Kaupunginhallitus 306 24.11.2014 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen perussopimuksen muuttaminen 1.1.2015 alkaen 64/00.01.01/2013 Yhtymähallitus 14.10.2014 98 Ptky Karviaisen vuoden 2015 talousarvio on valmisteltu siten, että talousarvio sisältää Karkkilan erikoissairaanhoidon budjetin lisäksi myös Vihdin kunnan erikoissairaanhoidon budjetin. Karkkilan erikoissairaanhoidon budjetti on ollut Karviaisen talousarviossa vuodesta 2013 alkaen. Jos Vihdin kunnan erikoissairaanhoidon talousarvio liitetään Karviaisen talousarvioon, on perussopimuksen kohtia 3 ja 12 tarkistettava vastaamaan tätä menettelyä. Nykyisessä perussopimuksessa kohdassa 3 määritellään kuntayhtymän tehtävä ja järjestämisvastuu seuraavasti: Jäsenkunnat antavat kuntayhtymälle tehtäväksi ja vastuulle järjestää asukkailleen terveydenhuoltolain mukaiset palvelut (erikoissairaanhoidon osalta jäljempänä mainitulla tavalla) ja sosiaalihuoltolain ja sosiaalihuollon erityislakien Vihdin kunnan erikoissairaanhoidon järjestämisestä vastaa kunta. Karkkilan kaupungin erikoissairaanhoidon järjestämisestä vastaa perusturvakuntayhtymä Karviainen. Ehdotetaan, että kohta 3 muutetaan seuraavasti: Jäsenkunnat antavat kuntayhtymälle tehtäväksi ja vastuulle järjestää Nykyisessä perussopimuksessa kohdassa 12 määrätään kuntien maksuosuudesta ja maksuosuusennakon maksamisesta seuraavasti: Jokainen jäsenkunta vastaa asukkaidensa käyttämien palveluiden
todellisista omakustannushintaisista kustannuksista. kustannuksiin määräytyy käytön suhteessa. Toimipaikan palveluiille kunnille asukaslukujen suhteessa. Mikäli palvelusta aiheutuvia kustannuksia ei ole tarkoituksenmukaista kohdistaa toimipaikkakohtaisesti jaetaan ne suoraan kuntien maksuosuuksiin kyseessä olevan palvelun käytön suhteessa. perustuvan ennakon kerran kuukaudessa tasaerinä kuukauden 28. päivä. Viivästyskorko on korkolain mukainen. Karviainen laskuttaa jäsenkunnilta lopulliset mennessä. Talousarvion rakennemuutoksen vuoksi tulisi kohtaa palveluennakon maksamisesta muuttaa seuraavasti: " mennessä." Hus:n ennakko tulee maksettavaksi Karviaiselle kuukauden 5.päivä. Näin ollen edellä mainittua menettelytapaa käyttäen kuntien peruspääomaa Karviaiselle ei ole tarpeen korottaa. Liite: Perusturvakuntayhtymä Karviaisen perussopimus Valmistelijat: Riitta-Liisa Reiterä, Lars Forsell Kuntayhtymän johtajan ehdotus: Yhtymähallitus esittää, että perussopimuksen 3 ja 12 muutetaan seuraavasti: 3
Jäsenkunnat antavat kuntayhtymälle tehtäväksi ja vastuulle järjestää ja 12 Jokainen jäsenkunta vastaa asukkaidensa käyttämien palveluiden todellisista omakustannushintaisista kustannuksista. kustannuksiin määräytyy käytön suhteessa. Toimipaikan palveluiille kunnille asukaslukujen suhteessa. Mikäli palvelusta aiheutuvia kustannuksia ei ole tarkoituksenmukaista kohdistaa toimipaikkakohtaisesti jaetaan ne suoraan kuntien maksuosuuksiin kyseessä olevan palvelun käytön suhteessa. mennessä. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kaupunginhallitus 24.11.2014 306 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietoja antaja: kaupunginjohtaja Juha Majalahti, puh. (09) 4258 3601 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.fi" Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto muuttaa 1.1.2015 alkaen perusturvakuntayhtymä Karviaisen perussopimuksen 3 :n ja 12 :n kuulumaan seuraavasti: 3 Jäsenkunnat antavat kuntayhtymälle tehtäväksi ja vastuulle järjestää määriteltäviä palveluja ja tuottaa palveluja sopimuksella muillekin kunnille. 12 Jokainen jäsenkunta vastaa asukkaidensa käyttämien palveluiden todellisista omakustannushintaisista kustannuksista. kustannuksiin määräytyy käytön suhteessa. Toimipaikan palveluille kunnille asukaslukujen suhteessa. Mikäli palvelusta aiheutuvia kustannuksia ei ole tarkoituksenmukaista kohdistaa toimipaikkakohtaisesti jaetaan ne suoraan kuntien maksuosuuksiin kyseessä olevan palvelun käytön suhteessa. mennessä. Päätös: Täytäntöönpano: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. kaupunginvaltuusto