METSÄALAN TYÖEHTOSOPIMUS 1.11.2012-30.11.2013
Metsäalan työehtosopimus SOPIJAOSAPUOLET Maaseudun Työnantajaliitto ry. Yksityismetsätalouden Työnantajat ry. Metsähallitus Puu- ja erityisalojen liitto Metsäalan työehtosopimus on yleissitova työehtosopimus
Metsäalan työehtosopimus SOVELLETAAN: Maaseudun Työnantajaliiton, Yksityismetsätalouden Työnantajien jäsenten, Metsähallituksen palveluksessa olevien työsuhteisiin puutavaran valmistus, metsänhoitotyö, metsänparannustyö, muu metsätyö sekä uittotyö sekä näihin liittyvät työt
1 Soveltamisala Sopijapuolet ovat velvolliset huolehtimaan siitä, että tähän sopimukseen sidotut työnantajat ja työntekijät noudattavat tämän sopimuksen määräyksiä. Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan sopijaosapuolten välistä liitteenä olevaa: 1 luottamusmiessopimusta 2 sopimusta työsuojeluyhteistoiminnasta 3 koulutussopimusta
2 Työsopimuksen solmiminen ja päättäminen Työsopimuksen solmiminen työnantajalla on oikeus ottaa ja erottaa työntekijä määrätä työn johtamisesta työsopimus tehdään suullisesti tai kirjallisesti määräajaksi tai määrättyä työtä varten tai toistaiseksi jatkumaan tarkoitetuksi kun työsuhde on voimassa toistaiseksi tai yli kuukauden määräajan kirjallinen selvitys työsuhteen keskeisistä ehdoista ellei kirjallista työsopimusta ensimmäiseen palkanmaksukauden päättymiseen mennessä
Koeaika (Tsl, ei tes:ssa) voidaan sopia koeajasta enintään 4 kuukautta työsopimus alle 8 kuukautta enintään puolet työsopimuksen kestosta työsopimus voidaan purkaa koeaikana ei epäasiallisin perustein
Työsopimuksen päättäminen Työsuhde päättyy ilman irtisanomisaikaa työsopimus on tehty määräajaksi tai otettu suorittamaan määrätty työ työsuhteen purku
Työsopimuksen päättäminen Työnantajan irtisanoessa työsuhde jatkunut: enintään 1 vuosi yli vuoden mutta enintään 4 vuotta yli 4 vuotta mutta enintään 8 vuotta yli 8 vuotta mutta enintään 12 vuotta yli 12 vuotta 14 päivää 1 kuukausi 2 kuukautta 4 kuukautta 6 kuukautta Työntekijän irtisanoessa työsuhde jatkunut: enintään 5 vuotta yli 5 vuotta 14 päivää 1 kuukausi
Lomauttaminen Työsopimuslain 5 luvun 2 :n 1 ja 2 momentin perusteiden täyttyessä kahden viikon ilmoitusaika työnteko ja palkanmaksu keskeytetään toistaiseksi tai määräajaksi työsuhteen pysyessä muutoin voimassa. työsuhteen kestäessä työnantaja ja työntekijä voivat sopia määräaikaisesta lomauttamisesta (huom! vaikutus työttömyysturvaan ja pakkaslomautus)
Lomautuksesta ja irtisanomisesta ilmoittaminen luottamusmiehelle koskee yli 10 tt, työvoimatoimistoon kirjallinen ilmoitus Lomautustodistus pyynnöstä työntekijälle: lomautuksen syy alkamisaika kesto tai arvioitu kesto palkkatodistus (Työttömyysturvalaki) Irtisanomisilmoitus työntekijälle todistettavasti kirjallisesti tai sähköisesti
Työvoiman vähentämisjärjestys Muu kuin työntekijästä johtuva syy mahdollisuuksien mukaan noudatettava sääntöä jossa viimeksi irtisanotaan tai lomautetaan: ammattityöntekijöitä saman ta:n palveluksessa osan työkyvystä menettäneitä lisäksi kiinnitetään huomiota: työsuhteen kestoaikaan huoltovelvollisuuden määrään työntekijän työllistymismahdollisuuksiin hänen luontaisella työalueellaan
Työllistymisen ja muutosturvan toimintamalli Vähintään 10 työntekijää koskevien YT-neuvotteluiden alkaessa on työnantajan esitettävä toimintasuunnitelma, jonka sisällöstä on neuvoteltava henkilöstön kanssa. Suunnitelmassa on oltava ainakin seuraavat asiat: neuvottelujen menettelytavat ja muodot sekä YT-prosessin, että irtisanomisprosessin osalta suunniteltu aikataulu suunnitellut toimintaperiaatteet irtisanomisaikana koskien: työnhakua koulutusta uuteen ammattiin työhallinnon palveluiden käyttöä suunnitelmassa otetaan huomioon työehtosopimuksen vähentämisjärjestys, YT-lain velvoitteet ja muut vähentämismenettelyä koskevat normit
Työllistymisen ja muutosturvan toimintamalli Jos YT-neuvottelut koskevat alle 10 työntekijää esitetään suunnitellut toimintaperiaatteet: työnhaun koulutuksen työhallinnon palveluiden käytön osalta Toimintasuunnitelman sisällöstä voidaan aloittaa neuvottelut jo ensimmäisessä YT-neuvottelutapaamisessa. Mahdolliset henkilöstösuunnitelman muutokset käsitellään myös YT-neuvottelussa.
Työllistymisen ja muutosturvan toimintamalli Työnantaja ja työvoimaviranomainen: kartoittavat yhteistyössä tarvittavat julkiset työvoimapalvelut viivyttelemättä Ytneuvotteluiden alettua sovitaan tarjottavien palveluiden laadusta ja niiden toimeenpanon aikataulusta sekä yhteistyöstä niiden toteutuksessa henkilöstön edustajat osallistuvat yhteistyöhön
Työllistymisen ja muutosturvan toimintamalli Työllistymisohjelman laatii työvoimaviranomainen yhteistyössä työnantajan (erikseen tästä sovittaessa) ja työntekijän kanssa Työnantajalla on tiedottamisvelvollisuus oikeudesta työllistymisohjelmaan ja korotettuun koulutustukeen Työnantaja ilmoittaa työvoimaviranomaiselle taloudellisin tai tuotannollisin perustein suoritetusta irtisanomisesta: jos irtisanotulla työntekijällä on työhistoriaa vähintään kolme vuotta jos määräaikaiset työsuhteet ovat seuranneet toisiaan keskeytymättöminä tai vain lyhytaikaisin keskeytyksin yhteensä vähintään kolme vuotta saman työnantajan palveluksessa.
Työllistymisen ja muutosturvan toimintamalli Työnantaja on velvollinen antamaan työvoimaviranomaisille työntekijän suostumuksella hänen: koulutustaan työkokemustaan ja työtehtäviään koskevat tiedot heti irtisanomisen tapahduttua. Työnantaja osallistuu erikseen niin sovittaessa muutoinkin työllistymisohjelman laatimiseen Työntekijällä on mahdollisuus osallistua työllistymisohjelman laatimiseen. Ohjelmaa voidaan täydentää myöhemmin
Työllistymisen ja muutosturvan toimintamalli Jos ei muusta ole sovittu irtisanomisen tapahduttua, on työntekijällä oikeus vapaaseen ilman ansionmenetystä: osallistuakseen irtisanomisaikanaan työllistymisohjelman tekemiseen oma-aloitteiseen tai viranomaisaloitteeseen työpaikan hakuun ja työhaastatteluun uudelleensijoitusvalmennukseen työssä oppimiseen harjoitteluun taikka työllistymisohjelmansa mukaiseen työvoimapoliittiseen koulutukseen
Työllistymisen ja muutosturvan toimintamalli Vapaan pituus on työsuhteen kestosta riippuen: 1) enintään 5 päivää, jos työntekijän irtisanomisaika on enintään yksi kuukausi; 2) enintään 10 päivää, jos työntekijän irtisanomisaika on yli yksi kuukausi mutta enintään neljä kuukautta; 3) enintään 20 päivää, jos työntekijän irtisanomisaika on yli neljä kuukautta. Edellytyksenä on lisäksi, ettei vapaasta aiheudu työnantajalle merkittävää haittaa Työntekijän on ilmoitettava vapaasta työnantajalle viivyttelemättä ja pyydettäessä esitettävä luotettava selvitys vapaan perusteesta
3 Työaika Säännöllinen työaika 8 tuntia päivässä 40 tuntia viikossa lepo- ja virkistystauoista voidaan sopia paikallisesti kun työaika 6 tuntia pidempi on annettava mahdollisuus puolen tunnin lepoaikaan, jota ei lueta työaikaan Työaikailmoitus työntekijän tulee kirjata työaikansa ¼ tunnin tarkkuudella esim. ajopäiväkirjaan Työajan tasoittaminen Voidaan paikallisesti sopia mm. keskimäärin 40 tuntia viikossa 52 viikon jaksossa
Jaksotyö, paikallisesti sopien Työaika voidaan paikallisesti sopia keskimääräiseksi siten että, työaika enintään 52 viikon jaksona tasoittuu keskimäärin 40 tunniksi viikossa. mikäli työaika tasoittumisjaksoa käytettäessä ei jakson aikana tasoitu keskimäärin 40 tunniksi viikossa, maksetaan ylittäviltä tunneilta 50 %:lla korotettu palkka Lisävapaa Käytettäessä työajan tasoittumisjärjestelmää, kertyy työntekijälle yksi kahdeksan (8) tunnin mittainen lisävapaa tehtyä 40 säännöllisen työajan ylittävää työtuntia kohden, mikäli paikallisesti ei ole sovittu lisävapaan kertymisjärjestelmästä
Lisävapaan palkka Lisävapaalta maksetaan työntekijälle työssäoloa vastaava palkka mikäli työnantaja ja työntekijä sopivat että lisävapaata ei pidetä vapaapäivinä, maksetaan näinä päivinä tehdystä työstä normaali palkka ja lisävapaata vastaava korvaus. Työaika tasoitetaan 40 viikkotuntiin yhdenjaksoisena tasoittamisvapaana työnantajan ilmoittamana ajankohtana tasoittamisvapaa muodostetaan kertyneestä jaksotyöajasta ja lisävapaasta jaksoon voidaan yhdistää myös muita työehtosopimuksen tai paikallisen sopimuksen perusteella kertyneitä palkallisia vapaita.
Ylityökorvaukset jos on sovittu työskentelystä niin, että vuorokautinen työaika ylittää 8 tuntia, eikä ole sovittu jaksotyön käytöstä kahdelta ensimmäiseltä ylittävältä tunnilta 50 %:lla ja seuraavilta 100 %:lla korotettu palkka tasoittumisjakson ylittäviltä tunneilta 50 %:lla korotettu palkka lauantaityö, työaika yli 40 tuntia viikossa Kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 %:lla korotettu palkka ja seuraavilta 100 %:lla korotettu palkka sunnuntai tai kirkollinen juhlapäivä 100 %:lla korotettu palkka
Työmatkat Aikapalkkaisessa työssä voidaan sopia, että työmatkat sisältyvät työaikaan Hakkuutyössä työmatkat sisältyvät työaikaan palkkaustavasta riippumatta
Työajan lyhentäminen vähintään " " " " " " " " " " " 17 työpäivää 34 " 51 " 68 " 85 " 102 " 120 " 138 " 156 " 174 " 192 " 210 " 1 vapaapäivä 2 vapaapäivää 3 " 4 " 5 " 6 " 7 " 8 " 9 " 10 " 11 " 12,5 "
Metsähallitus, työajan lyhentäminen vähintään " " " " " " " " " 21 työpäivää 42 " 63 " 84 " 105 " 126 " 147 " 168 " 189 " 210 " 1 vapaapäivä 2 vapaapäivää 3 " 4 " 5 " 6 " 7 " 8 " 9 " 10,5 "
Työpäivän veroiset työpäivät säännölliset työpäivät joilta työnantaja maksaa palkkaa poissaolopäivät joilta työnantaja velvollinen maksamaan palkan sairauspäivät alle 10 vuotiaan lapsen äkillinen sairastuminen lääkärintarkastuspäivä henkilökohtaiset merkkipäivät, lähiomaisen hautajaispäivä reservin kertausharjoitukset ensimmäinen kutsuntapäivä luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun tehtävät metsäalaan liittyvä luottamustehtävä jatkuu
Työpäivän veroiset työpäivät jatkuu koulutuspäivät työajan lyhennyspäivät työmatkan estyminen (tes 4 ja 5 ) kunnallinen luottamustehtävä osallistuminen Puu- ja erityisalojen liiton liittohallituksen, liittovaltuuston kokouksiin metsäalan tes-neuvottelukunnan tai sen asettamaan yhteisen työryhmän kokouksiin
Työpäiviksi ei lueta vuosilomapäivät arkipyhäkorvauspäivät itsenäisyyspäivä
Lyhentämisvapaan antaminen pääsääntö: vapaasta sovitaan ta:n ja tt:n kesken jos ei sovita niin: työnantajan ilmoittamana ajankohtana vapaan antamisesta työnantajan on ilmoitettava viimeistään viikkoa aikaisemmin vapaa pidetään: yhdessä tai useammassa erässä kalenterivuoden loppuun mennessä viimeistään kertymisvuotta seuraavan kalenterivuoden huhtikuun 15. päivään mennessä voidaan käyttää poikkeuksellisen pakkasjakson yhteydessä ilman ennakkoilmoitusaikaa työajan lyhentämispäivät oikeuttavat vuosilomaan
Vapaapäiviltä maksettava korvaus kahden edellisen palkanmaksukauden keskiansio laskentatavasta voidaan paikallisesti sopia työsuhteen päättyessä pitämättä jääneestä vapaasta maksetaan korvaus työnantaja voi lopputilissä vähentää liikaa maksettuja työajanlyhentämispäiviä vastaavan summan
4 Palkankorotukset 1.11.2012 Palkkoja korotetaan yleiskorotuksella 2,2 % Kertakorvaus 100 euroa työntekijälle, jonka työsuhde on 1.11.2012 jatkunut keskeytymättä vähintään 3 kk Maksetaan 1.12.2012 palkanmaksun yhteydessä Vaihtoehtoisesti sairaanhoitovakuutus (hoitoturva) 30.11.2012 mennessä koko henkilöstölle alkamaan 1.1.2013
Työsuoritus Suorien urakoiden hinnoittelu Suorat urakat on hinnoiteltava niin, että työntekijän työskennellessä normaalilla urakkatyövauhdilla hänen palkkansa on 20 % hinnoitteluperusteena olevaa palkkaa suurempi ja kasvaa työsuorituksen kasvaessa suoritusosuuden suhteessa. Suorat urakat hinnoitellaan vaativuusryhmä 1 tai 2 mukaisella rahakertoimella sen mukaisesti mihin vaativuusryhmään tehtävä työ kuuluu. Muut suorituspalkat hinnoitellaan vaativuusryhmän 2 mukaisella rahakertoimella
Vaativuusryhmittely 1. Vaativuusryhmä, kuvaus Lyhyttä opastusta ja normaalia vastuuta vaativat metsätyöt. harjoittelijat, työharjoittelu- ja oppisopimusoppilaat sekä työntekijät, joilla ei ole riittäviä valmiuksia täysin itsenäiseen työhön. työnjohto osoittaa tämän vaativuusryhmän työt työn tekemispaikalla.
Vaativuusryhmittely 2. Vaativuusryhmä, kuvaus Normaalia ammattitaitoa ja vastuuta vaativat metsätyöt johon sisältyy työsuoritukseen liittyvää tiedon keruuta ja laadun seurantaa. Esimerkkejä vaativuusryhmän töistä: istutustyö taimikonhoitotyö ja raivaustyö hakkuutyö ja muu moottorisahatyö pystykarsinta kulotus ja siihen liittyvä työ johtolinjojen raivaustyö muu metsähoidon perustyö
Vaativuusryhmittely 3. Vaativuusryhmä, kuvaus Normaalia ammattitaitoa vaativammat metsätyöt, jotka vaikuttavat muiden työntekijöiden ja alihankkijoiden työsuorituksiin sisältäen työsuorituksiin liittyvää tiedon keruuta ja laadun seurantaa. Esimerkkejä vaativuusryhmän töistä: erilliset suunnittelutehtävät erilliset mittaustehtävät erillinen laadun seuranta ja kontrollointi vaaralliset työt, kuten myrskytuhoalueiden työt ja hakkuutyöt varottavien sähkölinjojen tai asumusten läheisyydessä
Vaativuusryhmittely 4. Vaativuusryhmä, kuvaus Normaalia ammattitaitoa vaativammat metsätyöt, jotka sisältävät muiden työntekijöiden ja/tai alihankkijoiden ohjaukseen liittyviä töitä, ja jotka vaikuttavat myös muiden työntekijöiden, alihankkijoiden tai asiakkaiden työsuorituksiin sisältäen mm. vaativaa tiedonkeruutyötä ja niiden tallentamista tietojärjestelmiin, työryhmien tai vastaavien ohjausta sekä itsenäistä työnopastusta tai koulutusta. Esimerkkejä vaativuusryhmän töistä: erilliset vaativat suunnittelutehtävät, kuten metsänhoidon ja korjuukohteiden maastosuunnittelu työryhmän vetäminen, toteutuksen ohjaus työmaiden työketjujen suunnittelu koulutus ja opastustehtäviä, mm. työntekijät, yrittäjät, metsänomistajat, oppilaitokset ym. erityisen vaaralliset ja vastuulliset työt, kuten myrskytuhojen korjuu sähkölinjoilta
Palkan työkohtaisen osuuden määrittäminen Määritysjärjestelmästä ja sen käytöstä sovitaan paikallisesti Työkohtainen osuus määritellään vuosittain sen mukaan mitä töitä työntekijän vuosityöhön sisältyy alle vuoden työsuhteissa määritys tehdään työsuhteen keston ajalta Työntekijän tehdessä tilapäisesti vaativampaa työtä, maksetaan hänelle työn kestona ajalta palkka sen vaativuusryhmän perusteella johon työ kuuluu tai korvataan hänelle työn vaativuuden nousu muulla, paikallisesti sovitulla tavalla.
4.5 Palkat Työkohtaiset palkat 1.11.2012 alkaen: Vaativuusryhmä Palkka /h 1 9,07 2 10,10 3 10,85 4 11,66 Tarvittaessa tuntipalkat muunnetaan päiväpalkoiksi kertomalla tuntipalkka luvulla 8
Henkilökohtainen palkanosa henkilökohtaiset aikapalkat määräytyvät työntekijän vaativuusryhmän palkasta ja henkilökohtaisesta palkanosasta henkilökohtainen palkanosa on 2 20 % työkohtaisen vaativuusryhmän mukaisesta palkasta mikäli työpaikalla ei ole sovittu työntekijän pätevyyden määritystapaa ja määrittämisohjeita työehtosopimuksen mukaisesti maksetaan henkilökohtainen palkanosa vähintään 11% suuruisena.
Kuukausipalkka kuukausipalkkauksessa kerrotaan henkilökohtainen aikapalkka luvulla 172 kuukausipalkalla työskenneltäessä laskettaessa osa-ajalta maksettavan palkan suuruutta saadaan päivältä maksettava palkka jakamalla kuukausipalkka asianomaiseen kuukauteen sisältyvien säännöllisten työpäivien määrällä ammatti- tai eritysammattitutkinnon korvaus 250 ammattitutkinnosta 350 erikoisammattitutkinnosta
4.7 Moottori- ja raivaussahakorvaus Sopimusjakso/ Osuus työkohtaisesta Käyttötunti- öljyn tyyppi palkasta korvaus (vaativuusryhmä 2) /käyttötunti 1.11.2012 mineraaliöljy 27,5 % 4,93 bioöljy 30,0 % 5,38
Esimerkki 1: Työkohtainen palkka vaativuusryhmässä 2 on 10,10 /tunti Henkilökohtainen palkanosa 13 %, joten Henkilökohtaiseksi aikapalkaksi muodostuu 11,41 /t ja 91,28 /pv (10,10 x 1,13 x 8 = 91,28 /pv)
Esimerkki 2: Kun työ teetetään työntekijän moottori- tai raivaussahalla Henkilökohtainen aikapalkka 91,28 /pv, kuusi käyttötuntia sahalle = 4,93 X 6 = 29,58 /pv. Kokonaispalkka ( mies + saha) 91,28 + 29,58 = 120,86 /pv Jos on sovittu prosentuaalisesta sahakorvauksesta, on kokonaispalkka ( 91,28 x 1,275) 116,38 /pv
Esimerkki 3: Työntekijä suorittaa taimikonhoitotyötä ja raivaustyötä käyttäen omaa sahaa. Työ tehdään urakkatyövauhdilla. Työkohtainen palkka muodostuu vaativuusryhmä 2:n perusteella. Palkka on 10,10 /tunti palkka ja 80,80 /pv. Kokonaispalkaksi muodostuu 10,10 /pv + urakkalisä 20 % + työvälinekorvaus 27,5 % = 123,62 /pv
4.8 Työnteon estyminen Jos työntekijä työsuhteen alettua on työpäivän alkaessa ollut työnantajan käytettävissä työpaikalla tai muussa sovitussa paikassa voimatta kuitenkaan työnantajasta johtuvasta syystä ryhtyä työhön, maksetaan hänelle esteen kestoajalta henkilökohtaista aikapalkkaa enintään 6 päivältä saman suuruista korvausta maksetaan jäljellä olevasta työpäivän osasta, jos työ työnantajasta riippuvasta syystä keskeytyy
5 Palkan maksaminen Palkka maksetaan: joka toinen viikko, ellei toisin sovita kuukausipalkkauksessa kerran kuukaudessa Palkka nostettavissa rahalaitoksessa sovittuna päivänä Palkka on maksettava viivytyksettä viimeistään 3 viikon kuluttua työntekijän ilmoitettua työn valmistumisesta Kausipalkkauksessa arvioinnin perusteella kahden viikon välein, tasaustilit enintään neljän kuukauden jaksoittain Viivästyskorko Palkanmaksun viivästyessä työsuhteen päättyessä, oikeus saada henkilökohtainen aikapalkka enintään kuudelta päivältä Huomautukset kahden viikon kuluessa palkanmaksutositteen saamisesta
6 Korvaukset ja lisät Olosuhde- ja muut lisät työskentelyolosuhteissa poikkeavaa haittaa tai hankaluutta maksetaan paikallisesti sovittava lisä Esim. kasvinsuojelu- ja torjunta-aineiden levitys, kulotus jälkivartiointi taimien istutus jotka on käsitelty torjunta-aineilla sama päivän aikana
6.1 Uittotyö Sellaisille uittotyöntekijöille, jotka joutuvat työskentelemään likaisissa, työvaatteita ja käsineitä kuluttavissa töissä esim. nippukuormien teko rasvaisilla, ruosteisilla ja piikkisillä vaijereilla sekä nippulangan oikaisussa eikä työnantaja varaa heidän käytettäväkseen asianmukaisia työvaatteita ja käsineitä maksetaan likaisen työn lisänä 5-15 % työkohtaisiin palkkoihin Kylmän veden lisä lisä 20.9. 8.5. välisenä aikana mainitut päivät mukaan luettuina joka vastaa 15 % työkohtaisiin palkkoihin kun työntekijä joutuu kosketuksiin vedenpinnan kanssa
Muut lisät Sepät, puusepät ja kirvesmiehet jatkuvassa työsuhteessa käyttävät omia työkalujaan maksetaan neljännesvuosittain 25 työtunnin henkilökohtaista aikapalkkaa vastaavan korvauksen
Vuorotyö ja yötyö Vuorotyö 1.11.2012 lähtien Toinen vuoro 0,92 /h ja Kolmas vuoro 1,61 /h Yötyö 1.11.2012 lähtien Yötyö (klo 22.00-06.00) 1,58 /h
6.2 Kulkemiskorvaus Työnantajan on järjestettävä työntekijälle asianmukainen majoitus tai edestakainen kuljetus työmaalle. (Vna 10 ) Jos työmatkalle ei voida järjestää kuljetusta voi työntekijä sovittuaan siitä työnantajan kanssa kulkea työmatkat hallinnassaan olevalla henkilöautolla ja kuljettaa autolle vahvistetun henkilöluvun rajoissa muitakin työntekijöitä, enintään kolmea.
Kilometrikorvaukset eri ajoneuvoille 1.1.2012 lähtien Ajoneuvo Lisähenkilö /km /km auto 0,45 0,03 mopedi 0,18 moottoripyörä 0,34 0,03 moottorikelkka 1,08 0,03 moottorivene 0,78 0,03 kevytperävaunu 0,07 asuntovaunu 0,11 raskas taukotila, tai raskas kuorma 0,21 traktori rinnastetaan kilometrikorvausten osalta autoon
Työmatkaan käytetyn ajan korvaukset 1.11.2012 lähtien päivittäinen työmatka ylittää autolla tai moottoripyörällä 54 km, maksetaan työmatkaan käytetyn ajan korvausta kun työmatka suoritetaan osittain tai kokonaan moottoriveneellä tai moottorikelkalla, tämä matka kerrotaan luvulla neljä (4). Näin saatu laskennallinen matka lisätään autolla tai moottoripyörällä kuljettuun matkaan laskettaessa työmatkaan käytetyn ajan korvausta. Päivittäin kuljettu 1.11.2012 matka yhteensä /km Yli 54 km 0,06
Autonkuljettajan palkka kun työntekijä kuljettaa omaan työmatkaansa liittyen työnantajan autolla muita työntekijöitä, maksetaan ajotunnilta henkilökohtainen aikapalkka
Työmatkakorvaukset 1.11.2012 alkaen kun kuljetaan päivittäisen työmatkan yhteydessä vähintään 2 km jalan, soutaen tai hiihtäen maksetaan 1.11.2012 1,45 /km polkupyörällä 1.11.2012 0,49 /km matkat mitataan lyhintä tarkoituksenmukaista reittiä käyttäen lähtöpaikasta työmaan (=palstan) lähimpään laitaan ja takaisin aikapalkkatyössä voidaan työmatkaan käytetty aika sisällyttää työaikaan
Työmatkan estyminen jos työmatka työnantajan järjestäessä kuljetuksen sään aiheuttaman esteen takia tai työnantajasta riippuvasta syystä muutoin viivästyy tai keskeytyy maksetaan työntekijälle esteen kestoajalta henkilökohtainen aikapalkka enintään 3 päivältä työntekijän on ilmoitettava esteestä välittömästi työnantajalle
Kustannuskorvaus yöpymistapauksissa 2012 jos työntekijä työnantajan määräyksestä tai sovittuaan siitä työnantajan kanssa työskentelee niin kaukana vakinaisesta asuinpaikastaan, ettei hänellä ole tilaisuutta yöpyä varsinaisessa asunnossaan, korvataan hänelle ylläpitokorvauksena 1.1.2012 alkaen 19,13 /yöpymisvuorokausi asianmukaiseksi majoitukseksi katsotaan työmaa-asunto, jossa on vähintään lämpö, valaistus, vesi, makuusija vuodevaatteineen, mahdollisuus ruoan valmistukseen tai se on kohtuullisen matkan päästä saatavana, sekä peseytymismahdollisuus
Kotona käynnin korvaus 1.1.2012 lähtien Kotona käynti kerran viikossa saunomismahdollisuuden järjestämiseksi yleisten kulkuneuvojen mukaisesti työnantajan korvattava kustannusosuus on enintään 56,13 euroa / kerta
Venäjän pöytäkirjan korvaukset 1.1.2012 Venäjän pöytäkirjan korvaukset Venäjän alueella suoritettavan metsätöitä koskevan pöytäkirjan korvaukset ovat 1.1.2012 lähtien: pöytäkirjan kohdat 2 ja 4 ruokaraha 11,85 euroa/tpv pöytäkirjan kohta 3 ylläpitokorvaus 36,31 euroa/tpv pöytäkirjan kohta 4 ylläpitokorvaus 31,33 euroa/tpv jatkuu
Kulkemiskorvaus jatkuu korvauksesta sopiminen ja ajopäiväkirja kulkemiskorvauksista on paikallisesti sovittava edellä esitettyjä korvausperusteita noudattaen ennen korvauksen aiheuttavan tilanteen alkamista kulkemiskorvauksen saadakseen työntekijän on työnantajan sitä vaatiessa pidettävä työnantajan hyväksymän kaavan mukaista ajopäiväkirjaa Huom! työaikakirjanpito ajopäiväkirjasta
Ansiontasaus suorituspalkkatyössä ikä vähintään 40 vuotta pääasiallinen toimeentulo 8 vuoden aikana vuodesta 1962 >>> metsäalan töissä Suomessa tai muussa Euroopan maassa maksetaan suorituspalkkaisissa töissä eläkkeen perustana olevan palkan suoritusosasta työntekijä velvollinen toimittamaan tiedot maksetaan taannehtivasti enintään 6 kuukauden ajalta palkan lisä 2-25 %
Arkipyhäkorvaukset työsuhde on jatkunut vähintään kaksi kuukautta ennen loppiaista, vapunpäivää, helatorstaita ja tapaninpäivää jos pyhä muutoin olisi työntekijän työpäivä henkilökohtainen aikapalkka ei makseta kun työntekijä on lomautettuna tai sairaana Kuukausipalkkaiselle arkipyhänä tehdystä työstä maksetaan palkan lisäksi sunnuntaityökorotus sekä arkipyhäkorvaus itsenäisyyspäivän palkka lain mukaisesti
Uittotyöntekijän arkipyhäkorvaus Uittotyöntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut vähintään neljä viikkoa ennen vapunpäivää tai juhannuspäivää maksetaan ko. päivältä arkipyhäkorvauksena henkilökohtainen aikapalkka Uittotyöntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut vähintään neljä viikkoa ennen loppiaista tai helatorstaita, maksetaan mainitulta arkipyhältä joka muuten olisi ollut työntekijän työpäivä arkipyhäkorvauksena henkilökohtainen aikapalkka
Säähaitan korvaus Urakkapalkkaisessa työssä korotetaan säähaitan ja pimeyden aiheuttaman ansionmenetyksen korvauksena tammi-, helmi-, maalis-, marras- ja joulukuun aikana päättyneen palkanmaksukauden yksikköhinnoittelua 3 %:n suuruisella olosuhdelisällä
Metsäalan luottamustehtävät Työntekijälle joka hoitaa metsäalan luottamustehtäviä: metsäoppilaitoksen neuvottelukunta metsäkeskuksen johtokunta kunnan metsälautakunta katselmustoimikunta alueellinen metsäsertifiointitoimikunta tai -seurantaryhmä alueellinen metsäneuvosto Opetushallituksen asettama tutkintotoimikunta Korvaus henkilökohtainen aikapalkka vähennettynä muualta saadulla korvauksella lukuun ottamatta kokouspalkkiota
Merkkipäivät merkkipäivän sattuessa työntekijän työpäiväksi oma hääpäivä lähiomaisen hautajaispäivä oma 50- tai 60-vuotispäivä maksetaan henkilökohtainen aikapalkka lähiomaisena pidetään aviopuolisoa, lapsia ja ottolapsia, vanhempia, veljiä, sisaria sekä aviopuolison vanhempia
Yhteydenpito Työnantaja korvaa työntekijälle oman puhelimen käytöstä työhön liittyvissä asioissa puhelimen hankinta- ja käyttökuluja paikallisesti sovittavalla tavalla Mikäli työnantajan ja työntekijän välillä on sovittu työntekijän omistamien tietoteknisten laitteiden käytöstä työnantajan ja työntekijän väliseen yhteydenpitoon, tai muihin työtehtäviin, maksetaan työntekijälle paikallisesti sovittavalla tavalla laitteista aiheutuneet kulut sekä liittymästä aiheutuneet kulut Näihin tehtäviin käytetty aika luetaan työaikaan
Sairausajan palkka Työsuhde jatkunut alle kuukauden mutta vähintään yhden viikon maksetaan 50 % sairausajan palkasta enintään 9 päivän ajalle Työsuhde jatkunut vähintään 1 kuukauden sairausajan palkka maksetaan työsuhteen keston perusteella (taulukko seur.sivu) Palkka maksetaan ensimmäisen sairauspäivän alusta jos: työkyvyttömyys on johtunut työtapaturmasta työsuhde jatkunut yhdenjaksoisesti kuusi kuukautta ennen sairastumista tai työkyvyttömyys jatkunut vähintään kuusi arkipäivää
Sairausajan palkka Työsuhteen kesto vähintään 1 kuukausi vähintään 3 vuotta vähintään 7 vuotta vähintään 10 vuotta Ajanjakson pituus 28 kalenteripäivää 35 kalenteripäivää 44 kalenteripäivää 56 kalenteripäivää
Lakisääteiset lääkärintarkastukset Työhöntulotarkastus ennen työsuhteen alkua korvataan matka- ja muut välittömät kustannukset ja ansionmenetyskorvaus alimman työkohtaisen palkan mukaan työsuhteen alettua matka- ja muut välittömät kustannukset ja ansionmenetys sairasajan palkan laskentatavan mukaisesti Työterveyshuoltolain sekä siitä annetun valtioneuvoston asetuksen (1484/2001)10 mukaiset työterveystarkastukset matka- ja muut välittömät kustannukset ja ansionmenetys sairasajan palkan laskentatavan mukaisesti
Alle 10-vuotiaan lapsen hoito Edellytykset molemmat huoltajat ansiotyössä lapsen sairaudesta selvitys työsuhde kestänyt vähintään kuukauden Maksetaan enintään 3 päivältä sairausajan palkka saman sairauden johdosta vain toiselle huoltajista Huom.! Vaikeasti sairaan lapsen hoito VNp 1315/89
Äitiysvapaa Työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään 6 kuukautta ennen synnytystä, maksetaan äitiysvapaan ajalta palkkaa 30 päivän pituiseen ajanjaksoon sisältyviltä työpäiviltä työsopimuslain 4. luvun 1. :n nojalla tulevan äitiysvapaan alkamispäivästä alkaen. Työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään 3 vuotta ennen synnytystä, maksetaan äitiysvapaan ajalta palkkaa 42 päivän pituiseen ajanjaksoon sisältyviltä työpäiviltä työsopimuslain 4 luvun 1 :n nojalla tulevan äitiysvapaan alkamispäivästä alkaen. Tätä sääntöä sovelletaan myös silloin, kun työntekijä adoptoi alle 7- vuotiaan lapsen.
9 Vuosiloma Oikeus vuosilomaan määräytyy vuosilomalain mukaan Lomanmääräytymisvuosi 1.4. 31.3 Lyhyissä työsuhteissa, enintään kaksi kuukautta, lomakorvaus on 13,5 % palkoista Työsuhde kestänyt alle vuoden 31.3. mennessä lomaa kertyy 2 päivää/kuukausi Työsuhde kestänyt yli vuoden 31.3. mennessä lomaa kertyy 2,5 päivää/kuukausi
Loman kertyminen 1.4. 31.3. päivät joille työnantaja maksaa palkkaa työssäolopäivien veroiset työpäivät Esimerkki vuosilomapäivät työajan lyhentämispäivät (pekkaspäivät) alkava lomautus 30 lomautuspäivää kerrallaan (5 työpäivää/viikko) sairauspoissaolo enintään 75 työpäivää / lomanmääräytymisvuotena (ylittävä ei kartuta) työn edellyttämä koulutus
Vuosiloman jakaminen ja lisälomapäivien kertyminen Lomakausi on 2.5-30.9. Paikallisesti voidaan sopia, että lomakausi on 1.1. - 31.12. Tällöin on kuitenkin annettava kesälomaa vähintään 12 arkipäivää yhdenjaksoisena lomana 2.5-30.9 välisenä aikana. Mikäli paikallisesti on sovittu edellä sanotusti lomakaudesta, siirretystä lomasta kertyy lisälomapäiviä yksi päivä kuutta siirrettyä lomapäivää kohti.
Loman antaminen (pääsääntö) 24 lomapäivää pidetään 2.5. 30.9. välisenä aikana (kesäloma) 24 lomapäivän ylimenevä osa 1.10. 1.5. välisenä aikana (talviloma) lauantai on lomapäivä lomapäiviä eivät ole: sunnuntait ja kirkolliset juhlapäivät ja (joulupäivä, toinen joulupäivä, uudenvuodenpäivä, loppiainen, pitkäperjantai, pääsiäispäivä, toinen pääsiäispäivä, helatorstai, helluntai, juhannuspäivä, pyhäinpäivä) juhannus- ja jouluaatto, itsenäisyyspäivä, pääsiäislauantai, vapunpäivä
Lomapalkka Vuosilomalain mukaan laskettu keskimääräinen päiväpalkka Vuosilomapalkan suuruus on päiväpalkka kerrottuna lomapäivien lukumäärän mukaisella kertoimella Paikallisesti voidaan sopia edellisen kalenterivuoden keskiansion käytöstä lisättynä mahdollisilla palkankorotuksilla
Vuosilomapalkan suuruus = Päiväpalkka kerrottuna lomapäivien lukumäärää osoittavalla kertoimella: Lomapäivien lukumäärä Kerroin Lomapäivien lukumäärä Kerroin 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 1,8 2,7 3,6 4,5 5,4 6,3 7,2 8,1 9,0 9,9 10,8 11,8 12,7 13,6 16 17 18 29 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 14,5 15,5 16,4 17,4 18,3 19,3 20,3 21,3 22,2 23,2 24,1 25,0 25,9 26,9 27,8
Lomapalkan kerroin Jos lomapäivien lukumäärä on suurempi kuin 30, korotetaan kerrointa luvulla 0,9 lomapäivää kohden Lomapäiviä Kerroin Lomapäiviä Kerroin 31 32 33 28,7 29,6 30,5 34 35 36 31,4 32,3 33,2
Lomapalkka + lomaraha maksetaan Ennen loman alkamista lomanosaa vastaava määrä tai; Samaa palkanmaksun jaksotusta käyttäen normaaleina palkanmaksupäivinä kuin muukin palkka lomapalkka = loma-ajalle maksettu palkkaa lomakorvaus = pitämättömälle loma-ajalle maksettava rahallinen korvaus lomaraha = ennen loman alkamista maksettava entinen lomaltapaluuraha Lomarahana maksetaan lomapalkan tai työsuhteen päättyessä maksettavan lomakorvauksen maksamisen yhteydessä 50 % työntekijän vuosilomapalkasta.
10 Turvavarusteet Työnantaja hankkii: toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevan työntekijän käyttöön luettelon mukaiset turvavarusteet määräaikaiseen työsuhteeseen raivaus- tai moottorisahalla tehtäviin töihin tulevan työntekijän käyttöön työnantaja hankkii tarvittavat em. luettelon mukaiset turva- ja suojavarusteet työnantaja varaa työntekijän käyttöön lumikengät ja/tai suksivarusteet niitä työssään tarvitseville metsätyöntekijöille
Turvavarusteet moottorisahatöissä CE-hyväksytty metsuripuku 1-2 kpl raivaussahatöitä tekevälle työntekijälle raivaussahatyöntekijän housut ja metsuripusero moottori- ja raivaussahatöissä CE-hyväksytty kypäräpaketti sisältäen kypärän, kuulosuojaimet, silmäsuojan, alusmyssyn ja niskasuojan moottorisahatöissä CE-hyväksytyt metsurin turvajalkineet: kumi- ja nahkajalkineet muissa töissä muut paikallisesti sovittavat työhön soveltuvat suojajalkineet 1 kpl 1 kpl 1+1 pr 1 pr sadeviitta ja sadeasu 1 kpl suojakäsineet 3 pr välipuku 1 kpl hakkuutöissä konkeloliina 1 kpl
Turvavarusteet paikallisesti sopien voidaan ottaa käyttöön muitakin tarkoituksenmukaisia tehtävien töiden edellyttämiä turva- ja suojavarusteita. Tällaiset varusteet ovat vaihtoehtoisia edellä mainituille varusteille uittotöissä toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevien työntekijöiden käyttöön työnantaja hankkii sadeasun tai sadeviitan joka kolmas vuosi sekä mikäli työolosuhteet niin edellyttävät turvajalkineet joka toinen vuosi ja välipuvun joka viides vuosi edellyttäen, ettei työntekijän käytössä ole mainittuja työnantajan hankkimia varusteita ja ettei hän kuulu muutoin turvavarusteiden jakelun piiriin
Taukovarustus toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa työntekijän käyttöön työnantaja hankkii taukotakin määräaikaisessa työsuhteessa olevan työntekijän käyttöön työnantaja hankkii taukotakin sää- tai työmaaolosuhteiden sitä edellyttäessä mikäli taukotakki tulee tavanomaisessa käytössä käyttökelvottomaksi korvaa työnantaja käyttökelvottoman takin uudella tai korjauttaa sen
Turvavarusteet mikäli jokin em. varuste tulee käyttökelvottomaksi tavanomaisessa käytössä korvaa työnantaja vaurioituneen varusteen uudella vastaavalla varusteella tai korjauttaa sen kasvinsuojelu- ja torjunta-aineita käsiteltäessä ja levitettäessä työnantaja hankkii työntekijän käyttöön työsuojelumääräysten mukaiset henkilönsuojaimet
LUOTTAMUSMIESSOPIMUS Luottamusmies valitaan enintään neljäksi vuodeksi kerrallaan vaaleilla työsuojeluvaltuutetun vaalitavan mukaisesti tai muuten paikallisesti sovittavalla tavalla Jos luottamusmiehen työsopimus on lakkautettu tämän sopimuksen vastaisesti, työnantajan on suoritettava korvauksena luottamusmiehelle vähintään 10 ja enintään 30 kuukauden palkka. Korvausta lisäävänä tekijänä on otettava huomioon se, että tämän sopimuksen oikeuksia on loukattu (huom. Erityinen lomautus- ja irtisanomissuoja) Luottamusmiehen kustannuskorvaus 8 3 kohdan mukaisesti on 1.11.2012 alkaen 72,00 /kk
TUOSUOJELUSOPIMUS Jos yrityksen työvoimaa irtisanotaan tai lomautetaan taloudellisista tai tuotannollisista syistä, ei tällaista toimenpidettä saa kohdistaa työsuojeluvaltuutettuun, ellei työsuojeluvaltuutetun toimipiirin hänen edustamansa kaikki työntekijät ole lomautettuina tai irtisanottuina Työnantaja maksaa työsuojeluvaltuutetulle työajan ulkopuolella suoritettavista työsuojelutehtävistä aiheutuneista kustannuksista korvausta 1.11.2012 alkaen 72,00 /kk Työsuojeluvaltuutetun yöpymiskorvaus 21,55 /vrk Ei yöpymistä, työmatka yli 8 tuntia 9,00 /pv
Allekirjoituspöytäkirjaan Palkkarakenteen uudistaminen seuraavaan työehtosopimukseen 1.12.2013 alkaen jota varten perustetaan palkkarakennetyöryhmä Arto Tuisku Jari Sirviö Heikki Hakkarainen Osallistumisoikeus Puuliiton hallinnon kokouksiin ja neuvotteluihin