Työvaiheet 1. Aiheen valinta Nykyaikaa tallentamaan on kenttätyötä uusien aineistojen keräämiseksi museoiden kokoelmiin. Dokumentoinnit tuottavat tietoa oman aikamme kohteista ja ilmiöistä: elinympäristöstä, arkisista esineistä, tavoista ja toiminnasta. Esinekeruun sijaan museoiden tallennustyö painottuu nykyisin ilmiöiden tallentamiseen. Myös vanhojen museokokoelmien tietoja voidaan täydentää ja päivittää nykyajan dokumentoinnin keinoin. Nykyajan dokumentoinnin merkitys perustuu aineistosta saatavaan tietoon, ei esineen, teoksen tai aineiston rahalliseen arvoon tai ainutkertaisuuteen. Hyvä dokumentointiaineisto säilyttää ja välittää tietoa sekä tarinoita meidän ajastamme ja arjestamme. Aineellista ja aineetonta on ilmiökeskeistä: tallennuksen kohde dokumentoidaan monipuolisesti. Dokumentoinnissa ollaan kiinnostuneita ihmisten toiminnasta ja sen jäljistä ympäristössämme. Tallennuksen kohteena ovat niin aineellisen kuin aineettomankin kulttuurin ilmiöt: - henkilöt tai ryhmät (esim. ammattiryhmät, harrastusryhmät) - esineet (mm. työkalut, laitteet, huonekalut, tarvikkeet, lelut) - kulkuvälineet ja kulkureitit - rakennukset ja rakenteet (esim. sillat, tiet, kanavat) - tilat ja ympäristöt sekä niiden käyttö - tapahtumat ja tilaisuudet - tavat, perinteet ja toiminta - ilmiöt ja trendit Nykyajan tallennuksen voi tehdä monenlaisista aiheista. Mikäli dokumentointiaineisto halutaan tallentaa osaksi museokokoelmia, aiheen sopivuus museon tallennusalueeseen on hyvä varmistaa. Aiheita läheltä ja kaukaa Dokumentoinnin kohde löytyy usein läheltä asioista, jotka ovat arkipäiväisiä, tuttuja ja joiden valmistus, käyttö tai toiminta tunnetaan hyvin. Harrastukset, yhdistystoiminta, tapahtumat, oma ystäväpiiri sekä jokapäiväinen asuin- ja elinympäristö tarjoavat runsaasti tallennettavaa. Aiheen tuntemus ja henkilökohtainen mielenkiinto aiheeseen syventävät ilmiöstä saatavaa tietoa. Dokumentoitavaksi valittu ilmiö voi myös olla yhteisöllisesti määritelty jotain, joka koetaan yleisesti säilyttämisen arvoiseksi. Ilmiön olemassaoloon kohdistunut muutos tai katoamisen uhka nostaa usein esiin aiheen merkityksen ja arvon.
Aina dokumentoinnin kohde ei ole itse valittu. Vieraampikin aihepiiri voi olla kiinnostava tallennuskohde. Ulkopuolinen näkökulma tuo esiin uusia piirteitä ilmiöstä. 2. Näkökulma ja taustatyöt Näkökulmaa etsimässä Nykyajan dokumentoinnin toteuttaminen vaatii etukäteissuunnittelua ja taustatyötä. Tallennusaiheen muokkaaminen ideasta dokumentoinniksi on onnistuneiden valintojen ja rajausten tulos. Selkeä aiheen määrittely terävöittää kohteesta saatavaa tietoa. Samaa kohdetta voi tallentaa useasta näkökulmasta. Esimerkiksi kahvilakulttuuria voidaan dokumentoida kahvilatilojen kannalta, yrittäjän tai asiakkaan näkökulmasta tai keskittymällä kahvilan tuotteisiin. Aiheen rajaus vaikuttaa myös tallennusmenetelmien valintaan. Käsitekartat tai mind-mapit ovat hyvä apu pohdittaessa ilmiötä ja omaa dokumentointinäkökulmaa. - Mihin kulttuurin osa-alueeseen aihe sijoittuu? - Onko sillä rinnakkaisia ilmiöitä? - Keitä ovat aiheeseen liittyvät toimijat? - Mitä käsitteitä ilmiöön liittyy? Taustatietojen kokoaminen Dokumentoinnin suunnittelun yhteydessä aiheeseen perehdytään aiemman tiedon pohjalta. Taustatyön määrä riippuu tallennettavan kohteen tuttuudesta ja ilmiön laajuudesta. Taustatöiden tavoitteena on perustietojen kerääminen ilmiöstä. Näitä ovat mm. kohteen sijaintitiedot, omistajat, rakennusten suunnittelijat, toiminnan ja käytön historiatiedot tai haastateltavan henkilöhistoria. Yritys- ja organisaatioiden tallennuksissa myös aukioloajat, saavutettavuus ja palvelut ovat hyvää taustatietoa. Taustatyövaiheessa aiheeseen tutustutaan ennakolta kirjallisuuden, internet-lähteiden, tietokantojen tai arkistolähteiden kautta. Ennakoivia tietoja voi kysyä myös suoraan kohteesta. Ennakkokäynti kohteeseen Mikäli tallennettavan ilmiö on ennalta täysin vieras, tallennuskohteeseen kannattaa tutustua etukäteen paikan päällä. Rakennuksen ja tilan näkeminen tai toiminnan seuraaminen auttaa tallennusmenetelmien valinnassa ja niiden käytettävyyden arvioinnissa. - Onko kohde saavutettava? - Millaiset ovat kuvausolosuhteet? - Onko haastattelun ympäristö riittävän rauhallinen? - Vaaditaanko erityisjärjestelyjä?
Taustatiedot sujuvoittavat dokumentoinnin toteuttamista sekä kuvaus-, haastattelu- ja havainnointitilanteiden suunnittelua. Keskustelu haastateltavan henkilön kanssa etukäteen helpottaa kysymysten laatimista ja poistaa haastatteluun liittyvää jännitystä. Mitä laajemmasta dokumentoinnista on kyse, sitä tärkeämpää etukäteissuunnittelu on. 3. Dokumentointisuunnitelma Tavoitteet tiedoksi Kirjallinen suunnitelma kokoaa dokumentoitavan aiheen tiedot ja tallennuksen tavoitteet. Erityisen tärkeä suunnitelma on ryhmätyönä tehtävissä dokumentoinneissa, jotta tavoitteet ja työnjako tulevat kaikille selväksi. Huolellinen suunnittelu auttaa ennakoimaan työmäärää, dokumentoinnin vaatimuksia sekä mahdollisia haasteita. Suunnittelussa voi myös varautua ongelmatilanteisiin ja pohtia niiden vaikutusta tallennukseen. Suunnitelman rakenne Suunnitelmaan kuuluu dokumentoitavan aiheen määrittelyn ja rajausten täsmentäminen sekä tallennuksen vaatimien resurssien ja aikataulun arviointi. Suunnitelma kartoittaa lisäksi dokumentoinnissa tarvittavia menetelmiä, laitteita ja etukäteen sovittavia lupa-asioita. Myös tallennuksen yleiset tavoitteet on hyvä kirjoittaa muistiin. Dokumentointisuunnitelmassa pohdittavia keskeisiä kysymyksiä ovat: - Mitä tallennetaan? - Missä ja milloin tallennetaan? - Miten tallennus toteutetaan? - Miksi aihe dokumentoidaan? Esimerkki dokumentointisuunnitelman sisällöstä: 1. Kohteen määrittely: ilmiö / tapahtuma / paikka / henkilö tai henkilöt 2. Tavoitteet: miksi dokumentointi tehdään, mitä sillä tavoitellaan? 3. Näkökulma: rajaukset, kohdennukset 4. Tallennuksen resurssit: työvoima, budjetti, ongelmatilanteet 5. Aikataulu: toteutusaika, muut sovitut ajankohdat, aikaväli 6. Toteuttajat: henkilö, työryhmän jäsenet ja heidän roolinsa 7. Dokumentointipaikka: osoite tai muu paikkatieto 8. Tallennusmenetelmät ja laitteet 9. Luvat ja sopimukset: lupien kohteet ja vastuuhenkilöt 10. Tiedotus: vastuuhenkilö ja tiedotussuunnitelma Museo opastaa ja neuvoo tarvittaessa suunnitelman laatimisessa.
4. Tallennuksen resurssit Yksin vai ryhmässä? Tallennustyön resurssit eli edellytykset määrittävät tallennettavaksi valitun aiheen laajuuden. Yksin toteutettavassa dokumentoinnissa aihe rajataan suppeaksi tai toteutetaan pidemmän ajan kuluessa, jottei työmäärä muodostu ylivoimaiseksi. Pienessä työryhmässä on mahdollista käyttää yhtäaikaisesti useita tallennusmetodeja ja jakaa työtehtäviä. Työnjaosta tulee sopia etukäteen. Kullekin dokumentoijalle määritellään vastuualueet. Ryhmätyönä tehdyssä dokumentoinnissa keskustelu muiden kanssa voi auttaa ongelmakohdissa ja rikastaa sisältöä. Laajoissa dokumentointihankkeissa dokumentoinnille valitaan vastuu- ja yhteyshenkilö, joka huolehtii tiedotuksesta ja hankkeen koordinoinnista. Aikataulu määrää tahdin Dokumentoinnin aikataulu tulee arvioida etukäteen. Aikaa varataan valmisteluun, varsinaiseen dokumentointiin sekä jälkitöihin. Aktiivinen kenttätyövaihe on usein tallennuksen lyhin työrupeama. Erityisesti jälkitöihin, kuten haastattelujen litterointiin, kuluu paljon aikaa. Dokumentointipäivien ajankohta tulee varmistaa etukäteen kohteelta, sen omistajalta tai tallennukseen osallistujilta. Sovittua aikataulua noudatetaan. Mikäli aineisto tuotetaan osana muuta projektia, kuten opintoja, aikataulussa huomioidaan aineiston raportoinnin tai palautuksen ajankohdat. Riittääkö talkootyö? Nykyajan dokumentointeja tehdään museoammatillisesti, opiskelijatyönä ja vapaaehtoisin voimin. Yhteisöjen laajat dokumentointihankkeet ovat usein erillisbudjetoituja. Pienemmät dokumentointihankkeet onnistuvat talkootyönä. Dokumentointityön taloudelliset kulut muodostuvat mm. matkoista, laitteiden hankinnasta tai vuokrasta sekä muista materiaalihankinnoista. Palkkioiden maksuun varaudutaan, mikäli työssä käytetään muuta kuin vapaaehtoista työvoimaa. Vapaaehtoisessa dokumentoinnissa työvoiman sitoutuminen varmistetaan realistisella suunnittelulla. Millaiseen työmäärään ja ajankäyttöön dokumentointiin osallistuvien on syytä varautua? Kokemus tekee mestarin Tallennuksen resurssien arvioinnissa kartoitetaan myös dokumentointitaitoja. Ne perustuvat aiempaan dokumentointikokemukseen, koulutukseen, tallennusmenetelmien käytön opastukseen sekä laitteiden hallintaan. Ensi kertaa dokumentointiin osallistuva voi opetella tallennusta kokeneempien tallentajien kanssa. Toisaalta pienimuotoiseen tallennukseen voi ryhtyä yksin perehtymällä etukäteen ohjeistukseen, tallennusmenetelmiin ja laitteiden käyttöön.
5. Luvat ja käytännöt Yhteistyö kohteen kanssa on aktiivista vuorovaikutusta. Henkilökohtainen yhteydenotto kohteen yhdyshenkilöön tai haastateltavaan on tärkeää, vaikka aiheesta olisi sovittu museon tai muun välittäjän kautta. Etukäteen käydyissä keskusteluissa esitellään tallennuksen tavoitteet. Laajoissa dokumentoinneissa laaditaan ennakkotiedote, josta käyvät ilmi tallennuksen perustiedot. Tiedotus varmistaa, että tallennuksen kohde osaa varautua dokumentoinnin vaatimaan aikaan ja vaivaan sekä tiedottaa asiasta esim. työntekijöilleen. Osa dokumentointiaiheista vaatii kirjallisia lupia dokumentoinnin kohteen, sen omistajan tai osallistujien kanssa jo etukäteen. Myös valitut tallennusmenetelmät vaikuttavat siihen, mitä lupia dokumentointiin tarvitaan. Tiloihin ja ympäristöihin liittyvät luvat Julkisella paikalla sijaitsevien rakennusten ja taideteosten kuvaaminen sekä tallentaminen eikaupalliseen tarkoitukseen on sallittu ilman erillislupaa. Piha-alueilla ja sisätiloissa kuvaaminen ja liikkuminen vaatii luvan kiinteistön tai tilan omistajalta tai haltialta. Yksityiset kodit, liikeyritykset tai tuotantolaitokset ovat tiloja, joissa lupa tallennukseen on hyvä sopia kirjallisesti. Erityisen huolellisesti luvat sovitaan tilanteissa, jotka liittyvät alaikäisiin (päiväkodit, koulut) tai yksityisyyden suojan piirissä oleviin paikkoihin (terveyskeskukset, sairaalat, uimahallit jne.). Erityislaeilla suojattujen ympäristöjen tallentamisessa huomioidaan kohteisiin liittyvä lainsäädäntö. Esimerkiksi muinaismuistolaki suojaa kiinteitä ja irtaimia muinaisjäännöksiä sekä laivahylkyjä. Mikäli dokumentointi kohdistuu muinaisjäännökseen, kohteeseen ei saa kajota eikä sitä saa vahingoittaa. Henkilöihin liittyvän tiedon kerääminen Monet tallennuksista kohdistuvat ihmisiin, heidän toimintaansa ja kokemuksiinsa. Lisäksi tallennusta tehdään tiloissa, joissa ihmisiä liikkuu ja näkyy. Kuvien ohella myös haastattelut ja havainnoinnit sisältävät tietoa, joka saattaa olla henkilötietolain suojaamaa. Henkilötietolaki säätelee henkilötietojen keräämistä, tietojen käsittelyä ja tallentamista sekä oikeutta saada tietoa rekisteristä. Laki suojaa etenkin yksityisiin henkilöihin liittyviä arkaluontoisia tietoja. Myös henkilövalokuvat ovat henkilötietolain alaista aineistoa. Tutustu henkilötietolakiin: linkki http:// www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990523. Tallennusta suunnitellessa selvitetään, muodostuuko kerätystä aineistosta henkilötietorekisteri sekä miten rekisteriä säilytetään ja käsitellään. Dokumentoinnissa kerättävän henkilötiedon tulee olla tallennuksen kannalta perusteltua. Henkilötietolain alaista tietoa ei ole syytä kerätä turhaan.
Mikäli dokumentoinnin kohteena on alaikäisiä lapsia, luvat tallennukseen ja kuvaamiseen pyydetään huoltajilta. Tallennuksen kohde voi halutessaan määrittää rajoituksia aineiston käytölle (esim. nimettömyys). Rajoituksista tulee sopia kirjallisesti. Tekijänoikeudet ja muut immateriaalioikeudet Tekijänoikeudet suojaavat luovan toiminnan tuotantona syntyvää aineistoa. Tekijänoikeuksien suojaamaa aineistoa ovat mm. kirjalliset tai suulliset esitykset, sävel- ja esittävän taiteen teokset, elokuvat, valokuvat sekä kuvataiteen, rakennustaiteen sekä taide- ja käsiteollisuuden tuotteet. Tekijänoikeus aineistoon muodostuu teoksen syntyhetkellä automaattisesti ja on voimassa 70 vuotta tekijän kuolemasta. Tavallisen, teoskynnystä ylittämättömän valokuvan suoja-aika on 50 vuotta. Valokuvan suoja-aika on rauennut, mikäli valokuva on julkistettu ennen vuotta 1966. Tutustu tekijänoikeuteen: linkki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404. Monet arkisilta tuntuvat aineistot, kuten kartat, juhlapuheet, kirjeet ja koululaisten piirrokset, ovat tekijänoikeuslain suojaamia. Mikäli dokumentointiin sisältyy tekijänoikeuslain alaisia aineistoja, tulee oikeuksien siirtymisestä sopia kirjallisesti tekijänoikeuden haltijan kanssa. Tekijänoikeudet ovat lähtökohtaisesti aineiston tekijällä, kuten valokuvaajalla tai piirroksen piirtäjällä. Osaa tekijänoikeuksista valvovat tekijänoikeusjärjestöt. Tekijän kuoleman jälkeen oikeuksia valvovat myös perikunnat. Teollisuuslaitokset ja yritykset ovat suojanneet osan toiminnastaan ja tuotteistaan. Yritys- ja tuotesalaisuuksien tai tavaramerkillä suojattujen aineistojen tallentamisesta sovitaan yhteistyössä oikeuksien omistajan kanssa. Aineistojen tallentamiseen ja käyttöön liittyvät luvat Dokumentoinnin yhteydessä sovitaan työn tuloksena syntyvien aineistojen tallentamisesta ja tulevasta käytöstä. - Kuka vastaa aineiston tallentamisesta? - Missä sitä jatkossa säilytetään? - Miten aineistoa voidaan käyttää ja julkaista? - Liittyykö aineiston käyttöön erityisehtoja? Aineiston käyttöä ovat mm. tutkimus-, opetus- ja näyttelykäyttö sekä erilaiset julkaisut. Kuvien julkaiseminen painettuna tai internetissä vaatii luvan sekä aineiston tuottajalta että kohteelta. Esimerkiksi henkilövalokuvissa lupa tarvitaan kuvaajan lisäksi kuvassa näkyvältä henkilöltä. Valo- ja videokuvauksessa sovitaan aineistoon liittyvien henkilökuvien käytöstä ja julkaisemisesta. Henkilökuvaksi katsotaan kuvat, joista henkilö on selvästi tunnistettavissa. Lupa henkilökuvan julkaisemiseen pyydetään kirjallisesti. Haastattelu- ja kyselyaineistoissa on tärkeää, että vastaaja on tietoinen aineiston tulevasta sijoituspaikasta ja käyttötavoista. Mikäli tallennuksessa käytetään valmista kyselypohjaa, sisällytetään tieto aineistojen tallentamisesta ja käytöstä kyselylomakkeeseen.
Havainnointitilanteissa tiedotetaan avoimesti aineiston käytöstä ja tallentamisesta. Mikäli havainnointi kohdistuu tiettyihin henkilöihin, sovitaan aineiston käytöstä kirjallisesti kohteiden kanssa. Toisinaan lupia täytyy sopia useiden tahojen kanssa. Esimerkiksi yritysympäristöissä kohteen omistajan lisäksi kyseeseen voivat tulla mm. dokumentoitavina olevat työntekijät tai yrityksessä vierailevat asiakkaat. 6. Aineistojen käsittely ja säilyttäminen Aineistojen käsittely Nykyajan dokumentoinnin tavoitteena on aiheeseen liittyvien aineistojen ja tiedon kerääminen. Tallennuksessa syntyy erityyppisiä dokumentteja, kuten valokuvia, haastattelutietoja, kyselylomakkeita tai havainnointipäiväkirjoja. Aineistoja käsitellään huolellisesti ja järjestelmällisesti, jotta ne eivät vahingoitu ja että aineistoihin liittyvät tiedot säilyvät. Lupatiedot säilytetään aineistojen yhteydessä. Henkilötietoja sisältäviä aineistoja käsitellään erityisen huolellisesti, etteivät tiedot päädy ulkopuolisten käsiin. Digitaalisten tiedostojen varmuuskopioinnista huolehditaan heti aineistojen valmistumisen jälkeen. Dokumentointiaineistojen säilyttämisvastuu on hyvä sopia jo työn alkuvaiheessa. Minne aineisto tallennetaan ja kuka siitä vastaa? Minne aineisto siirretään esimerkiksi yhdistyksen toiminnan päätyessä? Tavoitteena pitkäaikainen säilyminen Museoiden kokoelmiin tallennettuna dokumentointitietoa säilytetään pysyvästi. Mikäli aineistoa säilytetään vain määräajan, tieto hävitysajasta kirjataan dokumentoinnin tietoihin. Tallennuksessa syntyvien fyysisten dokumenttien, kuten esineiden, valokuvavedosten tai paperiasiakirjojen, säilyminen turvataan käyttämällä pitkäaikaiseen säilytykseen soveltuvia, aineistoille turvallisia säilytysmateriaaleja. Lisäksi huolehditaan oikeista ja turvallisista säilytysolosuhteista. Erityyppiset aineistot säilyvät parhaiten, kun olosuhteet pysyvät tasaisina. 18-20 Celsius-asteen lämpötila ja 30-50 prosentin suhteellinen kosteus sopii useimmille aineistotyypeille. Lisätietoja säilytysmateriaaleista ja säilytysolosuhteista voi kysyä Keski-Suomen museosta. (linkki yhteystietoihin). Valokuvavedosten ja filminegatiivien käsittelyssä käytetään puuvillahansikkaita sormenjälkien estämiseksi. Puuvillahansikkaat soveltuvat myös muiden hauraiden aineistojen käsittelyyn. Fyysiset dokumentit voidaan säilyttää sellaisinaan tai digitoida myöhemmin. Digitoinnilla tarkoitetaan analogisten aineistojen muuttamista sähköisiksi tiedostoiksi. Digitointia tehdään mm. skannaamalla ja digitaalikuvaamisella.
Digitaalisten aineistojen säilyttäminen Yhä suurempi osa aineistoista syntyy ja säilytetään digitaalisina tiedostoina. Digitaalisissa aineistoissa tieto säilyy sähköisessä muodossa. Laitteiden ja ohjelmistojen muuttuessa on huolehdittava aineistojen konvertoinnista, jotta digitaalinen tieto pysyy käytettävänä ohjelmistojen ja tietojärjestelmien muuttuessa. Digitaalisille aineistoille on määritelty pitkäaikaiseen säilytykseen soveltuvat tiedostomuodot. Alkuperäisen aineistojen tallentaminen tällaiseen muotoon helpottaa digitaalisen aineistojen säilymistä käytettävänä. Pitkäaikaiseen säilyttämiseen soveltuvia tiedostomuotoja ovat mm. - Tekstitiedostot: teksti/plain, PDF/A, html, xml, xhtml, odf, epub - Äänitiedostot: wav - Kuvatiedostot: DNG, TIFF, JPG, PNG - Liikkuva kuva: JPG 2000 - Verkkoarkistot: WARC - Sähköiset kyselyaineistot: csv Pysyvästi säilytettävien tiedostomuotojen tiedostokoot ovat suuria. Tiedostojen säilyttämiseen täytyy varata riittävästi kovalevy- tai palvelintilaa. CD-rom -levyt eivät ole ainoastaan riittävä pysyvän säilytyksen muoto. Aineistot tulee tallentaa vähintään kahteen paikkaan. Pysyvistä tiedostoista voidaan myöhemmin tuottaa kevyempiä katselu- ja kuuntelutiedostoja. Digitaaliset tiedostot nimetään selkeästi ja systemaattisesti, jotta tietosisältö on löydettävissä. Nimeämisessä tärkeää on johdonmukaisuus. Numeraalista merkintää voi täydentää sanallisella selityksellä. 7. Tietojen kirjaaminen aineistoista Dokumenteista museo-objekteiksi Nykyajan dokumentoinnissa museoiden kokoelmiin syntyy uutta aineistoa. Esineen tai ilmiön tallentuminen osaksi kokoelmaa on prosessi, jossa alkuperäinen kohde tai tieto siirretään museoympäristöön. Keskeistä on monipuolinen tieto, joka säilyy aineiston mukana. Museokokoelmiin luetteloitavia aineistoja kutsutaan objekteiksi. Niitä voivat olla yksittäiset esineet, digitaaliset aineistot tai laajemmat kokonaisuudet, kuten rakennetut ympäristöt, jotka halutaan säilyttää paikallaan tai dokumentoituna. Museoiden kokoelmat muodostuvat näistä erilaisista objekteista. Monissa museoissa esine-, kuvaja arkistoaineistoa käsitellään erillisinä. Myös taideteokset muodostavat usein oman kokoelmakokonaisuutensa samoin kuin dokumentoituna säilytettävien kohteiden aineistot (esim. rakennustutkimuksen aineistot).
Luettelointi Tietojen kirjaamista aineistoista kutsutaan luetteloinniksi. Luetteloinnin tavoitteena on erilaisiin objekteihin liittyvien tietojen tallentaminen ja tekeminen hakukelpoiseksi. Luetteloinnin avulla aineistot pystytään myöhemmin tunnistamaan kokoelmista. Luettelointi on hidasta ja huolellisuutta vaativaa työtä. Usein objektit ovat keskenään niin erilaisia, että tiedot aineistoista joudutaan kirjaamaan yksittäin. Massaluettelointi eli yhteisten tietojen kirjaaminen yhdellä kertaa kaikkiin objekteihin soveltuu vain rajatuille aineistoille. Luettelointitietoihin kirjataan objektiin liittyvät keskeiset tiedot. Näitä ovat mm. objektiin liittyvät henkilöt, paikat ja ajoitukset sekä keruun ja hankinnan tiedot. Myös valmistus- ja käyttötiedot sekä historiatiedot tallennetaan objektin yhteyteen samoin kuin tiedot luvista ja käyttöoikeuksista. Osa luettelointia on objektin fyysisten ominaisuuksien ja sisällön kuvailu. Mikäli olet tallentamassa dokumentointiaineistosi Keski-Suomen museoon, löydät tarkemmat tiedot kohdasta Palautusohjeet. 8. Raportointi ja jälkityöt Dokumentointiraportti Dokumentointiraportti kokoaa yhteen tallennuksen taustat, toteutuksen ja sisällön. Dokumentoinnin perustietoihin kuuluvat dokumentoinnin nimi, tekijät, paikka ja aikatiedot. Käytettyjen tallennusmenetelmien tiedot kirjoitetaan osaksi raporttia. Raporttiin listataan myös dokumentointiin liittyvät luvat sekä tuotetut aineistot. Dokumentointiraportti vastaa dokumentointisuunnitelman kysymyksenasetteluun. Dokumentointiraportin yhteyteen voi kirjata myös vapaamuotoisia ja kokemuksellisia tietoja dokumentointityöstä. Kertomukset ja tunnelmat dokumentoinnin suorittamisesta taustoittavat kerättyjä aineistoja. - Miten suunnitellut tavoitteet toteutuivat? - Millaisia aineistokokonaisuuksia dokumentoinnissa syntyi? - Mikä onnistui? - Jäikö jotain tekemättä? Mikäli palautat nykyajan dokumentointiaineiston Keski-Suomen museoon, katso tarkemmat ohjeet dokumentoinnin palauttamisesta kohdasta Palautusohjeet. Kiitokset yhteistyöstä Hyviin käytäntöihin kuuluu yhteistyökumppaneiden kiittäminen. Kiitos voi olla esimerkiksi tilaisuus, jossa esitellään dokumentoinnin tuottamaa aineistoa tai aineistosta tuotettu näyttely tai verkkonäyttely. Dokumentoinnissa syntynyt aineisto, esimerkiksi haastattelun litteraatio, toimitetaan haastateltavalle tai kohteelle, mikäli näin on etukäteen sovittu.