Byggnadsvårdsförening i Åboland r.f Turunmaan korjausrakentamisyhdistys r.y.



Samankaltaiset tiedostot
VUOSIKERTOMUS 2013 I JOHDANTO

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2014

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2016

RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistysosasto Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg

Årsberättelse och bokslut 2015

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

OHJAUSRYHMÄN 7. KOKOUS MOREENIASSA Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma Kilpisenkatu JYVÄSKYLÄ

Årsberättelse och bokslut 2014

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa alkaen

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

OHJAUSRYHMÄN 10. KOKOUS MOREENIASSA Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

Hallitus on päättänyt kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka

Kristillinen Eläkeliitto ry

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2008 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Sari Söderman.

Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

PORIN KIVINILLÄ SIJAITSEVAN LATOLUODON UITTOTUVAN JA SEN YMPÄRISTÖN KUNNOSTUS Maastokatselmus ja neuvottelu

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

OHJAUSRYHMÄN 6. KOKOUS MOREENIASSA Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä

Äänestäjien liitto ry

Yhdistystiedote 2/2016

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: Merkitty rekisteriin Jäljennös annettu

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no SÄÄNNÖT

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

Yhdistystiedote 1/2016

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous

Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos )

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015

Nimi: Kotipaikka: Osoite:

MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie Lohilahti

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT

Yksinkertaistetut kustannusmallit

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu Helsinki Hallituksen kokous puh. (09)

Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie Tornio

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.

Oy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti klo 18:00. Extra bolagsstämma tis kl. 18:00

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Töölön kirjasto. Kuva Teuvo Kanerva, MFA. RTS_4_16.indd

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus Sivu 1 / 5

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi

OHJAUSRYHMÄN 3. KOKOUS MOREENIASSA Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

(5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous

TOIMINTAKERTOMUS 2015

Pro Radio Oy Turku (Turku 105,5 MHz, Salo 105,2 MHz) liite 2. Turku (Loimaa 106,8 MHz, Mynämäki 96,2 MHz, Turku 100,1 MHz) liite 3

Transkriptio:

VUOSIKERTOMUS 2013 I JOHDANTO Tuuli Meriläinen Yhteenveto Vuoden 2013 aikana yhdistys on toiminnassaan keskittynyt tiedonvälitykseen ja valistukseen, pohjoismaisen yhteistyön luomiseen ja hanketoimintaan. Yhteistyö Kemiönsaaren kulttuuriympäristö-hankkeen tiimoilta on jatkunut yhdessä Varsinais- Suomen Maakuntamuseon, Kemiönsaaren kunnan ja Varsinais-Suomen liiton kanssa. Curation toiminnanjohtaja on osallistunut ohjausryhmätyöskentelyyn ja tiedotustyöhön. Yhteistyö pohjoismaisten rakennuskulttuurijärjestöje kanssa sai alkunsa Helsingörissä, jossa toiminnanjohataja osallistui työpalaveriin Pohjoismainen Puukaupunkiseminaarin järjestämiseksi. Yhteinen hankehakemus rahoituksen saamiseksi tutkimus- ja valistustyöhön Nordic Built programista ei tuottanut tulosta. Sen sijaan perustettiin yhteispohjoismainen rekisteröimätön verkosto nimeltään Pohjoismainen rakennuskulttuurifoorumi omine verkkosivuineen. Sivujen tarkoituksena alussa on levittää informaatio osallistuvien järjestöjen kursseista, leireistä, ekskursioista. Puukaupunkiseminaarrin valmistelut on aloitettu ja työtä jatktaan vuonna 2014. Yhdistyksen järjestämät kurssit eivät toimintavuonna herättäneet siinä määrin kiinnostusta kuin aikaisempina vuosina. Niiden sijaan olemme panostaneet yleisölle avoinna oleviin, vapaamuotoisiin kunnostajailtoihin. Joka illalla on oma teemansa ja vapaaehtoiset asiantuntijat toiminnanjohatajan ohella.

Toiminta Curation ESR-hankkeessa Kulttuuriympäristö kuntoon, joka on työllistämishanke yhdessä Paraisten ja Kemiönsaaren kuntien sekä Maakuntamuseon kanssa, keskittyi 2013 Kemiönsaarelle. Vuoden 2012 toiminnasta on julkaistu erillinen vuosiraportti ja vuoden 2013 toiminnasta vuosiraportti ilmestyy helmikuun 2014 alussa. Raportit löytyvät myös Curation kotisivuilta. Yhdistys on myös uusimassa kotisivujaan työ valmistunee helmikuussa 2014. II HALLINTO JA ORGANISAATIO Sääntöjensä mukaisesti yhdistyksen toimintaa johtaa hallitus, joka koostuu puheenjohtajasta sekä vähintäin 4 ja korkeintaan 10 jäsenestä, jotka vuosikokous valitsee. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä halutessaan voi valita muita toimihenkilöitä hallituksen ulkopuolelta. Hallitus on päätösvaltainen kun läsnä on vähintään puolet hallituksen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan lukien. Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai toiminnanjohtaja. Hallitus voi sen lisäksi määrätä yhdelle tai useammalle luottamus- tai toimihenkilön nimenkirjoitusoikeuden. Toimintavuoden aikana nimenkirjoitusoikeutta ei ollut määrätty muille. Hallitus on delegoinut palkkatuella palkattavan henkilöstön palkkaamisen toiminnanjohtajalle. Yhdistyksen hallitus vuonna 2013: Puheenjohtaja: Tuuli Meriläinen tiedottaja Nauvo Varsinaiset jäsenet: Varapuheenjohtaja Pasi Hyvärilä arkkitehti Parainen Eija Suna rakennustutkija Rusko Hanna Hermansson Jan-Philip Schauman kirvesmies Västanfjärd John Björkman kulttuuriperintöpedagogi, Turku Varajäsenet: Marjukka af Heurlin MMM Parainen Kurt Andersson kirvesmies Kemiö Anna-Leena Seppälä ylitarkastaja Turku Lauri Leppänen rak.rest.artenom (AMK), Turku Sari Perälä rakennuskonservaattori, Turku Tilintarkastajat Varatilintarkastajat: Toiminnanjohtaja: Kari Niukko, KPGM ja Tapio Alakoski Julius Lassig ja Kenneth Lindroos Marianne Hemgård Vuosikokoukset Kevätkokous 23.4.2013 kl0 19.30 på Björkfeldtin talolla. 5 jäsentä osallistui. Syyskokous 28.9.2013 kl0 16.00 Kaiturin tilalla, Nälkänummentie 19, 21250 Masku. 6 jäsentä ja 8 ei-jäsentä osallistui Hallituksen kokoukset Hallitus on kokoontunut 7 kertaa Björkfeldtin talolla ja lisäksi on pidetty 4 säköpostikokousta vuoden aikana. Varajäsenet on jo vakiintuneen tavan mukaisesti kutsuttu kokouksiin. Syyskokous määräsi toiminnanjohtajan hallituksen sihteeriksi. Työryhmiä ei toimintavuoden aikana muodostettu.

III TOIMIPISTEET Yhdistyksen päätoimipaikka on Björkfeldtin talo, yli kaksisataavuotias, Paraisten Puhelin Oy:n omistama paritupa, joka kunnostettiin Curation hankkeessa Elävä rakennusperinne vuosina 2005-06. Talossa sijaitsee yhdistyksen toimisto, tietotaitopankki ja pieni korjausrakentajanan kioski. Talo on avoinna periaatteessa kaikkina työpäivinä. Mokulla varaosapankki Paraisilla jatkoi toimintaansa Nordkalkin omistamassa varastorakennuksessa, entisessä asuntokasarmissa Maneesin lähellä kaivoksen kupeessa osoitteessa Kaivotie 19. Varaosapankki Riihi Lofsdalissa. Iriihessä myydään Lofsdalin varaosia myyntitilimyyntinä yhteistyösopimuksen mukaisesti. Avoinna lauantaisin etukäteen sovittaessa. Korppoon paikallispankki sijaitsee kuten aikaisemmin Rosklaxin kylässä toiminnanjohtajan navetanvintillä. Vuoden aikana ei juurikaan toimintaa. Yhdistys ei maksa tiloista vuokraa, mutta vastaa Björkfeldtin talon lämmityskustannuksista ja rakennusten kunnossapidosta. Partel pitää myös kustannuksitta kokouksiaan Björkfeldtissä. IV JÄSENISTÖ Jäsenrekisterisä oli vuoden lopussa 110 (vuonna 2012 120) varsinaista jäsentä ja och 18 (16) perhejäsentä, yhteensä 138 (136) henkilöjäsentä, 3 (3) kunniajäsentä, jäsenyhdistyksiä 3 (3): Vanhan Malmin asukasyhdistys, Sagalund Gillet ja Åbolands Ungdomsförbund, 3 (4) jäsenyritystä ja 2 (2) kuntaa Kemiönsaari ja Parainen. Yhdistykseen voi liittyä myös kotisivujemme kautta. Jäsenet ovat toimintavuoden aikana saaneet kaksi jäsenkirjettä maapostitse sisältäen ajankohtaistiedotusta ja vuosikokouskutsun. Lisäksi sähköpostiosoitteensa illmoittaneille lähetetään usein ajankohtaistietoa niin Curation kuin muidenkin organisaatioiden rakennuskulttuuri koskevia tiedotteita. Sähköposti tavoittaa noin 90% jäsenistöstä. V TOIMINTA Neuvonta- ja valistustyö Henkilökohtainen neuvonta - n. 214 yhteydenottoa Curatioon otetaan yhteyttä korjausrakentamiseen liittyvien neuvojen ja ohjauksen saamiseksi sekä puhelimitse, sähköpostitse että henkilökohtaisella käynnillä toimistossa. Kysymykset koskevat kaikkea maaleista ja muista rakennnusmateriaalien valinnasta talojen siirtoon, korjausten ja restaurointien suunnitteluun, rahoitusavustuksiin ja restauroinnin ammattilaisiin koskeviin asioihin. Neuvonnan tarve on muuttunut yhä monimutkaisemmaksi ja vaatii enemmän aikaa ja tietoa. Curatio ry on mukana ympäristöministeriön kehittämässä webportaalissa korjaustieto.fi. Neuvoa-antavat kenttäkäynnit 7 kpl Täysimittainen kenttäkäynti sisältää rakennuksen tutkimisen rakenteita avaamatta, arvottamista, keskustelua suunnittelun tarpeesta, mahdollisista muutostarpeista sekä kirjallisen muistion, joka sisältää muistiinpanoja rakennuksen rakenteista, korjaus- ja kunnostustarpeesta ja neuvontaa. Työ

hön kuluu yleensä noin yksi työpäivä josta asiakasta laskutetaan 100. Näiden lisäksi tehdään lyhyempiä kenttäkäyntejä ilman kirjallista muistiota. Tarvittaessa kenttäkäyntejä pyytävä ohjataan suoraan kysymykseen tulevien yrittäjien puoleen. Valistustyö - yleisötapahtumat ja kurssitoiminta - 444 osanottajaa Ikkunankunnostuskurssi Paraisilla 14.3./21.3. ja 4.4. Ohjaajana ikkunankunostaja Stina Granqvist/Fönstermakarna. Kurssikilenä ruotsi. Kurssi täynnä. 10 osallistujaa Curatio ry:llä oli oma osastonsa Perinnekotimessuilla 5.-7.4. Turun messukeskuksessa.toiminnanjohatajan lisäksi hallituksen vapaaehtoisia osallistui päivystykseen. Toiminnanjohtaja piti lavlla esityksen vanhojen ikkunoiden teknisistä ja kulttuurihistoriallisista arvoista ja niiden kunnostamisen edullisuudesta. Messuilla muodostui monia hyödyllisiä yhteyksiä talon kunnostajiin ja alan yrityksiin ja yhdistys sai näkyvyyttä yleisön edessä. Kemiöön suunniteltu ikkunakurssi 6.-7.4. peruuntui ilmoittautuneiden vähäisen lukumäärän vuoksi. Ohjaajaksi oli sovittu ikkunankunnostaja Anna Karamäki. Yrittäjätapaaminen Björkfledtissö 17.4. - vain kaksi yritystä ilmoittautui. Tarkoituksena oli luoda uusia yhetistyömuotoja. Hirsikorjauskurssi 12.-13.4. peruuntui myöhäisen kevääntulon ja liian vähäisen kiinnostuksen vuoksi. Samoin kävi Paraisten Kotiseutuyhdistyksen hallitsemaan taloon suunniteltu kolmiorimahuopakattokurssin 10.5. Ensimmäinen kunnostajailta Björkfledtissa 29. toukokuuta käsitteli teemaa perinteiset kattorakenteet ja niiden korjaus. Asiantuntijana rakennusrestauroinnin artenomi Lauri Leppänen. Kysymyksiä ja keskustelua. 10 henkeä osallistui. Tilaisuus oli yleisölle avoin ja maksuton. Esitys Sagalundin rakennuskulttuuripäivänä 8.6. Toiminnanjohtajan otsikkona oli Rakennusperinnön hoito ja säästävä korjausrakentaminen. 14 kuulijaa. Vanhan Malmin markkinoille avattiin Björkfledtin salissa Rakennuskulttuuritalo Toivon valmistama Ikkunanäyttely, joka käsittelee ikkunan ja lasinvalmistuksen historiaa, tyylisuuntia, kunnostusta, käsityöläisiä jne. Noin 130 kävijää. Näyttely oli avoinna syyskuun puoliväliin asti. Kaksi ryhmää Paraisten lukion 2. vuosiluokan oppilaita vietti Euroopan rakennusperintöpäiviä opettajien Vanhalle Malmille tekemän rastitehtävien parissa. Björkfeldrin talossa heille esiteltiin talon historiaa ja teeman mukaisesti talon eri käyttötarkoituksia ja kulttuuriarvoja. 16 oppilasta. Viisi ryhmää Paraisten yläasteen 9-luokkalaista tutustui Björkfeldtin taloon ja sen historiaan sekä rakennuskulttuuriin yleensä osana heidän Euroopan rakennusperintöpäiväohjelmaansa. 65 oppilasta. Toisen kunnostajaillan teemana oli perustukset, kivijalka ja alapohjarakenteet sekä näiden korjaus. Rakennusrestauroinin artenomi Lauri Leppänen ja rakennuskonservaattori Sari Perälä pitivät esityksiä aiheesta ja vastailivat muiden paikkallaolevien asiantuntijoiden kanssa kysymyksiin. Keskustelua. 16 osanottajaa Esitys säästävästä korjausrakentamisesta, Curation tgoiminnasta ja Kulttuuriympäristö kunton hankkeesta / Marianne Hemgård, 15.11 2013, 8 kuulijaa Kemiönsaaren kulttuuriympäristö-hankkeen tiedotustilaisuudessa 19.11.2013 toiminnanjohtaja piti esityksen säästävän korjausrakentamisen menetelmistä ja rakennusperinnön hoidon avustuksista Dargsfjärdissä. 9 kuulijaa Vastaavanlainen esitys Kemiössä 21.11.2013, 7 kuulijaa

Turun Ammattikorkeakoulun rakennusrestauroinnin opiskelijat opettajineen tutustui Curation toimintaan ja taloon. 9 osallistujaa Vanhan Malmin joulumarkkinat 13.12.2013 Björkfeldtin talo oli kävijöille avoinna, noin 125 kävijää. Neuvontaa. Pinkopahvitusta ohjataan. Hirsiseinä on tiivistetty ja tasattu savirappauksella Tiedonjakoa median kautta Pitkä toiminnanjohtajan haastattelu ajankohtaisista rakennuskulttuuri- ja suojeluasioista Radio Vega Åbolandissa 10.9.2013 Haastattelu radio Vegassa koskien seminaaria Kulttuuriympäristömme ja rakennetun kulttuuriperintömme hoidosta 18.10.2013 Haastattelu artikkeliin Kaarina-lehdessä vanhan talon hoidosta 2.10.2013 Useita artikkeleita ja tapahtumatiedotusta Åbo Underrättelsenissa. alkuvuosi Käytettyjen rakennusosien talteenotto Yhdistys on jatkanut tärkeätä vanhojen rakennusosien talteenottoa ja myyntiä varaosapankeissaan. Varaosapankki Mokulla Avoinna maanantaista perjantaihin klo 9-17, lauantaisin klo 10-12. Ovi- ja ikkunatarjonta löytyy myös Curation kotisivuilla. Listaa on työstetty käyttäjäystävällisemmäksi. Varaosapankki Riihi, yhteistyö Lofsdalin kanssa Riihessä myydään Lofsdalin kartanon ovia ja ikkunoita myyntitilimyyntinä tehdyn sopimuksen mukaisesti. Riihi on avoinna lauantaisin etukäteistilauksesta. Korppoon paikallispankki Rosklaxissa ei juurikaan ole enään herättänyt kiinnostusta. Yhteistyö Pohjoismainen yhteistyö

Yhteistyö sai alkunsa toiminnanjohtajan osallistuessa ainoana suomalaisena Nordisk möde-kokoukseen Helsingörissä 25.-26.4. Kokouksen aiheena oli yhteispohjoismaisen puukapunkiseminaarin järjestämiunen 40 vuotta aikasemmin (1974) järjestetyn puukaupunkiseminaarin jatkoksi. Kokouksen toiseksi teemaksi nousi pohjoismaiden rakennuskulttuurijärjestöjen yhteistyön tehostaminen ja järjestäminen. Muisaa pohjoismaissa on valtakunnalliset rakennuskulttuurijärjestöt, mikä Suomesta puuttuu. MM. Päätettiin perustaa yhteinen verkosto jolle avataan omat web-sivut informaation jakamiseksi mm. toistemme tapahtumista. Vverkoston nimi on Pohjoismainen rakennuskultturifoorumi, www.nfbk.com. Curation toiminnanjohtaja ja Tuulikki Kiilo Rakennuskultturitalo Toivosta valittiin Suomen edustajina työryhmään seminaarin valmistelemiseksi. Curatio osallistui myös omalta osaltaan rahoitushakemukseen Nordic Built Programista hankkeeseen energia- ja ilmastokysymysten tutkimiseksi ja tiedon välittämiseksi. Curatio sai esimerkiksi Aalto Yliopiston ja Tampereen Teknillisen korkeakoulun mukaan hankkeeseen, jota ei kuitenkaan hyväksytty rahoituksen piiriin. Toiminnanjohtaja osallistui kutsuttuna luennoitijana Byggnadsvårdens konvent'iin Mariestadissa 2.-4.10.2013, aiheena Curation toiminta ja hankkeen esittely. Tapahtuman yhteydessä työryhmä kokoontui myös valmistelemaan seminaaria, joka on siirretty pidettäväksi 2015. Övrigt samarbete Yhdistys teki palkkatuella palkatun henkiökuntansa kanssa hirsikorjaus-yms. korjaustöitä Skyttalan museossa yhteistyössä Paraisten kotisutumuseon kanssa toiminnanjohtajan ja museon amanuenssin, Marcus Lepolan ohjauksessa. Curatio ry teki Leader-hankehakemuksen systemaattisten rakennusinventointien tekemiseksi ja asukkaiden informoimiskeis Paraisten kaupungin alueella. Inventoinnit olisi suorittanut Varsinais-Suomen Maakuntamuseo. Parainen on ainoa Varsinais-Suomen kunta, jossa rakennuskantaa ei ole systemaattisesti inventoitu. Maakuntamuseon lisäksi yhteistyötö oli kehitelty Metsähallituksen kanssa. Metsähallitushan on tekemässä m,uinaisjäännösinventointeja Saaristomeren kansallispuiston alueella. Toimintaryhmä Samassa veneessä ry ei kuitenkaan puoltanut hankehakemusta, joten asia raukesi, vaikka Svenska kulturfondet oli jo hankkeelle myöntänyt yksityisrahoistusosuuden. Syksyn aikana on viritelty yhteistyötä Paraisten Puhelin Oy:n kanssa. On suunniteltu Leader-rahoitteista hanketta Elämää raitille! Björkfeldtin talon viereisten rakennusten käyttämiseksi työpajojen kohteena tiedonl levittämiseksi käytännön säästävistä korjausrakentamistavoista ja uusien käyttötapojen löytämiseksi tyhjillään oleviin rakennuksiin. Hankerahoitus on hyväksytty ja osa yksityisrahoitusosuudesta on saatu Svenska kulturfondetista. Hanke alkaa 1.2.2014. TSJ - Turun seudun jätehuolto yhteistyö on jatkunut käytetyn rakennusosien talteenottamiseksi. Kemiönsaaren kulttuuriympäristöhanke: Curatio on hankkeen partneri ja osa ohjausryhmää tässä maakuntamuseon ja Kemiönsaaren kunnan hankkeessa vanhemman rakennuskannan ja muinaisjäännösten inventoimiseksi. Yhdistys osallistuu tiedotus- ja valistustilaisuuksiin esityksillä säästävästtä korjausrakentamisesta ja avustusmahdollisuuksista. Myös Kulttuuriympäristömme -seminaari järjestettiin yhteistyössä tämän hankkeen kanssa.

Bryggman Säätiö on hakemassa yhteistyötä Curation kanssa mm. Bryggmanien suunnittelemien rakennusten löytymiseksi alueelta ja ennen kaikkea arkkitehtuurikasvatuksen tiimoilta. Yhdistys tekee yhteistyötä muiden rakennuskulttuurijärjestöjen kanssa tiedon- ja kokemusten välittymiseksi. Mm. Ikkunanäyttely lainattiin Rakennuskulttuuritalo Toivosta. Rakennuskulttuuriretki tehtiin Uuteenkaupunkiin, jossa VaSo:n korjausrakentamiskeskus oli yhtenä kohteena ja sen toiminnanjohtaja Raine Asikainen (entinen curatiolainenja osuuskuntalainen) oli järjestänyt meille useita mielenkiintoisia kohteita yksityisistä kodeista. Julkisuus ja julkinen keskustelu Paikallislehdistö ja -radio ovat paitsi tiedottaneet yleisöä yhdistyksen tapahtumista ja toiminnasta ja julkaisseet lehdistötiedoteisiin tai haastatteluihin pohjautuvia artikkeleita. Yhdistys opn osallistunut julkiseen keskusteluun muun muassa pyydetyllä artikkelilla Rakentavaan Lounaisrantaan, joka jaettiin kaikkiin osoitteisiin sekä suomen- että ruotsinkielisessä saaristossa. Toiminnanjohtaja on yhdessä Paraisten kaupungin rakennustarkastajan kanssa kirjoittanut mielipidekirjoituksen varoittaakseen talnomistajia rakennusosien agressiivisesta markkinoinnista. Rakennusosien vaihtaminen näiden ehtojen mukaan on useimmiten asiakkaalle ja rakennuksen arvoille epäedullista. Teksti julkaistiin ÅU:ssa keväällä. Laajahko lehdistötiedote, jossa kutsuttiin alueen yrityksiä yhteistyöhön, julkaistiin ÅU:ssa ja Paraisten Kuulutuksissa huhtikuussa. Yhdistys osallistui myös Paraisten Malmin kehittämis-hankkeeseen kirjallisella mielipiteellä. Yhdistys on uusinut esitteensä, johon saatiin rahoitusapua LähiTapiolalta. Lisäksi yhdistys on uusimassa kotisiovujaan. VI TALOUS Yhsityksen toimintavuoden kokonaiskustannukset ilman hankkeen osuutta, on zzzz. Toimintaa rahoitetaan omalla varainkeruulla eli jäsenmaksuin (2960 ), omilla tuotoilla (22 599 ), säätiöiden (19 500 ), Paraisten kaupungin kulttuuriavustuksella (1 500 ) sekä ELY-keskuksen kurssitoimintaan myöntämällä Saariston ympäristönhoidon tuella (1 500 ). Varaosapankinhoitajien ja toiminta-avustajan palkkakustannuksiin on saatu pakkatukea. Tästä on seurauksena, että heidän työsopimuksensa voivat kestää korkeintaan vuoden. Lisäksi Paraisten kaupunki korvaa yhdistyksen järjestämää kuntouttavaa työtoimintaa yhden henkilön osalta. ESR-hankkeen Kultuuriympäristö kuntoon toiminta-aika 10.2.2012 31.3.2014. Toiminnanjohtaja toimii myös hankepäällikkönä hoitaen hankkeen hallinnoinnin ja osallistuen suunnitteluun. Työaikaa on tähän 2013 aikana kulunut 31,86% kokonaistyöjasta, vastaava osuus palkkakustannuksista on korvattu hankkeesta. Järjestely jättää tietenkin jälkensä yhdistyksen perustoimintaan, mutta on välttämätön täyspäiväisen toimen rahoittamiseksi. Järjestely takaa lisäksi sen, että hankkeessa kerääntynyt tieto pysyy yhdistyksessä. Avustukset ja lahjoitukset

Avustukset toimintaan: Byggnadsvårdsförening i Åboland r.f Svenska Kulturfonden 15 000 Konstsamfundet 6 000 Pargas stad 1 500 VARELY-keskus 1 500 fkurssi- ja valistustoimintaan Lahjoitukset LähiTapiola 300??? Curatio-esitteen painokustannuksiin Kirjanpidon on aikasempien vuosien tapaan hoitanut MeMera, kirjanpitäjänä Ritva Flink, Parainen. Yhteistyöhön olemme tyytyväisiä. VII HANKETOIMINTA Kulttuuriympäristö kuntoon - Kulturmiljövård ger kunskap Hankekoodi S11908 Diarienr VARELY /2042/05.02.07/2011 Rahoitusviranomainen: Varsinais-Suomen ELY-keskus Ohjelma Manner-Suomen ESR-ohjelma Ohjelmaosio: Etelä-Suomen suuralue Toimintalinja: 2: Työllisyyden edistäminen ja syrjäytymisen ehkäisy Hankeaika: 10.02.2012 31.03.2014 Hanketiivistelmä etsi leikkaa liimaa Projektets målsättning är att förbättra sysselsättningsmöjligheterna för arbetssökande i svag arbetsmarknadsposition genom att ge dem kunskaper och arbetserfarenhet i underhåll och reparation av kulturhistoriskt värdefulla, främst kommunägda byggnader. Projektet genomförs i kommunerna Pargas och Kimitoön i etapper. Pargas anställer tio deltagande för ett halvt år 2012 och Kimitoön 2013. Arbetspasset föregås av en månads arbetsmarknadspolitisk utbildning anskaffad av NTM-centralen. Curatio anställer inom projektet en arbetsplanerare, som planerar reparationsarbetena i samråd med kommunen, Egentliga Finlands Landskapsmuseum och Curatio rf och fungerar som arbetsledare för arbetstagarna. Verksamhetsledaren för Curatio rf fungerar på deltid som projektledare och deltar i planeringen och utförande. Arbetsplaneraren uppgör tillsammans med projektledaren en rapport över åtgärderna, kostnaderna och utförarna samt underhållsanvisningar för varje objekt. Dessa fungerar både som rapport gentemot kommunen och finansiären och som referens för de anställda projektdeltagarna. Projektpersonalen vägleder och stöder deltagarna för aktiv arbetssökning på de öppna arbetsmarknaderna. Målsättningen är, att 10 % av deltagarna sysselsätts omedelbart och 50 % inom ett år efter åtgärden. Reparation och underhåll av byggnadsarvet, speciellt de kulturhistoriskt värdefulla objekten, hjälper till att bevara denna och förbättrar miljön och trivseln. De bevarande reparationsarbetena genomförs i samråd med kommunerna och Egentliga Finlands Landskapsmuseum samt Egentliga Finlands NTM-central.

Vuoden 2012 hanketoiminnasta ja korjausten dokumentoinnista sekä kustannuksista on julkaistu vuosiraportti keväällä 2013 ja 2013 -vuosiraportti julkaistaan helmikuussa 2014, myös yhdistyksen ja ELY-keskuksen kotisivuilla. Hankesuunnitelmaan on tehty kaksi muutosta kummatkin koskivat lähinnä kustannusten jakautumista kustannuspaikkojen välillä. Toinen siältää myös hankeajan lyhentämisen kesäkuulta maaliskuulle. Hankkeen tavoite korjata 10 kuntien omistamaa kulttuurihistoriallista rakennusta on toteutunut ja hanke on herättänyt varsinkin Kemiönsaarella myönteistä julkisuutta. Monet hankkeen osallistujista on työllistynyt tai hakeutunut koulutukseen, mutta huonontuneen yleisen työllisyystilanteen vuoksi ei tavoitetta, 50% työllistymistä vuoden sisällä, ei vielä ole toteunut. Hankekumppanit ovat hyvin tyytyväisiä hankkeen toteutukseen. Uppfölningsrapporten: Rahoitus ja kustannuslaskelma Hankesuunnitelman muutoksen mukaan hankkeen kokonaiskustannukset ovat 152 896, josta kuntien rahoitusosuus on 25% hyväksytyistä kustannuksista. Toimintavuonna 2013 toteutuneet kustannukset ovat 69 169,05. Hankkeen ollessa niin sanottu flat rate-hanke, tähän lisätään vielä 17% palkkakustannuksista jotka peittävät ns. välilliset kustannukset, joita ovat matka-, toimisto- yms. sellaiset kustannukset. Tämä flat rate -osuus saa tuloksen näyttämään siltä, kuin olisimme saaneet enemmän hankerahoitusta kuin kustannukset ovat, koska välillisiä kustanuksia ei eritellä yhdistyksen kirjanpidossa. VIII HENKILÖKUNTA Toiminnanjohtaja Yhdistyksellä on yksi kokoaikainen työntekijä jatkuvassa työsuhteessa, toiminnanjohtaja Marianne Hemgård. Hänen työaikansa jakaantui toimintavuonna yhdistyksen oman toiminnan ja hanketoiminnan välillä 68,14% / 31,86% Toiminnanjohtajan tehtävänkuvaan kuuluu yhdistyksen toiminnan suunnittelu yhdessä hallituksen kanssa ja toiminnan toteutus, yhdistyksen hallinto ja talous sekä esimiestehtävät. Työhön isältyy korjausrakentamisen neuvonta ja kenttäkäynnit, valistustoiminta, käsikirjasto, korjausrakentajan kioski sekä toimiisteiden kunnossapidosta huolehtiminen ja työnjohto. Sen lisäksi toiminnanjohtaja on yhdistyksen edustajana Kemiönsaaren kulttuuriympäristöhankkeen ohjausryhmässä. Toiminta-avustaja on palkattu palkkatuen avulla osa-aikaisena (20h/vko). Toiminta-avustajan tehtäviin kuuluu mm. Osa toimistyorutiineista, tapahtumien markkinointi, kotisivujen päivitys ja sisällön siirtäminen uusille kotisivuille, kioskimyynti, yhdyssiteenä toimiminen varaosapankkiin sekä talkonhoitoon liittyvät käytännön asiat kuten siivous. Solveig Vesterlund 1.12.2012-28.2.2013 Annina Järvenpää 18.11.2013 -

Varaosapankin hoitajat Mokullan ja Riihen varaosapankkeja hoitaa kaksi palkkatuella palkattua, osa-aikaista työntekijää ja yksi kuntouttavassa työtoiminnassa oleva 20h/vko. Varaosapankin hoitajat 2013: Kyösti Lindström 1.3.2012 28.02.2013 Lars Andersson 20.2.2013 19.2.2014 Kimmo Taimi 17.6.2013-16.6.2014 Snervo, Timo 17.6. - 3.8.2013 Amir Putrus 1.1.2011 - Hankehenkilökunta Jonatan Reuter (artenomi AMK) aloitti työnsä hankkeen työsuunnittelijana / työnjohtajana Kulttuuriympäristö kuntoon -hankkeessa 1.3.2012. Hänen työsuhteensa jatkui 31.12.2013 asti. Yhdistyksen toiminnanjohtaja hoiti hankkeen hallinnoinnin ja osallistui suunnitteluun sekä työllistymisen tukemiseen. Tilapäinen henkilökunta Curatio ry palkkasi hankkeen Paraisten työjakson jälkeen kaksi osallistujaa osa-aikaisesti. Tarkoituksena oli toisaalta antaa nuoremmille osallistujille lisäkokemusta työjaksolla kesken jääneiden töiden loppuunsaattamiseksi, toisaalta auttaa Paraisten Kotiseutuyhdistystä kiireellisten korjaustoimenpiteiden toteutuksessa Skyttalan museossa ja Björkfeldtin pikkutuvassa. Näissä oli myös tarkoitus järjestää kursseja, mutta niihin ei saatu riittävästi ilmoittautuneita. He myös lisäeristivät Björkfeldtin salin yläpohjaa sekä tekivät muita kunnossapitotöitä. Työaika 20h/vko. Teemu Aittala 21.11.2012-20.5.2013 Janne Hirvelä, 21.11.2012 20.5.2013 (työharjoittelu) Harjoittelija Hanna Ahlgren, Salon ammattikoulun sisustussuunnitteluopiskelija teki harjoitustyönä ehdotuksia tulevan Elämää raitille! - hankkeen työpajakohteen porrassuunnitelmiksi 2.-5.12.2013. Henkilökunnan koulutus Koko henkilökunnalle on annettu mahdollisuus osallistua Curation kursseille ja tapahtumiin, vapaaehtoisena. Osallistuminen on luettu työajaksi. Varaosapankin hoitajista Lars Andersson osallistui ikkunankunnostuskurssille. Toiminnanjohtaja on osallistunut Motivan ja Ympäristöministeriön Korjausneuvonnan vuosipäivään 12.11.2013, ELY-keskuksen tiedotustilaisuuteen tulevasta ohjelmakaudesta 14.1.2013, Erasmus ja Nordplus -ohjelmien tiedotyustilaisuuteen Turussa 21.11.2013, Byggnadsvårdens konvent'iin Mariestadissa 2.-4.10.2013 (järjestäjinä, Svenska byggnadsvårdsföreningen, Västarvet, RAÄ), Kulttuuriympäristömme -seminaariin 24.10.2013 ja Curation rakennuskulttuuriretkelle 28.10.2013. Kaikki vuoden 2012 aikana Curatiossa työskennelleet kutsuttiin tutustumisretkelle LUMOkeskukseen Koroisilla 9.1.2013, jonka jälkeen yhteinen loppiaispäivällinen. Useimmat osallistuivat.

Paraisilla 28. tammikuuta 2014 Marianne Hemgård toiminnanjohtaja