SUOMEN TENNISLIITTO r.y.:n toimintasäännöt Liiton nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Tennisliitto r.y., Finlands Tennisförbund r.f., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta-alueena koko valtakunnan alue. 2 Liiton tarkoituksena on edistää, valvoa ja ohjata maamme tennisurheilua ja sen kehitystä sekä toimia jäsentensä aatteellisena järjestönä ja yhdyssiteenä. Liiton toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet. Toiminnassa edistetään sukupuolten välistä tasa-arvoa. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto 1. pyrkii kehittämään ja lisäämään tenniksen harrastusta ja harrastusmahdollisuuksia edistämällä uusien tennisseurojen ja -jaostojen perustamista ja tiedottamalla pelistä ja sen ehdoista, 2. tukee mahdollisuuksien mukaan taloudellisesti jäsentensä toimintaa, 3. laatii ja vahvistaa alansa kilpailu-, peli- ja muut säännöt, valvoo niiden ja Kansainvälisen tennisliiton sääntöjen noudattamista tennisurheilun alalla sekä puuttuu niitä koskeviin rikkomuksiin ja ratkaisee niitä koskevat erimielisyydet, 4. tehostaa jäsentensä toimintaa järjestämällä koulutus- ja neuvottelutilaisuuksia, 5. vastaa tennisurheilun kansainvälisestä yhteistoiminnasta, 6. edistää kansainvälisten, kansallisten ja muiden tenniskilpailujen järjestämistä sekä edistää tenniksen harrastusta kuntoliikuntana,
2 7. julkaisee ja kustantaa alaa koskevaa sanoma- ja aikakauslehteä sekä kirjallisuutta, 8. edistää tennistä huippu-urheiluna ja luo siihen tarvittavia puitteita. Toimintansa tukemiseksi liitto voi kantaa jäsenmaksuja ja toimintamaksuja, toimeenpanna arpajaisia ja rahankeräyksiä, perustaa rahastoja ja säätiöitä sekä hankkia ja omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä. Liitto voi myös vastaanottaa avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja. Yhteistoiminta 4 Liitto kuuluu jäsenenä Suomen Liikunta ja Urheilu r.y:een, Euroopan tennisliittoon ja Kansainväliseen tennisliittoon (ITF). Liitto voi olla yhteistoiminnassa muiden koti- ja ulkomaisten liikunta-alan liittojen kanssa ja sitä varten se voi liittyä yhteisiin järjestöihin ja solmia niiden kanssa sopimuksia. Liiton senioritoiminnasta vastaa yhteistoiminnassa liiton kanssa Suomen Senioritennis r.y., jonka kanssa liitolla on yhteistoimintasopimus. Sopimuksessa on mainittu osapuolten oikeudet ja velvoitteet. Liiton jäsenet 5 Liitolla voi olla S-jäseniä, K-jäseniä ja Y-jäseniä, joista yhdessä näissä säännöissä käytetään nimitystä jäsen. Liiton S-jäseneksi eli seurajäseneksi voi liiton hallitus hyväksyä rekisteröidyn tennisseuran tai muun rekisteröidyn urheiluseuran, jossa toimii tennisjaosto. Liiton K-jäseneksi eli kilpajäseneksi voi liiton hallitus hyväksyä kilpapelaajan, joka on jonkin liittoon kuuluvan tennisseuran tai edellä mainitun tennisjaoston (S-jäsenen) jäsen. Vain K- jäsenet voivat osallistua Suomen Tennisliitto r.y:n virallisiin, tasoitusjärjestelmässä huomioitaviin kilpailuihin.
3 Liiton Y-jäseneksi eli yhteisöjäseneksi voi liiton hallitus hyväksyä tenniksen parissa toimivan oikeuskelpoisen yhteisön. Jäsenyyttä hakevan on jätettävä liiton hallitukselle hakemuksensa kirjallisesti ja tämän on sitouduttava noudattamaan liiton sääntöjä ja myös niiden liittojen sääntöjä, joiden jäsenenä liitto on. S-jäsenhakemukseen on liitettävä: - jäsenhakemuslomake, - ilmoitus seuran perustamisvuodesta ja rekisteröintipäivämäärästä, - ilmoitus seuran hallituksen kokoonpanosta, - ilmoitus seuran jäsenluvusta, - seuran jäsenluettelo osoitetietoineen, - liiton Tennislehden osoiteluettelo. K-jäsenhakemukseen on liitettävä: - jäsenhakemuslomake, - osoitetiedot, - ilmoitus S-jäsenseurasta tai -seuran jaostosta, jonka jäsen hakija on. Y-jäsenhakemukseen on liitettävä: - jäsenhakemuslomake, - osoitetiedot, - kaupparekisteriote tai vastaava ao. yhteisöstä. Tennislehti postitetaan kaikille liiton S-jäsenten vähintään 10-vuotiaille jäsenille. Poikkeuksen muodostavat samassa osoitteessa asuvat perheenjäsenet, joille postitetaan yksi Tennislehti edellytyksin, että jäsentaloudessa on vähintään yksi 10-vuotta täyttänyt S-jäsenseuran tai - seuran jaoston jäsen. Liittohallitus voi perustellusta syystä myöntää vapautuksen Tennislehden lehtimaksusta, jolloin lehteä ei postiteta. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.
4 Liitto ja sen jäsenet ovat sitoutuneet kulloinkin voimassa olevaan Suomen antidopingtoimikunnan dopingsäännöstöön ja sitä kautta Kansainvälisen olympiakomitean ja Kansainvälisen tennisliiton dopingsäännöstöön sekä Euroopan neuvoston dopinginvastaiseen yleissopimuksen, pohjoismaisen antidopingsopimuksen sekä Suomen allekirjoittamien muiden kansainvälisten antidopingsopimusten mukaisiin sääntöihin. 6 Liittokokous voi kutsua henkilön, joka pitkän ajan erityisen merkittävällä tavalla on edistänyt liiton tarkoitusperiä, liiton kunniapuheenjohtajaksi tai valita hänet liiton kunniajäseneksi. Liittohallitus voi hyväksyttyjen sääntöjen mukaisesti myöntää henkilöille tai yhteisöille ansiomerkkejä tai muita kunnia- ja huomionosoituksia. 7 Liittoon kuuluva S-jäsen on velvollinen - lähettämään liitolle viimeistään tammikuun 31. päivänä ilmoituksen seuran tai jaoston yhteyshenkilöistä ja jäsenluvusta edellisen joulukuun 31. päivänä, - maksamaan viimeistään maaliskuun 31. päivänä liiton edellisessä syyskokouksessa vahvistaman jäsenmaksun sen jäsenluokan mukaan, mikä seuralla tai jaostolla oli edellisen joulukuun 31. päivänä, - maksamaan viimeistään maaliskuun 31. päivänä laskua vastaan jäsentalouksille postitettavien Tennislehtien lehtimaksun. - lähettämään liitolle viimeistään kuukauden (1) kuluessa ilmoituksen seurassa tapahtuneista toimihenkilö-, sääntö- ym. muutoksista, - viimeistään kahden (2) viikon kuluessa kilpailujen päättymisestä maksamaan kilpailusääntöjen mukaiset maksut, - viimeistään kuukauden (1) kuluessa ilmoittamaan uusien jäsenten/jäsentalouksien osoitetiedot Tennislehden postittamista varten.
5 8 Jäsenen jäsenyys liitossa lakkaa, jos se 1. eroaa tai purkautuu tahi 2. erotetaan liitosta. 1. Jäsen voi erota liitosta tekemällä siitä lainmukaisen ilmoituksen. Eroaminen katsotaan tapahtuvan tällöin liiton kulumassa olevan toimintavuoden päättyessä. Liittohallituksen suostumuksella voi eroaminen tapahtua aikaisemminkin. 2. Liittohallituksen tehtävänä on myös päättää liiton jäsenen erottamisesta, mikäli tämä ei täytä näiden sääntöjen mukaisia velvollisuuksia tai toimii vastoin liiton tarkoitusta tai on urheilun piirissä menetellyt liikunnan eettisten arvojen tai urheilun reilun pelin periaatteiden vastaisesti, sekä kurinpitotoimista ja niiden yhteydessä annettavista rangaistuksista. Päätös tulee voimaan heti ja sen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon viisi (5) päivää sen jälkeen, kun päätös on lähetetty sille kirjatussa kirjeessä. Päätöksestä saa valittaa urheilun oikeusturvalautakunnalle sen mukaan kuin siitä on erikseen määrätty. Jäsenen erottua tai tultua erotetuksi raukeavat kaikki jäsenen velvollisuudet paitsi erääntyneet maksut tai maksut, joihin se on sitoutunut. Liiton toimielimet 9 Liiton toimielimenä ovat liittokokous, liittohallitus ja alueelliset toimielimet. Liittokokous 10 Liiton päätösvaltaa käyttää liittokokous. Varsinaiset liittokokoukset pidetään vuosittain:
6 huhtikuussa kevätkokous ja loka-marraskuussa syyskokous. Ylimääräinen liittokokous pidetään, milloin liittohallitus katsoo sen tarpeelliseksi, milloin aikaisempi liittokokous on niin päättänyt tai milloin vähintään 1/10 liiton äänioikeutetuista jäsenistä on sitä kirjallisesti liittohallitukselta vaatinut määrätyn asian käsittelyä varten. Ylimääräinen liittokokous on pidettävä kuukauden kuluessa vaatimuksen esittämisestä. 11 Liittokokouksen kutsu on lähetettävä vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta liiton jäsenluettelossa olevilla osoitteilla S-jäsenille ja Y-jäsenille kirjein ja julkaistava syyskokouksen määräämässä lehdessä. Esityslista on liitettävä kutsuun. Muut tiedonannot toimitetaan aikamääräyksittä liiton S-jäsenille kirjein. Varsinaiseen liittokokoukseen käsiteltäviksi tarkoitetut jäsenten esitykset on lähetettävä liittohallitukselle kevätkokoukseen viimeistään helmikuussa ja syyskokoukseen viimeistään elokuussa. Ainoastaan S-jäsenillä on äänioikeus liittokokouksissa.. Y-jäsenillä sekä kunniapuheenjohtajilla ja jäsenillä on läsnäolo ja- puheoikeus liittokokouksissa. K-jäsenillä on läsnäolo-oikeus liittokokouksissa. Liittokokouksessa käyttävät S-jäsenten päätösvaltaa näiden valtuuttamat edustajat. Kutakin S-jäsentä saa edustaa enintään kaksi (2) henkilöä. Näistä on ainoastaan yksi (1) oikeutettu käyttämään äänioikeutta. Sama henkilö voi edustaa valtakirjalla korkeintaan kahta (2) jäsentä. Äänestettäessä on kullakin jäsenvelvollisuutensa täyttäneellä liiton S-jäsenellä alla olevan taulukon mukainen äänimäärä, mikä perustuu S-jäsenseuran tai -seuran jaoston jäsenluokkaan.
7 Jäseniä Jäsenluokka Ääniä 701 10 12 501-700 9 10 401-500 8 8 301-400 7 7 201-300 6 6 151-200 5 5 101-150 4 4 51-100 3 3 21-50 2 2 1-20 1 1 S-jäsen, joka ei ole eräpäivään mennessä hoitanut 7 :ssä määrättyä jäsenmaksua liitolle, menettää äänioikeuden liittokokouksissa siihen asti kunnes maksut on hoidettu. 12 Jokainen S-jäsen kuuluu jäsenluokkaan, joka määräytyy yllä olevan taulukon mukaisesti 1.1.2003 olleen jäsenmäärän perusteella.. S-jäsen voi jäsenmääränsä muuttuessa halutessaan anoa nousua tai laskua jäsenluokkaansa yllä mainitun taulukon mukaisesti. Jäsenluokkien muutoksesta päättää liittokokous liittohallituksen esityksestä. Liiton S-jäsenen jäsenmaksu on sidottu jäsenluokkaan. S-jäsenten jäsenluokkakohtaiset jäsenmaksut sekä Y- ja K-jäsenten jäsenmaksut päätetään liiton syyskokouksessa. Jokaisella S-jäsenseuran tai -seuran jaoston jäsenellä on mahdollisuus saada oman S- jäsenseuransa kautta ITN-luokitus. S-jäsenten jäsenluokkakohtaisista maksuttomista ja Y- jäsenten maksuttomista ITN-korttien määrästä päättää liiton syyskokous. S-jäsenen jäsenluokka huomioidaan myös liiton myöntäessä seuraavia kilpailuja: SM-kilpailut, Junior Grand Prix kilpailut, Finnish Tour kilpailut sekä kansainväliset kilpailut. 13 Liittokokouksissa käsitellään seuraavat asiat: 1. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, ääntenlaskijat ja pöytäkirjan tarkistajat, 2. todetaan kokouksen laillisuus, sekä
8 kevätkokouksessa 1. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, ääntenlaskijat ja pöytäkirjan tarkistajat, 2. todetaan kokouksen laillisuus, sekä 3. käsitellään liittohallituksen laatima toimintakertomus edelliseltä toimintavuodelta, 4. esitellään liiton tilikertomus edelliseltä tilikaudelta ja tilintarkistajien siitä antama lausunto sekä vahvistetaan tilinpäätös, 5. päätetään vastuuvapauden myöntämisestä liittohallitukselle, 6. päätetään viiden - kahdeksan (5-8) jäsenen vaalivaliokunnan nimeämisestä sekä 7. päätetään mahdolliset S-jäsenten jäsenluokkamuutokset 8. käsitellään muut esityslistalla olevat asiat syyskokouksessa 1. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, ääntenlaskijat ja pöytäkirjan tarkistajat, 2. todetaan kokouksen laillisuus, sekä 3. päätetään liittohallituksen jäsenille, edustajille ja tilintarkastajille maksettavista palkkioista, matkakorvauksista ja päivärahoista, 4. valitaan liittohallituksen puheenjohtaja seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi, 5. valitaan neljä (4) jäsentä liittohallitukseen seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi erovuoroisten jäsenten tilalle, 6. valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja heille varamiehet seuraamaan ja tarkastamaan liiton tilejä ja toimintaa seuraavan toimintavuoden aikana, 7. vahvistetaan liiton jäsenluokkakohtaiset maksut ja muut jäsenmaksut, lehti- ja kilpailumaksut, S-jäsenten jäsenluokkakohtaiset maksuttomien ja Y-jäsenten maksuttomien ITN-korttien määrät sekä ITN-korttien hinnat,
9 8. vahvistetaan liiton talousarvio ja toimintasuunnitelma seuraavaa tilikautta varten, 9. päätetään siitä lehdestä, jossa kutsu liittokokoukseen on julkaistava sekä 10. päätetään mahdolliset S-jäsenten jäsenluokkamuutokset 11. käsitellään muut esityslistalla olevat asiat. 14 Liittokokous päättää liittymisestä kansainvälisiin järjestöihin. Vaalivaliokunta 15 Vaalivaliokunnan nimeämisestä päätetään kevätkokouksessa. Kevätkokous valitsee vaalivaliokunnan puheenjohtajan ja jäsenet. Sen toimikausi päättyy saman vuoden syyskokouksessa. Vaalivaliokunnan muodostavat viisi - kahdeksan (5-8) jäsentä, jotka alueellisesti ja kokemuksensa perusteella tunnetusti edustavat suomalaista tennisurheilua. Vaalivaliokuntaan ei voida valita liittohallituksen jäsentä tai puheenjohtajaa. Vaalivaliokunta tekee liiton sääntöjen mukaisesti esityksen syyskokoukselle liittohallituksen puheenjohtajaksi ja liittohallituksen jäseniksi. Esitykset tulee toimittaa kirjallisesti viimeistään kuukautta (1 kk) ennen syyskokousta liiton toimistoon. Esitykset toimitetaan syyskokouksen esityslistan liitteenä jäsenille 11 :n määräämällä tavalla. Liittohallitus 16 Liittohallituksen, joka hoitaa ja valvoo liiton hallintoa ja toimintaa, muodostavat liiton syyskokouksessa valitsemat puheenjohtaja ja kahdeksan (8) jäsentä. Puheenjohtaja ja jäsenet valitaan kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan ja siten, että jäsenistä on vuosittain neljä (4) jäsentä erovuorossa.
10 Liittohallituksen jäsenen yhtäjaksoinen hallituskausi voi olla korkeintaan kolme kaksivuotiskautta. Poikkeuksen muodostaa ensiksi hallituksessa jäsenenä toimineen hallituksen puheenjohtajan yhtäjaksoinen kausi, joka voi olla korkeintaan kahdeksan (8) vuotta. 17 Liittohallitus valitsee vuosittain keskuudestaan yhden (1) varapuheenjohtajan ja tarpeelliseksi katsomansa elimet ja vahvistaa niiden toimialueet ja valtuudet. Liitolla voi olla myös liittohallituksen valitsema toimitusjohtaja. Liittohallituksen sihteerinä toimii liiton toimitusjohtaja tai muu liittohallituksen siihen tehtävään valitsema henkilö. 18 Liittohallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat sen tarpeelliseksi taikka kun vähintään kolme (3) liittohallituksen jäsentä sitä asian käsittelyä varten heiltä pyytää. Liittohallitus on päätösvaltainen, jos puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään neljä (4) jäsentä on saapuvilla. 19 Liittohallitus toimii liiton toimintaa suunnittelevana, ohjaavana ja toimeenpanevana elimenä hoitaen liiton asioita lain, näiden sääntöjen, liittokokouksen päätösten ja soveltuvin osin Kansainvälisen tennisliiton sääntöjen mukaisesti. Liittohallituksen tulee erikoisesti 1. hyväksyä ja erottaa liiton jäsenet sekä tehdä liiton ja muiden yhteisöjen väliset sopimukset toimivaltansa puitteissa, 2. kutsua koolle liittokokoukset, valmistella niille esitettävät asiat ja huolehtia niiden päätösten täytäntöönpanosta, 3. hoitaa liiton omaisuutta ja pitää siitä sekä liiton tuloista ja menoista kirjanpitoa sekä laatia vuosikertomus ja pitää jäsenluetteloa,
11 4. suunnitella kansallinen ja kansainvälinen sekä Suomen mestaruuskilpailujen kilpailukalenteri, 5. hyväksyä kilpailu-, peli- ja muut säännöt, valvoa niiden noudattamista ja asettaa tarvittavat rangaistukset, joita ovat esimerkiksi varoitus ja erottaminen joko määräajaksi tai ainiaaksi. Päätös tulee voimaan heti ja sen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon viisi (5) päivää sen jälkeen, kun päätös on lähetetty sille kirjatussa kirjeessä. Päätöksestä saa valittaa urheilun oikeusturvalautakunnalle sen mukaan kuin siitä on erikseen määrätty, 6. myöntää kilpailujen järjestämis- ja osallistumisluvat, 7. ottaa palvelukseensa ja erottaa liiton toimihenkilöt, määritellä heidän tehtävänsä ja sopia heidän palkoistaan ja muista eduistaan, 8. ohjata jäsenten kasvatus-, koulutus-, valmennus- ja muuta toimintaa, 9. ratkaista alan kilpailukelpoisuus-, edustus- ja riitakysymykset, 10. valita liiton edustajat ulkomaisiin kokouksiin sekä ehdokkaat kansainvälisiin elimiin, 11. valvoa ja ohjata tenniksen kehitystä Suomessa. 20 Liiton nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai liiton toimitusjohtaja, kukin yksin. Alueelliset elimet 21 Maa voidaan jakaa toimintaa varten alueisiin, jotka toimivat paikallisina liiton toimieliminä.
12 Tilintarkastajat 22 Liiton toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi. Liiton tilit jätetään pöytäkirjojen ja tarvittavien asiakirjojen mukana tilintarkastajille viimeistään maaliskuun 1. päivänä. Tilintarkastajat antavat maaliskuun 15. päivään mennessä tarkastuskertomuksensa. Sääntöjen muuttaminen ja liiton purkaminen 23 Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta on tehtävä liiton varsinaisessa kokouksessa vähintään 2/3 enemmistöllä kokouksessa edustetuista äänistä. 24 Päätös liiton purkamisesta voidaan tehdä vain jos kaksi (2) perättäistä varsinaista liittokokousta on vähintään 3/4 enemmistöllä kokouksessa edustetuista äänistä niin päättänyt. Jos liitto puretaan, lankeavat sen varat sillä hetkellä liittoon kuuluville S-jäsenille niiden jäsenluokan osoittamassa suhteessa. Erinäisiä säädöksiä 25 Liiton kielinä ovat suomi ja ruotsi. Liittohallituksen ja liiton jäsenten välisessä kirjeenvaihdossa käytetään sitä näistä kielistä, minkä asianomainen jäsen ilmoittaa kielekseen. 26 Liittokokouksessa asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Mikäli äänestys päättyy tasan, ratkaisee arpa. Liittohallituksessa asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaaleissa arpa, muissa tapauksissa puheenjohtajan ääni. Äänestykset toimitetaan avoimesti. Vaalit on kuitenkin toimitettava suljetuin lipuin, jos joku äänioikeutetuista sitä vaatii.
13 27 Liiton S- ja Y-jäsen on velvollinen vaadittaessa lähettämään liittohallitukselle sen vaatimat tiedot toiminnastaan, jäsenluvustaan ja osoitteistaan. Liiton jäsenen velvollisuutena on huolehtia siitä, että ne ja niiden jäsenet noudattavat toiminnassaan liiton tarkoitusperiä, sääntöjä ja päätöksiä.