BIRKA LINE ABP:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2001 Liikevaihto laski 5 % 86,93 miljoonaan euroon (91,78 miljoonaa euroa vuonna 2000). Liiketulokseksi muodostui 14,66 miljoonaa euroa (19,92 miljoonaa euroa). Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 11,82 miljoonaa euroa (18,60 miljoonaa euroa). Osingonjaoksi ehdotetaan 0,65 euroa (0,67 euroa) osakkeelta. Yhtiön hallitus on allekirjoittanut vuoden 2001 tilinpäätöksen ja ehdottaa Maarianhaminassa 9. päivänä huhtikuuta 2002 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 0,65 euroa (0,67 euroa) osakkeelta, eli yhteensä 5.597.280 euroa (5.793.199 euroa). Liikevaihto laski 5 % 86,93 miljoonaan euroon (91,78 miljoonaa euroa edellisenä vuotena). Liiketulokseksi muodostui 14,66 miljoonaa euroa (19,92 miljoonaa euroa). Heikennys muodostuu lähinnä risteilytoiminnasta ja on seurausta heikosta ruotsin kruunusta sekä vähäisemmästä liikennöintipäivien lukumäärästä. Liiketulokseksi prosenteissa liikevaihdosta muodostui 16,9 % (21,7 %). Rahoitusnetto oli -2,84 miljoonaa euroa (-1,32 miljoonaa euroa). Muutos muodostui taseeseen sisältyvien ruotsin kruunun määräisten omaisuuserien muuntoeroista. Tulos ennen veroja oli 11,82 miljoonaa euroa (18,60 miljoonaa euroa). Laskennallisen verovelan muutos oli 1,80 miljoonaa euroa (2,67 miljoonaa euroa). Verot olivat 1,74 miljoonaa euroa (2,84 miljoonaa euroa). Tilikauden tulokseksi muodostui 8,28 miljoonaa euroa (13,09 miljoonaa euroa). Investoinnit olivat yhteensä 1,07 miljoonaa euroa (0,87 miljoonaa euroa). Konsernin henkilökunnan lukumäärä oli keskimäärin 601 (603 vuonna 2000). Henkilökunnan kokonaislukumäärästä kuului 521 (522) henkilöä merihenkilökuntaan. RISTEILYTOIMINTA Toimintaa harjoittaa emoyhtiö ja se käsittää yhden aluksen, Birka Princessin. Tukholmassa sijaitseva tytäryhtiö Birka Line Svenska AB markkinoi ja myy risteilytuotteita nimellä Birka Cruises. Vuoden aikana on Birka Princessillä ollut kesäkuun alussa kahdeksan päivän mittainen liikennöintiseisokki telakoinnin ja ylläpidon vuoksi. Tämä on aiheuttanut sekä matkojen että matkustajien lukumäärän vähentymisen. Vuoden matkustajalukumääräksi muodostui 678.873 (702.907 edellisenä vuonna). Kesällä suoritettiin 9 viikonloppuristeilyä, kaksi Visbyhyn ja Riikaan sekä seitsemän Visbyhyn ja Gdyniaan, yhteensä 10.237 risteilymatkustajaa (edellisena kesänä 9 viikonloppuristeilyä Visbyhyn ja Gdyniaan, yhteensä 9.869 risteilymatkustajaa). Vuoden jouluristeily suuntautui Maarianhaminaan ja Turkuun. Heikentyneen ruotsin kruunun sekä liikennöintiseisokin yhteisvaikutuksesta liikevaihto muodostui alhaisemmaksi sekä liiketulos huomattavasti edellistä vuotta heikommaksi. Rahoitusnetto heikentyi edellisvuoteen nähden lähinnä taseeseen sisältyvien ruotsin kruunun määräisten omaisuuserien muuntoerojen vuoksi. Tulos ennen veroja oli huomattavasti huonompi kuin vastaavana ajanjaksona vuonna 2000.
Birka Cruises sai maaliskuussa Europeiskan matkustuspalkinnon. Arvovaltainen palkinto, jonka jakaa Sveriges Turistjournalister, saatiin maininnalla: Birka Cruises in lyhyiden pakettimatkojen uudet ideat sopivat useimmille lompakoille. Laivan henkilökunta on avuliasta ja miellyttävää, minkä todisteena on risteilyohjelmien asiakkaiden laaja kokoamisalue. Esimerkkinä yksinkertaisesta uusajattelusta on oivallus jäädä makaamaan Tukholman Strömiin uudenvuodenyön ilotulituksen ajaksi ennen lähtöä uudenvuodenristeilylle. Lisäksi Birka on aikaisessa vaiheessa antanut osoituksen korkeasta gastronomisesta tasosta, mikä on saanut muut toimijat Itämerellä seuraamaan perässä. Palkinto on vahvistus määrätietoisesta työstämme. Vuoden aikana on suoritettu erilaisia aktiviteetteja sen huomioimiseksi, että on kulunut 30 vuotta siitä, kun toiminta aloitettiin. Juhlallisuudet kulminoituivat marraskuussa kutsuvieraiden juhlaristeilyyn. RAHTITOIMINTA Toiminta käsittää seitsemän Suomen lipun alla liikennöivää alusta, jotka on työllistetty Suomen ja Ruotsin metsäteollisuuden kanssa solmituin pitkäaikaisin rahtaussopimuksin. United Express, United Carrier sekä United Trader olivat vuoden aikana Transfennican rahtaamia, mutta sisältyivät Finnlinesin liikenteeseen osapuolten välisellä järjestelyllä. Kolme alusta, Hamnö, Granö ja Styrsö olivat vuoden alusta alkaen työllistettyjä Korsnäs AB:n kanssa solmitun monivuotisen rahtaussopimuksen puitteissa Gävlen sekä mantereen/englannin välisessä liikenteessä. Degerö liikennöi myös tänä vuonna Pohjois-Amerikan ja mantereen/suomen välillä Finnlines-konserniin kuuluvan F-Shipsin lukuun. Toiminta on tilikauden aikana jatkunut suunnitelman mukaisesti. Neljä alusta on ollut telakalla tavanomaista ylläpitoa varten, mikä aiheutti vähemmän liikennöintipäiviä kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna. Osana konsernin ympäristöpolitiikkaa sekä Granösta saatujen hyvien kokemusten vuoksi varustettiin Styrsö telakoinnin yhteydessä katalyyttisellä pakokaasunpoistolla. Tämä on toinen kolmesta sisaraluksesta, joka sopeutetaan ympäristönsuojeluun tällä ajanmukaisella ja tehokkaalla tavalla. Sarjan kolmas alus, Hamnö, tullaan varustamaan katalysaattorilla kuluvan vuoden aikana. Laajennettua rinnakkaisrekisteritukea saatiin tänä vuonna koko vuoden ajalta, mikä merkitsi alentuneita miehityskustannuksia. Laivahenkilökunnan palkkasopimuksia sääteli vuoden aikana työehtosopimus, joka ulottuu myös tulevalle toimintavuodelle. Vähäisemmän liikennöintipäivien lukumäärän vuoksi tulos oli aikaisempaa vuotta jonkin verran huonompi. Vuoden 2002 vaihteessa yhtiön nimeksi muutettiin Birka Cargo Ab Ltd. TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Konsernin toiminta-alueiden markkinoiden odotetaan olevan vakaat alkaneen vuoden aikana. Valtion päättämä, alkuvuonna voimaan astunut, matkustaja-alustuki merkitsee yhtiön matkustajaaluksen miehityskustannusten laskua.
Työmarkkinoiden ennustetaan olevan vakaat, merenkulkualalla on voimassa oleva työehtosopimus vuoden 2003 alkuun. Ruotsissa hiljattain virinnyt mielenkiinto EMUa kohtaan on aiheuttanut Ruotsin kruunun vahvistumisen euroon nähden. Raakaöljyn maailmanmarkkinahinta on tällä hetkellä vakiintunut tasolle, joka on viimevuotista alhaisempi, mikä vaikuttaa myönteisesti risteilytoiminnan käyttökustannuksiin. Birka Princessin risteilytoiminta tulee vuoden 2002 aikana edelleen muodostumaan Tukholman ja Maarianhaminan välisistä vuorokausiristeilyistä. Kesän aikana suoritetaan viisi viikonloppuristeilyä Visbyhyn ja Gdyniaan, kolme Visbyhyn ja Riikaan sekä tämän vuoden uutuutena kaksi risteilyä Tallinnaan ja Visbyhyn. Liikenne on suunniteltu jatkuvaksi koko vuoden ilman liikennöintiseisokkia. Rahtitoiminnassa Granö, Hamnö ja Styrsö jatkavat Korsnäsin liikennettä viime vuonna solmitun rahtaussopimuksen puitteissa. Hamnö tulee sarjan viimeisenä aluksena vuoden aikana varustettavaksi katalyyttisellä pakokaasunpuhdistuksella. United Carrier, United Express sekä United Trader ovat edelleen Transfennican rahtaamia, mutta sisältyvät Finnlinesin liikenteeseen osapuolten välisellä sopimuksella. Degerö on toistaiseksi liikenteessä Pohjois-Atlantilla. Kolmelle alukselle on suunniteltu tavanomaiset liikennöintiseisokit telakointia ja ylläpitoa varten. Liikennöintipäivien lukumäärä on alkaneena toimintavuotena edellisvuotta suurempi suunniteltujen telakointien vähäisemmän määrän vuoksi. Valtaosan merimiesverojen palautuksesta odotetaan johtavan risteilytoiminnan miehityskulujen vähenemiseen. Yhdessä vahvemman ruotsin kruunun kanssa tämän odotetaan johtavan toimintavuoden 2002 tuloksen paranemiseen verrattuna vuoteen 2001 KONSERNIN TULOS (Teur) Liikevaihto 86.929 91.780 Liiketulos 14.663 19.923 Rahoitusnetto -2.838-1.317 Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 11.826 18.605 Välittömät verot -1.744-2.843 Lykätyn verovelan muutos -1.801-2.671 Tilikauden tulos 8.277 13.092
KONSERNIN TASE (Teur) VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Käyttöomaisuus ja muut pitkäaikaiset sijoitukset 117.713 127.551 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus 1.604 1.808 Saamiset 3.678 3.518 Rahoitusarvopaperit 13.238 14.289 Rahat ja pankkisaamiset 26.161 23.364 Taseen loppusumma 162.394 170.532 VASTATTAVAA Osakepääoma 8.611 8.611 Vararahasto 14.780 14.779 Muu oma pääoma 58.479 56.006 Vieras pääoma Pitkäaikainen vieras pääoma 62.559 71.963 Lyhytaikainen vieras pääoma Lyhennykset 7.112 6.248 Ostovelat 4.517 3.474 Muut lyhytaikaiset velat 6.336 9.450 Lyhytaikaiset velat yhteensä 17.965 19.172 Taseen loppusumma 162.394 170.532 JOITAKIN TÄRKEITÄ TUNNUSLUKUJA Osakekohtainen tulos, euro 1,0 1,5 Osakekohtainen oma pääoma, euro 9,5 9,2 Osakekohtainen osinko, euro 0,65 0,67 Bruttoinvestoinnit, Meur 1,07 0,87 Bruttoinvestoinnit prosenttina liikevaihdosta 1,2 1,0 Liikevoitto prosenttina liikevaihdosta 16,9 21,7 Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) 11,3 14,4 Oman pääoman tuotto (ROE) 10,3 17,1 Omavaraisuusaste 50,4 46,6 Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana 601 603 Työntekijäkohtainen liikevaihto, Teur 144,64 152,20
ANNETUT PANTIT JA VASTUUSITOUMUKSET (Teur) KONSERNI EMOYHTIÖ Velat joiden vakuudeksi annettu kiinnityksiä aluksiin Rahalaitoslainat 52.273 62.558 24.151 26.276 Annetut kiinnitykset 77.761 79.023 28.181 29.442 Vakuudeksi annetut kiinnitykset yhteensä 77.761 79.023 28.181 29.442 Tilinpäätös on tilintarkastettu. Seuraava osavuosikatsaus annetaan 25. huhtikuuta 2002. Maarianhamina helmikuun 21. päivänä 2002 BIRKA LINE ABP Wiking Johansson Toimitusjohtaja Mahdollisiin kysymyksiin vastaa toimitusjohtaja Wiking Johansson, puh 018-27027