MYÖNNETTY JÄRVI-SUOMEN ALUE HAKIJA HANKKEEN TOIMENPITEET AVUSTUS



Samankaltaiset tiedostot
luokkalaisille Tiedottamisen ja Etelä-Savo Koloveden kalastusalue

Tiedoteliite

Parhaat seurat. Nimi:

Puula-forum Kalevi Puukko

KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2016 HEINOLAN KALASTUSALUE

Hallitus Puheenjohtaja Markku Lappi (5/5) Kopsuon kalastuskunta Varapuheenjohtaja Matti Leppänen (4/5) Jokioisten osakaskunta

KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2014 HEINOLAN KALASTUSALUE

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019

Suur Saimaan kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma vuosille

1. Hallinto ja kokoukset

KALASTUSALUEIDEN TEKEMÄT SÄÄTELYPÄÄTÖKSET KESKI-SUOMESSA

KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA VUONNA 2015 TOTEUTETTUJA TOIMENPITEET

Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille

Veneenlaskuverkoston nykytila ja kehittämissuunnitelmat

Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka

ENNÄTYSMÄÄRÄ HAKIJOISTA SAI AVUSTUSTA RAPALA- RAHASTOLTA

ETELÄ SAIMAAN ja VUOKSEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUOSINA

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus Rautalammin reitillä. Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

TARKENNUS RUOKOLAHDEN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Lappeenranta 2001

VIRTA- JA PIENVESIEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA v

Vuonna 2012 kertyneiden viehekalastusmaksujen jakaminen

Vanhusneuvostoseminaari SOTE uudistus. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

Hallitus Puheenjohtaja Markku Lappi (4/4) Kopsuon kalastuskunta Varapuheenjohtaja Matti Leppänen (3/4) Padasjoen reitin osakaskunta

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla

POHJOIS-KARJALAN VAPAA-AJANKALATALOUDEN KEHITTÄMISOHJELMA 2013

Kalastusalueen virallisena ilmoitustauluna toimi Äänekosken kaupungintalon ilmoitustaulu.

Järvitaimen Kymijoen vesistössä ja Etelä-Ruotsissa

KOKEMÄENJOEN VESISTÖALUEEN TAIMENEN KUTUHAVAINNOINTIVERKOSTO

Miten uudet kalatalousalueet muodostuvat?

Ajankohtaisin tieto FB-sivuillamme! Katso myös kunnostustoimien esittelyvideoita KVVY:n Youtube-kanavalta!

Kalastuksen valvonta muuttui

Miksi yhteinen vesialue?

TARKENNUS PARIKKALAN SAAREN UUKUNIEMEN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke


1. YLEISTÄ. 1.1 Yleistiedot kalastusalueesta

Talkookunnostusten suunnittelu ja toteutus - Virtavesien kunnostus kurssi

Vieläkö on villejä järvitaimenia?

Keski-Suomen järvitaimentyöryhmä - yhteistyötä maakuntakalan hyväksi

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla

Järvitaimenseminaari Läsäkoski

Järvitaimen - erittäin uhanalainen JÄRVITAIMENKANNAT KASVUUN YHTEISTYÖLLÄ HAASTE MEILLE KAIKILLE!

Väestöennusteet sekä vanhuspalvelulain seurantaindikaattorien toteutuminen

PÄÄTÖS 1 (5) Annettu julkipanon jälkeen /5715/04

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki ,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

ALA- JA KESKI-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä

Pedagogisen ICT-ohjauksen valtionavustus 2014

Ammattikalastuksen vesienkäyttösuunnitelma Itä-Suomessa

Kainuun kalatalouskeskus

- tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

Drno --/---/2002

Päijänteen kalastuskysely 2011

Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä.

Tmi Manumaa Manu Vihtonen (Iktyonomi Amk) Haukitie 7 A Kouvola p

POHJOIS-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA

Itä-Puulan - Korpijärven osakaskunta

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla

Juankosken kaupunki ,00 Juuan kunta ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry ,00 Jyväskylän kaupunki 1

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

Raportti 23/2017 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2017

Puulan kalastustiedustelu 2015

Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen

Kalataloudelliset velvoitetarkkailut kalakantojen tilan arvioinnissa

Alueelliset kehitysnäkymät syksyllä 2013 Tilaisuuden avaus Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE!

Hyväksytty

Koukuttaako Loimijoki kalastajan? - tietoa kalakannoista ja virtavesistä

Jokitalkkari hanke

Kalastuksen kehitys Koitereella

Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa

TARKENNUS RAUTJÄRVEN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA

ETELÄ - KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY TOIMINTAKERTOMUS 2010 ETELÄ - KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY

Puulaveden villi järvitaimen

TOIMINTAKERTOMUS 2014

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa

Istutussuositus. Kuha

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Tilastotietoja. Maakuntakierros Jaana Halonen tilastotutkija

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa???

Kalastustiedustelu 2015

PIRKANMAAN VIRTAVESIEN KUNNOSTUSTALKOOT VUONNA 2019

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehi:ämishanke

Judinsalon osakaskunta, istutukset 2013

Ari Pyykkönen. Koskelo-Konneveden kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma

PÄIVI VUORINEN p sihteeri, kirjanpito, tilintarkastus, isännöinti- ja sihteeripalvelut,

Vaelluskalojen kestävä kalastus

PIRKANMAAN VIRTAVESIEN TALKOOKUNNOSTUKSET VUONNA 2016

Kalastuksen historiaa

TOIMINTAKERTOMUS 2013 ETELÄ - KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY

Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset

ERITYISKALASTUSKOHTEET JA KALASTUSMATKAILU POHJOIS-KARJALASSA

Pälkäneveden Jouttesselän

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue

Transkriptio:

JÄRVI-SUOMEN ALUE HAKIJA HANKKEEN TOIMENPITEET MYÖNNETTY AVUSTUS ( ) Pohjois-Savo Vieremän kalastusalue Osakaskuntien yhdistäminen 600 Pohjois-Savo Poroveden kalastusalue Juniorfongari (kalojen lajibongaus) 900 Pohjois-Savo Onkiveden kalastusalue Veneenlaskuluiskan rakentaminen Onkivedelle 3500 Pohjois-Savo Nilsiän reitin kalastusalue Maakunnallinen nuorisotyö 4500 Pohjois-Savo Nilsiän reitin kalastusalue Kalastuksenvalvonta 2000 Pohjois-Savo Nilakan kalastusalue Kalastusluvista tiedottaminen 1000 Pohjois-Savo Pohjois-Kallaveden kalastusalue Veneenlaskuluiskan rakentaminen Pohjois-Kallavedelle 2000 Pohjois-Savo Pohjois-Savon kalatalouskeskus Maakunnallinen kalapaikkaopas (oppaan laatiminen ja painatus) 4600 Pohjois-Savo Pohjois-Savon kalatalouskeskus Valtakunnallisen kalastuspäivä 2015 tapahtuman järjestäminen Kuopiossa 4000 Pohjois-Savo Pohjois-Savon kalatalouskeskus Kurssi- ja kokoustoiminta 700 Pohjois-Savo Pohjois-Savon Vapaa-ajankalastajapiiri Kalastus tutuksi ja tavaksi 2015 hanke (useita tapahtumia P-Savossa) 7000 Pohjois-Savo Konneveden kalatutkimus ry Rautalammin reitin taimenen hoito- ja suojeluhanke 7500 Pohjois-Savo Kuopion kaupunki Taimen 2015 istutusmerkintäkoe 5000 Pohjois-Savo Raputietokeskus Valtakunnallisten rapupäivien järjestäminen 1000 Pohjois-Savo Rautalammin Perhokalastajat ry Karinkosken kalataloudellinen kunnostus 2000 Pohjois-Savo Sulkavanjärven osakaskunta Sulkavanjoen kalataloudellinen kunnostus 800 Pohjois-Savo Talluskylän osakaskunta Liesjoen kalataloudellinen kunnostus 3000 Pohjois-Savo Sonkajärven kunta Nurmijoen taukopaikkojen kunnostus 10500 Pohjois-Savo Toiminimi Kalasavotta City-pilkki tapahtuman järjestäminen Kuopiossa (nuorisotapahtuma) 1500 Pohjois-Savo Vaikkojoen virk. kal.toimikunta Vk taimenistutukset kunnostetulle jokialueelle 1500 Etelä-Savo Kuolimon kalastusalue Nieriän emokalapyynti Kuolimolla (emokalaparven perustaminen) 4000 Etelä-Savo Kermajärven kalastusalue Veneenlaskuluiskan rakentaminen 3000 Etelä-Savo Kermajärven kalastusalue Kalastuksenvalvonta 1000 Etelä-Savo Virtasalmen kalastusalue Veneenlaskuluiska ja koululaisten kalankäsittelyopastus 1500 Etelä-Savo Joroisten kalastusalue Kalastuksenvalvonta ja veneenlaskuluiska. 4000 Etelä-Savo Haukiveden kalastusalue Kalastuksenvalvonta, veneenlaskuluiska ja nuorten aktivointi. 4000 Etelä-Savo Vuokalan kalastusalue Muikkukannan tilan seuranta 1000 Etelä-Savo Mikkelin kalastusalue Nyt nappaa-tapahtuma (nuorison kalastus- ja kalankäsittelytaitojen edistäminen) 2000 Etelä-Savo Juvan kalastusalue Kalastuspäivä (nuorison kalastus- ja kalankäsittelytaitojen edistäminen) 800 Etelä-Savo Puumalan kalastusalue Yhteislupa-alueen kartta. 1000 Etelä-Savo Sulkavan kalastusalue Kalastuksenvalvonta 1000 Etelä-Savo Pihlajaveden kalastusalue Veneenlaskuluiskan rakentaminen ja parkkipaikka 1000 Etelä-Savo Pihlajaveden kalastusalue Kalastuksenvalvonta 1000 Etelä-Savo Puruveden kalastusalue Puruveden muikkututkimus 1000 Etelä-Savo Mäntyharjun kalastusalue Käyttö- ja hoitosuunnitelman päivitys 1000 Etelä-Savo Etelä-Savon kalatalouskeskus Kalastuspaikkaopas (oppaan laatiminen ja painatus) 9000 Etelä-Savo Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö ry Savo Kalastaa-hanke (nuorison kerho- ja leiritoimintaa, koululaisten opastus) 11000 Taimenkannan seuranta Mäntyharjun ja Heinäveden reiteillä (sähkökalastus ja Etelä-Savo Vesi-Visio osuuskunta kutupesäkartoitus) 6000

Puulaveden kestävä kalatalous-hanke (Puulan muikkukannan, saaliin ja Etelä-Savo Jyväskylän yliopisto hyödyntämisasteen sekä petokalojen ravintoresurssin seuranta) 8000 Etelä-Savo Etelä-Savon kalastajapiiri Nuorison kerho- ja leiritoimintaa, koululaisten opastusta 10000 Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalue Päijänteeseen laskevien virtavesien taimenkantojen DNA-analyysien teettäminen 1743 Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalue Kuhmoisten Lummenteen kalastustiedustelu 2000 Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalue Harmoistenjoen kunnostussuunnitelma 2500 Pääjärven kalastusalue Veneenlaskuluiskan rakentaminen Pääjärven Isohiekkaan 2500 Pääjärven kalastusalue Kalastuksenvalvonta 1500 Leppäveden kalastusalue Kalastuksenvalvonta 1000 Pohjois-Päijänteen kalastusalue Kalastuksenvalvonta 2500 Suonteen kalastusalue Kalastuksenvalvonta 1500 Suonteen kalastusalue Suontee-järven kalastustiedustelu 5000 Keuruun kalastusalue Taimenkantojen tilan seuranta sähkökalastuksilla 1500 Keuruun kalastusalue Keurusselän kuhien elohopeapitoisuuksien tutkiminen 1500 Konneveden-Kuusveden kalastusalue Kalastuksenvalvonta 900 Ala- ja Keski-Keiteleen kalastusalue Kalastuksenvalvonta 1500 Pohjois-Keiteleen kalastusalue Kalastuksenvalvonta 750 Kivijärven kalastusalue Heitjoen kalataloudellisen täydennyskunnostussuunnitelman laatiminen 750 Kivijärven kalastusalue Kalastuksenvalvonta 1000 Pihtiputaan kalastusalue Kolkunjoen taimenkannan geneettinen tutkimus 2000 Kala ja Kulaus ry Koko perheen pilkkipäivä -tapahtuma 210 Keski-Suomen Kalatalouskeskus ry Valtakunnallisen kalastuspäivän tapahtumien järjestäminen vuonna 2015 Äänekoskella ja Jyväskylässä (nuorisotyö) 2500 Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö ry Alueellinen kalastuksen ja kalastuskerhojen ohjaaja (nuorisotyö) 4000 Keski-Suomen taimenkantojen tilan arviointi kutupesäkartoituksilla sekä Konneveden kalatutkimus ry maakunnan järvitaimentyöryhmän toiminta 4000 Ylä-Keiteleen Koukku ry Kaverin kanssa kalaan 2015 (nuorisoleiri Viitasaarella) 1160 Viitasaaren Kalakaverit ry Kalakavereiden nuorisotyö 850 Viitasaaren Kalakaverit ry Kaverin kanssa kalaan 2015 (kalaretki koululaisille) 570 Tikkakosken Kalamiehet ry Nuorten kalastusleiri 2015 700 Tikkakosken Kalamiehet ry Nuorten kalastuskerhot 2015 1105 Luonnonvarakeskus Keski-Suomen taimenkantojen DNA-näytteiden analysointi 3500 Luonnonvarakeskus Keski-Suomen järvitaimen -hanke (sähkökoekalastukset vakioseurantakohteilla) 5500 Saarijärven kaupunki Pyhäjärven kalastusmatkailun kehittämissuunnitelma 2500 Jyväskylän yliopisto Siikakantojen kannanseurannan ja kalataloudellisen hyödyntämisen kehittäminen (muikun ja siian poikasmäärien arviointi Konnevedellä) 4000 Pohjois-Karjala Juojärven kalastusalue Lietukkajoen sähkökalastus 1000 Pohjois-Karjala Koitajoen kalastusalue Kalastusalueen kartta 1500 Pohjois-Karjala Jänisjoen kalastusalue Veneluiskien rakentaminen (4 kpl) 3000 Pohjois-Karjala Jänisjoen kalastusalue Jänisjoen sähkökoekalastus 1500 Pohjois-Karjala Ruunaan kalastusalue Lieksanjoen tehostettu kalastuksenvalvonta 2000 Pohjois-Karjala Koitereen kalastusalue Kalasta Koitereella-tapahtumapäivä 1000

Pohjois-Karjala Joensuun kalastuskunta Kalastustiedustelu 2000 Pohjois-Karjala Sysmän kalaveden osakaskunta Lietukan hoitokalastushanke 2000 Pohjois-Karjala Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö ry Karjala-Kalastaa-hanke (nuorisotyö) 7000 Pohjois-Karjala Pohjois-Karjalan kalatalouskeskus Valtimon kalastusalueen tehovalvonta 1500 Pohjois-Karjala Pohjois-Karjalan kalatalouskeskus Pohjois-Karjalan kalapaikkaopas 2016-2017 2500 Pohjois-Karjala Pohjois-Karjalan kalatalouskeskus Särkijärven koekalastus 3900 Pohjois-Karjala Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri ry Vapaa-ajankalastajapiirin neuvottelupäivät 2015 1500 Pohjois-Karjala Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri ry Seurojen nuorisotoiminta 2015 7000 Pohjois-Karjala Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri ry Pilkin SM-kilpailu 2016 ja esikisa 2015 Pyhäselällä (Joensuu) 1200 Pohjois-Karjala Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri ry Vapaa-ajankalastajapiirin koulutus 2015 1200 Pohjois-Karjala Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri ry Toimintakalenteri 2015 sekä tiedotus- ja messutoiminta (Farmari-messu Joensuussa) 2000 Pohjois-Karjala Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri ry Varaslammen kalastuskohteen kehittäminen 2200 Pohjois-Karjala Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri ry Kalakerhotoiminta Keski-Karjalassa 2015 1500 Pohjois-Karjala Saimaan lohikalayhdistys ry Jokitalkkaritoiminta ja kalataloudelliset virtavesien näytöskunnostukset 2000 Pohjois-Karjala Osuuskunta Lumimuutos Puruveden muikun ammattikalastusmateriaali tuottaminen (esitemateriaalia) 1000 Virtain kalastusalue Lasten, nuorten ja kesävirtolaisten kalastustapahtuma 500 Virtain kalastusalue Kalastuksenvalvonta 1500 Virtain kalastusalue Veneluiskien kunnostus 500 Ruovesi-Kuoreveden kalastusalue Kalastuksenvalvonta 1500 Ruovesi-Kuoreveden kalastusalue Valtakunnallinen kalastuspäivä Mäntässä (koululaistapahtuma) 2000 Ruovesi-Kuoreveden kalastusalue Kuhan lisääntymisiän ja -koon selvittäminen lla 1500 Näsijärven kalastusalue Kalastuksenvalvonta 1000 Näsijärven kalastusalue Jakamonreitin virtavesi-inventointi ja sähkökoekalastus 1550 Näsijärven kalastusalue Kuhan lisääntymisiän ja -koon selvittäminen lla 1500 Pirkkalan kalastusalue Kuhan lisääntymisiän ja -koon selvittäminen lla, vaihe 2 2000 Pirkkalan kalastusalue Kalastuksen ja ravustuksen valvonta Pyhäjärvellä 2500 Kanta-Häme Vanajanselän kalastusalue Nuoriso- ja perhehanke (lasten ja perheiden kalastustapahtumien järjestäminen) 1000 Kanta-Häme Vanajanselän kalastusalue Kalastuksen tehovalvonta 1000 Roineen-Mallasveden-Pälkäneveden kalastusalue Kalastusalueen tapahtumat: Kalastus alkaa Kaivannosta ja Kesäpäivä Kangasalla - tapahtuma 1400 Roineen-Mallasveden-Pälkäneveden kalastusalue Kalastuksenvalvonta ja sen kehittäminen vuonna 2015 1500 Roineen-Mallasveden-Pälkäneveden kalastusalue Kuhan lisääntymisiän ja -koon selvittäminen lla, vaihe 2 1500 Roineen-Mallasveden-Pälkäneveden kalastusalue Raportti kirjanpito- ja koeravustustiedoista 2050 Längelmäveden kalastusalue Kalastuksenvalvontakampanja 2015 1500 Längelmäveden kalastusalue Kuhan lisääntymisiän ja -koon selvittäminen lla, vaihe 2 1500 Längelmäveden kalastusalue Västilänjoen sähkökalastus ja inventointi 2000 Kanta-Häme Hauhon kalastusalue Nuoriso- ja perhehanke (kalastuspäiviä ja leirejä) 1000 Kanta-Häme Hauhon kalastusalue Kalastuksen tehovalvonta 1000 Kanta-Häme Hämeenlinnan kalastusalue Virvelinrannan kalastuslaituri 2000 Kanta-Häme Hämeenlinnan kalastusalue Kalastuksen tehovalvonta 2000

Kanta-Häme Lopen kalastusalue Kalastuksen valvonta ja kalastajien neuvonta 1500 Kanta-Häme Lopen kalastusalue Kalastusharrastus -hanke (nuorisotyötä) 500 Kanta-Häme Lopen kalastusalue Raputalouden Käyttö- ja hoitosuunnitelman teettäminen 2500 Kanta-Häme Lopen kalastusalue Siika- ja kuhanäytteiden kerääminen ja niiden analysointi istutustustoiminnan ja kalastuksen suunnittelua varten 4000 Kanta-Häme Tammelan kalastusalue Kalastustoimintapäivä nuorille 545 Lasten ja nuorten kalastuksenharrastuksen, kalan ruoanvalmistuksen ja käytön Kanta-Häme Tammelan kalastusalue edistäminen 1200 Vehkajärvi-Vesijaon kalastusalue Alueen kalastusharrastuksen edistäminen (useita toimenpiteitä) 2000 Päijät-Häme Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalue Kalastuksenvalvonta 2000 Päijät-Häme Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalue Rapukantojen käyttö- ja hoitosuunnitelma v. 2016-2020 2500 Kunnostettujen virtavesien seurantahanke (kutupesäkartoituksia ja sähkökoekalastuksia) 2500 Päijät-Häme Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalue Päijät-Häme Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalue Siika- ja muikkuseurannat 1500 Päijät-Häme Vesijärven kalastusalue Vesijärvi info-taulut 1500 Kihniön kalastusalue Perheen kanssa pilkille -tapahtuma 1000 Kihniön kalastusalue Käyttö- ja hoitosuunnitelman päivittäminen 2000 Parkanon kalastusalue Aurejärven luotaisesti lisääntyvän muikun palautus -hanke 1500 Parkanon kalastusalue Nuorten kalastusharrastuksen edistäminen 2000 Parkanon kalastusalue Parkanon virtavesien sähkökoekalastus 1600 Kyrösjärven kalastusalue Kalastuksen valvonta 1500 Kyrösjärven kalastusalue Sähkökoekalastus Kovesjoessa 1700 Kyrösjärven kalastusalue Siian koekalastus Kyrösjärvellä 700 Kyrösjärven kalastusalue Kuhan lisääntymisiän ja -koon selvittäminen lla 1500 Kyrösjärven kalastusalue Särkikosken kutusoraikon kunnostus 1300 Kalastusharrastuksen edistäminen (kalastusopas, kotisivujen ylläpito, luvanmyyntipisteistä tiedottamista) 500 Mahnalanselkä-Kirkkojärven kalastusalue Suodenniemen kalastusalue Kalastuksenvalvonta ja valvojien tapaaminen 1500 Suodenniemen kalastusalue Kalastuspäivä nuorisolle 1200 Suodenniemen kalastusalue Kalastusalueen tiedotushanke ja luvanmyynnin kehittäminen 1500 Suodenniemen kalastusalue Kuhan lisääntymisiän ja -koon selvittäminen lla 1500 Vammalan seudun kalastusalue Kuhan lisääntymisiän ja -koon selvittäminen lla 1500 Vammalan seudun kalastusalue Täplärapukannan selvitys 2000 Päijät-Häme Hartolan kalastusalue Nuorten kalaleiri 800 Päijät-Häme Heinolan kalastusalue Kalastuksenvalvonta 1500 Päijät-Häme Heinolan kalastusalue Heinolan kalastusalueen rapukantojen käyttö- ja hoitosuunnitelma 2500 Päijät-Häme Heinolan kalastusalue Kunnostettujen virtavesien seurantahanke (kutupesäkartoituksia, sähkökoekalastuksia, kalojen merkintää) 1500 Päijät-Häme Heinolan kalastusalue Myllyoja-Lemmonjoen kunnostussuunnitelma 1500 Päijät-Häme ProAgria Etelä-Suomi/Hämeen kalatalouskeskus Nuoriso- ja erityisryhmähanke (kouluvierailuja, tapahtumia) 3000 Lähikalaan lle (lähikalastuspaikat kartalle, tiedotusta täplärapuistutuksista ja rapurutosta) 1500 n kalatalouskeskus ry n kalatalouskeskus ry Valtakunnallinen kalastuspäivä 2015 -tapahtuma Tampereella 3800 n kalatalouskeskus ry Kalamarkkinoiden kalapäivä nuorisolle 1700

Päijät-Häme Päijät-Hämeen kalatalouskeskus ry Valtakunnallisen kalastuspäivän päätapahtuma Lahdessa 4000 Päijät-Häme Päijät-Hämeen kalatalouskeskus ry Lapset, nuoret ja koululaiset kalastusharrastuksen pariin (kalastuspäiviä Lahden seudun kouluissa, seurakuntayhtymän tapahtumissa ja kalastusjärjestön tapahtumissa) 4000 Päijät-Häme Päijät-Hämeen kalatalouskeskus ry Koulujen kalapäivä Nastolassa 3000 Kanta-Häme Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö ry Hämeen Kalakaveri-hanke, jatkohakemus (kalastuksen opastamista, yleisötapahtumien järjestämistä) 4000 Hämeen vapaa-ajankalastajat ry Hämeen vapaa-ajankalastajapiirin kalastuksen edistämishankkeet (62 eri hanketta) 15640 Päijät-Häme Kaakkois-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri ry Katujen kalastajat (lähikalastuspahtuma Lahden Vesijärvellä) 500 Päijät-Häme Orimattilan Kalakerho ry Nuoret kalastuksen pariin (pilkki- ja onkitapahtuma) 800 Päijät-Häme Harrastuskalastusseura Tärppi ry Kalastuskummien koulutus -hanke 2000 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry n virtavesikunnostukset vuonna 2015 (Vilppulankoski, Sikojoki) 3000 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Kokemäenjoen vesistöalueen alkuperäisten taimenkantojen kartoitus, vuoden 2014 näytteiden määritys 900 Kanta-Häme Kuhaveljet ry Vammaisten pilkki ja kesäonkitapahtuma 750 Päijät-Häme Lahden Seudun Nuoret Pyytäjät ry Vapaa-ajankalastus peruskoululaisen silmin (kalamessut koululla) 1200 Vammalan Urheilukalastajat ry Lasten ja nuorten kalastusharrastuksen edistäminen 700 Kanta-Häme Vihavuosi-Yhdistys ry Taimenen elämää 2 - Lasten ja nuorten kesätapahtuma 600 Kanta-Häme Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Yhteinen Jokitalkkari Vantaajoen vesistöalueelle 1000