Simon Carlsson Holmlund Simon Carlsson Holmlund e. Hummelholm syntyy 20.1.1837 ruotsinkielisessä Ähtävän kylässä (ruots. Esse) ruotsinkielisellä Keski-Pohjanmaalla. Hänen vanhempansa ovat torppari Carl Mickelsson Hummelholm ja Brita Simonsdotter Wärn. Perheeseen syntyy kaikkiaan 14 lasta, Simon 11:ntenä. Ähtävän eli Essen kunnanvaakuna Simon muuttaa Ähtävältä Kokkolaan 15-vuotiaana (1852) ja viipyy siellä viisi vuotta. Krimin sota (eli Oolannin sota) riehuu noihin aikoihin (1853 1856). Merenkulku vähenee ja melkein kaikki kaupungin merimiehet jäävät työttömiksi. Venäläis-suomalainen kauppalaivasto joutuu saartoon ja Englannin sotalaivasto partioi Suomen rannikolla. 1854 Kokkolassa sattuu ns. Halkokarin kahakka, jossa kokkolalaiset torjuvat englantilaisten hyökkäyksen. Tämä herättää laajaa huomiota koko maassa ja kiitokseksi urhoollisuudesta Nikolai I antaa tehdä mutkan Pohjanmaalle rakenteilla olevaan rautatiehen, niin että myös Kokkola saadaan radan varrelle. Sodan jälkeen talouskasvu pysähtyy ja miehet joutuvat työttömiksi. Monet lähtevät siirtolaisiksi Amerikkaan. Simon lähtee Pietarsaareen ja sieltä etelämmäksi elantoa etsimään. 20-vuotiaana Simon viipyy muutaman kuukauden Ähtävällä (syntymäkodissaan?), käy välillä Uudessakaarlepyyssä, josta löytyy vaimoehdokas, merimiehen tytär Anna Sofia Henrikintytär Pasila (s. 9.7.1836 Uudessakaarlepyyssä). Annan vanhemmat ovat Henrik Johansson Pasila, renki, loinen, työmies, s. 15.11.1806 Uudessakaarlepyyssä, k. 25.6.1865 Uudessakaarlepyyssä, ja Anna Beata Karf e. Mattsdr, s. 19.3.1805 Ytterpurmossa, k. 11.12.1856 Uusikaarlepyyssä.
Simon ja Anna muuttavat kumpikin Pietarsaareen ja siellä heidät vihitään juhannuksena 1858. Kumpikin on kotoisin Pohjanmaan ruotsinkieliseltä seudulta ja kummankin kotikieli on ruotsi. Naimisiin mennessään Simon on puusepän kisälli. Simon ja Anna asuvat ensin muutaman vuoden Pietarsaaressa. Parille syntyy siellä 4.3.1859 poika, Carl Axel, joka kuitenkin kuolee neljän kuukauden ikäisenä tunnistamattomaan lastentautiin. Tässä vaiheessa Simon on ilmeisesti tehnyt myös merimiehen hommia, sillä ensimmäisen lapsen syntyessä hänet mainitaan merimieheksi ja puusepän kisälliksi. Pietarsaaressa asuessaan perhe ottaa nimen Holmlund, ja sennimisinä he muuttavat Turkuun 1860. Sanomalehdessä on kesällä 1860 luettelo Turun postitoimiston lunastamattomista kirjeistä (Åbo Tidningen). Yksi niistä on Härnösandista Ruotsista ja osoitettu Simonille. Olisipa mielenkiintoista tietää, mitä se sisältää ja keneltä se on sekä miksi Simon ei sitä lunasta tai saa siitä tietoa! Seuraavat kaksi lasta syntyvät Turussa. Axel Konstantin syntyy 23.7.1860 ja Johan Henrik 28.11.1862. Purjelaivojen aika alkaa olla ohi ja Turkuunkin aletaan perustaa konepajoja. Purjeet korvataan höyrykoneilla ja puu raudalla. Konepajoissa valmistetaan monenlaisia tuotteita, mm. höyrykoneita, siltoja, maatalouskoneita, rautatievaunuja sekä laivoja. Turussa Simon työskentelee mallipuuseppänä suuressa konepajassa, jossa on toistatuhatta työmiestä. Siellä valmistetaan suurimmaksi osaksi sotatarvikkeita. Krimin sodan jälkeen Turun ensimmäinen konepaja siirtyy englantilaiselle William Crichtonille. (Konepaja muutetaan osakeyhtiöksi W Crichton & co Ab vuonna 1874. Vuonna 1883 siihen liitetään Turun laivaveistämö. Yritys on Turun suurin ja Crichtonin kuoltua 1889 yrityksen erityisalaa ovat laivojen lisäksi höyrykoneet ja höyrykattilat.) (Turun telakan huonekunta.)
Porissa aletaan 1859 rakentaa kirkkoa, jonka ovat suunnitelleet lääninarkkitehti G. Th. Chiewitz ja arkkitehti Carl Johan Heideken. Kirkosta tulisi Suomen ensimmäinen uusgoottilaista tyyliä edustava täystiilinen kirkko, ja sen torniin valmistettaisiin upea 121 kyynärää korkea huippurakennelma valuraudasta. Juuri samana vuonna, kun rakennustyöt alkavat, käynnistyy Porin Konepaja, joka on perustettu edellisenä vuonna. Näkyvin konepajan tuote ainakin porilaisten silmin on Keski-Porin kirkon torni, vuonna 1863 valettu, yli 60 tonnin painoinen jättiläistyö (Teinilä-Huittinen 1978: 125). Porin kirkontornin suuria koristeellisia malmiosien valamista varten on 26-vuotias Simon tehnyt puiset mallit. Kuinka valaminen tarkalleen ottaen tapahtui, selviää esimerkiksi Tekniikan käsikirjasta vuodelta 1970. Torniin ei nykyään pääse kiipeämän turvallisuussyistä, mutta sitä voi kuitenkin ihailla alhaalta ja vain ihmetellä, miten oli mahdollista, että tällaisen konstruktion valukappaleet oli mahdollista valaa niin suurella mittatarkkuudella ja niin hyvällä pinnanlaadulla jo 1860-luvun alussa, ja vielä valimossa, joka oli toiminut vain muutaman vuoden (Carl Johan Nybergh 2006: Eurooppalaiset valurautaiset tornit ja Keski-Porin kirkontorni. Valimoviesti 4). Ilmeisesti Simon on pestattu työhön Turusta, jossa hän siihen aikaan työskentelee ja jossa perhe asuu. Vaikuttaa todennäköiseltä, että vaikka perhe on vielä asunut Turussa, Simon on käynyt Porissa rakentamassa tornin puiset valumuotit. Vielä vuonna 1865 perhe asuu Turussa, entisessä Eteläkorttelissa, talossa n:o 244 ½. Saman vuoden keväällä syntyy Anna Aleksandra (s. 3.3.1865) ja kaksi veljestä saavat pikkusiskon. Ajat ovat ankarat. Suomessa eletään pahimpia katovuosia ja kulkutaudit tappavat nälkiintyneitä ihmisiä. Esimerkiksi vuonna 1865 lavantautiin kuolee 57 000, punatautiin 7 500 ja hinkuyskään 3 000 henkeä. Vuonna 1867 katovuodesta kärsii pahiten Satakunta, Häme, Pohjanmaa ja Pohjois-Karjala. Väestöstä kuolee viidesosa. Seuraavan vuoden alussa nälänhätä on pahimmillaan. Ihmisiä kuolee suurin määrin, eniten Keski-Suomessa ja Satakunnassa. Sienien ja marjojen lisäksi ravintoa yritetään saada metsäkasveista (sammal, jäkälä, naava, puunkuori), vesikasvien juurakoista, oljista. Myös suolaheinää käytetään. Koska kasvien ja
niiden osien myrkyllisyydestä ei ole tarpeeksi tietoa, nälkiintyneitä kuolee myös myrkytyksiin. Vuosina 1866-1868 Suomessa kuolee yli 270 000 ihmistä. Loppukesällä1865 Simon muuttaa Lietoon vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa ja menee töihin Littoisten verkatehtaalle, jossa on silloin avoinna käyttöinsinöörin paikka. Perhe asuu Littoisten verkatehtaan asunnoissa. Liedon kunnanvaakuna Simonin perhe Liedossa 1866. Liedon rippikirja 1860-1866.Tähän aikaan Simon on snickaregesällen eli puusepän kisälli ( puuseppäoppilas). (Liedon rippikirja 1860-1866 s. 491.) Liedossa perheeseen syntyy viisi seuraavaa lasta: Maria Sofia syntyy 2.6.1866 mutta kuolee jo puolen vuoden ikäisenä. Karl Emil syntyy 20.1.1869 mutta ei elä kolmeakaan viikkoa eikä hänestä ole merkintää rippikirjassa. Johanna Maria syntyy 25.2.1870 mutta saa keuhkokuumeen kaksivuotiaana ja kuolee. Elin Sofia syntyy 30.6.1872 ja kasvaa aikuiseksi. Paul Gerhard syntyy 7.7.1874 ja kuolee vatsatautiin puolen vuoden iässä.
Simon Holmlundin perhe Liedossa. (Liedon rippikirja 1867-1876 s. 572.) Simonille on taas tullut Turun postiin kirjeitä, joita hän ei ole lunastanut. Vuoden 1860 sattuneen tapauksen jälkeen Finlands Allmänna Tidning ilmoittaa myös 12.3.1872, että kirvesmies Simon Holmlundia odottaa ulkomailta (Härnösandista Ruotsista) tullut frankeerattu kirje. Ja 26.11.1877 F.A.T. ilmoittaa Simonille osoitetusta kirjatusta kirjeestä, joka odottaa häntä Helsingissä. 1875 Simon muuttaa vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa Liedosta Ulvilan Kaasmarkkuun. Ulvilan kunnanvaakuna
Hän aloittaa työt Kaasmarkun villatehtaalla, jossa tuohon aikaan työskenteli vasta 18 henkilöä. Siellä hän on työskennellyt ainakin 1876-77 ja 1882-1896. Tuomas Salminen kuvaa Kaasmarkun verkatehtaan vaiheita. Luvan tehtaan perustamiseen sai vuonna 1860 Ulvilan silloinen kanttori Johan Fredrik Nyström. Alkuun 1862 muutama työntekijä kehräsi käsin, mutta pian saatiin lisää osakkaita ja alettiin käyttää vesivoimaa. Toimnta laajeni ja lisäksi otettiin käyttöön höyrykone. 1875 muodostettiin uusi osakeyhtiö Karlsmarks Fabriks A.B. ja tehdasta laajennettiin kutomolla ja värjäyslaitoksella. Tehdas oli kulman muotoinen, joen suuntainen sivu 75 m ja Kivialhon suuntaan 30 metriä. 1900-luvun alussa kylällä laulettiin: Kaasmarkun kylä on kuin kaupunki, siellä on vinkkeli fapriiki! Tehdas oli puurakennus, jonka ensimmäisessä kerroksessa oli kehruusalit, värjäämö, kuivaamo, kattilahuone ja konehuoneet. Toisessa kerroksessa oli tehtaan laaja kutomo. Valmiita kankaita säilytettiin pienessä vintissä kutomon yläpuolella. Kellarikerroksessa pidettiin öljyt, hapot ja soodat. Tehtaan lisäksi alueella oli monia muita rakennuksia. Simonin tullessa Kaasmarkkuun 1875 laajennus oli juuri tekeillä. Työntekijöitä oli vasta 18, mutta väki lisääntyi menekin kasvaessa. Parhaimmillaan töitä teki kahdessa vuorossa 1910-luvulla yli 200 henkilöä. Satoja hehtaareja vihreää verkaa kudottiin Venäjän tsaarin sotaväen vaatetukseen. Toisen maailmansodan päätyttyä alkoi tehtaan alamäki, kunnes koko tehdas paloi 2. Joulukuuta 1926 kuin himmeli, kuten Olavi Koskinen kuvasi tapahtumaa. Vain herrainrivi säästyi ja on edelleen olemassa. (Ulvilan kotiseutulehti 1979, Satakunnan Kansa 1.12.1996 ja Olavi Koskisen haastattelu 2011.) Jo Littoisissa Simon suuntaa harrastuneisuutensa myös koneisiin, sillä Kaasmarkussa kirkonkirjat mainitsevat hänet mekaanikkona. Aarne Saarilehto, Simonin tyttären Elinin poika, on kirjoittanut isoisästään pienen kronikan. Siinä hän kirjoittaa mm. seuraavasti: Simon Holmlundista kuultiin monenlaisia juttuja. Tuhattaituri oli työssään. Tulipa tehtaan laajentamisen aikoihin konelaatikko se tai tämä, kaivoi ukko koneosat esille, omin neuvoin kokosi ne ja asetti paikoilleen, pani koneet käyntiin ja piti ne myös
käyntikunnossa. Jos herrat fabriköörit, förvalttarit tai muut tulivat seisoskelemaan ja katselemaan hänen työmaalleen, seisoi ukkokin eikä tehnyt heidän läsnäollessaan mitään muuta. Mutta kun herrat olivat lähteneet, alkoi työ taas luistaa. Jos hänellä ei ollut tarvittavia työkaluja, teki hän ensiksi ne ja kunnolliset tekikin. Tuo pieni tauko 1880-luvun vaihteessa näyttäisi selittyvän Saarilehdon kronikan avulla: Simonilla tulee erimielisyyksiä palkasta Kaasmarkun tehtaan johtajan kanssa hänellä on perhe elätettävänään - ja kun yksimielisyyteen ei päästä, mestari Holmlund lähtee toiseen tehtaaseen. Saattaa olla, että hän on lähtenyt vanhaan työpaikkaansa Littoisten verkatehtaaseen, jota myös laajennettiin siihen aikaan. Näin on tapahtunut varmasti ainakin vuonna 1881, jolloin Littoisten verkatehdas sai ulkomailta uuden kehruukoneen (Åbo Underrättelser 19.11.1881). Kirkonkirjojen mukaan Simon nimittäin muutti vielä kertaalleen Turkuun (18.10.1880) mutta oleskeli siellä ilmeisesti vain niin lyhyen aikaa, ettei jättänyt muuttoseteliä kirkkoherranvirastoon (Viraston työntekijä). Ilmeisesti hän juuri tällöin on ollut Littoisten verkatehtaalla. Kaasmarkun tehtaan johtajalle tulee hätä ja hän lähettää perään sähkösanoman. Saarilehto kirjoittaa kronikassaan, että verkatehtaan johtaja on niin tyytyväinen konemestariinsa, että lupaa maksaa ukolle aina ylimääräistä, kun uusi kone saadaan käyntiin. Hän lähettää Simonille sähkeen: Me maksamme viis, tulkaa heti! Viisi markkaa päivässä oli suuri raha niihin aikoihin. Vain yksi tehtaan muista mestareista sai neljä markkaa päivässä. Muut mestarit, kuten kutomo-, kehruu- ja värjärimestari, saivat kolme markkaa. Muut työmiehet kahdesta puoleentoista markkaa. Naisille maksettiin tavallisesti 90 penniä päivässä. Fapriikin flikat saivat vain 50-60 penniä päivässä eli 5-6 penniä tunnissa. Kaasmarkun verkatehtaan työläisille rakennetaan Fatiporin (Fattig borg) asuinaluetta vanhalle mäkitupa- ja työväestön asuinalueelle, joka on alun perin muodostunut viimeistään 1800-luvun alussa. Siellä Holmlunditkin asuvat. Nuorin lapsista, Irene Maria, syntyy Ulvilan Kaasmarkussa 1877. Vuoden 1880 henkikirjoissa mainitaankin Kaasmarkussa asuvaksi mekaanikko Simon H., vaimo Anna, henkilöitä yhteensä viisi, kaksi mies- ja kolme naispuolista. Siis vanhempien
lisäksi poika Johan Henrik sekä tyttäret Anna, Elin ja Irene. Axel on jo muuttanut aiemmin pois kotoa. Irene kuolee 1881 kolmivuotiaana kuumetautiin. Kaasmarkusta käsin Simon on käynyt tekemässä töitä eri verkatehtaissa panemassa uusia koneita käyntiin ja huoltamassa vanhoja. Anna ja lapset sen sijaan ovat muuttaneet paikkakunnalta toiselle harvemmin. Saarilehto kertoo, että Simon olisi nuorena horjunut raittiuden ja ajoittaisen juopottelun välillä. Vielä Littoisissa ollessaan hän joskus tekee Turun-matkoja, joilta palaa juopuneena. Pitkiksi ajoiksi hän taas sellaisen jälkeen hautautuu työhönsä ilmeisesti katuen hairahdustaan. Saarilehto kertoo myös, että Simon olisi rakentanut Kaasmarkkuun kolmelle lapselleen kolmen-neljän huoneen asuintalot. Isä-Simonhan oli puuseppä ja hän on hyvinkin voinut olla mukana rakentamassa Fatiporin taloja, jotka oli kaikki rakennettu samoilla piirustuksilla. Lapsia oli kuitenkin neljä. Kuka jäi ilman? Ehkä Elin, joka oli mahdollisesti joutunut välirikkoon isänsä kanssa koska ei mennyt naimisiin. Jos hän on henkilökohtaisesti rakentanut talot lapsilleen, kyseeseen varmaankin tulisivat silloin Johan Henrik, Anna sekä Aksel. Tuntunee oudolta, että yksinäinen nainen, kuten Elin, olisi muuttanut yksinään omaan taloon siihen maailman aikaan. Lisäksi Simon rakentaa itselleen verstaan ja veistää perheelleen huonekalut aina urkuharmonia myöten. Verstaassaan hän myös korjaa kyläläisten kellot ja pyssyt enimmäkseen ilman korvausta. Lisäksi hän rakentaa siellä sähköhieromakoneen ja suuren tuulimoottorin. Henkikirjan 1880 mukaan Kaasmarkussa asuu Simon Holmlund vaimonsa Anna Sofian, poikansa Johanin ja kahden tyttären (Annan ja Elinin) kanssa. 1882-1884 samoin, mutta Johan on muuttanut Nakkilaan 1883. 1885-1888 perhe asuu verkatehtaalla, samoin 1889-1894. Lapsista asuu kotona enää Elin. Anna on muuttanut pois kotoa ja mennyt naimisiin 1885. 1895-1901 mainitaan verkatehtaalta Simeoni Holmlund ja vaimo Anna sekä tytär Elin, mutta Simonhan kuolee jo 1896.
Kaasmarkun verkatehtaalla on 1863 1917 kudottu satoja hehtaareja vihreää villakangasta Venäjän tsaarin sotaväen vaatetukseen. Kaasmarkussa siis Simon on hoitanut ja huoltanut koneita, kunnes sairastuu umpisuolentulehdukseen, joka johtaa hänen kuolemaansa 1896. Simon on tällöin vasta 59-vuotias. Simonin kuoleman jälkeen vaimo Anna Sofia jättää ilmoituksen Satakunta-lehteen (14.7.1896), jossa ilmoittaa huutokaupassa myyvänsä miehensä työkalut ja muuta tarpeellista tavaraa: Huutokauppa. Heinäkuun 18 p:nä klo 4 j.p.p. myydään edesmenneen tehtaan työmiehen Simon Holmlundin jälkeen Kaasmarkun tehtaalla 1 huone ja tuulimoottori, sorwi ja sirkkeli, 2 hywää sähkökonetta ja urkuharmoni, huonekaluja, miehen pitowaatteita, ompelukone ja hywä pian kantawa lehmä ynnä muuta sekatawaraa. Anna Sofia Holmlund. Tämän jälkeen Anna Sofia elää leskenä vielä vajaat kaksi vuotta, kunnes kuolee itsekin vatsatautiin vain 61-vuotiaana toukokuussa 1898. Simonin kuolemasta ei ole löytynyt ilmoitusta paikallisissa lehdissä, mutta Anna Sofian kuoltua lapset ilmoittavat siitä Satakunta-lehdessä.
Anna Sofia Holmlundin kuolinilmoitus Satakunta-lehdessä 7.5.1898. Ilmoitamme että rakastettu äitimme Leski Anna Sofia Holmlund pitkällisen hiwuttavan taudin sairastettuaan pääsi Herransa lepoon, uskossa Jesukseen nukkui kuolon uneen Kaasmarkussa 5.5.1898, 61 w. 9 k. 25 p. Ikäisenä. Suureksi kaipaukseksi meille, 2 pojalle, 2 tyttärelle, 1 wäwylle, 2 miniälle, 10 lastenlapselle sekä monelle ystäwälle ja tuttawalle. Lapset. - - Yks lepo meill on tarjona elämän ehtoolla. Kun waellus on päättynyt, saa olla kotona. Oi koti jano ihana ei matkan waiwatkaan Puserra kyynelt, huolia, ei enää tuskatkaan.