YSTÄVÄNI, TUTTAVANI Lapsuuden kuvat Valokuvanäyttely lapsen elinympäristön muutoksesta ja leikkikulttuurista runsaan sadan vuoden ajalta -valokuvanäyttelyn keskiössä ovat lapset ja lapsuuteen liittyvät valokuvat eri aikoina. Useimpien lasten elämään on liittynyt paljolti samanlaisia asioita leikkimistä, ystäviä, koulunkäyntiä ja työntekoa. Lapsuus on kuitenkin ollut osin erilaista eri aikoina ja erilaisissa perheissä. Näyttelyn valokuvat ovat 1800-luvun lopusta 1980-luvulle. Ne kertovat menneitten vuosikym- Ystävän i, tut tavan i menten elinympäristöstä, kodeista, perheestä, vaatetuksesta, lapsuudentoimista ja puuhista, koulun käynnistä, leikkiympäristöstä ja leikkikaluista. Valittujen valokuvien pääosassa ovat entisessä Helsingin maalaiskunnassa ja Vantaalla asuneet lapset. Mutta kuvat eivät ole paikkasidonnaisia, vaan niitä voi esittää yhtä hyvin maaseudulla tai kaupungissa. Lapset ovat pääosassa!
Opastusrunko näyttelyyn Näyttelyssä on kahdeksan teemakokonaisuutta, joiden mukaisesti näyttelyripustus etenee. Lapsuutta kuvataan teemoittain: vaatetus, koti ja perhe, piha ja leikkiminen, leikkikalut, työn tekeminen, liikkeellä oleminen, veden äärellä leikkiminen sekä kouluelämä. Teemoja ei ole otsikoitu vaan kuva-aiheet liukuvat vapaasti seuraaviin kuviin. Opastusrunkoon on koottu teemoittain keskusteluaiheita ja poimittu kuvissa esiintyviä asioita, jotka toimivat vinkkeinä kuvien katsomiseen. Monet aiheet ovat sellaisia, joihin voi palata uudelleen myös seuraavien kuvien kohdalla. Vaatetus Pääkuvana 1900-luvun alun visiittikorttikuva. Aloituskeskustelua: Mistä seikoista voisitte päätellä että nämä ovat vanhoja kuvia? Pieni tyttö seisoo avojaloin, nukke sylissään valokuvaajan ateljeessa otetussa muotokuvassa. Tytön päällä oleva sadan vuoden takainen mekko on hyvin samantapainen kuin nykyajan kaupastakin löytyisi. Visiittikorttikuvat ovat studiossa otettuja kuvia, joissa on käytetty erilaisia maalattuja taustakuvia ja rekvisiittaa. Monet kuvat näyttävät siltä kuin ne olisi otettu ulkona. Visiittikorttikuvia voi verrata nykyajan koulukuvauksen yksilökuviin. Niitä voitiin antaa käyntikorttikuvina, samaan tapaan kuin nykyisiä tarrakuvia. Pääsivätköhän kaikki lapset sata vuotta sitten käymään valokuvassa ateljeessa? Kameroita on ollut 1850- luvulta lähtien. Valokuvaus oli kuitenkin alkuaikoina paljon harvinaisempaa ja kalliimpaa kuin nykyään, vrt. valokuvauksen yleisyys nykyaikana vaikkapa puhelimella. Vanhimmat valokuvat olivat mustavalkokuvia tai seepian väriseksi sävytettyjä ruskehtavia kuvia. Seepia on historian vanhimpia väriaineita. Seepiaa on saatu mustekalan musteesta. Minkä luulisitte olevan vanhin tässä ryhmässä olevista kuvista? Onko kuvassa oleva lapsi tyttö vai poika? Mistä päättelette niin? Vanhin kuva on pienin kuva, jossa on lapsi koiran kanssa. Kuvatietojen perusteella tiedetään, että lapsen nimi on Jarl. Hänellä on päällään mekko. 1800-luvun lopulle asti ei ollut erityistä lasten muotia vaan lasten vaatteet olivat ikään kuin pienoiskoossa olevia aikuisten vaatteita.
Oli tavallista, että kaikille pienille lapsille puettiin kätevä, mekkomainen vaate. Vaatteita myös tehtiin aikuisten vaatteita pienentämällä, se oli kankaiden kierrätystä. Kartanon lasten kuvissa ollaan hienot vaatteet päällä ja nauhalliset nahkakengät jaloissa. Köyhempien kotien lapset olivat usein kesäisin paljasjaloin, koska ei haluttu kuluttaa kalliita suutarin tekemiä kenkiä. Suurten perheiden kaikilla lapsilla ei välttämättä ollutkaan omia kenkiä, vaan kengistä vuoroteltiin. Kengät puettiin jalkaan vain tärkeissä tapauksissa kuten sunnuntaisin kirkkoon mennessä ja vasta lähellä kirkkoa. Joissain köyhimmissä perheissä lapset saattoivat käydä vuorotellen koulussakin koska kaikille ei ollut antaa omia kenkiä jalkaan. Lyhyet housut ja pitkät sukat pojilla: ei ollut sukkahousuja tai kalsareita. Pitkät sukat kiinnitettiin sukkanauhoilla, nappina saatettiin käyttää vaikka pennin kolikkoa. Nauhat irtoilivat rajuissa leikeissä, sukat valahtivat nilkkoihin. Talvisin käytettiin pitkiä villasukkia, pässinpökkimiä, joista monilla on kutittavia muistoja. Sukkien yläpuolelle saattoi jäädä paljasta ihoa, joten se oli kylmä talvivaruste kerrattuna nykyajan toppahousuihin. Kartanon poikien merimiespuvut. Ennen 1940-lukua otetuissa kuvissa esiintyvien lasten nimet usein ruotsinkielisiä, sen jälkeen suomenkieliset nimet yleistyivät. Johtuu siitä, että vielä silloin nykyisen Vantaan, silloisen Helsingin maalaiskunnan alueella enemmistön äidinkielenä oli ruotsi. 1940-luvulta lähtien maalaiskuntaan alkoi muuttaa enemmän ihmisiä ja juuri suomea äidinkielenään puhuvia. Väkimäärä kasvoi rajusti. Ruotsinkielinen maalaiskunta alkoi kehittyä suomenkieliseksi kaupungiksi.
Koti, perhe Pääkuvana isoäiti kahden pikkulapsen kanssa, kuva vuodelta 1924. Ennen vanhaan taloissa asui monta sukupolvea yhdessä. Tarvittiin paljon työvoimaa ja kotona huolehdittiin vanhusten vanhuudenpäivistä. Isovanhemmista oli apua myös lasten hoidossa aikana ennen päiväkoteja. Monet nykyiset kaupungit, kuten Vantaa, olivat maaseutua vielä muutama vuosikymmen sitten. Kodit olivat usein pieniä torppia tai maalaistaloja. Vantaan seudulla oli aikaisemmin paljon vähemmän asukkaita kuin nykyään, myös n. 30 suurta tilaa, kartanoa. Etsi särentäaita. Voiko tuollaista perinneaitaa nähdä nykyään jossain? Lasten elämässä saattoi olla iso ero siinä miten varakkaaseen tai vaatimattomaan kotiin syntyi. Vanhaan aikaan painotettiin säästämistä myös lapsille ja nuorille. Jos jotain haluttiin hankkia, sitä varten säästettiin ensin, esim. Säästörahoilla omaan leikkimökkiin -kuva.
Nimipäiväjuhlien vietto. Aikaisemmin nimipäiviä juhlittiin enemmän kuin synttäreitä. Aikuisetkin kyläilivät naapureissa nimipäivillä, almanakasta tiedettiin milloin on kenenkin nimipäivät. Kylään menemisestä ei tarvinnut sopia etukäteen. Perheen kahvihetki -kuva: kahvipannu pöydällä. Ennen kahvi keitettiin liedellä ennen nykyaikaisia kahvinkeittimiä. Voidaan puhua kahvitteluun eri aikoina liittyneistä tavoista, esim. joivatkohan isovanhemmat lapsuudessaan kahvia? Muoviesineet alkoivat tulla markkinoille 1940-luvulla. Uutuusmateriaalista tehtiin mm. mukeja, jotka eivät menneet rikki lattialle tippuessaan. Piha, leikkiminen Pääkuvana 1950-luvun lapset hiekkaleikeissä. Isovanhempien aikaan lapset leikkivät porukalla paljon ulkona. Kodit olivat usein pieniä, eikä lapsilla välttämättä ollut omia huoneita. Ei ollut sellaista kaverikyläilyä toisten kotona kuin nykyään. Leikittiin kuitenkin paljon samanlaisia leikkejä kuin nykyäänkin: piilosta, hippaa, kirkonrottaa, kauppa, urheilukilpailuja, seikkailuleikkejä jne. Yhteisiin leikkeihin liittyi myös loruja, joilla valittiin leikin aloittaja. Voidaan opetella yhdessä jokin perinteinen loru.
Ulkoleikit: leikkimökki, autot, pyöräily Lasten vaatteet pihaleikeissä, esim. lettinauhat ja isot rusetit hiuksissa. Leikkien nimet ennen ja nyt, mm. talosilla olo eli kotileikki Leikkipaikat: metsät, puut, pihat, majat, takapihat, ullakot, internet Ympäristön tutkiminen ja seikkailuiden etsiminen. Ennen 1960-lukua autoja oli vähän verrattuna nykyaikaan. Lapselle sallittu leikkialue ja reviiri missä sai turvallisesti liikkua oli usein laajempi kuin lapsilla nykyään. Kioskilla asiointi luukun kautta. Lasten kauppaleikit ovat muuttuneet entisaikojen kauppapuodin vaakaa käyttävästä myyjästä nykyajan kassakonetta käyttävään kassahenkilöön. Leikkikalut Pääkuvana värivalokuva Anna ja legot, jossa leikitään lastenhuoneessa vuonna 1981. Tässä ryhmässä on uudempia ja vanhempia kuvia sekaisin, mistä ne erottaa selvästi toisistaan? Leikkimiseen ei välttämättä tarvita sitä varten tehtyä lelua. Vanhaan aikaa leluja ei ollutkaan niin paljon kuin nykylapsilla. Vanhimmat lelut olivat itse valmistettuja. Niitä tehtiin luonnonmateriaaleista. Lapset valmistivat leikkejään varten leluja myös itse, esim. riepunukkeja ja käpylehmiä.. Lelutehtaita ja -työpajoja on ollut Euroopassa jo 1400-luvulta lähtien, mutta niiden valmistamat esineet olivat pitkään ylellisyysesineitä, ei kaikkien satavilla olevia leluja. Vanhimmat Suomen kauppoihin tulleet ulkomaalaiset lelut tuotiin esim. Saksasta, Ranskasta ja Venäjältä. Aluksi tällaiset ulkomaiset lelut olivat kalliita ja ne olivat vain rikkaimpien perheiden lasten saatavilla. Suomeen lelutehtaita alettiin perustaa 1800-luvun loppupuolella. Niissä valmistettiin nukkeja, nuken huonekaluja, hevosia, rattaita ja pieniä höyrylaivoja. 1950-luvulta lähtien ulkomaalaisten tavaroiden saatavuus suomalaisissa kaupoissa alkoi yleistyä ja ne tulivat yleisesti saataville.
Mitä leluja kuvista löytyy? TV:n katselu. 1950-luvun loppupuolella kun televisiot tulivat kauppoihin, niitä ei ostettu heti jokaiseen kotiin. Televisiota käytiin katsomassa naapurissa. Opettajat olivat monesti tietoisia uudistuksista ja kyseinenkin opettaja hankki television ensimmäisten joukossa, oppilaat pääsivät katsomaan uutuutta koululla sijainneeseen opettajan asuntoon. Kouluihin tehtiin asunnot opettajien perheille. Nuken irtopää voitiin ostaa kaupasta, vartalo ommeltiin itse puuvillakankaasta. Vartalon täytteeksi laitettiin vanua tai sahanpurua. Räsymatto: eri kankaista kudotuissa raidoissa on sisällään paljon muistoja. Jos räsyt leikataan oman perheen vaatteista niin tulevan maton raidat syntyvät oman perheen eletyistä vaiheista ja jäävät mattoihin muistoiksi. Rooli- ja pukeutumisleikit, kuten seikkailu- ja rosvoleikit ja hienona rouvana olo. Teltassa nukkuminen. Legoja alettiin valmistaa vuonna 1947 Tanskassa. Lego-nimi juontaa sanoista leg godt eli leiki hyvin. Dublot tulivat markkinoille vuonna 1969.
Työ Pääkuvana 1940-luvun valokuva äiti ja poika sadonkorjuussa. Entisaikaan perheissä tarvittiin paljon työvoimaa erilaisten töiden ja askareiden toimittamiseen. Pieninkin apu oli usein tarpeen ja lapset olivat apureina työnteossa. Lapset myös tiesivät, että heidän panostaan tarvitaan. Eri-ikäisille lapsille löytyi kunkin ikäisille sopivia töitä: polttopuiden kantamista, uunin lämmitystä, tiskausta, siivoamista, pyykinpesua, puutarhatöitä, eläinten ruokkimista, jne. Kodin askareisiin osallistuminen oli sekä leikkiä että oikeiden aikuisten töiden harjoittelua. Kaupunkilaislapset menivät usein jo nuorina ansiotöihin juoksupojiksi ja -tytöiksi kauppaan, lastenhoitajaksi, lehtimyyjäksi tai vaikkapa kengänkiillottajaksi. Astiankuivauskaappi oli 1950-luvun suomalainen uutuus Heinäseipäät vrt. nykypeltojen heinäpaalit Pyykinpesu käsin
Liikkeelle Pääkuvana Gunnar ja polkupyörä, vuodelta 1915. Pojalla on yllään hyvin aikuismaiset vaatteet: puku, rintataskusta roikkuvat kellonvitjat, huopahattu päässä. Pyöräilykypärät alkoivat yleistyä vasta 1980-luvulla. Vanhan ajan polkupyörissä ei ollut pinnasuojia, joten housujen lahkeet oli supistettava nipistimillä kiinni, etteivät lahkeet joutuneet pinnojen väliin. Usein lapset harjoittelivat pyöräilyä aikuisten pyörillä sillä välttämättä lasten kokoisia pyöriä ei ollut saatavillakaan. Päällekkäin olevat kuvat lastenrattaista: kumpi on vanhempi kuva? Mistä päättelet niin, onko helppo erottaa? Leluteollisuus on seurannut aina aikaansa ja leluja on valmistettu uusien virtausten ja materiaalien mukaan. Esimerkiksi 1940-luvulla alettiin tehdä leikkipuuhellojen sijaan sähköhelloja. Nuken ulkoiluttaminen on myös seurannut oikeiden vauvojen tavaroiden kehitystä. Rottinkisista vaunuista siirryttiin irrotettaviin kantokoppiin ja nykyisiin kokoontaitettaviin vaunuihin. Mutta jotkin asiat ovat säilyneet romanttisina leluina
edelleen vaikka esineiden käyttö oikeassa elämässä on vähentynyt, kuten vaikkapa nuken kehdot. Ennen vanhaan useimmat ihmiset eivät liikkuneet tai matkustelleet kauaksi vaan pysyteltiin kodin piirissä koko elämä. Junat liikkuneet säännöllisen aikataulun mukaisesti vuodesta 1862 lähtien. Rautatien rakentamisen jälkeen junista tuli suosittuja leluja ja ne ovat sitä edelleen. Ennen autoja liikuttiin hevosella, mutta tiet olivat hyvin huonokuntoisia. Hevonen oli hyvin tavallinen lelu ennen autojen valtakautta. 1910 -luvun uutuus: Auto. Kuvassa pankinjohtajan pojat sekä tilanhoitajan lapset, perheiden luokkaerot näkyvät lasten vaatteissa selvästi. Rikkaimpiin taloihin, kuten kartanoihin hankittiin auto ensimmäisenä. Tiet eivät olleet yhtä hyväkuntoisia kuin nykyään ja vararengas oli aina hyvä olla mukana. Vesielementti Pääkuvana Tuija ja Kylmäojan lohi, vuodelta 1955. Veden äärellä voi leikkiä ja tehdä monenlaisia asioita: kalastaa, uida, soudella, pestä mattoja rannalla jne. Millaisia kalastuskeinoja olette itse kokeilleet? Uimarenkaaksi kävi hyvin täyteen puhallettu auton sisäkumi. Musta sisäkumi kuumeni auringossa ja oli mukavan lämmin. Vauvan kylvetys sinkkiammeessa. Ammeen takana maitotonkka eli pääläri, jolla käytiin maitoa maatilalta tai kaupasta. Aikaisemmin maitoa ei pakattu valmiiksi vaan kaupassa asioidessa piti olla mukana oma kuljetusastia.
Kouluelämä Pääkuvana Koulusta potkukelkoilla palaavat lapset, vuodelta 1956. Kuvissa voidaan tarkastella kouluelämän arkea ja juhlaa eri aikoina: välituntileikit, ryhmäkuvat ja retket. Samalla voidaan ottaa puheeksi vanhan ajan koulutarvikkeet kuten erilaiset kirjoitusvälineet, rihvelitaulu, muste, mustekynä, musteenkuivain ja säästäväisyyteen auttava kynänjatke. Kouluissa tehtiin aamuisin siisteystarkastukset, jolloin opettaja tarkisti, että puhdas kangasnenäliina oli mukana ja kynnenaluset olivat puhtaat. Pönttöuuni luokan nurkassa ja öljylamppu katossa. Silloin kun kouluissa oli vielä puulämmitys ja jokaisessa luokassa oma uuni, järjestäjän tehtävänä oli mennä aamulla muita aikaisemmin kouluun ja sytyttää tuli luokan nurkassa olevaan uuniin, jotta luokka lämpeni ennen koulun alkua. Vuonna 1921 astui voimaan oppivelvollisuuslaki. Sitä aikaisemmin oli etuoikeus päästä kouluun. Kotoa tuli antaa puhtaat ja ehjät vaatteet sekä kengät koululaiselle, kaikilla perheillä ei ollut tähän varaa. Joskus saatettiin pelätä koulukäynnin tekevän lapsista liian hienoja ja siksi lasta ei päästetty opiskelemaan. Esiliinojen käyttö. Yleisen tavan mukaisesti Suomen presidenttien valokuvat koululuokan seinällä.