Pöytäkirja 6B/2015 1 (5) Johtokunnan kokous Aika maanantai 15.6.2015 klo 9.15 9.50 Paikka Uno Harva -sali, Assistentinkatu 7, 4. krs, huone 499 Valmistelija Hanna Erola, opintopäällikkö Läsnä Henri Vogt Vesa Vares Heikki Hämäläinen Eerik Lagerspetz Hannu Ruonavaara Heikki Ervasti Helena Siipi Johanna Kaakinen Milla Salin Arttu Saarinen Tiina Lintunen Antti Pajala Eero Kivinen Iiro Salomäki Elina Hämäläinen Katariina Kulha Sohvi Suominen Janina Nurminen Puheenjohtaja Jukka Hyönä 1. Väittelyluvan myöntäminen VTL Risto Jussilalle Dekaanin määräämät esitarkastat professori emeritus Raimo Salokangas ja VTT Ville Pitkänen ovat antaneet lausuntonsa VTL Risto Jussilan väitöskirjatutkimuksesta Vahtikoira vai sylikoira? Suomen Tietotoimisto presidentti Urho Kekkosen Suomessa 1956-1981 (poliittinen historia). Liite: 1/6B/2015 lausunnot Salokangas ja Pitkänen Esitarkastajat puoltavat väittelyluvan myöntämistä. Tekijä ei ole huomauttanut esitarkastajien lausunnoista. Tutkimuksen ohjaajana on toiminut professori Kimmo Rentola (HY). Johtokunnan tehtäviin kuuluu myöntää väittelyluvat. Johtokunta on opintosuoritus. (Turun yliopiston johtosääntö 26.10.2009, 21 ja 30 ). Myönnettiin väittelylupa VTL Risto Jussilalle.
Pöytäkirja 6B/2015 2 (5) 2. PsM Marja Luttinen-Kuisman lisensiaatintutkimuksen hyväksyminen Dekaanin määräämät tarkastajat PsT Kati Heinonen-Tuomaala (HY) ja KT Niina Junttila (TY) ovat antaneet lausuntonsa PsM Marja Luttinen-Kuisman lisensiaatintutkimuksesta Raskaudenaikaisen yksinäisyyden yhteys vanhempien kyvykkyydentunteeseen 18 kuukauden ikäisen lapsen vanhempana (psykologia / kehitys- ja kasvatuspsykologian erityisala). Liite: 2/6B/2015 lausunto Heinonen-Tuomaala ja Junttila Tarkastajat ehdottavat tutkimuksen hyväksymistä arvosanalla hyväksytty. Tekijä ei ole huomauttanut tarkastajien lausunnosta. Tutkimuksen ohjaajana on toiminut professori Hannele Räihä. Johtokunnan tehtäviin kuuluu hyväksyä lisensiaatintutkimukset. Johtokunta on päätösvaltainen, kun kokouksen puheenjohtajan lisäksi läsnä on vähintään kolme muuta jäsentä, joilla on vähintään samantasoinen opintosuoritus. (Turun yliopiston johtosääntö 26.10.2009, 21 ja 30 ) Hyväksyttiin PsM Marja Luttinen-Kuisman lisensiaatintutkimus arvosanalla hyväksytty. 3. VTM Heta Majasaaren lisensiaatintutkimuksen hyväksyminen Dekaanin määräämät tarkastajat LT Katariina Hinkka (Kela) ja VTT Minna Ylikännö (TY) ovat antaneet lausuntonsa VTM Heta Majasaaren lisensiaatintutkimuksesta Sairauslomalta työelämään Helsingin kaupungin työhön paluun tuki projektin asiakkaiden työtilanne projektin päättymisen jälkeen ja kokemukset projektista (sosiaalipolitiikka / sosiaalivakuutuksen erikoisala). Liite: 3/6B/2015 lausunto Hinkka ja Ylikännö Tarkastajat ehdottavat tutkimuksen hyväksymistä arvosanalla hyväksytty. Tekijä ei ole huomauttanut tarkastajien lausunnosta. Tutkimuksen ohjaajina ovat toimineet professori ma. Mia Hakovirta (TY) ja FT Karoliina Koskenvuo (Kela). Johtokunnan tehtäviin kuuluu hyväksyä lisensiaatintutkimukset. Johtokunta on päätösvaltainen, kun kokouksen puheenjohtajan lisäksi läsnä on vähintään kolme muuta jäsentä, joilla on vähintään samantasoinen opintosuoritus. (Turun yliopiston johtosääntö 26.10.2009, 21 ja 30 )
Pöytäkirja 6B/2015 3 (5) Hyväksyttiin VTM Heta Majasaaren lisensiaatintutkimus arvosanalla hyväksytty. 4. Opetussuunnitelmat 2014 2016: muutokset lukuvuodelle 2015-2016 Tutkinnoista ja opinnoista säädetään yliopistolaissa, yliopistoasetuksessa, tutkintoasetuksessa ja koulutusvastuuasetuksessa. Täydentäviä määräyksiä annetaan Turun yliopiston opintojohtosäännössä. Lisäksi tiedekunnilla on omat määräyksensä tutkinnoista ja opinnoista ja niiden suorittamisesta. Tiedekunnan johtokunnan tehtäviin kuuluu hyväksyä seuraavan lukuvuoden opetussuunnitelmat toukokuun loppuun mennessä. Esitykset opetussuunnitelmista tekee laitoksen johtaja (Turun yliopiston hallintojohtosääntö ja opintojohtosääntö). Opetussuunnitelmiin lukuvuodelle 2015 2016 ehdotetut muutokset liitteinä pääaineet (laitoksittain) ja niihin liitettävät opinnot: Liite: 4/6B/2015 Politiikan tutkimuksen laitos: CEAS Liite: 5/6B/2015 Sosiaalitieteiden laitos: sosiaalipolitiikka, sosiologia, taloussosiologia, sosiaalityö, monikulttuurisuus, kaupunkitutkimus, FNSC Liite: 6/6B/2015 Tenttiaikataulu lukuvuodelle 2015 2016 ehdotus Hyväksytään muutokset opetussuunnitelmiin ja tenttiaikataulu lukuvuodelle 2015 2016 liitteiden 4-6/6B/2015 mukaisesti. ehdotuksen mukaan. 5. Avoimen yliopisto-opetuksen opetussuunnitelmat 2014 2016: muutokset lukuvuodelle 2015-2016 Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea järjestää lukuvuosina 2014 2016 avoimena yliopisto-opetuksena filosofian perusopinnot, psykologian perus- ja aineopinnot, sosiaalitieteiden perusopinnot, sosiaalityön aineopinnot, sosiologian sivuainekokonaisuuden, monikulttuurisuuden opinnot, poliittisen historian perusopinnot ja valtio-opin perusopinnot. Opetus järjestetään joko osin tai kokonaan integroituna normaaliopetukseen tai avoimen yliopiston omana verkko- ja lähiopetuksena. Liitteenä esitys opetussuunnitelmiin lukuvuodelle 2015 2016. Liite: 7/6B/2015 esitys opetussuunnitelmiin lukuvuodelle 2015-2016
Pöytäkirja 6B/2015 4 (5) ehdotus Hyväksytään muutokset opetussuunnitelmiin lukuvuodelle 2015 2016 liitteen 7/6B/2015 mukaisesti. Hyväksytään muutokset opetussuunnitelmiin lukuvuodelle 2015 2016 liitteen 7/6B/2015 mukaan. Niiltä osin kun opetusta toteutetaan oppilaitosyhteistyönä ja opetusta tarjotaan tallenteina tulee opetuksesta tehdä erillinen sopimus, jossa on huomioitu tekijänoikeudet ja käyttöoikeudet Turun yliopiston ohjeiden mukaan. 6. Väittelyluvan myöntäminen VTL Tiina Lintuselle Dekaanin määräämät esitarkastajat FT Tuomas Hpppu (TaY) ja VTT Tauno Saarela (HY) ovat antaneet lausuntonsa VTL Tiina Lintusen väitöskirjatutkimuksesta Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet (poliittinen historia). Liite: 8/6B/2015 lausunnot Hoppu ja Saarela Esitarkastajat puoltavat väittelyluvan myöntämistä. Tekijä ei ole huomauttanut esitarkastajien lausunnoista. Tutkimuksen ohjaajana on toiminut professori emeritus Timo Soikkanen. Johtokunnan tehtäviin kuuluu myöntää väittelyluvat. Johtokunta on opintosuoritus. (Turun yliopiston johtosääntö 26.10.2009, 21 ja 30 ). Myönnettiin väittelylupa VTL Tiina Lintuselle. 7. PsM Silja Saarennon väitöskirjan hyväksyminen Johtokunta myönsi väittelyluvan PsM Silja Saarennolle 20.5.2015. Psykologian alan väitöskirja Conceptualizing and counteracting the bullying dynamic: Classroom and school contexts matter tarkastettiin 12.6.2015. Dekaanin määräämä vastaväittäjä professori Dorothy Espelage (University of Illinois) on antanut väitöskirjasta lausuntonsa kuultuaan arvostelutoimikuntaa, johon kuuluivat professori Christina Salmivalli (kustos), professori Amy Bellmore (esitarkastaja), PsT Elisa Poskiparta (ohjaaja) ja professori Heikki Hämäläinen. Vastaväittäjä esittää väitöskirjan hyväksymistä
Pöytäkirja 6B/2015 5 (5) arvosanalla laudatur. Tekijällä ei ole huomautettavaa vastaväittäjän lausunnosta. Liite: 9/6B/2015 lausunto Espelage Johtokunnan tehtäviin kuuluu hyväksyä väitöskirjat. Johtokunta on opintosuoritus. (Turun yliopiston johtosääntö 26.10.2009, 21 ja 30 ) Hyväksyttiin PsM Silja Saarennon väitöskirja arvosanalla laudatur. Pöytäkirjan vakuudeksi Dekaani Jukka Hyönä Opintopäällikkö Hanna Erola