Muistoja. Kappale III. Maryl ja Mayalia

Muistoja Kappale III Maryl ja Mayalia Ajattelin kuinka inhottavaa oli matkustaa ventovieraiden ihmisten kanssa, mutta yksi asia vaivasi; Riku ja mitä hän oli sanonut. Riku oli nimittäin melkein kutsunut itseään nimellä Chris. Jotenkin kyseinen nimi kuulosti korvassani erittäin tutulta. En tosin osannut sanoa, olinko tuntenut joskus jonkun Chris-nimisen henkilön. Kaikki oli mahdollista, kun otti huomioon, etten muistanut menneisyyttäni lainkaan. Itse asiassa Riku voisi olla minun veljeni, koska hän muistutti minua niin paljon. Lähinnä silmien ja hiusten värin perusteella. Pohdin näitä asioita matkatessani tämän miehen ja Rikun kanssa. Kävelimme päivästä toiseen useita kilometrejä. Se oli yhtä helvettiä ja jalkojani särki joka ilta. Riku oli tosin usein kiltti, ja sen minulle tuiki tuntemattoman miehen mentyä jonnekin poika kaivoi jostain parannusaineet esille ja hoiti jalkojani hellävaroen. Miksi me emme voineet vain ostaa hevosta? Jade marisi eräänä iltana heidän istuessa leiritulen ääressä niityllä maantien varrella. Riku hieroi jotain salvaa Jaden jalkoihin. Se tuoksui mintulle ja tuntui viilentävän tytön jalkoja mukavasti. Kipuakin se lievitti ihan mukavasti. Meillä ei ole rahaa, Riku sanoi. Olisin muuten ostanut sinulle hevosen, jotta voisit ratsastaa, mutta... Älä valehtele minulle, Riku, sillä äijällä on päällään hienot vaatteet. Hän käyttäytyy kuin kuninkaallinen, eikö hänellä muka ole rahaa yhteen vaivaiseen hevoseen? Jade ärisi. Minä en voi ehdotella hänelle hevosen ostamista ihan noin helposti, Jade. Se ei yksinkertaisesti käy päinsä. Ihan hullua hommaa, en paremmin sano. Älä sitten sano. Yritätkö sinä olla hauska? Jade kysyi nauraen. Riku hymyili ja nyökkäsi. Ajattelin piristää sinua, kun näytät vähän surulliselta, poika sanoi. Jade punastui, eikä kyennyt sanomaan sanaakaan hänelle. Riku vain virnisti melkein ilkikurisesti. Et sinä ole tosissasi, Jade sanoi. En minä ole lainkaan surullinen... Älä viitsi, tyttö. Sinun silmistäsi näkee, että olet surullinen, Riku sanoi hymyillen. Mutta älä murehdi; kyllä sinä siitä yli pääset. Jokin siinä hymyssä sai minut hyvin onnelliseksi. Sain vasta myöhemmin tietää, mitä se itse asiassa oli. Me istuimme siinä jutellen mukavia siihen saakka, kun se Mysteerimies (kutsun häntä siksi, nimi paljastui vasta myöhemmin) tuli takaisin ja komensi Rikun laittamaan ruokaa. Riku ei inttänyt vastaan tietenkään. Sen sijaan hän kaivoi jostain ruokasäkin ja alkoi tehdä ruokaa vihellelen. Mysteerimies ei sanonut mitään siihen. Sen sijaan hän tuijotti minua tarkkaavaisena. Ihan kuin olisin ollut jokin vaarallinen tappaja tai jotain. Oikeasti, mitä hittoa se äijä oikein kuvitteli minun tekevän? Minä olin vain nuori ja normaali pikkutyttö, joka oli unohtanut menneisyytensä ja ei kyennyt taikomaan tai mitään. No, ei ainakaan tällä hetkellä. Mitä sinä oikein tuijotat siinä? Jade kysyi lopulta mieheltä, joka vain virnisti. Hän ei kuitenkaan vastannut tytön kysymykseen, joten tyttö alkoi tuijottaa miestä hyvin intensiivisesti kuin aikeenaan murhata hänet pelkällä tuijotuksellaan. Mysteerimies ei hetkauttanut korvaansakaan sille. Näytti siltä kuin mies oli tottunut siihen kun häntä mulkoillaan vain murha mielessä. Jade harvoin koki tällaisia kohtauksen tapaisia asioita, mutta hän tunsi syvää inhoa tuota hopeahiuksisista miestä kohtaan, joka oli tappanut Laurencen noinkin kylmäverisesti kuin oli. Minä tiedän, mitä sinä ajattelet, mies sanoi lopulta. Syytät minua monista asioista, ymmärrän... Mitä? Jade kysyi. Mies nauroi häijysti. Voi kun muistaisit vielä kaiken. Muistaisit myös sen, että olemme tavanneet aikaisemminkin. Mutta on toisaalta vain hyvä, ettet muista. Suunnitelmani toimii paremmin ilman

sitä. Jade tunsi siinä vaiheessa tarvetta varovaisuuteen. Mysteerimies tuntui yhtäkkiä erittäin uhkaavalta ja sellaiselta, joka voisi hyvinkin käydä kimppuun silloin, kun tyttö sitä vähiten odottaa. Ilmeisesti mies huomasi tytön epämukavuuden, koska hän hymyili tyytyväisenä saavutukseensa. Jade ei millään voinut alkaa pelätä tuota miestä, vaikka ei hän mikään ihan harmiton ollutkaan. Luuletko todella, että minä säikyn tuollaista äijää kuin sinä? tyttö kysyi uhitellen. Jaa, enpä osaa sanoa. Kerropas sinä minulle siitä, kun huomaat sen, mies vastasi hieroen leukaansa tuumien. Harmillista sinänsä, ettet muista mitään. Olisit paljon pahempi kiusankappale silloin, mies jatkoi. Kiusankappale?! Jade ärisi. Millä tavalla? En minä sitä sinulle kerro, mies sanoi ja nauroi. Hän käänsi huomionsa Rikuun, Onko se ruoka jo valmista? Minulla ei ole koko iltaa aikaa odottaa. Ihan pian, herrani, Riku sanoi. Annanko tytöllekin ruokaa? Luulen, että se olisi suotavaa. Ehkä hän sitten pysyy hiljaa... mies mutisi. Anteeksi, en kuullut, sir, Riku sanoi. Sanoin, että anna kiusankappaleelle ruokaa, hitto vie, niin se on ainakin hiljaa vähän aikaa! Kyllä, herra, Riku sanoi melkein säikähtäneenä. Jade ei itse pelännyt sitä käppänää sitten ollenkaan. Hän tiesi, että mies oli vaarallinen, mutta hän ei ollut yrittänyt Jaden tappamista vielä. Mistähän moinen johtui? Vai oliko Jadella jotain tärkeää tekemistä sen suunnitelman kanssa, joka miehellä oli mielessä? Lapsiavioliitto? Näh, ei sellaista nykyaikana kukaan harrastanut. Saimme lopulta ruokaa syödäksemme. Sitten minä laitoin nukkumaan, ja olin tosiaan hiljaa pitkän aikaa. Ihan kuten se Mysteerimies oli halunnutkin. Seuraavana aamuna huomasin olevani yksin. Siellä oli paljon kukkia, kaikkia mahdollisia kukkalajeja, minä en ymmärtänyt miten olin sinne joutunut, mutta katsoin ympärilleni varsin hämmentyneenä. En ymmärrä, miksi Mysteerimies ja Riku olivat yhtäkkiä päättäneet jättää minut tänne. Mutta toisaalta, olin vapaa jälleen, mikä oli toki hieno asia. En missään nimessä halunnut joutua sen miehen käsiin enää, joten olin jopa onnellinen kun sain olla vihdoinkin vapaa. Seuraava ongelma oli tosin kysymys siitä minne menisin seuraavaksi. Paikalle saapui nainen juuri kun olin alkanut kirota itseäni. Minä olisin voinut kuolla sinne, koska en oikein viitsinyt lähteä liikkumaan minnekään. Nainen näytti varsin kauniilta punaisine hiuksineen ja vihreine silmineen. Hän oli minusta ehkä korkeintaan 18-vuotias. Hei, tyttö. Kuka olet? hän kysyi polvistuen Jaden viereen ja katsoi häntä varsin utelias pilke silmissään. Olen Jade. Kuka sinä olet? Jade sanoi. Minä olen Mayalia, minä en tiedä kuinka jouduit tänne, mutta yksi asia on varmaa; et tullut yksin. Mukanasi oli mies ja poika, he jättivät sinut tälle niitylle ja menivät pois, Mayalia sanoi. Se tapahtui tänä aamuna. Olitte ilmeisesti yöpyneet täällä. Voi kuinka ilkeää, jättävät minut tänne yksin! Jade huusi yhtäkkiä raivoissaan. Mayalia katsoi Jadeen ja alkoi sitten mietteliäänä raapia päätään. Mitä jos tulisit minun mukaani? Asun tässä lähellä siskoni kanssa. Tule, sinulla on varmaan nälkä, Mayalia sanoi ja nousi seisomaan. Jade lähti hänen perässään kohti suurta tummaa metsää vähän matkan päässä. Siellä oli merkkejä asutuksesta joskus kauan sitten, koska metsän ulkopuolella oli sammaloituneita raunioita taloista ja villinä kasvavia pensaita. Mitä täällä on ollut? Jade kysyi. Mayalia pysähtyi ja katsoi Jadeen. Etkö sinä tiedä yhtään, missä olet? hän kysyi hämillään. En, Jade sanoi punastuen nolona. Mayalia huomasi sen ja hymyili lämpimästi. Älä murehdi, Jade. Minä kerron sinulle, missä olet. Niinkö? Jade kysyi heti. Hän oli utelias. Rauniot aiheuttivat aina tietynlaista uteliaisuutta. Niin tapahtui aina kotonakin, Xandriassa. Olet vanhassa Shigonian kuningaskunnassa. Täällä käytiin kuuluisa Kristallisota satoja vuosia

sitten. Metsä, jonne olemme menossa, on Shigonian viimeinen kaupunki, Shi Gon, Mayalia selitti. Meitä hallitsee lähinnä kuningatar, tai kuten me häntä kutsumme, Metsän Valtiatar. Kiinnostavaa, Jade sanoi. Mutta liikutaan ennen kuin joku partio tulee ja syyttää minua taas jostain perättömästä jutusta, jota en ole tehnyt, Mayalia sanoi. Hän naurahti. Minua aina syytetään jostain typerästä jutusta, koska olen tällainen vaeltajapersoona. Mayalia johdatti Jaden metsään. Jade oli hieman epäillyt Mayalian juttuja siitä Shi Gonin kaupungista. Tyttö oli kuullut puhetta sellaisesta kaupungista metsän keskellä Shigonian Metsässä, mutta monet sanoivat sitä vain entisaikojen taruksi. Syynä oli se, että Shigonian kuningaskunta oli romahtanut täysin Xandriaa vastaan käydyssä sodassa. Tässä on portti Shi Goniin, Mayalia sanoi oudon sammaloituneen kalteriportin luona. Hei joku siellä kopissa, voisitko aukaista tämän kauniin portin, jotta pääsen sisälle puskien kaupunkiin? hän jatkoi. Jade ei uskonut, että joku oikeasti vastaa hänelle, ja ajatteli Mayalian olevan vain hullu ja tekevän pilaa tytön kustannuksella. Mayalia, mitä sinä olet taas tehnyt metsän ulkopuolella? kuului portin toiselta puolelta. Kunnon shigonialainen kunnioittaa hänen ylhäisyytensä lakia metsän sisällä pysymisestä. Anteeksi, että olen vaeltaja sielu, Mayalia sanoi. Päästä minut nyt sisään. Onko sinulla joku mukana? Minä veikkaan, että on. Yksi pikkutyttö, jonka löysin ulkoa. Hän tarvitsee ruokaa ja nukkumapaikan ja tämä on lähin kaupunki. Minä kyllä perusta lain rikkomisesta kuten sinä. Älä ole naurettava, Jim, päästä minut nyt sisälle. Ei valtiatar saa koskaan tietää. Lopulta, muutaman minuutin kinan jälkeen, Jade ja Mayalia pääsivät kaupungin sisälle. Shi Gonin kaupunki osoittautui todelliseksi paikaksi! Sen talot olivat kaikki jollain tavalla kasvien peitossa. Jotkut talot sijaitsivat puiden oksistoissa; nämä talot eivät olleet lainkaan sammaloituneita tai mitään. Jade käveli kaupungin läpi lumoutuneena kivistä keskuskatua ja pani merkille sen leveyden. Ilmeisesti paikka oli ollut kuningaskunnan pääkaupunki sen kukoistuksen aikoihin. Kun Jade ja Mayalia olivat Mayalian kodin edessä, shigonialainen kääntyi Jadeen, Nuorempi sisareni Maryl on hyvin paha siivoushullu. Varo häntä, hän sanoi. Siivoaminen on minusta hyvä asia, jos haluaa pitää kotinsa siistinä, Jade puolusti. Mayalia ei sanonut mitään, sen sijaan hän kääntyi ovea kohti ja koputti sitä kolme kertaa napakasti. Sisältä kuului manaamisen ääntä; aivan kuin jotakin oli mennyt rikki. Lopulta ovi avautui ja Jade näki 17-vuotiaan naisen, jonka kasvoilla oli myrskyinen ilme. Miksi tulet aina paikalle silloin, kun siivoan, sisko?! hän ärjähti Mayalialle silmät leiskuen. Öh... Minä vain satun paikalle juuri silloin...? Mayalia yritti lepytellä sisartaan. Sitä paitsi ei sinun tarvitse siivota niin suurella intohimolla. Niin, sinähän se et koskaan ole luutaan tai rättiin koskenutkaan, Maryl sanoi näreissään, mutta siirtyi pois kaksikon tieltä, jotta nämä pääsivät sisälle. Talo tosiaan näytti siltä, kuin sitä oltaisiin oltu juuri siivoamassa: joka paikassa oli rättejä, sankoja ja luutia. Jade ei ollut mitenkään innokas siivoamaan, mutta oli aina siivonnut Laurencen luona tämän apuna. Mayalia vei Jaden ruokapöydän ääreen ja haki ruokaa tälle. Kun Jade sitten sai syötävää, hän huomasi kuinka kova nälkä hänellä oli. Hänen ateriansa koostui leivästä, vedestä ja hedelmäsalaatista. Mikäs hänen nimensä on, Mayalia? Maryl kysyi yhtäkkiä uteliaana, raivokkuudesta ei ollut mitään jälkeä tämän kasvoilla. Jade, Mayalia sanoi tuskaisella äänellä. Maryl, älähän nyt aloita tuota murjottamista taas. Jade katsoi vähän aikaa heitä ja jatkoi sitten leipänsä syömistä vaiteliaana. Olipa hyvä saada kunnon ruokaa pitkästä aikaa. Rikun ruoat kun koostuivat lähinnä puurosta ja muista oudoista aineksista, joita Jade ei tuntenut. Minä en murjota. Minä mietin kuinka sanoa sinulle selvästi, että tähän kaupunkiin ei saa tuoda ketään outoja ventovieraita, Maryl sanoi Mayalialle kasvoillaan nousevan myrskyn merkit. Hallitsijamme on kieltänyt sen itse. Minä luotan häneen. Hän voi olla vieras meille, mutta minä näen hänen sieluunsa ja voin sanoa, että hän on luotettava.

Voi luoja sinun kanssasi. Tajuatko yhtään minkälaiseen liemeen olet meidät saattanut?! Marylin ilme muuttui yhtäkkiä pelokkaaksi. Saanen kysyä, mikä on vikana siinä, että olen täällä..? Jade sanoi. No, tuota... kun... Maryl yritti etsiä sopivia sanoja. Kuningas ja kuningatar pelkäävät kuollakseen ulkomaalaisia ihmisiä. He eivät tahdo, että tänne tulee ketään ihmisiä. Se johtuu lähinnä siitä Kristallisodasta joskus vuosina 1600-1605, Mayalia selitti hiljaa. Eikö minun pitäisi sitten lähteä pois? Tarkoitan vain, että minähän olen ulkopuolinen. Hehän voisivat vaikka tapattaa minut, Jade sanoi. Juuri niin, kuului miehen ääni ovelta. Miehellä oli univormu, se oli sininen ja virkamerkkien peitossa. Mies oli ilmeisesti kapteeni ja tämän takana olikin kolme sotilasta lisää, jotka tulivat huoneeseen ja ottivat Mayaliaa ja Marylia käsistä kiinni. Jade taas nostettiin seisomaan tuolista ja tuotiin kapteenin luo. Antakaa minun mennä. En ole tehnyt mitään, Jade sanoi kapteenille. Ei tule kuuloonkaan, tyttö. Me viemme sinut palatsiin ja kerromme kuninkaalle, sekä kuningattarelle, että tulit tänne, kapteeni sanoi. Hän heilautti kättään ja Jaden kädet sidottiin hänen selkänsä taakse. Ette voi tietääkään, kuinka minua otti päähän sen jälkeen, kun sotilaat veivät minut mukanaan. Maryl ja Mayalia otettiin mukaan ja heiltä kysyttiin vaikka mitä. He valehtelivat parhaansa mukaan kaikkiin kysymyksiin. En ymmärrä miksi he tekivät sen. Ehkä he yrittivät pelastaa henkeni vielä viime hetkellä. Meidät vietiin palatsiin ja suoraan valtaistuinsaliin. Palatsin valtaistuin sali oli vihreä ja siellä oikeasti kasvoi puita seinien vierellä. Niistä osa jopa kukki ja niiden oksilla istui lintuja. Salissa oli myös ikkunat puiden yllä, jotta valo pääsi sisälle. Minusta huone oli varsin hieno. Pidin siitä itse asiassa erityisen paljon. Huoneessa oli paljon shigonialaisia, jotka hoitivat puita tai muuten vain keskustelivat syvällisiä toistensa kanssa. Teidän majesteettinne, me löysimme hänet Marylin ja Mayalian luota, kapteeni sanoi valtaistuimella istuvalle naiselle. Nainen oli hyvin kaunis, Jade tajusi, että tämä tyyni pitkähiuksinen ja vihreään satiinileninkiin pukeutunut nainen oli Metsän valtiatar. Hänellä oli lattiaan ulottuvat suorat pitkät punaiset hiukset ja kirkkaan vihreät silmät, ihan kuin Mayalialla. Valtiattaren vierellä istui ruskeisiin pukeutunut komea mies, jonka Jade ajatteli olevan itse kuningas. Ole hyvä kapteeni ja aukaise heidän siteensä. He eivät ole aikeissa tehdä pahaa kellekään, valtiatar sanoi tyynellä äänellä. Kyllä, teidän majesteettinne, kapteeni myöntyi ja aukaisi Jaden ranteiden ympärillä olleet köydet ja muut sotilaat päästivät Mayalian ja Marylin vapaiksi. Ole hyvä kapteeni ja mene pois. Vie sotilaat mukanasi, kuningatar käski. Hyvä on, teidän majesteettinne, kapteeni lähti salista sotilaat mukanaan. Kun sotilaat olivat menneet, kuningatar katsoi Mayaliaa, Marylia ja Jadea varsin huvittuneena. Minä ajattelinkin, että sinä voisit, Mayalia, tuoda tänne ulkopuolisia ihan noin vain. Teidän majesteettiinne, hän on vasta 14-vuotias, Mayalia sanoi. Ette voi vain heittää häntä ulos. Tyttö on nälissään ja tarvitsee nukkumapaikan. Mitä sinä ajat takaa, Mayalia? kuningatar kysyi. Jos antaisitte hänen elää. Älkää tappako häntä, Mayalia sanoi hätääntyneellä äänellä. Kuningatar katsoi Mayaliaa hetken aikaa ja nousi sitten seisomaan valtaistuimeltaan ja käveli Mayalian luokse, joka kalpeni saman tien. Minä en aio tappaa häntä, Kuningatar sanoi suloisesti. Enkä myöskään osaa sanoa, mitä pitäisi tehdä. Kukaan ulkopuolinen ei ole ennen tullut tänne. Paitsi jumalattaren opetuslapset, kuningas korjasi kohteliaasti hymyillen. Hän nousi seisomaan. Joudumme kuitenkin laittamaan teidät tyrmiin, jotta ehdimme päättää, mitä teemme. Viruimme pari päivää ilman ruokaa ja juomaa siellä, kunnes lopulta pääsimme pois. Mutta emme vapaiksi, meidät vietiin oikeustaloon ja oikeudenkäynti alkoi. Kuningas oli siellä kuningattaren

kanssa. He syyttivät Mayaliaa monista rikkomuksista, jotka hän oli kuulemma tehnyt monien vuosien ajan. En koskaan saanut kuulla, mitä ne olivat. Minä ja Maryl odottelimme salin ulkopuolella olevilla puunkanto penkeillä, jotka olivat yllättävän pehmeät. Kuulin vain kauhistuneen huudon salista. Huuto oli Mayalian, hän oli saanut kuolemantuomion. Pidin kiinni Marylin kädestä, kun illalla Mayalian tuomion olisi pitänyt tapahtua. Mutta sitten tapahtumat saivat erittäin yllättävän käänteen; nimittäin Mayalia pakeni vankilasta ihan noin vain, vaikka se olikin varsin hyvin vartioitu paikka. Shi Gon oli kaaoksen vallassa, kun Mayaliaa yritettiin löytää. Onnistumatta. Mayalia näytti kadonneen kuin tuhka tuuleen. Jade istui jossain tornissa Marylinin vieressä ja piti tätä kädestä lohduttavasti. Heidät oli tuotu sinne vankilasta, jotta he eivät pääsisi pakoon. Maryl oli hyvin hiljainen ja pelokkaan oloinen. Hän ei puhunut sanaakaan, mutta antoi Jaden pitää itseään kädestä. Yhtäkkiä oven takaa kuului huutoja ja kirouksia ja Mayalia astui ovesta sisään heidän luokseen. Mayalialla oli kummassakin kädessään miekka. On siis aika lähteä täältä koko hemmetin kaupungista, Mayalia sanoi. Maryl ja Jade lähtivät tämän perässä pois tornista. Mayalia johdatti heidät yhä kauemmas palatsin sokkeloihin, pian he olivat palatsin katolla ja juoksivat siellä kohti muuria. Yhtäkkiä heitä vastassa oli Mysteerimies, joka oli ollut Heran kaupungissa Jaden ja Rikun kanssa. Kuka sinä olet?! Mayalia huusi hänelle. Minä olen tuon tytön huoltaja. Vai pitäisikö sanoa... sukulainen? miehen ääni oli ivallinen ja ilme halveksiva. Hän katsoi Jadeen, Sinä et olisi saanut lähteä pois siltä niityltä. Arvelinkin sinun tekevän moisen tempun! Sukulainen? Miten voit jättää 14-vuotiaan tytön yksin?! Mayalia huusi miehelle. Hän otti miekkansa esiin ja alkoi siten tapella miestä vastaan, joka oli samalla ottanut oman miekkansa esille. Maryl, vie sinä Jade ulos kaupungista! Tulen perässä myöhemmin, Mayalia sanoi Marylille, joka nyökkäsi ja lähti Jaden kanssa kohti muuria. Jade ja Maryl olivat muurilla varsin pian ja kiipesivät tikapuita alas. He lähtivät juoksemaan kohti kaupungin portteja, jotka olivat auki jostain kumman syystä. Juuri kun he ehtivät ulos kaupungista, Jade kompastui ja kaatui maahan. Läheisen puun takaa astui Riku. Minne te olette menossa? hän uteli. Me juoksemme ulos metsästä, pölvästi, Maryl sanoi ja auttoi Jaden pystyyn. Aiotko jättää siskosi kuolemaan, Maryl? Riku kysyi ovelasti. Mayalia ei varmaankaan pärjää sitä miestä vastaan... Hän ei kuole, Riku, Maryl sanoi uhkaavasti, mutta kuulosti hyvin epävarmalta. Te ehditte kyllä ulos, mutta Mayalia ei. Pian hän putoaa palatsin katolta varmaan kuolemaan, Riku sanoi Marylille hiljaa. Tämä kääntyi katsomaan Rikuun ja Jade näki, että hän tiesi Mayalian kuolevan. Jade ei kyennyt ajattelemaan selkeästi. Miksi hän joutui näkemään niin paljon kuolemaa ja surua? Mitä väärää hän oli tehnyt? Miksi minä joudun kärsimään siitä, kun muut kuolevat?! hän ärähti. Jade tunsi suurta raivoa kaikkea tätä kohtaan. Eniten hän tunsi vihaa sitä tuntematonta ukkoa kohtaan, jota vastan Mayalia oli tappelemassa. Riku ja Maryl katsoivat häntä suoraan kasvoihin kysyvästi. Mitä ihmettä? Maryl kysyi. Mistä on kyse? Jade kurtisti yhtäkkiä kulmiaan. Miksi hän oli sanonut niin? Minä... minä en tiedä, hän kuiskasi vastaukseksi. Sinä olet Magacorin kaupungin tuhosta henkiin jäänyt asukas. Saaren asukkaiden piti kuolla. Sinä selvisit. Siksi kaikki rakkaat ihmiset kuolevat ympäriltäsi, Riku sanoi, mutta tämän kasvoilla oli kumma ilme. Etkö sinä muista? hän lisäsi, kun Jade katsoi häntä kuin poika olisi ollut idiootti. Muista mitä? Jade kysyi uteliaana. Riku tuijotti Jadeen yhtäkkiä ymmärtäen jotain, jota Jade ei. Sinä olet unohtanut kaiken. Magacorin, äidin, Rhoddon ja Jeanin. Se selittää, miksi et tunnistanut minua tai sitä miestä...

Mitä sinä oikein puhut? Jade kysyi. Kuka on Rhoddo? Riku tuijotti tyttöä. Minä en usko tätä. Miten sinä olet voinut yhdessä vuodessa unohtaa kaiken mitä tapahtui Magacorissa tai sitä ennen Val Arielissa? Mistä Riku oikein puhuu, Jade? Maryl kysyi. Minä en ymmärrä mitään mistään! En minäkään! Jade sanoi turhautuneena. Riku, mitä sinä puhut? Kuka kumma on Rhoddo? Kaivelepas omia muistojasi, ehkä muistat sen itse, Riku sanoi. Ehkä muistat myös minut. Mitä hittoa? Me olemme tavanneet aikaisemminkin. Vuosi sitten, Magacorissa, Riku sanoi ennen kuin kaivoi savupommin taskustaan ja nakkasi sen maahan. Hän hävisi savuun. Kun savu hälveni, Rikua ei näkynyt enää missään. Jade katsoi näreissään ympärilleen. Tämä oli todella turhauttavaa touhua! Riku oli puhunut kaikkea puppua. Mitä Magacorissa on tapahtunut? Jade kysyi Marylilta, joka yritti selvästi ratkaista jotain ongelmaa. Magacor tuhoutui vuosi sitten voimakkaan maagin käyttäessä hyvin voimakasta magiaa, Maryl sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Olenko minä kotoisin sieltä...? Jade mutisi itsekseen Marylin läsnäolosta välittämättä. Minä en kyllä muista kotikaupunkiani lainkaan tai että olisin asunut joskus muualla kuin Xandriassa. Xandria? Maryl sanoi yhtäkkiä vihaisena. Oletko sinä xandrialainen?! Um, en tiedä, Jade sanoi säikkynä. Maryl puristi kätensä nyrkkiin ja käänsi katseensa pois Jadesta. Shigonia romahti, koska Xandria kävi sen kimppuun. Xandrialaiset sotilaat teurastivat kylmäverisesti puolet kansasta ja loput sulkeutuivat tähän metsään. Onneksi äitijumatar Maraifia lopetti sen viemällä kristallin pois Xandriasta. En kyennyt sanomaan mitään siihen. Marylin sisimpään Shigonian tuho oli ilmeisesti iskenyt kuin terävä veitsi. En uskaltanut kysyä asiasta sen enempää, koska pelkäsin naisen käyvän kimppuuni. Ja kuulin tuolloin ensimmäisen kerran Valtakristalleista sekä äitijumalatar Maraifiasta. En ollut koskaan uskonut mihinkään yliluonnolliseen, en varsinkaan Valtakristallien olemassaoloon. Toisaalta asiaa ajatellessani on pantava merkille, että viime aikaiset tapahtumat elämässäni ja ei olisi mikään ihme, jos jotain kerrassaan kummallista tapahtuisi. Myöhemmin kun lähdimme takaisin katsomaan, missä Mayalia oli, näimme kuinka kaupungin pohjoisosassa räjähti. Palatsin luona räjähti pommi. Mayalia oli ilmeisesti aikonut tulla ulos, eikä halunnut ketään peräänsä, joten hän oli ilmeisesti asentanut pommin linnan porteille. odotimme metsässä, jos hän tulisi ulos kaupungista, mutta kun emme nähneet häntä, huolestuimme ja lähdimme takaisin kaupunkiin. Saavuimme kaupunkiin ja palatsin porteille, jotka olivat räjähtäneet kasaan. Me kiipesimme sen yli palatsin puolelle. Siellä oli hiljaista. Aivan kuin kaikki olisivat kuolleet, mutta sitten näimme tämän salaperäisen miehen ja Mayalian taistelevan keskellä pihaa. Mayalia oli vielä hengissä. Voisimmepa auttaa häntä, Maryl, Jade sanoi. Niin me voimmekin. Harhautamme, Maryl sanoi. Jade lähti kohti Mayliaa ja miestä, kun Maryl koetti juosta toista kautta miehen selän taakse. Maryl ei kuitenkaan loppujen lopuksi saanut haavoitettua miestä, kun mies haavoitti Mayaliaa. Miehen miekka lävisti Mayalian vatsan. Maryl ja Jade nostivat kätensä suidensa eteen. Mayalia kaatui maahan ja Maryl juoksi tämän luokse. Hän nosti hieman tämän päätä. Jade tuli Mayalian ja Marylin luo ja polvistui heidän viereensä. Sisko, älä kuole!! Maryl huusi kyyneleet silmissä....minä... en selviä... Tiesin... sen... koko ajan... Mayalia sanoi puhe pätkien. Jade otti Mayalian oikean käden omaansa. Hän ei halunnut Mayalian kuolevan, hän ei halunnut nähdä Marylin itkevän. Minä en... jaksa... enää... Vie... Jade... Magicoriin... Maryl, Mayalia sanoi. Ei, sinä selviät, Maryl sanoi yrittäen olla vahvempi kuin oikeasti olikaan. Kaikki kolme tiesivät, ettei Mayalia selviä. Mysteerimies seurasi tapahtumia uteliaana Jaden vahtiessa häntä hyvin tarkkaan. Tyttö aikoi hyökätä miehen kimppuun, mikäli tämä yrittää vahingoittaa Marylia.

Jade tunsi olonsa ihan typeräksi. Hän oli lapsi toisin kuin mies hänen edessään. Hän virnisti mielipuolisesti. Vahditko sinä minua etten vain vahingossa anna miekkani lipsahtaa Marylin selän läpi? mies kysyi. Minä vannon, että sinä saat turpaasi, Jade uhosi. Niinpä kai sitten, Mysteerimies sanoi. Mutta minä tuhoan sinut ensin, koska haluan voimasi! Jade tuijotti. Mitä kummaa mies oikein puhui? Voimat? Oliko Jadella maagisia voimia? Mitä sinä tarkoitat? hän kysyi välittämättä Marylista ja kuolemaa tekevästä Mayaliasta. Sinun voimasi eivät ole heränneet vielä, mies sanoi. Mikä harmi. En voi ottaa niitä vielä. Miksi ihmeessä sinä veisit minun oletetut voimani? Jade sanoi ja nauroi häijysti. Taidat olla vähän sekaisin päästäsi, hyvä mies. Minähän olen aivan normaali nuori tyttö. Miten minulla voisi olla joitain yliluonnollisia voimia? Niin, sinullahan ei ole edes Valtakristallia, joten ne eivät ole vielä heränneet... mies tuumi. Valtakristallit ovat pelkkää tarua, Jade sanoi. Ei sellaisia olekaan. Mies nauroi. Miten voitkaan olla noin typerä? Me elämme maailmassa, jossa magia kukoistaa ja sinä et usko siihen?! Sinä olet kerrassaan mielipuoli, Jade nälväisi. Magiaa on ehkä olemassa, mutta Valtakristallit ovat pelkkää hölynpölyä. Sinä olet niin väärässä tuossa asiassa, likka, mies sanoi nauraen vedet silmissä. Kuka hitto sinä edes olet? Jade kysyi yhtäkkiä. Mietipä sitä itse, tyttö. Pääsi taitaa räjähtää muutenkin, kun Riku sekoitti pääsi hetki sitten, mies sanoi ennen kuin hävisi kuin tuhka tuuleen. Miksi hän ei vienyt sinua mukanaan? Mayalia kuiskasi. Hän sanoi olevansa sukulaisesi. Jade polvistui Mayalian vierelle. Minä en ole mitään sukua tuolle miehelle, Mayalia. Hän valehteli sinulle. No, en minä sitä uskonutkaan. Jos hän olisi oikeasti ollut sukulaisesi, hän ei olisi alun perinkään jättänyt sinua yksin... Älä puhu, Maryl sanoi itkuisella äänellä. Säästä voimiasi... Minä vien sinut kotiin ja hoidan kuntoon, Mayalia... Mayalian onnistui nauraa. Älä yritä, Maryl. Tiedämme molemmat, että minä kuolen. Olen menettänyt jo paljon verta. Mutta... Maryl, vie Jade Magicoriin. Hänen pitäisi olla turvassa siellä edes vähän aikaa. Se mies... hän... Mayalia sanoi viimeisinä sanoinaan ja hän veti rahisten henkeä ja kuoli Marylin käsiin. Marylin silmistä valui kyyneleet ja hän mutisi jotakin kostosta. Mayalia kuoli meidän vuoksemme. Hän halusi viedä minut turvaan itse, muttei pystynyt. Hän käski Marylia viemään minut Magicoriin. Lupasin Marylille auttaa häntä kaikin mahdollisin tavoin. Maryl halusi kostaa siskonsa kuoleman. Vaikka he kuulemma riitelivät aina, he kuitenkin rakastivat toisiaan. Minä ymmärrän miltä Marylistä tuntui sen jälkeen. Matkustimme seuraavalla viikolla Magicoriin Minä ja Maryl olimme kumpikin varsin onnettoman näköisiä, kun lopulta kaupunkiin saavuimme. Magicor sijaitsi Xandrin koillispuolella, lähellä Magarin pientä maalaiskylää. Se oli hyvin rauhallinen paikka. Tai ainakin siltä se ensi näkemältä vaikutti minun silmissäni. En muuten vieläkään ymmärrä, mikä sai Marylin lähtemään Shi Gonista. Tietenkin sotilaat olivat meidän perässämme, mutta silti. Oli varsin erikoista, että Maryl loppujen lopuksi lähti niin helposti pois kotoaan. Hän oli minun silmissäni vaikuttanut sellaiselta henkilöltä, joka noudattaa tiukasti eri lakeja eikä missään nimessä aio lähteä minnekään. Nyt Maryl oli kanssani Magicorissa, jonne me asetuimme asumaan. Jade, menemme majataloon nukkumaan, kun on näin myöhä, Maryl sanoi. Hyvä on, Jade vastasi. Häntä väsytti. Kun he pääsivät majataloon ja saivat huoneen, Jade, heti syötyään, lysähti sänkyynsä nukahtaen saman tien. Hän näki varsin kummaa unta sinä yönä. Unessa oli Riku. Tämä oli julman näköinen ja Jade yritti tappaa hänet lihaveitsen avulla. Pöydän

ääressä istui nainen, joka piti silmiään kiinni. Sitten Jade heräsi väristen kylmästä. Miksi hän oli nähnyt unta Rikusta ja kuka se nainen oli? Mutta eniten häntä ahdisti se tosiseikka, että unessa ollut paikka vaikutti hyvin tutulta. Ehkä liiankin tutulta. Oliko se Magacor? Se saattoi hyvinkin olla. Unessa oli myös kuulunut selviä ääniä ulkoa, siellä oli ollut täysi kaaos. Oliko paikka Jaden unessa ollut Magacor hetkeä ennen tuhoaan? Jade ajatteli sitä naista unessaan. Hän oli ollut hyvin kaunis ja näytti hyvin paljon Jadelta. Nainen oli varmaan tytön biologinen äiti. Oliko hän elossa? Jos oli, miksei hän ollut tyttärensä luona silloin kun tyttö eniten häntä tarvitsi? Jadesta tuntui hyvin yksinäiseltä yhtäkkiä, eikä hän tiennyt mitä tekisi. Mitähän minä Magacorissa oikein tein? hän mutisi itsekseen. Ja miksi Riku puhui Val Arielista? Mikä se on? Ja... keitä ovat Rhoddo ja Jean? Tyttö pani maate uudelleen ja oli pian taas unessa, mutta ei nähnyt mitään typeriä unia tällä kertaa.