakas sai tilaamansa lehden. Pia Harjula on vastaan ottaa postia. Kuva: Rautamiesten oma arkisto. Leena Rautamies oli myös postinkantajana. Haminan postin pyyntö oli, että itse täytyisi hommata varamies tai -nainen, joten oli luonteva tapa, että se oli perheestä. Jos postipoika sairastuu, niin pitää olla sijainen, joka hoitaa postin. Aamuisin tehtiin ensin karjatyöt, sitten laitettiin lapset autoon ja lähdettiin postin jakoon. Ei siinä ollut vapaa-ajan ongelmia. Leena Rautamies oli myöhemmin vielä viikonloppujakajana. Lehdet haettiin ensin Saivikkailta postin rappusilta, myöhemmin Virojoelta aamulla viiden aikaan. Kahden päivän aikana Leena ajoi autolla 400 km, eli 200 km päivässä. Kello-Kalle kävi aika ajoin mittaamassa postilinjalla käytetyn ajan, että voisiko työajasta vähentää vaikka muutaman minuutin, niin saisi siinä postilaitos rahaa säästöön. Mittamies oli mukana, kun Leena jakoi viikonvaihdepostia ja kävi siinä kotinsa kohdalla kahvilla ja vessassa. Sekin aika vähennettiin työajasta, mutta hyvin oli kelvannut mittarimiehelle kahvi ja muukin syöminen. Ehkä ei olisi kannattanut pyytää häntä sisälle. Postin autossa hallintalaitteet olivat oikealla puolella, ja isännät postia 8
varttuessaan kyselivät, että onko se vaikea ajaa, kun rattikin on oikealla puolella. Leena vastasi, että tältä puoleltahan naiset aina ajavat. Leena ehti olla liki 40 vuotta postin palveluksessa. Raimo kertoi, että joulun aika oli postinkantajan painajainen: joulukortteja tuli paljon ja ne ajoittuivat juuri joulun aluspäiviin. Seitsemältä kun aloitti, niin puoleenpäivään asti saattoi kestää lajittelu, eivät kuulemma aivot meinanneet enää jaksaa sitä nimien lukua. Ja hätäisimmät jo soittivat, että missä se posti viipyy. Jouluaattona tuli vielä kortteja. Aattona sitten oli postinjakajalle lahjoja, oli suklaarasioita sekä muutakin makeaa. Vuonna 1974 jakolinja laajeni kattamaan Rongas-Rantala-Kuivala-Roimola- Pakkanen -alueen. Silloin siirryttiin kulkemaan autolla. Myöhemmin tuli vielä Onkamaa lisäksi. Raimo Rautamies postilinjalla. Kuva: Rautamiesten oma arkisto. ~kirjoittanut Jukka Pakkanen puhtaaksikirjoittanut Merja Maaskola~ SALONPOIKIEN TERVEISET LUKIJOILLE Salonpojat ry piti Syyskokouksen 22.11.2013 seurantalolla. Syyskokoushan keskittyy pitkälti henkilövalintoihin kun taas helmi-maaliskuulla pidettävä Talvikokous tutkailee enemmin seuran taloustilannetta. Kokouksessa oli läsnä yhdeksän seuran jäsentä. Se on harmittavan vähän ottaen huomioon, että seurassa on kuitenkin yli sataviisikymmentä jäsentä. Herää kysymys, että eikö oikeasti olla kiinnostuneita seuran asioista, vai miksi näin? Kokouksessa päätettiin kuitenkin mm. seuraavista asioista: Jäsenmaksuksi vuodelle 2014 päätettiin aikuisilta6 ja alle 18 vuotiailta 3. Jäsenmaksun eräpäivä on tammikuun viimeinen päivä. Jäsenmaksut voi maksaa joko suoraan pankkiin Salonpoikien tilille FI67 5268 0040 0109 99 tai käteisellä sunnuntaina 22.12.2013 klo 14 alkavalla Joulutorilla. Johtokunnan jäsenten, sekä puheenjohtajan kausi on seuran sääntöjen mukaan kaksivuotinen. Erovuoroisista jäsenistä Jaana Rautamies, Kimmo Kytö, Sami Maaskola, Keijo Kataikko ja Riikka Kataikko valittiin jatkamaan seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Uutena jäsenenä johtokuntaan valittiin Juha Hakala. Lisäksi johtokuntaan kuuluvat Mikko Heino, Kristiina Roimola, Leena Kataikko, Matti Porkka, Jarkko Takanen ja Arto Pakkanen. Johtokunta valitsee sihteerin ja varapuheenjohtajan ja nimeää muut tarvittavat vastuualueet järjestäytymiskokouksessaan tammikuussa. 9
Seuran puheenjohtajaksi seuraavalle kahdelle vuodelle kokous valitsi edelleen allekirjoittaneen. Nyt heitänkin pallon teille. Neljä vuotta on kulunut jo tässä komennossa ja seuraavat kaksi vuotta olen luvannut vielä leiviskäni hoitaa. Eikö sitten olisi jo aika puhallella uusien tuulien, aika uusien ideoiden ja erilaisten tapahtumien, laittakaahan mietintämyssyt päähän jo hyvissä ajoin. Toimintasuunnitelmaa ja talousarviota kokouksessa käsiteltiin niin, että johtokunta suunnittelee toimintaa parin- kolmen kuukauden jaksoissa eteenpäin ottaen huomioon mm. jäsenistön toiveet ja esim. vallitsevat keliolosuhteet. Kun teille hyviä ideoita ja toiveita tapahtumien ja toiminnan tiimoilta tulee mieleen, niin nykäiskää reilusti hihasta joko minua tai jotakuta johtokunnan jäsentä, niin kehitetään asiaa eteenpäin. Olisiko tarvetta esim. uusia pari vuotta sitten käytössä ollutta liikuntakampanjaa tai varata Ratevasta kylän omaa uintivuoroa, kertokaa toiveitanne... Toimintaa pyöritetään rahavarojen sallimissa puitteissa. Tässä kohtaa onkin vielä hyvä muistuttaa teitä kaikkia siitä, kuinka ensiarvoisen tärkeää myös seuran talouden kannalta on, että Kansalaisopiston piiriä saadaan jatkossakin pyörimään seurantalolla. Puhumattakaan omasta hyvän olon tunteesta joka esim. jumpan jälkeen valtaa mielen ja koko kehon ja seuraavana päivänä löytää itsestään monia, ehkä uusia, tai jonnekin kadonneita lihaksia ;) Tässä tiedoksenne Syyskokouksen päätökset pääpiirteittäin. Kiitos Teille Kaikille kuluneesta vuodesta. Rauhallista Joulun aikaa ja menestystä tulevaan vuoteen 2014 ~Minna Karhu~ TOIMITUS: Merja Maaskola Kati Patjas - kati.patjas@haminetti.net 8
Jouluinen ristikko Laatinut Kati Patjas - Löydä oikea latu A B C 11