KUNTATIEDOTE N:O 10/2006



Samankaltaiset tiedostot
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

Perholainen. Perhon kunta kiittää. kuntalaisia, yhteistyökumppaneita, luottamushenkilöitä ja kunnan työntekijöitä kuluneesta vuodesta!

Sääntömääräinen syyskokous

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

Keskiviikko klo

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Kunnanvirastossa klo

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE MAALISKUU 2011

klo kunnanvirastossa

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016

Sievin vapaa-aikalautakunta Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

PERHON KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/

Torstai klo Kunnantalo, kokoushuone 2

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2016 1

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona klo 18

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Perholainen. Kuntatiedote 5/2012 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KASE YRITYSPALVELU TIEDOTTAA UUSIA TYÖNTEKIJÖITÄ

Jäsenkirje 5/

Tyrnävän seurakunta Kirkkoneuvosto Esittelylista/pöytäkirja 3/ Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen!

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019

MUONION KUNTA ESITYSLISTA 6/ Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA SIJAISJÄRJESTELYLLÄ/UUDELLEEN KÄSITTELY

KAUPUNKITIEDOTE 3/2016

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

KUNTATIEDOTE N:O 9/2003

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2011. Perusturvalautakunta klo

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Puheenjohtaja. varajäsen. Kraapo Juha esittelijä/sihteeri

, torstaina klo 17

Nykyisen strategian toteutumisen arviointi

Pöytäkirja III. Aika: Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo

Torstai klo Kunnantalo, kokoushuone 2

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona klo 18

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 3/

Torstai klo Kunnantalo, kokoushuone 2

LEMIN KUNTA 2/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali

Kunnanvirastossa klo

Päihdetilannekysely Espoossa

Pauli Salonpää * Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Henrik Kiviniemi Juha Urpilainen

X Kolppanen Taneli Kirjastonjohtaja - Korpi Heli Kunnanhallituksen edustaja. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8/2014 Kirkkoneuvosto sivut KOKOUSAIKA klo

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su klo

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona klo 18

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 3/2014 Sivistyslautakunta

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina lääkärin vastaanotto suljettu klo henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 3/12 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Torstai klo

Metsämaan VPK:n nuoriso-osasto edoaa. Nuoriso-osasto järjestää toimintavuorokauden

Keskiviikko kello Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkoneuvosto

Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 / Perusturvalautakunta klo

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa.

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

Keskiviikko klo Kunnantalo, kokoushuone 2

KAUPUNKITIEDOTE 12/2015

KOSKEN TL VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 2 / 2013

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / Perusturvalautakunta klo

ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2019 1

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019

Petäjistö Valto saapui 2 käsittelyyn. Vpj.

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2010 1(8) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KIRKKONEUVOSTO KUULUTUS

HIRVENSALMEN KUNTA Sivistyslautakunta

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Tekninen lautakunta 8/

YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti:

Torstai klo Kunnantalo, kokoushuone 2

KINNULAN KUNTA Kinnulan lukion johtokunta 1 Aika klo (x) (x) Mäkinen Johanna Häkkinen Kirsti

Muonion kunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivistyslautakunta

Riistaveden alueseurakunta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Transkriptio:

KUNTATIEDOTE N:O 10/2006 Tässä numerossa: Itsenäisyyspäiväjuhla... 1 Kunnanvaltuuston kokous... 2 Teollisuustonttikampanja jatkuu... 2 Luokanopettajan sijaisuus... 3 Kirjaston tapahtumia... 3 Suunnittelu- ja logokilpailut... 3 Kunnanhallituksen pj:n kirjoitus... 4 Terveyskeskus tiedottaa ym.... 4 Perhon kunnan päihdestrategia... 5 Ajankohtaista nuorisotoimesta... 6 Vapaa-aikatoimisto tiedottaa... 7 Tapahtumakalenteri... 8 Jääkiekkokaukalovuorot 2006-2007... 8 Uuden Vuoden vastaanotto... 8 Lukemisen iloa Perholaisen parissa! Tiesitkö, että Keikkiäinen on laajentanut toimintaansa. Nyt erilaiset kukka-asetelmat, hääkimput, surusidonnat, leikkokukat ym. Kukkakauppa ja käsityöpuoti Keikkiäinen Ay Jyväskyläntie 2 69950 PERHO 040 861 1667/Maarit 040 778 3530/Sari Perholaisen toimitus: Perhon kunta, Kunnanvirasto, Armi Kirvesmäki, puh. 888 3204 tai s.postitse armi.kirvesmaki@perho.com Painatus: Kauhavan Kirjapaino JOULUVALOT SYTTYVÄT PERHOSSA PE 1.12.2006 KLO 14.00 ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLA PERHOSSA 6.12.2006 klo 10.00 Juhlajumalanpalvelus kirkossa 11.00 Kunniakäynti sankarihaudalla * Puhe Helena Poranen 11.15 Juhlakahvit, seurakuntatalo 12.00 Itsenäisyyspäiväjuhla Seurakuntatalolla * Juhlapuhe toimitusjohtaja Antti Hietaniemi * Veteraanien puheenvuoro pj. Heimo Linna Musiikkiesitykset: Kvartetti; Kaisa Koskela, Katja Louhula, Tapio Korpi ja Jürgen Lapp Viulu; Marianne Hietaniemi ja Tiina Louhula Tervetuloa! Järj. Perhon kunta, Perhon seurakunta ja LC Perho KUNNANVIRASTO SULJETTU 22.12. ja 27.-29.12.2006 PÄIVYSTYS: Sosiaalitoimisto Pe 22.12. klo 9-14 Taru Volotinen, puh. 888 3223 tai 040 847 4602 27.-29.12. klo 9-14 Eila A. Linna, puh. 888 3222 tai 0400 165 231 Lomatoimisto asiointipuh. 040 760 1354 Tekninen toimi Kiinteistöhuoltoon liittyvät asiat normaalina työaikana Juhani Hietaniemi, puh. 0400 342 066, muina aikoina päivystyspuhelin 0400 234 112 Kunnanviraston keskioven vieressä olevaan postilaatikkoon voit jättää tarvittaessa postia. Postilaatikko tyhjennetään päivittäin. Kunnanviraston henkilökunta toivottaa kaikille kuntalaisille Rauhallista Joulua. PERHON KUNTA~PL 20~69951 PERHO~Puh. 888 3111~Telefax 888 3200~Perho@perho.com~www.perho.com 1

KUNNANVALTUUSTON kokous maanantaina 11.12.2006 klo 19.00 kunnanvirastolla Haanensalissa Kunnanvaltuuston kokouksen alussa ansiomerkkien jako. Käsiteltävinä asioina mm. - Talousarvio vuodelle 2007 ja talous- ja toimintasuunnitelma vuosille 2008-2009 - Työterveyshoitajan toimen perustaminen ja johtavan hoitajan-työterveyshoitajan viran muuttaminen johtavan hoitajan viraksi - Toimintakeskuksen myynti - Kunnallisaloitteet - Kyselytunti Tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnanvirastolla pe 15.12.2006 klo 9-14. Väinö Syrjälä, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Työvoimatoimiston Perhon toimipiste suljettu ke 27.12.2006. Yhteydenotot tarvittaessa Kaustisen toimistoon, puh. 010 604 6380 tai työlinjalle, puh. 010 607 6766. SOSIAALITOIMISTO TIEDOTTAA Sosiaalitoimiston Kela-asioiden vastaanotto kunnantalolla on ma-pe 9:00-14:00. Otamme vastaan Kelan hakemuksia ja neuvomme niiden täytössä. Toimistosta saa myös Kelan lomakkeita. Kaikki hakemukset postitamme Kaustisen Kelalle, josta hakemukset osoitetaan oikealle paikkakunnalle ratkaistavaksi. Sosiaalitoimisto ei ole Kelan paikallistoimisto, eikä ratkaise Kelan eri etuuksia. Kelan lomakkeet voi täyttää ja tulostaa myös netissä: www.kela.fi. TEOLLISUUSTONTTIKAMPANJA JAT- KUU 31.12.2008 saakka seuraavin ehdoin: 1) teollisuustonttikampanjahintaan 100 myydään enintään 4000 m²:n tontti, 2) mikäli ostaja haluaa em. kohdassa suuremman tontin, ylimenevältä osin käytetään tontin normaalihintaa, 3) kaava- ja haja-asutusalueelle teolliseen tuotantoon tarkoitetun hallin rakentavalle ja muut tässä mainitut ehdot täyttävälle, tarjotaan vesi-, viemäri- ja kaukolämpöliittymä 50 %:n alennuksella, 4) mikäli viemäriliittymä ei ole mahdollinen, tarjotaan 1000 :n avustus oman viemäri-/ suodatinjärjestelmän rakentamiseen, 5) kampanjan aikana myytävillä kunnan tellisuustonteilla on 1½ vuoden rakentamisvelvoite, muutoin kauppa purkaantuu ja 6) kunnalta ostettua rakentamatonta tonttia ei saa myydä tai luovuttaa edelleen ilman kunnan lupaa. Lisätietoja teollisuustonttikampanjasta ja vapaana olevista teollisuustonteista voi tiedustella tekninen johtaja Tapio Alangolta, puh. (06) 888 3234 tai 0400 361 991 tai tapio.alanko@perho.com tai kunnan www-sivulta. Kunnanvaltuusto päätti 6.11.2006 pidetyssä kokouksessa vuoden 2007 tuloveroprosentiksi ja kiinteistöveroprosenteiksi seuraavaa: - tuloveroprosentti 19,50 - yleinen kiinteistöveroprosentti 0,55 - vakituiset asuinrakennukset 0,35 - muut asuinrakennukset 0,85 - yleishyödylliset yhteisöt 0,00 - rakentamattomat rakennuspaikat 2,05 HAMMASHOITOLA TIEDOTTAA Hammashoitola suljetaan perjantaina 22.12.2006 klo 13:00. Hammashoitola on auki normaalisti 27.-29.12.2006 klo 8:00-15:00. Joulun aikana hammaspuolen hätätapauksissa voi ottaa yhteyden Keski-Pohjanmaan keskussairaalan yhteispäivystykseen, puh. 8287 350. PERHON VÄESTÖTIETOJA 31.1.2006 3049 31.5.2006 3039 31.8.2006 3005 30.9.2006 3008 31.10.2006 3007 2

Perhon kunnan opetustoimessa julistetaan haettavaksi PERUSKOULUN LUOKANOPETTAJAN sijaisuus ajalle 29.1.2007-3.6.2007. Sijoituspaikka Möttösen koulu, 5. luokan opetus. Hakemukset, joihin on liitettävä ansioluettelo ja jäljennökset kelpoisuuden osoittavista todistuksista, osoitetaan opetustoimenjohtajalle ja toimitetaan osoitteella Koulutoimisto PL 20, 69951 Perho. Hakuaika päättyy 5.1. 2007 klo 15.00. Ennen vaalin vahvistamista virkaan valitun tulee toimittaa lääkärintodistus ja esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Asuntojärjestelyissä avustetaan. Lisätietoja opetustoimenjohtaja Outi Leväniemi (06) 888 3303 tai 040 763 2303. Lisätietoja myös www.perho.com. Sähköposti: etunimi.sukunimi@perho.com. VÄLITÄ - ÄLÄ VÄLITÄ! Suunnittele päihteiden vastaisen kampanjan juliste tai logo tai uusi iskulause! Kilpailuaikaa on tammikuun loppuun. Osallistua voit yksin tai ryhmänä. Voit osallistua nimimerkillä. Merkitse tekijän tai tekijäryhmän tiedot suljettuun kuoreen. Kuoren päälle merkintä Julistekilpailu ja oma nimimerkki. Julisteeseen tiedot nimimerkistä. Tekniikka on vapaa: piirustus, tietokonegrafiikkaa tms. Tarkoituksena vaikuttaa perholaisiin nuoriin ja nuoriin aikuisiin, jotta alkoholin välittäminen lapsille ja nuorille saataisiin katkeamaan! Palautus koululle tai vapaa-aikatoimistoon. Järj. perusturva, opetustoimi ja vapaa-aikatoimi Perhossa 21.11.2006 Opetustoimenjohtaja PERHON KIRJASTON TAPAHTUMIA 21.11.2006-5.1.2007 Enkeliaiheinen näyttely Su 10.12.2006 klo 12 Kitaramusiikkia Markku Siironen ja Ville Lamminmäki Su 17.12.2006 klo 12 Joulumusiikkia pianolla Teemu Varila Joululauluja Aino-Maija Fiskaali AUKIOLOAJAT Maanantai 10-16 Tiistai 13-19 Keskiviikko 10-16 Torstai 13-20 Perjantai 13-19 Sunnuntai 12-15 Tervetuloa! LOGOKILPAILU KOULU- KIUSAAMISTA VASTAAN Perhon opetustoimi ja vapaa-aikatoimi julistavat lapsille ja nuorille suunnatun juliste- ja logokilpailun. Kilpailuaikaa on tammikuun loppuun. Toteutustapa on vapaa: voit suunnitella kampanjajulisteen tai iskulauseen tai muun tunnuksen (t-paidan tekstin, pinssin, rannekkeen, rintamerkin tai tarran tms.). Tärkeintä on uusi toteutus ja oma idea, joka vastustaa koulukiusaamista ja kannustaa koululaisia puuttumaan havaitsemaansa kiusaamiseen tai sen eri ilmenemismuotoihin. Tavoitteena on kilpailun avulla kampanjoida kiusaamista vastaan luokissa ja koulujen pihoilla. Tämä kilpailu on osa kampanjaa. Voit toimia yksin tai työryhmän kanssa. Osallistu nimimerkillä, merkitse nimimerkki kuoreen ja kilpailutyön taakse. Suljettuun kuoreen mukaan nimimerkin tiedot. Palauta työsi koulusi kautta vapaa-aikatoimistoon. Kilpailussa on kolme sarjaa: alakoulut, yläkoulu ja lukio. Vapaa-aikatoimi palkitsee parhaat työt. 3

HYVÄT PERHOLAISET Elämme muuttuvassa maailmassa, myös kotipitäjässämme. Olemme joutuneet tarkastelemaan omia palvelujamme tänä vuonna suurennuslasin läpi. Suurin osa palveluista on lakisääteisiä ja vain n. 10 % kunnan päätettävissä. Kuntatalouden alijäämän kattamisvelvoitteet ovat kiristyneet. Tästä lähtökohdasta kunnan viranhaltijat ja luottamushenkilöt ovat kuluneena vuonna ja tulevan vuoden talousarviota tehdessä, joutuneet ottamaan kantaa ja etsimään erilaisia ratkaisuja. Kuitenkin peruspalvelut on pystytty pitämään kohtuullisella tasolla. Kunta- ja palvelurakennehanke on työllistänyt todella paljon, mm. on pidetty lukemattomia palavereita ja haettu ratkaisuja esim. terveydenhoito- ja sosiaalipalvelujen 20 000 asukkaan vaatimukseen. On haluttu pitää ovet auki eri suuntiin, jotta voidaan oikean hetken tullen tehdä päätökset, jotka olisivat perholaisen palvelun käyttäjän kannalta oikeita. Kunnan talous on lähtenyt tasapainottumaan vauhdilla ja kaikki toimenpiteet eivät ole vielä täydellä teholla vaikuttaneet. Toivon kuntalaisilta ymmärtämystä, että kaikkia palveluja ei tuoteta ihan samalla tavalla, mutta palvelut halutaan pitää lähellä käyttäjiä. Olisi toivottavaa, että myös kuntalaiset ottaisivat kantaa nyt, miten ja missä palveluja tuotetaan ja mitä ne saavat maksaa. Yritykset ovat osoittaneet uskoa elämään laajentamalla tuotantoaan ja uusiakin yrityksiä on syntynyt. Yrittäjyyden merkitys kasvaa, kun kunta ei pysty työllistämään entisellä tavalla. Nähdään tulevaisuus positiivisena ja käännetään uhkatekijät mahdollisuudeksi. Kunnanhallituksen puolesta haluan kiittää kuntalaisia, kunnan työntekijöitä sekä luottamushenkilöitä Perhon hyväksi tehdystä työstä. Rauhaisaa Joulun odotusta ja Hyvää Joulua sekä Onnellista Uutta Vuotta kaikille. Markku Sahipakka, kunnanhallituksen pj. Lahjavinkki! Perholainen 3. kotiseutulukemisto "Kyläkauppojen kulumilta - Kauppako se on joka kannattaa?" Myynnissä Kukkakauppa Pohjosella, Käsityöpuoti ja kukkakauppa Keikkiäisessä, Perhon Essolla ja johtokunnan jäsenillä. Perhon kotiseutuyhdistys ry. TERVEYSKESKUS TIEDOTTAA Perhon terveyskeskus toimii normaalisti joulun aikana kaikkina arkipäivinä klo 08.00-16.00. Joulunpyhinä päivystys Kokkolassa: Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa, Kokkolan seudun terveyskeskuksen yhteispäivystys klo 08.00-22.00, sekä viikonloput normaalisti puh. (06) 8287 350 Yöllä Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa ma - su klo 22.00-08.00, puh. (06) 8264 500 Laboratorion näytteenottoa Joulun välipäivinä ainoastaan ke 27.12. ja to 28.12.2006 ja reseptien uusiminen ainoastaan to 28.12.2006. Kuntoutuksen ryhmätoiminta jää joulutauolle viikosta 49 alkaen ja ensi vuonna alkavista ryhmistä ilmoitetaan seuraavassa perholaisessa. Rauhallista Joulunaikaa toivottaa terveyskeskuksen henkilökunta. Kunnanvirasto avoinna ma-to klo 8.30-15.30 ja pe klo 8.30-14.00 Puhelinvaihde (888 3111) avoinna ma-pe klo 9.00-14.00 Puhelinvaihteen ollessa suljettuna, käytä henkilöiden suoria puhelinnumeroita. Puhelinnumerolehtinen on jaettu aiemmin joka kotiin. Ne löytyvät myös Perhon palvelu- ja puhelinmuistiosta tai netistä www.perho.com KIRJOJA JOULUKSI Perhonjokilaakson historia 15,00 eur/kpl Ihminen Erämaassa 2,00 eur/kpl - Peuranpolun kulkijoiden 8000-vuotinen taival Sotaveteraanien henkinen perintö 20,00 eur/kpl - Heimo Linna Perhon koululaitoksen historia 10,00 eur/kpl Tilikkutäkki 5,00 eur/kpl - Perhonjokilaakson sukututkimusyhdistyksen lukemisto Tervetuloa ostoksille kunnanvirastolle aukioloaikoina. 4

PERHON KUNNAN PÄIHDESTRATEGIA TOIMINTAMALLIN TAVOITTEET Toimintamallilla pyritään kunnan asukkaiden elämänlaadun parantamiseen tukemalla heitä päihteettömyyteen tai päihteiden käytön vähentämiseen. Tavoitteena on päihteiden käytön väheneminen Perhossa, kunnan asukkaiden syrjäytymisen ehkäiseminen sekä kuntalaisten terveyden ja viihtyvyyden lisääminen. Tavoitteena on, että päihdeasiaan suhtaudutaan kunnassa vakavasti ja tavoitteisiin pyritään yhteisvoimin. TOIMENPITEET TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISEKSI Tavoitteisiin pyritään lisäämällä kuntalaisten tietoisuutta päihteisiin liittyvistä asioista, herättämällä yleistä keskustelua asiasta ja sitouttamalla eri yhteistyötahoja ja päättäjiä päihdestrategiaan. Kuntalaisia herätellään huomaamaan sekä oma tilanne että kunnassa vallitseva tilanne. Kuntalaisia kannustetaan hyvässä hengessä paneutumaan asiaan, kyseenalaistamaan yleistynyttä ja lisääntynyttä päihteidenkäyttöä ja tupakointia. Nykyisen päihteiden kohtuukäyttöajattelun rinnalle tarjotaan harkittavaksi raittiin elämäntavan mahdollisuutta. Toimintamallia työstetään jatkossa edelleen ja laajennetaan koskemaan useampia osa-alueita. TOIMINTAMALLIN SEURANTA Kullakin osa-alueella seurantaa tekevät nimetyt vastuuhenkilöt. Pyritään seuraamaan erityisesti sitä, mitä myönteistä asian tiimoilta on tapahtunut. Päihdestrategiatyöryhmä kokoontuu vuosittain seurantaa varten. Lisäksi lehdistöä (esim. Perhonjokilaakso) pyydetään vuosittain keskusteluun mukaan ja laatimaan artikkeli asiasta lehteen. Perhonjokilaakso -lehteen otetaan yhteyttä jo alkutilanteessa, kun päihdestrategia on saatu valmiiksi. VAIKUTTAVUUDEN SEURANTA Vaikuttavuutta seurataan tilastojen avulla: esim. alkoholin myynti kunnassa, rattijuopumukset, ilkivalta, poliisin tilastot sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tilastot. Vaikuttavuutta seurantaan myös esim. kouluterveyskyselyn tulosten avulla ja työn kautta saatavan tiedon avulla. TERVE KUNTA TURVALLINEN MAAKUNTA Keski-Pohjanmaan päihdestrategia Perhon kunnan päihdestrategia liitetään osaksi maakunnallista päihdestrategiaa. Maakunnallisen strategia tulee ensin kuntiin kuulemiskierrokselle, minkä jälkeen 1.12.2006 klo 9.00 on laajalle yleisölle ja lehdistölle tarkoitettu kuulemistilaisuus Kokkolan kaupungintalolla. Tämän jälkeen strategia lähtee päätöksentekoa varten alueen kuntien lautakuntiin ja kunnanhallituksiin. Perholaisille järjestetään aiheeseen liittyvä keskustelutilaisuus torstaina 11.1.2007 klo 18.30 Perhonsalissa. TYÖRYHMÄ Työryhmän jäseninä ovat toimineet: Lauri Huhtinen, seurakuntapastori, Eila Linna, sosiaalityöntekijä, päihdestrategiayhdyshenkilö, Martti Pohjonen, perusturvalautakunnan jäsen, Mervi Tuomisto, va. johtava lääkäri/hammaslääkäri ja Sakari Vainionpää, lehtori Lisäksi toimintamalleja ovat olleet rakentamassa: Raija Sahlgren, nuoriso-kulttuurisihteeri, ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilö ja Jaana Takala, poliisi Lisäksi on konsultoitu useita työntekijöitä ja viranhaltijoita sekä kuntalaisia. Aiheesta järjestettiin myös yleinen keskustelutilaisuus Perhonsalissa 5.10.2006, johon myös nuoret osallistuivat tekemällään näytelmällä. Työryhmän puolesta Eila Anneli Linna, sosiaalityöntekijä 5

AJANKOHTAISTA NUORISOTOIMESTA Tämän vuoden avustukset niin nuoriso-, kulttuuri- kuin liikuntatoimenkin osalta on jaettu hakemusten perusteella yhdistyksille 15.11. Avustusten saajat löytyvät netistä vapaa-aikalautakunnan pöytäkirjasta. Vapaa-aikalautakunnan avustussäännöt mahdollistavat kuitenkin sen, että esimerkiksi nuorten ideoimiin ja toteuttamiin projekteihin voi hakea avustusta pitkin vuotta. Vanhempien partiointi on päätetty aloittaa uudelleen. Vapaaehtoiset partijoijat voivat ilmoittautua vapaa-aikatoimistoon. Erityisesti toivotaan yläasteikäisten vanhempia mukaan toimintaan. Nuopparille tullaan laatimaan uudet säännöt yhdessä nuorten kanssa. Samalla aloitellaan nuorisoklubitoimintaa, jota vetää 4H:n toiminnanjohtaja Elina Huttunen. Nuorisoklubiin kuuluvat voivat ideoida ja toteuttaa omia nuoria kiinnostavia hankkeita ja saada niihin myös vapaa-aikalautakunnalta avustusta. Kansainvälisen illan suunnitteluun nuopparilla kaivataan mukaan perholaisia nuoria ideoimaan ja toteuttamaan iltaa. Mukaan on tulossa nuoria ainakin Kanadasta, Kreikasta ja Puolasta. Ota yhteyttä vapaa-aikatoimistoon, jos haluat olla mukana toteuttamassa tapahtumaa. Ilta on avoin kaikille nuorille. Ajankohta varmistuu pikapuolin. Kirjastolle on valmistumassa nuorten oma tiedotuspiste uusine tietokoneineen ja kalustoineen. Nuoria koskevaa tietoa löytyy Keski-Pohjanmaan omilta nuorisotiedotussivuilta www.kenuti.fi. Sieltä löytyy Perhon vapaa-aikatoimen sivujen lisäksi myös yleinen osio, jossa on kaikenlaista mahdollista nuoriin liittyvää tietoa niin koulutuksesta, vapaa-ajasta, terveydestä, päihteistä kuin kansainvälisyydestäkin. Sieltä löytyy myös pulmakulma, josta voi kysyä ja saada vastauksia kaikkiin mahdollisiin mieltä askarruttaviin asioihin. Nuoppari on auki ma klo 18.00-20.00, ke klo 18.00-20.00 ja pe klo 19.00-21.30, lisäksi myös toisinaan lauantaisin ja sunnuntaisin. Näistä aukioloajoista ilmoitetaan koulun ilmoitustaululla. Jos sinulla on jokin idea, jota haluat viedä eteenpäin, niin otathan yhteyttä vapaa-aikatoimistoon puh. 888 3214, 040 528 9971, raija.sahlgren@perho.com Alkutalven terveisin! Olavi Lakanen vapaa-aikalautakunnan pj Raija Sahlgren nuoriso-kulttuurisihteeri Kunnan www-sivujen päivitys on joltain osin kesken. Yhdistykset ja yhteisöt, ilmoittakaa puheenjohtajien ja sihteereiden yhteystiedot sähköpostilla perho@perho.com, niin saamme myös ne päivitettyä ajantasalle ja uudelleen näkyviin nettiin. 6

VAPAA-AIKATOIMISTO TIEDOTTAA TALVILIIKUNTAKAMPANJA 2007 Tammi-, helmi- ja maaliskuu Kokoa suorituksesi tähän oheiselle kortille ja palauta se vapaa-aikatoimistoon 5.4.2007 mennessä. Korttiin voit merkitä vähintään puoli tuntia liikuntaa; hiihtoa, laskettelua, luistelua, kävelyä, tmv. talvista liikuntaa. Kaikkien oheisen kortin palauttaneiden kesken arvotaan palkintoja. Lisäksi vähintään 500 km hiihtäneiden kesken arvotaan 2 kpl 250 euron arvoista suksipakettia. Kortteja saa lisää vapaa-aikatoimistosta. TIEDOTE Perhon Ulkoilukeskuksen siirryttyä yksityiselle yrittäjälle, on jäänyt epäselväksi, mitkä palvelut kuuluvat kunnan palveluihin. Ladut/pururata ovat edelleen vapaasti kuntalaisten käytössä ja kunta huolehtii niiden kunnossapidosta. Autot voi jättää Möttösen vanhan tuvan Kivijärven tien puoleisessa päädyssä olevalle parkkipaikalle. Kunnalla ei ole uimarantaa Kangaslammella, eikä se vastaa siellä uimarannasta. Kunta ei myöskään ylläpidä pulkkamäkeä, se on siirtynyt yrittäjälle. Perhon kunta Seuraava HAANEN HIIHTO hiihdetään su 11.3.2007 Tänä vuonna Haanen hiihto 40 vuottajuhlahiihtoon osallistui 436 henkilöä. Toivottavasti ensi vuonna saadaan ladulle vähintäänkin sama määrä! Reipasta talviliikuntakautta! Toivoo vapaa-aikatoimi Nimi: Osoite: Puh. Hiihtokm 7

TAPAHTUMAKALENTERI Perhon keskuskoulun aulassa la 2.12.2006 klo 10-14 Pöytävaraukset ja lisätiedot Arja Tuulikki Huhtinen, puh. 044 321 2214 järj. vanhempainyhdistys TUKEVAT Perhon MLL:n osasto uudistuu. Olet lämpimästi tervetullut ideoimaan MLL:n uutta toimintaa to 7.12.2006 klo 19.00 Osuuspankin kerhohuoneeseen. Kahvitarjoilu! Väistyvä hallitus HYVÄN OLON PÄIVÄ su 10.12.06 klo 12-16 Perhon koulukeskuksessa Teemoina mm. kauneus, terveys ym. Kahvia ja arvontaa. Vapaa pääsy. Tervetuloa! järj. Perhon Lions Ladyt UUDEN VUODEN VASTAANOTTO kirjastolla 31.12.2006 klo 23.45 Puhe kv:n I vpj. Matti Louhula Ilotulitus Järj. Perhon kunta, Perhon seurakunta, LC-Perho JÄÄKIEKKOKAUKALO- VUOROT 2006-2007 Ma 17.00-19.30 Ti 17.00-19.30 Ke 18.00-19.30 To 17.00-19.30 Pe 20.00-22.00 E-ja D-juniorit Hockey Team, Aki Kauppinen E- ja D-juniorit Hockey Team, Aki Kauppinen Maaseutuopisto/Esa Korpi E-ja D-juniorit Hockey Team, Aki Kauppinen ry:n nuoret/sampo Mäkelä Viikonloppuisin pelivaraus. Vapaita vuoroja voi varata vapaaaikatoimistosta, puh. 888 3214, 040 528 9971. Käyttäjät huolehtivat, että paikat jäävät hyvään kuntoon. Rikkoontumisista yms. on ilmoitettava heti vapaa-aikatoimistoon. Vapaa-aikatoimi Yhdistykset; urheilu, kulttuuri ja nuoriso voivat jättää ilmoituksia Perholaisen tapahtumakalenteriin sähköpostitse raija.sahlgren@perho.com. Muista myös ilmoittaa tapahtumat Kaustisen seutukunnan tapahtumakalenteriin www.kase.fi. 8 Perhon kuntatiedote n:o 10/2006. Jakopäivä 30.11.2006.