Sisältö. Yhdistystiedote 1/2015 30.1.2015

Samankaltaiset tiedostot
PROJEKTITUKIOHJE 2017

Reserviläisliitto ry. Piiri-info / Satakunta

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus

Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan päätöspuhe Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlassa , M/S Baltic Queen

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

Sisältö. Yhdistystiedote 4/ Reserviläisliitto Suomen suurin maanpuolustusjärjestö 58. toimintavuosi

Kaksi muutoksen vuosikymmentä -juhlaseminaari

I kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustusedellytysten parantumiseen toiminta-alueella

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

RESERVILÄISLIITON. toimintasuunnitelma ja talousarvio Liittohallituksen esitys syyskokoukselle

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisäksi Reserviläisliitolla on ansioristi, josta on säädetty asetuksella 655/1982. Ansioristiä voidaan myöntää myös soljella.

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa.

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnan vakiinnuttamiseen

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Kuva: Tuomas Kaarkoski

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

TOIMINTASUUNNITELMA

RESERVI - MAANPUOLUSTUKSEMME PERUSTA. Vahvaa puolustusta ylläpidettävä

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.

Kristillinen Eläkeliitto ry

Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi annettiin Pertti Tenhuselle tälle myönnetty liiton kultainen ansiomitali.

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali.

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

Suomen Metsäsertifiointi ry:n hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

Sisältö. Yhdistystiedote 5/

SUOMEN KIIPEILYLIITTO RY.

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

RESERVILÄISLIITTO. - Reservin Aliupseerien Liitto ry TOIMINTASUUNNITELMA JA -KALENTERI 2009

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin rekisterinumerolla

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

Keliakialiitto ry Säännöt

Koko kansan maanpuolustusjärjestö. Reserviläisliiton vuosikokous! Kokkola!

1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa (sisältää muutokset)

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1

Perustettu Rekisteröity

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta

Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa , rekisterinumero on ))

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin Muutokset merkitty rekisteriin Rekisterinumero Nimi, kotipaikka ja tarkoitus

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet

HOAY Rautatieläisenkatu HELSINKI puh , toimisto@hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Toimintavuoden valtakunnallinen teema on Reservissä kaiken varalta

Reserviläisliitto Reserviläisliiton jäsenkysely

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2016/5 Hallitus Sivu 2 / 6

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, Turku Puh. (02) PL1000, Turku

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT

JÄSENYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on HELSINGIN kaupunki ja toimialueena Suomen valtakunnan valtiollinen alue.

Ohjesääntö metsäsertifioinnin alueelliselle toimikunnalle XX PEFC-ryhmäsertifiointialueelle ( alkaen)

Transkriptio:

Reserviläisliiton hallituksessa aloittivat vuoden vaihteessa Jari Hirvimäki, Heikki Tarkkanen, Olli Leisti, Tomi Nikkanen ja Kalevi Valtanen. Yhdistystiedote 1/2015 30.1.2015 Reserviläisliitto Suomen suurin maanpuolustusjärjestö 60. toimintavuosi Sisältö Pääkirjoitus................. 2 Lainsäädäntö ja lausunnot......... 3 Ajankohtaista Reserviläisliitosta...... 4 Reserviläisliitto 60 vuotta 2015....... 7 Jäsenrekisteriasiat............. 9 Liitteet...................10

Pääkirjoitus Pääkirjoitus meille kunnia-asia. Se on myös tulosta liiton pitkäaikaisesta ja poikkeuksellisen vahvasta sitoutumisesta veteraanityöhön. Arvelen, että hyvin hoidettuna tämä projekti poikii jatkoa. Näiden tapahtumien varjoon on hieman jäänyt se, että Reserviläisliitto aikoo ensimmäistä kertaa historiansa aikana olla aktiivinen eduskuntavaalien yhteydessä. Liittohallituksemme hyväksyi runsas viikko sitten vaaliohjelman, jossa on määritelty lähivuosien tavoitteemme puolustusvoimien ja sen määrärahojen kehittämisen osalta. Hyväksyttyjen linjausten pohjalta laaditaan lyhyt vaaliohjelma kampanjointivaiheeseen sekä laajempi asiakirja hallitusneuvotteluita varten. Tavoitteena on saada Arkadianmäelle mahdollisimman monta sellaista kansanedustajaa, jotka haluavat ylläpitää itsenäistä ja koko valtakunnan kattavaa puolustusta myös jatkossa. Olemme valmiita tukemaan puoluekannasta riippumatta jokaista, joka on valmis turvaamaan nykyisen puolustusjärjestelmämme ylläpidon myös seuraavalla vaalikaudella. Reserviläisliitto juhlii tänä vuonna kuusi vuosikymmentä kestänyttä taivaltaan. Vuosi 2015 pitää sisällään useita ennennäkemättömiä tapahtumia ja projekteja. Päällimmäisenä mieleen tulee tietysti juhlaristeilymme, joka kokoaa huhtikuussa Baltic Queen -laivalle noin 1.800 aktiivireserviläistä ja heidän seuralaistaan sekä erilaisten sidosryhmiemme edustajaa. Tapahtumasta tulee liiton historian ja samalla myös koko sodanjälkeisen vapaaehtoisen maanpuolustustyön suurin. Tämä sopiikin hyvin Reserviläisliitolle, joka on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Kansallisena veteraanipäivänä 27.4. järjestämme yhdessä Sotainvalidien Veljesliiton, Suomen Sotaveteraaniliiton ja Rintamaveteraaniliiton kanssa seppeleenlaskun, joka on liiton historian isoimpia tapahtumia sekin. Tavoitteena on laskea seppeleet mahdollisimman monelle Suomen yli 600 sankarihaudalle päivänä, jolloin tulee kuluneeksi tasan 70 vuotta Lapin sodan päättymisestä. Veteraanien toivomuksesta Reserviläisliitto kantaa tapahtumasta päävastuun. Kentältä tihkuneiden tietojen pohjalta voi jo sanoa, että asia otetaan vakavasti ja laskuja valmistellaan innokkaasti. Syytä onkin, sillä Kansallisen veteraanipäivän seppeleenlasku on Tulevan neljän vuoden aikana edessä on isoja ratkaisuja mm. kalustohankintojen osalta. Akuutein ongelma on kuitenkin ratkaistava ensimmäiseksi. Puolustusbudjetin tulee jo ensi vuonna olla 50 miljoonaa euroa nykyistä suurempi. Parlamentaarisen selvitysryhmän mukaan koko lisärahoitustarve vuoteen 2020 mennessä on 150 miljoonaa euroa. Lisäksi tulee tehdä indeksikorotukset. Reserviläisliiton vaaliohjelma julkaistaan lähipäivinä, jonka jälkeen on kampanjoinnin aika. Osa piireistä on järjestämässä seminaarityyppisiä tilaisuuksia, joihin kutsutaan eduskuntaan pyrkiviä. Myös muilta piireiltä odotamme samansuuntaisia toimenpiteitä. Yhdistystasolla asettaisin ainakin pienemmillä paikkakunnilla tavoitteeksi myös sen, että jokainen paikkakunnalta eduskuntaan pyrkivä tavattaisiin ja hänelle luovutettaisiin liiton vaaliohjelma. Sen keskeiset kohdat on hyvä käydä yhdessä läpi. Yhdessä voimme turvata puolustuksemme tulevaisuuden. Nyt on vaalikampanjoinnin aika. Olli Nyberg toiminnanjohtaja 2 Yhdistystiedote 1/2015 2

Lainsäädäntö ja lausunnot Puolustusvoimien kansainvälisestä toiminnasta tulisi saada mahdollisimman paljon osaamista reserviläisille. Kuva: Puolustusvoimat Lausunto ylennysnormista Puolustusvoimat on uusimassa reserviin ja varareserviin kuuluvien ylentämistä koskevaa ohjetta. Taustalla on mm. sodan ajan joukkojen pieneneminen, jonka myötä reserviläisen keskimääräinen sijoitusaika on selvästi aiempaa lyhyempi. Myös omaehtoisen toiminnan ja koulutuksen kasvanut rooli reservin valmiuden ylläpidossa edellyttää muutoksia. Reserviläisliitto esitti antamassaan lausunnossa perinteisestä viiden vuoden ylennysvälistä luopumista. Liitto totesi, että aiempaa lyhyemmät sijoitusajat sodan ajan joukkoihin edellyttävät siirtymistä kolmen vuoden ylennysväliin. Tämä malli mahdollistaisi keskimäärin kolme ylennystä sijoitusaikana. Liitto kiinnitti huomiota myös ylivääpelien ja sotilasmestarien ylennysperusteisiin. Ehdoksi ylennykselle ei tulisi asettaa sijoitusta sodan ajan tehtävään vaan pelkän sijoituskelpoisuuden tulisi riittää. Korkeita aliupseeritehtäviä on sodan ajan joukoissamme merkittävästi aiempaa vähemmän. Omaehtoinen toiminta ja koulutus huomioidaan jatkossa ylennyksistä päätettäessä paremmin. Tämä heijastaa sitä, että reserviläisjärjestöjen toiminnalla ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen koulutuksella on aiempaa suurempi rooli reservin valmiuden ylläpidossa. Lausunto KRIHA-lakien muutostarpeista Ulko- ja puolustusministeriö selvittelevät parhaillaan muutostarpeita kansainväliseen kriisinhallintaan liittyvään lainsäädäntöön. Reserviläisliitto antoi molemmille ministeriöille pitkälti samansisältöisen lausunnon, jossa muistutettiin Puolustusvoimien tärkeimmän, lakisääteisen tehtävän olevan Suomen sotilaallinen puolustaminen ja, että sodan ajan joukoistamme yli 95 prosenttia on reserviläisiä. Liitto moitti lausunnossaan sitä, että kansainväliseen toimintaan on viime vuosina riittänyt hyvin rahoitusta, vaikka reservin kertausharjoitukset on taloudellisiin syihin vedoten pidetty samanaikaisesti minimissä. Liiton mukaan kansainvälistä toimintaa ei jatkossa voi asettaa käytännön prioriteettilistalla kotimaisen toiminnan ja harjoittelun yläpuolelle. Reserviläisliitto myös vaati, että Puolustusvoimien kansainvälistä toimintaa suunnitellaan jatkossa reserviin pohjautuvan puolustusjärjestelmämme ehdoilla. Erilaisista kriisinhallintatehtävistä ja muusta kansainvälisestä toiminnasta on aina pyrittävä saamaan mahdollisimman paljon hyötyä reserviläisten osaamiselle. 3 Yhdistystiedote 1/2015 3

Ajankohtaista Reserviläisliitosta Reserviläisliiton kuluvan vuoden puheenjohtajiston muodostavat varapuheenjohtajat Rauno Hauta-Aho ja Terhi Hakola, puheenjohtaja Mikko Savola sekä varapuheenjohtaja Osmo Suominen. Kansallisen veteraanipäivän seppeleenlasku lähestyy Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto ja Reserviläisliitto toteuttavat Kansallisena veteraanipäivänä yhteisen seppeleenlaskun, jonka tavoitteena on laskea seppeleet Suomen kaikille, yli 600 sankarihaudalle. 27.4. tulee kuluneeksi 70 vuotta Lapin sodan päättymisestä. Veteraanijärjestöjen toivomuksesta Reserviläisliitto kantaa päävastuu laskujen suunnittelusta ja organisoinnista. Reserviläispiirien suunnitelmia käytiin läpi kuluvan vuoden ensimmäisen liittohallituksen kokouksessa, joka järjestettiin 24.1. Seinäjoella. Paikalla oli myös edustus veteraanijärjestöistä. Pääsääntöisesti piirien suunnitelmat olivat hyvällä mallilla. Liittohallitusedustajien puheenvuoroista oli myös aistittavissa, että yhdistystasolla veteraanijärjestöitä tullut pyyntö on otettu innostuneena vastaan ja paikallisten laskujen suunnittelu on täydessä käynnissä. Suunnittelussa voi nojautua liiton laatimaan ohjeeseen, joka jaettiin edellisen Yhdistystiedotteen liitteenä. Tärkeää on mieltää, että kyseessä on yhteinen laskutapahtuma sotiemme veteraaneja edustavien järjestöjen kanssa. Tämä tulee huomioida niin piiritason suunnittelutyössä kuin paikallisissa laskutapahtumissa. Varsinaisten seppeleenlaskijoiden tulisi, mikäli mahdollista olla sotiemme veteraaneja. Lisätietoja Kansallisen veteraanipäivän seppeleenlaskusta löytyy osoitteesta www.reservilaisliitto.fi/ veteraanit Varapuheenjohtajistossa ei muutoksia Reserviläisliiton hallitus myös järjestäytyi Seinäjoen kokouksessa. Liittohallitus nimesi varapuheenjohtajiksi edelleen toiminnanjohtaja Osmo Suomisen Piikkiöstä (1.), myyntipäällikkö Terhi Hakolan (2.) Tampereelta ja kontrolleri Rauno Hauta-ahon Kokkolasta (3.). Kaikki valinnat olivat yksimielisiä. Liiton puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola Ähtäristä sai jatkopestin jo marraskuun syyskokouksessa. Puheenjohtajisto vastaa Reserviläisliitossa lähinnä talouden ja toiminnan johtamisesta sekä juoksevien asioiden hoidosta valiokuntien kokousten välisenä aikana. Valiokunnan kokoonpano pitkälti ennallaan Hallitus muodosti myös liiton valiokunnan 2015, joka vastaa liiton toiminnan ja talouden suunnittelusta sekä pitkälti myös juoksevien asioiden hoidosta yhdessä liiton puheenjohtajiston kanssa. Valiokuntaan valittiin Jaakko Liinamaa Jurvasta, Ismo Nöjd Järvenpäästä, Juha Parkkonen Espoosta ja Jari Hynninen Karttulasta sekä varalle Raimo Mikkonen Mikkelistä, Jouko Hyppönen Konnevedeltä, Hannu P. Martikainen Juuasta sekä Kari Salminen Valkeakoskelta. Liiton valiokunta käsittelee yhdistysten ja piirien projektitukihakemukset. Sen seuraava kokous järjestään 27.2. Käsittelyssä olevien tukihakemusten tulee olla liitossa noin viikkoa ennen kokousta. 4 Yhdistystiedote 1/2015 4

Ajankohtaista Reserviläisliitosta Projektitukiohjeistus 2015 hyväksytty Reserviläisliiton hallitus hyväksyi myös uuden projektitukiohjeistuksen. Tukimäärärahan suuruus on nyt 30.000 euroa ja suurin myönnettävä tuki voi olla 1.200 euroa. Tukea voivat saada vain ne liiton jäsenyhdistykset ja piirit, jotka toimittavat määräaikaan mennessä liitolle raportin vuoden 2014 toimintansa ja osallistumisensa luvuista. Itse tukiohjeistus on pitkälti entisenkaltainen. Uutta ovat lähinnä mahdollisuus saada 500 euron tuki ampumaratojen ympäristölupaprosesseihin liittyen sekä mahdollisuus tukea yhdistystapahtumia, jotka liittyvät Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlavuoteen. Liiton projektituki on tarkoitettu sellaisten hankkeiden ja hankintojen tukemiseen, jotka edesauttavat tai kehittävät jäsenhankintaa, jäsenaktiivisuutta tai toimintaa. Tukea haetaan hakukaavakkeella, jotka käsittelee liiton valiokunta. Kaavakkeen ja sen liitteet voi toimittaa joko postitse tai sähköpostilla. Liite 1, Liiton projektituen myöntämisperusteet 2015 Piirituki nousee kuluvana vuonna Reserviläisliitto maksaa myös tänä vuonna jokaiselle piirilleen säännöllisesti toimintatukea, minkä lisäksi piireillä on mahdollisuus saada ns. suoritusperusteista tukea. Tästä tuesta 240 euroa maksetaan kuukausittain, 720 euroa kun piiri on ilmoittanut liittoon syksyllä 2015 järjestettävän, juhlavuoteen liittyvän tapahtumansa sekä 600 euroa kun ¾ piirin jäsenyhdistyksistä on raportoinut liitolle vuoden 2014 toimintansa ja osallistumisensa luvuista. Näiden tukien lisäksi reserviläispiireillä on mahdollisuus saada suoritepohjaisia palkkioita 4.500 euroa per piiri. Tuki maksetaan asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta, jotka liittyvät jäsenkasvuun ja liittyneiden määriin. Tarkat tavoitteet on kirjattu liiton vuoden 2015 toimintasuunnitelmaan, joka on jaettu piireille jo aiemmin. Piirien on myös mahdollista saada tukea erilaisiin tietotekniikkahankintoihin, johon on toimintavuonna varattu 3.000 euroa. Tätä tukea haetaan vapaamuotoisella hakemuksella. Suoritusperusteisen piirituen palkkiot 2014 Reserviläispiirit olivat viime vuonna kuukausittaisen piirituen lisäksi oikeutettuja ns. suoritusperusteiseen piiritukeen, jota maksettiin asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Vuonna 2014 nämä tavoitteet liittyivät jäsenkasvuun, liittyneiden jäsenten määriin sekä toiminnan raportoinnin kattavuuteen. Kahden ensiksi mainitun osalta palkkiot on nyt määritetty. Jäsenkasvusta maksetaan kolmelle piirille yhteensä 1.800 euroa ja liittyneiden määristä 11 piirille yhteensä 14.000 euroa. Nämä palkkiot menevät maksuun 28.2. Toiminnan raportoinnin kattavuudesta mahdollisesti maksettavat palkkiot määritetään ja maksetaan kun raportointiaika on päättynyt. Myös toimintalomakkeiden palauttamisesta maksetaan piirille kertasuorituksena 600 euroa, kun ¾ piirin yhdistyksistä täyttää internetissä olevan lomakkeen. Koska toimintalomakkeiden kerääminen on vielä kesken, nämä tuet maksetaan maaliskuussa. Liite 2, Suoritusperusteiset piirituet 2014 Henkilökohtainen jäsenhankintakilpailu on käynnissä Reserviläisliitossa on perinteiseen tapaan käynnissä henkilökohtainen jäsenhankintakilpailu, jossa huomioidaan jokainen liittynyt ja kuluvan vuoden aikana jäsenmaksunsa ensimmäistä kertaa maksanut jäsen. Jäsenmaksulaskutuksen aikataulun johdosta kilpailukausi on käytännössä 1.10.2014-30.9.2015. Mukaan ei lasketa niitä henkilöitä, jotka ovat jo jäsenenä jossain toisessa liiton jäsenyhdistyksessä. Jäsenhankintakilpailuun osallistuu jokainen em. aikana tehty, sähköinen tai paperinen ilmoitus uudesta jäsenestä, johon on selkeästi merkitty tieto siitä, kuka on jäsenhankkija. Vuoden 2015 jäsenhankintakilpailussa palkinnot ovat seuraavat: Kilpailun voittaja, 500 euron matkalahjakortti tai vastaava tuki yhdistyksen toimintaan Vähintään 20 jäsentä, risteilylahjakortti Vähintään 15 jäsentä, hotellilahjakortti Vähintään 10 jäsentä, sissipuukko M/95 Vähintään 5 jäsentä, RES-vyö Vähintään 1 jäsen, RES-muistitikku Kuluvan vuoden kilpailun tulokset julkaistaan vuoden 2016 alussa. Viime vuoden kilpailutuloksista tiedotetaan lähipäivinä. 5 Yhdistystiedote 1/2015 5

Ajankohtaista Reserviläisliitosta Reserviläisliiton joukkue CISOR -järjestön sotilasmoniottelussa Espanjassa. CISOR-puheenjohtajuutta päätetty hakea Reserviläisliitto on jo vuodesta 2003 ollut mukana lähinnä eurooppalaisia reservinaliupseerijärjestöjä edustavan CISOR-järjestön (Confédération Interalliée des Sous-Officiers de Réserve ) toiminnassa. Aiemmin AESOR-nimellä toimineessa järjestössä on Reserviläisliiton lisäksi mukana reserviläisjärjestöjä Belgiasta, Espanjasta, Hollannista, Italiasta, Itävallasta, Puolasta, Ranskasta, Saksasta, Sloveniasta, Sveitsistä ja Tanskasta. Lisäksi Albania ja Bulgaria ovat mukana tarkkailijastatuksella. CISOR-järjestön toiminta koostuu muutamasta vuosittaisesta hallituksen kokouksesta sekä joka toinen vuosi järjestettävästä kongressista, sotilasmoniottelusta ja puheenjohtajuuden vaihtotilaisuudesta. Järjestelyistä vastaa kulloinkin puheenjohtajajärjestö, jonka kausi on aina kaksivuotinen. Työskentelykielenä on englanti mutta myös saksaa ja ranskaa käytetään CISOR:n piirissä paljon. Reserviläisliitolta on jo aiemmin tiedusteltu mahdollisuutta hoitaa vuosien 2016-2018 puheenjohtajuus. Liittohallitus päätti 24.1. kokouksessaan hakea puheenjohtajuutta saatuaan Puolustusvoimilta tiedon, että tapahtumat voidaan järjestää sen tuella. Mikäli puheenjohtajuus liitolle myönnetään, ulottuu se kesäkuusta 2016 kesäkuuhun 2018. CISOR-puheenjohtajuuden hoitaminen ei edellytä liitolta merkittävää taloudellista panostusta mutta projektin vaatima vapaaehtoistyön määrä on suuri. Liitto etsii vapaaehtoisia ensisijaisti oman järjestön sisältä. Rekrytointi käynnistyy kun päätös vuosien 2016-2018 puheenjohtajuudesta on CISOR:ssa tehty. RES 2020 -strategiaa viimeistellään Reserviläisliiton seuraavaa strategiaa on työstetty jo pari vuotta. Vuodet 2016-2020 kattava RES 2020 -strategia tulee päätöskäsittelyyn Porin syyskokouksessa ensi marraskuussa. Asiakirja on ollut piireissä lausunnolla jo viime kesänä ja toinen lausuntokierros ajoittuu ensi kesään. RES 2020 -strategiassa määritellään liiton tärkeimmät tavoitteet seuraavalle viidelle vuodelle. Nämä on määritelty keväällä 2013 tehdyn jäsenkyselyn pohjalta ja ne liittyvät reserviläistoiminnan tunnettuuden lisäämiseen, suomalaisten maanpuolustustahdon ylläpitämiseen, edunvalvontaan sekä liiton toimintaedellytysten varmistamiseen. Strategiassa on myös määritelty tavoitetila, jossa Reserviläisliiton tulisi olla vuonna 2020. Tavoitteena on strategia, jonka tavoitteisiin mahdollisimman suuri osa yhdistysten ja piirien luottamushenkilöistä on valmis sitoutumaan. Tämä edellyttää, että järjestökenttä antaa palauteta strategiasta sen 6 Yhdistystiedote 1/2015 6

Reserviläisliitto 60 vuotta 2015 rakennusvaiheessa. Ollaan siis hereillä ensi kesänä kun RES 2020 -strategia tulee seuraavan kerran lausunnolle piireihin. Yhdistysten sääntömuutoksiin kaivataan perusteluita Reserviläisliitto laati runsas vuosi sitten uudet, ennakkotarkastetut mallisäännöt jäsenyhdistystensä käyttöön. Näissä oli mm. huomioitu lainsäädännöllisiä muutoksia sekä kevennetty kokouskutsu- ja hallintomenettelyitä. Uudet mallisäännöt sisälsivät aiempaan tapaan kaksi vaihtoehtoa jäsenyysehdon ja hallituksen jäseniä koskevien rajausten osalta. Monet yhdistykset ovat jo tehneet sääntömuutoksen uusien mallisääntöjen mukaisena. Muutamat ovat kuitenkin tehneet sääntöihinsä muutoksia, jotka poikkeavat mallisäännöistä yhden tai useamman pykälän osalta. Tämä tekee sääntöjen rekisteröintiprosessista monimutkaisemman ja kalliimman. Lisäksi liittohallitus joutuu käymään jokaisen poikkeavan pykälän tarkasti läpi, koska yhdistysten sääntömuutosten rekisteröinti edellyttää Reserviläisliitossa pääsääntöisesti liittohallituksen hyväksyntää. Reserviläisliiton hallitus edellyttää jatkossa mallisäännöistä poikkeavien sääntömuutosten perustelua. Tätä varten on laadittu kaavake, jolla mallisäännöistä poikkeavat sääntöpykälät perustellaan. Lomake tulee jatkossa täyttää jokaisen sellaisen pykälän osalta, jonka muoto poikkeaa mallisääntöistä. Kultainen jäsenmerkki lehvillä on edelleen tilattavissa liiton nettisivuilla olevalla lomakkeella sekä erillisellä tilauskupongilla, joka löytyy mm. Reserviläinenlehdessä julkaistuista merkki-ilmoituksesta. Jokaisen tilaajan jäsenyyden kesto tarkistetaan ennen merkin lähettämistä. Juhlaviikonloppu lähestyy Reserviläisliiton historian suurin tapahtuma järjestetään 11.-12.4. Helsingissä ja Baltic Queen -aluksella. Juhlatapahtumat käynnistyvät lauantaina 11.4. klo 12.00 Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä, jossa lasketaan seppeleet sankariristille ja Marsalkka Mannerheimin hautapaadelle. Paikalla on liiton ja piirien lipuista koottu lippulinna. Musiikista vastaa Dragsvikin perinnesoittokunta. Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään klo 13.30 Sokos Hotel Presidentin tiloissa. Tervehdyksiä 60 vuotta täyttävälle Reserviläisliitolle voi esittää klo 15-16. Virallinen kokouskutsu lähetetään seuraavan Yhdistystiedotteen liitteenä. Varsinaiset 60-vuotisjuhlallisuudet järjestetään M/S Baltic Queen -aluksella, joka lähtee Helsingin länsisatamasta klo 18.30. Laiva on tulossa aivan täyteen, joten myös juhlabuffetit ja muut ruokailut kannattaa varata ennakkoon. Juhlaviikonlopun tuore ohjelma ja muuta lisätietoa Reserviläisliitto 60 vuotta -risteilystä löytyy osoitteesta www.reservilaisliitto.fi/juhlavuosi. Liite 3, Mallisäännöistä poikkeava sääntömuutos -lomake Kultainen jäsenmerkki lehvillä on edelleen myynnissä Reserviläisliitto otti viime vuoden lopulla käyttöön uuden, erittäin pitkäaikaisille jäsenille tarkoitetun jäsenmerkin. Kultainen jäsenmerkki lehvillä on täyttää kultaa ja sen voivat hankkia vain vähintään 20 vuotta jäsenenä olleet henkilöt. Merkissä on kuvattuna Reservin Aliupseerien Liiton vanha logo, jota kiertää lehväkuvio. Kultaisen jäsenmerkin lehvillä hankintaoikeudesta kerrottiin lokakuun puolivälissä kirjeitse niille jäsenille, jotka ovat oikeutettuja merkin hankintaan. Lisäksi lähetettiin sähköinen uutiskirje. Tähän mennessä tilauksia on tullut noin 800 kappaletta. Reserviläisliiton kultaisen jäsenmerkin lehvillä voivat hankkia vähintään 20 vuotta jäseninä olleet. Merkki on täyttä kultaa. 7 Yhdistystiedote 1/2015 7

Reserviläisliitto 60 vuotta 2015 Reserviläisliiton Erikoisluokan ansiomitalin 60 -vuotissoljen hinta on 15 euroa. Piirien risteilytavoitteet uusiksi Reserviläisliitto 60 vuotta -risteilyä on markkinoitu sekä liiton että piirien toimesta. Reserviläispiireillä on mahdollisuus saada korkeintaan 2.000 euroa palkkio, jos niille asetettu osallistujatavoite tulee täyteen. Piirien jäsenmääräpohjaiset tavoitteet on nyt määritetty uudestaan, koska risteilyssä käytettävä alus vaihtui alkuperäistä pienempään. Reserviläisliiton risteilypalkkio maksetaan piirille risteilyn jälkeen. Palkkio tulee käyttää piirissä ensi syksynä järjestettävään, liiton juhlavuoteen liittyvän tapahtuman järjestämiseen, jonka tulee olla maakunnallisen tason messutapahtuma, maanpuolustusjuhla tai koko perheelle tarkoitettu liikuntatilaisuus. Reserviläisliiton juhlaristeilylle mahtuu noin 1.800 matkustajaa. Tällä hetkellä koossa on noin 1.500 juhlijaa. Piirikohtaiset tavoitteet ovat liitteenä. Liite 4, Piirikohtaiset osallistujatavoitteet Reserviläisliitto 60 vuotta -risteilylle ErAm-haku käynnistyy maaliskuussa Reserviläisliiton Erikoisluokan ansiomitali (ErAm) perustettiin vuonna 2005 liiton täyttäessä 50 vuotta. Vain liiton erityisinä merkkivuosina käytössä oleva ErAm voidaan hakemuksesta myöntää henkilölle, jonka jäsenyys yhdessä tai useammassa Reserviläisliiton jäsenyhdistyksessä on kestänyt vähintään kymmenen vuotta. Huomionosoitusta ei ole myönnetty vuoden 2006 jälkeen. Reserviläisliiton täyttäessä 60 vuotta Erikoisluokan ansiomitali on taas haettavissa. Tästä mahdollisuudesta kerrotaan maaliskuussa kirjeitse niille jäsenille, jotka ovat saavuttaneet hankintaoikeuden vuoden 2006 jälkeen. Kirje sisältää hakukaavakkeen, joka tulee lähettää asianmukaisesti täytettynä ja allekirjoitettuna suoraan liittoon. Mikäli huomionosoitus myönnetään, toimitetaan se asianomaiselle henkilölle kunniakirjan sekä laskun kera ennen lippujuhlapäivää. Erikoisluokan ansiomitalin 60 euron hinta sisältää mitaliin kiinnitetyn 60-vuotissoljen. Ne henkilöt, joille ErAm on myönnetty vuosina 2005-2006, voivat hankkia mitaliin pelkän soljen. 60-vuotissoljen hinta erikseen hankittuna on 15 euroa. Soljen hankintaoikeudesta tiedotetaan sekä liiton nettisivuilla että Reserviläinen-lehdessä. Reserviläisliiton ansiomitalijärjestelmässä Erikoisluokan ansiomitali sijoittuu Pronssisen ja Hopeisen ansiomitalin väliin. Seuraava hakumahdollisuus ErAm:n osalta on näillä näkymin vasta vuonna 2025 liiton täyttäessä 70 vuotta. Viimeiset 2014 jäsenmaksut tilitetty Vuoden 2014 loppupäivinä maksetut jäsenmaksut on tilitetty yhdistyksille ja piireille viikolla 13.1. Erillistä tilitysraporttia ei enää lähetetä vaan yhdistykset ja piirit voivat muodostaa tarvittavan tilitysraportin maanpuolustusrekisterin raporteista: raportit / listaukset / maksut / tilitysraportti-liittotilasto (historia). Kaikki viime vuoden maksaneet jäsenet tulevat mukaan raporttiin kun se muodostetaan aikavälille 1.1.2014 13.1.2015. 8 Yhdistystiedote 1/2015 8

Jäsenrekisteriasiat Kuluvan vuoden jäsenmaksuja tilitetään yhdistyksille ja piireille näillä näkymin viikoilla 12, 24, 41 ja 50. Vuoden ensimmäisestä tilityksestä vähennetään yhdistysten kunnia- ja vapaajäsenten piiri- sekä liittomaksuosuudet. Rekisterisotkut vaikuttivat jäsenmääriin Reserviläisliitto, Suomen Reserviupseeriliitto ja Maanpuolustuskiltojen liitto siirtyivät viime vuoden alussa käyttämään uutta, yhteistä jäsenrekisteriä. Kolmen liiton yhteisrekisterin pystyttäminen oli odotettua merkittävästi vaikeampaa. Alkuvuoden jäsenmaksulaskutuksessa oli suuria vaikeuksia ja erilaisia rekisterivirheitä korjattiin pitkälle loppuvuoteen. Rekisteriongelmat heijastuivat vahvasti RES:n ja RUL:n jäsenmääräkehitykseen. Molemmissa liitoissa niin kokonaisjäsenmäärät kuin maksaneiden jäsenten määrätkin laskivat selvästi. Tämän johdosta kenenkään jäsenyyttä ei normaalitapaan päätetty jäsenmaksun 2013 maksamattomuuden perusteella vaan myös nämä henkilöt saavat jäsenmaksulaskun kuluvalta vuodelta. Reserviläisliitossa 31.12.2014 kokonaisjäsenmääräksi muodostui 36.164 jäsentä, joista 34.219 oli maksanut jäsenmaksunsa. Kokonaisjäsenmäärässä on laskua 376 henkeä ja maksaneissa jäsenissä 534 henkeä. Lopulliset piiri- ja yhdistyskohtaiset jäsenmäärätilastot julkaistaan liiton nettisivuilla helmikuun puoleenväliin mennessä. Liiton jäsenyhdistysten henkilöjäsenistä 59 prosenttia oli vuoden lopulla aliupseereita, 28 prosenttia miehistöä, neljä prosenttia upseereita ja 9 prosenttia armeijaa käymättömiä henkilöitä. Jäsenyhdistyksiä Reserviläisliitolla oli vuoden lopulla 343 kappaletta. Jäsenyhdistyksiin liittyi viime vuoden aikana 2.091 uutta henkilöä, mikä on 101 henkilöä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Suhteessa eniten liittyneitä oli Pohjois-Karjalassa, jossa liittyneiden osuus jäsenistöstä oli vuoden lopulla 10,3 prosenttia. Määrällisesti eniten uusia jäseniä oli Helsingin piirissä, jonka yhdistyksiin liittyi viime vuoden aikana 287 henkilöä. Liite 5, Reserviläisliiton jäsenmäärä per 31.12.2014 Liite 6, Uudet jäsenet piireittäin 1.1.-31.12.2014 Jäsenmaksulaskujen postitus alkaa Reserviläisliiton jäsenmaksulaskujen postitus on käynnistynyt. Lähes kaikki jäsenet saavat nyt paperilaskun, jonka liitteenä on uusi jäsenkortti. Vuodet 2015-2016 voimassa olevalla kortilla saa alennusta ST1- ja miehitetyiltä Shell-asemilta. Poikkeuksena ovat E-laskun ja suoramaksun tilanneet, joiden laskut lähetetään suoraan pankkiohjelmiin tai veloitetaan automaattisesti pankkitililtä. Jäsenkortit postitetaan näille jäsenille erikseen. Lisäksi vapaa- ja kunniajäsenet saavat jäsenmaksulaskun sijasta liitosta kirjeen, jossa on mukana jäsenkortti. Maksun yhteydessä voi hankkia jäsentuotteen. Liiton merkkivuoden kunniaksi tarjolla on Reserviläisliitto 60 vuotta -pinssi, jonka voi hankkia maksamalla vähintään seitsemän euroa ylimääräistä jäsenmaksulaskun yhteydessä. Jokainen jäsen voi olla mukana liiton juhlavuodessa hankkimalla Reserviläisliitto 60 vuotta -pinssin. 9 Yhdistystiedote 1/2015 9

Jäsenrekisteriasiat Uusien laskutus päättyy 30.9. Uusia jäseniä laskutetaan kuluvana vuonna noin kahden viikon välein muttei enää syyskuun jälkeen. Loppuvuonna liittyvät saavat vasta vuoden 2016 jäsenmaksulaskun. Uusi jäsen saa laskun vasta kun yhdistys on hyväksynyt jäsenyyden. Kun henkilö jättää jäsenhakemuksen esim. liiton nettisivujen kautta, lähtee asiasta sähköpostilla tieto asianomaiselle yhdistykselle. Hakemusten käsittely tapahtuu maanpuolustusrekisterissä, jossa hakemuksen voi joko hyväksyä, hylätä tai merkitä käsittelyssä-tilaan. Jälkimmäisessä tapauksessa erilaisia taustaselvityksiä voi tehdä pidempään. Muissa tapauksissa yhdistyksen käsittelyaika jäsenhakemukselle on 30 vuorokautta. Mikäli hakemusta ei tänä aikana käsitellä, tulkitaan jäsenyys hyväksytyksi. Ampumaturvan yläikäraja nousee Reserviläisten ampumaturvan yläikäraja nousee kymmenellä vuodella 80 vuoteen. Tämän myötä 70-80 -vuotiaat senioriturvan haltijat pääsevät ampumaturvan piiriin. Yli 80-vuotiaat voivat hankkia edelleen senioriturvan. Turvatarjoukset kaudelle 1.3.2015-29.2.2016 postitetaan helmikuun puolivälissä. Maksaneille lähetetään parin viikon kuluttua maksusta turvakortti sekä tieto mobiilikortista. Nyt käyttöön tulevasta mobiilikortista lähetetään tekstiviesti, joka sisältää ohjeet sen hakemisesta omaan kännykkään. Mobiilikortti toimii vain älypuhelimessa. Ampuma- tai senioriturvaa edellytetään RES:n, RUL:n ja RESUL:n liittotason kilpailutoiminnassa. Se on ehtona ampumatoimintaan osallistumiselle myös monilla piireillä ja yhdistyksillä. Tarvittaessa turvan voimassaolon voi todistaa tavallisella tai mobiiliturvakortilla. Ajankohtaista juuri nyt Yhdistysten ja piirien luottamushenkilöiden tulee toiminnassaan huomioida seuraavat, lähiaikoina mahdollisesti toimenpiteitä edellyttävät asiat: Malliyhdistyskilpailuhakemukset tulee toimittaa liittoon 28.2. mennessä. Sotavahinkosäätiön palkintoja koskevat hakemukset tulee toimittaa liittoon 28.2. mennessä. Palkinnot jaetaan 5.9 Tampereella Kokonaisturvallisuus-messujen yhteydessä ja jokaisen palkittavan tulee olla paikalla. Tämän yhdistystiedotteen liitteenä jaetaan myös Joensuun syyskokouksen pöytäkirja. Liite 7, Reserviläisliiton syyskokouksen 2014 pöytäkirja Liitelista Liite 1, Liiton projektituen myöntämisperusteet 2015 Liite 2, Suoritusperusteiset piirituet 2014 Liite 3, Mallisäännöistä poikkeava sääntömuutos lomake Liite 4, Piirikohtaiset osallistujatavoitteet Reserviläisliitto 60 vuotta -risteilylle Liite 5, Reserviläisliiton jäsenmäärä per 31.12.2014 Liite 6, Uudet jäsenet piireittäin 1.1.-31.12.2014 Liite 7, Reserviläisliiton syyskokouksen 2014 pöytäkirja Tiedoksi - HRUP toiminnanjohtaja - MPT asiamies - MPKL toiminnanjohtaja - MPK toiminnanjohtaja - MPY toimitusjohtaja - MPY jäsenrekisterinhoitajat - NVL pääsihteeri - MNL puheenjohtaja - Reserviläinen -lehden päätoimittaja - RESUL toiminnanjohtaja - RUL toiminnanjohtaja - RUL järjestösihteeri - Ruotuväki -lehden päätoimittaja - Suomen Sotilas -lehden päätoimittaja - PE vapaaehtosen maanpuolustustyön tarkastaja - URLUS-säätiön asiamies - Reserviläisliittoon kuuluvat kansanedustajat elu Vuoden 2014 toiminnan ja osallistumisen luvut tulee raportoida 8.2. mennessä. Yhdistys tai piiri ei ole oikeutettu saamaan projektitukea kuluvana vuonna, mikäli raporttia ei tehdä. 10 Yhdistystiedote 1/2015 10

Helsinki, 21.1.2015 LIITON PROJEKTITUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 2015 Reserviläisliitto jakaa jäsenyhdistyksilleen ja piireilleen erikseen haettaessa taloudellista tukea toimintaan tai hankintoihin, jotka edesauttavat tai kehittävät jäsenhankintaa, jäsenaktiivisuutta tai toimintaa. Tukea varten on varattu määräraha liiton talousarvioon nimikkeellä yhdistyksen projektituki. Tukianomukset käsitellään liiton valiokunnassa. Tukea myönnetään vain osalle toiminnon tai hankinnan kokonaisbudjettia ja sitä voidaan myöntää tulevalle tai jo tapahtuneelle toiminnolle tai hankinnalle. Projektitukea haetaan hakukaavakkeella, jonka liitteenä tulee aina olla yhdistyksen / piirin viimeisen hyväksytyn tilinpäätöksen tuloslaskelma ja tase. Lisäksi hakemukseen voi liittää tarvittaessa muitakin liitteitä. Tukihakemuksen voi lähettää liittoon postitse tai sähköpostilla. Päätösprosessi ja päätöksistä valittaminen Yhdistyksien projektituki on harkinnanvarainen tuki, jonka myöntämisestä tekee päätöksen liiton valiokunta. Ehdottomana edellytyksenä tuen myöntämiselle on, että yhdistys/piiri on raportoinut liitolle edellisen vuoden (2014) toimintansa ja osallistumisensa luvut liiton ohjeistamalla tavalla. Hakijalle toimitetaan aina pöytäkirjanote tai muu kirjallinen ilmoitus päätöksestä. Mikäli hakija on tyytymätön päätökseen, tulee asiasta tehdä kirjallinen hakemus, johon on kirjattu hakijan moiteperusteet. Samalla on mahdollisuus esittää lisäperusteita hakemukselle. Mikäli hakija on edelleen tyytymätön päätökseen, voi hakija vaatia asian käsittelyä liiton hallituksessa. Liittohallituksen tekemä päätös on lopullinen. Päätöskriteerit Harkinnanvaraisena tukena yhdistysten projektitukea myönnetään kunkin vuoden talousarvion asettamia rajoja noudattaen sekä liiton valiokunnan harkinnan mukaisesti. Tukipäätöksiä tehtäessä noudatetaan seuraavia kriteereitä, joista voidaan kuitenkin erityisen painavista syistä poiketa. Ø 3.500 euron tai sitä kalliimpi hanke tai hankinta ü tukea myönnetään korkeintaan 15 % kokonaiskustannuksista Reserviläisliiton yhdistyspalvelut Sivu 1

Ø 2.000 euron tai sitä suurempi hanke tai hankinta ü tukea myönnetään korkeintaan 30 % kokonaiskustannuksista Ø 1.000 euroa tai sitä suurempi hanke tai hankinta ü tukea myönnetään korkeintaan 40 % kokonaiskustannuksista Ø alle 1.000 euron hanke tai hankinta ü tukea myönnetään korkeintaan 50 % kokonaiskustannuksista Ø Maksimituki vuonna 2015 yhden hankkeen tai hankinnan osalta on 1.200 euroa. Ø Mikäli hankkeeseen osallistuu tukea hakevan yhdistyksen lisäksi myös muita yhdistyksiä tai yhteisöjä, tulee hakemuksesta ilmetä mikä osuus kokonaiskustannuksista kuuluu tukea hakevalle yhdistykselle. Liiton myöntämä tuki suhteutetaan tähän osuuteen. Ø Talkootyön osuutta ja sille määriteltyä, laskennallista hintaa ei huomioida tukipäätöstä tehtäessä. Ø Tukea voidaan myöntää yhdistykselle tai piirille vain yhteen hankkeeseen tai hankintaan saman kalenterivuoden aikana. Ø Samaa hankintaa tai hanketta voidaan tukea uudestaan vasta viiden vuoden kuluttua. Ø Mikäli kyseessä on piirin alueen yhdistysten yhteinen hanke tai hankinta, voidaan em. kriteereistä erittäin painavien syiden johdosta poiketa. Tällöin piirin jäsenyhdistysten tulee pidättäytyä tukihakemuksista saman kalenterivuoden aikana. Ø Yhdistysten projektituki on harkinnanvarainen tuki, jota myönnetään kunkin vuoden talousarvion puitteissa. Mikäli käytössä oleva tukimääräraha ei mahdollista tuen myöntämistä tämän ohjeen mukaisesti kaikille samaan aikaan käsittelyssä oleville hankkeille tai hankinnoille, myönnetään tukia siinä järjestyksessä kun hakemukset ovat liittoon tulleet. Yhdelle yhdistykselle tai piirille myönnetty tuki ei automaattisesti oikeuta muita yhdistyksiä tai piirejä vastaavaan tukeen samanlaisen hankkeen tai hankinnan osalta. Ø Mahdollisten yhteisomistuksessa olevien toimitilojen, ampumaratojen ja vastaavien kohteiden korjaukseen tai kehittämiseen voidaan tukea myöntää pääsääntöisesti vain, jos myös muut omistajat osallistuvat hankkeen rahoittamiseen. Yhdistysten projektitukimääräraha vuoden 2015 talousarviossa on 30.000 euroa. Käsiase- ja reserviläiskiväärihankintojen tukeminen Yhdistysten ja piirien käsiase- sekä reserviläiskiväärihankintoja tuettaessa em. kriteereitä ei noudateta. Käsiaseiden osalta (pistoolit ja revolverit) hakija voi saada tukea korkeintaan kahteen aseeseen niin, että tuki on aina 250 euroa per ase, muttei kuitenkaan yksittäisen aseen hankintahintaa enempää. Hankittavat tai jo hankitut aseet voivat olla uusia tai käytettyjä. Reserviläisliiton yhdistyspalvelut Sivu 2

Reserviläiskiväärejä (itselataava kertatuliase) hankittaessa yhdistys tai piiri voi saada tukea 400 euroa yhden kiväärin hankintaan, muttei kuitenkaan aseen hankintahintaa enempää. Hankittava tai jo hankittu ase voi olla uusi tai käytetty. Yhdistys tai piiri, jolle myönnetty tukea käsiase- tai reserviläiskiväärihankintaan, voi toimintavuonna saada projektitukea myös johonkin muuhun hankkeeseen tai hankintaan. Perinne-, ilma-, ekoase- ja ampumalaitteistohankintoja em. kriteerit eivät koske vaan niitä tuetaan yleisten projektitukisäännösten mukaisesti. Ampumaratojen ympäristölupaprosessit Yllä kuvattuja kriteereitä ei noudateta myöskään ampumaratojen ympäristölupaprosesseja koskevien hakemusten osalta. Näiden osalta tukea voidaan myöntää 500 euroa per tukea hakeva yhdistys tai piiri. Aiheutuvien kustannusten tulee olla vähintään tämän suuruisia. Tuen kohteet Yhdistysten projektitukea voidaan myöntää toimintaan tai hankintoihin, joka edesauttaa tai kehittää jäsenhankintaa, jäsenaktiivisuutta tai toimintaa. Tukea voidaan myöntää esim. erilaisiin kertaluontoisiin toimintatapahtumiin tai -projekteihin, ase-, koulutusmateriaali-, majoitus- ja huoltoväline-, esite- tai muihin hankintoihin sekä erilaisten toimitilojen ja ampumaratojen korjaamiseen tai rakentamiseen. Yhdistysten projektituki ei ole tarkoitettu yhdistysten tai piirien normaalin toiminnan rahoittamiseen. Tällaisia ovat esim. toimitilojen vuokrat, toimistotarvikehankinnat, postituskulut, kokouskulut, erilaisten juhlien järjestämisestä aiheutuvat kustannukset jne. Nämä yhdistysten ja piirien tulee rahoittaa omalla varainhankinnalla. Lisäksi tuen piiristä on suljettu pois erilaiset juhlat, historiikit, huomionosoitusvälineet ja pöytästandaarit. Projektitukea on kuitenkin mahdollisuus saada yhdistyksen lippuhankintaan. Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlavuoteen liittyviä, yhdistystason tapahtumia voidaan tukea projektituen kautta. Piiritason vastaavat tapahtumat ovat tuen ulkopuolella, koska piirit saavat muuta kautta lisätukea juhlavuoden johdosta. Selvitys tuen käytöstä Hankkeen tai hankinnan toteutumisen jälkeen siitä tulee lähettää kirjallinen selvitys liittoon. Selvitys tulee antaa viimeistään seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä ja siitä tulee ilmetä hankkeen tai hankinnan todelliset kustannukset. Tarvittaessa mukaan on liitettävä kuitti- tai tiliotekopiot. Mikäli hanke tai hankinta ei toteudu, tuki tulee palauttaa liittoon. Mikäli näin ei tapahdu, ryhtyy liitto tarvittaviin toimenpiteisiin tuen takaisinperimiseksi. Lisätietoja projektituesta saa liiton toimistosta, puh. (09) 4056 2041 tai s-posti olli.nyberg@reservilaisliitto.fi. Tämä ohje on hyväksytty Reserviläisliiton hallituksessa 24.1.2015. Reserviläisliiton yhdistyspalvelut Sivu 3

PROJEKTITUKIHAKEMUS Reserviläisliitto ry:lle Piiri Yhdistys Yhteyshenkilö Nimi Osoite Sähköposti Puhelinnumero Yhdistyksen tilinumero Hankkeen nimi Kuvaus hankkeesta sisältäen tavoitteen ja arvion vaikutuksesta Kustannusarvio (liitteeksi esim. tarjoukset/kuitit) Rahoitusuunnitelma (liitteeksi viimeisin hyväksytty tilinpäätöksen tuloslaskelma ja tase) Aika ja paikka Allekirjoitus ja nimenselvennys PALAUTUS: Reserviläisliitto ry Döbelninkatu 2, 00260 Helsinki toimisto@reservilaisliitto.fi

Reserviläisliitto ry Mallisäännöistä poikkeava sääntömuutos - kaavake ReserviläisliiEo on laafnut jäsenyhdistystensä käyeöön mallisäännöt yhdessä PatenH- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterin kanssa, joista on tehty ennakkotarkastuspäätös päivämäärällä 12.9.2013. Mikäli yhdistys tekee näistä mallisäännöistä poikkeavan sääntömuutoksen, joka vaafi liiton hallituksen hyväksynnän, tulee poikkeavat pykälät eritellä ja perustella tällä lomakkeella jokaisen poikkeavan pykälän osalta erikseen. Yhdistys Piiri Muutettavan pykälän numero ja muoto liiton mallisäännöissä Muutettu pykälä yhdistyksen hyväksymässä muodossa Perustelut mallisäännöistä poikkeavalle muodolle VAKUUDEKSI Nimi Sähköpostiosoite Puhelin Paikka ja päiväys Allekirjoitus Nimenselvennys ja tehtävä Palautus: Reserviläisliitto ry, Döbelninkatu 2, 00260 Helsinki jarjesto@reservilaisliitto.fi

RESERVILÄISLIITTO Reserviläisliitto 60 vuotta -risteilyn piirikohtaiset tavoitteet jm 31.12.2014 %:a jäsenistöstä Tavoite 20.8.14 15.9.14 22.9.14 21.1.15 2.2.15 Tilanne Palkkio Etelä-Hämeen Reserviläispiiri 2380 6,96 104 86 94 94 117 117 13 2 000 Etelä-Karjalan Reserviläispiiri 1241 3,63 54 11 13 13 15 17-37 629 Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri 2744 8,02 120 19 31 31 43 43-77 716 Helsingin Seudun Reserviläispiiri 3313 9,68 145 50 58 58 120 120-25 1 655 Kainuun Reserviläispiiri 865 2,53 38 0 2 2 2 2-36 105 Keski-Pohjanmaan Reserviläispiiri 903 2,64 40 2 52 52 56 56 16 2 000 Keski-Suomen Reserviläispiiri 1848 5,40 81 90 90 90 91 93 12 2 000 Kymenlaakson Reserviläispiiri 1735 5,07 76 10 11 11 32 32-44 842 Lapin Reserviläispiiri 1314 3,84 58 8 8 10 22 26-32 896 Pirkanmaan Reserviläispiiri 4324 12,64 190 112 117 117 144 143-47 1 505 Pohjois-Karjalan Reserviläispiiri 1234 3,61 54 11 11 11 14 14-40 518 Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiiri 1914 5,59 84 26 26 26 26 26-58 619 Pohjois-Savon Reserviläispiiri 1566 4,58 69 8 12 12 14 15-54 434 Päijät-Hämeen Reserviläispiiri 1361 3,98 60 14 21 21 25 25-35 833 Satakunnan Reserviläispiiri 1598 4,67 70 112 121 121 58 58-12 1 657 Suur-Savon Reserviläispiiri 1228 3,59 54 8 8 8 12 12-42 444 Uudenmaan Reserviläispiiri 2342 6,84 103 191 192 192 213 214 111 2 000 Varsinais-Suomen Reserviläispiiri 2309 6,75 101 67 67 67 120 124 23 2 000 YHTEENSÄ 34219 100,00 1500 825 934 936 1124 1137-363 20 853

RESERVILÄISLIITTO RY Jäsenmäärä piireittäin 31.12.2014 yhteensä maksaneet rästi uudet * kehitys-% ** 31.12.13 31.12.12 31.12.11 31.12.10 31.12.09 31.12.08 Etelä-Häme 2 471 2 380 74 17-2,77 2 446 2 448 2 436 2 424 2 338 2 298 Etelä-Karjala 1 288 1 241 25 22 2,34 1 212 1 206 1 207 1 228 1 242 1 266 Etelä-Pohjanmaa 2 866 2 744 91 31-1,60 2 788 2 780 2 814 2 785 2 847 2 819 Helsinki 3 589 3 313 191 85-2,90 3 409 3 361 3 355 3 293 3 140 2 766 Kainuu 897 865 25 7-2,66 888 917 943 952 958 1002 Keski-Pohjanmaa 938 903 29 6-3,32 933 927 952 945 955 941 Keski-Suomi 1 958 1 848 78 32-0,38 1 855 1 862 1 856 1 848 1 835 1 799 Kymenlaakso 1 823 1 735 66 22-2,77 1 783 1 765 1 797 1 810 1 831 1 815 Lappi 1 403 1 314 58 31-0,23 1317 1284 1279 1256 1258 1197 Pirkanmaa 4 530 4 324 165 41-1,80 4 402 4 419 4 416 4 373 4 382 4 211 Pohjois-Karjala 1 304 1 234 39 31-0,73 1 243 1 239 1 234 1 220 1 253 1 247 Pohjois-Pohjanmaa 2 043 1 914 89 40 0,26 1 909 1 805 1 827 1 817 1 794 1 785 Pohjois-Savo 1 656 1 566 49 41 1,21 1 547 1 477 1 494 1 495 1 514 1 525 Päijät-Häme 1 500 1361 62 77-4,56 1423 1434 1449 1384 1229 1153 Satakunta 1 680 1 598 61 21-0,88 1 612 1 673 1 718 1 711 1 707 1 697 Suur-Savo 1 297 1 228 48 21-2,69 1 261 1 227 1 264 1 262 1 280 1 274 Uusimaa 2 482 2 342 95 45-1,96 2 388 2 378 2 417 2 386 2 397 2 381 Varsinais-Suomi 2 439 2 309 80 50-1,21 2 337 2 339 2 352 2 365 2 340 2 287 Yhteensä 36 164 34 219 1 325 620-1,56 34 753 34 541 34 810 34 554 34 300 33 463 * Ne 1.10.-31.12.2014 jäseneksi liittyneet, jotka eivät enää saaneet vuoden 2014 jäsenmaksulaskua ** Maksaneiden jäsenten määrän muutos suhteessa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan

RESERVILÄISLIITTO RY Uudet jäsenet piireittäin 1.1.2014-31.12.2014 Liittyneet 2014 Jäsenm. 311214 Uudet-% 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 Etelä-Häme 90 2 471 3,64 139 135 136 206 180 172 130 135 141 97 Etelä-Karjala 96 1 288 7,45 60 66 63 49 59 76 82 80 65 68 Etelä-Pohjanmaa 150 2 866 5,23 139 128 160 163 172 149 167 219 171 146 Helsinki 287 3 589 8,00 307 268 306 314 733 462 291 219 188 203 Kainuu 21 897 2,34 40 30 39 54 24 46 74 107 41 63 Keski-Pohjanmaa 30 938 3,20 51 39 46 62 60 75 72 78 77 76 Keski-Suomi 129 1 958 6,59 125 106 151 155 194 202 171 136 153 103 Kymenlaakso 87 1 823 4,77 89 74 89 71 106 114 87 75 61 87 Lappi 106 1403 7,56 99 103 124 108 145 101 99 85 106 80 Pirkanmaa 106 4 530 2,34 240 240 285 301 440 389 338 358 348 332 Pohjois-Karjala 135 1 304 10,35 70 101 90 91 84 82 75 89 71 65 Pohjois-Pohjanmaa 157 2 043 7,68 218 129 121 149 132 175 125 154 156 163 Pohjois-Savo 129 1 656 7,79 138 100 82 80 129 125 166 97 94 56 Päijät-Häme 128 1500 8,53 74 94 148 227 180 197 67 84 58 55 Satakunta 68 1 680 4,05 45 75 97 96 116 130 168 78 85 86 Suur-Savo 48 1 297 3,70 83 49 70 69 80 86 88 58 55 61 Uusimaa 166 2 482 6,69 159 102 159 189 218 201 168 155 183 151 Varsinais-Suomi 158 2 439 6,48 116 122 158 163 176 203 201 212 204 149 Yhteensä 2 091 36 164 5,78 2 192 1 961 2324 2 547 3 228 2 985 2 569 2419 2257 2041 - Uudet-% = montako prosenttia kuluvan vuoden aika liittyneet jäsenet ovat piirin kokonaisjäsenmäärästä