1 POHJOIS-SAVON LIITTO Liite MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄLLE TIEDOKSI SAATETTAVAT HANKKEET 11.2. 6.4.2016 KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMA Myönteiset hanke-esitykset (EAKR) TL 1 1.2. Pk-yritysten kannalta tärkeiden liikenne- ja logistiikkayhteyksien parantaminen Kiuruveden ja Nivan yritysalueen ja liikennöinnin kehittäminen / Kiuruveden kaupunki Hankkeelle esitetty EU + valtion tuki on 254 650 (tuki 50 %) ja kokonaiskustannukset ovat 509 300. Nivan yritysalue (Mansikin-Hovinpellon alue) on Kiuruveden taajaman sisääntuloportti ja kunnan kautta kulkevan ja taajaman liikenteen solmukohta. Nivan yritysalueella toimii useita sekä teollisia yrityksiä että palveluyrityksiä. Kuljetusyritykset käyttävät aluetta taukopaikkana. Alueen kautta kulkevat virkistysreitit yhdistävät Kuorevirran urheilualueen ja Palosmäen ja Hovin liikuntareitit. Hanke mahdollistaa pk-yritysinvestoinnit, mm. Arctic Milkin laajentamisen, jolla on suunnitelma n. 200m2:n laajennuksesta. Hanke parantaa Kiuruveden Nivan yritysalueen saavutettavuutta ja sillä on yhteys Nivan risteykseen suunniteltuun kiertoliittymän rakentamiseen. Hankkeen myötä Kiuruveden kaupunki laatii ympäristösuunnitelmia, joilla vaikutetaan ympäristön viihtyvyyteen, matkailun kehittämiseen, vapaa-aika-alueisiin ja reitistöihin. Hankkeesta hyötyvät lisäksi mm. Kiuruveden Iskelmäviikko Oy, ABC liikenneasema ja Ylä-Savon jätehuolto oy. Hanke kehittää Kiuruveden kaupunkikuvan mukaista, keskeistä liikennealuetta, parantaa kaupunkialueella toimivien muidenkin yritysten toimintaedellytyksiä ja -ympäristöä. Hanke on Pohjois-Savon maakuntaohjelman ja -toimeenpanosuunnitelman mukainen (TL 4): toimiva ja taloudellinen palvelu- ja kuntarakenne sekä saavutettavuus. Hanke kehittää ja parantaa yritysten, liikennöitsijöiden ja muun yritystoiminnan yhteyksiä ja saavutettavuutta Kiuruvedellä. Hanke on kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoitukseen TL1:llä, erityistavoite 1.2.:een hyvin soveltuva hanke, jossa parannetaan pkyritysten kannalta tärkeitä liikenne- ja logistiikkayhteyksiä. Hankkeessa on liittymä Kiuruveden alueella rahoitettavaan puulogistiikkaterminaaliin sekä lähitulevaisuudessa toteutettavaan kiertoliittymään, joilla on alueen liikenteelle ja yhteyksille merkittävä vaikutus. (EAKR) TL 1 1.2. Pk-yritysten kannalta tärkeiden liikenne- ja logistiikkayhteyksien parantaminen Antinkadun yrityskiinteistöjen liikenneyhteyksien parantaminen / Iisalmen kaupunki
2 Hankkeelle esitetty EU + valtion tuki on 137 266x (tuki 50 %) ja kokonaiskustannukset ovat 274 532. Hankkeen tavoitteena on parantaa Parkatintien ja Antinkadun alueella sijaitsevan yritystoiminnan toimintaedellytyksiä sekä mahdollistaa uuden yritystoiminnan käynnistymisen alueella. Rakentamalla uusi ajoyhteys Parkatintieltä Antinkadun suuntaan parannetaan merkittävällä tavalla myös alueen liikenneturvallisuutta. Hankkeen tavoitteena on parantaa Parkatintien ja Antinkadun alueella sijaitsevan yritysalueen toimintaedellytyksiä sekä mahdollistaa uuden yritystoiminnan käynnistymistä alueella. Rakentamalla uusi ajoyhteys Parkatintieltä Antinkadun suuntaan parannetaan yritysalueen yritysten saavutettavuutta, liikenteen sujuvuutta, huoltoliikennettä sekä turvallisuutta. Parkatintieltä ko. alueen suuntaan kulkee vanha rautatien pistoraiteen pohja, jonka tilalle on mahdollista rakentaa uusi ajoyhteys palvelemaan kaikkia niitä teollisuuskiinteistöjä, jotka sijaitsevat Parkatintien ja Antinkadun välillä. Uusi ajoyhteys parantaa KOME Oy, Kuusakoski Oy, Iisalmen Teräs ja Metalli Oy, Talohuolto Vintrem Ky, Voltage Oy, Autopurkaamo PKM-Purku Oy, Kuljetusliike Kari Rönkkö Oy, Haapajärven Kone Oy, Mainostoimisto TKO Oy, ja JAK Invest Ky saavutettavuutta ja sujuvuutta. Lisäksi Antinkatu 10:n kiinteistöön olisi sijoittumassa 11 uutta yritystä tai järjestöä sekä Parkatinkatu 1:n uusi yritys Mainostoimisto TKD Oy, kun tieyhteys saadaan rakennettua. Hanke täyttää Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjan 1: Pk yritystoiminnan kilpailukyky sekä Erityistavoite 1.2: Pk yritysten kannalta tärkeiden liikenne- ja logistiikkayhteyksien parantaminen -mukaisia arviointikriteerejä. Hanke tukee pk yritysten kestävää kasvua ja uudistumista. Hanke edistää kasvuhakuista ja työllistävää yritystoimintaa. Hanke tukee Pohjois-Savon maakuntaohjelman mukaista vetovoimaista ja kestävää aluerakennetta. Valmistelija: Juha Minkkinen, Pohjois-Savon liitto (EAKR) TL 2 3.2. Uusiutuvan energian ja energiatehokkaiden ratkaisujen kehittäminen Warkaus Green Tech Valley teollisuuskeskittymä / Navitas Kehitys Oy Hankkeelle esitetty EU + valtion tuki on 168 370 (tuki 70 %) ja kokonaiskustannukset ovat 240 529. HURUSLAHDEN, KIERTOTIEN JA MIILUNIEMEN TEOLLISUUSKESKITTYMÄN KEHITTÄMIS- JA TOTEUTUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN Kv. kilpailutekijöiden vuoksi on nähtävä välttämättömäksi saada aikaan suunnitelmat Huruslahden, Kiertotien ja Miilunniemen teollisuuskeskittymän kehittämis- ja toteutussuunnitelman laatimiseksi. Varkaus on ollut nyt kaksi kertaa aivan loppusuoralla datacenter sijoituksissa, mutta jäänyt toiseksi siitä syystä, ettei sen koko luokan valmista rakennuskelpoista aluetta ole ollut osoittaa. Esim. datacenteriä varten tarvittavia elementtejä ovat sähkön saanti, veden riittävyys, datayhteyksien kerrannaisuus ja hyvät alihankintapalvelut (tekninen huolto ja kunnossapito, automaatio, tekninen käyttöpalvelu). Varkaus on mukana IIF:n (Institute of Interna-
tional Finance) listoilla kiinnostuneena kaupunkina kansainvälisille sijoittumisille ja niiden kontaktien haulle. IIF selvittää tutkimuksissaan mm. sitä, mitkä valtiot, kaupungit tai kunnat tarjoavat teollisuuden sijoittumiselle, ml. datacenterit, parhaat toimintaedellytykset. Varkaus on ollut useissa neuvotteluissa lähellä onnistumista, mutta sillä ei ole ollut tarjolla ns. "avaimet käteen" -periaatteella olevaa aluetta, suunnitelmaa, tms. Tällä suunnittelu- ja selvityshankkeella vastataan tarpeeseen ja suunnitelmien valmistuttua Varkaudella on mahdollisuus onnistua ja saada ko. teollisuusalueelle sijoittumaan täysin uutta teollisuutta, mutta se tarjoaa myös vanhalle, olemassa olevalle liiketoiminalle kasvun mahdollisuuksia. Hankkeen hyöty konkretisoitunee lähitulevaisuudessa uusien työpaikkojen myötä ja kaupungin elinvoimaisuuden kasvuna. Hanke on Pohjois-Savon maakuntaohjelman ja -toimeenpanosuunnitelman mukainen TL 4:llä, toimiva ja taloudellinen palvelu- ja kuntarakenne sekä saavutettavuus. Hanke on Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman, TL 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen erityistavoite 3.2. Uusiutuvan energian ja energiatehokkaiden ratkaisujen kehittäminen, mukaista toimintaa. Perustelut: Alueen halki kulkee kaksi 110 kv:n suurjänniteilmalinjaa, joista toinen tulee suoraan Fingridin Huutokosken sähköasemalta (jossa myös 180 MW:n varavoimalaitos) ja toinen tulee Fingridin Luttilan kytkinasemalta. Fingrid on uusinut vuoden 2016 aikana Luttilan kytkinaseman siten, että sen toimintavarmuus on erinomainen. Näillä seikoilla on merkitystä, sillä monet toimijat tarvitsevat suuria sähkömääriä ja sähkön saanti on näin turvattu. Hankkeessa otetaan huomioon kestävä kehitys ja kiertotalous: mm. rakentamisen yhteydessä syntyvien maa-ainesten käsittely ja hyödyntäminen. Suunnittelun laadulla vaikutetaan ympäristön, ilmaston ja ihmisten hyvinvoinnin myönteiseen kehitykseen. 3 (EAKR) TL 2 3.2. Uusiutuvan energian ja energiatehokkaiden ratkaisujen kehittäminen DC-aluevalaistus / Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Innovaatiokärki/teema: kone- ja energiateknologia Hankkeelle esitetty EU + valtion tuki on 140 134 (tuki 70 %) ja kokonaiskustannukset ovat 200 192. Energiankäytössä on maailmanlaajuisena tavoitteena pienentää kulutusta erilaisin teknisin ja toiminnallisin ratkaisuin. Kaupungistumisen edetessä varsinkin kaupunkien energiaratkaisuilla on suuri merkitys energian kokonaiskulutukseen ja kaupungeissa valaistuksella on merkittävä osa energian kulutuksessa. LED-valaisimet kuluttavat vähemmän sähköä verrattuna nykyisin yleisesti käytössä oleviin valaisimiin ja LED-teknologian myötä Manner-Euroopassa on tutkittu sekä otettu myös käyttöön LaaS-palveluja (Lighting as a Service). DC-aluevalaistus-projektin sisältönä on tutkia DC-sähkötuotantoa, -varastointia ja- siirtoa sekätekniikan soveltuvuutta rajatun kaupunkialueen (puiston tai kevyen liikenteen väylän tai rakennuksen ulkovalaistuksen) LED-valaistukseen. Projektissa tutkitaan ja testataan myös soveltuvin osin IoT-tekniikan hyödyntämistä DC-sähköverkon valaistusjärjestelmän seurannassa. Projektin keskeisinä teemoina ovat energiankäytön tehostaminen ja uusiutuvan energian edistäminen. Hankkeen tavoitteita ovat: 1. Rakentaa DC-sähköntuotanto-, -varastointi- ja -siirto- sekä LED-valaisujärjestelmä
2. Tutkia ja kehittää DC-tuotannon, -varastoinnin ja siirron soveltuvuutta rajatun kaupunkialueen (puiston, kevyen liikenteen väylän tai rakennuksen ulkovalaistuksen) LED-valaistukseen 3. Tekniikan toteutusratkaisujen tutkiminen todellista käyttötilannetta vastaavassa ympäristössä 4. Tutkia ja kokeilla soveltuvin osin IoT-tekniikan hyödyntämismahdollisuuksia älykkään sähköverkon toteutuksessa sekä mittatiedon keruussa 5. Valaistuksen palveluliiketoimintamallien selvittäminen Hanke on Pohjois-Savon maakuntaohjelman mukainen ja liittyy Pohjois-Savon taloutta uudistavaan innovaatiokärkeen: laajasti sovellettava teknologia ja osaaminen. Hanke toteuttaa sisällöllisesti maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelmaa, jonka mukaisesti liiketoimintaa tuetaan materiaaliteknologian soveltamisella uusissa tuotteissa ja ratkaisuissa. Hanke on Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman TL 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen erityistavoite 3.2. Uusiutuvan energian ja energiatehokkaiden ratkaisujen kehittäminen -arviointikriteerien mukaista toimintaa. Hanke sisältää t&k&i - toimintaa uusien tuotteiden, prosessien ja palvelujen kehittämiseksi mm. teollisen internetin avulla, hyödyntää aurinkoenergiaa uusiutuvana energiamuotona sekä vaikuttaa uusien valaistusratkaisujen kehittämiseen. Menetelmäkehitys, teollinen internet ja osaamisen kehittyminen sekä koulutusorganisaatioissa että yrityksissä tukee vähähiilisiä uusia ratkaisuja ja kaupallisten tuotteiden markkinoille saamista. Hanke hyödyntää älykästä erikoistumista yhdistämällä eri osaamisalueita. Hanke tukee kestävän kehityksen periaatteita ja sisältää vähähiilisyyteen tähtääviä toimenpiteitä. Hanke edistää EU:n itämeri -strategiaa, jonka mukaisesti kestävä kasvu tarkoittaa tässä hankkeessa resurssitehokasta, vihreämpää ja kilpailukykyisempää talouden edistämistä t&k&i:n keinoin. Hanke tukee Savonia-ammattikorkeakoulu Oy:n, muiden koulutusorganisaatioiden ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä. 4 HYLÄTYT HANKKEET: (ESR) TL 4 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen Puijon matkailupalvelujen kehittämisprojekti / Puijon Hiihtoseura ry - Rahoittaja: ELY-keskus Innovaatiokärki/teema: Hankkeelle haettu EU + valtion tuki on 45 000 (tuki 71 %) ja kokonaiskustannukset ovat 63 350. Kyseessä on kansalaistoimijalähtöisen paikallisen kehittämisen hanke. Hankkeen tavoitteena on koota matkailuyritykset sekä palvelun tarjoajat yhteen: demonstroida uudet palvelut ja ideoida niistä matkailutuotteita. Kehittää kaupungin kanssa infraa palvelujen optimaaliselle toteuttamiselle. Tutustutaan mäkikeskusten onnistuneisiin palveluihin (Planica; köysirata, Lillehammer, Rovaniemi). Saada osa palveluista toteutukseen kesän 2016 aikana. Kilpailutapahtumien kehittäminen yhdessä yritysten ja kaupungin kanssa. Palveluiden lisääminen tätä kautta; elämyksellisyyden lisääminen tapahtumiin. Hankkeen tuloksina on Puijon toimintojen lisääminen. Yhteistyön tiivistäminen yritysten/kaupungin välillä. Työllistymisen
lisääminen. Puijon tuominen tälle vuosituhannelle palveluissa ja infrassa. Seura koordinoi palvelujen kehittämistä alueen pääkäyttäjänä (mäki, hiihto, ampumahiihto, kilpailutapahtumat) Hankearviota on tehty yhteistyössä Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen asiantuntijoiden kanssa. Hankkeessa kuvattu toiminta ei vastaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjan neljä mukaisia toimenpiteitä. Puijon alueesta on tehty lukuisia suunnitelmia, joista viimeisimpänä on yleissuunnitelma vuoden 2015 alkupuolelta. Puijon alue kaipaa konkreettisia toimia yhteistyöverkostojen ja ohjelmapalveluiden kautta. Jo tehdyistä suunnitelmista tulisi johtaa konkreettisesti tehtävät toimenpiteet, jotka tulisi näkyä esitetyssä hankesuunnitelmassa. Hanke on vahvasti keskeneräinen, kumppanuudet eivät näy, eikä konkreettinen tekeminen. Hankkeen kulut muodostuvat pääosin Puijon Hiihtoseuran palkkakuluista. Hankkeessa kuvattu toiminta ei vastaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjan neljä mukaisia toimenpiteitä. Hankkeella ei ole tunnistettuun tarpeeseen pohjautuvaa hankkeen etenemisen tarkastelun mahdollistavaa tavoitteellista ja konkreettista suunnitelmaa. Hakija ei täytä kaikkia yleisiä valintaperusteita. Valmistelija: Jaana Tuhkalainen 5