Pörssitiedote 29.7.2009 klo 8.00 COMPTEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2009 Liikevaihto jäi edellisvuodesta, liiketulos kääntyi kuitenkin positiiviseksi toisella vuosineljänneksellä. Tilauskanta säilyi edellisvuoden tasolla. Toisen neljänneksen avainluvut: Liikevaihto 18,0 miljoonaa euroa (huhti kesäkuu 2008: 21,2) Liikevoitto 0,1 miljoonaa euroa (2,2) Tulos/osake 0,00 euroa (0,01) Tilauskanta 32,0 miljoonaa euroa (31,7) Vuoden jälkimmäisen vuosipuoliskon liikevaihdon ennakoidaan olevan ensimmäistä vuosipuoliskoa selkeästi korkeampi, mutta koko vuoden liikevaihdon arvioidaan jäävän edellisvuodesta. Comptelin liikevoiton ei arvioida yltävän edellisvuoden tasolle. Toimitusjohtaja Sami Erviö: Comptelin toinen vuosineljännes jäi odotuksistamme. Positiivista kuitenkin oli liiketuloksen selkeä parantuminen vuoden ensimmäiseen vuosineljännekseen verrattuna sekä liiketoiminnan rahavirran vahvistuminen. Maailmantalouden taantuma vaikeutti edelleen liiketoimintaamme pääasiassa Euroopassa. Aasiassa ja Lähi-idässä liiketoimintamme eteni suotuisasti. Vuoden alussa käynnistämämme kustannussäästöt alkoivat toteutua suunnitellusti. Solmimme huhti kesäkuussa kaksi uutta päälisenssisopimusta. Comptelin tilauskanta säilyi varsin hyvänä. Kustannussäästöjen toteutuminen toisella vuosineljänneksellä ja tämänhetkinen tilauskanta sekä kysyntä luovat edellytykset vahvemmalle tuloskehitykselle loppuvuoden aikana. Ensimmäisen vuosipuoliskon 2009 liiketoimintakatsaus Comptelin tammi kesäkuun liikevaihto laski edellisvuodesta 13,7 prosenttia ja oli 35,1 miljoonaa euroa (40,7). Huhti kesäkuun liikevaihto aleni 15,0 prosenttia edellisvuodesta ja oli 18,0 miljoonaa euroa (21,2). Liikevaihtoon vaikutti erityisesti alhainen lisenssimyynti Euroopan ja Amerikan markkinoilla. Euroopassa liiketoimintaympäristö on ollut ensimmäisellä vuosipuoliskolla vaikea eikä konsernin liiketoiminta ole edennyt alueella odotusten mukaisesti. Konsernin tammi kesäkuun liiketulos jäi 3,1 miljoonaa euroa tappiolliseksi (+ 6,1). Alkuvuoden liiketappioon sisältyvät ensimmäisen vuosineljänneksen henkilöstövähennyksiin liittyvät 1,9 miljoonan euron kertaluonteiset erät. Liiketuloksen osuus liikevaihdosta oli -8,7 prosenttia (15,0). Toisella vuosineljänneksellä konsernin liiketulos kääntyi takaisin positiiviseksi ja oli 0,1 miljoonaa euroa (2,2), mikä vastaa 0,7 prosenttia liikevaihdosta (10,5). Konsernin tammi kesäkuun nettotulos oli 3,6 miljoonaa euroa tappiollinen (+2,7) ja osakekohtainen tulos 0,03 euroa tappiollinen (+0,02). Katsauskauden verokanta oli -23,4 prosenttia (+52,8). Comptel kirjasi kuluksi kahdenkertaisesta verotuksesta johtuvia lähdeveroja tammi-kesäkuussa 0,6 miljoonaa euroa (1,1). Konsernin tilauskanta säilyi edellisvuoden tasolla ja oli 32,0 miljoonaa euroa (31,7). Comptel kävi tammi helmikuussa yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut, joiden perusteella konsernissa päätettiin 68 työsuhdetta. Näillä toimenpiteillä konserni pyrkii saavuttamaan vuositasolla yhteensä noin 7 miljoonan euron kustannussäästöt, joista vuonna 2009 arvioidaan saavutettavan noin 2 miljoonaa euroa.
Comptel ulkoisti katsauskaudella perustietotekniikan käyttöpalvelunsa ja palvelinkeskustoimintansa Fujitsu Services Oy:lle. Sopimuksen myötä Comptelista siirtyi kesäkuun alusta lukien kuusi henkilöä Fujitsun palvelukseen. Järjestelyllä ei ole merkittävää vaikutusta konsernin tulokseen. Liiketoiminta-alueet Liikevaihto, miljoonaa euroa 1-6 * 1-6 Muutos 4-6 4-6 Muutos 2008 2009 2008 % 2009 2008 % Eurooppa 16,2 21,9-26,1 8,6 12,7-32,1 40,8 Aasia ja Tyynenmeren alue 9,1 8,4 8,4 4,3 2,6 62,2 20,9 Lähi-itä ja Afrikka 7,1 6,4 10,6 3,7 4,0-6,2 15,3 Amerikka 2,7 3,9-31,3 1,4 1,9-27,0 7,9 Yhteensä 35,1 40,7-13,7 18,0 21,2-15,0 84,8 Liiketulos markkina-alueittain, miljoonaa euroa* Eurooppa 6,6 11,9-43,9 4,2 6,6-36,7 20,9 Aasia ja Tyynenmeren alue 5,3 4,1 29,8 2,3-0,1 1 682,3 9,3 Lähi-itä ja Afrikka 4,0 3,3 22,3 2,0 2,4-15,1 8,9 Amerikka 0,3 1,8-82,5 0,2 0,8-70,6 4,2 Konsernin jakamattomat kulut -19,3-14,9 29,7-8,6-7,4 - -32,0 Yhteensä -3,1 6,1-150,4 0,1 2,2-94,3 11,4 Liiketulos, % liikevaihdosta* Eurooppa 41,0 54,0-48,6 52,2-51,3 Aasia ja Tyynenmeren alue 57,9 48,4-53,1-5,4-44,8 Lähi-itä ja Afrikka 56,2 50,8-53,7 59,4-58,6 Amerikka 11,6 45,5-17,6 43,7-53,1 Yhteensä -8,7 15,0-0,7 10,5-13,4 * Axiom Systemsin integroinnin seurauksena kulujen kohdistamista segmentteihin on korjattu koko kuluvalta vuodelta Euroopan ja Amerikan liikevaihtoa pienensi kysynnän heikkeneminen edellisvuodesta. Aasian ja Tyynenmeren alueella kasvu jatkui hyvänä ja myös Lähi-idässä ja Afrikassa liikevaihto kasvoi ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Liikevaihdon lasku heikensi liiketulosta merkittävästi Euroopassa ja Amerikassa. Aasian ja Tyynenmeren alueella sekä Lähi-idässä ja Afrikassa liiketoiminnan kannattavuus oli hyvä. Comptel solmi vuoden 2009 tammi kesäkuussa kahdeksan (1 6 2008: 7) päälisenssisopimusta, joista kolme oli Comptel Mediation and Charging -ratkaisuja, kolme Comptel Provisioning and Activation -ratkaisuja ja kaksi Comptel Fulfillment -ratkaisuja. Liikevaihdon jakauma, 1-6 2009 1-6 2008 Muutos 4-6 2009 4-6 2008 Muutos 2008 miljoonaa euroa % % Lisenssit 6,9 12,6-45,2 3,5 5,8-39,4 27,4 Palvelut ja ylläpito 28,2 28,1 0,4 14,5 15,4-5,9 57,5 Yhteensä 35,1 40,7-13,7 18,0 21,2-15,0 84,8 Liikevaihto myyntikanavittain, 1-6 2009 1-6 2008 Muutos 4-6 2009 4-6 2008 Muutos 2008 miljoonaa euroa % % Suoramyynti 25,3 29,9-15,4 12,9 16,6-22,0 60,4 Partnerimyynti 9,8 10,8-9,0 5,1 4,6 9,7 24,5 Yhteensä 35,1 40,7-13,7 18,0 21,2-15,0 84,8
Rahoitusasema Miljoonaa euroa 30.6.2009 31.12.2008 Muutos % Taseen loppusumma 82,0 83,0-1,2 Likvidit varat 7,5 6,1 22,5 Myyntisaamiset 25,9 27,6-6,2 Siirtosaamiset 10,4 9,2 13,9 Osatuloutukseen liittyvät siirtovelat 1,1 1,8-41,4 Korolliset velat 10,0 5,1 98,7 Omavaraisuusaste, prosenttia 62,0 67,4 - Taseen loppusumma 30.6.2009 oli 82,0 miljoonaa euroa, josta likvidit varat olivat yhteensä 7,5 miljoonaa euroa. Konsernin liiketoiminnan rahavirta oli ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 3,5 miljoonaa euroa (8,3). Toisella vuosineljänneksellä liiketoiminnan rahavirta oli 3,0 miljoonaa euroa (2,0). Katsauskaudella maksettiin osinkoja 4,3 miljoonaa euroa (6,4). Myyntisaamiset katsauskauden lopussa olivat 25,9 miljoonaa euroa (25,5). Konsernilla oli katsauskauden päättyessä 10,0 miljoonaa euroa korollista velkaa (3,0). Comptel Oyj:llä on voimassa 15,0 miljoonan euron suuruinen revolving credit facility - rahoitusjärjestely, joka erääntyy vuonna 2013 ja josta on nostettavissa vielä 5,0 miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste oli 62,0 prosenttia (68,6) ja nettovelkaantumisasteprosentti (gearing) oli 5,6 (-7,7). Investoinnit, tutkimus ja tuotekehitys (T&K) Miljoonaa euroa 1-6 1-6 Muutos 4-6 4-6 Muutos 2008 2009 2008 % 2009 2008 % Bruttoinvestoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin 0,5 10,3-95,4 0,4 9,9-96,1 10,9 Välittömät T&K -kustannukset ja -investoinnit 7,3 6,1 20,6 3,5 3,3 4,2 14,0 IAS 38:n mukaisesti taseeseen aktivoidut T&K menot 1,8 2,6-29,1 0,8 1,3-38,5 4,6 Kauden bruttoinvestoinnit muodostuivat laite-, ohjelmisto- ja kalustohankinnoista. Kuluvan vuoden välittömät T&K -kustannukset eivät ole täysin vertailukelpoisia edelliseen vuoteen, koska Axiom Systems Ltd liitettiin konserniin 20.4.2008. Comptelin tuotekehityspanostukset kohdistuivat pääasiassa uusien joustavien kokonaisratkaisujen kehittämiseen, jotka nopeuttavat operaattoreiden uusien palveluiden tuomista markkinoille ja palveluista veloittamista. Henkilöstö 30.6.2009 30.6.2008 Muutos % 31.12.2008 Henkilöstömäärä kauden lopussa 598 636-6,0 653 1-6 2009 1-6 2008 Muutos % 2008 Henkilöstöä keskimäärin 633 575 10,1 606 Henkilöstömäärä väheni katsauskaudella alkuvuoden YT-menettelyn seurauksena. Keskimäärin henkilöstöä oli tammi kesäkuussa edellisvuotta enemmän, koska Axiom Systemsin hankinta ajoittui vuoden 2008 toiselle neljännekselle.
Bulgariaan vuonna 2008 perustetussa asiakaspalvelukeskuksessa työskenteli katsauskauden päättyessä 17 henkilöä. Nämä yhteistyöyrityksessä työskentelevät henkilöt eivät ole Comptelin palveluksessa, mutta siirtyvät tehdyn sopimuksen perusteella Comptel-konserniin vuonna 2010. Kertaluonteisia eriä sisältävät henkilöstökulut olivat tammi kesäkuussa 59,4 prosenttia liikevaihdosta (46,5). Huhti kesäkuussa henkilöstökulut olivat 49,8 prosenttia liikevaihdosta (49,1). Katsauskauden lopussa henkilöstöstä työskenteli Suomessa 45,3 prosenttia (49,5), Norjassa 13,5 prosenttia (14,0), Malesiassa 15,8 (11,9) ja Isossa-Britanniassa 9,7 (13,7). Comptelin osake Katsauskauden päätöskurssi 30.6.2009 oli 0,68 euroa (1,29). Comptelin markkina-arvo 30.6.2009 oli 72,7 miljoonaa euroa (138,0). Comptelin osakkeen vaihto 1-6 1-6 Muutos 4-6 4-6 Muutos 2008 2009 2008 % 2009 2008 % Vaihto, miljoonaa kappaletta 22,5 17,2 31,0 8,2 8,3-0,3 30,5 Vaihto, miljoonaa euroa 14,5 24,4-40,7 5,5 12,0-54,1 39,7 Ylin hinta, euroa 0,96 1,58-39,2 0,96 1,58-39,2 1,58 Alin hinta, euroa 0,57 1,25-54,4 0,60 1,26-52,4 0,60 Comptelin osakkeista 9,6 prosenttia (8,3) oli ulkomaisessa omistuksessa ja hallintarekisterissä katsauskauden päättyessä. Comptel Oyj maksoi katsauskaudella 168 426 yhtiön osaketta osana osakepalkkioita järjestelyyn kuuluville henkilöille ja 100 922 yhtiön osaketta hallituksen jäsenille vuosipalkkiona yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti. Konsernin avainhenkilöille jaettiin katsauskaudella yhteensä 1 250 000 optio-oikeutta 2009A. Kaikki loput 2009 optio-oikeudet on annettu Comptel Communications Oy:lle jaettavaksi myöhemmin konsernin nykyisille tai tuleville avainhenkilöille. Osakkeen tämänhetkinen merkintähinta optio-oikeudella 2009A on 0,63 euroa, mikä vastaa osakkeen vaihdolla painotettua keskikurssia Helsingin Pörssissä 1.4. - 30.4.2009. Katsauskauden aikana jaettiin myös 100 000 optio-oikeutta 2006A, joita on avainhenkilöstön hallussa yhteensä 1 090 000 kappaletta. Osakkeen tämänhetkinen merkintähinta optiooikeudella 2006A on 1,69 euroa, mikä vastaa osakkeen vaihdolla painotettua keskikurssia Helsingin Pörssissä 1.4. - 30.4.2006 vähennettynä maksetuilla osingoilla. Yhtiön hallussa oli katsauskauden päättyessä 92 654 omaa osaketta, mikä vastaa 0,09 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Hallussa olevien osakkeiden yhteenlaskettu kirjanpidollinen vasta-arvo oli 1 853 euroa. Yhtiön hallinnointi Comptel Oyj:n varsinainen yhtiökokous 16.3.2009 valitsi hallituksen jäseniksi seuraavat henkilöt: Olli Riikkala (DI, MBA), Hannu Vaajoensuu (hallituksen päätoiminen puheenjohtaja, Basware Oyj), Timo Kotilainen (toimitusjohtaja, Nixu Oy), Juhani Lassila (toimitusjohtaja, Agros Oy) ja Petteri Walldén (DI). Yhtiökokous hyväksyi hallituksen osinkoehdotuksen, jonka mukaan vuodelta 2008 maksettiin osinkoa 0,04 euroa osakkeelta. Yhtiökokous päätti optio-oikeuksien antamisesta Comptel-konsernin avainhenkilöille ja valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja osakeanneista. Varsinaisen yhtiökokouksen hallitukselle antamista valtuutuksista ja muista päätöksistä on annettu erillinen pörssitiedote 16.3.2009.
Markku Pirskanen on toiminut Comptel Oyj:n talousjohtajana ja konsernijohdon jäsenenä 20.4.2009 alkaen. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Comptel Oyj sai 22.7.2009 merkittävän tilauksen IBM Intialta laskutustietojen keruu ja palvelujen aktivointiratkaisujen toimittamisesta ja ylläpidosta johtavalle intialaiselle teleoperaattorille. Projekti kattaa mobiiliverkon erillisten laskutustietojärjestelmien yhdistämisen Comptel Convergent Mediation -ratkaisulla ja Comptel Provisioning and Activation -ratkaisun toimittamisen laajakaistapalveluita varten. Tilauksen kokonaisarvo on 12,8 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria seuraavan viiden vuoden aikana. Comptel arvioi kaupasta kertyvän liikevaihtoa vuoden 2009 kolmannella ja neljännellä neljänneksellä yhteensä noin 4,0 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Yhtiön lähiajan riskit ja epävarmuustekijät Teleoperaattoreiden tukiohjelmistomarkkinoiden heikkeneminen saattaa jatkua edelleen Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ja markkinoiden heikkeneminen voi levitä myös muille alueille. Comptel kehittää joustavia kokonaisratkaisuja johtaville teleoperaattoreille maailmanlaajuisesti. Tämä edellyttää, että yhtiö ymmärtää liiketoimintaympäristönsä kehittymisen sekä asiakkaidensa ja jälleenmyyjiensä tarpeet alueellisesti oikein. Epäonnistuminen markkinasuhdanteiden tunnistamisessa, asiakkaidensa tarpeiden huomioimisessa ja tuotteidensa oikea-aikaisessa kehittämisessä saattaa aiheuttaa merkittävää haittaa Comptelin liiketoiminnalle ja kannattavuudelle. Comptel toimii maailmanlaajuisesti ja on siten altistunut eri valuuttapositioista aiheutuville riskeille. Valuuttakurssien muutokset yhtiön raportointivaluutan euron sekä Yhdysvaltain dollarin, Englannin punnan ja Norjan kruunun välillä vaikuttavat yhtiön liikevaihtoon, kuluihin ja tulokseen. Comptelin kahdenkertaisen verotuksen estämiseksi tekemä hakemus on edelleen valtiovarainministeriön käsittelyssä. Yhtiö uskoo saavansa muutoksen lähdeverojensa verokohteluun myös niiden maiden osalta, missä asian käsittely on kesken. Tulevaisuuden näkymät Viime vuoden loppupuolelta alkanut markkinoiden heikentyminen erityisesti Euroopassa näyttää tasaantuneen ja markkinat näyttävät vakiintuneen nykyiselle tasolle. Yhtiön tilauskanta on säilynyt edellisvuoden tasolla. Vuoden jälkimmäisen vuosipuoliskon liikevaihdon ennakoidaan olevan ensimmäistä vuosipuoliskoa selkeästi korkeampi, mutta koko vuoden liikevaihdon arvioidaan jäävän edellisvuodesta. Comptelin liikevoiton ei arvioida yltävän edellisvuoden tasolle.
TAULUKKO-OSA Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa käyttöönotettua IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardia noudattaen. Liitetiedossa 1 mainittuja muutoksia lukuun ottamatta osavuosikatsaus on laadittu samoja laadintaperiaatteita noudattaen kuin vuoden 2008 tilinpäätös. Tiedotteen luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta. Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton. Konsernin laaja tuloslaskelma (1 000 euroa) 1.1.-30.6.2009 1.1.-30.6.2008 1.4.-30.6.2009 1.4.-30.6.2008 Liikevaihto 35 112 40 680 18 012 21 202 Liiketoiminnan muut tuotot 84 1 74 1 Materiaalit ja palvelut -2 771-3 196-1 215-1 946 Työsuhde-etuuksista johtuvat kulut -20 846-18 918-8 969-10 412 Poistot ja arvonalentumiset -2 599-2 379-1 313-1 313 Liiketoiminnan muut kulut -12 050-10 094-6 461-5 300-38 267-34 587-17 958-18 970 Liikevoitto/-tappio -3 070 6 094 127 2 232 Rahoitustuotot 971 377 660 139 Rahoituskulut -785-834 -393-191 Voitto/tappio ennen veroja -2 884 5 637 394 2 180 Tuloverot -674-2 975-893 -1 515 Katsauskauden voitto/tappio -3 559 2 662-499 666 Muut laajan tuloksen erät: Rahavirran suojaukset 148 65 266-75 Muuntoerot 702-215 361-93 Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät verot -39-17 -69 20 Katsauskauden laaja tulos yhteensä -2 747 2 496 58 517 Katsauskauden voiton/tappion jakautuminen omistajille: Emoyhtiön osakkeenomistajille -3 559 2 662-499 666 Vähemmistöosakkaille - 0-0 Katsauskauden laajan tuloksen jakautuminen omistajille: Emoyhtiön osakkeenomistajille -2 747 2 496 58 517 Vähemmistöosakkaille - 0-0 Emoyrityksen omistajille kuuluvasta voitosta/tappiosta laskettu osakekohtainen tulos: Laimentamaton osakekohtainen tulos, euroa -0,03 0,02 0,00 0,01 Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos, euroa -0,03 0,02 0,00 0,01
Konsernin tase (1 000 euroa) 30.6.2009 31.12.2008 Varat Pitkäaikaiset varat Liikearvo 19 716 19 027 Muut aineettomat hyödykkeet 12 307 11 978 Aineelliset hyödykkeet 1 934 2 595 Osuudet osakkuusyrityksissä 649 649 Myytävissä olevat sijoitukset 87 87 Laskennalliset verosaamiset 990 1 153 Muut pitkäaikaiset saamiset 271 244 35 954 35 734 Lyhytaikaiset varat Myyntisaamiset ja muut saamiset 38 543 41 106 Rahavarat 7 513 6 135 46 056 47 241 Varat yhteensä 82 010 82 975 Oma pääoma ja velat Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma 2 141 2 141 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 7 499 7 433 Muuntoerot -1 798-2 500 Kertyneet voittovarat 36 917 44 502 44 759 51 576 Vähemmistön osuus - 0 Oma pääoma yhteensä 44 759 51 576 Pitkäaikaiset velat Laskennalliset verovelat 5 363 4 902 Varaukset 3 197 2 937 Pitkäaikaiset rahoitusvelat 1 12 8 560 7 851 Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut velat 18 655 18 507 Lyhytaikaiset rahoitusvelat 10 036 5 040 28 691 23 548 Velat yhteensä 37 251 31 399 Oma pääoma ja velat yhteensä 82 010 82 975
Konsernin rahavirtalaskelma (1 000 euroa) 1.1.-30.6.2009 1.1.-30.6.2008 Liiketoiminnan rahavirrat Katsauskauden voitto/tappio -3 559 2 662 Oikaisut: Liiketoimet, joihin ei liity maksutapahtumaa tai liiketoiminnan rahavirtaan kuulumattomat erät 2 639 3 319 Korkokulut ja muut rahoituskulut 164 72 Korkotuotot -38-162 Tuloverot 674 2 975 Käyttöpääoman muutos: Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos 4 025 4 802 Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos -38-2 998 Varausten muutos 260 30 Maksetut korot -25-72 Saadut korot 83 162 Maksetut tuloverot -731-2 525 Liiketoiminnan nettorahavirta 3 454 8 265 Investointien rahavirrat Tytäryritysten hankinta vähennettynä hankintahetken rahavaroilla - -9 333 Aikaisempien kausien hankintahintojen oikaisut 268 - Investoinnit aineellisiin hyödykkeisiin -313-807 Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin -162-3 Investoinnit tuotekehityshankkeisiin -1 810-2 553 Saamisten muutos -1-3 Investointien nettorahavirta -2 018-12 699 Rahoituksen rahavirrat Maksetut osingot -4 278-6 415 Omien osakkeiden hankinta -174 - Lainojen nostot 5 000 3 000 Muiden pitkäaikaisten velkojen muutos -11-8 Rahoituksen nettorahavirta 536-3 423 Rahavarojen muutos 1 972-7 858 Rahavarat katsauskauden alussa 6 135 14 708 Valuuttakurssien muutosten vaikutus 593 - Rahavarat katsauskauden lopussa 7 513 6 850 Muutos 1 972-7 858
Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista Emoyrityksen omistajille kuuluva pääoma 1 000 euroa Osakepääoma Muut rahastot Muuntoerot Arvonmuutosrahasto Omat osakkeet Kertyneet voittovarat Vähemmistön osuus Oma pääoma yhteensä Yhteensä Oma pääoma 31.12.2007 2 141 7 368-817 78-427 43 686 52 031 116 52 147 Osingonjako -6 415-6 415 - -6 415 Luovutetut omat osakkeet 65 302-302 65 65 Osakepohjaiset palkitsemisjärjestelmät 575 575 575 Katsauskauden laaja tulos yhteensä -215 48 2 662 2 496 0 2 496 Oma pääoma 30.6.2008 2 141 7 433-1 032 127-125 40 206 48 749 116 48 866 Emoyrityksen omistajille kuuluva pääoma 1 000 euroa Osakepääoma Muut rahastot Muuntoerot Arvonmuutosrahasto Omat osakkeet Kertyneet voittovarat Vähemmistön osuus Oma pääoma yhteensä Yhteensä Oma pääoma 31.12.2008 2 141 7 433-2 500 85-125 44 541 51 576 0 51 576 Osingonjako -4 278-4 278 - -4 278 Ostetut omat osakkeet -174-174 -174 Luovutetut omat osakkeet 67 174-174 67 67 Osakepohjaiset palkitsemisjärjestelmät 317 317 317 Katsauskauden laaja tulos yhteensä 702 110-3 559-2 747-2 747 Oma pääoma 30.6.2009 2 141 7 499-1 798 195-125 36 847 44 759-44 759
Liitetiedot 1. Uusien ja muutettujen IFRS-standardien sekä tulkintojen soveltaminen Konserni otti 1.1.2009 käyttöön seuraavat EU:ssa sovellettavaksi hyväksytyt uudet ja uudistetut standardit ja tulkinnat, joiden katsotaan koskevan Comptelia: IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen (uudistettu 2007). Muutokset ovat vaikuttaneet lähinnä tuloslaskelman ja oman pääoman muutoksia osoittavan laskelman esitystapaan. IFRS 8 Toimintasegmentit. Uuden standardin lähtökohtana on, että segmenttien tunnistaminen perustuu ylimmän johdon raportointiin. IFRS 8 ei muuttanut konsernin raportoitavia segmenttejä. IFRS 2 Osakeperusteiset maksut -standardin muutokset -Vesting conditions and Cancellation. Standardimuutos edellyttää, että kaikki lopullista oikeutta synnyttämättömät oikeudet otetaan huomioon myönnettyjen oman pääoman ehtoisten instrumenttien käypää arvoa määritettäessä. Standardimuutoksella ei ole ollut vaikutusta Comptelin osavuosikatsaukseen. Improvements to IFRSs -muutokset (Annual Improvements 2007). Annual improvements menettelyn kautta tehdyillä standardimuutoksilla ei ole ollut merkittävää vaikutusta Comptelin osavuosikatsaukseen. 2. Segmenttitiedot 1.1.2009 voimaan tulleen IFRS 8 Toimintasegmentit -standardin mukaan esitettävien segmenttitietojen on perustuttava johdon raportointiin ja siinä noudatettuihin laskentaperiaatteisiin. Comptel-konsernissa segmenttiraportointi perustuu IFRS-säännöksiin. IFRS 8:n käyttöönotto ei muuttanut Comptel-konsernin raportoitavia segmenttejä eikä segmenteille kohdistettavien tai kohdistamatta jätettävien erien määrittelyperiaatteita. Comptelissa toimintasegmenttien tuloksen arviointi ja segmenteille kohdennettavia resursseja koskevat päätökset perustuvat segmenttien liikevoittoon tai -tappioon. Näistä päätöksistä vastaa viime kädessä Comptel-konsernin toimitusjohtaja. Liikevaihto segmenteittäin 1 000 euroa 1.1.-30.6.2009 1.1.-30.6.2008 1.4.-30.6.2009 1.4.-30.6.2008 Eurooppa 16 211 21 928 8 640 12 715 Aasia ja Tyynenmeren alue 9 101 8 395 4 278 2 637 Lähi-itä ja Afrikka 7 092 6 414 3 715 3 961 Amerikka 2 709 3 943 1 378 1 889 Konsernin liikevaihto yhteensä 35 112 40 680 18 012 21 202 Liikevoitto/-tappio segmenteittäin 1 1 000 euroa 1.1.-30.6.2009 1.1.-30.6.2008 1.4.-30.6.2009 1.4.-30.6.2008 Eurooppa 6 647 11 851 4 197 6 632 Aasia ja Tyynenmeren alue 5 272 4 060 2 271-144 Lähi-itä ja Afrikka 3 986 3 260 1 996 2 351 Amerikka 314 1 793 242 825 Konsernin jakamattomat kulut -19 289-14 870-8 579-7 433 Konsernin liikevoitto/-tappio yhteensä -3 070 6 094 127 2 232 Rahoituserät 186-457 267-52 1 Axiom Systemsin kulujen kohdistamista segmentteihin on korjattu koko kuluvalta vuodelta tehdyn integroinnin seurauksena.
Konsernin voitto/tappio ennen veroja -2 884 5 637 394 2 180 3. Hankitut liiketoiminnot Comptel Oyj hankki 21.4.2008 Axiom Systems Holdings Limited-yhtiön koko osakekannan. Kauppahinta oli 7,0 miljoonaa Englannin puntaa (8,9 miljoonaa euroa). Vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä kauppahinta tarkentui 6,8 Englannin puntaan (8,6 miljoonaan euroon). 4. Tuloverot Laajan tuloslaskelman mukainen verokanta on -23,4 % (52,8 %). Konserniverokeskuksen verotuksen oikaisulautakunta antoi vuonna 2006 hylkäävän päätöksen lähdeverojen hyvittämisestä verotuksessa verovuosilta 2004 ja 2005. Asia on edelleen valtiovarainministeriön käsittelyssä. Valtiovarainministeriö on ilmoittanut päässeensä neuvotteluissaan sopimukseen Kreikan, Malesian ja Romanian kanssa. Näiden maiden osalta Comptel on kirjannut 725 tuhannen euron verosaamisen. Muilta osin Comptelin kahdenkertaisen verotuksen estämiseksi tekemä hakemus on edelleen valtiovarainministeriön käsittelyssä. Comptel uskoo saavansa muutoksen lähdeverojensa kohteluun. Oikaisulautakunnan voimassa olevan päätöksen mukaisesti Comptel on kirjannut kuluksi lähdeveroja tammi-kesäkuun aikana 588 tuhatta euroa (1 070 tuhatta euroa). 5. Aineelliset hyödykkeet 1 000 euroa 1.1.-30.6.2009 1.1.-30.6.2008 Aineellisten hyödykkeiden lisäykset 313 818 Liiketoimintojen yhdistäminen - 288 Aineellisten hyödykkeiden vähennykset -622-2 6. Lähipiiritapahtumat Konsernin lähipiiriin kuuluvat osakkuusyhtiöt, hallituksen jäsenet, konsernijohto sekä johdon vaikutuspiiriin kuuluvat henkilöt ja yhtiöt. Lähipiirin kanssa toteutuivat seuraavat liiketapahtumat: 1 000 euroa 1.1.-30.6.2009 1.1.-30.6.2008 Osakkuusyhtiöt Tavaroiden ja palveluiden ostot 398 304 Korkotuotot 3 6 Johdon vaikutuspiiriin kuuluvat yhtiöt Tavaroiden ja palveluiden ostot 16 16 1 000 euroa 30.6.2009 31.12.2008 Osakkuusyhtiöt Myyntisaamiset ja muut saamiset - 191 Ostovelat ja muut velat 21 197 Johdon vaikutuspiiriin kuuluvat yhtiöt Ostovelat ja muut velat 2 1
Johdon palkat ja palkkiot Johdon työsuhde-etuuksiin sisältyvät hallituksen jäsenten ja konsernijohdon työsuhdeetuudet 2 : 1 000 euroa 1.1.-30.6.2009 1.1.-30.6.2008 Palkat ja muut lyhytaikaiset työsuhde-etuudet 1 261 963 Osakeperusteiset maksut 179 280 Yhteensä 1 440 1 243 7. Sitoumukset Ei-purettavissa olevien toimitilojen vuokrasopimusten ja muiden vuokrasopimusten perusteella maksettavat vähimmäisvuokrat: 1 000 euroa 30.6.2009 31.12.2008 Yhden vuoden kuluessa 3 800 4 234 Yli vuoden kuluessa ja enintään viiden vuoden kuluttua 13 199 12 136 Yli viiden vuoden kuluttua 2 921 3 282 Yhteensä 19 920 19 652 Konsernilla ei ollut merkittäviä aineellisten hyödykkeiden hankintaa koskevia sitoumuksia 30.6.2009 tai 30.6.2008. 8. Ehdolliset velat 1 000 euroa 30.6.2009 31.12.2008 Pankkitakausvastuut 926 1 047 9. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Comptel Oyj sai 22.7.2009 merkittävän tilauksen IBM Intialta laskutustietojen keruu ja palvelujen aktivointiratkaisujen toimittamisesta ja ylläpidosta johtavalle intialaiselle teleoperaattorille. Projekti kattaa mobiiliverkon erillisten laskutustietojärjestelmien yhdistämisen Comptel Convergent Mediation -ratkaisulla ja Comptel Provisioning and Activation -ratkaisun toimittamisen laajakaistapalveluita varten. Tilauksen kokonaisarvo on 12,8 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria seuraavan viiden vuoden aikana. Comptel arvioi kaupasta kertyvän liikevaihtoa vuoden 2009 kolmannella ja neljännellä neljänneksellä yhteensä noin 4,0 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. 10. Tunnusluvut Tunnusluvut 1.1.-30.6.2009 1.1.-30.6.2008 1.1.-31.12.2008 Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Liikevaihto, 1 000 euroa 35 122 40 680 84 849 Liikevaihto, muutos % -13,7 5,6 3,0 Liikevoitto/-tappio, 1 000 euroa -3 070 6 094 11 383 Liikevoitto/-tappio, muutos % -150,4 21,7-31,1 2 Vuoden 2008 aikana konsernin johtoryhmään kuului 7-8 henkilöä. Vuonna 2009 konsernijohto koostuu 12 henkilöstä.
Liikevoitto/-tappio, % liikevaihdosta -8,7 15,0 13,4 Tulos ennen veroja, 1 000 euroa -2 884 5 637 10 597 Tulos ennen veroja, % liikevaihdosta -8,2 13,9 12,5 Oman pääoman tuotto, % - - 12,8 Sijoitetun pääoman tuotto, % - - 19,1 Omavaraisuusaste, % 62,0 68,6 67,4 Bruttoinvestoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin, 1 000 euroa 1) 474 10 279 10 919 Bruttoinvestoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin, % liikevaihdosta 1,4 25,3 12,9 IAS 38:n mukaiset aktivoinnit aineettomiin hyödykkeisiin 1 810 2 553 4 566 Tutkimus- ja tuotekehitysmenot, 1 000 euroa 7 304 6 057 14 007 Tutkimus- ja tuotekehitysmenot, % liikevaihdosta 20,8 14,9 16,5 Tilauskanta, 1 000 euroa 2) 31 979 31 682 38 846 Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä katsauskauden aikana 633 575 606 Korolliset nettovelat, 1 000 euroa 2 523-3 767-1 083 Nettovelkaantumisaste, % 5,6-7,7-2,1 1) Sisältää Axiom Systemsin hankinnan vuonna 2008. Bruttoinvestoinnit ilman ko. hankintaa olivat 1 461 tuhatta euroa, mikä on 1,7 prosenttia liikevaihdosta. Tammi-kesäkuun bruttoinvestoinnit ilman hankintaa olivat 822 tuhatta euroa, mikä on 2,0 prosenttia liikevaihdosta. 2) Tilikauden aikana tilauskanta voi vaihdella merkittävästi. Osakekohtaiset tunnusluvut 1.1.-30.6.2009 1.1.-30.6.2008 1.1.-31.12.2008 Tulos/osake, euroa -0,03 0,02 0,06 Tulos/osake, euroa, laimennusvaikutuksen mukainen -0,03 0,02 0,06 Oma pääoma/osake, euroa 0,42 0,46 0,48 Osinko/osake, euroa - - 0,04 Osinko/tulos, % - - 64,6 Efektiivinen osinkotuotto, % - - 5,8 Hinta/voittosuhde - - 11,1 Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä kauden lopussa 107 054 810 107 054 810 107 054 810 josta omassa hallussa 92 654 92 654 92 654 Ulkona olevat osakkeet 106 962 156 106 962 156 106 962 156 Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin kauden aikana 106 962 156 106 914 663 106 938 539 Laimennusvaikutuksellinen osakkeiden määrä keskimäärin 107 002 337 106 914 663 106 938 539
11. Tunnuslukujen laskentakaavat Liikevoitto/-tappioprosentti = Liikevoitto/-tappio x 100 Liikevaihto Voitto-/tappioprosentti (ennen veroja) = Voitto/tappio ennen veroja x 100 Liikevaihto Oman pääoman tuotto % (ROE) = Voitto/tappio x 100 Oma pääoma (keskimäärin vuoden aikana) Sijoitetun pääoman tuotto % (ROI) = Voitto/tappio ennen veroja + rahoituskulut x 100 Oma pääoma + korolliset rahoitusvelat (keskimäärin vuoden aikana) Omavaraisuusaste % = Oma pääoma x 100 Taseen loppusumma saadut ennakot Bruttoinvestoinnit aineettomiin ja = Bruttoinvestoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin x 100 aineellisiin hyödykkeisiin, Liikevaihto % liikevaihdosta Tutkimus- ja tuotekehitysmenot, = Tutkimus- ja tuotekehitysmenot x 100 % liikevaihdosta Liikevaihto Nettovelkaantumisaste % (gearing) = Korolliset velat rahavarat x 100 Oma pääoma Tulos / osake (EPS) = Emoyhtiön omistajien osuus tuloksesta Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä keskimäärin tilikauden aikana Oma pääoma / osake = Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Ulkona olevien osakkeiden laimentamaton lukumäärä tilinpäätöspäivänä Osinko / osake = Osinko Ulkona olevien osakkeiden laimentamaton lukumäärä tilinpäätöspäivänä Osinko / tulos % = Osinko / osake x 100 Tulos / osake (EPS) Efektiivinen osinkotuotto % = Osinko / osake x 100 Tilikauden päätöskurssi Hinta/voittosuhde (P/E-luku) = Tilikauden päätöskurssi Tulos / osake (EPS) Comptel Oyj julkaisee osavuosikatsauksen tammi syyskuulta 28.10.2009. COMPTEL OYJ Hallitus Lisätietoja: Toimitusjohtaja Sami Erviö, puh. (09) 700 1131 Talousjohtaja Markku Pirskanen, puh. 040 517 4606 Sijoittajasuhde- ja viestintäjohtaja Samppa Seppälä, puh. 050 568 0533 Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet