Nuorisopalvelut 2010. Nuorten palveluopas. www.nurmijarvi.fi



Samankaltaiset tiedostot
Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin

Tervetuloa työelämään!

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus A Matti Meikäläinen Helsinki Puhelinnumero

SUOMI. Tervetuloa Suomeen. Perustietoa asumisesta ja oleskelusta Suomessa

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola , Hanasaari


Työskentely ja työnhaku ulkomailla

Maailmalle lähtijän muistilista

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

Oppisopimuksella ammattiin

Kiinni työelämässä -seminaari

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) Kuopio. Asiakaspalvelu p

TE-toimiston palvelut

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Työelämän pelisäännöt

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta

Mitä peruskoulun jälkeen?

OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Muutosturvainfo PIONR

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

KESKI-SUOMEN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO

Työnhakijan työttömyysturva

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς;

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta.

Valmistaudu tuleviin opintoihin!

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

Vaihto-oppilaaksi voit lähteä jo lukioaikana tai ammattioppilaitoksesta.

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) Kuopio. tori

Nuorten Oppisopimuskoulutus

Ammatillinen koulutus

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Tervetuloa työ- ja elinkeinotoimiston infotilaisuuteen

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä

Rotary-järjestön monipuolisen toiminnan näkyvimpiä muotoja.

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Opintotuki toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa Erot ja kehittämistarpeet toimeenpanijan näkökulmasta

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski

Kehityskeskustelulomake

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ti klo

Kesätöitä vuotiaille. Mira Korhonen, Nordjobb-projektivastaava Suomessa

Q1 Olen. Koulutuskysely kevät / 47. Answered: 2,264 Skipped: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 15.55% 352.

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla.

Työpaikan ja työharjoittelupaikan hakeminen ulkomailta

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT

TIETOA MUUTOSTURVASTA JA TYÖVOIMATOIMISTON PALVELUISTA

JYYn Toimeentuloinfo. Opintotukisihteeri Meri Himanen

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Mitä lukion jälkeen? Hakuinfo abeille

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

OPAS TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON UUDELLE MAAHANMUUTTAJAASIAKKAALLE

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ.

KAKSI PÄÄTOIMISTA OPINTO-OHJAAJAA

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8.

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko

TERV ETULOA

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE

Ajankohtaista etsivästä nuorisotyöstä

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito

Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI

Transkriptio:

Nuorisopalvelut 2010 Nuorten palveluopas www.nurmijarvi.fi

SISÄLTÖ ASUMINEN 2 INTERNET 7 OPISKELU 11 TYÖELÄMÄ 24 OMA TALOUS 38 TERVEYS 40 SOSIAALIPALVELUT 48 POLIISIN PALVELUT JA OIKEUDENKÄYNTI 53 VAPAA-AIKA JA HARRASTUKSET 57 VARUSMIESPALVELU 69 NUORTEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET 73

Hei! Tämä PALVELUOPAS on tarkoitettu sinulle NUORI. Oppaasta löytyy tietoa mm. asumisesta, inte rnetistä, opiskelusta, työelämästä, poliisin ja oikeuslaitoksen palveluista, sosiaali- ja terveyspal veluista, varusmiespalveluksesta sekä harrastusmahdollisuuksista Nurmijärven kunnan alueella. Nuorisopalvelut päivittävät opasta ta rpeen mukaan, joten jos sinulla on ideoita, ehdotuksia tai korjauksia oppaan sisällön suhteen niin laita meille nuorisopalveluun viestiä asiasta: Merja Winha-Järvinen puh.2 500 2060 tai 040 317 2060 merja.winha-jarvinen@nurmijarvi.fi Leena Kivi puh. 2500 2059 leena.kivi@nurmijarvi.fi Muista myös: Nuorten seksuaaliterveys-opas Tietoa päihteistä Nurmijärven kodeille-opas http://www.nurmijarvi.fi/nuoret/fi_fi/neuvoajaapua/ 1

ASUMINEN Asunnon hankkiminen Ensimmäinen päätös suunnitellessa muuttoa omaan kämppään on valinta eri asumism uotojen välillä, oma rahatilanne huomioon ottaen. Asumismuotoja on neljänlaisia: vuok rasuhteeseen perustuva, asumisoikeusasuminen, omistusasunto ja osaomistusasuminen. Selvitä itsellesi ensiksi: Kuinka paljon sinulla on varaa maksaa vuokraa? Mistä rahat mahdollisiin takuuvuokriin/ vakuusmaksuihin? Minkälaista- ja kokoista asuntoa olet etsimässä? Missä asunnon olisi hyvä sijaita? Huomioi esim. kulku kouluun tai töihin. Muista myös, että keskusta-asuminen on lähiötä kalliimpaa. Huom! Alle 18-vuotias, ei voi tehdä itse vuokrasopimusta! Vuokra-asuntoa etsiessä kannattaa ensin kääntyä kunnan asuntotoimiston puoleen. Nuorisosäätiöllä on kunn assa asuntoja Kirkonkylässä ja Klaukkalassa. Nuorisosäätiön asuntoja haettaessa ha kijan tulee olla alle 30-vuo tias. Asunnossa saa asua 35-vuotiaaksi. Nurmijärven vuokra-asunnot Asiakaspalvelu Keskustie 5 puh. 2500 2016 (klo 9 12) Auki ma ke 9 15, to pe 9 12, lounastauko 12-13 http://www.nurmijarvi.fi/palvelut/asuminen/fi_fi/vuokraasunnot/ 2

Nuorisosäätiön asuntoja: Nuorisosäätiö Hiihtäjäntie 5, Helsinki puh. 7552 4700 http://www.nuorisosaatio.fi/cgi-bin/index.php KOY KURRENPESÄ Sorvankaari 10, Nurmijärvi 26 huoneistoa KOY KLAN ISOSEPPÄLÄ Isoseppälä 10, Klaukkala 32 huoneistoa KOY KLAN MYLLÄRINRINNE 2 49 huoneistoa Asuntoa voi myös tiedustella vapailta markkinoilta. Sopivaa asuntoa voi etsiä sanomalehtien ilmoituksista ta i laittaa oman, halutaan vuokratailmoituksen lehteen tai kaupan ilmoitustaululle, jolloin voi saada tarjouksia suoraan asunnon omistajilta. Asuntoa vuokrattaessa kannattaa muist aa, että vuokran lisäksi joutuu yleensä maksamaan sähkö - ja vesimaks ut sekä mahdolliset vakuutuk set. Yksityiset vuokranantajat ja asu nnonvälitystoimistot vaativat ns. vakuuksia, jotka yleensä vastaavat asunnon yhden kuukauden vuokraa. Ennen vuokrasopimuksen tekemistä: Selvitä asumisesta aiheutuvat todelliset kustannukset. Esim. sähkölämmitys saattaa nostaa asumiskustannuksia merkittävästi. Ole selvillä minkälaista sopimusta olet allekirjoittamassa. Varmista, että olet ymmärtänyt sopimuksen kaikki kohdat ja tiedät mitä sopimus sinulta edellyttää. 3

Selvitä KELAsta mahdollisuus asumistukeen ja opiskelijan asumislisään. Voit laskea asumistukilaskurilla arvion asumistuesta. Muista, että vuokra-asunnon välityspalkkion maksaa vuokranantaja, paitsi jos teet toimeksiannon, eli "palkkaat" välitystoimiston etsimään sinulle sopivan asunnon. Asumisoikeus on asuntojen hallintamuoto, jo ka ei ole omistamista eikä vuokraamista. Asukas m aksaa osan asunnon hankintahinnasta sekä käyttövastiketta kuukausittain. Asum isoikeusasuntoon sijoitetun oman osuuden saa, kun asun nosta luovutaan. Asum isoikeusmaksu on 15% hankinta-arvosta. Omistusasunnon hankintaan kannattavin vaihtoehto on ASP-sopimus, jolla tarkoitetaan valtion lailla säät ämää tukea 18 30- vuotiaalle ensimmäisen omistusasunnon ostajalle tai rakentaj alle. ASP-tilille on säästettävä vähintään 15% hankittavan asunnon hinnasta. Osaomistusasuminen perustuu 20 vuoden l ainaan, jolle valtio maksaa korkotukea 18 vuotta. Lainan m äärä on 90% ja asukkaan sijoitusosuu s 10%. Laina-ajan päättymisen jälkeen asukkaalla on osaomist ustalossa oikeus lunastaa asunto omakseen. Muuttajan muistilista: Aloita muutto ajoissa. Muutossa on paljon asioita hoidettavana, älä jätä kaikkea viime tippaan. Pakkaa ajoissa, huolella pakatut tavarat on helpompi sijoitella uuteen kotiin. Voit kysellä pahvilaatikoita vaikka lähikaupastasi. Muista irtisanoa asuntosi ajoissa. Irtisanominen tehdään kirjallisesti, ja ir tisanomisaika lasketaan alkavaksi seuraavan kuun alusta. Määräaikaista vuokrasopimusta ei voi irtisanoa, k uin vain poikkeustapauksissa. Hanki muuttoauto ja kaverit auttamaan heti kun tiedät muuttopäivän. 4

Irtisano vanha sähkösopimuksesi ja tee sopimus uuteen asuntoon Tee muuttoilmoitus väestörekisterikeskukseen viikon sisällä muuttopäivästä. Ilmoituksen voit tehdä puhelimitse ma pe 8 20 ja la 9 14 0200 71 00 tai säh köisesti www.muuttoilmoitus.fi. Lisätietoja muuttoilmoitukseen liittyvistä asioista saat osoitteesta www.maistraatti.fi. Ilmoita muutostasi. Postista saat ilmaisia osoitteenmuutoskortteja. Ilmoita uusi osoitteesi niille tahoille, esim. kirjastoon ja lehtitaloille, joihin maistraatin ja postin yhteise n ilmoituksen tiedot eivät mene automaattisesti. Siirrä lankapuhelin- ja internetlii ttymä, sekä ota tv-lupa uuteen osoitteeseesi. Muista ilmoittaa muutostasi vanhan ja uuden asunnon isännöitsijälle tai kiinteistön hoitajalle Siivoa vanha asuntosi. Jos jätät siivoamatta, siivouskustannukset saatetaan periä takuuvuokrastasi. Palauta kaikki vanhan asuntosi avaimet. Tarkista kotivakuutuksesi riittävyys ja siirrä se koskemaa n uutta kotiasi Jos saat asumistukea tai opiskelijan asumislisää KELAlta, muista ilmoittaa muuttuneet tiedot. Kiinteistön isännöitsijältä kannattaa tarkistaa mm. vesi, jätehuolto ym. Asumistuki (KELA) Asuntoon voi hakea joko yleistä asumistukea tai opiskelijan asumislisää. Yleistä asumistukea voidaan m aksaa pienituloisille asumismenojen vähentämiseksi. Tukea voi saada vu okra-, asumisoikeus- t ai omistusasunnon kustannuksiin. Asumistukena korvataan 80% siitä kohtuullisesta asumismenojen määrästä, joka ylittää asunnon sijainnista, ruokakunnan koosta ja siihen kuul uvien henkilöiden pysyvien kuuk ausitulojen yhteismäärästä riippuvan peru somavastuuosuuden. Valtioneuvosto vahvistaa vuosittain perusomavastuu osuuksien euromäärät. Tuen saajan 5

maksettavaksi jää aina vähintään 20% peruso asumiskustannuksista. mavastuun ylittävistä Opiskelijan asumislisää voi saada päätoiminen opiskelija vuokra-, asumisoikeus, osaomistusasuntoon ta i opiskelija-asuntolaan. Asumislisää haetaan opintotukihakemuksen yhteydessä. Vanhempien tulot vaikuttavat asumislisään alle 18-vuotiailla, kun hakija opiskelee muussa kuin korkeakoulussa, on naimaton ja lapseton. Lisätietoja, ohjeita ja lomakkeita löydät KELAn nettisivuilta www.kela.fi. KELA Nurmijärvi, Keskustie 2A Avoinna ma pe 9 11 ja 12-16 Klaukkala, Kuonomäentie 2 Avoinna ma pe 10-17 Palvelunumero asumisen tuet 020 692 201 6

INTERNETTI Netti on hieno juttu! Netissä on mukavaa hengailla kavereiden kanssa, etsiä tietoa, pelailla, tutustua uusiin ihmisiin ja vaihtaa ajatuksia. Netistä voi löytää ystävän tai elämänkumppanin. Verkossa kaikki on mahdollista. Kirjoitat sähköpostia, mesetät, käyt kuvagallerioissa, allekirjoitat adress in sinulle tärkeän asian puolesta, tutustut harrastukseesi liittyvään ve rkkosivuun, käyt ve rkkokaupassa ja pelaat lyhyen verkkopelin. Maailm a on yhteydessä sinuu n, ja sinä maailmaan! Netti yhdistää. Netin kautta samanhenkise t ihmiset ymp äri maailman voivat löytää toisensa. Netin kautta on kätevää p itää yhteyttä myös kaukana asuviin kavereihin ja tuttuihin. Nettiin voi kirjo ittaa anonyyminä. Henkilökohtaisista ongelmista on helppo kirjoittaa nimet tömänä ja kasvottomana. Nimettömyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sa nojensa takana olisi seisottava tai muita olisi otettava huomioon. Netissä nuoretkin otetaan vakavasti. Netissä tavallisen kansalaisen ääni pääsee paremmin kuuluville kuin perintei sissä viestintävälineissä. Ja mikä hienointa, netissä myös nuoret pääs evät ääneen perinteine n media kun on lähinnä aikuisten temmellyskenttää. Netti avartaa maailmankuvaa. Nettisurffailu auttaa ymmärtäm ään erilaisten ihmisten ajatuksia ja l ähtökohtia, sillä netti väl ittää tietoa monipuolisemmin kuin valtamedia. 7

Netissä voi ilmaista itseään. Netissä pääse e jättämään m uiden käyttäjien nähtäville oman jälkensä. Vanha yksilöharrastus muuttuu yhteisölliseksi ja yhteisöt kannustavat yksilölliseen luovuuteen. Netistä löytyy aina peliseuraa. Useimpia tietokone- ja konsolipelejä voi nykyään pelata netin välityksellä toista ihmistä vastaan. Ihminen on vastustajana haastavampi kuin tietokone, ja oikean vastustajan kanssa voi myös chattailla pelin tiimellyksessä. Netistä löytyy tietoa nop easti. Tietoa löytyy varm asti mistä aiheesta tahansa. Netissä kuka vain voi jul kaista melkein mitä vain, joten tieto a kohtaan pitää muistaa olla kriittinen. Netissä voi shoppailla ja hoitaa asioita. Ostosten teko on helppoa myös syrjäseuduilla, kun nettikaupoista voi ti lailla kätevästi tavaraa kotiovelle. Netin kautta voi löytää vaikka unelmi ensa asunnon, auton, työpaikan tai lomakohteen. Netissä voi vaikutt aa. Netti tuo v allanpitäjät ja vaikuttamisen lähemmäksi kansalaisia. Netin kautta voi osallistua yhteis-kunnallisiin keskusteluihin, allekirjoittaa adresseja, lähettää sähköpostia kansanedustajille, kirjoittaa sano malehtien yleisönosastoille ja nost aa esille yhteiskunnallisia epäkohtia. Nurmijärven kunnan nuor ten kotisivuilla on aloitekanava-palvelu, johon rekisteröitymällä voi se kä kertoa ideoitaan kunnan päättäjille että kommentoida ja äänestää muiden ideoita ja aloitteita. http://www.nurmijarvi.fi/nuoret/fi_fi/aloitekanava/ 8

Netin vaarat Nettitutuille ei kannata kertoa itsest ään ihan kaikkea. Kertomiasi tietoja voidaan käyttää sinua vastaan. Voit joutua ilkeiden viestien ja törkeiden kuvien kohteeksi. Tiedätkö, ketkä kaikki lukevat sen mitä kirjoitat nettiin? Ja mihin tarkoituksiin sinu n julkaisemiasi tekstejä ja kuvia käytetään? Muista, että voit jo utua myös salasan avarkauden tai identiteettivoron uhriksi. Jos sinua kiusataan netissä: Älä vastaa kiusaamisviesteihin. Blokkaa viestit kiusaajalta. Tallenna ja printtaa pilkkaavat viestit, keskustelut ja kuvat. Kirjaa mahdollisuuksien mukaan ylös - nettisivuston osoite - kiusaamisen päivämäärät ja kellonajat - kiusaajan nimimerkki, sähköpostiosoite ja IP-osoite. Kerro asiasta jollekin, johon luotat. Älä epäröi kertoa asiasta vanhemmillesi. Ota yhteys sivuston ylläpitoon. Kerro poliisille. Lasten ja nuorte n puhelin ja netti on paikka, jossa voit keskuste lla nettikiusaamisesta täydellä luottamu ksella aikuisen kanssa ja etsiä yhdessä tilanteeseen ratkaisua. http://www.mll.fi/nuortennetti/apua/ 9

Suosittuja sivustoja Keskustelupalstoja ja chatteja ym. www.habbohotel.fi www.suomi24.fi www.demi.fi www.suosikki.fi www.netari.fi Pikaviestintäohjelmia messenger.msn.com www.skype.com Galleriasivustoja www.irc-galleria.net www.ii2.org www.kuvake.net Pelejä www.aapeli.com www.runescape.com www.tilt.tv Kysymyksiä ja vastauksia www.nuoret.info (pulmakulma) 10

OPISKELU Nurmijärven kunnassa toimii 25 peruskoulua, joista yksi on ruotsin kielinen, erityiskoulu, jossa annetaan opetusta mukautetun opetuksen ja harjaantumisopetuksen opetussuunnitelman mukaan, kolme lukiota, aikuislukio, ammattiopisto, ammattikorkeakoulu, kansalaisopisto, kansanopisto, kuvataidekoulu, musiikkiopisto ja tanssiopisto. Lukiot: Nurmijärven yhteiskoulu Pratikankuja 6, Nurmijärvi puh. 2500 2470 Rajamäen lukio Keskusraitti 1, Rajamäki puh. 2500 2882 Arkadian yhteislyseo Yksityinen lukio Lepsämäntie 15, Klaukkala puh. 879 2121 Klaukkalan aikuislukio Yksityinen iltaoppikoulu Lepsämäntie 15, Klaukkala puh. 879 2121 Ammatilliset oppilaitokset: Nurmijärven ammattiopisto, Keuda Lopentie 20, Perttula puh. 2738 3901 11

Ammattikorkeakouluopetus: Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) Nurmijärven koulutusyksikkö Kotorannantie 49, Kiljava puh. 276 251 Kansalaisopisto: Kansalaisopisto Jukola Klaukkalantie 72, Klaukkala puh. 250 8671 Kansanopisto: Kiljavan opisto Kotorannantie 49, Kiljava puh. 276 251 Musiikin opetus: Musiikkiopisto Opetusta Kirkonkylässä, Klaukkalassa ja Rajamäellä Keskustie 6, Nurmijärvi puh. 250 9812 Klo 9 15 Klaukkalantie 72, Klaukkala puh. 879 9295, 050 363 2000 Tanssin opetus: Nurmijärven tanssiopisto Klaukkalantie 72, Klaukkala puh. 879 9284 http://www.nurmijarvi.fi/palvelut/opiskelu/fi_fi/opiskelu/ 12

Koulukuraattorit Koulukuraattoritoiminta on osa koulun psykososiaalist a oppilashuoltoa, sosiaalityön toteuttamista koulussa. Se n tavoitteena on tukea ja edistää oppilaiden sosiaalista kasvua ja toimintakykyä. Toiminnalla pyritään havaitsemaan, arvioimaan ja e hkäisemään oppilaan ko ulunkäyntiä vaikeuttavia sosiaalisia ongelmia, poistamaan ja lievittämän niiden haittaseurauksia sekä edistäm ään mahdollisuuksia ehkäistä niiden syntymistä. Klaukkaln 1 alue (Klaukkalan yläaste, Klaukkala koulu ja Valkjärvi) puh. 040 317 2802 työhuone: Klaukkalan yläaste, Kisatie 2, 01800 Klaukkala, Klaukkalan 2 alue (Mäntysalon koulu, Haikala, Lepsämä ja Metsäkylä) puh. 040 317 2784 työhuone: Mäntysalon koulu, Havumäentie 7, 01820 Klaukkala Klaukkalan 3 alue (Isoniitun koulu, Syrjälä, Vendlanskolan, Harjula ja Uotila) puh. 040 317 4319 työhuone: Isoniitun koulu, Läydöskuja 2, 01800 Klaukkala Nurmijärven 1 alue(nurmijärven yhteiskoulu, Karhunkorpi, Nummenpää, Palojoki ja Röykkä) puh. 040 317 2474 työhuone: Nurmijärven yhteiskoulu, Pratikankuja 8, 01900 Nurmijärvi Nurmijärven 2 alue (Kivenpuisto, Lukkari, Maaniittu ja Nukari) puh. 040 317 2388 työhuone: Lukkarin koulu, Punamullantie 18, 01900 Nurmijärvi (työhuoneet myös Kivenpuistossa ja Maaniitussa) 13

Rajamäen alue (Rajamäki, Röykkä, Suomies) työhuone: Rajamäen yläaste, Keskusraitti 1, 05200 Rajamäki Nurmijärven ammattiopisto Lopentie 20, Perttula puh. 27 381 Ammatinvalinta Oletko epävarma ammatinvalinnassa? Mikä sinusta tulee isona? Ammatinvalinta on iso päätös, vaikkakaan ei välttämättä lopullinen. Voit selventää itse ammatinvalintaan liittyviä asioita monin tavoin. Jos kuitenkin tunnet tarvitsevasi ap ua, älä jää mure htimaan yksin. Ap ua ammatinvalintaan tarjoavat op pilaanohjaajien ja am matinvalintapsykologien lisäksi myös erilaiset urasuunnittelupalvelut. Miten voit itse selkeyttää suunnitelmiasi: 1. Mieti. Minkälainen olet? Työskenteletkö mielelläsi yksin vai ryhmässä? Kiinnostaako tekniikka, ih miset, autot, eläimet, kasvit? Oletko joskus ajatellut vaikka jonkun tuttavasi te kevän mielenkiintoista työtä? Tee työministeriön AVO-ohjelma pohdintojen tueksi. Muista, että ohjelma ei valitse sinulle ammattia, vaan antaa ajattelemisen aihetta. 2. Kysele. Mitä tuttavasi tekevät? Saatat tuntea monia erilaisiss a mielenkiintoisissa ammateissa toimivia ihmisiä, tiedätkö mitä he oikeasti töissänsä tekevät? 3. Etsi tietoa. Jos sin ua kiinnostaa jokin ammatti, etsi siitä tietoa. Tietoa löydät internetistä esim. www.ammttinetti.fi tai soittamalla alan oppilaitokseen vaikka o pinto-ohjaajalle ja kyselemällä, minkälaisia ammattialan työt yleensä ovat. Voit myös etsiä käsiisi alan am mattilaisen ja haastatella häntä. 4. Kokeile. Käytä hyväksesi koulun tet- ja työharjoittelujaksot. E tsi töitä alalta, joka sinua kiin nostaa. Jos olet työtön, voit kokeilla erilaisia 14

ammatteja tai aloja TE-toimiston ty öharjoittelujaksoja apuna käyttäen. TE-toimiston työharjoittelut eivä t maksa mitään työnantajal le. Harjoittelusta saat lisätietoa TE -toimistosta. Huomio, että myös työharjoittelusta voit saada kokemuspisteitä hakiessasi opiskelemaan. 5. Selvitä alan koulutusmahdollisuudet. Apua saat opoltasi, TE-toimiston tietopalvelusta tai netistä www.opintoluotsi.fi, www.koulutusnetti.fi j a www.edu.fi. Opinto-ohjaajat Oppilaan ohjaaja työskentelee peruskoulussa ja o pinto-ohjaajat työskentelevät lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Heidän työhönsä kuuluu oppilaiden ohjaus koulutyöhön, jatko-opintoihin, työelämään ja vapaa-aikaan. Opinto- ja oppilaan ohjaaja auttaa oppilaita esim. kurssi- ja ainevalinnoissa ja mahdollisissa oppimisongelmissa. Peruskouluissa oppilaan ohjaaja hoitaa m yös kontakteja työe lämään järjestämällä tutustumiskäyntejä ja työelämään tutustumisja ksoja oppilaille. Ammatilliset opinnot sekä luokaton lukio ovat opiskeli joille joustavia ja yksilöllisi ä koulutusmuotoja. Joustavuuden ja valinnaisuuden lisääntyminen on kuitenkin lisännyt neuvonnan ja opastuksen tarvetta oppilaitoksissa. Opiskelupaikan haku Peruskoulun jälkeen voit hakeutua toisen asteen koulutukseen, jolla tarkoitetaan lukioita ja ammatillisia oppilaitoksia. Useissa ammatillisissa koulutuksissa voi nykyään suorittaa myös ns. kaksoistutkinnon, jolloin osallistuu myös ylioppilastutkintoon. Lukiossa suoritetut kurssit sisällytet ään tällöin ammatilliseen tutkintotodistukseen. Valmistunut saa ylioppilastutkinto - todistuksen, mutta ei lukion päättötodistusta. Ammatillisessa peruskoulutuksessa suoritettavat tutkinnot ovat yleensä peruskoulupohjaisia, mutta myös lukiopohjaisia ammatillisia perustutkintoja on jonkin verran. 15

Toisen asteen koulutuksesta voi jatkaa opintoja korkea-asteelle. Korkeaasteella tarkoitetaan ammattikork eakouluja sekä yliopistoja ja korkeakouluja. Yhteishaku Toisen asteen oppilaitoksiin ja ammattikorkeakouluihin haetaan ns. yhteishaun kautta. Hakuajat ovat ke vättalvella ja alkusyksystä. Tietoja hakuajoista- ja ohjeista saa opinto-ohjaajalta tai ja TE-toimistosta. Yksi työmarkkinatuen saamisen ehto on, että alle 25-vuo tias ammattitaidoton hakee vähintään kolmeen soveltuvaan oppilaitokseen sekä kevään että syksyn yhteishaussa. Pohjois-Uudenmaan TE-toimisto Nurmijärven toimipaikka Kauppanummentie 1, Nurmijärvi puh. 01060 40121 Avoinna ma pe klo 9 15.45 www.mol.fi Ilman opiskelupaikkaa Yhteishaun vapaita opiskelupaikkoja löytää Opetushallituksen koulutusnetistä. Valitsemalla kohdasta koulutustietohaku ja sieltä vapaita paikkoja YH-linjoilla. Tulosten tultua listaa päivitetään jatkuvasti, mutta kannattaa olla yhteydessä myös suoraa n oppilaitoksiin, joissa on aina ajanmukaisin tieto vapaista paikoista. Viimeistään ensimmäisenä koulupäivänä opintojen alettua syksyisin ja keväisin, kannattaa oppilaitoksista kysyä mahdollisia peruutuspaikkoja. Tällöin oppilaitokset voivat ottaa opis kelijoita suoraan, myös varasijo jen ja yhteishaun ulkopuolelta. 16

17-vuotta täytettyä on oikeutettu TE -toimiston palveluihin. Voi varata ajan esim. ammatinvalintapsykologille henkilökohtaiseen ammatin-valinnan ohjaukseen tai mennä työharjoittel uun. Työharjoittelu on hyvä keino tutustua eri aloihin ja saada arvokasta t yökokemusta tai esimerkiksi työkokemuspisteitä yhteishakuun. TE -toimisto järjestää myös erilaisia nuorille suunnattuja ohjaavia koulutuksia ja kursseja. Ks. www.mol.fi. Oppisopimuskoulutus Oppisopimuskoulutus on oppimista työtä tekemällä määräaikaisessa työsuhteessa ja tietopuolista opis kelua ammatillisessa oppilaitoksessa. Oppisopimuskoulutuksen kautta voi suorittaa ammatillisen perustutkinnon tai hankkia räätälöityä tai tapauskohtaista lisäkoulutusta. Opiskelij an tulee olla vähint ään 15-vuotias ja oppisopimus edellyttää työpaikkaa. Oppilas hankkii työpaikan itse. Ty önantaja maksaa opiskelijalle työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Opiskelijalle maksetaan päivärahaa ja perheavustusta, ellei työnantaja maksa p alkkaa opiskelupäiviltä. Järjestelyissä auttavat oppisopimuskeskukset, oppisopimustoimistot ja oppilaitokset. Oppisopimuskoulutuksessa otetaan yht eyttä sen paikkakunnan oppisopimuskeskukseen tai oppisopimustoimistoon, jossa työpaikka sijaitsee. Oppisopimuskoulutus on jou stava tapa hankkia ammatillinen koulutus työn ohessa tai lisätä ammatillista pätevyyttä. Nurmijärven kunta Nuorisopäällikkö Merja Winha-Järvinen Keskustie 2 B, Nurmijärvi puh. 2500 2060 tai 040 317 2060 Oppisopimuskeskuksia Oppisopimuskeskus Hyvinkää Torikatu 6-8, Hyvinkää puh. 040 765 5816 www.oppisopimus.fi 17

Adulta Oy Postikatu 8-10, Järvenpää puh. 2729 0300 www.adulta.fi Keski-Uudenmaan oppisopimuskeskus Kultasepänkatu 5, Kerava puh. 273 81 www.keuda.fi www.oppisopimus.net/ www.oph.fi/oppisopimus Tuet ja avustukset Opintotuki koostuu opintorahasta, asumis lisästä ja valtion takaam asta opintolainasta. Opintorahan suur uus määräytyy opiskelijan iän, asumismuodon ja siviil isäädyn mukaan. Opintoraha on veronalaista tuloa. Opintotukihakemuskaavakkeita saa Ke lan paikallistoimistoista, oppilaitoksista ja pankeista. Koulumatkatukena korvataan päivittäisen koulumatkojen kustannukset. Tuki on tarkoitettu lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskeleville. Koulumatkakustannukset korvataan, kun matkan pituus j a kustannukset ylittävät laissa säädetyt rajat. Apurahat ja opintotuki -kirjasta saa t ietoja erilaisista apur ahoista ja niihin liittyvistä asioista. Kirjaa voi lainata esim. TE-toimistosta. KELA Nurmijärvi, Keskustie 2A Avoinna ma pe 9 11 ja 12-16 Klaukkala, Kuonomäentie 2 Avoinna ma pe 10-17 18

Palvelunumero opiskelijan tuet 020 692 209 www.kela.fi Nuorisovaihto Nurmijärvellä nuorisovaihtoa järjestävät Lionsit ja Rotaryt. Kansainvälistä Lions- nuorisovaihtoa on maassamme järjestetty 1960-luvulta alkaen. Se on 3 6 viikkoa k estävää ja pääasiassa kesäaikana tapahtuvaa eri maiden ja oloihin ja kulttuuriin perehdyttävää toimintaa. Opiskeluun painottuva ja yleensä lukuvuoden kestävä vaihto-oppilastoiminta ei kuulu Lionsnuorisovaihdon piiriin. Rotary-klubin nuorisovaihdon merkittävin toimintamuoto on vuosivaiht o. Tässä vaihdossa nuori, yl eensä lukion 1. l uokan jälkeen saa tilaisuuden yhden lukuvuoden opiskeluun jonkin eurooppalaisen tai valtamer en takaisen maan nuorisoasteen oppilaitoksessa. Kesävaihto-ohjelmassa Rotaryjärjestö tarjoaa nuo relle hyvän mahdollisuuden tutustua joko valt amerentakaiseen (USA, Kanada) tai eurooppalaiseen elämänmenoon turvallisesti kesälomansa aikana Kolmas Rotaryjärjestön nuorisovaihtomuoto on kesäleirit, joita järjestetään EEMA-alueella (Eurooppa, Turkki, Israel ja jotkin Afrikan maat) ja Kan adassa. Vastavuoroisesti Suomessa järjestetään leirejä EEMA-alueen nuorille. Leirit järje stetään yleisimmin heinä elokuussa. Kestoltaan ne ovat 2 3 viikkoa. Suomen Lions-liitto http://www.leo-clubs.fi/ Nurmijärven Rotary-klubi http://www.rotary.fi/ 19

Opiskelemaan ulkomaille Ulkomailla voit suorittaa joko osan opintojasi tai koko tutkinnon. Osatutkinnon suorittaminen: Jos jo opiskelet Suomessa, helpoi n tapa lähteä ulkomaille on osallistua oman oppilaitoksesi vaihto-ohjelmaan. Valmiin vaihto-ohjelman an siosta säästyy paljolta paperisodalta ja työltä, kun opiskelupaikkaa ei tarv itse itse etsiä. Va staanottava oppilaitos hankkii yleensä opiskeli jalle myös asunnon, tai ainakin auttaa sen hankkimisessa. Tarkempia tietoja opinnoista ja mahdollisuuksistasi lähteä vaihtoon voi kysellä oman oppilaitoksen kan sainvälisistä asioista vast aavalta henkilöltä. Koko tutkinnon suorittaminen: Ulkomaiseen oppilaitokseen, yliopistoon tai korkeakouluun voi hakea ihan niin kuin mihin tahansa muuhun kin suomalaiseen oppilaitokseen. Muissa maissa saattaa olla myös mahdollisuus op iskella jotain tiettyä alaa, jota Suomessa ei ole tarjolla. Jos lähdet opiskelemaan koko tutkintoa ulkomaille, muista varmistaa ulkomailla suoritettujen tutkinto jen tunnusta-minen/hyväksyminen Suomessa. Lisätietoja saat Opetushallituksen sivuilta www.oph.fi. Huomioi myös, et tä mikäli haluat rahoittaa opintosi suom alaisella opintotuella, on ensin varmistuttava siitä, että kyseinen oppilaito s on valtiollinen tai valtion hyväksymä ja että opinnot vast aavat tuettavia opintoja Suomessa t ai ne sisältyvät suomalaiseen tutkintoon Lisätietoja saat mm. KELAn sivuil ta Opiskelu ulkomailla. Ota myös tarkkaan selvää oppilaitosten mahd ollisista lukukausimaksuista ja muista opintoihin liitt yvistä kustannuksista. Mahdollisuuksia erilaisten apurahojen ja stipen dien hakemiseen löytää oheisesta 20

linkkilistasta. Apurahoja myönnet ään pääasiassa jatko-opintoihin, mutta myös perustutkintoihin niitä voi hakea. Opiskelemalla ulkomailla saa uusi a näkökulmia opin toihisin. Myös työnantajat arvostavat yhä enemmän kan sainvälistä kokemusta - kokemuksta tulee varmasti olemaan hyötyä työelämään sijoittumisessa! Työharjoittelu Kansainväliseen työharjoitteluun voi hakeutua myös oman oppilaitoksen ulkopuolisten tahojen kautta. Esim. Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen CIMOn ohjelmat tarjo avat harjoittelupaikkoja eri aloilta. Harjoittelut on tarkoitettu vähintään 18-vuotiaille opiskelijoille tai vastavalmistuneille. Sivuilta löytyy myös muita harjoittelupaikkavinkkejä. Linkkejä: Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen CIMOn tieto- ja neuvontapalvelu tarjoaa tukea nuorten kansainväl istymismahdollisuuksia koskevaan tiedonhankintaan ja päätöksentekoon. Voit joko soittaa tai lähettää kysymyksesi sähköpostilla. CIMO julkaisee myös erilaisia maaoppaita. Oppaissa annetaan maakohtaiset perustiedot opiskelusta, hakumenettelystä ja pääsyvaatimuksista sekä opiskelun kustannuksista, rahoituksesta ja opintososiaalisista asioista. Ma aoppaat löydät mm. se kä CIMOn nettisivuilta. Kansainväliseen henkilövaihdon keskus (CIMO) Hakaniemenkatu 2, Helsinki puh. 7747 7677 Automaattinen puhelinpalvelu 24 h/vrk) www. Cimo.fi 21

Ploteus-portaali Euroopan komission ylläpitämä sivusto. Au ttaa sinua löytämään tietoja eri puolilla Euro oppaa tarjolla olevista opiskelu- ym. mahdollisuuksista. Eurodesk Trans-Europe Euroopan komission ylläpitämä Eurodesk nuorisotiedotusverkosto. Tietoa harj oittelusta ja o piskelusta ulkomailla. Valitse kohta links->stages, study. Euroopan nuorisoportaali Euroopan Unionin sivusto. Tietoja opiskelusta, työskentelystä ja lomailusta to isessa EU-maassa. Tietoa myös kulttuurista, asumisesta sekä liikenteestä eri maissa. www.nordenedu.net pohjoismaisen korkeakoulutuksen sivusto. Haloo Pohjola Pohjoismaisesta neuvontapalvelusta saat tietoa esimerkiksi opiskelu- ja työmahdollisu uksista, apurahoista sekä asumise sta toisessa Pohjoismaassa. Palvelua ylläpitää Pohjoismaiden ministerineuvosto. Saksan suurlähetystö tietoa opiskelusta Saks stipendeistä ja apurahoista. Ranskan kulttuurikeskus tietoa opiskelusta Ra Suomeksi->Opiskelemaan Ranskaan. assa sekä erilaisist a nskassa. Valitse kohta Italian kulttuuri-instituutti tietoa opiskel usta Italiassa. Valitse koht a Studiare-Opiskelusta. British Council tietoa opiskelusta Isossa-Britanniassa. Fulbright Center neuvoo Yhdysvalloissa ja Kanadassa opiskelemiseen liittyvissä asioissa. Ke skus auttaa opiskeluun, tutkimukseen, opintojen rahoitukseen sekä kieli- ja t asotestaukseen liittyvissä kysymyksissä. Lähinnä yliopisto- ja korkeakouluopiskelua miettiville http://www.ieconline.fi/ 22

www.ieconline.fi IEC (International Educatio n Centre) toimii Suomessa ulkomaalaisten yliopistojen paikallisena edustajana. k eskuksen edustamat yliopistot sijaitsevat Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Isossa-Britanniassa, Kanadassa, Havaijilla ja Singaporessa. Hakupalvelut ovat opiskelijalle maksuttomia. www.braintrack.com linkkejä eri maiden yliopistoihin. www.studyabroaddirectory.com linkki eri alojen oppilaitoksiin ympäri maailmaa. Haku maan, opiskelualan ja opintojen keston mukaan. www.unesco.org/education linkkejä Euroopan ulkopuolisten maide n opetusministeriöiden sivuille. www.opintoluotsi.fi yleisesti opiskelusta ulkomailla. www.makupalat.fi Hämeenlinnan kaupunginkirja ston ylläpitämä sivusto. Tietoa opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. www.cimo.fi tietoa opintojen rahoituksesta ja erilaisista apurahoista. www.saatiopalvelu.net tietoa apurahojen hakuajoist a sekä linkkejä er i säätiöiden ja rahastojen nettisivuille. www.sivistysrahasto.com apurahoja tieteen ja taiteen tekijöille, opiskelijoille, harrastajille, järjestöille ja työryhmille. Tietoja ulkomailla opiskelusta saa myös työhallinnon koti sivuilta www.mol.fi. 23

TYÖELÄMÄ Nuoret työnhakijat Vakituiseen työhön voidaan ottaa 15-vuotta täyttänyt henkilö, joka on suorittanut oppivelvollisuutensa. Nuori, joka on täyttänyt tai samana kalenterivuonna täyttää 14-vuotta, voidaan ot taa kevyeen työhön enintään puoleksi koulun loma-ajast a. Koulutyön aikana 1 4-vuotias voi tehdä tilapäistä tai lyhytaikaista työtä. Työsuojelupiirin työsuojelulautakunnan poikkeuslupajaoston antamalla poikkeusluvalla 13-vuotias tai nuor empi voidaan tilapäisesti palkata työskentelemään esiintyjänä tai avusta maan taide- tai kulttuuriesityksissä tai muissa vastaavanlaisissa tapahtumissa. Nuorille saadaan teettää ainoastaan sellaisia töitä, jotka eivät ole vahingollisia heidän ruumiilliselle ta i henkiselle kehi tykselleen. Nuoren työntekijän vuorokautinen työaika ei saa ylittää yhdeksää tuntia eik ä viikkotyöaika 48 tuntia. Oppivelvollise n päivittäinen työaika saa ko ulun vapaapäivinä olla enintään seitsemän tuntia ja koulupäivinä enintään kaksi tuntia. Alle 15-vuotiasta ei saa pitää ylit yössä. Viisitoista vuotta täyttänyt voi tehdä ylityötä enintään 80 tuntia kalenterivuodessa. 15-vuotta täyttäneen työaika on pääs ääntöisesti sijoitettava klo 6.00 22.00 välille. Alle 15-vuotias voi tehdä työtä klo 8.00 20.00 välillä. Työsuhde Kun olet saanut hakemasi työpaikan, sinulle avautuu uusi lehti elämässäsi. Työ merkitsee ihmiselle paljon muutak in kuin palkkaa. Työ antaa 24

mahdollisuuden tutustua uusiin ihmi siin, päästä työyhteisön jäseneksi, oppia uutta ja kehittyä. Työsuhteen alussa kannattaa kiinnittää huomiota sekä työntekijän että työnantajan oikeuksiin ja velvollisuuksiin, jotka luovat perustan ja rajat työsuhteelle. Työelämän pelisäännöt saattavat tuntua mutkikkailta, mutta niitä ei kannata pelästyä. Voit pyytää apua esim. työkavereilta tai luottamusmiehiltä. Myös nuorella henkilöllä on oikeus saada työtehtävän vaatima perehdytys ja koulutus, jossa työsuhdeasiat käydään ymmärrettävästi läpi. Työsopimus Työsopimus on työelämän peruss opimus. Työsopimuksen voi tehdä suullisesti, mutta on oikeusturvan kannalta parempi, että sopimus tehdään kirjallisesti. Näin vältyt ään riitatilanteilta, kun molemmat osapuolet tietävät, mistä on sovittu. Työsopimuksessa tulisi näkyä: Työntekijän ja työpaikan tiedot Työsuhteen aloituspäivä Työtehtävät Irtisanomisaika Lähin esimies Työaika Palkan suuruus ja palkanmaksukausi Jos työsuhde on määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva, tulisi tämän näkyä työsopimuksessa. Koeaika kirjataan ylös moniin työsopimuksiin. Tämän jakson aikana voi kumpi tahansa osapuoli purkaa sopimuksen. Työsopimuksen voi tehdä 15-vuotiaana. Huoltajan suostumuksella voi myös alle 15-vuotias tehdä työsopimuksen. 25

Palkka ja verot Palkkan perustana toimivat työehtosopimukset, joissa on määritelty kunkin alan vähimmäispalkat. Työehtosopimuksessa mainittua minimipalkkaa ei saa alittaa. Palkkaa maksetaan myös sopimuksiin perustuvilta sairaustai muiden vastaavien poissaolojen ajalta sekä vuosiloman ajalta. Palkka on maksettava palkanmaksukauden viimeisenä päivänä, jos toisin ei sovita. Palkanmaksun yhteydessä työtekijälle tulee antaa palkkalaskelma, josta näkyy kuinka paljon on saanut palkkaa ja paljonko on maksanut palkasta veroja ja muita maksuja. Palkkalaskelma on tärkeä paperi, joka kannattaa säilyttää, sillä sitä voi tarvita myöhemmin esim. Kelan tukia hakiessa. Työsuhteen alkaessa tulee toimittaa verokortti työnantajalle. Verokortti lähetetään vuosittain jokaiselle ja uusi verokausi alkaa helmikuussa. Tämä tarkoittaa, että joka vuosi ennen helmikuun alkua tulee viedä verokortti työpaikalle. Jos sinulla ei ole verokorttia tai haluat muuttaa sitä, käy verohallituksen sivulla www.vero.fi/verokortti. Verot määräytyvät tulojen mukaan. Jos vuositulot ovat pienet, kuten usein opiskelijalla, veroa ei mene lainkaan. Tietoa verotuksesta löytää verohallituksen sivuilta www.vero.fi. Keski-Uudenmaan verotoimisto Yhteiskouluntie 13, Järvenpää puh. 7311 7400 Työtodistus Lain mukaan sinulla on oikeus saad a työsuhteesi päätyttyä t yötodistus. Työtodistukset ovat tärkeitä asiakirjoja, joita voi hyödyntää hakie ssaan 26

uutta työtä tai koulutusta. Työtodistukseen on kirjattava työtehtävät ja työsuhteen kesto. Halutessa vo i pyytää työnantajaa kirjaamaan työtodistukseen myös työsuhteen p äättymissyyn ja arvion työtaidoista. Säilytä työtodistukset siististi, va ikkapa erillisessä kansiossa, josta löydät ne helposti. Tulet varmasti tarvitsemaan niitä myöhemmin. Työsuojelulainsäädäntö ja työterveyshuolto Työnantajan tulee perehdyttää n uori työntekijä perusteellisesti uuteen työsuhteeseen, kertomalla työhön lii ttyvistä mahdollisista vaaroista ja riskeistä. Yleisen työsuojelulainsäädännön lisäksi nuoria koskee työsuojelun erityislainsäädäntö. Laki nuorista työntekijöistä suojelee alle 18- vuotiaita. Laissa määritellään mm., minkä pituisia ja minkälaisia työvuoroja nuoret voivat tehdä. Jos sinusta tuntuu, että työnantaja on menetellyt väärin, esim. palkka ei tule sovitusti, työpäivät ovat liia n pitkiä tai et saa k irjallista työsopimusta, voit ottaa yhteyttä muun muassa Uudenmaan työsuojelupiiriin. Sieltä saat neuvoja työsuhteen ehtoihin liittyvissä pulmissa. Työnantajan on myös järjestettävä työntekijöilleen työterveyshuolto. Keskustele esimiehesi ka nssa myös siitä, kuuluuko sinulle työsuhteen alkaessa työhöntulotarkastus. Nuo relle työntekijälle hyvä terveys j a työkyky ovat tärkeitä, sillä työuraa on edessä vielä pitkään. Uudenmaan työsuojelupiiri Siltasaarentie 12 A, Helsinki puh. 774 771 Ammattiliitot Ammattiliittoon liittyminen on jokais en palkansaajan lailla turvatt u perusoikeus. Liittyminen on vapaaehtoista, mutta suurin osa suomalaisista palkansaajista kuuluu alansa ammattiliittoon. 27

Vaikka et liittyisikään ammattiliitt oon kannattaa kuitenkin liittyä liito n työttömyyskassaan työttömyyden vara lta. Tällöin työttömäksi jääde ssä kassa maksaa ansioihin suhteutettua työttömyyspäivärahaa. Ammattiliittoon kuulumisesta tulee maksaa. Jäsenmaksut ovat yleensä 1-2% palkasta ja ne ovat verotuksessa vähennyskelpoisia. Vastikkeeksi jäsenmaksusta saat neuvoa ja turvaa työsuhdeasioihin. Lisätietoa työelämän säännöksistä ja ammattiliitoista saat Valtiovarainministeriön julkaisemasta Työmarkkina-avain oppaasta http://www.alli.fi/tmavain/. Nuorten työpaja ja kunnan kesätyöt Työpajatoiminta on Nurmijärven kunnan nuorisotoimen ylläpitämää nuorten työllistämistä. Nuoret alle 25- vuotiaat työllistetään työpajalle vähintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Nuoret sijoittuvat työllistämisjakson aikana joko työp ajan hallitiloihin tai kunnan muihin hallintokuntiin töihin. Työ pajatoiminnan tavoitteena on ant aa nuorille aikaa elämänvalintojen suunnitteluun. Nuorten työpajalle hakeudutaan TEtoimiston kautta. Nuorten kesätyöllistäminen kuuluu myös kunnan nuorisotoimen piiriin. Nuoria työllistetään seuraavilla toimenpiteillä: Nuorten kesätyöpaikkojen luominen tukemalla paikallisia yrityksiä ja yhteisöjä Nuorten työllistäminen kuntaan kahden viikon ajaksi Nurmijärven kunta Nuorisotoimi Keskustie 2 B, Nurmijärvi puh. 2500 2060 / 040 317 2060 tai 2500 2059 28

Nuorten aktivointikurssit Erityisnuorisotyöntekijä puh. 040 317 2348 Nuorten työpaja Järvihaant. 8, Klaukkala puh. 2500 2575 http://www.nurmijarvi.fi/nuoret/fi_fi/nuoret/ Töihin ulkomaille Voit hakeutua töihin ulkomaille sekä erilaisten järjestöjen ja organisaatioiden kautta tai hakea töitä itsenäisesti. Kesätyö ja muu lyhytkestoinen työ Sesonkiluontoinen työ ulkomailla voi olla kesällä esim. kukkien, vihannesten tai hedelmien poimintaa. Tämän tyyppisiä töitä saattaa löytyä mm. kasvihuoneista. Muita sesonkiluontoisia töitä voi löytyä matkailualan palveluammateista (tiskaajat, siivoojat, keittiö- ja hotellityö). Myös eri maiden huvipuistot rekrytoivat us ein ulkomaalaisia nuoria töihin. Talvisesonkipaikkoja saattaa löytyä esim. eri maiden hiihtokeskuksista. Au pairiksi lähteminen voi myös o lla yksi vaihtoehto, esim. välivuot ta opiskeluista pitävälle. Perheet saattavat haluta au pairin joko muutamaksi kuukaudeksi tai jopa koko vuodeksi. Au parina o leminen tarkoittaa ulkomaisessa perheessä elämistä tietyn ajan. Au pair tekee erilaisia kotitöitä ja hoitaa lapsia noin 30 tuntia viikossa. Korvaukseksi hän saa oman huoneen, ruoan j a taskurahaa. Au p airiksi ulkomaille voi hakea 1 8- vuotta täyttänyt henkilö, jolla on kokemusta lapsista ja lastenhoidosta. Jos opiskelet jotain tiet tyä alaa, olet valmist unut ammattiin tai ol et ehtinyt hankkimaan runsaasti työkok emusta, mahdollisuutesi ovat vielä laajemmat! 29

Jos haet kesätöitä ulko mailta, huomaa, että hakuaika alkaa use in jo vuoden vaihteessa. Joissakin paikoiss a hakuaika päättyy jo tammikuussa, joten kannattaa olla liikkeellä hyvissä ajoin! Kannattaa käyttää hyödykseen m yös ulkomailla asuvat sukulaiset tai tuttavat. Voisivatko he auttaa es im. kesätyöpaikan haussa? Huomioi kuitenkin, että työnantajat palkk aavat pääsääntöisesti vasta 18 v. täyttäneitä. Englannin kielellä tulee usein toimeen, mutta joihin kin töihin vaad itaan laajempaa kielitaitoa. Suomalaisill a nuorilla on kuitenkin usein jo hyvä kielitaito. Muista myös, ettei kiel tä tarvitse osata täydellisesti - ulkomailla sitä viimeistään oppii! Pidempikestoinen työ Työpaikkailmoituksia voi katsoa mm. TE-toimiston sivuilta kohdasta avoimet työpaikat. Sieltä löytää sekä pidempi- että lyhytkestoisempia töitä. TE-toimistoissa on myös oma ka nsainvälisistä palveluista vastaava osasto, joka neuvoo työskentelyssä ulkomailla. Näiden osastojen EURESneuvojat ovat keskittyneet nimenomaan eurooppalaiseen työnvälitykseen. Paikkoja voi etsiä myös suoraan eri ma iden omien TE-toimistojen sivuilta. Linkkejä löytää vaikk a Hämeenlinnan kaupunginkirjaston ylläpitämästä makupalat-palvelusta (http://www.makupalat.fi/). Työnantajiin voi o lla myös suoraan yhteydessä. Yhteystietoja saa esim. eri maiden keltaisilta sivuilta tai maiden suurimmista päivälehdistä. Työ- ja oleskeluluvat sekä viisumit Ulkomailla oleskelua vart en tarvitaan maasta r iippuen erilaisia lupia. Ennen työpaikan metsästämistä kannatt aakin ottaa selvää m m. työ- ja oleskeluluvista. Käytännöt vaihtelevat sen mukaan, onko kysee ssä pohjoismaa, EU-maa vai näiden ulkopuolinen maa. 30

Lupa- ja viisumikäytännöt muuttuvat melko usein, joten voimassaole vat vaatimukset kannattaa tarkistaa kohdemaan suurlähet ystöstä tai konsulaatista. EU-maihin ei tarvit a viisumia, mutta useimpiin maihi n tarvitset oleskeluluvan. Oleskelul upa hankitaan p aikan päällä, mutta tarvittavat todistukset tulee ottaa mu kaan jo Suomesta. Mikäli tarvitset viisumin, hae sitä ajoissa, sillä joihin kin maihin viisumin saanti voi kestää jopa pari kuukautta. Erilaisiin lupa- ja viisumim ääräyksiin sekä suurlähetystöjen j a konsulaattien yhteystietoihin voit tutu stua Ulkoasiainministeriön sivulla, valitse kohta palvelut I passi ja viisumi tai edustustot. Kannattaa tutustua myös kansainväl iseen verotukseen. Lisätietoja saat Verohallituksen sivuilta www.vero.fi. Linkkejä: www.mol.fi/tyopaikat TE-toimiston avoimet ty öpaikat, valitse muita hakuehtoja I ulk omaat. Sivuilta löytyy p aljon muun muassa au pairpaikkoja. Muista myös Ah venanmaan tarjoamat kesätyömahdollisuudet! Paikkoja löydät sekä TE -toimiston sivuilta että Ahvenan maan omilta sivuilta. www.mol.fi/eures EURES-työnvälitysjärjestelmä. Yleistä työnhausta ulkomailla, linkkejä kotimaisiin ja ulkomaisiin työpaikkasivuihin, tietoa työluvista, sosiaali- ja työttömyysturvasta, verotuksesta ja eläkkeistä. www.makupalat.fi Hämeenlinnan kaupunginkirjaston ylläpitämä linkkilista sekä koti- että ulkomaisiin työ paikkatietoihin. Linkkivinkkejä sekä Eurooppaan että muihin maanosiin, kesätyö- ja au p air-paikkoihin, vapaaehtoistyöhön. www.nordjobb.net Yhteispohjoismainen tietokanta 18 28-vuotiaille nuorille suunnatuista kesätyöpaikoista. Ohjelman kautta on mahdollisuus hakea kesätyöpaikkaa toisesta Pohjoismaasta t ai itsehallintoalueelta: 31

Fäärsaarilta, Grönlannista, Islannista, Norjasta, Ruotsista, Tan skasta tai Ahvenanmaalta. Haku tammi-toukokuussa. www.hallonorden.org Pohjoismaiden ministerineuvoston neuvontapalvelu, joka auttaa j a neuvoo Pohjoismaissa liikkuvia. Tietoa toiseen Pohjoismaahan muuttamisesta, työskentelystä ja työnhausta, opiskelusta ja matkustamisesta. www.ams.se Ledika ar betsplatser i Sver ige och de andr a Nordiska länderna, att leva och arbeta i Norden (sö ka jobb>platsbanken>tillfälliga jobb). www.maailmalle.net Tietoa työnhausta ja työs kentelystä ulkomailla sekä palkkatyölinkkejä eri puo lille maailmaa. Tietoa muun muassa au p airpaikoista. Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen CIMOn sivusto. www.alli.fi/nuorisovaihto Suomen nuorisoyhteistyö - Allian ssi ry. Töihin ulkomaille: hotellityö, au pair, vapaaehtoistyö, le irikeskustyö, work experience (Australia, Uusi Seelan ti, USA, Latinalainen Amerikka). Pääsääntöisesti 18-vuotta täyttäneille www.seasonalwork.dk Sadonkorjuutöitä Tanskassa. www.pickingjobs.com Sadonkorjuutöitä ympäri Eurooppaa. www.aboutjobs.com Kesä- ja sesonkitöitä eri maissa. www.anyworkanywhere.com Sesonkitöitä eri maissa. www.seasonworkers.com Sesonkitöitä eri maissa. www.jobsabroad.com Haku maan ja ammattialan mukaan. 32

Työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto) Ammattitaidottoman alle 25-vuotiaan nuoren on mahdollisuus saada TEtoimiston kautta työharjoittelupaikka. Työharjoittelun tarkoituksena on perehdyttää työhön ja työelämään sekä selkeyttää amm atinvalintaa. Työharjoittelussa saa arvokasta t yökokemusta esim. hakiessa opiskelemaan. Työharjoittelun ajalta ei makseta palkkaa, vaan Kela maksaa työmarkkinatukea. Työnvälitys Työnvälityksestä saa kaikkea neuvon taa ja opastusta, joka liittyy työelämään. TE-toimiston www.mol.fi-sivulta löytyvät koko maan TEtoimistoihin ilmoitetut avoimet työp aikat. EURES-portaalin kautta voit tutkia myös EU/Eta-alueen työpaikkoja. Koulutus- ja ammattitietopalvelu Koulutus- ja ammattit ietopalvelun tehtävänä on antaa tietoja koulutusmahdollisuuksista, opintojen rahoituksesta, ammateista ja työelämästä. Asiakkaiden käytettävi ssä on monipuolista kirjallista aineistoa. Tietopalvelua voi käyttää ilman ajanvarausta. Koulutusneuvontaa saa myös koulutuslinj alta puh. 01 0 19 4901 ma - pe klo 9-17. Koulutukseen liittyvää tietoa ja linkkejä löytyy myös www.mol.fi -sivuilta. Ammatinvalinnanohjaus Ammatinvalintapsykologi auttaa ammat in ja koulutukse n valinnassa, koulutusalan tai ammatin vaihdossa, uudelleenkoulutukseen hakeutumisessa tai silloin, kun esim. terveydelliset ongelmat rajoittavat työskentely- ja k ouluttautumismahdollisuuksia. Ammatinvalintapsykologin kanssa käytävät keskuste lut ovat lu ottamuksellisia. Tarvittaessa apuna voidaan käyttää erilaisia testejä. A mmatinvalintaohjaukseen on varattava aika etukäteen. 33

Työvoimakoulutus Työvoimakoulutus auttaa työssä tarvittavan ammattitaidon saavuttamisessa ja keh ittämisessä. Työvoimakoulutus on tarkoitettu etupäässä yli 20-vuotiaille työttömille työnhakijoille. Käytännönläheisen ja monipuolisen koulutuksen avulla au tetaan työhön sijoittumista ja urakehitystä. Koulutus voi olla amma tin peruskoulutusta tai jatko- ja täydennyskoulutusta. Työvoimakoulutukseen haetaan TE-toimist on kautta, joka valitsee opiskelijat yhdessä kouluttajan k anssa. Koulutushakemuksen voi jättä ä myös sähk öisesti. Opiskelijat voivat sa ada koulutuksen ajalta työttömyysturvaa ja ylläpitokorvausta. Pohjois-Uudenmaan TE-toimisto Nurmijärven toimipaikka Kauppanummentie 1, Nurmijärvi puh. 01060 40121 Avoinna ma pe klo 9 15.45 www.mol.fi Työttömyys Ahkerasta työnhausta huolimatta töitä ei aina löydy. Työttömyysajan voi käyttää monin tavoin: voi opiskella, harrastaa tai tehdä esim. vapaaehtoistyötä. Työttömyysaika voi olla luovaa aikaa, sil lä silloin on mahdollisuus miettiä jatkosuunnitelmia ja ammatinvalintaa rauhassa. Ilmoittautumalla työnhakijaksi TE-t oimistoon sinulla on mahdollisuus saada monenlaisia palveluja. Kun olet ilmoittautunut työnhakijaksi ja olet työtön, sinulla on oikeus: Saada työttömyysturva-asiasi vireille Tehdä työnhakusuunnitelma Saada työvoimapalveluja 34

Saada työllisyyttä ja toimeentuloa edistäviä tukipalveluja Työmarkkinatuessa on rajoituksia, jotka koskevat alle 25-vuotiait a ammattikouluttamattomia työnhakijoita: Alle 17-vuotiaalla henkilöllä ei ole oikeutta työmarkkinatukeen. 17-vuotiaalla henkilöllä on oikeus työmarkkinatukeen ainoastaan siltä ajalta, jona hän osal listuu työvoimapoliittiseen koulutuksen, työharjoitteluun, työkokeiluun tai työhallinnon järje stämään kuntoutukseen. 18 24-vuotiaalla on oikeus työm arkkinatukeen myös työttömyyden ajalta edellyttäen, että hän ei ol e ilman p ätevää syytä k ieltäytynyt, eronnut tai erotettu työstä tai ty övoimapoliittisesta toimenpiteestä tai eronnut tai keskeyttänyt toimenpiteen taikka kieltäytynyt, eronnut tai jättänyt hakeutumatta häne lle soveltuvaan ammatilliseen koulutukseen, johon void aan myöntää opintotukea. Säilytt ääkseen oikeutensa työttömyysaikaiseen työmarkkinatukeen alle 25-vuotias ammattikouluttamaton henkilö on velvollinen hakeutumaan hänelle soveltuvaan ammatilliseen koulutukseen (ks. Yhteishaku). Monet nuoret työnhakijat menevät TE-t oimiston kautta työharjoitteluun tai työkokeiluun. Näin voi kokeilla eri aloja ja saad a kokemusta työpaikoista. TE-toimistossa on tarjolla myös ammatinvalinna n- ohjauspalveluja. Kannattaa kysellä eri mahdollisuuk sista omalta työvoimaneuvojalta. Ilmoittautuminen työttömäksi työn hakijaksi on edellytys työttömyyspäivärahan tai työmarkkinatuen sa amiselle. Työttömyysturva ei ole kuitenkaan yksiselitteinen asia, sillä jokaisen työttömän kohdalla tuen laatu ja määrä arvioid aan tapauskohtaisesti. TE-toimistoon ilmoit - tautuessasi tilanteesi selvitetään ja sinua neuvotaan työttömyysturvan hakemisessa sekä työttömyysturvaan liittyvistä velvoitteista. Lisätietoja työmarkkinatuesta saat työhallinnon tai kelan nettisivuilta www.mol.fi tai www.kela.fi. 35

Pohjois-Uudenmaan TE-toimisto Nurmijärven toimipaikka Kauppanummentie 1, Nurmijärvi puh. 01060 40121 Avoinna ma pe klo 9 15.45 Työvoiman palvelukeskus Nurmijärven Työvoiman palvelukeskus (TYP) tarjoaa palve luita asiakkaille, joiden työttömyys on pitk ittynyt tai uhkaa pitkittyä ja jotka tarvitsevat moniammatillista tukea tilanteensa selvittelyyn. Tavoitteena on l öytää asiakkaan ti lannetta eteenpäin vievä ratkaisu, kuten työ, koulutus, kuntoutus tai eläke. Toiminnan tarkoituksena on myös ehkäistä työttömyyteen liittyviä ongelmia kehittäen ja parantaen palvelujen saatavuutta. Asiakkaaksi ohjaudutaan TE-toimiston sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kautta Palveluohjauksen tarkoituksena on määritellä asiakkaan palvelutarpeet ja löytää niihin p arhaiten yhteensopivat palvelut. Keskeisint ä on palvelukokonaisuuden keskitetty ja va stuullinen koordinointi sekä jatkuva seuranta yhdessä asiakk aan kanssa. Palveluohjauksen tavoitteena on vähentää useasta eri toimipaik asta avun hakemista sek ä parantaa palveluverkostomme toimivuutta ja yhteistyötä. Työvoiman palvelukeskuksen palvelut: Aktivointisuunnitelmat ja kuntouttava työtoiminta Työkyvyn ja eläke-edellytysten selvittely Kuntoutusneuvontaa ja -suunnittelu Koulutus- ja urasuunnittelu Työelämävalmennus, palkkatyö, työharjoittelu- ja työkokeilupaikat 36

Ohjaus ja neuvonta KELA:n etuuksissa Kaikki TE-toimiston palvelut Velka- ja talousohjaus Kuntouttava työtoiminta Kuntouttavan työtoiminnan avulla on tarkoitus parantaa työnhakijan mahdollisuuksia sijoittua uudelleen työelämään ja saada kokemust a erilaisista ammateista. Kuntouttava työtoiminta on hakijan itsensä kanssa suunniteltavaa työskentelyä avustavissa tehtävissä kunnassa, työpajoissa, järjestöissä ja muissa julkisissa yh teisöissä. Siihen voi sisältyä m yös sosiaali-, terveys-, koulutus- t ai kuntoutuspalveluita, jos ne edist ävät työllistymistä. Kuntouttavasta työtoi minnasta maksetaan osallistujalle toimintaraha ja matkakulut työttömyysturvan tai toimeentulotuen lisäksi. Kuntouttavana työtoimintana järjestetään myös ryhmätoimintaa. Lisätietoa TYP-toiminnasta löydät seuraavasta linkistä http://www.hyvinkaa.fi/perhe--ja-sosiaalipalvelut/tyovoimanpalvelukeskus/ Nurmijärven Työvoiman palvelukeskus Aleksis Kiventie 9, Nurmijärvi Palvelukeskuksen vastaava ohjaaja puh. 040 317 2262 Työvoimaohjaaja puh. 050 396 0516 Kuntouttava työtoiminta Aleksis Kiventie 9, Nurmijärvi Kuntouttavan työtoiminnan vastaava ohjaaja puh. 040 317 2227 Työnvalmentaja puh. 040 317 4429 37

Rahat riittämään OMA TALOUS Oman talouden pyörittäminen ja rahan säästäminen vaatii taitoa ja järjestelmällisyyttä. Välillä saattaa käydä niin, että elää yli varojensa; silloin ovat hyvät neuvot tarpeen. Aina ei voi lainata kavereilta tai vanhemmilta. Budjetin laatiminen omista menoistaan ja tuloistaan kannattaa, sillä site n oppii kontrolloimaan kulutustaan ja hu omaa, mihin kaikkeen rahat oikein menevät. Kun joudut tilanteeseen, että laskuja kertyy etkä pysty maksamaan niitä, älä jää odottelemaan. Tärkeintä on to imia nopeasti ja ottaa yhteyttä velkojaan sopiaksesi maksusuunnitelmasta. Maksusuunnitelmasta neuvotteleminen voi säästää sinut monilta lisäharmeilta ja maksuilta. Apuna budjetoinnissa voit käyttää vaikk a Kuluttajaviraston sivuilta löytyvää vuosilaskuria. Valitse kohta kuluttajalle I jos rahat e ivät riitä I työkaluja talouden suun nitteluun. Säästövinkkejä ja ohjeita oman talouden suunnitteluun sekä rahaonge lmiin löytyy myös k uluttajaliiton nuorten Valtti-sivuilta. Jos et pysty selviytym ään veloistasi, voit ottaa yhteyttä velkaneuvojaan. Velkaneuvonta on maksut onta ja lakisäät eistä palvelua. Velkaneuvoja auttaa sinua kokonaistilanteen kartoi tuksessa, neuvotteluissa velkojien kanssa sekä tarvittaessa velkajärjestelyn hakemisessa. Velkaneuvonnasta saat lisätietoa puhelimitse soittamalla Nurmijärven sosiaalitoimistoon. Nurmijärven Sosiaalitoimi Talous- ja velkaneuvonta Keskustie 2 A puh. 2500 2392 (klo 9.15 10.15) http://www.nurmijarvi.fi/palvelut/sosiaalipalvelut/fi 38

Asiantuntija-apua saat myös Takuu-Säätiöst ä. Takuu-Saatiö on valtakunnallinen sosiaalialan järj estö, joka auttaa velka- ja maksuvaikeuksien ratkaisemisessa. Takuu- Säätiö puh. 0800 9 8009 Neuvontanumero arkisin klo 10.00-14.00. Kuluttajansuoja Ratkesivat saumat uusista farkuista? Takkuileeko juuri ostamasi tietokoneohjelma? Luvattiinko matkaesitteessä liikoja hotellin tasosta? Nämä kaikki kysymykset kuuluvat kuluttajasuojalain piiriin. Lain tarkoituksena on suojella oikeuttasi s aada juuri se tuote tai palvelu, jota olet halunnut. Kuluttajaviranomaiset auttavat k uluttajaa, jos erimielisyyksiä ilmenee. Kuluttajalla on oikeus maksuttomaan neuvontaan kuluttamista koskevissa asioissa sek ä ongelmatilanteissa. N uoren kuluttajan kannattaa olla valveutunu t ja ottaa selvää kuluttajansuojasta sekä toimia, jos tuotteet tai palvelut eivät ole sen mukaisia, mitä ostaessa on luvattu. Kuluttajaneuvonta Suutarinkatu 2 puh. 019 459 4905 ma to 9-12 39

TERVEYS Koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto Kouluterveydenhuollon tavoitteena on turvata jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisimman terve kasvu ja kehitys kannustamalla ja ohjaamalla heitä t erveisiin elämäntapoihin. Näin luodaan pohjaa aik uisiän terveystottumuksille. Kouluterveydenhuolto on kokonaisvaltaista lasten ja nuorten terveydenhuoltoa, joka kattaa kaikki ikäluokat koko kouluajan. Kouluterveydenhuollon tehtäviin kuuluu: Koulun työolojen ja koulutyön terveydellisyyden ja turvallisuuden valvonta ja edistäminen. Oppilaan hyvinvoinnin j a terveyden seuraam inen, arviointi j a edistäminen esim. terveystarkastukset- ja neuvonta, pitkäaikaissairauksien huomiointi koulutyössä, mielenterveystyö, seksuaaliterveys- ja ehkäisyneuvo nta, rokotukset, ensiapu k oulutapaturmissa ja äkillisissä sairaustapauksissa Moniammatillinen yhteistyö. Osalli stuminen oppimisen, tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmien tunnist amiseen ja selvittäm iseen yhteistyössä muun oppilashuoltohenkilöstön ja opetushenkilöstön kanssa. http://www.nurmijarvi.fi/palvelut/terveys/fi_fi/kouluterveydenhuolto Nuorisoneuvolat Nuorisoneuvolat ovat avoinna myös kesäisin Nuorisoneuvolat on tarkoitettu kaikille 12 20-vuotiaille nuorille. 40

Terveydenhoitajan ja lääk ärin tapaat koulusi tai asuinalueesi yläaste terveydenhuoltotilassa. en Ota yhteyttä, kun tarvitset: Terveystarkastuksia ja -neuvontaa Nuorison terveystodistuksen ajokorttia, armeijaa ja ammattia varten Seurustelu-, seksi- ja ehkäisyneuvontaa Rokotuksia ja tietoa tartuntatautien ehkäisystä Keskustelua ja tukea arkielämän asioissa, muutoksissa ja ongelmissa Opiskeluun, tulevaisuuteen ja terveyteen liittyvää keskustelua Lääkärin hoitoa vaativat sairausasiat hoidetaan terveysasemalla omalääkärin vastaanotolla. Kirkonkylän alue Nurmijärven yhteiskoulu puh. 2500 3298 Klaukkalan alue, Klaukkalan yläaste puh. 2500 2805 Rajamäen alue Rajamäen yläaste Puh. 2500 2987 Avoimet Ovet ilman ajanvarausta ma - pe klo 10.00-11.30 muut ajat ajanvarauksella puhelin/nettineuvonta ja ajanvaraus ma - pe klo 12.00-13.00 e-mail: etunimi.sukunimi@nurmijarvi.fi http://www.nurmijarvi.fi/palvelut/terveys/fi_fi/nuorisoneuvolat/ 41

Terveyskeskuspsykologit Kunnassa toimii neljä terveyske skuspsykologia, joiden työalueena ovat neuvolat ja koulut. Psykologi on laps en ja nuoren psyykkisen kehityksen, kasvatuksen, oppimisen j a mielenterveyden asiantuntija. Terveyskeskuspsykologin työ painottuu ennaltaehkäisyyn. Psykologit ovat mukana moniammatilli sissa neuvolaryhmissä ja koulujen oppilashuoltoryhmissä. Psykologit ko nsultoivat neuvoloiden ja koulujen henkilökuntaa sekä neuvo vat vanhempia lapsen ja nuoren kehitykseen liittyvissä asioissa. Pulmatilanteissa psykologi pyrkii se lvittelemään keskustelemalla lap sen, nuoren ja / tai vanhempien kanssa. Lapsi tai nuo ri voi m yös tarvita psykologin tutkimusta kehityksen, käyttäytymisen tai tunne-elämän ongelmissa. Tutkimuksessa psykologi tapaa as iakasta yleensä 2 4 kertaa ja vanhempia 1 2 kertaa. Tutkimuksen avuksi tarvitaan esitietoja mm. vanhemmilta ja koululta. Lapsen ja nuoren käyttäytyminen ja suoriutuminen voivat vaihdella eri ympä ristöissä ja sen vuo ksi kaikkien osapuolten näkemys lapsesta tai nuoresta on tärkeää. Tutkimustuloksista keskustellaan vanhempien kanssa ja mietitään yhdessä keinoja lapsen tai nuoren auttamise ksi. Usein tarvitaan neuvotteluja muiden lapsen j a nuoren kanssa toimivien tah ojen esim. koul un henkilökunnan kanssa. Käynnit psykologin luona ovat luottamuksellisia. Klaukkala pohjoinen Klaukkalan neuvola, Vaskotie 1, puh. 040 317 4370 Klaukkalan neuvolapiiristä keskustan läntinen alue Kuonomäentien pohjoispuolella ja Perttulan neuvolapiiri 42

Klaukkalan, Nummenpään, Röykän, Uotilan ja Valkjärven koulut sekä Klaukkalan yläaste Klaukkala eteläinen Klaukkalan neuvola, Vaskotie 1, p. 040 317 3280 Klaukkalan neuvolapiiristä keskustan läntinen alue Kuonomäentien eteläpuolella Harjulan ja Syrjälän koulut sekä Vendlaskolan Klaukkala läntinen Klaukkalan neuvola, Vaskotie 1, p. 040 3174424 Klaukkalan neuvolapiiristä Lepsämän ja Lintumetsän alueet Isoniitun ja Lepsämän koulut Klaukkala itäinen Klaukkalan neuvola, Vaskomäentie 2, 3. krs, p. 040 317 2638 Klaukkalan neuvolapiiristä Klaukkalantien itäpuolinen alue Haikalan, Kivenpuiston, Metsäkylän, Mäntysalon ja Palojoen koulut Kirkonkylä Aleksis Kiven tie 9, 2. krs, käynti pihan puolelta, puh. 040 317 3529 Kirkonkylän ja Nukarin neuvolat Karhunkorven, Lukkarin ja Maaniitun koulut sekä Nurmijärven yhteiskoulu Rajamäki Ylisjoentie 6, puh. 040 317 3663 Rajamäen neuvolapiiri Länsikaaren, Nukarin, Rajamäen ja Suomiehen koulut sekä Rajamäen yläaste http://www.nurmijarvi.fi/palvelut/terveys/fi_fi/terveyskeskuspsykologi 43

Puheterapeutit Puheterapia on terapeuttista ja lääkinnällistä kuntoutusta. Puheterapeutit tutkivat puheen ja kiel ellisten toimintojen häiriöitä se kä antavat kielellistä kuntoutusta. Puhe terapetit palelevat lap sia, nuoria sekä aikuisia. Kirkonkylä Aleksis Kiven tie 9 puh. 040 317 4389 Nukari, Palojoki, aikuiset Aleksis Kiven tie 9 puh. 040 317 3346 Klaukkala (Syrjälä, Harjula, Lintumetsä, Ropakko, Järvihaka) Klaukkalan neuvola Vaskotie 1, puh. 2500 3215, 040 317 4385 Klaukkala (Haikala, Mäntysalo, keskusta, Pietarinmäki, Toivola) Klaukkalan neuvola Vaskomäentie 2, 3krs. puh. 2500 3281 Perttula, Röykkä, Lepsämä, Metsäkylä Vaskomäentie 2,3 krs. puh. 040 317 2658, Rajamäki Rajamäen neuvola 44

Ylisjoentie 6 puh. 2500 3611 tai040 317 3611 Mielenterveys Nuorten mielenterveysongelmissa au ttaa Hyvinkään nuorisopsykiatrian poliklinikka, joka palvelee 13 18-vuo tiaita nuoria. Poliklinikan palvelut ovat maksuttomia. Palveluita varte n tarvitaan l ääkärin tai terveydenhoitajan lähete. Nuorisopsykiatrian poliklinikka Kauppanummentie 6 B 3 puh. 2716 3578 Ks. perheneuvola http://www.nurmijarvi.fi/palvelut/terveys/fi_fi/mielenterveys/ Hammashoito Hammashoitolat palvelevat arkisin ajanvarauksella. Hoito on maksutonta alle 18-vuotiaille. Peruuttamattomasta poisjäännistä perittävä maksu on 33,80 euroa 15-vuotta täyttäneiltä. Särkypotilaat ja tapaturmat hoidetaan särkypäivystyksessä. Särkypäivystys kiertää eri hoitoloissa. Päivystysaika on arkipäivisin kello 12 13, jona aikana tulleet hoidetaan. Nurmijärven hammashoitola Aleksis Kiven tie 14, Nurmijärvi Ajanvaraus ma-pe klo 7:30 15:00 puh. (09) 2500 3259 45

Klaukkalan hammashoitola Gunnarintie 2, Klaukkala Ajanvaraus ma-pe klo 7:30 15.00 puh. (09) 2500 3259 Rajamäen hammashoitola Kiljavantie 1, Rajamäki Ajanvaraus ma-pe klo 7:30-15:00 puh. (09) 2500 3259 Päivystävästä hoitolasta on tiedote numerossa (09) 2500 3261 http://www.nurmijarvi.fi/perhe_ja_hyvinvointi/terveyspalvelut/hammashoito Terveyskeskus Jokaisella kuntalaisella on omalääkäri, jonka vastaanotolla hoidetaan sekä päivystys- että ajanvarausvastaanotot. Kirkonkylän terveysasema, pääterveysasema Sairaalantie 2, Nurmijärvi puh. 2500 031 Ajanvaraus ma pe 8 15 Klaukkalan terveysasema Vaskomäentie 2, Klaukkala puh. 2500 031 Ajanvaraus ma pe 8 15 Rajamäen terveysasema Terveystie 1, Rajamäki puh. 2500 031 Ajanvaraus ma pe 8 10 46

Päivystys: Kirkonkylän terveysasema puh. 2500 031 Klo 8 22 Yöpäivystys Hyvinkään sairaala puh. (019) 4587 2261 Klo 22 8 http://www.nurmijarvi.fi/palvelut/terveys/fi_fi/terveyskeskukset/ 47

SOSIAALIPALVELUT Sosiaaliturva Kansaneläkelaitos huolehtii omalta osaltaan kansalaisten sosiaaliturvan hoitamisesta. Kela huolehtii äitiys-, isyys- ja vanhempainrahojen maksamisesta, erinäisistä lapsen hoitotuista, lapsilisistä ja lapsen eläkkeistä, äitiysavustuksista, yleisestä a sumistuesta ja sotila savustuksista. Sairasvakuutuslain mukainen päiväraha, k untoutusraha, työkyvyttömyyseläke, vammaistuki ja sairaanhoitokustannusten korvaaminen kuuluvat niin ikään Kelalle. Työttömyyspäiväraha, työmarkkinatuki, työttömyyseläke, erinäiset vanhuuseläkkeet ja kuoleman sattuessa maksettava perhe-eläke kuuluvat kelalle, samoin opintotuki ja koulumatkatuki. KELA Nurmijärvi, Keskustie 2A Avoinna ma, pe 9 11, 12-16 Klaukkala, Kuonomäentie 2 Avoinna ma pe 10-17 www.kela.fi Toimeentuloturva Toimeentulotuki on viimesijainen t aloudellinen tuki. Se on tarkoitettu tilanteisiin, joissa palkka- tai muu t tulot, varallisuus tai esim. eläke-, sairaus- tai työttömyysturva eivät riitä välttämättömiin elinkustannuksiin. Toimeentulotukea voit saada m yös silloin, kun eläkettäsi tai muut a sosiaalivakuutusetuuttasi koskeva ratkaisu viivästyy. 48

Sosiaalitoimi Keskustie 2 A, Nurmijärvi Etuuskäsittelijöiden puhelinaika on ma - pe klo 10.00-11.00 puh. puh. 2500 21 http://www.nurmijarvi.fi/palvelut/sosiaalipalvelut/fi_fi/toimeentulotuki Perheneuvola Perheneuvolapalveluiden tavoitteena on auttaa lasten, varhaisnuorten ja heidän perheidensä myönteistä ke hitystä tutkimuksen, terapian, ohjauksen, neuvonnan ja asiantuntija-avun antamisella ih missuhde-, perhe-elämä- ja kasvatuskysymyksissä. Perheneuvolassa työskentelee viisi psykologia, viisi sosiaalit yöntekijää ja yk si asiakassihteeri. Lääkäripalvelut saadaan terveyskeskuksesta tai tarpe en mukaan lastenneurologisista tai lasten psykiatrisista yksiköistä. Kirkonkylän toimipiste Punamullantie 12 D, Nurmijärvi Klaukkalan toimipiste Kuonomäentie 2, 2. krs, Klaukkala Ajanvaraus maanantaista perjantaihin klo 9 15 puh. 2500 2233 tai 040 317 2233 Puhelinneuvonta ma klo 13 14, ti to klo 11 12 http://www.nurmijarvi.fi/palvelut/sosiaalipalvelut/fi_fi/perheneuvolakk Lastensuojelu Lastensuojeluun sisältyvät mm. perhe- ja yksilökoh tainen lastensuojelu sekä ennaltaehkäisevästi toimiminen yhteistyössä neuvolan, päivähoidon, koulujen, nuorisotyötä te kevien ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Sosiaalityö tukee perheitä. Tarvitta essa järjestetään tukiperheitä, 49

sosiaalista lomatoimintaa, tukiasunto ja nuorille se kä pidempiaikaista perhe- ja laitoshoitoa. Sosiaalitoimi Keskustie 2 A, Nurmijärvi Akuutit lastensuojeluilmoitukset (sosiaalipäivystys) kunnan vaihteen kautta puh. 250021 ma - to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-13.00 Muina aikoina yhteys yleinen hätänro 112 http://www.nurmijarvi.fi/palvelut/sosiaalipalvelut/fi_fi/lastensuojelu/ Turvakodit Nurmijärvellä turvakoteina käytetään Nikinharjun lastenkotia ja pääkaupunkiseudun turvakoteja. Nikinharjun lastenkoti Nikinharjunpolku 2, Hyvinkää puh. (019) 433 950 Päihdepalvelut Alle 18-vuotiaalla on omat hoitoon ja kuntoutukseen liittyvät erityistarpeet. Nurmijärveläinen nuori voi ensisijaisesti hakeutua kunnan päihdeyksikköön. Helsingin nuorisoaseman poliklinikalle tai Helsingin Diakonissalaitoksen huumepäivystyspoliklinikalle hoidontarvearviointikäynnille tarvitaan maksusitomus päihdeyksikön sosiaalityöntekijältä. Päätös alle 18-vuotiaiden päihteiden käyttäjien laitoshoi- 50

dosta edellyttää yhteistyötä lastensuojelun kanssa. Päihdesairaanhoitajat Nurmijärven päihdeyksikkö Klaukkalan sosiaali- ja terveysasema Vaskomäentie 2, Klaukkala puh. 2500 3247 tai 040 317 3247 puh. 2500 3244 tai 040 317 3244 parhaiten tavattavissa klo 12-13 (puhelin aika on ohjeellinen) Rajamäen terveysasema Terveystie 1, Rajamäki puh. 040 317 3247 (keskiviikkoisin) Kirkonkylän terveysasema (tiistaisin) Sairaalantie 2, Nurmijärvi puh. 040 317 3244 Päihdeyksikön vastaava sosiaalityöntekijä Nurmijärven päihdeyksikkö Klaukkalan sosiaali- ja terveysasema puh. 040 317 4367 (ma p e klo 12 13) Koulujen terveydenhoitajat http://www.nurmijarvi.fi/palvelut/terveys/fi_fi/kouluterveydenhuolto/ Helsingin Diakonissalaitos Huumepäivystyspoliklinikka Munkkisaarenkatu 16, Helsinki puh. 7750 500 Puhelinpäivystyksiä: Irti Huumeista-puhelin puh. 0203 22388 51

Arkisin klo 18 21 AA-auttava puhelin puh. 750 200 Ehkäisevä päihdetyö Ehkäisevä päihdetyö on suunnatt u Nurmijärvellä nuoriin ja on toimin taa, jolla ehkäistään ja vähennetään päihteiden käyttöä. Ehkäisevällä päihdetyöllä pyritään vaikuttamaan: Päihteiden saatavuuteen Päihteitä koskeviin tietoihin ja asenteisiin Päihteiden käyttötapoihin Päihteiden ongelmakäyttöä synnyttäviin olosuhteisiin Päihteiden käyttöä tukevaan kulttuuriin Tavoitteet: Edistää terveyttä ja hyvinvointia Ehkäistä huumeiden kokeilua ja käyttöä Vaikuttaa nuorten ja muun väestön asenteisiin päihteiden käytön vähentämiseksi Ylläpitää ja vahvistaa huumeiden vastaista asenneilmapiiriä Päihteiden käytön vastainen yhteistyö eri toimijoiden kanssa Erityisnuorisotyöntekijä Aleksis Kiventie 9, 2 krs, Nurmijärvi puh. 2500 2286 http://www.nurmijarvi.fi/palvelut/sosiaalipalvelut/fi_fi/paihdepalvelut/ 52

POLIISIN PALVELUT JA OIKEUDENKÄYNTI Ajokortti Ajokorttia haetaan kirjallisesti paikallispoliisilta saatavalla hakulomakkeella. Hakemus jätetään henkilökohtaisesti. Henkilökortti Henkilökortteja on se kä tavallinen että säh köinen henkilökortti. Sähköinen henkilökortti toimii he nkilöllisyyttä osoittavana asiakirjana, Suomen kansalaisilla matk ustusasiakirjana sekä mahdollistaa luotettavan sähköisen asioinnin avoimissa tietoverkoissa. Henkilökorttia haetaan kirjallisesti paikallispoliisilta saatavalla hakemuslomakkeella. Hakemus jätetään henkilökohtaisesti. Sähköinen henkilökortti ja väl iaikainen on noudettava henkilökohtaisesti. Henkilökortti on voimassa kymmenen vuotta ja sähköinen kolme vuotta. Passi Passia haetaan kirjallisesti paikallispoliisilta saatavalla hakulomakkeella. Hakemus jätetään henkilökohtaisesti. Alaikäiselle henkilölle myönnetään passi hänen huoltajiensa suostumu ksella. Passi maksetaan hakemusta jätettäessä. Nykyisin myönnettävissä passeissa on biometrisena tunnisteena sormenjäljetja kasvokuva. Sirullisen passin voimassaoloaika on viisi vuotta. 53

Tarkempia tietoja passin hakemisesta löydät nettisivulta: http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/0f1952f245fe4200c225 71CE004C0912?opendocument Poliisin Nurmijärven palvelutoimisto Keskustie 2 A, Nurmijärvi Lupa-asiat ma pe 9 12, 13 16.15 puh. 071 87 35 166 (9-11, 13 15) Rikosilmoitusten vastaanotto ma pe 8-16 puh. 071 87 35 208 Esitutkintapöytäkirjat ma pe 8-16 puh. 071 87 35 163 Hälytysnumero puh.122 Oikeusapu Kansalainen voi saada valtion varoin kustannettavaa oikeusapua oikeudellisessa asiassa. Valtion varoin kustannettavaa oikeusapua haetaan aina valtion oikeusaputoimistosta. Oikeusaputoimistot sijaitsevat käräjäoikeuspaikkakunnilla. Oikeusapua voit saada sekä oikeudenkäyntiasioihin, asiakirjojen laatimiseen sekä neuvontaan. Oikeusapua antavat julkiset oikeusavustajat mi ssä tahansa oikeusaputoimistossa kaikissa mainituissa asioissa ja yksityiset lakimiehet vain oikeudenkäyntiasioissa. Oikeusapua myönnetään hakijan taloudellisesta asemasta tehtävän laskelman perust eella omavastuuosuutta vastaan tai korvauksetta. Oikeusapua ei voi kuitenkaan saada, jos hakij alla on asian hoitamisen kattava oikeusturvavakuutus. 54

Hyvinkään oikeusaputoimisto Hämeenk. 9, Hyvinkää puh. 010 36 60230 tai 050 374 0379 Ajanvaraus klo 8.30-15.00 http://www.nurmijarvi.fi/palvelut/oikeusturva/fi_fi/oikeusturva/ Rikosten sovittelu Sovittelutoiminnassa on kysymys: Lasten ja nuorten rikos- ja riit a-asioita sovitellaan poliisin, syyttäjän, tuomioistuimen tai lastensuojelun so siaalityöntekijän (alle 15-vuotiaat ) pyynnöstä Järvenpään sovittelu toimistossa. Sovitella voi mm. omaisuusrikoksia, vahingontekoja, pahoin pitelyjä ja vähäisiä riita-asioit a. Erityisesti nuorten kohdalla so vittelu on useimmiten mielekkäin vaihtoehto. Osapuolet voivat turvallisesti ko hdata toisensa ja vaikuttaa itse asiansa lopputulokseen. Tavoitteena on saada molempia osapuolia tyydyttävä sopimus vahingonkorvauksesta tai muista sovintoon johtavista t oimenpiteistä. Voidaan vahingonkorvaus sopia suoritett avaksi esim. rahalla tai työllä. Sovittelutapaamisen järjestävät ja siinä ovat mukana te htävään koulutetut, puolueettomat ja vait iolovelvollisuudet vapaaehtoissovittelijat. Sovittelutoimisto Sibeliuksenkatu 19 B, Järvenpää puh. 040 838 9645 55

Sosiaalitoimi Keskustie 2 A, Nurmijärvi Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien puh.aika ma - pe klo 11 12 puh. 250 021 (vaihde). http://www.nurmijarvi.fi/palvelut/oikeusturva/fi_fi/rikosjariitaasians ovittelu/ 56

VAPAA-AIKA JA HARRASTUKSET Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Nurmijärven kirjastot Pääkirjasto Punamullantie 1, Nurmijärvi puh. 2500 2500 Avoinna ma to 10 20, pe 10 18, la ja aattoina 10 16, kesällä la 10 14 e-mail: kirjasto@nurmijarvi.fi Klaukkalan kirjasto Kuonomäentie 2, Klaukkala puh. 2500 2550 Avoinna ma to 10 20, pe 10 18, la ja aattoina 10 16, suljettu kesällä lauantaisin e-mail: klaukkala.kirjasto@nurmijarvi.fi Rajamäen kirjasto Kiljavantie 1, Rajamäki puh. 2500 2980 Avoinna ma, ti ja to 13 19, ke pe 10 17, la ja aattoina 10 14, suljettu kesällä lauantaisin e-mail: rajamaki.kirjasto@nurmijarvi.fi www.nurmijarvi.fi/kirjasto Nurmijärven kirjasto löytyy myös Face Bookista ja Twitteristä. 57

Kulttuuripalvelut Vuosittain toistuvia kulttuuritapahtumia: Taaborin toimintaviikot Taaborinvuori soi-konsertti (kaiken ikäisille) Säännölliset lastenkulttuuritapahtumat kirjastoissa Kinoviikko Kuvataidekoulun näyttely ja nuoris opalvelujen taidepajojen näyttely Kirjastogalleriassa Teatteri Kino Juhan järjestämä Lasten Taabori kesäteatteritapahtuma Lisätietoja tapahtumista www.nurmijarvi.fi/tapahtumat ja puh. 2500 2500 tai 2500 2506. Taide harrastuksena Kulttuuripalvelujen verkkosivuilla on tietoa Nurmijärvellä toimivista kuoroista, teattereista, yhdistyksistä ja taideopistoista, jotka tarjoavat mahdollisuuden ohjattuun taiteen harrastamiseen. Lisätietoa: www.nurmijarvi.fi/kulttuuri (ks. kohdat taideopetus sekä järjestöt ja yhdistykset). Kulttuuriavustukset Kulttuuriavustukset jakaa sivistyslautakunta. Lisätietoja: www.nurmijarvi.fi/kulttuuri, puh. 2500 2510 tai 2500 2506. Nurmijärven Kirjastogalleria Punamullantie 1, Nurmijärvi puh. 2500 2500 Avoinna ma to 10 20, pe 10 18, la ja aattoina 10 16, kesällä la 10 14 www.nurmijarvi.fi/kulttuuri 58

Museot Aleksis Kiven syntymäkoti ja Puupiirtäjän työhuone Palojoentie 271, Palojoki Nukarin koulumuseo Nukarintie 91, Nukari Taaborinvuoren museoalue Palojoentie 272, Palojoki Museon toimisto Kirjastotalo, Punamullantie 1, Nurmijärvi puh. 2500 2507 Alle 18-vuotiaille on kaikkiin kunnan museokohteisiin vapaa pääsy. Museo tekee yhteistyötä nurmijärven koulujen kanssa: koululaisryhmien museovierailut ja kotiseuturetket sekä kouluissa järjestetyt kotiseutuoppitunnit ovat näkyvin osa toimintaa. Museon verkkosivuilla osoitteessa www.nurmijarvi.fi/museo voi tutustua verkko-ohjelmiin ja näyttelyihin. Esimerkiksi Jälleenrakennus- ja Seitsemän veljestä -verkkoohjelmat on tuotettu erityisesti koululaisia ajatellen. Lisätietoja www.nurmijarvi.fi/museo. Taiteen perusopetus Nurmijärvellä Nurmijärvellä toimii kolm e taiteen pe rusopetusta antavaa oppilaitosta: kuvataidekoulu, musiikkiopisto ja tanssiopisto. Taideopistot antavat lapsille ja nuorille tavoitteellist a opetusta kuvataiteessa, käsityössä, ilmaisutaiteessa (musiikkiopisto), tanssissa ja musiikissa. N urmijärven kunta tukee taloudellisesti taiteen perusopetusta antavia oppilaitoksia. 59

Nurmijärven kuvataidekoulu puh. 040 7303 247 www.nurmijarvenkuvataidekoulu.fi Nurmijärven musiikkiopisto puh. 2509 812 www.numo.fi Nurmijärven tanssiopisto puh. 8799 284 www.nto.fi Elokuvateatterit Kino Juha Keskustie 7, Nurmijärvi puh. 041 518 9490 www.kinojuha.com Liikuntatoimi Kunnan liikuntapalvelut järjestää harraste-, terveys- ja erityisliikunnan ryhmille ohjattuja liikuntatunteja, vastaa liikuntasalien vakiovuorojen jakamisesta, kouluttaa erilaisten liikuntaryhmien ohjaajia sekä on mukana liikuntatapahtumien järjestämisessä. Liikuntapalvelut ylläpitävät kotisivuillaan luetteloa paikkakunnalla toim ivista urheiluseuroista, lajeista ja muiden yhdistysten toiminnasta. Lisäksi Liikuntapalvelut tarjoaa nuorille mahdollisuuden toimia tuntiohjaajana lasten liikuntaryhmissä. Nurmijärven liikuntapalvelut Keskustie 2A, Nurmijärvi http://www.nurmijarvi.fi/palvelut/liikunta/fi_fi/liikunta/ 60

Nuorisopalvelut Nuorisopalveluissa on tiet oa nuorisoyhdistyksistä, nuorten työllistämisestä, tapahtumista ja toiminnoista. Nuorisopalvelut järjest ävät paljon toimintaa ja tapahtumia nuorille mm. Kerhoja Taidetapahtumia Nurmirock-tapahtuman Discoja Kursseja Leirejä Nuorisotoimi jakaa vuosittain yhdistyksille toiminta-avustuksia. Nurmijärven nuorisopalvelut Keskustie 2 B, Nurmijärvi Nuorisopäällikkö Merja Winha-Järvinen puh. 2500 2060 tai 040 317 2060 Toimistosihteeri Leena Kivi puh. 2500 2059 Nuorisotilat: Ahjola Nahkurintie 6, Nurmijärvi puh. 2500 2525 Klaukkalan nuorisotila Viirintie 3, Klaukkala puh. 2500 2576 Rajamäen nuorisotila Kievarintie 14, Rajamäki 61

puh. 040 317 4027 Röykän nuorisotila Ketunkopintie 1, Röykkä puh. 8799 429 Tanssikerhot: Klaukkalan nuorisotila Ahjola, Lepsämän nuorisoseuran talo Tiedustelut puh. 2500 2059 Taidekerhot: Ahjola Klaukkalan nuorisotila Karppoon kerhotalo Nuorisopalveluiden toimisto puh. 2500 2059 Avointen ovien kerhotoimintaa nuorille: (Nuorten kertsi) (Myös junnukertsi alle 12-vuotiaille) Klaukkalan nuorisotila Ahjola Rajamäen nuorisotila Röykän nuorisotila Nuorisotilojen oma kerhotoiminta: Nuorisotiloissa on myös muuta omaa kerhotoimintaa. Nuorisotiloissa järjestetään myös mm. discotanssi ja kokkikerhoja. Tiedustelut ao. nuorisotilasta. Leirit: Nuorten leiri puh. 040 317 4021 62

Märkiön leirikeskus Hanko-Hyvinkää tien varrella Nuorisojärjestöt: Partiolippukunta Jukolan Veljet ja Siskot ry. Partiotoimintaa tytöille ja pojille Partiolippukunta Klapaset ry. Partiotoimintaa tytöille ja pojille Partiolippukunta Rajamäen Metsänkävijät ry. Partiotoimintaa Rajamäellä ja Röykässä Lepsämän partio ry Klaukkalan nuorisoseura ry. Monipuolinen nuorison harrastustoimi nta, mm. kansantanssi ja- musiikki, teatteri, lastenkonsertteja ja -tapahtumia Lepsämän nuorisoseura ry. Nuorille ja lapsille monipuolista, inno stavaa ja kulttuuripitoista toimintaa. Koko perheelle tarkoitetut juhlat ja tempaukset Palojoen nuorisoseura ry. Nuorison harrastustoiminta Perttulan-Uotilan nuorisoseura ry. Harrastustoimintaa nuorille ja lapsille Röykän-Leplammen nuorosseura ry. Nuorten harrastustoimintaa Nurmijärven Keskustan Liiton Nurmijärven osasto ry Vahvistaa keskustalaista näkemystä nuorisotoiminnassa, kunnan elinolojen parantaminen nuorten näkökulmasta 63

Keski-Uudenmaan Kokoomuksen Nuoret Kerhoillat, leirit,retkeily Nurmijärven Keskus V.P.K ry. Nuoriso- ja varhaisnuoriso-osastot, palokuntanuorisotyö Perttulan VPK ry. Palokuntataitojen opettaminen nuorille, viikoittaiset harjoitukset, osallistuminen eri tapahtumiin ja kilpailuihin Klaukkalan-Metsäkylän VPK ry. Palokuntataitojen opettaminen nuorille, viikoittaiset harjoitukset, osallistuminen eri tapahtumiin ja kilpailuihin Nurmijärven Kehitysvammaisten Tuki ry. Kehitysvammaisten ja heidän perheidensä yhteiskunnallisen tasa-arvon ja elämänlaadun edistäminen. Toimintamuodot mm. valistus-, neuvonta-, koulutus- ja virkistystoiminta. Nurmijärven tanssi- ja musiikkiyhdistys ry. Yhdistyksen tarkoituksena on herätt ää ja pitää vireillä kansassa j a varsinkin nuorisossa h arrastusta itsekasvatukseen määrätietoiseen toimintaan kotiseudun, isänmaan ja ihmiskunnan hyväksi sekä kiinnostusta kansallisen perinnekulttuurin vaalin taan, kehittämiseen ja tunnetuksi tekemiseen. Nurmijärven Nuorten Kristillinen yhdistys ry. Kristillinen nuorisotyö Tiedustelut nuorisojärjestötoiminnasta: Keskustie 2 B, Nurmijarvi Toimistosihteeri Leena Kivi puh. 2500 2059 http://www.nurmijarvi.fi/nuoret/fi_fi/nuoret/ 64

Seurakunta Nurmijärven seurakunta järjestää nuorille monipuolista toimintaa. Seurakunnan järjestämissä poika-, tyttö- ja harrastekerhoissa oppii monia taitoja. Nuorten viikkotoiminta tavoittaa hyvin erilaisia nuoria. Seurakunta järjestää nuorille toimintaa kaikissa Nurmijärven kolmessa taajamassa. Nurmijärven Nuorisotalo Pappilantie 1, Nurmijärvi Klaukkalan kirkon nuorisotila Ylitilantie 6, Klaukkala (sisäpiha) Nuorisotila Hellas Kievarintie 14 c, Rajamäki Nurmijärven seurakunnan nuorten omat kotisivut: www.korppu.net Rippikoulu Rippikoulun käyvät melkein kaikki. Rippikouluun on tervetullut jokainen 15 vuotta rippikouluvuonna täyttävä tai vanhempi nuori. Rippikoulu jakautuu kahteen vaiheeseen. Alussa on orientoiva jakso, jonka aikana nuori tutustuu oman seur akunnan toimintaan. Sitä se uraa viikon mittainen opiskelujakso, joko leirillä tai päivärippikoulussa. 65

Orientoivaan vaiheeseen kuuluvat seuraavat asiat, joissa Sinun on oltava mukana: 1. Seurakuntaan tutustumiskäynnit. Tätä varten saat tutustum isvihkon oman ryhmäsi vetäjiltä tammi helmik uun aikana. Kesän leiril äisten tulee hankkia merkintänsä enne n leirin alku a. Talven leiriläisille ilmoitetaan asiasta erikseen. 2. Srk-safari(leirikohtainen). Tämä tapaaminen on pakollinen. Jos et omaan srk-safariin voi jostakin syystä osall istua, sinun tulee sopia leir isi papin kanssa, minkä ryhmän mukana suoritat srk-safarin. 3. Etukäteispäivät (leirikohtainen). Etukäteispäiväkin on osa rippikoulua ja siksi välttämätön. Leirin vetäjät kertovat niistä tarkemmin. Jos joudut vaihtamaan le iriä, asiasta on ilmoitettava kyseisestä leiristä vastuulliselle rippikoulupastorille. Vi ime hetken muutokset on sovittav a kummankin leirin vetäjän kanssa. Seurakunnan kirkkoherranvirasto Kirstaantie 5 7, Nurmijärvi puh. 879 9960 Avoinna ma ke 9 16, to 9 18 ja pe 9 13 www.evl.fi/srk/nurmijarvi Isoskoulutus Isoskoulutukset alkavat joka syksy ka ikissa kolmessa taajamassa. Niiden alkamisesta tiedotetaan rippikoululeireillä ja syk syn alussa mm. n äillä sivuilla ja paikallislehdissä. Isoskoulutukseen ovat tervetulleita kaik ki rippikoulun käyneet nuoret. Isosk oulutus kestää syysk uusta huhtikuun loppuun. Mitä isoskoulutuksessa tehdään: Syvennämme kaikkea rippikoulussa jo opittua Tutustutaan lähemmin kolmiyhteiseen Jumalaan Opetellaan ryhmän ohjaamisen taitoja 66

Suunnitellaan ja toteutetaan iltaohjelmia Harjoitellaan hartauksien valmistelua ja pitämistä Pohditaan isosen roolia ja tehtäviä rippikoululeireillä sekä niiden ulkopuolella Kuppilat ja ohjelmalliset nuortenillat Seurakunnan nuorisotyö tarjoaa kuppilailloissa ilmaista pullaa ja kahvia pelaamisen ja yhdessäolon kera Klaukkalassa (tiistai klo 17-20), Kirkonkylällä (tiistai klo 17-20) ja Rajamäellä (torstai klo 17-20). Jokaisessa nuorisotilassa järjestetään myös nuorten ohjelmallisia iltoja. www.korppu.netistä löytyy ajankohtaiset tiedot toiminnasta. Klaukkalan kirkon nuorisotila Ylitilantie 6 Nurmijärven Nuorisotalo Pappilantie 3 Nuorisotila Hellas Kievarintie 14 C Leirit ja retket Leiri-ja retkitoiminta on vilkast a ympäri vuoden. Seurakunn alla on oma leirikeskus Sääksjärven rannalla. Sääksin leirikeskus Sääksjärventie 144, Kiljava Varhaisnuorisotyö Nuorisotyöohjaajaa puh. 050 343 5086 67

Nuorisotyöohjaaja puh. 040 556 5863 Muu toiminta Seurakunta järjestää myös nuorten lauluryhmä- ja bänditoimintaa. Bänditoiminta Nurmijärven seurakunnassa on keskittynyt Nurmijärven nuorisotalon bändikämppään. Viikko vuoroja on rajallisesti käytössä. Musiikin suhteen ollaan kaikkiru okaisia, gospel on kuiten kin erityisasemassa. Soittoajat rajoit tuvat iltoihin ja viikonloppuihin, k oska talossa on toimistoja. Harjoitusvuorot jaetaan vuosittain, hakemuksen voi jättää milloin vain. Syksyllä koulujen alettua lyödään vuorolistat lukkoon. Bänditoiminnasta lisää tietoa puh. 050 320 7397 68

VARUSMIESPALVELUS Varusmiespalvelus suoritetaan yleensä 19 20- vuotiaana. Erikoistapauksissa vapaaehtoisuudest a tai lykkäyksestä johtuen palvelukseen astutaan 18-29 ikävuosien välillä. Varusmiespalvelusaika on joko 180, 270 tai 362 päivää. Ups eeriksi, aliupseeriksi ja miehistö n vaativimpiin erityistehtäviin koulutettavie n asevelvollisten palvelusaika on 362 päivää. Miehistön erityistaitoa j a ammattimaista osaamista vaativiin tehtäviin koulutettavien palvelusaika on 270 päivää. Muilla m iehistötehtäviin koulutettavilla on 180 päivän palvelusaika. Kutsuntatilaisuus Nurmijärveläisten asevelvollisuus- ja valmiusasio ista vastaa It ä- Uudenmaan Aluetoimisto Tuusulassa. Tämä järjestää vuosittain alueellaan kutsunnat kuluvana vuonna 18-vuotta täyttäville. Kutsuntaan tultaessa tarvitset mukaan ajokortin, passin tai vastaavan muun henkilötodistuksen sekä tarvitt avat lääkärin- ja opiskelutodistukset. Palvelukseenastumisaika Yleisiä palvelukseenastumisaikoja on kaksi vuodessa: tammi- j a heinäkuussa. Jaettaessa ikäluokka saapumiseriin pyritään ottam aan huomioon mm. asevelvollisten esittä mät toivomukset. Ellei opiskelu tai koulu ole esteenä, suositellaan kutsuntojen jälkeistä tammikuun saapumiserää. Talvierä m ahdollistaa myös arvosanojen parantamisen syksyllä tai taloudellisen tilan parantamisen työskentelemällä. 69