1 Kauklahti, Espoo
1 Kauklahti, 278 Espoo Espoon Kauklahti on vehreä ja luonnonläheinen pikkukaupunki, joka henkii rauhaa ja houkuttelee aitoon, kiireettömään elämään. lueelta löytyvät kaikki sujuvan arjen kannalta tärkeät palvelut kuten päiväkoteja, ala- ja yläkoulu sekä lukio, kirjasto ja kauppa. Myös muualla asiointi ja työssäkäynti on helppoa: paikallisjunat S, U, L ja E liikennöivät Kauklahden asemalta useimten noin 15 nuutin välein, ja työmatka esimerkiksi Helsinkiin taittuu alle puolessa tunnissa. Espoon suntojen viisi kolkerroksista kerrostaloa valstuvat osoitteeseen 1. Taloissa on kaikkiaan 52 asuntoa ja kaikki porrashuoneet on varustettu hissillä. Kohteessa on kaksi saunaosastoa, talopesula, kuivaushuoneita sekä kerhotila. esula ja kerhotila ovat yhteisiä lähellä sijaitsevan Kauppiaantanhua 2 -nisen kohteen kanssa. Irtaistoa varten on jokaista asuntoa kohden lämn varastokomeronsa pohjakerroksessa sekä yhteiskäytössä lämpiä varastotiloja ulkoiluvälineitä varten. ysäköinti on järjestetty pihakannen alle sijoittuvaan autohalliin jossa on 62 autopaikkaa. Kohde sijaitsee rakenteilla olevalla alueella, joten varsinkin asusen alkuaikoina saattaa ympäristössä esiintyä jonkun verran rakentasesta aiheutuvaa haittaa. rvioitu valstusajankohta kesä-syksy 216. Huooithan. että esite on tehty kohteen suunnitteluvaiheessa. Rakennuttaja pidättää oikeuden vähäisiin muutoksiin. Espoon sunnot / 1, 278 Espoo
semapiirustus Espoon sunnot / 1, 278 Espoo
Julkisivut Espoon sunnot / 1, 278 Espoo
Huoneistoluettelo 1 muodostuu viidestä kolkerroksisesta kerrostalosta, joissa on yhteensä 52 asuinhuoneistoa. Kohteen erityispiirre ovat kuusi huoneistoa, joiden yhteydessä on työtila. sunnot soveltuvat eronomaisesti esimerkiksi kotona työskenteleville yksinyrittäjille tai paljon etätöitä tekeville. Huooithan, että varsinkin pienemssä asunnoissa kodinkoneiden tilavaraukset (esim. astianpesukoneen osalta) saattavat olla normaalia pienempiä. Espoon sunnot / 1, 278 Espoo
1, 278 Espoo 1. kerros Yhteistilat sunnot utohalli E D C
1, 278 Espoo 2. kerros / pihataso Yhteistilat sunnot E D C
1, 278 2 H + K 5.5 m2 sunnot 1, 21, C 31, D 41 ja E 51 3. kerros H K sk Mittakaava 1:1
1, 278 3 H + KK 58. m2 sunnot 1 ja 12 1. kerros KK sk H Mittakaava 1:1
1, 278 2 H + KK 49.5 m2 sunto 2 1. kerros sk H KK Mittakaava 1:1
1, 278 3 H + KK 58. m2 3. kerros sunnot 7 ja 18 2. kerros sunnot 3 ja 14 KK sk H Mittakaava 1:1
1, 278 4 H + K 88. m2 sunnot 4, 15, C 25, D 35 ja E 45 2. kerros, pihataso utkikotelo asunnoissa 4, C 25, D 35 ja E 45 K jk pk utkikotelo asunnoissa 4, C 25 ja D 35 utkikotelo asunnoissa 4, C 25, D 35 ja E 45 VH H Mittakaava 1:1
1, 278 2 H + K 5.5 m2 sunnot 5, 16, C 26, D 36 ja E 46 2. kerros, pihataso utkikotelo asunnoissa 5, 16 ja D 36 utkikotelo asunnossa 5 H K sk Mittakaava 1:1
1, 278 2 H + KK 45. m2 3. kerros sunnot 11 ja 22 2. kerros sunnot 6 ja 17 sk H KK Mittakaava 1:1
1, 278 3 H + K 68. m2 sunnot 8, 19, C 29, D 39 ja E 49 3. kerros K jk pk VH H Mittakaava 1:1
1, 278 2 H + KK 4. m2 sunnot 9, 2, C 3, D 4 ja E 5 3. kerros H sk KK Mittakaava 1:1
1, 278 2 H + KK 5.5 m2 sunnot 1, 21, C 31, D 41 ja E 51 3. kerros H K sk Mittakaava 1:1
1, 278 2 H + KK 49.5 m2 sunto 13 1. kerros sk H KK Mittakaava 1:1
1, 278 1 H+KK+Työtila 36. + 21.5 m2 sunto C 23 KK sk +4.67 H +39. TYÖTIL. Mittakaava 1:1
1, 278 3 H + KK 58. m2 3. kerros sunnot C 28, D 38 ja E 48 2. kerros sunnot C 24, D 34 ja E 44 KK sk H Mittakaava 1:1
1, 278 2. kerros H KK WC +4.67 1. kerros +39. TYÖTIL. Mittakaava 1:1 3 H+KK+Työtila 55. + 31.5 m2 sunto C 27
1, 278 2 H + KK 45. m2 sunnot C 32, D 42 ja E 52 3. kerros sk H KK Mittakaava 1:1
1, 278 1 H+KK+Työtila 36. + 21.5 m2 sunto D 33 KK sk +4.67 H +39.17 TYÖTIL. Mittakaava 1:1
1, 278 2. kerros H KK WC +4.67 1. kerros +39.17 TYÖTIL. Mittakaava 1:1 3 H+KK+Työtila 55. + 25.5 m2 sunto D 37
1, 278 1 H+KK+Työtila 36. + 21.5 m2 sunto E 43 KK sk +4.67 H +39.34 TYÖTIL. Mittakaava 1:1
1, 278 2. kerros H KK WC +4.67 1. kerros +39.34 TYÖTIL. Mittakaava 1:1 3 H+KK+Työtila 55. + 25.5 m2 sunto E 47
Espoon sunnotoy / 1 iirustusmerkinnät jk pk sk Liesi Keittöpesualtaat sekä ala- ja yläkaapit Ylä- ja alakaapisto stianpesukone Jää/pakastinkaappi Jääkaappi akastinkaappi Mikroaaltouuni yykinpesukone ja kuivausrumpu Likavaatekomero Hyllykomero Tankokomero Naulakkokomero eteisessä Siivouskomero Sähkökiuas Ryhmäkeskus WC-istuin esuallas + bidesuihku Suihku + suihkuseinä Hor Ovi kynnyksellä Ovi ilman kynnystä alkki tai kotelo lakatto tai kotelo etonipilari
Espoon sunnot palveluksessasi Kiinnostuitko? Täytä asuntohakemuslomake verkkosivuillamme www.espoonasunnot.fi siakaspalvelu Upseerinkatu 3, Espoo uhelinpalvelu 9 8165 85 ma-ke klo 9-12 to-pe klo 8-12 Käyntiajat ma klo 13-17 ti-ke klo 13-15 to-pe klo 8-12 asiakaspalvelu@espoonasunnot.fi