TIIVISTELMÄ Tämä tiivistelmä on luettava tämän ohjelmaesitteen johdantona. Ohjelmaesitteessä tarkoitettuihin arvopapereihin liittyvää sijoituspäätöstä tehtäessä on otettava huomioon ohjelmaesite kokonaisuudessaan mukaan luettuina viittauksin sisällytetyt asiakirjat. Liikkeeseenlaskijalla (Issuer) ei ole siviilioikeudellista vastuuta tästä tiivistelmästä missään Euroopan talousalueen jäsenmaassa, jossa esitedirektiivin säädökset on saatettu kansallisesti voimaan, paitsi milloin tiivistelmä tai sen käännös on harhaanjohtava, virheellinen tai epäjohdonmukainen, kun se luetaan yhdessä ohjelmaesitteen muiden osien kanssa. Mikäli tämän ohjelmaesitteen sisältämiin tietoihin liittyvä kanne tulee käsiteltäväksi edellä mainitun jäsenmaan tuomioistuimessa, kantaja saattaa kyseisen jäsenmaan kansallisen lainsäädännön mukaan olla velvollinen käännättämään ohjelmaesitteen omalla kustannuksellaan ennen tuomioistuinkäsittelyn alkua. Liikkeeseenlaskijan kuvaus Credit Suisse AG ("liikkeeseenlaskija", Issuer) on perustettu 5. heinäkuuta 1856 ja rekisteröity Zürichin kantonin kaupparekisteriin 27. huhtikuuta 1883 (rekisteröintitunnus CH-020.3.923.549-1) rajoittamattomaksi ajaksi nimellä Schweizerische Kreditanstalt. Liikkeeseenlaskijan nimi muutettiin nimeksi Credit Suisse First Boston 11. joulukuuta 1996. Toukokuun 13. päivänä 2005 sveitsiläiset pankit Credit Suisse First Boston ja Credit Suisse yhdistyivät. Credit Suisse First Boston oli jatkava yhtiö, ja sen nimeksi muutettiin Credit Suisse (kaupparekisteriin tehdyllä ilmoituksella). Marraskuun 9. päivänä 2009 Credit Suissen nimeksi muutettiin Credit Suisse AG. Credit Suisse AG, joka on sveitsiläinen pankki ja osakeyhtiö (joint stock corporation) Sveitsin lain mukaan, on Credit Suisse Group AG:n kokonaan omistama tytäryhtiö. Credit Suisse AG:n rekisteröity toimipaikka on Zürichissa, ja lisäksi sillä on toimistoja ja sivuliikkeitä Lontoossa, New Yorkissa, Hongkongissa, Singaporessa ja Tokiossa. Credit Suisse AG:n rekisteröity pääkonttori on Sveitsissä osoitteessa Paradeplatz 8, CH-8001, Zürich. Arvopapereiden kuvaus Arvopaperit ovat "Yield-arvopapereita" (Yield Securities), "Return-arvopapereita" (Return Securities), "Callable Yield-arvopapereita" (Callable Yield Securities), "Callable Return-arvopapereita" (Callable Return Securities), "Trigger Yield-arvopapereita" (Trigger Yield Securities), "Trigger Return-arvopapereita" (Trigger Return Securities), "Callable Trigger Yield-arvopapereita" (Callable Trigger Yield Securities), "Callable Trigger Return-arvopapereita" (Callable Trigger Return Securities), "Trigger-arvopapereita" (Trigger Securities) tai "Callable-arvopapereita" (Callable Securities) lopullisten ehtojen mukaan ja kukin kuten jäljempänä on kuvattu. Arvopapereihin liittyvissä asioissa liikkeeseenlaskija toimii Lontoon tai Nassaun sivuliikkeen kautta lopullisten ehtojen mukaan. Arvopaperit voivat olla velkakirjoja tai sertifikaatteja. Kunkin arvopaperin nimellisarvo, määritysvaluutta ja erääntymispäivä määritetään lopullisissa ehdoissa. Arvopapereiden perusteella sijoittajalle maksettava määrä voi olla sidoksissa yhden tai useamman lopullisissa ehdoissa ilmoitetun osakkeen (jotka voivat olla indeksiin sidonnaisia osakkeita), talletustodistuksen, osakeindeksin, hyödykkeen, hyödykeindeksin, valuuttakurssin, valuuttakurssiindeksin, rahasto-osuuden, inflaatioindeksin, korkoindeksin, käteisindeksin ja/tai muiden lopullisissa ehdoissa ilmoitettujen muuttujien (kukin "kohde-etuus", Underlying Asset) tuottoon tai kehitykseen. Mikäli lunastus ei tapahdu erissä (soveltuvissa tapauksissa) tai mikäli lopullisissa ehdoissa ei määrätä, että liikkeeseenlaskijalla on arvopapereihin osto-optio tai sijoittajilla myyntioptio, arvopaperit voidaan lunastaa ennen niiden erääntymispäivää ainoastaan liikkeeseenlaskijan suoritushäiriön johdosta 1
(ainoastaan velkakirjojen kohdalla) tai liikkeeseenlaskijan maksuvelvoitteiden tai suojausjärjestelyjen oikeudenvastaisuuden johdosta tai tiettyjen kohde-etuuksiin liittyvien tapahtumien johdosta. Mikäli ostooptiota koskevia ehtoja sovelletaan, liikkeeseenlaskija voi lunastaa osan arvopapereista tai kaikki arvopaperit lopullisissa ehdoissa ilmoitettuina päivinä ja ilmoitetuista määristä. Mikäli myyntioptiota koskevia ehtoja sovelletaan, sijoittajat voivat lunastaa osan arvopapereista tai kaikki arvopaperit lopullisissa ehdoissa ilmoitettuina päivinä ja ilmoitetuista määristä. Mikäli lopullisissa ehdoissa on niin määrätty, arvopapereiden listaamista lopullisissa ehdoissa ilmoitettuun yhteen tai useampaan pörssiin on tarkoitus hakea. Koron, preemion ja osingon maksu (i) Yield-arvopaperit Kaikkien Yield-arvopapereiden osalta koronmaksut ja/tai preemionmaksut suoritetaan lopullisissa ehdoissa ilmoitettujen tasojen tai määrien mukaisina ja lopullisissa ehdoissa ilmoitettuina päivinä. (ii) Return-arvopaperit Kaikkien Return-arvopapereiden osalta arvopapereiden haltijat ovat oikeutettuja osingonmaksuihin (Payouts) lopullisissa ehdoissa ilmoitettuina päivinä. Osingonmaksu voi olla joko (i) tietty määrä, (ii) sidoksissa yhden tai useamman kohde-etuuden tasoon tiettyinä päivinä, (iii) sidoksissa ostooptioon tai myyntioptioon siten, että osingonmaksu toteutuu kyseisen option ehtojen täyttyessä, tai (iv) osingot, joita ei ole maksettu osingonmaksuehdon täyttymättä jäämisen vuoksi, voidaan siirtää seuraavaan päivämäärään, jolloin kyseinen ehto täyttyy. Osingonmaksuun saatetaan soveltaa yläja/tai alarajaa. Mikäli knock-in-tapahtumia koskevia ehtoja sovelletaan lopullisten ehtojen mukaan, knock-in-tapahtuman esiintymisen jälkeen uusia osingonmaksuja ei enää suoriteta. Lunastusmäärä (i) (ii) (iii) Yield-arvopaperit ja Return-arvopaperit Kaikkiin Yield-arvopapereihin ja Return-arvopapereihin pätee, että arvopapereiden erääntyessä sijoittajille maksetaan lunastusmäärä, joka vastaa (lopullisten ehtojen mukaan) jompaakumpaa seuraavista: (i) määritetty prosenttiosuus nimellisarvosta ("lunastusmääräprosentti", Redemption Amount Percentage, joka saattaa määräytyä muokkausehtojen perusteella, mikäli ne on lopullisissa ehdoissa määrätty sovellettaviksi) tai (ii) määrä, joka on sidoksissa yhden tai useamman kohde-etuuden kehitykseen sen mukaan, onko knock-in-tapahtumaa esiintynyt. Kyseinen määrä on joko lunastusmääräprosentti tai nimellisarvoon perustuva prosenttiosuus, joka määritetään kohde-etuuden lopullisena hintana ja ilmaistaan prosenttiosuutena toteutushinnasta ("knock-in-määrä", Knock-in Amount) (ja johon saatetaan soveltaa ylä- tai alarajaa, mikäli niin on määritetty lopullisissa ehdoissa). Trigger-arvopaperit Kaikkiin Trigger-arvopapereihin pätee edellä esitetyn kohdan (i) lisäksi, että mikäli esiintyy triggertapahtuma, arvopaperit lunastetaan ennenaikaisesti lopullisissa ehdoissa ilmoitettuna päivänä ja ilmoitetusta määrästä, riippumatta siitä, esiintyykö knock-in-tapahtumaa. Tämän jälkeen ei suoriteta muita koron, preemion tai osingon maksuja. Callable-arvopaperit Kaikkiin Callable-arvopapereihin pätee edellä esitetyn kohdan (i) lisäksi, että jos liikkeeseenlaskija toteuttaa osto-optionsa, arvopaperit lunastetaan ennenaikaisesti lopullisissa ehdoissa ilmoitettuna päivänä ja ilmoitetusta määrästä, riippumatta siitä, esiintyykö knock-in-tapahtumaa. Tämän jälkeen ei suoriteta muita koron, preemion tai osingon maksuja. Mikäli kohde-etuutena on osakkeita ja lopullisten ehtojen mukaan sovelletaan fyysistä selvitystä koskevia ehtoja, liikkeeseenlaskija voi joko omasta päätöksestään tai fyysisen selvityksen trigger-tapahtuman 2
(soveltuvissa tapauksissa) esiintyessä suorittaa maksuvelvoitteensa knock-in-määrän maksamisen sijasta toimittamalla tietyn määrän kohde-etuusosakkeita (tai mikäli kohde-etuusosakkeita on useita, huonoimmin tai parhaimmin tuottaneen kohde-etuuden osakkeita) sekä käteismaksun mahdollisten osakkeen murto-osien kohdalla, kukin lopullisten ehtojen mukaan. Sijoittajat saattavat joutua lähettämään toimitusilmoituksen saadakseen kyseiset osakkeet. Knock-in-tapahtuma (Knock-in Event) esiintyy, jos kohde-etuuden hinta/taso ( taso, Level) on yhtä suuri tai suurempi tai pienempi kuin määritetty prosenttiosuus toteutushinnasta ("knock-in-raja", Knockin Barrier), joka määritetään tiettyinä päivinä tai tiettynä jaksona lopullisten ehtojen mukaan. "Trigger-tapahtuma" (Trigger Event) esiintyy, jos kohde-etuuden taso (lopullisten ehtojen mukaan) on yhtä suuri tai suurempi tai pienempi kuin määritetty prosenttiosuus toteutushinnasta ("trigger-raja", Trigger Barrier), joka määritetään tiettyinä päivinä tai tiettynä jaksona lopullisten ehtojen mukaan. Jos kohde-etuuksia on useampia kuin yksi, lopullisissa ehdoissa määrätään, edellytetäänkö knock-inrajan ja/tai trigger-rajan saavuttamista yhdeltä kohde-etuudelta, parhaimmin/huonoimmin tuottavalta kohde-etuudelta, kaikilta kohde-etuuksilta vai kohde-etuuksien tasojen keskiarvolta. Sovellettava taso määritetään joko päätöstasojen tai jatkuvasti seurattavien tasojen perusteella lopullisten ehtojen mukaan. Kohde-etuuden "lopullinen hinta" (Final Price) ja "toteutushinta" (Strike Price) ovat kukin kohdeetuuden taso määritettynä päivänä tai näiden tasojen keskiarvo tiettynä määritettyjen päivien jaksona lopullisten ehtojen mukaan. Mikäli lopullisissa ehdoissa niin määrätään, kohde-etuuden taso muunnetaan siihen valuuttaan ("selvitysvaluutta", Settlement Currency), jossa arvopapereista johtuvat maksut suoritetaan kulloinkin sovellettavaan valuuttakurssiin. Arvopapereiden ehtoihin sisältyy muiksi kuin arkipäiviksi määriteltäviä päiviä, häiriöitä ja muutoksia koskevia ehtoja, jotka voivat vaikuttaa kuhunkin kohde-etuuteen sekä arvopapereiden perusteella suoritettavien maksujen tasoon, ajoitukseen ja laskentaan. Riskitekijät Arvopapereihin liittyviä riskejä Arvopaperit ovat liikkeeseenlaskijan maksuvelvoitteita. Arvopapereiden haltijoihin kohdistuu liikkeeseenlaskijan luottoriski. Arvopaperit eivät ole pääomaturvattuja, paitsi milloin (i) lunastusmääräprosentti on vähintään 100 prosenttia nimellisarvosta ja (ii) mikäli knock-in-tapahtumaa koskevia ehtoja sovelletaan, knock-intapahtumaa ei esiinny. Silloinkin kun lunastusmääräprosentti on vähintään 100 prosenttia nimellisarvosta, mikäli knock-intapahtumaa koskevia ehtoja sovelletaan ja knock-in-tapahtuma esiintyy, arvopaperit eivät ole pääomaturvattuja, paitsi milloin (a) Trigger Yield-arvopapereiden osalta esiintyy trigger-tapahtuma ja trigger-rajalunastusmäärä on vähintään 100 prosenttia nimellisarvosta, tai (b) minkä tahansa Callable-arvopapereiden osalta osto-optio toteutetaan ja optiolunastusmäärä on vähintään 100 prosenttia nimellisarvosta. Milloin arvopaperit eivät ole pääomaturvattuja, sijoittajiin kohdistuu riski siitä, että tuotto on sidoksissa kohde-etuuden tasoon tai, mikäli kohde-etuuksia on useampia kuin yksi, kehitykseltään heikoimman tai kehitykseltään parhaan kohde-etuuden tasoon lopullisten ehtojen mukaan, ja sijoittajat saattavat menettää sijoituksensa arvon kokonaan tai osittain. 3
Jos arvopapereiden lunastuksen yhteydessä maksettava määrä on pienempi kuin niiden liikkeeseenlaskuhinta, sijoittajat saattavat menettää koko sijoituksensa tai osan siitä. Pääomaturvaa ei sovelleta, mikäli arvopaperit lunastetaan ennen erääntymispäivää. Saattaa olla, että arvopapereille ei muodostu jälkimarkkinoita ja että ne eivät välttämättä ole likvidit. Likviditeetin väheneminen saattaa lisätä volatiliteettia, mikä puolestaan saattaa vähentää arvopapereiden arvoa. Sijoittajien on syytä varautua pitämään arvopaperit niiden lunastukseen asti. Liikkeeseenlaskija voi, mutta sillä ei ole velvoitetta, ostaa arvopaperit milloin tahansa mihin tahansa hintaan sekä pitää, jälleenmyydä tai peruuttaa ne. Ainoa tapa, jolla velkakirjojen haltija voi realisoida arvopaperin ennen sen erääntymistä, on sen myyminen markkinoilla senhetkiseen kurssiin, minkä seurauksena haltija saattaa saada alkuperäistä sijoitusta pienemmän määrän. Arvopaperin markkinakurssi saattaa olla pienempi kuin arvopaperin liikkeeseenlaskuhinta siinäkin tapauksessa, että tietyn kohde-etuuden arvo ei ole muuttunut liikkeeseenlaskupäivän jälkeen. Liikkeeseenlaskijan mahdollisesti ilmoittamaan jälkimarkkinakurssiin saattavat vaikuttaa useat tekijät, mukaan luettuina, mutta näihin rajoittumatta, vallitseva markkinatilanne, luottoerot ja jäljellä oleva juoksuaika. Lisäksi mikäli kohde-etuuden tai -etuuksien kehitys arvopapereiden voimassaoloaikana on negatiivinen, arvopapereiden myyntihinta saattaa jäädä huomattavasti liikkeeseenlaskuhintaa alhaisemmaksi, vaikka knock-in-tapahtuma olisikin esiintynyt. Liikkeeseenlaskijan arvopapereihin liittyvät osto-optiot saattavat vaikuttaa arvopapereiden markkinaarvoon negatiivisesti, ja saattaa olla, että sijoittajat eivät kykene uudelleensijoittamaan lunastuksen yhteydessä syntyneitä tuottoja korolla, joka on verrannollinen lunastettavien arvopapereiden odotettuun tuottoasteeseen. Tietyissä tilanteissa liikkeeseenlaskija voi muuttaa arvopapereiden ehtoja (muun muassa korvata kohdeetuuksia toisilla) taikka lunastaa tai peruuttaa arvopaperit niiden kohtuullisesta markkina-arvosta, jonka liikkeeseenlaskija määrittää arvopapereiden haltijoiden suostumuksesta riippumatta. Markkinakorkojen muutokset voivat vaikuttaa haitallisesti kiinteäkorkoisten arvopapereiden arvoon ja vaihtuvakorkoisten arvopapereiden korkotasoon. Sekä liikkeeseenlaskijan että laskenta-asiamiehen on laskentoja ja päätöksiä tehdessään toimittava vilpittömässä mielessä ja kaupallisesti järkevällä tavalla, mutta liikkeeseenlaskija tai laskenta-asiamies ei ole sijoittajien asiamies, uskottu mies tai edunvalvoja. Erityisesti on syytä huomata, että liikkeeseenlaskijalla ja sen tytäryhtiöillä voi olla intressejä niiden toimiessa muissa ominaisuuksissa (esimerkiksi muissa liikesuhteissa ja -toimissa). Sijoitus arvopapereihin ei ole sama asia kuin sijoitus kohde-etuuksiin tai arvopapereihin, jotka sisältyvät kyseiseen osakeindeksiin, taikka sijoitus, joka on suoraan sidoksissa johonkin niistä. Erityisesti on syytä huomata, että sijoittajat eivät hyödy osakkeiden mahdollisista osingoista, mikäli kyseinen indeksi ei ole kokonaistuottoindeksi (total return index). Indeksin tuotto voi ylittää tai alittaa kohde-etuutena olevien arvopapereiden tuoton tai kyseisiin indekseihin sisältyvien osatekijöiden tuoton. Kohde-etuuksien tasot/hinnat (sekä indeksiin sisältyvien arvopapereiden tai muiden osatekijöiden tasot/hinnat) voivat laskea ja nousta arvopapereiden voimassaoloaikana. Kyseiset vaihtelut saattavat vaikuttaa arvopapereiden arvoon. Lisäksi tiettynä päivänä vallitsevat tasot/hinnat eivät välttämättä kuvasta arvopapereiden toteutunutta tai tulevaa tuottoa tai kehitystä. Minkään kohde-etuuden tulevasta tuotosta tai kehityksestä ei voida antaa takeita. Niinpä sijoitusta harkitsevan on ennen arvopapereihin sijoittamista syytä miettiä tarkoin, onko kyseiseen kohde-etuuteen sidonnainen sijoitus hänelle sopiva. Muussa kuin selvitysvaluutassa määritetyn kohde-etuuden tasoon saattavat (jos lopullisten ehtojen mukaan kyseiseen kohde-etuuteen sovelletaan Composite -ehtoa) vaikuttaa selvitysvaluutan ja kohdeetuuden määritysvaluutan väliset valuuttakurssimuutokset. 4
Arvopapereihin voi sisältyä monitahoisia riskejä, muun muassa osakkeiden kurssiriski, luottoriski, hyödykeriski, valuuttariski, korkoriski, poliittinen riski, inflaatioriski ja/tai liikkeeseenlaskijaan liittyvä riski. Jos arvopaperit ovat sidoksissa kehittyvien markkinoiden maihin liittyvään kohde-etuuteen, niihin saattaa kohdistua ylimääräisiä riskejä, mukaan luettuna tapahtumariski, markkinariski, likviditeettiriski, lainsäädännöllinen riski, selvitysriski ja omistajariski, ja sijoittajien on syytä ottaa huomioon, että tässä kuvattujen seikkojen seurausten esiintymisriski ja vakavuus saattavat olla suuremmat kuin muutoin kehittyneempien maiden kohdalla. Sellaisen kohde-etuuden perusteella sijoittajalle maksettavat määrät, johon sovelletaan oikeudellisia tapahtumia ("Jurisdictional Event") koskevia ehtoja, saattavat vähetä, mikäli liikkeeseenlaskijan ja/tai sen tytäryhtiöiden suojausjärjestelyjen tuottojen arvo kyseisen kohde-etuuden osalta vähenee eri syistä (kukin oikeudellinen tapahtuma, Jurisdictional Event), jotka liittyvät lopullisissa ehdoissa ilmoitetun yhden tai useamman maan maakohtaisiin riskeihin. Milloin kohde-etuus on indeksi ("omaisuudeksi katsottava indeksi", Proprietary Index), jonka on laatinut liikkeeseenlaskija tai jokin sen tytäryhtiö ("indeksin kehittäjä", Index Creator), indeksin kehittäjä voi muuttaa indeksin sääntöjä. Ei voida antaa takeita siitä, että mainittu muutos ei ole arvopapereiden haltijoille haitallinen. Liikkeeseenlaskija, indeksin kehittäjä tai kyseinen julkistaja eivät ole velvollisia julkistamaan omaisuudeksi katsottavan indeksin osalta muita kuin sen säännöissä määritettyjä tietoja. Liikkeeseenlaskija ja indeksin kehittäjä ovat tytäryhtiöitä, ja niiden toiminnasta mainituissa ominaisuuksissa ja muissa ominaisuuksissa saattaa aiheutua eturistiriitoja. Arvopapereihin ja arvopapereiden haltijoihin kohdistuvan verotuksen tasot ja perusteet sekä mainittuun verotukseen liittyvät mahdolliset veroedut määräytyvät arvopapereiden haltijan yksilöllisen tilanteen mukaan ja voivat muuttua milloin tahansa. Tästä saattaa aiheutua haitallisia seurauksia arvopapereiden haltijalle. Sijoitusta suunnittelevien on syytä konsultoida omia veroneuvonantajiaan selvittääkseen arvopapereiden ostosta, omistuksesta, siirrosta ja lunastuksesta tai toteutuksesta aiheutuvat veroseuraamukset. Ennen arvopapereihin liittyvän sijoituspäätöksen tekemistä sijoittajan on syytä neuvotella oman rahoitustai veroneuvonantajansa tai muun tarpeelliseksi katsomansa neuvonantajan kanssa, perehtyä huolellisesti asiaan sekä harkita kyseistä sijoituspäätöstä edellä esitettyjen tietojen ja oman tilanteensa valossa. Liikkeeseenlaskijaan liittyvät riskit Liikkeeseenlaskijaan kohdistuu useita riskejä, jotka saattavat vaikuttaa haitallisesti liikkeeseenlaskijan liiketoimiin ja/tai rahoitustilanteeseen, mukaan luettuina likviditeettiriski, markkinariski, luottoriski, ennusteista ja arvostuksista aiheutuvat riskit, taseen ulkopuolisiin erillisyhtiöihin liittyvät riskit, kansainvälisiin liiketoimiin liittyvä riski ja valuuttakurssiriski, liiketoiminnallinen riski sekä riskinhallintaan, lainsäädäntöön ja sääntelyyn liittyvät riskit, kilpailuriskit ja strategiaan liittyvät riskit. Liikkeeseenlaskijan yleinen riskienhallintapolitiikka on yhdenmukaista muiden Credit Suisse Group AG -konserniin kuuluvien yhteisöjen vastaavan politiikan kanssa. Liikkeeseenlaskijan näkemyksen mukaan sen liiketoimintoihinsa liittyvien riskien arviointiin ja hallintaan käyttämät menettelytavat ovat tehokkaita. Liikkeeseenlaskija ei voi täysin ennustaa markkinoiden kehitystä ja muuta kehitystä, eikä liikkeeseenlaskijan riskinhallinta kykene täysin suojautumaan kaikilta riskilajeilta. 5