Matkailuveneen kuljettajat ja matkailijaliikenne Oulujoella

Matkailuveneen kuljettajat ja matkailijaliikenne Oulujoella Oulujoki oli aikoinaan tunnettu matkakohde. Tervaliikenteen pohjalta Oulujoella kehittyi koskivenematkailun muoto. Matkailijat halusivat kokea koskenlaskun ja kalastamisen jännityksen, ja näihin toimintoihin Oulujoki oli tuolloin vertaansa vailla. Suomen Matkailijayhdistyksen matkailuliikenne Oulujoella alkoi vuonna 1898. Jo tätä ennen ulkomaiset retkikunnat olivat tehneet Oulujoen koskimaisemia tunnetuksi tarinoidensa välityksellä. (Oulujoen vanha venereitti Yrjö Fonselius muistelee). Matkailijoita saapui Oulujoelle sankoin joukoin niin kotimaasta kuin kauempaakin. Oulujoen on laskenut aikoinaan kolme maamme presidenttiäkin: vuonna 1920 silloinen Suomen valtionhoitaja C. G. E. Mannerheim laski Sotka ja Pyhäkosken, vuonna 1935 P. E. Svinhufvud laski puolisoineen ja seurueineen Pyhäkosken, ja saman teki kaksi vuotta myöhemmin presidentti Kyösti Kallio puolisoineen. Kun tervansoutu oli vielä voimissaan, Ouluun saapui kesässä satoja huvimatkailijoita tervatynnyreiden päällä. Erään kuvauksen tällaisesta matkasta tervaveneessä kirjoitti sotkamolaisen pitäjänkirjurin poika K. A. Castrén (ks. luku 2.1.1). Vuonna 1887 perustettiin Suomen Matkailijayhdistys (SMY), siis vasta sitten kun oli jo olemassa juna ja laivayhteyksiä. SMY tahtoi sekä maan omissa asukkaissa että ulkomaalaisissa herättää mieltymystä matkustuksiin tässä maassa ja tehdä ne helpoiksi, laajentaakseen siten sen luonnon ja kansan tuntemista. Päämäärä oli siis isänmaallinen ja aatteellinen. SMY: n perustamisen aikaan tarjolla oli vain yksi yhtenäinen matkailureitti Viipurista Itä Suomen kautta Kajaaniin ja Ouluun ja sieltä rautateitse takaisin etelään. Viipurista päästiin Saimaan kanavaa pitkin Saimaalle, tehtiin mutka Imatralle ja jatkettiin laivamatkaa Kuopioon ja Iisalmelle. Iisalmelta pääsi Kajaaniin vain maanteitse, mutta Kajaanista Vaalaan voi päästä laivassa ja Vaalasta saattoi matkustaa tervaveneessä Muhokselle ja Muhokselta Ouluun laivassa. Tämän reitin liikenne ja majoitusolojen kehittämiseksi ryhdyttiin heti monenlaisiin puuhiin. (Entinen Oulujoki 1954: 272.) Suomen Matkailijayhdistys mainosti Oulujoen matkailureittiä jo vuonna 1888 julkaistussa, Aug. Ramsayn toimittamassa ensimmäisessä kotimaan matkaopasvihkosessa (Matkasuuntia Suomessa IIV 1888 1890, 143 146). Se kertoi matkasta Kajaanista Ouluun seuraavasti: Ouluun matkustetaan Kajaanista tavallisesti Oulun järven yli pienellä, kannellisella Yrjö nimisellä höyryveneellä, joka tavallisesti kuljettaa 1 3 lastivenettä eli proomua jäljessään. Se ei ole viime kesinä aina tehnyt säännöllisiä retkiä, mutta tavallisesti lähtenyt Kajaanista joka maanantai, keskiviikko ja perjantai klo 8 a. p., Vaalasta klo 7 a. p. joka tiistai torstai ja lauvantai. Se on

jokseenkin sievä ja mukava, mutta ei aina siistissä kunnossa. Matkalla Oulujärven yli kuluu noin 7 9 tuntia. Laivalla ei saa ruokaa, jonka vuoksi on paras varustautua Kajaanin kestikievarista koko matkalle Muhokseen saakka. Kulkumaksu 5 markkaa salongissa, 3 mk. Kannella, verrattain kallis. Kun ilma on kaunis ja tuuli myötäinen voi kulku tervaveneessäkin olla hauska. Tavallisesti kulkevat höyryveneet Oulujärven yli Manamansalon pohjoispuolelta eli n. s. Kaivannon kautta, mutta syyskesästä, kun vesi vähenee, täytyy niitten kiertää Alasalmen kautta. Oulunjärvi on omituinen sen vuoksi, että siinä on niin vähän saaria, mutta muuten on kulku tällä järvellä jokseenkin samankaltaista kuin Saimaalla, sillä seudut ovat suureksi osaksi viljelemättömiä ja liike hyvin vähäinen. Ainoastaan silloin tällöin näkee noita pitkänsoikeita, leveäpurjeisia tervaveneitä, jotka ovat seudulle aivan omituisia. Harvoin käytetään Oulunjärven pohjoista rantaa kulkevaa maantietä, joka on n. 80 km. pitkä, koska siellä kulkua estävät hevosten puute, hitaisuus, huonot kestikievarit ja vielä huonommat kärryt, vaikka tiet tosin ovat hyvänlaisia. Vaalasta, tuosta usein mainitusta satama ja kauppapaikasta, johon on rakennettu pieniä työväen asumuksia, muutamia makasiineja sekä kestikievari lähelle jokea, jatketaan matkaa, tietysti mieluimmin veneessä Oulunjokea myöten. Jos on yksin, eli pienemmässä seurassa, tapahtuu tämä tavallisesti tervaveneessä (maksaa 2 5 mkaa hengeltä), mutta jos isompi joukko matkustavia sattuu Vaalaan, on sopivin vuokrata omituinen, tyhjä vene. Siten käy matka hupaisemmaksi ja huokeaksi, kun veneeseen mahtuu 15 20 henkeä ja se maksaa tavallisesti noin 30 markkaa. Matkan voi tehdä päivässä. Tämä matka on sekä ulkolaisille että suomalaisille omituisimpia ja hupaisimpia. Ilman höyryn voimaa kulkeminen välistä 2 3 peninkulman nopeudella tunnissa, ihaellen vaihtelevimpia, väliin suurenmoisen, väliin mieluisan viehättäviä rantamia on aina oleva hauskimpia muistoja, joita matkailija säilyttää retkestä läpi Suomen. Suurimmat kosket ovat Niskakoski, joka alkaa heti Vaalasta ja jonka rannalla on Myllyrannan ruuki, sitten Ahmakoski ja Pyhäkoski. Näitten koskien välillä on Utajärvi ja rumannäköinen, saman niminen kirkonkylä. Pyhäkoski on 20 km. pituinen ja loppuu Muhoksen kirkonkylän kohdalla, joka on hyvin luonnonihana ja viljelty; se on 30 40 km päässä Oulusta. Tällä seudulla kannattaa viivähtää hetken. Voi lopettaa vene kulun Muhoksen kirkon luona olevaan Valkolan rantaan. Valkola, Muhoksen pitäjän isoimpia ja mahtavampia taloja, tarjoo siistiä huoneita, sekä ruokaa ja kahvia matkustaville; hinnat kohtuullisia. Täältä voi käydä katsomassa Koiviston maanviljelysopistoa; mutta hupaisin on retki mainittavan kauniille Leppiniemelle. Pyhäkosken rannalla, josta on laajoja ja kauniita näköaloja koskelle. Tänne päästäkseen on mukavin mennä Valkolasta veneellä joen toisella

rannalla olevan Halosen talon rantaan ja sieltä kävellä metsäistä tietä (1 tunnin matka) Leppiniemelle. Täällä on hyvä talonpoikaistalo, josta saa ruokaa ja jossa voi olla tilaisuudessa nähdä miten Muhoslaiset pyytävät siikoja ja lohia nuotalla virrasta. Erittäin omituista on myös katsella lohenpyyntiä suuresta padosta, joka on alempana Valkolaa. Muhokselta Ouluun voi, jos tahtoo, jatkaa matkaa samassa veneessä, joka toi Vaalasta, mutta voi myös muutteeksi Valkolasta astua pieneen Laine nimiseen höyryveneeseen, joka aamu klo 7 a. p. lähtee Valkolasta; kulkumaksu 2 markkaa. Tässä kuljetaan Madekoskea alas, jossa 'Laine' menee huimaavan nopeasti, sitten lähempänä kaupunkia kuljetaan sivu monta sievää tilaa ja huvilaa ja noin 11 aikana e. pp. tullaan Koskenniskan laivasiltaan, joka on juuri Merikosken niskassa. Lähellä tätä paikkaa kulkee suuri rautatiesilta yli joen. Koskenniskasta on 2 3 km. Oulun kaupunkiin. Tätä matkaa varten voi telefonilla kaupungista tilata issikan (maksaa 75 p:niä). Tien varrella kaupunkiin ovat Åström veljesten suurenmoiset tehtaanrakennukset. Se, joka ei vielä ole väsynyt koskiin, pääsee nopeasti kaupunkiin veneessä laskien alas merikoskea, jota pidetään vaarallisimpana Oulunjoen koskista. Koko Oulunjoki on hyvin kalaisa; varsinkin saadaan siitä lohia ja lohen sukuisia kaloja. Lupakirjoja, joitten nojalla saa onkia joesta Vaalasta Muhoksen kirkolle asti, voi helpoimmin saada tehtailija Renforsilta Kajaanissa, ruukien omistaja V. Åkerblomilta Vaalassa sekä talokas J. P. Valkolalta Muhoksella; onkimaluvan Merikoskeen saa lohikalastusyhtiön puheenjohtajalta, talokas Abr. Isteriltä, joka asuu lähellä Oulun kaupunkia. Luvattomasta onkimisesta on 100 markan uhkasakko. Onkima oikeus maksaa yhdelle hengelle koko kesäksi 10 20 mk.; lyhemmiltä ajoilta maksua luultavasti alennetaan. Se joka tahtoo asettua kauvemmaksi aikaa kalastamaan Oulunjoesta, voi saada siistin asunnon Vaalassa kestikievarissa joen etelä rannalla ja Lamminahon talossa joen pohjoisrannalla sekä Pyhäkosken niskassa Sorsan talossa, jonka isäntä, talokas Mattila, puhuu Englannin kieltäkin. Hyvälle soutajalle tulee kalastajan maksaa 3 markkaa päivältä. Asunnosta noin 1 1:50 p. Vuorokaudelta. Oulunjokea pitkin kulkee Vaalasta Ouluun n. 85 km. pitkä maantie. Tällä tiellä tapaa taas samat vastukset, kuin Kajaanin ja Iisalmen välilläkin, sillä erotuksella vaan, että kansa täällä ei ole niin kohtelijasta sekä että hevoset ovat huonommat. Sentähden Muhoksella mielellään astuu 'Laineeseen', joka kuljettaa kärryjäkin. Vuonna 1895 Ouluun perustettiin Suomen Matkailuyhdistyksen paikallisosasto, joka toimi vuoteen

1910 saakka ja joka ehti tuona aikana paneutua Oulujoen koskiveneliikenteen kehittämiseen. Toden teolla siihen kiinnitettiin huomiota vuonna 1906, jolloin SMY osti hyväkuntoisen tervaveneen, varusti sen mukavalla sisustuksella ja palkkasi luotettavat laskumiehet Heikki Kukkoahon ja Heikki Kurttilan, jotka kymmenen viikon aikana tekivät pikiytymisestä vapaan matkan Vaalasta Muhokselle pari kertaa viikossa. Kerrallaan veneeseen otettiin kymmenen henkeä, mutta yhdenkin vuoksi lähdettiin matkaan. Matkan suosio kasvoi koko ajan, joten SMY hankki lisää veneitä ja laskumiehiä. Sittemmin hankittiin joen suvantovesille moottoriveneet, joiden avulla matkan kesto lyheni ja matkailijat ehtivät iltaseitsemältä lähtevään Muhoksen laivaan, jolla he pääsivät Ouluun. Matkailijoiden lukumäärä lisääntyi jatkuvasti: vuonna 1909 Oulujoen kosket laski 525 henkeä, ja kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1912, heitä oli jo 780, joista entistä suurempi osa oli ulkomaalaisia. Kesällä 1913 avattiin Ahmaskosken alapuolelle Koskisaareen Hilda Kemilän hoitama, suosituksi muodostunut kahvila. Lisäksi kauppias Öhrnberg aloitti Muhoksella ruokatarjoilut. Vuonna 1912 Suomen Matkailijayhdistys osti Vaalasta 42 tynnyrinalan palstatilan aivan Jylhämän putouksen kohdalta. Tilan päärakennuksesta ja talousrakennuksista järjestettiin matkailijoille majoitustilat. Uutelan majaksi nimetty tila oli erityisesti ulkomaalaisten urheilukalastajien suosiossa. Jo ennen ensimmäistä maailmansotaa Oulujoen koskireitti oli Suomen mielenkiintoisimman matkailureitin maineessa. Luonnollisesti koskenlasku tenhosi ja veti matkailijoita puoleensa, ja erityisesti Pyhäkosken kosket ja maisemat tarjosivat ainutlaatuisia elämyksiä. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä matkailijaliikennettä Oulujoella pidettiin edelleen yllä, ja se jopa vilkastui, kun suomalaiset eivät päässeet matkustamaan ulkomaille. Kansalaissodan jälkeen veneliikenne jatkoi kasvuaan. Esimerkiksi vuonna 1920 matkailijoiden lukumäärä oli jo 1 300 henkeä; näiden joukossa oli muun muassa englantilaisten sanomalehdenomistajien retkikunta ja useita amerikansuomalaisia. Seuraavana kesänä Oulujoen laski 1 500 henkeä. Kesällä 1923 hankittiin ensi kerran pari perämoottoria koskiveneiden paluun helpottamiseksi. Samaan aikaan venelukua lisättiin, jotta voitiin kuljettaa useampia henkilöitä päivittäin. Vuotta myöhemmin matkailijaluku oli jo 1890. Vuonna 1926 SMY vuokrasi Vaalasta komean talon hotelliksi matkailijoille. Siihen asti matkailijat olivat joutuneet matkustamaan yhden päivän aikana Kajaanista laivalla Vaalaan, nousemaan Vaalassa heti koskiveneisiin, joilla he pääsivät Muhokselle, ja sieltä vielä iltamyöhällä laivalla Ouluun. Hotellin hankkimisen jälkeen matkailijat saattoivat yöpyä Vaalassa ja lähteä vasta

seuraavana päivänä levänneinä koskimatkalle. Vaalan hotelli ehti palvella matkailijoita kaikkiaan 14 kesänä. Hotellissa yöpyi keskimäärin 1 500 turistia kesässä. Vuodesta 1932 eteenpäin Oulujoen lasku jaettiin kahteen osaan: Niskakosken laskettuaan matkailijat nousivat Nuojuassa junaan ja ajoivat Sotkan pysäkin lähellä olevalle Ojalanojan seisakkeelle, josta alkoi Pyhäkosken lasku. Vuonna 1934 riippusillan ja 1937 ravintolan saanut Leppiniemi oli hyvin mieluinen vierailukohde. Vuonna 1937 oli SMY:n koskiveneissä matkustaneiden turistien määrä suurimmillaan, 4 588 henkeä. Tuolloin oli Oulujoella jo muitakin liikenteenharjoittajia: Matti Merilä kuljetti retkeilijöitä veneellään, samoin kunnallismies, maanviljelijä Yrjö Kesti, joka aloitti yhdellä veneellä ja kasvatti veneidensä määrää lopulta viiteen. Kestin veneisiin riitti perämiehiä omasta takaa: Yrjö Kesti itse, hänen veljensä Juho ja viisi poikaansa. Sotavuosina 1940 1944 alkoi viimeinen vaihe Oulujoen koskiveneliikenteessä. Vaalan hotellin tuhouduttua pommituksissa Niskakosken lasku jäi kokonaan pois. Kesä 1944 oli viimeinen, jolloin matkailijaveneet kulkivat joella. Elokuun toisena päivänä 1944 tapahtui koskiveneonnettomuus, jossa kuusi henkeä hukkui Pyhäkoskeen. Seuraavana kesänä viranomaiset eivät enää antaneet lupaa koskiveneliikenteeseen, sillä tuolla välin olivat Pyhäkosken voimalaitostyötkin edenneet jo siihen vaiheeseen, ettei liikennettä katsottu enää voitavan harjoittaa. (Oulujoen matkailu, Kirjastovirma.) Oulujoen koskien lasku Utajärven Merilästä Muhokselle (Aino Merilä, Joulun Aika 1999, Eläkeliiton julkaisu). Merilän ranta, josta tässä kirjoitan, sijaitsee Utajärveltä Oulun kaupungista 55 km itään Oulujoen eteläpuolella. Se on ollut j on edelleenkin erittäin luonnonkaunista seutua. Entisestä vapaasta Oulujoesta on tosin mainitulla rannalla vain rippeet jäljellä. Utasen voimalaitokselta alkaen 1950 luvulla kaivinkoneilla kaivamalla ja kallioon räjäyttämällä aikaansaatu 12 km pitkä Sotkajärveen asti ulottuva alakanava muutti maisemaa melkoisesti. Ajanratas on pyörähtänyt siitä ajasta niin paljon, että komea puusto on kasvanut peittämään kaivinkoneiden jättämää rumaa jälkeä. Sepeliä on myös murskattu. Suuri osa joen vedestä mainitulla kohdalla on alakanavassa. Tosin entistä joen uomaa on säilynyt entisellään Merilän rannan alapuolella olevalla jokiosuudella, koska kanava tehtiin maitse oikaisemalla Sotkajärveen saakka Mainitulta rannalta on lähtenyt vuosisatojen saatossa tervarahti ja matkailijaveneitä Sotka ja Pyhäkoskien yli Muhokselle.

Merilän suvussa on ollut tiettävästi jopa viidessä sukupolvessa koskenlaskijoita. Jo vuonna 1827 Merilään muuttanut eräs suvun esi isistä Pekka Erkinpoika Pellikka (s.1795) oli asiakirjatietojen mukaan koskenlaskija. Koskenlaskijoiksi kykenivät yleensä jokivarrella syntyneet ja kasvaneet. Nuorukaisina he lähtivät soutajiksi. Näin menetellen kosket ja joki tulivat tutuiksi niin, että he uskaltautuivat myöhemmin perämiehiksi. Keskityn nyt kertomaan Suomen matkailijayhdistyksen järjestämästä koskiveneturismista Sotka ja Pyhäkoskilla tämän vuosisadan alusta vuoden 1944 elokuun 2. päivään saakka, jolloin sattui paha onnettomuus kuuden ihmisen hukkuessa Pyhäkoskeen. Se oli lähes viisikymmentä vuotta kestäneen koskivenematkailun päätepiste ja ainoa ihmishenkiä vaatinut onnettomuus mainituilla koskilla. Merilästä olivat matkailijoilla edessä Oulujoen komeimmat kuohut. Sieltä heitä lähtivät viemään taitavat ammattinsa osaavat laskumiehet (lm) rantautuen Muhoksella kauppias Öhrnbergin kohdalle. Muhokselta lähti illalla klo 19.00 aikaan kirkon luona sijaitsevan Valkolan talon rannasta höyrylaiva Ouluun. Rautatietä ei ollut eikä linja autoliikennettäkään. Vuodesta 1926 alkaen liikennöi linjaauto ja vuodesta 1928 alkaen juna Muhoksen ja Oulun välillä, joita matkailijat saattoivat käyttää. Omat henkilöautot olivat harvinaisia. SMY:n vuokraamissa tiloissa Utajärven Merilässä oli myös mahdollisuus yöpyä. Kuuluisista puheena olevalta rannalta koskille lähteneistä henkilöistä mainittakoon tässä yhteydessä Suomen tuleva presidentti, silloin valtionhoitaja kenraali Carl Gustaf Mannerheim. Hän palasi kalastusmatkalta Uutelasta 25.7.1920 ja laski kosket. Venevuorolla oli Juho Roininen eli Koski Jussi. Presidentti Pehr Evind Svinhufvud puolisoineen heinäkuussa 1935 ja presidentti Kyösti Kallio puolisoineen juhannuksena 1937 laskivat Pyhäkosken aloittaen laskun Ojalanojalta. Matkailijoita tuli kotimaan lisäksi useista Euroopan maista. Koskivenematkailu muuttui vuonna 1930 Kontiomäki Oulu rautatien kokonaisuudessaan valmistumisen jälkeen jokapäiväiseksi. Siitä oli seurauksena, että matkailijat ohittivat rautateitse Merilän. He jäivät pois junasta Ojalanojan seisakkeella Sotkajärvellä. Siellä heitä odottivat Pyhäkosken laskumiehet veneineen. Sotkakoski jäi näin ollen laskematta. Muhokselta paluumatka ensin Oulujokea ja sitten Muhosjokea ylöspäin oli voimia kysyvää. Koskivene oli sauvottava Muhosjokea ylöspäin Syväyksen entiseen keskikievariin saakka. Matkaa

oli 7 8 km. Sauvottaessa jokea ylös pohja saattoi olla kovin pehmeä, eikä siitä saanut kunnon otetta. Toisinaan kuivina kesinä hankaluus oli siinä, ettei vettä aina joessa ollutkaan, vaan vene oli kiskottava miesvoimin mudassa. Syväyksen keskikievarista vedätettiin paikalle tuodun hevosen rattaiden päällä takaisin lähtöpaikkaan maateitse joko Merilään tai Ojalanojalle. Kaupunkituomiset sokerit, suolat yms. oli hevoskyydillä rahdattavana mukana. Näin saatiin uljas Pyhäkoski kierretyksi. Se oli liian vaikea koski vastavirtaan veneellä noustavaksi. Vanhempina aikoina ei Syväyksestä ole ollut edes hevoskuljetusta. Muhosjokivarresta vähän ylempää Syväyksestä on lähtenyt ns. telatie, jota pitkin vene on ihmisvoimin vedetty Pyhäkosken päälle. Kajaanin ja Oulun linnoja yhdistävää ns. kärrytietä on nimitetty kansan keskuudessa mainitulla osuudella telatieksi rakennettujen telojen mukaan. Onpa ollut vaikea taival! Sotkan hautausmaan kohdalla on vieläkin jäljellä n. 150 metrin pituinen kivitie eli möljä, jota pitkin veneet voitiin rompsien tuoda Sotkakosken ohitse vastavirtaan silloin, kun Oulujoki oli vielä kokonaisuudessaan luonnontilassa. Toinen veti ja toinen työnsi sauvalla maalta käsin venettä kauemmas rannasta. Sitä sanottiin rompsimiseksi. Muhoksen syväykseen lähelle Muhosjoen rannalle pystytettiin 1992 muistomerkki muistuttamaan nykyisille ja tuleville sukupolville tästä historiallisesta paikasta. Sotka ja Pyhäkosken kruunun asettamat laskumiehet ovat jo kaikki siirtyneet ikuisuuteen. He olivat ammattitaitoisia ja heihin luotettiin. He olivat oppineet tietämään vaaralliset kivet ja könkäät, mistä johtuen osasivat niitä varoa. Ojala Ojalan tila on perustettu Sotkajärven rannalle 1740 luvulla. Talon rannassa aivan talon takana on ollut koskivenesatama, mutta enää siitä ei ole jäljellä rippeitäkään. Ensimmäiset turistiveneet kulkivat Oulujoella 1800 luvun puolella. Ojala nousi esiin ilmeisesti vasta v. 1932, jolloin koskiveneliikenne tehtiin kaksivaiheiseksi. Matkailijat laskivat Niskakosken Nuojualle saakka veneellä. Nuojualla he nousivat junaan ja laskeutuivat siitä vasta Sotkan pysäkin jälkeisellä Ojalan seisakkeella, josta pystyikin kävelemään suoraan satamaan. Veneellä he jatkoivat Ojalasta, laskivat kuuluisan Pyhäkosken ja Muhokselta jatkoivat jälleen junalla. Suurimmillaan matkailijoiden määrä oli v. 1937, jolloin matkailijoita kulki Ojalan kautta 4588 henkilöä. Osa matkustajista tuli vain Ojalaan saakka ja laskivat alavirtaan. Arkisin Ojalasta laski kolme venettä. Vuodesta 1940 koskiveneliikenne muuttui siten, että Ojalaa ylempää ei liikennettä

ollut, kokonaan liikenne päättyi v. 1944. 5.7.1935 presidentti P. E. Svinhufvud seuruineen (mm. maaherra Pehkonen ja kenraali Siilasvuo) ajoivat autoillaan Ojalanojalle tarkoituksenaan laskea Pyhäkoski. Asiakirjat kertovat, että Ojalanojalla presidenttiparia seurueineen oli vastassa mm. suojeluskuntalaisten kunniakomppania, lottien rivistö sekä Utajärven ja Muhoksen kunnanvaltuuston jäsenet. Erityisesti presidenttipari oli halunnut kiitellä lottien joukosta Pyykön Kaija emäntää, joka ennenkin oli tehnyt juustoleipiä rouva Svinhufvudille. Presidentin venettä ohjasi Pekka Tuppurainen, varamiehenä Jussi Tuppurainen, toisia veneitä laskivat Väinö Tuppurainen ja Pekka Holappa. Lasse Pöysti on laskenut myös Pyhäkosken Ojalasta alkaen. Tästä hän mainitsee kirjassaan Lassen oppivuodet. Ojalan asuinrakennus on 1800 luvulta. Talon pirtissä on pidetty koulua 1920 luvun alkupuolella kaksi talvea ja sota aikana yhden talven, Sotkan koulu on nimittäin palanut kaksi kertaa. Kun veden pinta voimalaitosten myötä nousi, ei se voinut olla vaikuttamatta rannalla olevaan taloon, ovet eivät pysyneet paikoillaan ym. kaikenlaisia vaikeuksia asumiseen tuli, ja niin Oulujoki Oy joutui rakentamaan asukkaille uuden talon.