1 Kenttäurheilijat-58 ry Toimintasuunnitelma 2014 23
Kenttäurheilijat-58 ry:n toimintasuunnitelma 2013 2 / 16 Puheenjohtajan katsaus Kenttäurheilijat -58 on vantaalainen yleisurheilun erikoisseura, joka on Suomen Urheiluliiton (SUL), Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu (ESLU) ja Helsingin Seudun Yleisurheilu ry:n (Helsy) jäsen. Seurassa on lähes 700 jäsentä. Seuran tehtävänä on tarjota yleisurheilua sekä kilpaurheilulajina nuorille ja aikuisille että liikuntamuotona kuntoilijoille. KU-58 tarjoaa tasokasta valmennusta ja järjestää eri tasoisia kilpailuja yksin ja yhdessä muiden seurojen kanssa. Vaikka KU-58 on koko Vantaan alueen yleisurheiluseura, päätoiminta-alueemme on Tikkurila, Hakunila ja Hiekkaharju. Seuran toimisto Allun mökki sijaitsee Hiekkaharjun urheilupuistossa. V. 2014 keskitymme seuran kokonaistoiminnan arvioimiseen. Olemme mukana SUL:n kärkiseurahankkeessa ja arvioimme visiomme ja strategiamme uudelleen. Syksyllä pidimme seurankehittämisfoorumin ensimmäisen osan ja alkukeväästä 2014 vedämme suunnitelmat yhteen ja määrittelemme konkreettiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Tuloksellisesti etenimme v. 2013 ja niiden asemien säilyttäminen ja yhden pykälän nouseminen 8:sta 7:ksi olisi loistava tavoite v. 2014. Se tosin vaatii koko ajan panostusta kaikenikäisten urheilijoidemme menestymiseen. Nuorten sarjoihin tarvitaan enemmän massaa, josta kuoriutuu uusia huippuja ja saamme niin tärkeät viestijoukkueet kasatuiksi. Myös vanhempien sarjoissa pitäisi saada urheilijamme jatkamaan uraansa. Uusien toimijoiden mukaan saaminen on ikuinen projekti, jota ei voi jättää missään välissä tekemättä. Valmentajat, huoltohenkilöt, tuomarit, liikenteenohjaajat ja monet muut tehtävät seuran toiminnassa kaipaavat lisävoimia. Toiminta ei saa mennä missään vaiheessa sisäänlämpiäväksi, jolloin uusien henkilöiden rekrytointi tulee entistä vaikeammaksi. Yksi tärkeä tavoite on toiminnan rahoituksen varmistaminen myymällä osaamistamme erilaisten juoksukoulujen muodossa sekä muiden lajien seuroille että seuran ulkopuolisille yksityishenkilöille. Suoranaisten rahallisten tukien pienentyessä meidän on muulla tavoin pyrittävä varmistamaan toimintamme selusta. Kilpailujen järjestämisessä Viiskasilla on hyvä maine ja v. 2014 kilpailuja tullaan järjestämään entiseen malliin. Seuramme osaava toimitsijajoukko on erittäin vahva tukipilari koko seuramme toiminnassa. Vantaan kaupungin ja Aktia pankin tuki ovat myös ensi vuonna tärkeässä asemassa seuramme toiminnan mahdollistamisessa nykyisessä laajuudessa. Toivon kaikille seuralaisille ja yhteistyökumppaneillemme erinomaista vuotta 2014! Vantaalla 1.12.2013 Harri Mannermaa
Kenttäurheilijat-58 ry:n toimintasuunnitelma 2013 3 / 16 Sisällysluettelo 1 23 Puheenjohtajan katsaus 2 1. Nuorisojaosto 4 1.1. Nuorisojaoston johtoryhmä 1.2.Lasten ryhmät 3-6-vuotiaat Liikuntaleikkikoulu, 7-9-vuotiaat Nappula-Sportti, 10-12-vuotiaat Nasta-Sportti, 7-12-vuotiaat Kesä-Sportti 2013, Nuorten Sportti -ryhmä yli 13-vuotiaat, Liikkuva iltapäivä 1.3.Nuorten ja lasten kilpailut Hakunilan halli CUP, Nuorten CUP, Seuraottelut, Nuorten seuran mestaruuskisa 1.4. Ohjaajia sporttiryhmiin ja muita vastuuhenkilöitä 2. Valmennusjaosto 7 2.1. Valmennusjaoston johtoryhmä 2.2. Valmennusryhmät 2.3. Valmennukseen osallistuminen 2.4. Valmennustuki 2.5. Valmentajat 2.6. Leirit 2.7. Valmennusolosuhteet 2.8. SM-kilpailut kaudella 2014 2.9. Kilpailulliset tavoitteet 2.10. Pikajuoksukoulut 2.11. Kilpakävelytalli H.e.v.i. Hard Walk Team Valmennustoiminta, Lajikoulutustilaisuudet ja kilpailut, Tallin harjoituspaikat ja valmennustilaisuudet, Leirit ja valmennuksen tukeminen, Lajitoiminta tiedottamisen näkökulmasta, Urheilullinen tavoite 3. Kilpailujaosto 11 3.1. Kilpailujaoston johtoryhmä 3.2. Kilpailujen järjestäminen 3.3. Tilastointi 3.4. Toimitsijat 3.5. Olosuhteet ja välineet 4. Nestori-Sportti - Kunto- ja veteraanijaosto 13 4.1. Jaoston johtoryhmä 4.2. Veteraanikilpailut 4.3. Kuntoliikunta 4.4. Juoksu- ja Maratonkoulu 4.5. Yritystapahtumat 5. Keilajaosto - Bowling 58 14 5.1. Jaoston johtoryhmä 5.2. Toiminta 5.3. Kilpailut ja tapahtumat 5.4. Talous 5.5. Muuta 6. Tiedottaminen 14 7.Hallinto 15 8. Talous 15 9. Talonmies 15 10. Erityisryhmiin kuuluvien ja monikulttuuristen liikunta 15 11. Muuta 16
Kenttäurheilijat-58 ry:n toimintasuunnitelma 2013 4 / 16 1. Nuorisojaosto Lasten yleiurheilupäivä Hiekkaharjun kentällä Nuorisojaostoon kuuluvat kaikki alle 16-vuotiaat KU-58:n jäsenet. Tarkoitus on luoda hyvä pohja joko tulevaa huippuurheilua tai kuntoliikuntaa varten. Nuorisojaosto järjestää etenkin nuorille tapahtumia ja kilpailuja, sekä erilaisten yhteistyösopimusten kautta myös muiden seurojen jäsenille että muille nuorille liikunnasta kiinnostuneille. Nuorisojaostolla on tahto kehittää yhteistyötä koulujen sekä muiden tahojen kuten muiden lajien urheiluseurojen kanssa. 1.1. Nuorisojaoston johtoryhmä Nuorisojaoston johtoryhmään kuuluvat puheenjohtaja (nuorisopäällikkö), sarjavastaavat, tapahtumien ja toimintojen vastuuhenkilöt sekä kaikki ohjaajat. Johtoryhmä kokoontuu puheenjohtajan kutsusta tarpeen mukaan 6-8 kertaa vuodessa. Jaosto käyttää päätöksensä mukaan tiedottamiseen ja asioiden käsittelyyn Nimenhuuto.com nettisivustoa. Sivustolla voidaan käsitellä asioita joustavasti ja sinne voidaan myös tallentaa toiminnan kannalta tarpeellisia tiedostoja, jolloin tiedon kulku helpottuu. 1.2. Lasten ryhmät Syyskuussa 2013 alkoi uusien ryhmien kausi, joka jatkuu liikuntaleikkikoulun osalta kevääseen 2014 alkaakseen taas syksyllä uudelleen. Nappula- ja nastasporttiryhmien toimintaa on tarkoitus pitää käynnissä vuoden ympäri. Hiljaisempina kesäkuukausina pienemmällä volyymillä. Vastaavat ryhmät aloittavat toimintansa taas syyskaudella 2014. Ryhmiin otetaan mukaan myös kesken kauden uusia lapsia, jos niihin vain mahtuu. Touko-syyskuussa kaikki ryhmät kokoontuvat Hiekkaharjun ja Hakunilan urheilukentillä. Ryhmien ohjelmaan kuuluu säännöllisten kokoontumisten lisäksi myös erikseen listatut kilpailut ja tapahtumat seuraavan elokuun loppuun asti. Osa kilpailuista ja tapahtumista on tarkoitettu vain seuran jäsenille ja osa on Helsyn (Helsingin Seudun Yleisurheilu) alueella järjestettäviä kilpailuja, joihin KU-58:n nuoret osallistuvat suurella joukolla. 3-6-vuotiaat Liikuntaleikkikoulu Kaksi ikäryhmää 3-4 ja 5-6 vuotiaat. Ryhmiä kolmella päätoiminta-alueella Hakunilassa, Hiekkaharjussa ja Kartanonkoskella. Toiminta Nuoren Suomen mallin mukaan ja ohjaajien koulutus liikuntaleikkikouluohjaajiksi NuorenSuomen koulutusohjelman mukaan. Liikuntaleikkikoulussa lapsi oppii kehon hallintaa, perusliikkeitä, yhdessäoloa sekä kokee oivaltamisen iloa ja onnistumisen elämyksiä. Liikuntaleikkikoulu kehittää lasten perusliikuntataitoja ennen varsinaisten lajitaitojen opettelua. Lapset saavat jokaiselta tunnilta hauskan liikunnallisen kotitehtävän, joten iloinen liikunta jatkuu myös kotona yhdessä perheen kanssa. Liikuntaleikkikoulu jaetaan syys- ja kevätkauteen. Kertoja yhteensä 30 kpl. Talvikauden 2013-2014 ryhmät 3-4 v keskiviikko 17.15-18.00 Kimokujan päiväkoti, Hakunila 5-6 v keskiviikko 18.05-18.50 Kimokujan päiväkoti, Hakunila 3-4 v keskiviikko 17.30-18.15 Riihipellon päiväkoti, Pakkala 3-4 v torstai 18.00-18.45 Jokiniemen koulu / tiilikoulu 5-6 v torstai 18.45-19.30 Jokiniemen koulu / tiilikoulu Liikuntaleikkikoulujen uusi kausi alkaa syksyllä 2014.
Kenttäurheilijat-58 ry:n toimintasuunnitelma 2013 5 / 16 7-9-vuotiaat Nappula-Sportti Nappula-Sportti harjoituskertoja on kolme kertaan viikossa. Lapsilla mahdollisuus valita kertoja 1-3/viikko. Uutena ryhmänä lauantain Hakunilan ryhmä. Osallistujien maksimimäärät yhdellä ohjaajalla 12 ja kahdella 24. Harjoituksissa keskitytään yleisurheilupohjaiseen liikuntaan sekä rytmiikkaan ja lihashuoltoon. Leikit ja pelit ovat myös vahvasti mukana harjoituksissa. Ryhmät kokoontuvat läpi kauden. Vastuuohjaajan koulutus pyritään saamaan vähintään lastenyleisurheiluohjaaja-tasoiseksi. Ohjaajien koulutus liiton/helsyn koulutustapahtumat. Talvikauden 2013-2014 ryhmät tiistai 17.30-18.30 Hakunilan kalliosuoja Torstai 17.00-18.00 Jokiniemen koulu Lauantai 13.00-14.00 Hakunilan kalliosuoja Kesäkaudella kokoonnutaan Hakunilan ja Hiekkaharjun kentillä. Nappula-Sportin uusi kausi alkaa syksyllä 2014. 10-12-vuotiaat Nasta-Sportti 8-12-vuotiaiden nuorten ryhmä, jossa kukin urheilija voi valita kuinka monta kertaa viikossa harjoituksin osallistuu (1-3) Harjoituksissa harjoitellaan leikinomaisesti perusliikuntataitoja sekä osaharjoitteiden kautta harjoitellaan kaikkia yleisurheilun lajeja monipuolisesti. Ryhmä kokoontuu säännöllisesti ympäri vuoden. Vastuuohjaajan koulutus pyritään saamaan vähintään nuortenyleisurheiluohjaaja-tasoiseksi. Ohjaajien koulutus liiton/helsyn koulutustapahtumat. Talvikauden 2013-2014 ryhmät maanantai 17.00-18.30 Hiekkaharjun koulu tiistai 18.30-20.00 Hakkunilan kalliosuoja lauantai 11.30-13.00 Hakunilan kalliosuoja Kesäkaudella kokoonnutaan Hakunilan ja *Hiekkaharjun kentillä. Nasta-Sportin uusi kausi alkaa syksyllä 2014, kun siirrytään sisäharjoitteluun. 7-12-vuotiaat Kesä-Sportti 2013 Hiekkaharjun urheilukenttä arkipäivisin sekä kesä- että elokuussa Lapset kokoontuvat päivällä. Ohjelmassa on monipuolisesti yleisurheilua ja muuta liikuntaa kentän suomien mahdollisuuksien mukaan. Lapsilla on mahdollisuus lämpimään ateriaan Jokiniemen koulun ruokalassa joka päivä. Lisäksi tarvittaessa on mahdollisuus sisäliikuntaan Jokiniemen koululla, joka on Hiekkaharjun kentän vieressä. Mukaan mahtuu ohjaajien määrästä riippuen 30-70 lasta. Jatkamme yhteistyötä kesätoiminnam koordinoinnissa, jotta turhista päällekkäisyyksistä päästään eroon. Nuorten Sportti -ryhmä yli 13-vuotiaat Nuorten harrasteryhmää käynnistyi syksyllä 2013 ja jatkaa kevään 2014. Kesätoiminnasta päätetään erikseen. Ryhmä jatkaa syksyllä 2014 Kokoontuu talvikauden 2013-2014 Hakunilan kalliosuojassa keskiviikkoisin 18.30-20. Alakoulun oppilaat Liikkuva iltapäivä koulun työvuoden ajan aloittaen syyskuussa Jokiniemen koululla kerran viikossa 1,5-2 tuntia monipuolista liikkumista joko salissa tai ulkona. Vantaan kaupungin nuorisopalvelut järjestää toimintaa, jonka ohjaajina toimivat urheiluseurojen koulutetut ohjaajat. KU-58 ollut mukana vuoden 2009 syksystä. 1.3. Nuorten ja lasten kilpailut KU-58 järjestää seuran omille nuorille kilpailuja, joiden tarkoitus on olla hauskoja liikuntatapahtumia ja tarjota mahdollisuus opetella tutussa porukassa kilpailuun osallistumisen pelisääntöjä. Hakunilan halli CUP Lajit on valittu Hakunilan kalliosuojan tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa. Kaikki seuran jäsenet ovat tervetulleita kilpailemaan, mutta yhteistulokset lasketaan vain nimetyille sarjoille. Lajivalikoimassa (60m, pituus, kuula, kävely (500 m / 1000 m ja juoksu (500 m / 100 m). Kausi 2013-2014 ti 26.11.2013 ke 11.12.2013 ti 28.1.2014 ke 5.3.2014
Kenttäurheilijat-58 ry:n toimintasuunnitelma 2013 6 / 16 Nuorten CUP Hiekkaharjun kentällä järjestetään CUP-kisat, joissa on yleisurheilun koko lajikirjo edustavasti mukana kullekin ikäkaudelle sopivalla tavalla. Osakilpailuja on viisi. Nuorten CUP -kilpailut ovat osa kesäistä seuran mestaruuskisa-sarjaa. Sarjat ovat tytöille ja pojillet 13-vuoteen asti. Tätä vanhemmatkin voivat osallistua, mutta heille ei lasketa pisteitä. Kussakin osakilpailussa on 2-3 lajia sarjassa. Seuraottelut KU-58 ottelee vuosittain Orimattilan Jymyn (OrimJy) (T/P9-15) kanssa ja lisäksi Vantaan Salamia vastaa kaupungin herruudesta. Nuorten seuran mestaruuskisa Vain CUP-kilpailujen, seuraotteluiden ja Nuorten Aktia kilpailujen tulokset otetaan mukaan laskettaessa loppupisteitä seuran mestaruuskisassa. Tulokset muutetaan pisteiksi nuorten moniottelupistetaulukoilla. Saadakseen loppupisteet ja sijoituksen on osallistuttava kaikkien neljän lajiryhmän (pikajuoksu, hyppy, heitto, kestävyyslaji) kilpailuun. Kaikki loppupisteet saaneet palkitaan kauden päättäjäisissä syksyllä 2014. Kesän 2014 kilpailukalenteria Seura maksaa osallistumismaksun seuraaviin kilpailuihin. 19.1.2014 Junnuviestit Liikuntamylly 15-16.3.2014 Junnuhallit Liikuntamylly 5.4.2014 Junnumaantiejuoksut Eläintarha 7.5.2013 Junnumaastot Leppävaara 11.5.2014 Lusikkajuoksu Hiekkaharju KU-58 5/2014 CUP 1 Hiekkaharju KU-58 20-21.5.2014 Junnuviestit Eläintarha 26-27.5.2014 Junnuottelut Leppävaara 10.6.2014 Vattenfall 1 Myrmäki Vantaan yu-seurat 6/2014 CUP 2 Hiekkaharju KU-58 6/2014 Seuraottelu KU-58-OrJy Orimattila 6/2014 CUP 3 Hiekkaharju KU-58 11-12.8.2014 Junnuhuipentuma P/T 14-15 6.8.2014 Vattenfall 2 Hiekkaharju Vantaan yu-seurat 30.8.2014 Vattenfall Tera-finaali Myyrmäki 8/2014 Aktia nuorten yu-kilpailut Hiekkaharju KU-58 8/2014 CUP 4 Hiekkaharju KU-58 6-7.9.2014 Junnuhuipentuma P/T 9-13 Eläintarha 8/2014 Seuraottelu KU-58 VaSat Hiekkaharju KU-58 9/2014 CUP 5 Hiekkaharju KU-58 Kukin voi näiden lisäksi osallistua omatoimisesti itse maksaen muiden seurojen järjestämiin kisoihin. Isompiin urheilukilpailuihin sarjavastaavat keräävät osanottajalistat yhdessä valmentajien kanssa ja ilmoittautumiset hoitaa kilpailun vastuuhenkilö. Tarkemmat tiedot löytyvät seuran nettisivuilta. Sarjavastaavat ja muut vanhemmat ovat huoltajina kilpailuissa ja sopivat keskenään, ketkä ovat missäkin kilpailussa paikalla, jotta heitä on riittävästi suhteessa kilpaileviin lapsiin. Nuoret ja heidän vanhempansa osallistuvat sellaisten tapahtumien järjestelyihin, joiden järjestelyissä KU-58 on seurana mukana. Näin tarjonta myös lapsille ja nuorilla voidaan pitää monipuolisena ja runsaana. 1.4. Ohjaajia sporttiryhmiin ja muita vastuuhenkilöitä Etenkin uuden kauden aloitusta suunniteltaessa selvitetään ohjaajatilanne ja uusia ohjaajia kysellään ensisijaisesti seuran omista jäsenistä. Lisäksi ohjaajien saamiseksi tiedotetaan seuran nettisivuilla, Itä-Vantaan kouluissa ja tilanteen mukaan myös muita kanavia käytetään. Ohjaajien lisäksi nuorisojaosto etsii jatkuvasti aktiivisia ihmisiä yleisurheilun pariin taustahenkilöiksi. Erilaiset vastuutehtävät sekä kilpailuiden toimitsijatehtävät tarvitsevat tekijöitä ja jakamalla vastuuta useammalle henkilölle, yhden henkilön kuorma ei kasva turhan suureksi. Nuorisojaostossa nimettyjä vastuutehtäviä sarjavastaavan lisäksi ovat mm. eri kilpailujen vastuuhenkilöt (CUP-kilpailut, Youth Athletic Games/FJG, seuraottelut jne.) sekä eri yhteistyötahojen yhteyshenkilöt (Nuori-Suomi, kouluyhteistyö jne.). Isompiin urheilukilpailuihin sarjavastaavat keräävät osanottajalistat yhdessä valmentajien kanssa ja ilmoittautumiset hoitaa kunkin kilpailun nimetty vastuuhenkilö. Tarkemmat tiedot löytyvät seuran nettisivuilta. Sarjavastaavat ja muut vanhemmat ovat huoltajina kilpailuissa ja sopivat keskenään, ketkä ovat missäkin
Kenttäurheilijat-58 ry:n toimintasuunnitelma 2013 7 / 16 kilpailussa paikalla, jotta heitä on riittävästi suhteessa kilpaileviin lapsiin. Ilmoittautumiset ja maksut muihin kilpailuihin hoitaa kukin itse. Valmennusjaoston johtoryhmä nimeää T/P14-15-sarjalaiset SM-kisoihin, Vattenfall seuracup finaaliin ja muihin erikseen nimettäviin kilpailuihin yhdessä valmennuspäällikön ja valmentajien kanssa. Nuoret ja heidän vanhempansa osallistuvat sellaisten tapahtumien järjestelyihin, joiden järjestelyissä KU-58 on seurana mukana. Näin tarjonta myös lapsille ja nuorilla voidaan pitää monipuolisena ja runsaana. 2. Valmennusjaosto Valmennusjaostoon kuuluvat kaikki seuran valmentajat ja seuran urheilijat, jotka valmentautuvat KU-58:n valmennusryhmissä tai ulkopuolisten valmentajien ohjauksessa. Valmennusjaosto ylläpitää ja kehittää kilpaurheiluun panostavien urheilijoiden ja valmentajien toimintaa sekä nimeää ja ilmoittaa SM-kilpailuiden urheilijat. Jaosto turvaa seuran resurssien puitteissa mahdollisimman toimivat harjoitusolosuhteet valmennukseen osallistuville. Valmennusjaosto koordinoi seuran valmennustoimintaa ja siihen liittyviä tukitoimia 13-vuotiaista yleiseen sarjaan. Lisäksi jaosto tekee yhteistyötä nuorisojaoston kanssa 8-12-vuotiaiden liikuntaryhmien organisoinnissa. Kaikki alle 16-vuotiaiden valmennusasiat hoidetaan yhteistyössä nuorisojaoston kanssa. Omien urheilijoiden lisäksi valmennusjaosto tarjoaa juoksuvalmennusta myös ulkopuolisille tahoille, kuten joukkuelajien harrastajille. Lajipäivien myötä valmennusta tuotetaan myös seuran ulkopuolisille urheilijoille. Seura tukee antidoping-työtä omien valmennusresurssiensa kautta. Antidoping kasvatus ja neuvonta tapahtuu valmennusryhmissä valmentajien ohjauksen yhteydessä osana yleistä moraalista kasvatustyötä. 2.1. Valmennusjaoston johtoryhmä Valmennusjaoston johtoryhmän puheenjohtajana toimii valmennuspäällikkö ja jäseninä seurassa toimivat valmentajat. Jaosto kokoontuu puheenjohtajan kutsusta tarpeen mukaan. Valmennusjaoston johtoryhmä tekee johtokunnalle esitykset urheilijoiden ja valmentajien tukiperiaatteista, urheilijakohtaisista tukisopimuksista ja yli 15-vuotiaiden vuosittaisista palkitsemisista. Johtoryhmän tehtävänä on kehittää valmennuksen suuntaviivoja seurassa luomalla visioita ja strategioita tulevaisuutta ennakoiden. Johtoryhmä edistää valmennukseen liittyviä asioita käytännön tasolla ja tiedottaa niistä seuran urheilijoille, johtokunnalle, muille jaostoille ja tarvittaessa muille tahoille. 2.2. Valmennusryhmät Valmennustoiminnassa panostetaan tiimityön ja henkilökohtaisen lajivalmennuksen saumattomaan yhteistyöhön. Jokaisella yli 12-vuotiaalla valmennusryhmäläisellä on ikäryhmä- tai muu vastuuvalmentaja, joka koordinoi urheilijan osallistumista harjoituksiin. Tavoitteena on tarjota mahdollisimman monipuolista ja erilaiset tarpeet huomioivaa valmennusta. Ikä- ja lajiryhmäharjoitusten lisäksi urheilijoille on tarjolla yhteisiä lajitekniikka- ja ominaisuusharjoituksia. Valmennusryhmiä perustetaan tarpeen mukaan resurssien puitteissa. Ryhmien toimintoja pyritään yhdistämään tai eriyttämään niin että niissä toteutuva valmentaminen palvelee urheilijoiden tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla ja että valmentajien paras tietotaito saadaan käyttöön palvellen ensisijaisesti motivoituneita ja seuralle tärkeitä urheiljoita.
Kenttäurheilijat-58 ry:n toimintasuunnitelma 2013 8 / 16 Vuoden 2014 alussa toimivat ryhmät ja niiden valmentajat: Nuorisovalmennus ikäryhmät alle 16 vuotta Startti-, sisu- ja sykeryhmät koostuvat urheiljoista, jotka ovat 12 vuodesta ylöspäin, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Valmentajina toimivat Joni Oilinki, Toni Kattilamäki, Minna Uusimäki, Jari Harmaala ja Sigrid Tiikjärv, Tarkoituksena on nimetä ryhmät uudelleen niin, että jokainen tietää, minkä ikäluokan urheilijoista puhutaan. Seurassa on kasvava joukko yli 16-vuotiaita, joille ei ole kyetty nimeämään valmentajaa. Tavoitteemme on organisoida valmentajien vetämiä ryhmiä niin, että jokainen urheilija pääsee tekemään ainakin laji- ja tekniikkaharjoitukset asiantuntevan valmentajan ohjauksessa. Lajivalmennus valmentaminen tapahtuu erikseen sovittuina aikoina ja paikkoina, jonne urheilijat tulevat sovitusti Aitajuoksu Heli Pohjanen, otteluvalmentajat Hypyt Jari Moilanen, Pekka Nurmi, Heli Pohjanen, Kauko Rokala Keihäänheitto Kari Haimakainen, Jari Moilanen Kestävyysjuoksu Eero Hosio, Harri Mannermaa, Pekka Nurmi, Joni Oilinki, Elina Koskela Kilpakävely Pekka Muinonen Kuulantyöntö Paavo Tilk, Jari Moilanen Maraton Harri Mannermaa, Juha Vesala, Paula Jääskeläinen, Arto Laukka Moniottelu Lauri Lahti, Pekka Nurmi, Jari Moilanen, Ari Pelander Pikajuoksu Jari Moilanen, Heli Pohjanen, Milla Kelo Seiväshyppy Jari Moilanen, ulkopuoliset seiväsharjoitukset Myllyssä 2.3. Valmennukseen osallistuminen Valmennusryhmiin voivat osallistua kaikki yli 12-vuotiaat tuloksellisesta kilpailemisesta ja tavoitteellisesta harjoittelusta motivoituneet urheilijat. Ryhmien kokoonpanoa seurataan aika ajoin kiinnittäen huomiota urheilijoiden motivoitumiseen ja valmentajilla on tässä prosessissa velvollisuus karsia tai laajentaa ryhmäänsä seuraa palvelevin urheilullisin perustein. Myös vähemmän tavoitteellisesti harrastavat liikkujat ovat tervetulleita mukaan tiettyihin yhteisharjoituksiin. 2.4. Valmennustuki Seura maksaa harjoitteluun liittyviä kustannuksia urheilijatukina sopimuksen mukaan yli 15-vuotiaille A-luokan saavuttaneille urheilijoille. Tukisopimuksessa määritellään sekä seuran että valmennettavan velvollisuudet ja oikeudet. Valmennusjaoston johtoryhmä tekee ehdotuksen johtokunnalle tukisopimuksesta ja stipendien suuruuksista ja jakoperusteista vuosittain. Jos valmentaja ei osallistu yhteiseen päätöksentekoon valmennettavansa tuesta, sen määrästä tai muista yksityiskohdista yhteisesti sovitulla tavalla, esim kokoonkutsutussa jaoston kokouksessa, ei päätöksiin ole mahdollista vaikuttaa jälkikäteen. 2.5. Valmentajat Seurassa toimii vuoden 2014 alussa 20 aktiivista valmentajaa Timo Ala-Talkkari Jari Harmaala Eero Hosio Lauri Lahti Arto Laukka Toni Kattilamäki Milla Kelo(KeskiUYU) Elina Koskela Timo Kovanen Harri Mannermaa Jari Moilanen Pekka Nurmi Joni Oilinki Petri Perttula Heli Pohjanen Kauko Rokala Sigrid Tiikjärv Paavo Tilk Minna Uusimäki Ella Virtanen Seuralla on aktiivisten toimijoiden lisäksi käytettävissä muutamia valmentajia, jotka ovat seuran jäseniä, valmentavat myös muualla mutta ovat tarvittaessa käytettävissä esim lajipäivissä, tuuraajina vakiovalmentajan sairastuessa tms yksittäisissä tapauksissa. Ari Pelander Kari Haimakainen Pekka Muinonen Omista urheilijoistamme koostuu pystyvä joukko, joka ohjaa nuorempien lapsien ryhmiä oman valmentautumisen rinnalla kerryttäen valmentajaosaamistaan. Osa on suorittanut valmentajapolun ensimmäisiä ohjaajakursseja. Andreas Lindström Jim Antturi Henna Harmoinen Katarina Kiltilä Mira Harmoinen Petra Perttula Valmentajia rekrytoidaan lisää tarpeen ja saatavuuden mukaan. Etusijalla ovat oman seuran kasvatit, jotka osoittavat kiinnostusta valmennukseen. Vuonna 2014 on tarkoitus rekrytoida lisää valmentajia niin nuoriso- kuin lajivalmennukseenkin. Valmentajien koulutusta tuetaan seuran voimavarojen puitteissa. Vuoden 2014 tavoitteena on saada käyntiin seuran sisäinen mentorointitoimiminta, jossa taidollisen valmentamisen opit tulevat kaikkien halukkaiden käyttöön. Valmentajien välinen yhteistyö toimii ja tiimityötä kehitetään jatkuvasti lisää.
Kenttäurheilijat-58 ry:n toimintasuunnitelma 2013 9 / 16 2.6. Leirit Seuran omat leirit toteutetaan yhdessä nuorisojaoston kanssa. Piiri- ja alueleiritykseen sekä SUL:n leireille osallistumiset koordinoi valmennuspäällikkö. 2.7. Valmennusolosuhteet Pääharjoittelupaikkoina toimivat talvisin Hakunilan kalliosuoja ja kesäisin Hiekkaharjun ja Hakunilan yleisurheilukentät. Lisäksi harjoitellaan mm. koulujen saleissa, Helsingin Liikuntamyllyssä ja Hakunilan urheilupuiston maastossa. Kenttä- ja salivuorot koordinoidaan yhdessä nuorisojaoston kanssa. Vuorojen hakemisen hoitaa toiminnanjohtaja jaostojen esitysten mukaisesti. Harjoituspaikkoja kehitetään ja ylläpidetään yhteistyössä kaupungin ja muiden seurojen kanssa. Urheilijoiden tukipalveluita (mm. hieronta, fysioterapia, lääkäri, manageritoiminta) kehitetään resurssien ja mahdollisuuksen puitteissa. Vuonna 2014 on tarkoitus toteuttaa nuorisovalmennusryhmäläisten lihastasapainokartoituksia ja ns urheilijalääkärintarkastuksia sovituille ikäryhmille. 2.8. SM-kilpailut kaudella 2014 Valmennusjaosto nimeää seuran edustajat SM-tason kilpailuihin. Perusteina käytetään tulostasoa suhteessa ikäluokkaan. Kilpailuissa, joissa pääsyvaatimuksena on tulosraja, ei valmennusjaoston tarvitse tehdä nimeämistä vaan lähinnä vahvistaa osallistumiskelpoisuus. Valmennuspäällikkö koordinoi kuljetukset ja majoitukset, joiden kustannuksiin seura osallistuu sopimusten mukaan. Vuoden 2014 SM-kilpailut myös nuorten, veteraanien ja erityisryhmien 6.1 Veteraanien SM hallikisat Tornio 18.1. Veteraanien SM-vauhdittomat hypyt Pori 18.1. Vammaisyleisurheilun SM-hallit Pajulahti 1-2.2. Veteraanien SM-hallit Tampere 15-16.2. SM-hallit, nuoret M/N22-19-17 Helsinki 22-23.2. SM-hallit M/N Rovaniemi 23.2. Talvimestaruuskilpailut Moukari M/N, M/N22-17 Kaustinen 28.2.-2.3. Vammaisyleisurheilun halli-sm Pajulahti 1.3. Talvimestaruuskilpailut Kiekko M/N, M/N22-17 Pori 1.3. Talvimestaruuskilpailut Keihäs M/N, M/N22-17 Tampere 1-2.3. SM-hallimoniottelut M/N, M/N22-17 Jyväskylä 1.3. Veteraanien SM-halli5ottelu Jyväskylä 19.4. SM-maantiejuoksut Heinola 10.5. Veteraanien SM-maastot Lempäälä 11.5. SM-maastot Lempäälä 7.6. Veteraanien SM-viestit Ristiina 15.6. SM-maantiekävelyt Vaasa 5-6.7. SM-viestit Lahti 31.7.-3.8. Kalevan kisat Kuopio 8-10.8. Veteraanien SM-yleisurheilu Jyväskylä 9-10.8. SM M/N19 Huittinen 9-10.8. SM M/N22 Seinäjoki 22-24.8. SM P/T15,14 Raisio 22-24.8. SM M/N17,16 Kotka 5-7.9. SM-moniottelut M/N22-17, P/T15,14 Pietarsaari &Uusikaarlepyy 6.9. Veteraanien SM-heitto5ottelu Kangasala 20.9. SM-maraton Joutseno syyskuu Veteraanien SM-maantiejuoksu Jyväskylä 18.10. Veteraanien SM-maraton Kankaanpää Veteraanien SM-maantiekävely Veteraanien SM-moniottelut 2.9. Kilpailulliset tavoitteet Seura ottaa vähintään yhden mitalin kauden jokaisessa SM-kilpailussa. Tavoite 2014 Tulos 2013 Tulos 2012 Seuraluokittelusijoitus 7. 8. 12. Seuraluokittelupisteet 575 550 518,5 Kalevan malja -pisteet 160 153,5 153,5 mo/ak pisteet 50 40 40 14-15-vuotiaiden SM-pisteet 15 12,5 5
Kenttäurheilijat-58 ry:n toimintasuunnitelma 2013 10 / 16 2.10. Pikajuoksukoulut Pikajuoksukoulu on valmennusjaoston tuote, jota myydään lähinnä palloiluseuroille 5 harjoituskerran paketeissa. Ohjaajina toimivat seuran aikuiset urheilijat siinä määrin kun oma harjoittelu antaa siihen mahdollisuuksia. Palvelulle on kysyntää, joten sen tuotteistaminen on yksi vuoden 2014 kehittämiskohteista. 2.11. Kilpakävelytalli H.e.v.i. Hard Walk Team Kenttäurheilijat-58 toimii vuonna 1995 perustetun H.e.v.i. Hard Walk Teamin isäntäseurana. Valmennustoiminta Tallin urheilijamäärä on noin 10 nuorta ja aikuista kilpakävelijää. Valmennus ja harjoittelu toteutetaan yhteisharjoituksin, osaavalla lajivalmennuksella sekä ohjeistamalla nuoret säännölliseen harjoitustoimintaan. Toiminnalla pyritään lujittamaan kilpakävelyn vetovoimaa nuorten urheilijoiden keskuudessa sekä tekemään läheistä yhteistyötä kilpakävelyn valmennus- ja muiden taustaryhmien kanssa. Kilpakävelytallin kilpakävelykoulun ja valmennuksen tavoitteena on laajentaa kilpakävelyn lajitoimintaa yhteistyössä lajissa toimivien valmentajien kanssa valmennuksen ja muun koulutuksen keinoin: Kilpa- ja huippuurheilutavoitteinen nuoren urheilijan ura ja lajitoiminnan periaatteet sekä liikunnallisesti lahjakkaille ja motivoituneille nuorille kiinnostava ja pitkälle aikavälille rakentuva mahdollisuus kasvaa ja valmistautua kilpaurheilijan uralle korostaen kaveruuden ja yhdessä tekemisen merkitystä. Lajikoulutustilaisuudet ja kilpailut Kilpakävelytalli on mukana koordinoimassa ja järjestämässä kilpakävelyn lajipäivätilaisuuksia yhdessä piirin yleisurheiluseurojen kanssa. Talli kouluttaa uusia kävelytuomareita sekä toimii yhteistyössä kilpakävelyn tuomari- ja toimitsijakoulutuksen kanssa, joita ilman lajilla on rajalliset kehittymisen mahdollisuudet, edesauttaa lajitoiminnan kehittymistä yleisurheiluseuroissa ja vakiinnuttaa lajitoiminta seuroissa siten, että lajiryhmän toiminta välitettävän lajitiedon avulla jatkuu. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi luodaan edellytyksiä lajivalmennukselle ja kilpakävelytallin kävelykoulun toteuttamiseksi piirin ja seurojen yhteistyöllä. Pekka Muinonen toimii Helsyssä kilpakävelytuomarikouluttajana. Kilpakävelytalli järjestää tarvittaessa yhden kävelytuomarikoulutustilaisuuden piirin koulutustilaisuuden lisäksi. Kilpailutoiminta Talli järjestää vuonna 2014 Vantaalla yhteistyössä Kenttäurheilijat-58:n kanssa perinteisen ratakauden avauskilpailun Kansalliset Väinön kävelyt ja osallistuu kävelykilpailujen järjestämiseen alueella. Tallin harjoituspaikat ja valmennustilaisuudet Tallin harjoituspaikat on pääasiallisesti talviaikana Esport Arena, jossa talli järjestää talvi- ja kesäkautena säännöllisesti viidesti viikossa valvotut yhteisharjoitukset. Leirit ja valmennuksen tukeminen Talli järjestää harjoituskauden aikana viisi tehostettua leiriviikonloppua, joista osa voidaan pitää joko Suomen Urheiluopistolla tai Pajulahdessa kynnystestein. Mahdollinen ulkomaan leiri järjestetään perinteiseen tapaan Italian Tirreniassa maalis- tai huhtikuussa. Talli voi hankkia tukijoita toiminnalleen. Kausimaksulla katetaan valmennuksesta, testeistä ja leireistä aiheutuvia kuluja. Lajitoiminta tiedottamisen näkökulmasta Kilpakävelytalli ylläpitää omia nettisivuja osoitteessa hardwalkteam.sporttisaitti.com. Sivuilla kerrotaan tallitoiminnasta, koulutus- ja lajitapahtumista. Sivuilta on ladattavissa tallin tuottamaa ja julkaisemaa valmentajille sekä tuomareille tarkoitettua koulutusaineistoa, kuten Kävelytuomariopas ja tuomarikoulutusaineisto. Urheilullinen tavoite Kilpakävelytalli H.e.v.i Hard Walk Teamin tavoitteena on säilyttää asemansa Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimpänä harrasteperusteisena lajiryhmätoimintona. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tallin urheilijat säilyttävät asemansa SM-kilpailujen kärjessä sekä mitalisteina aikaisempien vuosien tapaan. Kilpakävelytalli toimii sitoutuneesti ja vastuullisesti puhtaan yleisurheilun puolesta ollen aktiivisesti mukana dopingin vastaisessa rintamassa.
Kenttäurheilijat-58 ry:n toimintasuunnitelma 2013 11 / 16 3. Kilpailujaosto Kilpailujaoston johtoryhmä koordinoi seuran järjestämien kilpailuiden toteutuksen ja tekee johtokunnalle ehdotukset järjestettävistä kisoista. Samoin se organisoi yhdessä muiden seurojen kanssa järjestettävien kilpailujen toteutuksen KU-58:n osalta. Tärkeä tehtävä on myös ylläpitää seuran valmiuksia järjestää kilpailuja mm. kouluttamalla seuran jäseniä ja huolehtimalla, että kilpailuvälineet ja suorituspakat ovat käyttökunnossa. Seuran jäsenet osallistuvat kilpailujen järjestämiseen kukin taitonsa mukaan. Myös nuoret otetaan mukaan järjestelyihin, jotta voimme järjestää kilpailuja myös tulevaisuudessa. KU-58 tekee aktiivisesti yhteistyötä Vantaan seurayhtymän (VSY), jossa ovat mukana Vantaan Salamat, Korson Kunto ja KU-58, puitteissa. Yhteistyötä tehdään myös maastojuoksujen tiimoilta Vantaan Hiihtoseuran kanssa. Lisäksi muidenkin Vantaalla toimivien seurojen ja kaikkien pääkaupunkiseudun seurojen kanssa kilpailujärjestämisessä, koska isommissa kilpailuissa toimitsijatarve kasvaa yli yhden seuran resurssien. 3.1. Kilpailujaoston johtoryhmä Kilpailujaoston johtoryhmään kuuluu puheenjohtaja, sihteeri ja 10-15 jäsentä. Jäseniksi voi liittyä asiasta kiinnostunut seuran jäsen. Kilpailujaoston johtoryhmä kokoontuu puheenjohtajan kutsusta tarpeen mukaan 10-12 kertaa vuodessa. Kilpailujaosto suunnittelee ja valmistelee KU-58:n järjestämät isommat kilpailut (kansalliset ja pim-kisat) sekä seuraa muiden kilpailujen järjestämistilannetta ja puuttuu asioiden hoitoon tarvittaessa. 3.2. Kilpailujen järjestäminen Jaoston johtoryhmä nimeää kullekin kilpailulle kilpailun johtajan, joka tekee kilpailuorganisaation ja yhdessä jaoston johtoryhmän kanssa etsii henkilöt keskeisille paikoille kuten tuomarit, laji- tai lajiryhmäjohtajat, kuuluttajat, toimistopäällikön. Nämä puolestaan kokoavat oman ryhmänsä. Vuoden 2014 aikana otetaan käyttöön nimenhuuto.com ilmoittautumiskanavaksi kilpailujen toimitsijatehtäviin. Jaoston johtoryhmä määrittelee, mitä kenttiä ja koska tarvitaan kilpailujen järjestämisessä. Toiminnanjohtaja hoitaa kenttävaraukset ja tiedottamisen kenttähenkilökunnalle mm. lajeista jaostolta saamillaan tiedoilla. Kilpailun johtaja yhdessä laji-, lajiryhmäjohtajien ja kilpailun teknisen asiantuntijan kanssa selvittää etukäteen tarvittavien välineiden kunnon ja sopivuuden mm. painon ja mittojen mukaan käytettäväksi järjestettävässä kilpailussa. Vantaan kaupungin Liikuntapalveluiden ja kenttähenkilökunnan kanssa tehdään yhteistyötä, jotta kenttä välineineen on asianmukaisessa kunnossa kilpailujen aikana. Vuonna 2014 KU-58 järjestää yksin tai osallistuu seuraavien kilpailujen järjestämiseen: pvm (alustava) Kilpailu Paikka (alustava) Järjestäjä 11.1.2014 XXIII Aktia maantiejuoksu CUP 3 Hakunila KU-58 28.1.2014 Hakunilan halli CUP Hakunila KU-58 8.2.2014 XXIII Aktia maantiejuoksu CUP 4 Hakunila KU-58 5.3.2014 Hakunilan halli CUP Hakunila KU-58 7.3.2014 Lumijuoksu Hakunila KU-58 15.3.2014 XXIII Aktia maantiejuoksu CUP 5 Hakunila KU-58 kevät 2014 Itä-Vantaan maastojuoksut / 3 osakilpailua VHS, KU-58 11.5.2014 XXXIV Lusikkajuoksu Hiekkaharju KU-58 2014 Väinön kävelyt (ratak./maantiek.) KU-58 5/2014 CUP 1 Hiekkaharju KU-58 5/2014 Vantaan koululaisten yleisurheilukilpailut VSY 1.6.2014 Aktia veteraanien yu-kilpailut Hiekkaharju KU-58 6/2014 CUP 2 Hiekkaharju KU-58
Kenttäurheilijat-58 ry:n toimintasuunnitelma 2013 12 / 16 3.3. Tilastointi 6/2014 CUP 3 Hiekkaharju KU-58 6/2014 Nuorten yleisurheiluilta Hiekkaharju KU-58+? 18.8.2014 Vantaan kansalliset yleisurheilukilpailut Hiekkaharju KU-58 27.8.2014 Aktia nuorten kansalliset yu-kilpailut Hiekkaharju KU-58 8/2014 CUP 4 Hiekkaharju KU-58 8/2014 Kunniakierros Cooper-testi Hakunila KU-58 9/2014 CUP 5 Hiekkaharju KU-58 9/2014 Vantaan koululaisten maastojuoksut VSY 9/2014 Tikkurila Oyj:n yu-tapahtuma Hiekkaharju KU-58 12.10.2014 XXI Vantaan maraton Tikkurila VSY 8.11.2014 Eeron Ekstriimi Hakunila KU-58, VHS 8.11.2014 PM-maastojuoksut Hakunila VSY syksy 2014 Maastojuoksut / 3 osakilpailua VHS, KU-58 15.11.2014 XXIII Aktia maantiejuoksu CUP 1 Hakunila KU-58 11/2014 Hakunilan halli CUP Hakunila KU-58 13.12.2014 XXIII Aktia maantiejuoksu CUP 2 Hakunila KU-58 12/2014 Hakunilan halli CUP Hakunila KU-58 31.12.2014 XXXII Hakunilan Uudenvuoden Juoksu Hakunila KU-58 KU-58 järjestää lisäksi yksin pim-kisoja. Lisäksi muiden kanssa yhteistyössä mm. pm- ja am-kilpailuja yhdessä Helsyn seurojen kanssa ja muita kisoja ja tapahtumia lähinnä Vantaalla toimivien seurojen ja yhteisöjen kanssa.. Seuran nettisivuilla pidetään yllä ajantasaisia tulostilastoja. Myös muihin tarpeisiin mm. julkaisujen tilastot seuran tilastoijat vastaavat tarpeen mukaan. Vuonna 2012 aloitettu Hiekkaharjun kentän kenttäennätystilastoa on myös jatkossa KU-58:n vastuulla. Sitä ylläpidetään Juha Kylänpään johdolla. 3.4. Toimitsijat Seuran jäsenet osallistuvat tapahtumien järjestämiseen. Etenkin nuorten ja heidän vanhempiensa saaminen mukaan järjestelyihin turvaa toimitsijoiden osaamisen jatkossa. Stipendiurheilijoiden toimitsijavelvoite (2 kertaa vuodessa) näyttää heille myös järjestelyihin liittyvän tehtävämäärän kisojen aikana mutta myös sekä ennen että jälkeen kilpailujen. Seura maksaa toimitsija- ja tuomarikoulutukset, jotta voimme osaavasti järjestää kilpailuja myös tulevaisuudessa. Vuoden 2014 aikana tavoitteena on saada ainakin yksi 3. tason tuomari mukaan SUL:in järjestämään 4. tason tuomarikurssille. Alempia 1.-3. tason tuomarikursseja järjestetään oman seuran toimesta. Tällä hetkellä tilanne on kohtuullinen, mutta tulevaisuuden turvaamiseksi seuran pyrkii saamaan kuhunkin erityistehtävään osaajia lisää. Erityisosaamista vaativia ovat sähköinen ajanotto, tulospalveluohjelman käyttö, lähettäminen, kuuluttaminen ja kortillinen järjestyksenvalvoja. Myös muihin tehtäviin on syytä saada uusia tekijöitä, jotta turvataan jatkuvuus. Sportti-ryhmäläisten vanhemmille pidetään vuosittain toimitsijakoulutus ajatuksella yleisurheilu tutuksi, missä opastetaan yleisurheiluun lajina ja samalla madalletaan kynnystä osallistua toimitsijatehtäviin lasten kisoissa. Toiminnassa mukana olevien lasten vanhempia aktivoidaan muutenkin osallistumaan toimitsijatehtäviin. Lisäksii pyritään rakentamaan nuorille, jotka eivät jatka valmennuksessa vaan siirtyvät harrastamisen puolelle, toimitsijan tehtävistä selkeä vaihtoehto ohjaamisen ja valmentamisen rinnalle. 3.5. Olosuhteet ja välineet KU-58 järjestää kilpailuja Vantaalla kesäisin Hiekkaharjun ja Hakunilan urheilukentällä. Talvisin järjestetään Hakunilan kalliosuojassa lähinnä seuran nuorille tarkoitettuja harjoituskilpailuja ja maantiejuoksuja Sotungin koululla (Aktia maantiejuoksu CUP) ja Hakunilanrinteen koululla (Hakunilan Uudenvuoden juoksu). Keskustelemalla kaupungin edustajien kanssa pyritään kenttien välineistö pitämään kilpailujen vaatimusten mukaisena. Seura hankkii välineitä, joita käytetään myös valmennuksessa ja lasten ja nuorten ryhmissä täydentämään kenttien välineistöä. Välineitä ylläpitää seuran tekninen johtaja yhdessä valmennus- ja kilpailujaoston johtoryhmän kanssa. Lisäksi KU-58 osallistuu Helsyn ja SUL:n kisojen järjestämiseen. Yrityksille ja yhteisöille järjestetään omia kilpailuja ja tapahtumia erillisten sopimusten mukaan seuran resurssien puitteissa.
Kenttäurheilijat-58 ry:n toimintasuunnitelma 2013 13 / 16 4. Nestori-Sportti - Kunto- ja veteraanijaosto Kunto- ja veteraanijaostoon kuuluvat kaikki ne seuran jäsenet, jotka eivät ole joko nuoriso- tai valmennusjaoston kirjoissa. Perinteisesti jaostossa on ollut mahdollista harrastaa kuntoilua ja kilpailla veteraanisarjoissa (yli 30 vuotiaat) omatoimisesti, mutta edelleen jatketaan uusien toimintamuotojen etsintää, jotta kuntoliikuntatarjotaa voi kehittää ainakin osittain ohjatuksi toiminnaksi. Pitää myös mainita KU-58:n järjestämät Aktia yleisurheilun veteraanikisat eli Kaken kisat kesäkuun alussa. KU-58 kuuluu Suomen veteraaniurheiluliittoon, mikä antaa osallistumisoikeuden seuran jäsenille osallistua SM-, PM- ja MM-kisoihin, näihin kilpailuihin veteraaniurheilijat ilmoittautuvat itse kuten kaikkiin muihinkin kilpailuihin. 4.1. Jaoston johtoryhmä Kunto- ja veteraanijaoston johtorymään kuuluu puheenjohtajan lisäksi kolme jäsentä. Ryhmä kokoontuu tarpeen mukaan puheenjohtajan kutsusta. 4.2. Veteraanikilpailut KU-58 on anonut kansalliset veteraanikilpailut Kaken nimikkokisat eli Aktia veteraanien yleisurheilukisat - sunnuntaille 1.6.2014, jotka pidetään perinteisellä aurinkoisella Hiekkaharjun kentällä alkaen klo 12. Lisäksi muissa seuran kilpailuissa on mukana veteraanisarjat mm. Aktia Maantiejuoksu CUP:ssa. Lisäksi KU-58:n veteraanit osallistuvat omatoimisesti kilpailuihin sekä kotimaassa että ulkomailla. 4.3. Kuntoliikunta Pyritään jälleen saamaan käyntiin kuntoilijoille ja veteraaneille omaa ryhmätoimintaa yleisurheilussa. Nuorten Sportti jo toimii ja jatkaa vuonna 2014. Perinteisesti joka sunnuntai klo 10 Tikkurilan uimahallin kulmalta lähtee yhteislenkki, jolle kaikki seuran jäsenet ovat tervetulleita. 4.4. Juoksu- ja Maratonkoulu KU-58 järjestää SUL:n virallisen Juoksukoulun keväällä ja Maratonkoulun syksystä alkaen. Juoksukoulussa 4 kokoontumista viikon välein ja noin puoli vuotta kestävässä Maratonkoulussa on 6-7 kokoontumista ja harjoitusohjelma osallistujille. Kysynnän mukaan voidaan järjestää useampiakin juoksukouluja. Juoksuklubi on kestävyysjuoksijoille tarkoitettu lähinnä sähköpostilla tapahtuva ohjaus- ja valmennusmuoto, johon kerran kuussa laadittavan henkilökohtaisen ohjelman lisäksi kuuluu yhteislenkki sunnuntaisin ja KU-58:n juoksukilpailut tarjoushintaan johtokunnan päätöksen mukaan. Juoksutekniikkailtoja pidetään kysynnän mukaan. Yrityskursseja mm. juoksu/maratonkoulusta toteutetaan yrityksille kysynnän ja resurssien mukaan. 4.5. Yritystapahtumat KU-58 järjestää kysynnän ja resurssien puitteissa myös yrityksille ja yhteisöille henkilöstön liikuntapäiviä ja kilpailuja.
Kenttäurheilijat-58 ry:n toimintasuunnitelma 2013 14 / 16 5. Keilajaosto - Bowling 58 Keilajaosto kerää yhteen seuran keilaajat. Jaosto järjestää mm. harjoituksia, kilpailuja ja harrastuskeilausta sekä osallistuu kilpailuihin. 5.1. Jaoston johtoryhmä Bowling-58:n johtoryhmässä on puheenjohtaja, sihteeri ja 3-6 jäsentä. Johtoryhmä kokoontuu tarvittaessa puheenjohtajan kutsumana. 5.2. Toiminta Keilaajilla on harjoitusvuoro Tikkurilan Keilahallissa tiistaisin klo 19.30-20.30. Harjoitusvuorojen yhteydessä järjestetään koulutusta tarpeen mukaan. 5.3. Kilpailut ja tapahtumat 5.4. Talous 5.5. Muuta Keilaajat osallistuvat Vantaan Keilaliiton järjestämään Vantaan sarjan1-divisioonaan yhdellä sekajoukkueella. Sarja pelataan 1.9.2013 30.3.2014. Syksyllä 2014 alkaa uusi sarja, johon myös osallitutaan. He ovat mukana lisäksi mm Vantaan Keilaliitto ry:n mestaruuskilpailuissa 13-19.2.2014. Syyskaudella veteraanieen (yli 60 v.) henkilökohtaiset ja parikisa kisat, joihin jäseniä osallistuu. Osallistutaan myös muihin kilpailuihin. Keilajaoston sisäinen paremmuus ratkaistaan Vantaan sarjan tulosten perusteella (4 parasta kilpailua kultakin) Syksyllä järjestetään perinteinen Pirita-kannukisa joko kotimaassa tai ulkomailla. Palkintona kisassa on rajattoman kunnian lisäksi ikuisesti kiertävä Pirita-kannu. Keväisin kauden päätöstilaisuus. Jaostolla on oma kirjanpito ja se pyrkii hoitamaan rahoituksen omatoimisesti. Jaostolla on oma tili Aktia-pankin Tikkurilan konttorissa. Keilajaoston jäsenet osallistuvat pääseuran toimintaan tarpeen mukaan mm. eri kisojen toimitsijoina. 6. Tiedottaminen KU-58:lla on nettisivut, jotka päivitetään vuoden 2014 alkupuolella, osoitteessa www.ku-58.fi. Se on seuran tärkein kanava kertoa laajalle yleisölle toiminnasta ja tapahtumista.sitä kautta tiedotetaan myös seuralaisille ajankohtaisista asioista. Lisäksi käytetään sähköpostia ja perinteisiä tapoja. Nuorisojaostolla on käyttössä Nimenhuuto.fi-sivuton tiedotuskanavaksi jaoston johtoryhmän tiedotuskanavaksi. Mukana ovat kaikki ohjaajat ja nuorisojaoston johtoryhmään kuuluvat. Myös Kilpailujaosto on avannut Nimenhuuto.fi-sivun. Siellä on tarkoitus kerätä tekijöitä eri tapahtumiin. Sivu otetaan laajaan käyttöön vuoden 2014 alkupuolella. Mukaan on tarkoitus saada kaikki, jotka osallistuvat tai joita voi pyytää osallistumaan kisojen ja tapahtumien järjestämisiin. KU-58:n facebook-sivut ovat osoittautuneet tehokaaksi kanavaksi tavoittaa seuran nuoret ja suuri määrä seuraan kuulumattomia. Facebook-sivuilla tiedotetaan seuran toiminnasta ja esim. kisatuloksista, joista ei tehdä varsinaista juttua seuran sivuille tai Vantaan Sanomien kumppanuussivuille. Tapahtumiemme facebook-sivujen hyödyntämistä on syytä tehostaa mm. kisakohtaisilla facebook-reporttereilla, jotka keskittyvät ottamaan kuvia ja raportoimaan kisapaikalta. KU-58 on Vantaan Sanomien kumppanuusseura. Seuralla on omat uutissivut Vantaan Sanomien nettisivujen urheiluosastossa. Sinne kirjoitetaan laajempaa yleisöä kiinnostavista asioista, kun KU-58 haluaa tiedottaa vantaalaisille toiminnastaan. Vantaan Sanomat poimii kumppanien sivuilta ja tapahtumakalenterista painettuun lehteen tapahtumatietoja ja juttuja oman harkintansa mukaan. Vantaan Sanomat on seuran virallinen ilmoituslehti, jonka painetussa lehdessä julkaistaan vuosikokouskutsut. Samoin siinä tiedotetaan muusta toiminnasta tarpeen mukaan. Nettisivujen moninaisten tapahtumakalentereiden hyödyntämistä ilmoituskanavana jatketaan. Käytössä ovat ainakin Vantaan kaupungin sivut, Vantaan Sanomien sivut, Helsingin Sanomien Menovinkit, urheilutapahtumat.fi, MyNextRun.fi.
Kenttäurheilijat-58 ry:n toimintasuunnitelma 2013 15 / 16 7.Hallinto Seuraa johtaa puheenjohtaja ja johtokunta, jotka seuran syyskokous valitsee sääntöjen mukaan. Johtokunta kokoontuu tarpeen mukaan (8-9 kertaa vuodessa). Jaostojen puheenjohtajat nimittää vuodeksi kerrallaan myös syyskokous. Jaostojen puheenjohtajat kokoavat kullekin jaostolle johtoryhmän. He koordinoivat kukin oman sektorinsa toimintaa ja raportoivat johtokunnalle vähintään johtokunnan kokouksissa. Käytännön asioita hoitavat palkatut toiminnanjohtaja, valmennus- ja nuorisopäällikkö. 8. Talous Talouden hoidosta vastaa seuran johtokunta. Talouden hoidon tehtävät jaetaan toimintakauden aikana seuraavasti: - toiminnanjohtaja vastaa seuran rahaliikenteestä, laskujen maksusta ja laskutuksesta ja toimii jäsenkirjurina ja huolehtii yleisurheilulisenssien maksamisesta - nuorisopäällikkö vastaa nuorten rahaliikenteestä ja jäsenten kirjauksista ja lisenssien hankinnasta - valmennuspäällikkö huolehtii kilpailuihin ilmoittamisesta ja maksattamisesta sekä seurasiirtoihin liittyvistä asioista Taloudenhoitaja huolehtii seuran kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä. Seuran tulot vuonna 2014 jakautuvat useaan eri tulolähteeseen, joista suurimmat ovat * oman toiminnan tuotot - kilpailut mm. Vantaan maraton, Aktia Maantiejuoksu CUP, Hakunilan uudenvuoden Juoksu, Aktia veteraanikilpailu, lusikkajuoksut - urheilukoulumaksut ja valmennusmaksut - jäsenmaksut, valmennusyhteistyö muiden seurojen kanssa - Juoksu- ja Maratonkoulut, juoksuklubi - liikuntatapahtumien tuotot mm. yrityksille järjestetyt kilpailut ja liikuntapäivät * kaupungilta saatava toiminta-avustus * yhteistyötahoilta saadut tuet * eri yhteisöiltä saatavat avustukset Menoista suurimman osan vuonna 2014 muodostavat toimihenkilöiden palkat, urheilijoiden valmennuskulut ja -tuet, eri kilpailujen osallistumiskulut ja muu seuratoiminta. Henkilöstömenot tulevat kasvamaan vuoden 2014 aikana. Maksuvalmius pyritään ylläpitämään hyvällä tasolla. Talouden tasapainossa pitäminen vaatii jatkuvaa varojen hankintaa ja eri toimintojen seurantaa lähinnä kulujen kannalta. Vuosi 2014 on taloudellisen tilanteen kannalta haastava, koska näkymät ovat synkemmät kuin kuluvana vuonna. Tämä vaatii myös seuran sisäistä yhteydenpitoa ja tiedottamista entistä enemmän toiminnan ylläpitämisessä. Vuonna 2014 jatketaan oman osaamisen tuotteistamista, koska Juoksu- ja Maratonkoulu ovat osoittautuneet sekä liikunnan edistäjinä että seuran tulopuolella merkittäviksi. Lisäksi pyritään lisäämään ulkopuolisten tahojen tukea seuratoimintaan ja lisäämään myös seuran tunnettuutta samalla. Henkilöstön kouluttamiseen kiinnitetään huomiota erityisesti suurten tapahtumien järjestämiseen liittyen. Urheilijoiden valmentautumista ja kilpailuihin osallistumista tuetaan valmennusjaoston esityksen pohjalta johtokunnan päättämällä tavalla. 9. Talonmies Seuran toimistoa Allun mökkiä ylläpitää talonmies, jonka vuosikokous valitsee vuosittain. Hänellä on myös päävastuu Hiekkaharjussa olevan paperinkeräysastian tyhjennyttämisestä. Talonmies raportoi johtokunnalle. 10. Erityisryhmiin kuuluvien ja monikulttuuristen liikunta Seurassa toimii erityisryhmiin kuuluvia urheilijoita, jotka osallistuvat valmennusryhmiin yksilöllisillä ohjelmilla. Otamme edelleen resurssien puitteissa erityisryhmien urheilijoita seuran toimintaan: lasten- ja nuorten ryhmät, valmennusryhmät, kuntoliikunta, tapahtumat ja kilpailut. Maahanmuuttajanuorille järjestetään yleisurheilutapahtuma alkukesästä. Lisäksi maahanmuuttajia on jo useassa toimivassa ryhmässä. He ovat tervetulleita seuran toimintaan sekä aktiivisina urheilijoina että seuratyön tekijöinä.
Kenttäurheilijat-58 ry:n toimintasuunnitelma 2013 16 / 16 11. Muuta Kauden päättäjäisissä Sporttisissa pikkujouluissa - marraskuussa 2014 palkitaan vuoden parhaat urheilijat, valmentajat ja ahkerimmat toimijat. Johtokunta valitsee seuran jäsenistä usein näkymätöntä seuratyötä vuosia tehneen tai muuten seuran puolesta toimineen jäsenen. Vuoden Viiskasilainen (kiertopalkinto, lahjoittanut Uudenmaan Palkintotukku) Nuoriso- että valmennusjaoston johtoryhmät yhdessä valitsevat vuoden parhaat ikäkausittain ja ryhmittäin sekä kirjaavat perustelut valinnoille. KU-58 Vuoden paras urheilija (kiertopalkinto, jonka on lahjoittanut KultaHelmi) KU-58 Vuoden paras Miesurheilija KU-58 Vuoden paras Naisurheilija KU-58 Vuoden paras Junioriurheilija M KU-58 Vuoden paras Junioriurheilija N KU-58 Vuoden paras Veteraaniurheilija KU-58 Vuoden paras Erityisryhmien urheilija KU-58 Paras poikaurheilija (kiertopalkinto) KU-58 Paras tyttöurheilija (kiertopalkinto) KU-58 Vuoden paras T9, T10, T11, T12, T13, T14, T15, P9, P10, P11, P12, P13, P14, P15 KU-58 Vuoden nuorisovalmentaja (kiertopalkinto, jonka on lahjoittanut Nuori Suomi) KU-58 Vuoden moniottelija (kiertopalkinto, jonka on lahjoittanut Helsingin Kisa-Veikot) KU-58 Vuoden valmentaja (kiertopalkinto, jonka on lahjoittanut KultaHelmi) Lisäksi nuorisojaoston johtoryhmä valitsee nuorisojaoston tsemppari-stipendien saajat.