Kuva 1-2-9. Maaperän geokemia raudan (Fe) ja nikkelin (Ni) osalta moreeninäytteissä (Koljonen et al. 1992, Pöyry 28). 1.2.3.4 Geokemia Vihreäkivialueella, johon myös hankealue kuuluu, on moreeniin rikastunut alkuaineita, kuten alumiinia, kultaa, kalsiumia, kobolttia, kromia, kuparia, rautaa, magnesiumia, mangaania, nikkeliä, skandiumia, titaania ja vanadiinia, jotka kaikki ovat tyypillisiä mafisille kivilajeille. Vihreäkivivyöhyke sisältää luonnostaan korkeita pitoisuuksia raskasmetalleja, jotka joissakin tapauksessa ovat helposti liukenevia (Koljonen ym. 1992). Geologian tutkimuskeskus (GTK) on 197-luvulla tehnyt Hannukaisen kaivosalueella yksityiskohtaisia geokemiallisia tutkimuksia emissiospektroskopiamenetelmällä, jolla on saatu puolikvantitatiivisia tuloksia. Näiden GTK:n saamien tulosten interpoloidut kartat, jotka perustuvat 6 15 cm syvyydestä otettuihin 828 näytteeseen, ovat nähtävissä seuraavissa kuvissa (Kuva 1-2-9) ja niistä näkyvät rauta- ja nikkelipitoisuudet. Näiden tulosten mukaan korkeimmat rautapitoisuudet esiintyvät alueella Ylläsjokisuu-Äkäsjokisuu- Rautuvaara-Hannukainen. Myös nikkelipitoisuudet ovat korkeimmat (> 8 ) alueella Ylläsjokisuu-Saaripudas-Rautuvaara. Rautuvaarassa nikkelipitoisuudet ovat matalia, mutta nousevat idän suunnassa korkeiksi. Hannukaisessa nikkelipitoisuudet ovat matalia (< 5 ). Hannukaisen alueelta otettiin ja analysoitiin marras-joulukuussa 27 neljä moreeninäytettä (SP34, SP35, SP38, ja SP316). Kaikki näytteet olivat peräisin moreenipatjan yläosista 1,5-5 metrin syvyydestä (C-horisontti) (Pöyry Environment Oy 28). Kaikista näytteistä analysoitiin 27 pääalkuainetta. Näiden tutkimusten mukaan pitoisuudet ovat taustapitoisuuden tasolla (esim. Koljonen ym. 1992). Havaitut rautapitoisuudet vaihtelivat välillä,6 2,3 %. Korkeimmat rauta- (2,3 %), kromi- (43 ppm) ja nikkelipitoisuudet (16 ppm) havaittiin Kivivuopionojan läheisyydessä. Rikkipitoisuudet vaihtelivat välillä 21 77 ppm. Yksikään pitoisuus ei ylittänyt Valtioneuvoston asetuksen 214/27 asettamia raja-arvoja (Pöyry Environment Oy 28) (Kuva 1-2-1, Taulukko 1-2-4). 13
Kuva 1-2-1. Moreeninäytepisteiden sijainti (Pöyry Environment Oy 28). Taulukko 1-2-4. Hannukaisen alueelta otettujen moreeninäytteiden laboratorioanalyysin tulokset (Pöyry Environment Oy 28). Al As B Ba Be Ca Cd Co Cr Cu Näyte Syvyys (m) SP34 441 <3 18 <.5 235 <.3 2 18 <1 SP35 5 6 43 <3 34 <,5 325 <,3 4 23 <1 SP38 88 <3 32 <,5 329 <,3 3 19 <1 SP316 19 <3 51 <,5 496 <,3 8 43 2 Fe K Mg Mn Mo Na Ni Hg P Pb SP34 551 83 166 67 2 25 5 <,3 3 <3 SP35 5 131 15 227 12 1 24 9 <,3 41 <3 SP38 125 98 26 92 1 23 7 <,3 41 <3 SP316 229 36 636 24 1 45 16 <,3 73 4 S Sb Se Sn Ti V Zn SP34 41 <2 5 15 1 SP35 5 77 <2 69 29 14 SP38 21 <2 92 28 12 SP316 25 2 12 47 28 131
1.3 Taustasäteily Uraani on yleinen alkuaine, jota esiintyy maankuoressa lähes kaikkialla maapallolla. Suomen kallioperän uraanipitoisuus on keskimäärin 4, kun taas Hannukaisen kaivosalueella kallioperän uraanipitoisuus on otettujen näytteiden perusteella keskimäärin 1. Hannukaisen pitoisuudet ovat kuitenkin kohtalaisen pieniä, sillä uraanimalmiksi luokitellaan kivennäinen, jonka uraanipitoisuus on vähintään 1. Hannukaisen kaivoshankkeessa ei kuitenkaan ole kyse uraanikaivostoiminnasta. Hannukaisen kaivoshankkeessa uraania ei eroteta louhittavasta kiviaineksesta eikä kaivoksen tavoitteena ole uraanin tuottaminen. Maa- ja kallioperässä tapahtuvan liukenemisen seurauksena radioaktiivisia aineita on luontaisesti myös vesissä sekä muualla luonnossa. Hannukaisen ympäristön pintavesistä mitatut uraanipitoisuudet ovat välillä,3-1,5 µg/l ja jäävät täten Maailman Terveysjärjestön (WHO) juomavedelle asettaman raja-arvon (15 µg/l) alle. Lisäksi uraanipitoisuuksia on mitattu kangasrouskuista ja pitoisuudet olivat erittäin pieniä. Lainsäädäntö ja ohjeistukset Uraanista ja muista radioaktiivisista aineista on säädetty ensisijaisesti säteilylaissa (529/1991) ja ydinenergialaissa (YEL 99/1987). Ennen kaivostoimintaa sovelletaan säteilylakia ja sen jälkeen, jos uraania hyödynnetään, sovelletaan ydinenergialakia. Säteilylain säteilytoiminta on toiminta tai olosuhde, jossa luonnonsäteilystä ihmiseen kohdistuva säteilyaltistus aiheuttaa tai saattaa aiheuttaa terveydellistä haittaa. Säteilylaki voi tulla kokonaisuudessaan sovellettavaksi valtausvaiheen tutkimuksissa. Varsinainen uraanikaivostoiminta tai uraanin erottaminen tuotteeksi edellyttävät kaivosoikeuden lisäksi ydinenergialain mukaista valtioneuvoston suostumusta. Hannukaisen kaivoshankkeessa ei kuitenkaan ole kyse uraanikaivostoiminnasta eikä kaivoksella ole tavoitteena erottaa uraania sivutuotteeksi. Kansainvälisissä suosituksissa annetaan raja-arvot, joita pienempiä aktiivisuuspitoisuuksia sisältävien jäteaineiden huoltoa ei ole tarpeen säädellä säteilysuojelullisista syistä. Uraani-isotoopeille ja niiden tytäraineille kyseinen aktiivisuuspitoisuuden raja-arvo on 1 Becquerelia kilogrammassa (Bq/kg). Nykytilaselvitykset ja muu lähdemateriaali SRK Consulting Ltd:n raportti Hannukaisen ja Kuervitikon rautamalmiesiintymien sivukivien ja rikastushiekan uraanipitoisuudesta ja sen liukoisuudesta (SRK Consulting Oy 211). Säteilyturvakeskuksen ja Geologian tutkimuskeskuksen materiaali uraanista ja uraanin louhinnasta (Säteilyturvakeskus ja Geologian tutkimuskeskus 27, Pohjolainen 21). Säteilyturvakeskuksen internet-sivusto (Säteilyturvakeskus 27, 21, 211, 212). Energiateollisuuden opas uraanista Hyvä tietää uraanista (Energiateollisuus 26). Tarkastelualueen rajaus Nykytilaselvitykset kohdistuvat Hannukaisen kaivosalueeseen, minkä lisäksi nykytilan kuvauksen yhteydessä on kerrottu yleisellä tasolla mm. uraanin esiintymisestä Suomessa sekä säteilyn taustapitoisuuksista luonnossa. SRK Consulting Oy:tä on pyydetty tekemään alustava arviointi uraanin liukenemisesta sivukivestä ja rikastushiekasta Hannukaisen ja Kuervitikon rautamalmiesiintymien yhteydessä Kolarissa. Myös tämän tutkimuksen keskeiset tulokset on esitetty nykytilan kuvauksen yhteydessä. 132
1.3.1 Taustasäteily ja säteilyannos Suomessa Säteily on luonnollinen osa elinympäristöämme ja sitä on kahdenlaista: ionisoivaa ja ionisoimatonta. Röntgenlaitteet tuottavat radioaktiivisten aineiden lailla ionisoivaa säteilyä. Ionisoimaton säteily on puolestaan sähkömagneettista aaltoliikettä, kuten auringonsäteilyä (Säteilyturvakeskus 27). Säteilyä on aina esiintynyt ja tulee esiintymään luonnossa riippumatta ihmisen toiminnasta. Luonnon taustasäteilyllä tarkoitetaan avaruudesta peräisin olevaa kosmista säteilyä sekä maaja kallioperän sekä rakennusten aiheuttamaa säteilyä. Ulkoinen säteily maa- ja kallioperästä sekä rakennuksista on peräisin radioaktiivisista aineista, joita ovat mm. uraani ja torium. Suomen taustasäteily vaihtelee välillä,5-,3 mikrosieverttiä tunnissa (µsv/h). Alueellinen vaihtelu annosnopeuksissa johtuu uraanipitoisuuseroista kallio- ja maaperässä ja säteilyä vaimentavista tekijöistä, kuten lumipeitteestä. Automaattiset mittausasemat hälyttävät, kun ulkoisen säteilyn annosnopeus ylittää Suomessa,4 µsv/h (Säteilyturvakeskus 211a, Tossavainen 24). Radon on uraanisarjaan kuuluva radioaktiivinen kaasu, joka syntyy uraanista useiden hajoamisten kautta. Huoneilmassa esiintyvä radon on Suomessa suurin ihmisten kokeman säteilyn lähde. Huoneilmassa esiintyvä näkymätön ja hajuton radonkaasu on peräisin maa- ja kallioperästä, jonka uraanipitoisuus puolestaan vaikuttaa sisäilman radonpitoisuuteen. Myös maaperän ja täytemaan läpäisevyys vaikuttaa radonpitoisuuteen: mitä karkeampi ja läpäisevämpi maa, sitä suurempia pitoisuudet ovat. Radonia voi vesiliukoisena aineena esiintyä myös porokaivojen vesissä kohonneina pitoisuuksina (Säteilyturvakeskus 212b). Asuntojen sisäilman keskimääräinen radonpitoisuus on Suomessa 96 Bq/m³ (Kuva 1-3-1). Suomen radonpitoisuudet ovat korkeampia kuin useimmissa muissa maissa ja syyt tähän ovat geologia, rakennustekniikka sekä ilmasto. Sisäilman keskimääräinen radonpitoisuus on vastaavasti Ruotsissa 18, Norjassa 16, Tanskassa 77, Saksassa 5, Ranskassa 66 ja Englannissa 2 Bq/m³ (Säteilyturvakeskus 212d). Radonin sisäilmapitoisuuteen liittyy myös viranomaisten antamia määräyksiä ja ohjeita. Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen (944/92) mukaan asunnon huoneilman radonpitoisuuden vuosikeskiarvon ei tulisi ylittää arvoa 4 Bq/m³ (Säteilyturvakeskus 212d). Radonpitoisuudet vaihtelevat Suomen mittakaavassa, mutta pitoisuudet saattavat vaihdella suuresti myös kunnan rajojen sisäpuolella. Suurimpia radonpitoisuuksia mitataan läpäisevillä soraharjuilla ja vastaavasti pienimpiä tiiviillä savimailla. Säteilyturvakeskus mittaa radonpitoisuuksia Suomessa ja eniten enimmäisarvojen ylityksiä esiintyy Itä-Uudenmaan, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Etelä-Karjalan ja Kanta-Hämeen maakunnissa. Myös Kolarissa on mitattu pientaloasuntojen radonpitoisuuksia, ja asetetun raja-arvon (4 Bq/m³) ylityksiä oli 16 % (Taulukko 1-3-1) (Säteilyturvakeskus 212c). Yksiköt Uraanipitoisuus kertoo uraanin määrän aineessa ja pitoisuuden yksiköitä ovat esim. µg/l tai, Uraanipitoisuus voidaan ilmaista myös paino-osuuden miljoonasosina eli ppm (parts per million). Aktiivisuus kertoo radioaktiivisten hajoamisten määrän. Yksikkö on becquerel (Bq). Annosnopeus ilmaisee, kuinka suuren säteilyaltistuksen kohde saa tietyssä ajassa. Yksikkö on milli- tai mikrosieverttiä tunnissa (msv/h, µsv/h). Säteilyannos kuvaa kohteen kokeman säteilyaltistuksen. Yksikkö on sievert (Sv) (1 Sv = 1 msv). Uraanin hajoamissarja Isotooppi 238U muodostaa moniportaisen radioaktiivisen hajoamissarjan, jossa uraani muuttuu usean eri tytäraineen kautta lyijyksi (26Pb). Geologisesti merkittävimmät tytäraineet ovat radium-226, radon-222 ja vismutti-214. (Energiateollisuus 26) Uraanin radioaktiivisuuden puoliintuminen kestää 4,5 miljardia vuotta, kun radonin puoliintumisaika on 3,8 päivää. (Energiateollisuus 26) Suomalaisten keskimääräinen säteilyannos vuodessa on noin 3,7 msv (millisieverttiä). 2 msv eli yli 5 % säteilyannoksesta on peräisin sisäilman radonista. Muita säteilynlähteitä ovat ulkoinen säteily maaperästä ja rakennuksista (,45 msv), kosminen säteily avaruudesta (,33 msv), luonnon radioaktiivisuus kehossa (,36 msv), röntgentutkimukset (,6 msv), radioisotoopit lääketieteessä (,3 msv) ja ydinasekokeet sekä Tshernobyl (,2 msv) (Vaaramaa 21). 133
Kuva 1-3-1. Radonpitoisuudet Suomessa ja tarkemmin Lapissa. Pitoisuudet perustuvat sisäilman radonpitoisuuden mittauksiin pientaloasunnoissa (Säteilyturvakeskus 21a). Taulukko 1-3-1. Säteilyturvakeskuksen radonmittauspurkeilla tehdyt mittaukset pientaloasunnoissa vuosina 198 28 (Säteilyturvakeskus 212c). Kunta Mitattuja asuntoja Keskiarvo, Bq/m 3 Mediaani, Bq/m 3 2 Bq/m 3 ylitykset 4 Bq/m 3 ylitykset 1 Bq/m 3 ylitykset Kolari 131 314 177 43 % 16 % 5 % 134
1.3.2 Uraanin ja hajoamistuotteiden terveysnäkökohdat Luonnonuraanilla ei ole merkittäviä terveydellisiä säteilyvaikutuksia, koska isotoopit ja uraanin hajoamistuotteet ovat pääosin alfasäteileviä. Alfasäteily on vaarallista vain, jos sitä lähettävää ainetta joutuu kehon sisäpuolelle esim. henkilön juodessa uraania sisältävää vettä, syödessä uraanipitoisia aineita tai hengittäessä uraania pölyn mukana. Uraanista imeytyy suun kautta saatuna noin 1 2 % ja hengitettynä noin 4 % (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 28). Siten pölypitoisuuden tai nautittavan määrän tulisi olla huomattava, jotta uraani aiheuttaisi terveydellisiä vaikutuksia. Uraanipitoista pölyä hengitettäessä suuri osa pölystä tulee uloshengityksen mukana ulos, osa niellään ja hienojakoisin osa päätyy keuhkoihin. Elimistössä uraanin muoto ja sen liukenevuus vaikuttavat sen säteilyvaikutuksiin. Vaikealiukoinen muoto uraanista jää keuhkoihin ja aiheuttaa siellä säteilyaltistumista, mikä lisää keuhkosyövän riskiä. Liukoinen muoto imeytyy keuhkoista verenkiertoon, poistuu sieltä munuaisten ja virtsan kautta eikä aiheuta säteilyvaikutuksia. Yli puolet (6 %) liuenneesta uraanista erittyy vuorokauden sisällä pois kehosta virtsan kautta. Uraanin säteilyvaikutusten merkitys on ihmisten terveyden kannalta vähäinen ja merkityksellisempi on uraanin kemiallinen myrkyllisyys muiden raskasmetallien tapaan. Mikäli uraania pääsee elimistöön sisälle, vaikuttaa uraaniyhdisteiden liukoisuus niiden myrkyllisyyteen. Liukoiset yhdisteet liukenevat verenkiertoon ja aiheuttavat suurina pitoisuuksina munuaisvaurioita, joiden on kuitenkin todettu olevan palautuvia. Uraanin hajoamistuotteista radiumin terveysvaikutukset aiheutuvat aineen tuottaman säteilyn lisäksi sen kemiallisesta myrkyllisyydestä. Radium muistuttaa kemiallisilta ominaisuuksiltaan kalsiumia ja sen on havaittu kertyvän luustoon. Radiumin ohella toinen terveysvaikutuksiltaan merkittävä uraanin hajoamistuote on kaasumainen radon, joka olomuotonsa ansiosta kulkeutuu hengitysilman mukana keuhkoihin, missä aineen hajoamisessa muodostuva säteily pääsee vaikuttamaan keuhkokudoksiin. Radonilla voi välillisesti olla haittavaikutuksia myös kemiallisesti, sillä radon hajoaa kiinteän olomuodon omaaviksi lyijy- ja poloniumisotoopeiksi, jotka kertyessään elimistöön voivat aiheuttaa kemiallisia myrkytysvaikutuksia. Radioaktiivinen hajoaminen Alkuaineiden atomien ytimet ovat joko stabiileja tai epästabiileja. Radioaktiivisella hajoamisella tarkoitetaan epästabiilin ytimen hajoamista toiseksi ytimeksi eli ydin pyrkii hajoamissarjan kautta stabiiliin tilaan. Luonnossa esiintyvistä radioaktiivisista aineista yli puolet (45/7) kuuluu uraanin ja toriumin hajoamissarjoihin. (Pohjolainen 21) 1.3.3 Uraani Suomessa Uraani on yleinen alkuaine, jota esiintyy maankuoressa lähes kaikkialla maapallolla. Uraani- ja toriumsarjoihin kuuluvia radioaktiivisia aineita ovat mm. uraani-isotooppi U-238 sekä torium-isotooppi Th-232. Luonnossa esiintyvästä toriumista suurin osa on isotooppia Th-232 ja vain murto-osa muita isotooppeja. Vastaavasti luonnonuraanista yli 99 % on matala-aktiivista isotooppia U-238, jonka lisäksi esiintyy isotooppeja U-235 ja U-234. Isotoopit U-238 ja U-234 lähettävät alfasäteilyä eli voimakkaasti ionisoivaa hiukkassäteilyä, joka ei kuitenkaan pysty läpäisemään esimerkiksi ihoa. Ilmassa alfasäteily kulkee vain joitakin senttimetrejä. Osassa uraanin ja toriumin sekä niiden hajoamistuotteiden radioaktiivista hajoamista muodostuu beetasäteilyä, joka on alfasäteilyä läpitunkevampaa. Beetasäteily kantaa ilmassa joitakin metrejä, mutta kudoksessa tyypillisesti vain joitakin millimetrejä. Luonnonuraanista vain isotooppimuoto U-235 lähettää mitattavissa määrin läpitunkevaa gammasäteilyä. U-235 isotooppi halkeaa luonnostaan spontaanisti ja reaktiossa vapautuu energiaa, jota käytetään hyväksi ydinvoimaloissa (Säteilyturvakeskus 211b, Säteilyturvakeskus 212e). Uraania käytetään Suomessa pääasiassa ydinvoimaloiden polttoaineena. Käytössä olevat ydinvoimalat Suomessa sijaitsevat Loviisassa ja Eurajoella (Säteilyturvakeskus 21b). Uraanin käyttö polttoaineena vaatii kuitenkin ensin isotoopin U-235 rikastamista eli ns. väkevöimistä, jolloin sen osuutta polttoaineen uraanissa lisätään 3,5 prosenttiin ydinreaktion aikaansaamiseksi (Honkamaa ym. 24). Uraanin väkevöintiä ydinvoimalaitosten polttoaineeksi ei nykyisin tehdä Suomessa. Säteilyturvakeskuksen STUK (211b) mukaan Suomen kallioperä voidaan jakaa uraanin esiintymisen perusteella kahteen päätyyppiin: syväkivilajeihin (yleisimmin graniitteja) sekä liuskeja gneissikivilajeihin. Uraanin pitoisuudet kallioperässä vaihtelevat huomattavasti: Yleisesti graniittikivilajeissa esiintyy keskimääräistä suurempia pitoisuuksia (4 5 ), vaikkakin liuske- ja gneissivyöhykkeissä sijaitsevat maamme uraaniesiintymät. Alueet, joilla uraanipitoisuus on suuri, sijaitsevat pääosin Etelä-Suomessa Salpausselän vyöhykkeellä ja Uudellamaalla. Suomen kallioperässä arvioidaan olevan uraania keskimäärin 4, joka jää kauas uraanimalmin pitoisuuksista. Ydinenergiaasetuksessa (161/1988) uraanimalmiksi on määritelty kivennäinen, jonka uraanipitoisuus on vähintään 1 (ppm) (,1 %). Inventoiduissa uraaniesiintymissä keskimääräinen pitoisuus on ollut 3 12. Alle 5 pitoisuudet ovat liian alhaisia varsinaisen uraanikaivoksen toiminnan kannalta (Energiateollisuus 26, Säteilyturvakeskus 211b). 135
Maa- ja kallioperästä radioaktiivisia aineita kulkeutuu luontaisesti myös pinta- ja pohjavesiin. Valtamerien uraanipitoisuus on 1 3 µg/l, kun taas järvivesien uraanipitoisuus vaihtelee Suomessa välillä 1 1 µg/l johtuen alueen geologisista ominaisuuksista. Purovesien uraanipitoisuudet ovat pienempiä, tavanomaisesti välillä,7,7 µg/l, vaikkakin alueellisia eroja löytyy (GTK 1996, Turunen 27). Säteilyturvakeskuksen mukaan uraanin poistamista juomavedestä suositellaan, kun pitoisuus ylittää 1 µg/l (Vesterbacka ym. 23, Säteilyturvakeskus 212a). Uraanin aktiivisuuspitoisuuksia pinta- ja pohjavesissä ilmaistaan yleensä Becquerel/litrassa (Bq/l). Luonnonvesissä uraanipitoisuudet vaihtelevat välillä,1,1 Bq/l, mutta esimerkiksi Itä- ja Keski-Uudellamaalla pitoisuudet ovat keskimääräistä korkeampia (,6,3 Bq/l). Pohjavedessä pitoisuudet ovat korkeampia ja tämä näkyy erityisesti porakaivojen kohonneissa pitoisuuksissa. Porakaivojen keskimääräiset aktiivisuuspitoisuudet ovat noin,3 Bq/l ja enimmäispitoisuudet välillä 15 3 Bq/l, kun taas maaperän kaivovesien uraanipitoisuudet ovat huomattavasti pienempiä (enimmäisarvo noin 1 Bq/) (Säteilyturvakeskus 211e). 1.3.4 Hankealueen luonnonympäristön uraanipitoisuudet Hankealueen luonnonympäristön metallipitoisuuksia on mitattu mm. humuksesta, jäkälistä ja sienistä. Uraanipitoisuuksia on mitattu ainoastaan sienistä. Kangasrouskujen uraanipitoisuus oli alle analyysin määritysrajan, joka on <,5 kuivapainoa. Lisää humuksen, jäkälien ja sienten mitatuista metallipitoisuuksista on kerrottu selostuksen kohdassa 1.5. Hankealueen ympäristössä virtaavista pintavesistä mitatut uraanipitoisuudet jäävät alle Maailman Terveysjärjestön (WHO) asettaman ohjearvon, joka on 15 µg/l. Mitatut uraanipitoisuudet olivat alhaisia ja vaihtelivat Äkäsjoessa välillä,8,26 µg/l, Kuerjoessa,1 µg/l, Kivivuopionojassa,3,15 µg/l ja Valkeajoessa,9,55 µg/l. Äkäsjokeen laskevista sivu-uomista Kylmäojasta ja Laurinojasta on mitattu uraanipitoisuuksia välillä,6,55 µg/l. Niesajoesta mitatut pitoisuudet ovat olleet puolestaan välillä,9 1,5 µg/l. Muonionjoesta mitatut pitoisuudet olivat välillä,8,9 µg /l. Kaloista ei ole mitattu uraanipitoisuuksia. Kohonneita uraanipitoisuuksia on mitattu Hannukaisen alueen vanhoista louhoksista. Laurinojan louhoksen (isomman) pitoisuudet vaihtelivat välillä 8,3 1,5 µg /l alle 25m syvyydessä ja yli 25 syvyydessä välillä 16,6 18,1 µg /l, mikä ylittää WHO:n ohjearvon. Kuervaaran louhoksen veden uraanipitoisuudet puolestaan olivat huomattavasti alemmat, välillä,1,9 µg /l. Rautuvaaran vanhoista louhoksista mitattiin uraanipitoisuudet välillä 2,5 4,9 µg /l. Hankealueen pohjavedestä on tiedossa kohonneita radonpitoisuuksia. Radonpitoisuudet ei ole mitattu hankkeen nykytilatutkimusten yhteydessä. Vuoden 28 nykytilaselvityksen (Pöyry Environment Oy 28) jälkeen Hannukaisen alueen pohjaveden laatua on tutkittu ottamalla näytteitä myös vuonna 211 (Helsingin yliopisto 212, SRK Consulting 212). Yhdessä näytteessä mitattiin 27,5 µg/l -uraanipitoisuus, muutoin uraanipitoisuudet olivat alle 15 µg/l. Hankealueen uraanipitoisuuksia on käsitelty myös muiden nykytilan kuvausten yhteydessä. Uraanipitoisuuksia on mitattu pinta-, pohjavesistä sekä sienistä (selostuksen kohdat 1.5, 1.7 ja 1.8). 1.3.5 Hannukaisen esiintymän uraanipitoisuudet Hannukaisen esiintymä on malmiesiintymä, jossa on korkeat rautaoksidi-, kupari- ja kultapitoisuudet (iron oxide copper gold, IOCG). IOCG-esiintymät ovat maailmanlaajuisesti tärkeitä rauta-, kupari- ja joissain tapauksissa myös uraaniluonnonvaroja. Kuparin, kullan ja uraanin pitoisuudet vaihtelevat suuresti maailmalla ja myös Suomessa. Uraania voi muodostua verraten korkeapitoiset ja laajat esiintymät tai sitten pitoisuudet voivat olla joko lähellä maankuoren pintaosien keskipitoisuuksia tai vain marginaalisesti niitä ylempänä. Hannukaisen ja Kuervitikon esiintymät edustavat uraanin osalta viimeksi mainittua tyyppiä, jossa rikastuminen on sivukivessä ja malmissa minimaalista. Torium mineraalit esiintyvät myös Hannukaisen esiintymässä (SRK Consulting Oy 211). IOCG-esiintymät sisältävät enimmäkseen poikkeavia, joskus taloudellisesti hyödynnettävissä olevia uraanipitoisuuksia. Muualla maailmalla löytyy IOCG-esiintymiä, joissa uraani on tärkeämpää kuin muut metallit (ks. Taulukko 2). Verrattaessa näitä esiintymiä on selvää, ettei Hannukaisen tai Kuervitikon esiintymä sisällä riittävissä määrin korkeapitoista uraania riittävällä kokonaispainolla. Näytteenoton perusteella peruskallion keskimääräinen uraanipitoisuus Hannukaisen alueella on 1 (SRK Consulting Oy 211). Hannukaisen sivukivistä ja malmista on arvioitu uraanipitoisuudet ja uraanin liukoisuudesta on suoritettu alustava arvio. Keskeiset asiat ja johtopäätökset tästä arviosta on esitetty alla. 136
1.3.5.1 Uraanipitoisuus Hannukaisen sivukivinäytteiden ja malmin mineralogisessa arviossa ei havaittu erillisiä uraanifaaseja, lukuun ottamatta happoliuotuksen vähäistä rikastumista (SRK Consulting Oy 211). Hannukaisen esiintymän sivukiven sekä malmin analyysit osoittavat hieman uraanin rikastumista verrattaessa keskimääräisiin pitoisuuksiin. Vaikka rikastuma on kymmenkertainen maankuoren yläosan keskipitoisuuteen nähden, jää se kuitenkin uraanipitoisuuksien keskiarvoissa alhaiselle tasolle suhteessa muihin IOCG-esiintymiin (ks. Taulukko 1-3-2). Pegmatiittijuonet, jotka poikkileikkaavat malmiota, osoittavat merkittävää, mutta vaihtelevaa uraanin rikastumista (ylimmillään 159 ) ja saattavat olla potentiaalinen uraanin lähde ympäröivässä pääkivilajissa (SRK Consulting Oy 211). Hannukaisen esiintymän kaikkien sivukivien pitoisuusmäärityksen (whole rock assay, WRA) keskimääräiset uraanipitoisuudet ovat hieman korkeammalla kuin ympäröivän maaperän pitoisuudet. Vähäistä uraanin rikastumista on kuitenkin havaittavissa runsasrikkisessä amfiboliitissa, montsoniitissa ja liuskeessa (SRK Consulting Oy 211). 1.3.5.2 Liukoisuus Metallien liikkuvuudella ja ph:lla on vahva käänteinen riippuvuus. Vaikuttaa siltä, että kohonneet uraanipitoisuudet todennäköisesti esiintyvät runsasrikkisten materiaalien happamissa suotovesissä (SRK Consulting Ltd 211). Uraani on liikkuva hapettavissa ja liikkumaton pelkistävissä olosuhteissa ja näin ollen uraanin liikkuvuus on vallitsevien olosuhteiden vaikutuksen alainen (Turunen 27). Hannukaisen sivukivikasoista on alustavaa määritystä varten suoritettu numeerisia laskelmia, purkautuuko niiden suotovesistä uraania yli Maailman terveysjärjestön (World Health Organization, WHO) juomavedelle määrittämän laatusuosituksen (15 µg/l). Suomi ei ole asettanut raja-arvoa juomaveden uraanin enimmäispitoisuudelle. Tavanomainen juomaveden uraanipitoisuus Suomessa on alle 1 µg/l. Koska kallioperän uraanipitoisuus vaihtelee paljon alueittain ja Suomen pehmeä pohjavesi edistää uraanin liukenevuutta, voi joillakin paikkakunnilla porakaivojen uraanipitoisuus vaihdella jopa välillä 1 7 µg/l. Pitoisuudet ovat suurempia porakaivojen vesissä kuin maaperän kaivojen vesissä (Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos 28). Taulukko 1-3-2. Uraanipitoisuudet rautaoksidi-kupari-kulta (IOCG) -esiintymissä ympäri maailman (SRK Consulting Oy 211). Esiintymä Sijainti Tonnia (Mt) U (ppm) Cu % Au g/t Olympic Dam Gawler Craton, Australia 65 425 1,5,5 Prominent Hill Gawler Craton, Australia 97 13 1,5,5 Oak Dam Gawler Craton, Australia 1 69,3 Ernest Henry Cloncurry, Australia 167 5 1,1,5 Monakoff Cloncurry, Australia 1 1 1,5,5 Valhalla Cloncurry, Australia 11,5 1224 Sossego Garajas, Brasilia 355 6 1,3 Salobo Garajas, Brasilia 789 4 1,5 Igarape Bahia Garajas, Brasilia 219 135 1,4,9 Candelaria Chile 47 4,95,2 Manto Verde Chile 23 3,6,1 Sue-Dianne Great Bear, NWT, Kanada 1,6 1,9 Michelin Labrador, Kanada 6,4 11 Hannukainen, liuske Kolari, Suomi,48 11 Hannukainen, montsoniitti Kolari, Suomi 78,44 7 Hannukainen, malmi Kolari, Suomi 11 13,14,6 137
1.4 Ilmasto Koska hankealue sijaitsee noin 1 km Napapiirin pohjoispuolella, talvet ovat pitkiä ja kylmiä, ja lumi peittää maan lokakuusta toukokuuhun. Keväällä lumi sulaa nopeasti maaperän ollessa yhä jäässä, ja tämä aiheuttaa paikallisia tulvia. Keskimääräinen vuosittainen lämpötila on noin ºC. Keskilämpötila ja sademäärä ovat vähitellen nousseet. Nykytilaselvitykset ja niiden lähdemateriaali Hankealueen ja sen lähiseudun ilmastoon kohdistuvia nykytilaselvityksiä on tehty seuraavasti: Ilman ja ilmaston nykytilaselvitys, Pajalan ja Kolarin rautamalmihankkeet (Pöyry Environment Oy 28) (Liite 5). Tarkastelualueen rajaus 1.4.1 Sademäärä Keskimääräinen vuosittainen sademäärä Pajalan sääasemalla on 69 mm/a ja Kaunisvaaran asemalla 581 mm/a. Mittausjakson aikana sademäärät ovat olleet kasvussa. Suurimmillaan sademäärä on kesäkuusta elokuuhun. Vastaavasti helmi- ja maaliskuu ovat vähäsateisempia. Pajalassa maa on lumen peitossa lokakuusta toukokuuhun (Kuva 1-4-2, Kuva 1-4-3). Noin 8 km säteellä hankealueesta on useita sääasemia, joista hankealuetta lähimpänä on Kolarin sääasema. Seuraavaksi lähimpiä ovat Kaunisvaaran, Pajalan, Pallaksen ja Pellon sääasemat (Kuva 1-4-1). Kolarin sääasema on aloittanut sademäärien ja lumen syvyyden mittaukset vuonna 1996. Kaunisvaaran tietokanta kattaa sademäärät vuodesta 1961. Pajalan ja Pellon sääasemilta on saatavilla kattavammat pitkän aikavälin tiedot sääolosuhteista. Pajalan sääasema on lähempänä hankealuetta (välimatka 4 km) kuin Pellon asema ja sen tiedostot kattavat sademäärät, lämpötilan, lumen syvyyden ja tuulitiedot vuodesta 1971 lähtien. Koska muilta sääasemilta saatavat tiedot ovat rajallisia, perustuu hankealueen sääolosuhteiden kuvaus ensisijaisesti Pajalan sääasemalta saatavissa olevaan tietoon (Pöyry Environment Oy 28). Hannukaisen alueen vasta asennetulta, Northlandin omistuksessa olevalta sääasemalta on saatu lisäksi täydentävää säädataa. Dataa oli saatavilla rajalliselta aikajaksolta, tammikuu - lokakuu 212, ja vain jotkin tärkeimmistä havainnoista on otettu huomioon tässä tarkastelussa. 138
Hannukaisen rautakaivos - Sääasemat The Hannukainen Mine Project - Weather stations 74 745 75 755 Pajala 335 Kaunisvaara 2 km Ilmanlaadun mittausasema Air quality station Sääasema Weather station Kaivoshanke Mine project 335 Pallas, Matorova Hannukainen Hannukainen Kolari, Venejärvi Pello 34 34 Kuva 1-4-1. Hankealueen lähellä sijaitsevat sääasemat. 345 345 9 8 7 mm/a 6 5 4 3 Keskimääräinen vuosittainen sademäärä Kaunisvaara Pajala Kuva 1-4-2. Keskimääräinen vuosittainen sademäärä Pajalassa (1971-27) ja Kaunisvaarassa (1961-27). 9 8 7 6 5 mm 4 3 2 1 8 7 Vuosi Keskimääräinen sademäärä Pajala 1971 27 Kaunisvaara 1961 27 Tam Hel Maa Huh Tou Kes Hei Elo Syy Lok Mar Jou Kuukausi Keskimääräinen lumen syvyys Pajala 1971-27 6 5 cm 4 3 2 1 Tam Hel Maa Huh Tou Kes Hei Elo Syy Lok Mar Jou Kuukausi Kuva 1-4-3. Keskimääräinen kuukausittainen sademäärä Pajalassa ja Kaunisvaarassa sekä keskimääräinen kuukausittainen lumen syvyys Pajalassa. 139
1.4.2 Lämpötila Keskimääräinen vuosittainen lämpötila Pajalassa on -,1 ºC (1971 27). Tarkkailukauden aikana lämpimin oli vuosi 2, jolloin keskilämpötila oli 1,7 ºC. Kylmin vuosi oli 1985. Keskilämpötila oli tuolloin -2,9 ºC. 197-luvun alkupuolelta lähtien keskilämpötiloissa on havaittavissa selvä noususuuntaus (Kuva 1-4-4). Lämpötilan kuukausittaiset keskiarvot ja minimimaksimivaihtelu näkyvät seuraavassa kuvassa (Kuva 1-4-5). 1.4.3 Tuuliolosuhteet Kuva 1-4-6 esittää vallitsevia tuulen suuntia ja nopeuksia Pajalassa. Tuuliruusu perustuu Pajalan sääaseman mittauksiin vuosilta 1997 26. Havainnot tehtiin kolmen tunnin välein, mittaus tapahtui 1 m korkeudessa, ja tuulen kestoksi määriteltiin keskimäärin 1 minuuttia. Kuva 1-4-7 osoittaa tuulen nopeuden frekvenssijakauman. Yli 9 % ajasta tuulen nopeus oli alle 4,5 m/s. Tuulet puhaltavat yleensä suunnassa luode-kaakko. Kuva 1-4-8 mallintaa Kolarin alueen tuuliolosuhteita (Ramboll Finland Oy 211). Malli perustuu Ilmatieteen laitoksen Muonion, Kittilän ja Sodankylän sääasemien kokoamiin tietoihin vuosilta 29 21. Mallista näkyy, että Kolarin alueella tuuli puhaltaa enimmäkseen etelästä. Keskimääräinen tuulennopeus on 2,1 m/s ja yli 9 % ajasta tuulen nopeus pysyy alle 3,8 m/s. Uuden Hannukaisen sääaseman mittaama tuulensuunta oli pääasiassa etelä-kaakko (Kuva 1-4-9). Tämä viittaa hieman erilaisiin vallitseviin tuulensuuntiin verrattaessa Kolarin ja Pajalan tuulimittaustuloksiin. Yli puolet tunneittain mitatuista tuulennopeuksista olivat alle 1 m/s ja yli 8 % alle 2 m/s. Verrattaessa Pajalan ja Kolarin tuloksiin, tuulennopeudet Hannukaisen sääasemalta vaikuttavat yleisesti alemmilta ja tuulensuunnat vaikuttavat rajoittuvan kapealle alueelle eteläkaakkoissuunnan ympärille. Keskimääräinen vuosittainen lämpötila Pajalassa 2, 1,5 1,,5, -,5 C -1, -1,5-2, -2,5-3, -3,5 Vuosi Kuva 1-4-4. Vuosittainen keskimääräinen lämpötila Pajalassa vuosina 1971 27. o C 25 2 15 1 5 5 1 15 2 Keskiarv o Min Kuukausittaiset lämpötilat Pajalassa 25 Tam Hel Maa Huh Tou Kes Hei Elo Syy Lok Mar Jou Kuukausi Kuva 1-4-5. Kuukausittaiset lämpötilakeskiarvot ja minimi-maksimilämpötilat Pajalassa 1971 27. 14
Kuva 1-4-6. Vallitsevat tuulensuunnat ja nopeudet Pajalassa vuosina 1997 26. 6 Tuulen nopeuden frekvenssijakauma 54,6 5 4 % 3 22,3 2 14,2 1 7,1 1,4,3,, Tuulen nopeus (luokka, m/s) Kuva 1-4-7. Tuulen nopeuden frekvenssijakauma Pajalassa. 141
Kuva 1-4-8. Tuulen suunta ja nopeus Kolarin alueella vuosina 29 ja 21 Ilmatieteen laitoksen Muonion, Kittilän ja Sodankylän sääasemilla tehtyjen mittausten mukaan. Tuulen nopeus [m/s] ja suunta vuonna 212 Hannukaisen sääasema NW NNW 12 1 8 N NNE NE WNW 6 4 ENE ws -1 2 ws 1-2 W E ws 2-3 ws 3-4 WSW ESE ws 4-5 SW SE SSW SSE S Kuva 1-4-9. Tuulen suunta ja nopeus Hannukaisen sääasemalla (Northland). 142
1.5 Ilmanlaatu Yleisesti ottaen ilmanlaatu hankealueella ja sen ympäristössä on hyvä. Tieliikenteen lisäksi Kolarin kunnassa ei ole merkittäviä päästölähteitä. Alueella tehdyn bioindikaattoritutkimuksien perusteella on nähtävissä, että ilmaan kohdistuvat päästöt, joita syntyi 199 päättyneen kaivostoiminnan tuloksena, ovat yhä havaittavissa erityisesti Rautuvaaran alueella. Lainsäädäntö ja ohjeistukset Ilman suojeluun liittyvän lainsäädännön perustana ovat ympäristönsuojelulaki ja -asetus. Ilmanlaatua koskevat myös seuraavat erityismääräykset: Valtioneuvoston asetus ilmanlaadusta (38/211), joka säätää voimaan EU:n ilman laatua ja puhdasta ilmaa koskevan direktiivin 28/5/EY. Ilman laadun ohjearvoista ja rikkipäästöjen tavoitearvoista säädetään valtioneuvoston päätöksellä 48/1996. Valtioneuvoston asetus 164/27 saattaa voimaan EU:n direktiivin 24/17/EY ja säätää arseenin, kadmiumin, elohopean, nikkelin ja polysyklisten aromaattisten hiilivetyjen pitoisuudesta ilmassa. Ilmanlaatua säätelevät erilaiset ohje-, raja- ja tavoitearvot. Ohjearvot hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien määrittelemiseksi on määritelty valtioneuvoston päätöksellä 48/1996 (Taulukko 1-5-1). Ohjearvot antavat tavoitteet riittävän hyvälle ilmanlaadulle, mutta ne eivät ole sitovia. Niitä sovelletaan maankäytön ja liikenteen suunnittelussa, rakentamisen muussa ohjauksessa sekä ilman pilaantumisen vaaraa aiheuttavien toimintojen sijoittamisessa ja lupakäsittelyssä. Lyhyt- ja pitkäaikaisaltistuksen aiheuttamien terveyshaittojen ehkäiseminen on ollut lähtökohtana määriteltäessä hengitettävien hiukkasten raja-arvoja valtioneuvoston ilmanlaatuasetuksella (711/21) (Taulukko 1-5-2). Alueilla, joilla asuu tai oleskelee ihmisiä ja joilla ihmiset saattavat altistua ilman epäpuhtauksille, hengitettävien hiukkasten ja lyijyn pitoisuudet ulkoilmassa eivät saa ylittää seuraavia raja-arvoja: Raja-arvot ovat sitovia eikä niiden ylityksiä sallita. Jos ylitys tapahtuu, kunnan tai ympäristöviranomaisen on ryhdyttävä ilmansuojelulaissa määriteltyihin toimenpiteisiin ilman laadun parantamiseksi ja ylitysten estämiseksi. Toimenpiteisiin voi liittyä mm. liikenteen säännöstelyä ja päästöjen rajoittamista. Ohje- ja raja-arvoja ei sovelleta työpaikoilla eikä tehdasalueilla. Valtioneuvoston asetus (164/27) määrittelee tavoitearvot arseenille, kadmiumille, nikkelille, elohopealle ja polyaromaattisille hiilivety-yhdisteille (PAH-yhdisteille). Nämä tavoitearvot on saavutettava vuoden 212 loppuun mennessä. Taulukko 3 osoittaa tavoitearvot hengitettävien hiukkasten (PM 1 ) vuosittaisille keskimääräisille arseeni-, kadmium- ja nikkelipitoisuuksille sekä niiden niin kutsutut alemmat ja ylemmät arviointikynnykset. Ylemmän arviointikynnyksen ylittyessä seuranta-alueella on tehtävä riittävä määrä jatkuvia mittauksia. Kun on kyse alemmista pitoisuuksista, suuntaa-antavat mittaukset ovat riittäviä. Tarvittaessa niitä on täydennettävä leviämismallilaskelmilla. Alemman arviointikynnyksen alittuessa ei mittauksia tarvitse tehdä välttämättä ollenkaan. Ilman laatua tulee kuitenkin arvioida muilla keinoilla, esimerkiksi leviämislaskelmilla. Taulukko 1-5-1. Ulkoilman hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia koskeva ohjearvo. Epäpuhtaus Ohjearvo (µg/m³) Tilastollinen määrittely Hengitettävät hiukkaset (PM 1 ) 7 kuukauden toiseksi suurin vuorokausikeskiarvo Taulukko 1-5-2. Terveysvaarojen ehkäisemiseksi säädetyt raja-arvot hengitettäville hiukkasille ja lyijylle. Epäpuhtaus Hengitettävät hiukkaset (PM 1 ) Hengitettävät hiukkaset (PM 1 ) Keskiarvon laskenta-aika Raja-arvo (µg/m³) 24 tuntia 5 35 vuosi 4 - Lyijy (Pb) vuosi,5 - Sallittujen ylitysten määrä vuodessa (vertailujakso) Taulukko 1-5-3. Arseenin (As), kadmiumin (Cd) ja Nikkelin (Ni) tavoitearvot sekä arviointikynnykset pitoisuuksien vuosikeskiarvoille. Aine Keskiarvon laskenta-aika Tavoitearvo (ng/m³) Alempi arviointikynnys (ng/m³) As vuosi 6 2,4 3,6 Cd vuosi 5 2 3 Ni vuosi 2 1 14 Ylempi arviointikynnys (ng/m³) 143
Nykytilaselvitykset ja niiden lähdemateriaali Hankealueella ja sen läheisyydessä on tehty seuraavia ilmanlaatuun ja ilmalaskeumaan kohdistuvia nykytilatutkimuksia: Pajalan ja Kolarin rautamalmihankkeet ilman laadun ja ilmaston nykytilatutkimus (Pöyry Environment Oy 28a) (Liite 5) Hengitettävien hiukkasten sekä arseenin ja metallien pitoisuusmittaukset Kolarin kaivosalueiden ympäristössä jaksolla toukokuu-heinäkuu 21 (Ilmatieteen laitos 21) (Liite 6). Pajalan ja Kolarin rautamalmihankkeet ilmalaskeuman nykytilaselvitys, humus- ja sammalnäytteet (Pöyry Environment Oy 28b) (Liite 8) Hannukaisen jäkäläkartoitus ja kangasrouskun alkuainepitoisuudet (Lapin Vesitutkimus Oy 211) (Liite 7). Tarkastelualueen rajaus Nykytilaselvitys kohdistuu ensisijaisesti ilman laatuun ja ilmalaskeumaan hankealueella ja sen läheisyydessä. Tekstissä kuvataan ilman laatua myös laajemmin Lapin ja Kolarin kunnan alueilla. 1.5.1 Ilmanlaatu Ihmisen toiminnasta aiheutuvat päästöt Kolarissa ovat suhteellisen pieniä. Maantieliikenteen ohella paikkakunnalla ei juuri ole muita merkittäviä päästölähteitä eikä liiketoimintaa, joka vaatisi ympäristölupaa ilmaan kohdistuvien päästöjen takia. Kolarin tieliikenteen ilmaan kohdistuvien päästöjen osuus koko Lapin tieliikennepäästöistä on 4 % ja osuus koko Suomen vastaavista päästöistä on,1 %. Taulukko 1-5-4 kuvaa tieliikenteen ilmaan kohdistuvia päästöjä Kolarissa, koko Lapissa ja koko Suomessa (Pöyry Environment Oy 28a). Kolarissa ei ole ilman laatua mittaavaa asemaa. Hankealuetta lähinnä oleva pysyvä ilmanlaadun tarkkailuasema on Pallaksella oleva Suomen Ilmatieteen laitoksen asema. Tarkkailuaseman lähistössä ei ole merkittäviä paikallisia tai alueellisia päästölähteitä. Vuosien 21 26 mittaukset osoittavat, että ilmanlaatu Pallaksella on hyvä. Keskimääräiset rikkioksidi-, typpioksidi- ja hengitettävien hiukkasten pitoisuudet ovat matalia. Lapissa ilman laatu on yleensä hyvä. Keskimääräiset ilman rikkioksidi- ja typpioksidipitoisuudet ovat alhaisia. Keskimääräinen rikkipitoisuus on koko Lapissa 1 5 µg/m 3. Vuosittainen hapan laskeuma on puolet eteläisen Suomen laskeumasta. Monien ilmansaasteiden pitoisuudet Lapissa ovat matalampia verrattuna maan eteläosaan, missä asukastiheys on suurempi kuin Lapissa. 1.5.2 Hengitettävien hiukkasten pitoisuusmittaukset Osana ilmanlaadun nykytilaselvitystä Ilmatieteen laitos mittasi hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia vanhan kaivostoiminnan alueilla Hannukaisessa ja Rautuvaarassa. Hiukkasten aerodynaaminen halkaisija oli alle 1 mikrometriä eli kyse oli ns. PM1 hiukkasista. 2.5. 9.8.21 väliseksi ajaksi sekä Hannukaiseen että Rautuvaaraan perustettiin kumpaankin yksi mittauspiste (Kuva 1-5-1, Kuva 1-5-2). Hengitettävien hiukkasten (PM1) näytteistä analysoitiin myös arseenin ja metallien pitoisuuksia (Ilmatieteenlaitos 21). Tutkimusraportti on esitetty kokonaisuudessaan liitteenä (Liite 6). Mittaustulokset osoittavat, että hengitettävien hiukkasten pitoisuuden vuorokausiohjearvo (Taulukko 1-5-1) 7 µg/ m³ ei ylittynyt mittausjaksolla kummassakaan mittauspisteessä (Kuva 1-5-3). Saadut arvot ylittivät kuitenkin Ilmatieteen laitoksen Pallaksen tausta-aseman Suomessa hyvin puhdasta ilman laatua osoittavat arvot (Kuva 1-5-3). Ensisijaisia syitä siihen, että Hannukaisen mittausasemalla ei saatu käytetyn luokituksen hyvin puhdas osoittamia arvoja, olivat asuinrakennusten ja saunojen lämmittäminen sekä liikenne. Rautuvaaran mittauspisteen hiukkaspitoisuuteen vaikuttivat liikenne ja pöly, jota mahdollisesti tulee jonkin verran vanhalta rikastushiekkaalueelta etenkin voimakkaiden tuulien aikana. Korkeimmat yksittäiset tuntipitoisuudet aiheutuivat todennäköisesti kuitenkin Rautuvaarassa toimivan kiviainesta tuottavan yrityksen murskeen kuljetuksesta. 1 1 On huomattava, että kesällä 21 oli keskimääräistä sateisempaa pohjoisessa Suomessa. Siksi myös mittausajan pölypitoisuudet ovat saattaneet olla keskimääräistä matalampia. Taulukko 1-5-4. Ihmisen toiminnasta aiheutuvat päästöt (tonnia vuodessa) Kolarissa, Lapissa ja koko Suomessa vuonna 26 (Pöyry Environment Oy 28a). Rikkidioksidi Typpioksidit Hiukkaset Hiilidioksidi SO 2 (t/a) NO x (t/a) (t/a) CO 2 (t/a) Kolari, tieliikenne <1 78 2 17 121 Lappi, ympäristölupaa vaativat tuotantolaitokset 1 1 754 4 722 443 1 389 722 Lappi, tieliikenne 3 2 221 11 512 676 Lappi, yhteensä 1 757 6 943 553 1 92 398 Suomi 85 2 193 85 8 8 3 2 1 Päästöt 27 2 kasvihuonekaasupäästöt, tonnia CO 2 -ekvivalentti 144
Hannukaisen rautakaivos - Ilmanlaadun mittauspisteet The Hannukainen Mine Project - Air quality measuring points 336 337 Rikastushiekka-alue Tailings Management Facility (TMF) Kaivokset Mining pits Suojavyöhyke 1 km Buffer zone 1 km 1A - VE4 väliin jäävä alue Difference between 1A - Alt4 TMF 1A 1A, 1B, 1C - VE4 väliin jäävä alue Difference between 1A, 1B, 1C - Alt4 VE4 -alue Alt4 area Kuljetushihna - VE4 Conveyor belt - Alt4 Purkuputki Muonionjokeen - VE4 Disharge pipeline to Muonio River - Alt4 Tiet, johdot, putket ym. 1A, 1B, 1C Roads, cables, pipelines etc. 1A, 1B, 1C Aita VE 1A Fence Alt 1A Aita VE 1B, 1C Fence Alt 1B, 1C 75 Aita VE 4 Fence Alt 4 1A Hannukainen 5 km 1B 1B Rautuvaara 5 km TMF 1B/4 4 1C 749 749 1A, 1B, 1C 1C 5 km 5 km 4 4 TMF 1C,5 1 2 km 337 Kuva 1-5-1. Hannukaisen ja Rautuvaaran mittauspisteiden sijainti (Ilmatieteen laitos 21). 145
Kuva 1-5-2. Rautuvaaran ilman laadun mittausasema (Ilmatieteen laitos 21). Korkein vuorokausipitoisuus Hannukaisen mittauspisteessä oli 28 µg/m³ ja Rautuvaarassa 36 µg/m³. Mittausjaksolta 2.5. 9.8.21 laskettu hengitettävien hiukkasten tuntipitoisuuksien keskiarvo oli Hannukaisen mittauspisteessä 8,5 µg/m³ ja Rautuvaarassa 7,8 µg/m³. Hengitettävien hiukkasten pitoisuuden vuosikeskiarvoa koskeva raja-arvo on 4 µg/m³. Hengitettävien hiukkasten lyijypitoisuudet olivat hyvin pieniä (Taulukko 1-5-5) ja matalampia kuin raja-arvo, samoin kuin arseenin ja nikkelin pitoisuudet. Hannukaisessa ja Rautuvaarassa mitattuja arseenin ja metallien pitoisuuksia verrattiin vastaaviin pitoisuuksiin Suomen puhtaan ilman tausta-asemilla saatuihin mittaustuloksiin ja ne olivat niiden kanssa samaa suuruusluokkaa (Taulukko 1-5-5). Ilmanlaadun tausta-asemat Ilmatieteen laitos seuraa ilmanlaatua parillakymmenellä taustamittausasemalla eri puolilla Suomea. Asemat sijaitsevat tausta-alueilla kaukana päästölähteistä, niin että niistä jokainen edustaa alueen puhtaan ilmanlaadun perustasoa. Seurannan avulla saadaan kattava yleiskuva ilmanlaadun perustasosta ja sen muutoksista Suomessa. Hannukaisen hankealuetta lähinnä sijaitseva toimiva taustamittausasema on Pallaksen mittausasema. Pallaksen mittausasema on mukana kahdessa kansainvälisessä seuranta- ja tutkimusohjelmassa, jotka ovat GAW (Global Atmosphere Watch) ja AMAP (Arctic Monitoring and Assesment Programme) (Leppänen ym. 2). 146